Ei se huomannut, varmaan..||Ylva!

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ylva » 17 Loka 2011, 19:38

//Sori että kesti

Ylva alkoi hermostumaan tähän leikkiin. Haltia leikitteli tuon kanssa, se oli harvinaisen selvä. Haltia oli taidokas ja liikkui moitteettomasti ja virnuilustaan huolimatta tietyllä kurinalaisuudella. Ei välttämättä voittaisi tätä neitokaista, mutta pieni kolahdus tuon itsevarmuuteen olisi mukava antaa. Se oli tietysti helpommit sanottu kuin tehty. Ylvalla oli tietysti yksi ässä hihassa, muodonmuutos, mutta sitä ei varmaankaan halunnut tuhlata naiseen ellei tilanne äitinyt oikein pahaksi ja olisi parempi lähteä livohkaan.

Nainen jatkoi siis hyökkäilyjään ja pikkuhiljaa teki myös taidokkaampia ja vaativampia iskuja. Tikari oli ilmestynyt takaisin naisen vasempaan käteen ilman, että oli hakenut sitä missään vaiheessa. Jonkun aikaa kaksikko kilisteli yhä miekkojaan kunnes Ylva irrottautui taistelusta ja perääntyi naisesta turvallisen välimatkan päähään. Hymyili haltialle vinosti. "Olet taitava, mutta et yritä surmata minua", huomautti laskien miekkansa kärjen osoittamaan maata kohden. Oli kuitenkin valmiina, jos haltia ei myöntyisi tähän juttutuokioon.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 17 Loka 2011, 20:14

Lolisa

Loli virnuili toisen sanomalle. Oli hauskaa ottaa joskus yhteen, mutta kaikkien mielestä ei, jotkut halusivat vain puhua. Loli oli siinä rajalla. " No olen taitava ja en yritä tappaa sinua. En halua joutua sen suurempiin vaikeuksiin, on varmasti minua mahtavempia tyyppejä jotka saavat kiinni jos olen tappanut jonkun. Itse olet kenties puoliverinen tai jotain? Mietin vaan, et voi olla haltia koska sinussa ei ole mitään siihen viittavaa, paitsi taistelu taito..Ja et voi olla ihminen koska olet liian taitava sellaiseksi. Ja muutenkin sinulla on magiaa hallussasi." Loli viittasi sanomillaan tikariin joka oli ilmestynyt uudelleen naisen käteen. Loli oli lopettanut melkein loputtoman virnistyksen ja laskenut miekkojensa terät maata kohti. Peruslukemat olivat kasvoilla ja silmät tuijottivat tarkasti naista.
Loli lähti kävelemään sivulle päin raahaten miekkojansa.
" Vai oletko vain jokin henki joka on vallannut ihmisen ruumiin." Loli kysyi huvittunenn näköisenä, vaikka se olisi voinut hyvin olla totta.
Loli kuitenkin pysähtyi nyt ja kääntyi toiseen päin, nosti miekkansa ja katsoi toista nostaen leukaansa hetkellisesti toiselle.
Loli halusi vielä koetella toista joten viittasi toisenkin nostamaan miekkansa.
Loli oli kuitenkin aika varma että saisi toisen vähintään maahan kiikkiin.
Loli teki nopean juoksun toista kohti ja iski miekallansa toinen tuli perässä.
Näin Loli oli varma että toinen jäisi kohta oikeasti kiinni.

//Jos tässä nyt pikkusen sanon nii voisko Loli jäähä maahan kiikkin Ylvan liikkeiden ansiosta et Loli tajuais et se ei oo nii mahtava kaikessa ja ei sais olla liian itevarma :D
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 17 Loka 2011, 22:42

