Haltioissaan

[Ylva]

Päivä oli jo pitkällä kun nuori nainen istahti sammaleen peittämälle kivelle. Tuolla oli yllään sininen viittansa ja haalensininen lempi mekkonsa. Laski kassin olaltaan kivelle vierelleen ja kaiveli sieltä hymyillen pienen pussin, jossa oli siemeniä ja pähkinöitä. Heitteli niitä jonkun matkan päähän itsestään ja jäi kärsivällisesti odottamaan. Aikaa kului, mutta nainen istui kärsivällisesti paikallaan. Aurinko paistoi pitkästä aikaa ja se tuikki puiden lehtien välistä. Albine katseli puiden oksia ja odotti näkevänsä linnun tai kenties oravan. Paikalle lehahti kuitenkin musta varis joka laskeutui aivan naisen viereen. Nainen kurtisti sille hieman kulmiaan ja hymähti sitten hyväntahtoisesti silittäen linnun mustaa päälakea. "En minä kyllä sinua odottanut, hassu, mutta kiva että suvaitsit tulla takaisin", lintu oli naisen lemmikki vaikka osaksi villi. Se oli lehahdellut omille teilleen naisen matkatessa metsään syvemmälle ja nyt näemmä päättänyt palata emäntänsä luokse. Nainen kaiveli uudemman kerran laukkuaan ja otti sieltä pienen paperikäärön josta paljastui muutamia läskisiä paloja. Antoi niistä yhden linnulle, jota se alkoi innoissaan nokkimaan.
Albine seurasi jonkin aikaa lintunsa ruokailua kiinnittäen sitten taas huomionsa puiden oksiin. Joitakin lintuja pyrähteli lähistöllä, mutta ne eivät uskaltanee tulla lähemmäs naista. Albine teki näitä metsäretkiä tasasisin väliajoin ja nautti luonnossa olemisesta ja pikkueläimistä jotka sai houkuteltua lähietäisyydelle herkkupaloilla. Ei ajatellut sen enemmän vaaroja mitä metsässä saattoi kohdata, vaikka nainen ei ainakaan ulkoisesti näyttänyt siltä, että kykenisi puollustamaan itseään kovinkaan hyvin. Ajan kuluessa nainen alkoi hyräilemään itsekseen, joka muuttui lopulta kauniiksi ja soinnukkaaksi lauluksi. Laulu oli jonkinlainen kehtolaulu, luultavasti äidiltään oppimansa. Lauloi omaksi ilokseen ja koko sydämestään ilman mitään paineita nyt kun paikalla ei ollut kuulioina kuin metsän eläimet. Naisella oli tapana sulkea silmänsä laulaessaan ja niin kävi nytkin aivan automaattisesti.

//Crimson ollos hyvä

[Crimson]

//Täältä tullaan~//

Delathos

Lumisen valkeat hiukset omaava haltia puikkelehti puiden lomassa vilkuillen jatkuvasti ympärilleen. Metsä ei ollut tavanomaisin paikka, josta hänet saattoi löytää, ellei Del sitten sattunut olemaan suorittamassa toimeksiantoa. Normaalisti kun hänet löysi majatalosta kuluttamasta varojaan hyvään juotavaan ja kenties seuraankin. Mitä nuorimies metsässä siis teki? Se oli tälle itselleenkin hieman arvoitus. Tälläkertaa hän oli kuitenkin etsimässä jotain, ei suinkaan teurastettavaksi pikemminkin uteliaisuuttaan tuo oli lähtenyt vain taivaltamaan eteenpäin vaistonsa varassa, toivonut törmäävänsä ihmiseen. Delathos hymähti turhautuneesti kuvitellessaan tilanteen, jossa törmäisi vuoren kokoiseen mieheen, joka päättäisi ripustaa hänen päänsä keihäänsä nokkaan. Ei hyvä, ei ollenkaan. Silmät pyörähtivät nopeasti tuon päässä ja suulle kääntyi epätavallisen ärtynyt virne.

