Puoliveristen puolella

[Aksutar]

No, idiootit avasivat köydet ja tulisielu oli kuolevaisten kimpussa alta aikayksikön. Alf katseli tätä näytöstä sivusta virnuillen, sanomatta sanaakaan osapuolen tai toisen eteen. Siinähän tappelivat. Pukinparta pysyi kuitenkin valmiudessa, mikäli tulisi tarve lähteä juoksemaan Mimin perään. Kävi harvinaisen selväksi, että tämä neitokainen oli huomattavasti kouluttautuneempi tapaus, mitä nämä miehet. Tosin, eipä tämä partio koostunutkaan eliittijoukoista. Suurin osa oli vasta ensimmäistä tai tosita vuotta armeijassa. Mutta silti. Alf tyytyi polttelemaan huvittuneena piippuaan ja pidättelemään nauruaan parhaansa mukaan.
Kun Mimi viimein oli selättänyt kaikki kamppailuun käyneet. Neitokainen asteli lähemmäksi komeampaa puoliveristä, vilkaisten sitten maastoon. Siinä vaiheessa pukinparran lihakset jännittyivät ja tuo valmistautui nousemaan alta aika yksikön, mikäli Mimi päättäisi ottaa jalat alle. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kai nuorempi tajusi, että oli alakynnessä, eikä pystyisi nyt pakenemaan minnekään. Sen sijaan neito istui alas kaltaisensa viereen ja kyseli, miksi vanhempansa liikkui näiden ääliöiden seurassa.

Puoliverinen irvisti viekkaasti, kertoen ilmeellään olevansa samaa mieltä neidon kanssa tämän rykmentin älykkyysosamäärästä. Sitä hän ei kuitenkaan ääneen sanonut, olisi vielä itse saanut syytteet petturuudesta.
Menen sinne minne korkeampi taho määrää. En valitse joukkue tovereitani, eivätkä he valitse omiaan Alf vastasi lopulta, samalla kun laittoi loppuun poltetun piippunsa sivummalle.
Ja nyt korkeampi taho käskee sinut nukkumaan Ennen kuin Mimi ehti vastata mitään tuohon lauseeseen, oli pukinparta kohottanut maastaan äkkiä noukkineen klopin ja huomautti nuorempaa puoliveristä päähän niin, että taju varmasti lähti..
Tuon jälkeen, Mimi sidottiin takaisin kiinni puuhun ja miehet jatkoivat leirin pystyttämistä ja nenilleen ottaneiden miesten parsimista ja pilkkaamista.

[Kitty]

Mimi

Alf vastasi virneellä joka kertoi tuon olevan samaa mieltä sotilaiden älykkyydestä. Sitten alkoikin pukinparta selittämään että korkeampien käskyjä tässä vain toteltiin, ei siis omaa valinnan vapautta, eikai tuo mies muuten näitten pumpuliaivojen kanssa liikkuisi.
Yllättäen Alf sitten kertoikin nuoremmalleen että ylempi taho käski nukkumaan, Mimin ilme kerkesi juuri muuttua kysyväksi kun päähän kalahti ja silmissä sumeni. Puoliveriseltä lähti taju pidemmäksikin aikaa, jolloin tuo köytettiin takaisin puuhun, jonka jälkeen leirin toiminta jatkui entiseen malliin.

Mimi oli autaassa tajuttomuuden tilassa monen monta tuntia, täysin velttona elon merkkejä antamatta. Kun aikaa oli sitten mennyt useampi tunti ja ilta oli taittunut yöhön, alkoi puoliverisen silmät aukeilla. Päätä jomotti julmetusti, ja maiseman tarkentamiseen meni aikansa. Koko rykmentti, tai mikä lie, oli unten mailla lukuun ottamatta sitä yhtä pukinpartaista pirua joka neidon kalautti tajuttomaksi. Mimin onneksi Alf oli kuitenkin vahtimassa tulta jottei se leviä, ei ilmeisesti ollut huomannut tytön heräilyä. Mimi tiesi että nyt olisi oltava nopea, ja hiljaa. Napakalla ranteenliikkeellä piiloterä tuli äänettömästi esiin katkaisten köydet. Hetken neito oli paikoillaan tarkkaillen miestä, joka ei onneksi näyttänyt huomanneen äskeistä.
Mimillä oli onnetar puolellaan kun nuotion toisella puolen nukkuva sotilas alkoi mumista unissaan jotain, se oli kuitenkin sen verran voimakasta muminaa, ettei tytön askelia kuulisi. Puoliverinen näki siis tilaisuutensa tulleen, niinpä tuo nousi äänettömästi napaten samaisen palikan maasta jolla Alf oli luultavasti häntä lyönyt. Muutama nopea askel toisen selän taakse, ja kunnon lyönti takaraivoon, nyt tilit olivat tasattu kun toinen luuhistui tajuttomaksi maahan. "Ei mitään henkilökohtaista, eihän." Mimi sanoi vielä vaikkei toinen sitä kuulisikaan, pelkäämättä myöskään muiden herättämistä. Paras juoksija oli pois pelistä ja pakomatka kohti kotia voisi alkaa vaivatta. Niinpä puoliverinen nosti huppunsa ylös lähtien harppomaan kohti paikkaa johon hänen aseensa oltiin hyljätty, siellä ne olisisvat vieläkin.

[Aksutar]

Ilta vaihtui yöhön ja väki alkoi valitella äkillistä vaivaa jos toistakin, päästäkseen nukkumaan. Kukaan ei halunnut ottaa ensimmäistä vahtivuoroa vapaaehtoisesti. Ei olisi halunnut Alfkaan, mutta niin se taakka vain hänelle vajosi. Kukapa nyt olisi halunnut päivän samoilemisen ja riehumisen jälkeen jäädä valvomaan yksin keskelle metsää, samalla kun joutui katselemaan sikeästi nukkuvia kanssaeläjiä. Epäreilua. Pukinparta ei kuitenkaan käynyt valittamaan vaan tyytyi osaansa.
Puoliverinen oli jo toista tuntia tuijottanut liekkeihin. Niiden ylläpitäminen oli ainoa ajanviete yön hiljaisuudessa. Liekkien rauhallinen humina ja hypnotisoiva liikehdintä tekivät virkeimmästäkin kukkujasta uneliaan. Niin oli myös käymässä Alfin kohdalla. Hän olisi voinut tietty viihdyttää itseään vangilla, mutta naisista ei ollut iloa kun nuo olivat tajuttomana.
Pian nuotion toisella puolella nukkunut vartija alkoi mumisemaan jotain, saaden puoliverisen hätkähtämään omista maailmoistaan. Katse nousi liekkien taakse, mutta korva asti äänen joka tuli takaa päin. Alf ei kuitenkaan ehtinyt kuin kääntää vähän päätä, kun puuklopi jo osui takaraivoon, saattaen pukinparran sikeiden unten maille. Ei tarvinnut kahta kertaa arvata, kuka sen iskun oli mustaan päähän suonut.

Kukaan ei tietenkään herännyt. Hyökkääjä oli toiminut niin hiljaisesti ja nuotion humina ja rätinä peittivät sopivasti kaikki pienet äänet alleen. Joten vanki pääsi karkuun, kadoten koko miehistön tietämättä yön pimeyteen