//sopiihan se hienostikin XD

Ylva hymähti haltian sanoille, hyvä ettei muljautellut silmiään. "Rotukysymys on pinnassa nykyään. Onko sillä loppujenlopuksi mitään väliä?" Kysyi lähtien liikkumaan haltian niin tehdessä. Haltian sanoista huokui liika itsevarmuus niin kuin Ylva oli jo aikaisemmin päätellyt. Haltia taisi olla tietyllä tapaa kokematon tapaus, eikä tuo todellakaan osannut lukea vastustajaansa kunnolla. Asetaidot, liikkeet ja siihen kuuluva reakoiminen oli tietyllä tapaa hallussa, mutta liika itsevarmuus koutui usein kohtaloksi. Ylva oli itse oppinut tämän kyseisen seikan aikoinaan kantapään kautta, eikä sen jälkeen koskaan aliarvioinut vastustajaansa, vaikka saattoikin ulospäin niin osoittaa tai ääneen. Ylva ei nostanut miekkaansa, mutta naisen hyökätessä reakoi heti. Kierähti sivulle niin, että väisti ensimmäisen miekan ja löi omallaan toisen sivuun voimalla, läksiäisiksi potkaisi haltiaa polvitaipeeseen saadakseen tuon pois tasapainosta. Kääntyi vastaanottamaan haltian, pyörähti ympäri ja kesken pyörähdyksen tiputti tikarinsa ja vaihtoi miekkansa toiseen käteen, jolla sai iskun muuttamaan oletettua tulokulmaa merkittävästi suunnaten iskunsa miekkaa pitelevään käteen riisuakseen aseen haltialta. Tikari oli palannut naisen vapaaseen käteen ja löi sillä haltian toista miekkaa saadakseen sen sivuun. Kaupan päälle suuntasi potkun haltian palleaan. Ylvan iskun eleet ja liikkeet olivat nyt paljon agressiivisempia ja päällekäyviä melkein jopa uhkarohkeastikin kuin aikaisemmin. Oli tehnyt melkein kokonaan muutoksen taistelutapaansa aikaisemman jonkinlaisen varovaisuuden ja tunnustelun jälkeen. Suippokorva tarvitsisi opetuksen ja oli sen jo päättänyt tuolle antaa ja päätettyään jotain nainen oli harvinaisen määrätietoinen. Sitäpaitsi analysointi tuon rodusta otti aina naista hermoon, ehkä kenties siksi ettei tiennyt itsekään tarkasti mikä oli ja toisekseen siksi, että oli koko elämänsä ollut ongelmissa ihan vain rotunsa tähden. Se alkoi käymään äärettömän rasittavaksi.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 18 Loka 2011, 20:54

Lolisa

Loli yllättyi mutta ei suuresti toisen vastauksesta iskuun.
Nyt Loli makasi selällään maassa eikä jaksanut nousta potkun takia.
Tyttö oli peruslukemilla mielialasta ja ilmeistään. Oli ottanut kipeää saada iskun takaisin. Toinen oli suuttunut, muttunut agressiivisemmaksi.
Lolisan päähän kolkutti, mitä Loli teki väärin jotta joutui maahan? Loli päästi tuskan niin fyysisen kuin henkisen puuhkahduksen ulos itsestään kun sai vihdoin kunnolla henkeä.
Tyttö katsoi toista silmiin, syvälle koittaen nähdä jotain. Se ei kertakaikkiaan onnistunut, oli mahdotonta tietää mikä toinen oli.
Lolisa köhi hiukan ja katsoi ympärilleen missä miekat olisivat. Kummatkin olivat eri suunnissa, nyt Loli alkoi kadehtia tekojaan. " Miksi möhläsin?" Loli kysyi hiukan hämmentyneeltä.
Sitten tyttö katsoi avuttomin silmin toiseen ja käänsi päätään hiukan vinoon. Loli katsoi kuitenkin nopeasti muualle.
Lolisa nousi hetkeksi istumaan ja nopeasti seisomaan ja katsoi hetken aikoiko toinen tehdä jotain. Ei ainakaan tähän asti ole tehnyt mitään. Loli seisoi vain paikallaan katsoen jos toinen tekisi alun taistelusta.
Tuuli puhalsi ja vaaleat hiukset leijailivat sivulle, voimakas tuoksu lähti Lolisasta leijailemaan tuulen mukana. Tuoksu oli ihana ja hyvän tuoksuinen.
Nyt Lolisa lähti kävelemään hiljaa miekkaansa kohti varovasti ja hitaasti kävellen. Lolisa katsoi vuorotellen naista ja miekkaa, pelotti jos toinen tulisikin eteen ja iskisi. Lolisa pysähtyi ja katsoi naista. silmät menivät viiruiksi ja Loli otti vatsastaan kiinni kivusta. Loli jatkoi matkaansa miekalleen ja köhäisi yhden kerran.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 19 Loka 2011, 16:26