Haltia pysähtyi hetkeksi sijoilleen kuuntelemaan ja haistelemaan ilmaa, kuitenkaan löytämättä siitä mitään tavallista poikkeavaa. Ilma oli tavallista kauniimpi ja tiheä metsikkö soi latvustonsa läpi jopa auringon kirkkaat säteet. Ei tuullut, eikä taivasta peittänyt yksikään pilvi. Linnut liversivät laulujaan puiden oksilla ja lähistöllä pienet hiiret ja myyrät rapistelivat heinikossa kerätessään ruokaa talvivarastoihinsa. Onneksi mitään suurempaa ei ollut näköpiirissä. Delathos oli jo aikomaisillaan jatkaa matkaansa, kunnes sitten yhtäkkiä tuon korvat värähtivät kauniin laulun kantautuessa jostain läheltä hänen korviinsa. Haltia pyyhkäisi hiuksiaan korvansa taakse ja tähyili hetken hämmentyneenä ympärilleen. Vaistonsa johdattamana Del lähti pian kuitenkin varovaisesti tarpomaan eteenpäin, suunnistaen tuota kaunista ääntä kohti.

Oksat ratisivat haltian jalkojen alla tuon astellessa yhä kohti ilmassa leijailevaa naisen ääntä. Pian tuon tarkat silmät tavoittivat kivellä istuvan siniseen pukeutuneen naisen, jonka ympärillä senkuin lenteli lintuja. Ilmeisesti olivat ruuan perässä. Del tarkkaili hetken hämärän keskeltä naista ja kuunteli haltioituneena tuon laulua. Se oli kauniimpaa kuin mikään, mitä hän oli tähän mennessä kuullut. Lisäksi hän oli löytänyt etsimänsä, ihmisen ei onnekseen kuitenkaan ylisankarimaista sellaista, joka hänet päättäisi seivästää tikun nokkaan. Tai no mistä sitä ikinä tiesi, vaikka tämä nainen olisikin pahan suopa ja kävisi ties mine nuijineen Delathosin kimppuun.
Hiljaisuus särkyi kuitenkin haltian yrittäessä päästä uteliaana lähemmäs sinipukuista naista. Epäonnekseen tuo onnistui astumaan oksan päälle, joka napsahti äänekkäästi poikki miehen painon alla. Useat linnut säikähtivät mokomaa ja lehahtivat nopeasti turvaan puiden oksille, jääden seuraamaan tilannetta vierestä, raakkuen ja livertäen pahansuovasti haltialle joka heidän ruokailunsa oli keskeyttänyt. Delathos tuijotti naista, hermostuneena ja kasvoillaan hämmennyksen sekainen ilme.

[Ylva]

Oksan rasahdettua kovaäänisesti korppi rääkäisi ja lehahti lähimmälle oksalle. Naisen laulu loppui kuin seinään ja käänsi katseensa äänen suuntaan. Huomasi tuijottavansa haltiaa, mikä sai tuon silmät leviämään. Nousi refleksinomaisesti ylös kiveltä, mutta jähmettyi siihen paikkaan. Mitä hänen pitäisi tehdä? Jos lähtisi karkuun, mies saisi tuon hyvin nopeasit kiinni. Toisaalta ei edes tiennyt oliko tuo vihamielinen, mutta kylällä kiertäneet huhut haltioista ja noiden murhanhimoisuudesta poukkoilivat naisen mieleen samalla kun miehen läsnäolo kiehtoi naisen mieltä. Pelko kouraisi naisen vatsaa tuon ajatellessa sitä, jos mies tappaisikin naisen heti. Ei pystyisi mitenkään puollustamaan itseään, ei ainakaan uskonut niin.
Haltiat olivat aina kiehtoneet Albinen mieltä, eivät niin paljoa kuin muut taruolennot, mutta kuitenkin. Nyt kun oli vastakkain yhden haltian kanssa ei yksinkertaisesti tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Mietti, että olisi voinut sanoa jotain, mutta mitä haltialle pitäisi sanoa? Osasiko tuo edes samaa kieltä kuin nainen? Onnistui vaikuttamaan säikyltä jänikseltä, joka ei tiennyt lähteäkö karkuun vai jäädä paikalleen jähmettyneenä kuin patsas. Tällä hetkellä nainen harrasti jälkimmäistä.

