((Tänne Aksu.))
Syksyiset illat toivat mukanaan kylmyyden ja pimeyden. Etenkin metsän keskellä oranssien ja punertavien puiden lehtien varjossa kuun antama valo ei paljoa valaissut. Vielä jonkin aikaa sitten ropissut sade sai kuitenkin metsän kasviston märäksi, pienten vesipisaroiden kimmeltäessä kuolleiden kasvien varsilla. Korkealla lehtien ja paljaiden oksien lävitse pystyi näkemään tumman, puolipilvisen taivaan. Vaikka ilma varsin kolea olikin, puut ainakin suojasivat mahdolliselta viimalta, joten metsän ulkopuolella oli varmasti kylmempi, jos tuuli kävi.
Baldramallach oli saanut nukuttua päivänokosensa mukavassa ja pienessä kolossa, tai no, niin pienessä, mihin miehen suurikokoinen vartalo sattui mahtumaan. Ehkä se oli karhun vanha pesä talviunia varten, mutta se oli ihmismuotoiselle lohikäärmeelle aivan sopiva. Lämmin ja piti kuivana. Päiväunet tulivat tarpeeseen miehen kävellessä koko viime yön metsään ja sitten metsän poikki, puhumattakaan siitä yhteenotosta aamulla sen omituisen ihmisotuksen kanssa Kauhean tasapuolinen se taistelu ei ollut, joten hirveästi energiaa ei käärmeen pitänyt tuhlata, mutta kyllä se väsytti. Ja nyt hieman tuntuikin, pieniä mustelmia oli ilmestynyt vaatteiden alle, jos joku niitä tahtoisi alkaa sieltä etsiä, ja tietenkin ne näkyvimmät muiden silmään, kolme nuolta törröttivät iloisesti Balin kehosta. Ihmisotus oli onnistunut ampumaan suurempaansa jousellaan, mikä ei kauhea saavutus ollut tuon ollessa varsin suuri maalitaulu, mutta ehkä hermostuneisuuttaan ei henkilö ollut onnistunut tähtäämään kunnolla ja lohikäärme oli välttynyt suurimmilta vahingoilta. Yksi nuoli oli osunut miehen oikeaan olkapäähän etupuolelta, kaksi olivat selässä kiinni, niitaten suurikokoisen ihmishahmon kaavun ihoon kiinni ainakin niin pitkäksi aikaa, kunnes tuo hankkiutuisi nuolista eroon. Kyllä tarkkasilmäinen varmaan näki nuolten ympärillä kuivunutta verta, mutta paksusta vaatekerrasta ja puhumattakaan sitten ihmiselle liiankin paksusta ihosta, mitään kauhean pahaa ei ollut sattunut. Eivät ne nuolet edes sattuneet, kun sisään menivät, vaikka Baldramallachin senhetkinen raivokohtaus taistelussa oli ehkä se syy. Eivät haavat nytkään niin kauhean kipeät olleet, mutta miehellä oli varsin suuri kipukynnys. Niistä ei siis ollut mitään haittaa tuon omasta mielestä, vaikka aika karua katsottavaa ne jonkun mielestä olisivat voineet olla. Oli siis hyvä, että lohikäärme oli yksin metsän keskellä, eikä minkään ihmiskylän kaduilla. Olisi voinut tulla normaalia enemmän kummeksuvia katseita ja kysymyksiä, mitä lisko ei halunnut.
Miehen kita aukesi äänekkään haukotuksen takia, hengityksen muuttuessa huuruksi sen osuessa kylmään ilmaan. Jättimäiset kourat vetivät tumman kaavun huppua paremmin ylös, edes jonkinlaiseksi suojaksi yleensä matelijana aikaansa viettävän miehen mielestä aivan liian kylmää säätä vastaan. Maahan kaivettu kolo oli Balista kyllä niin mukava paikka ollut nukkua, että melkein tuo olisi tahtonut jäädä sinne koko talveksi. Hän ei kyllä ollut ihan varma, kuinka hyvin tämä ihmismuoto olisi sen kestänyt, joten jos talviunet vielä tuntuisivat hyvältä idealta, pitäisi hänen kyllä ehdottomasti etsiä suuremman lohikäärmeolemuksensa kokoinen onkalo. Rauha olisi kyllä nyt ihan hyvä idea, olihan hän nähnyt lähiaikoina turhankin paljon jännittäviä asioita: toisia lohikäärmeitä ja vihamielisiä hyökkääjiä Ehkäpä alitajuisesti tuon päämäärätön matka oli viemässä häntä kohti vuoristoa, jossa varmasti hyviä nukkumispaikkoja löytyisi. Kaapuun sonnustautunut, tumma ihmishahmo liikkui hitaasti, mutta varmasti pitkin metsän polkuja, kasvien pyyhkiessä kosteutensa pitkän miehen nahkaisten saappaiden varsiin.