Ylva ei tehnyt elettäkään naisen suuntaan. Oli laskenut miekan kärjen alas. Tiesi yhtä hyvin kuin haltiakin, että olisi voinut tässä välissä surmata tuon, jos niin olisi tahtonut. Katseli haltiaa vakavin silmin, kultaiset ja susimaiset silmät eivät tuntuneet sopivan tämän muuten niin ihmismäisen naisen päähän. Ne loivat naisen ympärille kiehtovat, mutta osaksi vaarallisuutta huokuvan auran. Hymyili lopulta vinosti haltialle, joka kömpi köhien ylös maasta. "Sinä möhläsit jo kun me aloitimme tämän. Sinä aliarvioit minut olettamuksen perusteella", sanoi ja laittoi miekkansa huotraan ja tikarin vyölleen. Tämä taistelu oli ohi, ainakin naisen mielestä sillä se olisi päättynt haltian surmaamiseen jos olisi niin halunnut.

"Minä en tapa turhan tähden. Sinun tappamisesta ei ole minulle mitään hyötyä, ellet sitten aio jatkaa tätä", huomautti laskien toisen kätensä lanteelleen kallistaen päätään hieman kysyvästi. Olisi varmasti hetkessä taas aseistanut jos haltia päättäisi hyökätä uudestaan tuon kimppuun, mutta kuten oli sanonut ei kokenut mitään suurempaa hinkua surmata toista, jos siihen ei annettu aihetta. Tarkasteli haltiaa yhä läpitunkevalla katseella, siinä oli jotain häiritsevää, aivan kuin nainen olisi nähnyt pintaa syvemmälle noilla silmillään.

EDIT: //uh siitä tuli vähän lyhyt. sori
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 19 Loka 2011, 20:08

Lolisa

Loli katsoi toisen silmiä, ne olivat oudot niistä ei nähnyt läpi, ne olivat myös jännän näköiset ulkoa päin, kuin eläimen silmät.
Loli sai vihoin mikean haltuunsa ja näki kuinka toinen oli jo laittanut omat pois. Niimpä tyttö laittoi miekkansa paikoilleen vyöhön ja pallo joka oli miekan pitöpäässä lakkasi pyörimästä.
Sitten loli alkoi kävellä vaivallisesti toisen miekkansa luokse. Kävely tahti oli nyt nopeutunut kivun lähtiessä. Lolisa katsoi naista joka hymyili vienosti, Loli vastasi hymyyn takaisin. " En itseasiassa aliarvioinut, pidin vain itseäni parempana, siis se on verissäni joten luulin itseäni todella hyväksi, sitä en näköjään ole.." Lolin ääni pieneni kun tämä sanoi viimeiset sanansa.
Loli saavutti miekkansa olin paikan ja kumartui ottamaan sitä. Kun se oli paikallaan senkin karibiansininen pallo lakkasi pyörimästä, ikään kuin ne eläisivät ja tiesivät missä saisi levätä.
Loli katsoi naista suoristaen selkäänsä kunnolla. " Sovinto?" Loli sanoi nostaen kulmiaan, mikä ei tietysti näkynyt hupun piemeyksistä. Tyttö repäisi huppunsa pois päästään, ikään kuin merkkinä 'näet minut nyt kunnolla' sovintonsa jälkeen. Tai siis jos sovinto olisi kumpipuolinen.
" Oletko sinä vanhakin? Siis elänyt tässä maailmassa, mutta näytät nuorelta?" Loli kiehui uteliaisuuttaan sillä ei nähnyt mitään noista silmistä. "Onko sinulla mitään magiaan liittyviä erityis taitoja, tai muuten vain, olet hyvä taistelemaan jne.?" Lolisa kysyi hieman muotoillen ensimmäistä kysymystä(minkä rotuinen toinen olisi?). Loli käveli varovasti lähemmäs toista, jos tämä suuttuisikin kysymyksistä.
Lolisa nosti hartioitaan ja laski ne rentoutuneesti alas.