[Crimson]

Delathos

Delathos säpsähti ja otti perääntyviä askelia takaisin metsikköön päin naisen noustessa aloiltaan ylös. Haltia ei kyennyt kuin tuijottamaan itseään selvästi lyhyempää neitokaista, joka olemukseltaa oli niin hento kuin olla ja voi. Mies nielaisi ja astui lopulta esiin puiden luomien varjojen suojista, tuoden hermostuneet kasvonsa päivänvaloon. Tuon kulmat olivat hieman kurtussa ja silmät olivat painuneet lähes viiruiksi auringon ottaessa niihin ilkeästi kirkkaalla valollaan.Del nosti toisen kätensä varovasti silmiensä ylle nähdäkseen taas kunnolla eteensä.
Näkökyky palautui nopeasti ja jällee Delathos sai todeta itselleen tuijottavansa yhä vain naista hieman etäämmällä edessään.

Haltia otti askeleen eteenpäin ja tutkaili katseellaan ihmisnaista.
Puhutko haltiaa?, Delathos tiedusteli haltiakielellä uteliaan oloisena, mitä kuitenkaan ihminen ei saattaisi ymmärtää ellei tutuksi näiden olentojen kielen kanssa ollut tullut. Haltia raapi päätään hetken ja katsoi vaivaantuneena eteensä tajutessaan, ettei toinen ehkä osaisi kommunikoida tällä runollisella kielellä hänen kanssaan.
Sinä. Ihminen? Tuo kysyi kömpelösti nyt ymmärrettävällä kielellä ja kuulostaessaan mielestään niin omituiselta, Del naurahti sanojensa päätteeksi.

[Ylva]

Nainen tuijotti hermostuneena miestä, joka kiehtoi tuon mieltä yhä enemmän kuin pelko hyökkäyksestä alki laantua. Kallisti päätään miehen puhuessa haltiaa tajuamatta yhtään mitä tuo sanoi. Pudisti pienesti päätään sen merkiksi ettei ymmärtänyt mitä tuo sanoi. Istahti hiljakseen takaisin kivelle yrittäen sillä viestiä ettei itse ollut uhka kenellekään. Tosin sokeakin tajuaisi ettei ainakaan fyysisesti naisesta ollut uhkaa kenellekään. Korppi rääkäisi uudemman kerran ja lehahti alas puusta parkkeeraten itsensä naisen olkapäälle. Nainen silitti sitä hajamielisesti pitäen katseensa tulijassa. Alkoi tutkailemaan miehen olemusta mielenkiinnolla. Säpsähti melkein silminnähden miehen puhuessa vihdoin jotain ymmärrettävää. Tuijotti vielä hetken miestä ja nyökkäsi sitten hitaasti päätään. "Albine" sanoi ja osotti itseään huomatessaan miehen puhuvan ei-niin-hyvin ihmisten kieltä. Hymyili nyt tuolle ystävällisesti päätettyään ettei miehellä ollut pahoja aikeita mielessä. "Kuka sinä olet? Olet haltia, etkö niin?" kysyi puhuen samalla käsillään. Osoitti miestä kysyessään kuka tuo oli ja osoitti korviaan tehden niistä suipomman käden eleellään. Käytti mieheen samaa taktiikkaa kuin metsän eläimiin. Istui siis paikallaan vaarattoman oloisena ja antoi tuon lähestyä naista jos tuo niin tahtoi.

[Crimson]

Delathos

Del hätkähti korpin lennähtäessä alas puusta naisen luokse. Kenties lintu oli toisen lemmikki se oli ainakin saanut hänet säikähtämään. Ihminen kertoi hänelle ilmeisesti nimensä, jonka haltia toistikin mielessään muutamaan otteeseen painaakseen sen näin paremmin mieleensä.
Albine, tuo vielä toisti ääneenkiin, samalla tavoin kömpelöltä kuulostaen kuin aikaisemminkin. Naisen hymyillessä, Delathos hymyili tuolle takaisin, kuitenkin hieman epäröiden ollessaan yhä ulapalla, millaista persoonaa nainen loppujen lopuksi edusti. Tuo vaikutti kyllä ystävälliseltä ja tuskin neito mikään viiden tähden A-luokan soturi olisi. Haltia rohkeni jälleen lähestyä askeleella jos toisellakin naista ja kallisti hieman päätään antaessaan katseensa vaeltaa ympäriinsä neitoa.