//Jaa tuoko lyhyt? Mul on ollu paljon lyhyempiäkin viestejä et pitkät on mulle harvinaisuus :D
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Loka 2011, 17:26

Ylva

Ylva seuraili katseellaan haltian tekemisiä ja hymyili itsekseen epämääräistä, vinoa hymyä. Tuuli leikki naisen hiuksilla, mutta tuo ei antanut sen häiritä. Hän nyökkäsi päätään hieman haltian sovintokysymykseen kommentoimatta kuitenkaan mitään siihen suoraan. Tuuli kantoi erinäisiä tuoksuja naisen luokse mikä sai tuon nostamaan hieman leukaansa ylös kuin haistelisi paremmin ilmaa. Tuoksuissa ei ollut mitään mielenkiintoista, joten nainen ei kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota vaan keskittyi varovaisesti etenevään haltiaan. Toisen naisen seuraava kysymys selvästi huvitti Ylvaa ja hän kallisti päätään toiselle sivulle. "Olen elänyt tässä maailmassa tarpeeksi kauan oppiakseni yhtä sun toista. Mitä rotuuni tulee olen ihminen, sen pitäisi riittää sinulle, mutta puolueeton kuten varmaan jo tajusit sillä muuten olisin lävistänyt kauniin kaulasi", nainen huomautti oudon hymyn leikkiessä tuon huulilla sanojen myötä. Se oli jotenkin häiritsevä, hivenen pilkkaava tai sitten sellainen mikä kertoi naisella olevan jotain omaa kivaa, jota ei jakanut toisen kanssa. Hymy oli samaa sarjaa naisen epämääräisten silmien kanssa, jotka kiljuivat katsojalleen sitä ettei nainen ollut tavallinen ihminen.

"Mitä sinä ylipäätään teet täällä? Oletko haltiakylästä?" nainen kysyi kohottaen hieman toista kulmaansa. Tiesi kylän olevan metsänkätköissä, oli nähnyt sen loiston ja synkät puolet, mutta tiesi hyvin ettei osannut takaisin. Nainen tiesi myös, että olisi vaikea saada yhdenkään haltian johdattamaan tuota sinne, mutta syvällä sydämessään olisi halunnut palata kaupunkiin, ei sen tähden, että kaipasi siellä asuvia haltioita sen enempää mitä nuo varmaankaan kaipasivat häntä, mutta olisi halunnut nähdä ottoäitinsä niin monen vuosikymmenen jälkeen. Ylva tiesi kaiken tämän, mutta ei silti voinut olla kysymättä naiselta haltiakaupungista, vaikka sisällään tuntema kaiho ei yltänytkään naisen ääneeen.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 23 Loka 2011, 20:29

Lolisa

Lolisa hymyili lyhyesti ja lempeästi tuon vastaukselle. " Olen itseni mielestä nähnyt jo tarpeeksi, elänyt liian kauan.. Minulle olisi riittänyt jo ihmisen ikä, vaikka se onkin lyhyt.." Lolisa puhui sanansa sekaisin. Tyttö laittoi jalkansa toisen viereen hiljaa, tai ainakin koitti sitä. Pieni risu katkesi jalan alla painosta. Lolisa irvisti pienesti kun kuuli rasahduksen, mutta antoi sen olla, mitä tuo haittaisi? Haltianeiti nosti viittaansa hieman sen tippuessa ja kiristi siinä olevaa narua. Lolisan suunpielet nousivat pienesti kun toinenkin alkoi kysellä jotain. Vaikka se nyt oli kysymys tyypiltään pikkuisen äkäisen kuuloinen, mutta kysymys mikä kysymys. " Olen tulossa haltiakylästä, juuri niin. Minulla oli juuri esitys ja kaipasin metsä kävelyä, mutta sainkin kiusata sinua. Msitä itse tulit? Et varmaan haltiakylästä kuitenkaan.. Olet tuskin edes käynyt siellä." Lolisa naurahti pienesti jutulleen. Miksi muka melkein ihminen olisi siellä käynyt? Tuuli alkoi laantua päivätouhuiltaan. tosin tuli vielä yksi isompikin tuulen puuska, mutta se loppui sitten siihen. Oli hiljaista, lehdet ei enään havissu kun tuuli laantui ja eläimiä ei ollut paljon liikkeellä tänään. Oli täysin hiljaista, tai siis jos kaksikon puhetta ei laskettu.
Lolisa katsoi naista ja nosti kulmiaan. Vai eihän? Ei, en ole nähnyt häntä koskaan, missään edes metsässä.. Lolisa naurahti ajatukselleen tosi lyhkäisesti ja lopetti hymyilimisen.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Loka 2011, 16:29

Ylva

Haltian puhuessa nainen kaivoi vyöltään vesileilin ja joi siitä pitkän kulauksen. Kaikki tämä urheilu oli nostanut pienen janon kurkkuun. Hymyili vinosti haltian sanoille haltiakylästä. "Miksi ihminen siellä olisi käynyt?" nainen kysyi kohottaen hieman toista kulmaansa samalla kun huvittunut hymy leikki hänen huulillaan. Ei suoranaisesti taaskaan vastannut siis haltian kysymykseen, vaan jätti asian olettamuksen varaan. Tunki leilin korkin takaisin paikoilleen ja kohautti samalla olkiaan. "En oikeastaan mistään tai sieltä sun täältä. Viimetteeksi ihmisten kylästä", kultasilmä kertoi epämääräiseen tapaansa, eikä naisen puheista oikein ottanut selvää kertoiko edes totuuden vai ei. Tuikkivat silmät ja huvittunut hymy veivät pohjan sanoilta ja sai kuulijan epäilemään niiden todenperäisyyttä. Tottahan se oli, olisi voinut valehdella haltialle mitä tahtoi ja tehnyt sen vielä onnistuneestikin, eikä nainen sitä huomaisi. Miten sitten luottaa kehenkään, jos kaikki pystyisivät laskemaan luikuria miten sattui? Onneksi näin ei ollut sillä useasti ihmiset näyttivät valehtelunsa ulospäin, mutta löytyi kyllä niitäkin jotka osasivat sen taidon. Luottamus oli todella huvittava asia, ainakin Ylvan mielestä.

Ylva kiinnitti vesileilin takaisin vyölleen hieman hajamielisen oloisena ja nosti sitten katseensa takaisin haltiaan. "Säästin henkesi, puuhippi, joten olet minulle velkaa", hän totesi ykskantaan, joka ei jättänyt sijaa vastaväitteille. "Vie minut haltiakylään", nainen sanoi yllättävää kyllä varsin sujuvalla haltiakielellä mikä sai tuon silmät leimahtamaan odottaessaan toisen reaktiota. Tämä ei toimisi välttämättä näin yksinkertaisesti ja oli yhä se ongelma otettaisiinko tuo vastaan, mutta ei häntä ollut kielletty suoranaisesti palaamasta.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 26 Loka 2011, 18:35

Lolisa

Loli oli hieman kyllästynyt kun toinen höpötti jotain omiaan mistä tämä tuli, olihan tyttö sitä kysynyt, mutta ei välttämättä halunnut kuulla vastausta. Tyttö nojaili vasempaan jalkaansa ja katseli kynsiään kuunnelen taustana toisen puhetta.
Loli ja kuuli kun toisen sulki korkin ja asteeli vetensä vyölleen jälleen. Loli laski kätensä alas ja keskittyi hieman enemmän naiseen joka seisoi edessä. "Et sinä ihan tavallinen ihminen ole, usko pois, kyllä minä tiedän. Olet sekarotuinen, siinä se." Loli sanoo välinpitämättömänä. Eihän tuollaisesta voi loukkantua, moni on monirotuinen joten ei tuo niin paha asia ole.
Loli mietti hetken itsekkin, tämäkin neito oli sekarotuinen, tosin tytössä ei ollut ihmistä mutta kahta haltijarotua.. Loli nosti katseensa toiseen kun tämä alkoi puhua jostain että haltianeitonen olisi velkaa toiselle. Ja minäkö velkaa?! Miksi muka, koska tuo ei tappanut minua, ei siitä tule kuitenkaan velkaa saakelin *****! Tyttö ärsyyntyi toisen sanoista. Ja juuri kun tyttö olisi avannut suunsa niin toinen alkoi puhua, mutta ei vaan ihmisen puhetta, vaan haltiakieltä. "No oho! Osaat oikein haltijakieltäkin puhua! Ylläripylläri!" Loli sanoi haltiakielellä, hieman pitkänomaisesti ja pyöritellen silmiään. Kuulosti varmasti hauskalta kun puhui haltiakieltä ja Lolilla oli murre joka sai kielen kuulostamaan vieläkin hauskemmalta.
" Luuletko oikeasti että vien niin sanotun ihmisen haltiakylään? Sinunun tuskin voi luottaa, olet eka muka niin kaveri ja sitten.. Puuhippi? Tekeekö se minusta puuhipin jos puissa on paljon kätevämpää ja nopeampaa jos ei jopa helpompaa liikkua kun maassa? sitä paitsi et ole tainnut kuulla, mutta oksilla juokseminen on yleistynyt aika paljon ja maassa meneminen niin sanotusti ei.." Loli pommitti toista sanoillaan ja pyöritti kättään rauhattomana samalla kun selitti tuon äskeisen. " Sitä paitsi, olet pelkuri. Miksi et voi vain ystävällisesti kertoa mikä on toien puolesi, mikä oikeasti olet tuolta syvältä mustasta sydämmestäsi?" Loli nosti kulmiaan ja odotti mitä toinen vastaisi. Jalat hieman levällään paino toisella jalalla Loli näytti tyyntä ilmettään. " Ja turha ruveta taas selittelemään minulle, että peru sanasi neitokainen tai.. Varo mitä suustasi päästelet pentu, minä olen paljon vaarallisempi mitä luulet.. Olen kyllästynyt siihen roinaan mitä toiset uhittelevat minulle." Loli naurahti hieman lesosti ja katsoi toista ensin tavallisesti mutta nosti sitten kulmansa ja siirsi päätään lähemmäs kuin odottaen miten toinen reakoisi.
Tuskin kovinkaan ystävällisesti, mutta saisipahan Loli ainakin seuraavaksi naurut kun toinen rupeaisi sepittämään miten hyvä on tappamaan sun muuta.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Loka 2011, 18:59