Nainen kysyi oliko tämä haltia, johon Delathos tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. Toisen elekieli oli hyvin luettavissa ja se auttoi haltiaa ymmärtämään mitä toinen hänestä tahtoi.
Olen Delathos, valkeahiuksinen sanoi ja kumarsi hieman Albinelle osoittaakseen ystävällisyyttään, jota harvoin näki miehen tekevän. Ihminen oli kiinnostava ja vaaraton ehkä tämä oli pohjoisen haltialle enemmän kuin hyvä tilaisuus oppia tästä lajista lisää. Selvittää olivatko nämä barbaariset tarinat todella tosia, joita hän oli tullessaan mantereelle kuullut. Del otti varovaisia askelia kohti neitoa ja kiersi tuon muutaman kerran ympäri nähdäkseen kantoiko nainen aseita mukanaan tai oliko tuo muulla tapaa vaarallinen. Lopulta Delathos pysähtyi toisen eteen.
Sinä et soturi? Vaaraton oletko? haltia yritti tiedustella ja istahti maahan Albinen jalkojen juureen, jääden tuijottamaan korppia tuon olalla.

[Ylva]

Albine hymyili lämpimästi miehen esittäytyessä. Tiesi, että oli epäkohteliasta tuijottaa muttei saanut silmiään irti miehestä. Ei tuo nyt niin paljon erilaiselta näyttänyt, mutta jo suipot korvat olivat uutta. Naisen omat korvat olivat aavistuksen verran suipot, tuon biologinen äiti kun oli ollut puolhaltia. Naisen korvat olivat kuitenkin piilossa hiusten lomassa. "Hauska tutustua" sanoi ja olisi niiannut vastauksena kumarrukseen mutta päätti kuitenkin pysyä istuellaan. Siirsi viittaansa syrjään, jotta mies näki ettei kantanut aseita. Korppi vaikutti hermostuneelta ja pälyili miestä epäluuloisena. Äkkiä se lehahti taas puunoksalle jääden sieltä käsin tapittamaan haltiaa.
Nainen osoitti korppia, joka oli lehahtanut puuhun haltian istuttua alas. "Piki" sanoi ja tarkoitti sillä linnun nimeä. Ei voinut olla nauramatta miehen kysymykselle. Yritti kovasti lopettaa sen heti alkuunsa. Pudisti päätään peittäen kädellään suunsa saadakseen itsensä hiljenemään. "En. Minusta ei taida olla vaaraa kärpäsellekään" totesi huvittuneena laskien sitten kätensä syliinsä katsellen eteensä istahtanutta miestä uteliaana. Ei osannut vieläkään kysyä mieheltä mitään. Kaikenlaiset ajatukset ja kysymykset pyörivät naisen päässä. Olisi halunnut tietää haltioista vaikka mitä, olihan noille osaksi itsekin sukua. Nyt ymmärsi vielä vähemmän sitä, miksi niin monet ihmiset vihasivat haltioita. Tämä mies vaikutti mukavalta ja jopa kohteliaalta, vaikkei osannutkaan puhua samaa kieltä kunnolla. Näpräsi huomaamattaan hameensa helmaa hieman hermostuneen oloisena.

[Crimson]

Delathos

Mies vavahti taas taaksepäin korpin lähtiessä lentoon yllättäen toisen olkapäältä. Pikin kuten Albine oli linnun nimen tavannut tuijotus häiritsi valkohiuksista pohjoisen haltiaa suunnattomasti ja tuo loikin ilkeän mulkaisun lintuun, joka ei kuitenkaan ollut moksiskaan kyseisestä. Se jatkoi tapittamistaan ja railakasta raakkumistaan. Lopulta Delathos päätti unohtaa linnun ja keskittyi ihmisnaiseen nyt täysin siemauksin. Toinen nauroi hänelle, mikä sai haltiaan tuntemaan itsensä typeräksi. Del nauroi hetken itselleen, kunnes hillitsi itsensä naisen alkaessa vastata hänen typerään kysymykseensä.
Vai ei hän voinut satuttaa kärpästäkään. Delathos hymyili ystävällisesti naiselle ja samalla aisti ilmassa lievää hermostuneisuutta puolin jos toisin.