Ylva

Nainen kuunteli haltian vuodatusta hymy huulillaan ja lopulta purskahti nauruun. Nauru oli jopa melkein aidon kuuloista, ei ivallista eikä ilkkuvaa, vaan puhtaasti huvittunutta naurua. Ylva sai lopulta itsensa rauhoittumaan ja veti syvään henkeä. "Ensinnäkin, se juuri on puuhippi. Henkilö, joka liikkuu puissa", huomautti yhä huvittuneisuus äänessään. Tämä haltia oli ehdottomasti itsevarma ja tuo lähinnä huvitti naista. Nainen risti kätensä rennosti rinnalleen, eikä näyttänyt ärsyyntyvän haltian sanoista sen enempää ainakaan ulospäin. Ei kyllä sisäisestikkään, enemmän haltian reaktio vain huvitti naista ja oikeastaan oli osannut odottaa jotain tämän suuntaista. "Se ei tee pelkuria, jos pitää asiat omana tietonaan, mutta jos se sinulle on niin iso asia..." susinainen kohautti olkiaan paljon puhuvasti. Naisella ei ollut mitään aikomusta kertoa "mitä oli mustalta sydämeltään", mutta tiesi että jos saisi haltian luottamaan itseensä, voisi ehkä joskus päästäkkin haltiakylään. Ei sillä ei musertuisi jos ei sinne pääsisikään, mutta voisihan sitä aina yrittää. Eikä kyseinen nimitys ollut naiselle mikään uusi ilmestys, oli kuullut tästä samasta aiheesta monet kerrat aikaisemminkin. Pentu huvitti naista suuresti, sellaiseksi häntä ei ollut kukaan pitkään aikaan kutsunutkaan. "En tiedä rotuani. Sekaverinen voi yhtä hyvin olla totta kuin mikä tahansa muukin. Olen ollut haltiakylässä, kauan aikaa sitten, koska ottoäitini on haltia", selitti ja naisen ääni oli muuttunut nyt vakavaksi kuten tuon silmätkin. Ne eivät olleet enää ilkikuriset vaan pysähtyneet paikoilleen sekoituksena susimaistakultaa ja tietynlaista pohjatonta synkkyyttä, joka oli pysynyt piilossa välkkyvien silmien takana. Hän katseli haltiaa suoraan silmiin puhuessaan ja laski kätensä alas puuskasta. "Se olet sinä, joka aliarvioit minut, neitiseni, ei toisinpäin. Et pidä uhittelusta, mutta teet sitä jatkuvasti itse", nainen huomautti yhä vakavana ja otti sitten askeleet lähemmäs haltianaista tullet tuon eteen ja ojensi tuolle kätensä."Olen Ylva Chevelrey", esitteli itsensä ja pieni tuike oli palannut naisen silmiin.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 28 Loka 2011, 20:52

Lolisa

Loli katsoi kädet puuskassa ja toinen kulma karva ylhäällä.
"Ja no se on minulle ihan sama.." Loli avasi kätensä ja lähti kävelemään naista päin. Toisen silmät, ne katsoivat haltianaisen silmiä. Loli pysähtyi ja painoi kätensä silmilleen ja kumartuikin hieman. Loli näki sen, naisen joka piti kotonaan lasta, josta ei ilmeisesti pidetty. Lolin näky loppui siihen, mitään muuta tyttö ei nähnyt toisen naisen silmistä. Loli näki sen mitä toinen selittikin samaan aikaan, ilmeisesti toinen ajatteli asiaa samalla, kunh selitti sitä. Loli otti kätensä pois silmiltä ja nousi pystyyn seisomaan. " Olet tosissasi? Haltia nainen otti sinut?" Tyttö korosti sanaa "sinut" korkeammalta, se saattoi kuullostaa pilkaavalta ja siltä, että neito rupeaisi kohta nauramaan, mutta neitokainen oli tosissaan ,omilla silmillähän tyttö sen näki.
Sitten Loli kuuli toisen seuraavat sanat, ne loukkasivat tyttöä, ei pahasti, mutta silti. " Jaa, minä? Aliarvioin sinut? Metsässä olevaa ei pidä koskaan aliarvioida, tapaama henkilö voi ola kuka tahansa, puoliverinen niin kuin sinä, senhän näkee heti ulospäin." 'Loli sanoo hieman "nyrpistäen nenäänsä".
Tyttö katsoo toista silmät siristäen kun tämä esittäytyy ja tarjoaa kättään kätelläkseen. Kyllä tyttö tietää tavasta kätellä, mutta se ei ole oikein tämän neidon tyyliin joten Loli ei aio kätelä. " En ole tottunut kättelemään.. Olen Lolisa Poderwoten. Olet siis ollut pienestä asti ottoäitisi kanssa? Jos oikein ymmärsin, mistä sinä sitten tiedät sukusi nimen?" Loli kysyi nyt hieman ystävällisemmin. " Ja tuo uhkailu on sitten sitä kun loukkaannun tai suutun niin pakko ottaa ehkä jopa miekka esiin ja uhkailla.." Loli selittää lyhyesti, mutta yllättävän monimutkaisesti.

//Sori jos kesti^^
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 30 Loka 2011, 16:45

Ylva

Naisen silmät välähtivät vaarallisesti haltian korostaessa 'sinut'-sanaa häiritsevästi. Pieni vino hymy kuitenkin ilmestyi taas Ylvan huulille ja tuo vain nyökkäsi päätään asialle. Kyllä, haltianainen oli ottanut hänet huostaansa ja kasvattanut omanaan. Haltianaisen kieltäydyttyä kättelystä Ylva vain kohautti olkiaan, ihan miten toinen tahtoi ja laski kätensä alas. Neitokaisen vuodatukselle aliarvioimisesta Ylva ei viitsynyt kommentoida mitään, tässä aiheessa kuljettiin selvästi kehää, eikä naisella ollut tarpeeksi mielenkiintoa alkaa takoa tosiseikkoja tämän suippokorvan kalloon eikä se edes ollut hänen päänvaivansa.
"Sukunimeni on ottoäitini", susinainen vastasi lyhyesti. Mithrill, naisen ottoäiti ei ollut mitenkään erityisen tunnettu ainakaan näinäpäivinä haltiakylässä. Kaikenlaisia juoruja naisesta oli kiertänyt ympäri kylää, kun tuon molemmat lapset olivat olleet kotona. Ainut asia mistä Mithrill tiedettiin juorujen ja kuiskailujen perusteella oli se seikka, että naisella oli sekaverinen poika ja ihmismäinen ottotytär, joka varsinkin oli aiheuttanut paljon kohua haltioiden keskuudessa. Kaikesta tästä oli kuitenkin aikaa melkein yksi ihmisikä, eikä Ylvasta varmastikkaan oltu puhuttu sen jälkeen kun tuo oli lähtenyt lätkimään kotoaan, moni varmasti vain huokasi helpotuksesta.