En tahdo satuttaa, mies sanoi pehmeällä äänellään ja nosti kätensä ylös merkiksi, ettei tästä olisi vaaraa Albinelle, Tahdon oppia. Tietää lisää teistä. Kuullut vain tarinoita, en niin mukavia, Delathos selitti takkuillen kielensä kanssa ja joutuen tavaamaan useita sanoja useampaan kertaan saadakseen ne oikeaan muotoon. Kieli ei ollut mitään helppoa. Hän ymmärsi mitä muut sanoivat, ellei vastaan tullut täysin tavattomia sanoja jotka olivat hänelle tuntemattomia, mutta hän itse ei osannut edes puhua kieltä kunnolla, mikä tuotti hänelle suunnattomia vaikeuksia saattaa asiansa ymmärrettävästi perille.
Kilttejä kuten sinä muutkin? Mies kysyi uteliaana ja nojautui hieman eteenpäin, katseensa tapittaessa naisen silmiä.

[Ylva]

Albine hymyili hieman ujosti miehelle tuon vakuutellessa ettei haluaisi satuttaa naista. Mies halusi oppia? No se kai kävi järkeensä etteivät haltiat tai muut taruolennot tienneet ihmisistä välttämättä sen enempää kuin ihmiset noista. Se käsi hyvin naiselle. Halusi itsekin kuulla maailmasta kylän ulkopuolella ja muutakin kuin sota juttuja. "Minäkin haluaisin...oppia", sanoi ja vähensi elekieltään huomatessaan miehen ymmärtävän tuota varsin hyvin. Näytti kuitenkin siltä, että oli tottunut puhumaan myös käsillään. Hymyili hieman surumielisen oloisena miehen viimeiseen kysymykseen. Ei, eivät kaikki ihmiset olleet kilttejä. Eivät läheskään. Nainen monesti mietti, että loppujenlopuksi ihmisissä oli paljon vikaa jo ihan itsessään. Pudisti pienesti päätään miehen kysymykseen, mutta kesti hetken ennen kuin sanoi mitään. "Eivät ole. Eivät kaikki haltiatkaan taida olla yhtä....mukavia kuin sinä?" kysyi kallistaen hieman päätään jolloin sai muutaman mustan suortuvan valumaan kasvoilleen. Sipaisi ne hajamielisen oloisena korvansa taakse.
Naisen korva kieli siitä, ettei tuo ollut täysin puhdasverinen ihminen jos vain siihen kiinnitti tarkemmin huomiota. Yleensä oli tottunut pitämään korvansa piilossa välttyäkseen ylimääräisiltä kyselyiltä ja halveksunnalta. "Mistä sinä tulet?" kysyi uteliaana mieheltä, joka oli kaiken muun lisäksi varsin komean olonen joka aiheutti naiselle omat ongelmansa. Tunsi itsensä jotenkin vaivaantuneeksi, eikä sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa että mies oli nimenomaan haltia. Miehen katsoessa suoraa naisen silmiin ei auttanut kovinkaan paljon asiaa. Näytti lähinnä siltä että olisi halunnut vetää pussin päähänsä tai muuttua näkymättömäksi.

[Crimson]

Delathos

Miehen ilme kääntyi hieman surumieliseksi Albinen kertoessa, etteivät kaikki ihmiset olleet yhtä ystävällisiä kuin hän. No, niin Delathos oli hieman epäillytkin kysyessään asiasta. Nainen siis vain oli poikkeus kaikkien niiden muiden joukossa. Saattoihan näitä olla useampiakin, mutta Delistä ei todellakaan ollut selvittämään, ketkä näistä ihmisolennoista eivät haltialta päätä riistänyt heti kun näkivät moisen suippokorvan silmäkulmassaan.
Samoin mekin. Katkeria suurin osa siitä mitä teitte, valkojouhi aloitti ja nosti sitten kätensä ja osoitti sillä pohjoiseen, Tulen toisesta maasta, kaukaa pohjoisesta. En ymmärrä sotaa. En ymmärrä miksi teitä vihaamme, mies jatkoi kömpelöä selittämistään. Eihän hän tosiaan sodan syitä ymmärtänyt. Valkohiuksinen ei niinkään välittänyt myöskään millä puolella oli, kunhan hän vain jostain elantonsa saisi ja se edellytti häneltä puolensa valitsemista. Mies oli kuitenkin helposti käännytettävissä, mikäli tarve sitä joskus tulisi vaatimaan - hän kääntyisi mielellään voittavan osapuolen puolelle, jos siihen mahdollisuutta tarjottiin.

Samassa Del pisti merkille Albinen korvan tuon pyyhkäistessä hiuksiaan pois kasvoiltaan. Miehen kulmat kohosivat hieman ja tuo ehkä hieman törkeästikin nousi polvilleen ja jäi tutkailemaan neidon korvia, joissa oli huomattavissa lievää suipohkuutta. Del rohkeni jopa koskettamaan toisen korvaa, kunnes tajusi että moinen oli varmasti epäkohteliasta. Valkohiuksinen kavahti hieman taaksepäin.
Anteeksi, tuo sanoi hieman hämmentyneeltä kuulostaen ja katsoi naista hyvin anteeksipyytävästi.
Puoliverinenkö sinä? Delathos kysyi lopulta silmänsä mielenkiintoa tuikkien.

[Ylva]

Albine hymyili hyvin surumielisen oloisena noiden puhuessa sodasta. Ei ymmärtänyt siitä kovinkaan paljoa, mutta kuoleman ymmärsi. Vihan ymmärsi. Katkeruudenkin. Mistään näistä ei pitänyt tai muista sodan tuomista varjopuolista. Oli itse menettänyt ottoisänsä sodassa, joka naisen hatarien tietojen mukaan oli täysin turha. "Niin, minusta se on aika turhaa ja-" naisen lause keskeyty kun mies alkoi tutkailla tuon korvia ja automaattisesti yritti vetäytyä hieman kauemmas. Tuijotti miestä kummastuneena, mutta hymyili lopulta tuon pahoitellessa käyttäytymistään. Haltia oli vain onnistunut yllättämään naisen pahemman kerran. Nuolaisi hieman hermostuneena huuliaan ja kosketti huomaamattaan korvaansa. "Niin kai...minä en oikeastaan tiedä. Äitini, noh ottoäitini sanoi, että todennäköisesti minussa on jonkun verran haltiaa." sanoi kohauttaen pienesti olkiaan hymyillen hieman pahoittelevasti. Ei todellakaan tiennyt, eikä naisella ollut mitään keinoa ottaa siitä selvää. Todellisuudessa tuon äiti oli puolhaltia, mutta koska Albine ei äidistään mitään tiennyt ei tuo voinut tietää tätäkään.

"Hmm pohjoisesta..." palasi näppärästi toiseen aiheeseen ja vilkaisi pohjoisen suuntaan aivan kuin voisi nähdä jonkin kaukaisen maan. "Millaista siellä on?" kysyi hieman utuinen katse silmissään. Maalaili jo mielessään kaikenlaisia tarunhohtoisia maisemia, kuten tuolla oli tapana tehdä pikkutyttönä. Albinella oli tapana välillä kadota omaan päänsisäiseen maailmaansa ja se saattoi tehdä tuosta välillä töykeän oloisen tai ettei naista kiinnostaisi. Se ei pitänyt paikkansa, naista kiinnosti erittäin paljon varsinkin tämä mies, joka oli varmasti nähnyt kaikkea mielenkiintoista.

[Crimson]

Delathos

Mies hymyili jälleen naiselle takaisin tuon kertoessa hieman jälleen itsestään. Kyllähän toisessa selvästi haltiaa oli, sillä suippoja korvia ihmisille ei ollut siunattu. Saattoihan kyseessä olla jokin muukin taruolento, mutta haltia oli kuitenkin kaikista vaihtoehdoista se varmin. Valkojouhen ilme koheni, kun nainen alkoi jälleen puhua. Millaistako pohjoisessa oli? Del nojasi itsensä taaksepäin ja iski kätensä tuekseen, jotta pysyi pystyssä. Mitä hän saattoi kotiseudustaan kertoa toiselle muuta kuin että siellä oli lunta, lunta, lunta ja lunta. Olihan siellä tietysti paljon muutakin, mutta kotikonnuilla vuorilla oli vain ja ainoastaan lunta. Haltia näytti hetken hyvin mietteliäältä, kunnes tuo kohotti jälleen katseensa Albineen ja näytti epätavallisen innokkaalta. Del nojasi hieman eteenpäin.
"Paljon kukkuloita, paljon metsää. Tulen vuorilta, joilla on aina kylmä. Paljon lunta kuumanakautenakin. Taivas on siellä aina selkeä, mutta auringon lämpö ei vie kylmyyttä pois ikinä", Delathos selitti toiselle innoissaan ja elehti käsillään koko edellisen lauseensa, muodostaen milloin kukkuloita ja milloin puita käsillään ilmaan.

Valkojouhi korjasi asentoaan ja osoitti toisella kädellään tyttöä.
Entä sinä. Mistä kotoisin? Täältäkö? Delathos tiedusteli ja heilautti kättään hitaasti ilmassa tarkentaakseen kysymystään. Mies ei osannut muodostaa oikein kysymyksiä päässään, joten tuo mielellään toisti samoja asioita mitä nainen häneltä oli kysynyt. Näin hänen oli itse helpompi pysyä asioitten perässä. Samassa korppi päästi rääkäisyn maasta käsin. Se oli huomaamattomasti lennähtänyt puiden oksilta alas ja nokki kiinnostuneena maata, mikä sai valkohiuksisen miehen kiinnittämään lintuun huomionsa. Pian Del kääntyi kuitenkin jälleen Albinen puoleen ja osoitti vuorostaan korppia.
Piki. Lemmikkisi? mies kysyi ja yllätti itsensä siinä, että muisti vielä mustan linnun nimen.

[Ylva]

Albine kuunteli haltioissaan miehen kertomusta kotiseudustaan. Saattoi nähdä sielunsa silmin lumen peittämät vuoret ja kauniit maisemat. Ajatus sai naisen hymyilemään haaveilevasti ja viipyi tässä mielikuvassa jonkin aikaa. "Kuulostaa kauniilta", sanoi etäisen oloisena miettien paksuja kauniita lumikinoksia. Havahtui mietteistään miehen kysellessä tuolta missä hän asui. Laski katseensa takaisin mieheen ja hymyili vienosti. "Tässä lähellä on kylä, asun siellä. Sinun kuitenkin kannattaa kiertää se kaukaa." sanoi kuulostaen astetta vakavammalta varoitellessaan miestä menemästä kylän lähelle. Miehen huomioidessa korpin nainen vilkaisi sitä hymyillen rakastavasti. "On tai no...ystävä. Se tulee ja menee miten haluaa", selitti katsellen lintua jonkun tovin kunnes suuntasi huomionsa takaisin mieheen.

"Mitä sinä haluaisit tietää ihmisistä? Tai siis no... meillä on kuningas ja aatelistoa, papistoa ja ihan tavallisia työläisiä." Kohautti olkiaan osaamatta oikeastaan kertoa mitään. Kaikki tämä oli naiselle niin arkipäiväistä ettei osannut kuvitella miehen ajattelevankaan mitään muuta. Huomaamattaan oli alkanut näpräämään hiuksiaan, kieritti niitä sormensa ympärille, avasi vyyhdin ja aloitti taas alusta. "Jokainen ansaitsee elantonsa miten taitaa...minä nyt esimerkiksi teen vaatteita", selitti yrittäen kovasit pohtia mitä ihmisistä pitäisi toisen rodun edustajalle kertoa. "Elättekö te kaikki metsissä?" Kysyi puolestaan tapittaen nyt miestä vuorostaan uteliaan oloisena.

[Crimson]

Delathos

Haltia vetäisi sormensa pois linnun lähettyviltä sen lähtiessä pomppimaan häntä kohti. Olisi pian nokkaissut miestä sormille ja sepäs vasta olisikin tuntunut ikävältä. Del kääntyi katsomaan naista. Valkoparran mielestä ihmiset vaikuttivat juuri sellaisilta kuin haltiatkin. Oli kuninkaallisia ja aatelistoa ja tavallisia työläisiä. Aivan kuin heillä. Ehkei tämä rotujen välinen ero ollutkaan niin suuri kuin valkohiuksinen oli aina ajatellut. Lopulta nainen kysyi taas jotain, mikä sai haltian silmät tuikkimaan.
Emme kaikki. Osa elää puolueettomina teidänkin mailla. Eivät piilossa, kuten toiset, Delathos yritti selittää Albinelle ja tuijotti samalla naisen kauniita ja puoleensavetäviä silmiä. Valkojouhi korjasi jälleen asentoaan, asettuen tällä kertaa risti-istuntaan ja pyyhkäisi hiuksiaan korvansa taakse pohtien, mitä hän naiselta voisi oppia vielä lisää.

Valkohiuksinen näytti lyhyen hetken hyvin mietteliäältä, kunnes tuon suulle levisi pieni hassu virne.
Tapoja. Kieltä. Osaatko opettaa? Del nojasi innostuksestaan hieman eteenpäin kohti naista. Jos hän jotain tahtoi toiselta oppia, niin erityisesti tapoja. Valkojouhi hillitsi kysymysten meren, joka hänen sisällään alkoi tuolla samalla hetkellä velloa. Hän olisi voinut kysyä Albinelta tuhat ja yksi kysymystä siitä, miten ihmisten kanssa piti käyttäytyä. Kuuraparralla itsellään ei ollut kokemusta kuin omasta lajistaa sekä Cryptissä asuvista haltioista, eikä tämä näidenkään kanssa aivan täysin osannut tulla vielä toimeen. Sen verran erilaista pohjoisessa oli kylmyyden ja kurin keskellä ollut, ettei niistä tavoista aivan hevillä luovuttukaan.

[Ylva]

Miehen katse sai naisen tuntemaan itsensä vaivaantuneeksi, ei siksi että se olisi varsinaisesti ollut epämiellyttävää ja toisaalta juuri siksi koska mies vaikutti ystävälliseltä ja aidosti kiinnostuneelta naisesta. Sillä ei ollut varsinaisesti väliä, että kiinnostus johtui naisen rodusta ja tiedoista. Albine ei osannut ajatella sitä niin. Kuunteli miehen kertomusta ja alkoi pohtimaan sitä, että haltiat eivät kuulostaneet todellakaan niin erilaisilta kuin yleisesti annettiin olettaa. Miksi ihmeessä noiden tarvitsi käydä sotaa? Eikö saarimanner muka ollut tarpeeksi iso heille kaikille?

Mies halusi tietää tavoista ja kielestä. Albine hymyili hieman ujosti, ei tuntenut itseään päteväksi opettamaan kunmpaakaan noista. "No minä... voinhan minä yrittää. En vain tiedä..noh millaisia tapoja sinä tarkoitat?" kysyi kokien yhtäkkiä saaneensa ison vastuun harteilleen, eikä uskonut suoriutuvansa siitä kovinkaan hyvin. Saattoi olla, että korppi aisti naisen pienen ahdistuneisuuden tai mistä sitä linnun ajatuksia oikeastaan tietää, mutta kuitenkin se lehahti istumaan naisen olkapäälle ja kallisteli tuolle päätään lähietäisyydeltä. Albine hymyili linnulle ja silitti tuon pehmeitä höyheniä kiitollisena jonkinlaisesta tuesta.

Naisen katse pysyi kuitenkin haltiamiehessä. "Minä luulin ettei haltioilla kasva parta", möläytti sen enempää ajattelematta oliko se kovin kohteliasta ja varsinkin kun he olivat puhumassa ihmisten tavoista, eivät haltioista. Ei vain voinut itselleen ja omalle uteliaisuudelleen mitään ja hento puna nousi naisen poskille. "Tai siis...niin..anteeksi se ei ollut kovinkaan kohteliasta", pahoitteli yrittäen keskittää ajatuksensa takaisin miehen kysymykseen.