"Ymmärrät varmaan, että en pysty löytämään haltiakylää ominnokkineni, koska minussa ei ole haltiaverta. No, jos et minua sinne uskalla viedä, vaikka en ymmärrä mitä haittaa siitä olisi, jos valehtelen minut vain teloitetaan tai orjuutetaan ja jos puhun totta äitini voi vahvistaa tämän, mutta kuitenkin voithan aina viedä sanan äidilleni, että haluaisin nähdä hänet", huomautti pidemmän kaavan kautta tarkastellen haltiaa yhä tunkeilevan oloisesti. Se tosin johtui puhtaasti Ylvan epätavallisista silmistä, eikä mistään mitä varsinaisesti teki itse.

//Ei kestänyt XD
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Demintty » 30 Loka 2011, 17:12

Lolisa

Lolisa oli ilmeetön kun kuunteli toisen juttua miten hänet telotettaisiin tai jos toinen puhuisi ottta niin tämän ottoäiti voisi sen todistaa oikeaksi, mutta Loli ei tehnyt merkkiäkään siitä että aikoisi viedä toisen haltiakylään. " sinut telotettaisiin, sehään minua ei pelota, mutta se miten käy minulle, kun sinut vapaaehtoisesti johdatin kylään. Tosin voisinhan minä valehdella että pakotit minut, mutta nääh.." Loli heitti viimeisen sanan aikana kätensä ilmassa, merkatakseen että ei tosiaan aio viedä toista sinne.
Tyttö katsoi toista joka näytti vakavalta, lolin katse siirtyi toisen silmiin.
Lolisa oli jo näkemässä jotain, kunnes Loli tajusi sen niin tyttö vetäisi katseensa nopeasti pois niistä oudoista silmistä. Tyttö ei siis tykännyt yhtään erikoisesta taidostaan, ehkä jopa inhosi sitä kun sai tunkeutua toisen menneisyyteen.
Loli lähti kävelemään erästä puuta kohti ja nojasikin siihen jo kädet ristittynä rinnallaan.
"Chevelrey, en ole kuullutkaan, tosin jossain ehkä, mutta en ainakaan muista. Varmaan ihan tavallinen maan tallaajako? Ei sen ylempi arvoinen kun minäkään?" Loli kysyi ihan tavallisesti, ei irvaillut, virnistelly, ei ystävällinen tai lempeä, tavallinen.
Demintty
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 30 Loka 2011, 17:34

Ylva

"Tavallinen tallaaja, jos ei ole itseään vuosien varrella naittanut mihinkään parempaan arvoon, mutta tuskin", Ylva sanoi kohauttaen olkiaan, ei todellakaan tiennyt mitään äidistään tätä nykyään ja siinä oli yksi syy miksi tuon olisi halunnut nähdä. "Mithrill Cheverley on hänen nimensä, jos nyt vaivaudut hänen puheilleen menemään. Hän ainakin asui kylän laitamilla, silloin kun minä siellä vielä olin", selitti yhtä neutraalisti kuin haltiakin. Käsitti hyvin ettei tuo sinänsä halunnut viedä tuntematonta naista kylään, se oli jopa varsin fiksusti toimittu. Nainen kaivoi laukustaan itselleen valmiiski käärityn sätkän ja sytytti sen tuluksilla. Savu ja tupakan haju alkoi leijailemaan siitä ilmaan vallaten tilaa. Hymyili hieman vinosti ajatellen haltianaisen kohtaloa, jos tuo olisi suostunut kiikuttamaan Ylvan haltiakylään, kukaan ei olisi varmaankaan ilahtunut asiasta. Syksyinen tuuli liikutteli hiljakseen lehtiä kaksikon ympärillä ja takertui noiden hiuksiin ja vaatteisiin. Naisella ei ollut mitään sen enempää sanomista, vaan odotti haltian vastausta ehdotukseen. Ylva voisi viipyä näillämain jonkin aikaa, mutta pitkään ei jaksaisi paikallaan olla varsinkin keskellä metsää, vaikka se ei sinänsä ollut vaikeaa ottaen huomioon, että saattoi muuttua susimuotoon ja metsästää helposti ruokansa ja löytää juomavettä.
Ylva
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron