Promised journey

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Promised journey

ViestiKirjoittaja Janni » 10 Touko 2011, 23:19

Adrian Nibencarden

Aamuaurinko oli nousemaisillaan ja pian se lämmittäisi yön viilentämää säätä. Onneksi kevät oli jo pitkällä ettei sentään pakkasta ollut, sellaiset yöt olisivat haitanneet tulevaa taivalta. Tutun majatalon takapihalla hääräsi haltia yksinään, tämä viimeisteli varustelaukkuja kiinni satulaan. Miehen seuralainen hirnahti, nuori raskasrakenteinen hevonen oli tohkeissaan ja tämä selvästi hoputteli uutta isäntäänsä, kuopimalla kaviollaan pienen karsinan kivilattiaa. Rauhoitu Fabin, lähdemme kyllä pian. Adrian tokaisi eläimelle, saaden samalla viimein laukun kunnolla kiristetyksi.
Miehen kulunut viikko oli ollut tosiaan kiireinen, hän oli joutunut hankimaan rahaa varusteita varten, mutta hevosen hän oli saanut ilmatteeksi vanhalta haltialta. Adrian oli avuliaisuuttaan auttanut vanhusta ja päätynyt pieneen keskusteluun tuon kanssa ja maininnut tulevasta taipaleestaan. Vanha mies ei nuorta hevosta enää oikeastaan tarvinnut, eläin oli sen verran nuori ja innokas ettei ikäloppu saanut tuota pysymään aisoissa, sekä Adrian oli auttanut miestä. Olkoon se siis palkkio tälle. Nuori tamma oli oivana apuna liikkumiseen ja varsinkin silloin kun matkassa olisi myös Emare. Eläin oli alunperin työhevosen virkaa hoitanut sen raskasrakenteisuutensa ansiosta, mutta siitä kyllä sai oivan ratsun, sekä sen vankkuudesta oli vain etua raskaan lastin kantamisessa. Ei Adrian olisi yksinään jaksanut moisia varusteita alkaa raahaamaan, kenties hän olisi joutunut jättämään jotain pois matkastakin.
Fabiniksi nimetty tamma oli väritykseltään tummanruskea, vahvat jalat omasivat kuitenkin valkean kuvioinnin ja paksut kaviokarvat. Harja, häntä ja otsan merkkikin olivat kauniin valkeaa sävyä.
Sen enempää Adrian ei jäänyt enää varmistelemaan, avasi vain karsinan portin ja asteli hevosen vierelle. Mies nosti jalkansa jalustimeen ja ponkaisi vauhtia maasta, heivaten toisen jalkansa satulan yli. Fabinin tuntiessa painoa selällään, tuo alkoi polkea paikallaan silkasta innosta ja saadessaan pienen napautuksen kylkiinsä oli jo pinkaisemassa laukkaan, mutta suitsista pidättelevä Adrian esti tamman aikeet. Kyllä ensi ratsastuksen jälkeen mies oli oppinut kuinka innokas tämä yksilö oli luonteeltaan, hyvä että hän oli pysynyt puolta sekuntiakaan satulassa. Hevonen suostui rauhallisempaan tahtiin ja lähti kulkemaan haltian ohjastamana katua kohti, jolta käännyttäisiin majatalon eteen ja sieltä etsittäisiin pääkatu.
Vaikka Adrian oli ollut se joka oli toitottanut että viikko kuluisi nopeasti, oli mies huomannut harmittelevansa kuinka päivät olivat madelleet. Onneksi tämä ihana aamu oli viimein täällä, sää näytti hyvältä, varusteita oli riittämiin, Emaren ei tarvitsisi rasittaa itseään kävelyllä ja ei varmaan miehenkään, kyllä tämä vahva tyttö jaksoi. Ei haltia voinut muuta kuin hymyillä, kaikki tuntui niin täydelliseltä sillä hetkellä. Mies napautti Fabinin kylkiä uudestaan ja komensi ratsuaan laukkaamaan, eikä tuota tarvinnut kahdesti käskeä. Heidän täytyisi kiirehtiä, aamuaurinko nousi jo.

//Jei heppa! \o/ ei kai haittaa? ^u^'' Ja se kyllä voi olla sellanenki et molemmat saa ohjata :3 //
Viimeksi muokannut Janni päivämäärä 11 Touko 2011, 10:04, muokattu yhteensä 1 kerran
Janni
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 10 Touko 2011, 23:53

Emare Rilien

"Noin, nyt muistat sitten, että ukkosella ei mennä puiden alle, vieraille ei puhuta, ja heti jos ilmenee että keho alkaa antaa periksi tulet heti takaisin kotiin.", vanhempi haltiarouva alkoi tenttaamaan itseänsä pidempää, mutta kuitenkin toiseksi nuorinta poikaansa, joka vain pyöräytti silmiänsä äitinsä höösäykselle.
"Niin, ja muista sitten pestä vaatteitasi, äläkä unohda lääkkeitäsi missään nimessä, ja pysykään kaukana ihmisistä...", tuo vielä jatkoi, vaikka tuon silmiin oli jo nousemassa kyyneleet. Emare keskeytti äitinsä ottamalla tuota kädestä, ja katsomalla tuota silmiin. Vanhemman haltian alahuuli alkoi väpättämään, ja tuo kohta paiskautui nuorta poikaansa vasten itkien kuin vesiputous. Hän oli jo varma ettei tulisi näkemään pikkuistansa enää koskaan! Akta oli myös antamassa hyvästejä, hän oli auttanut Emarea pakkaamaan ja taivuttelemaan vanhempiansa ottamaan hänet mukaansa. Sadron ja Sadrin olivat myös kuluneen viikon aikana käyneet, ja jopa korjanneet musiikkirasian. Se oli heidän läksisäislahjansa, samalla kun olivat vitsailleet että sitä ei kannattaisi matkalle ottaa, houkuttelisi vielä peikot paikalle... Manwë taas, hän oli taputtanut nuorempansa päälakea, ja sanonut "hyvää matkaa, tule ehjänä takaisin". Sitä hän harvoin teki, siis koski muihin.

Kuitenkin, takaisin etupihalle, jossa oli Emare, hänen äitinsä, Akta sekä Koata, joka roikkui Emaren toisessa kädessä.
"Kai sinä tulet takaisin Emi? Tuotko matkaltasi jotain minullekkin? Kerrotko taas sitten tarinoita kun tulet?", loputon puhetulva sai normaalitkin haltiat sekaisin, mutta Emare oli jo tottunut, tuo vain kyykistyi ja halasi pikkuveljeänsä, joka rutisti yhtä lujaa takaisin, ellei jopa lujemminkin. Akta köhäisi, ja ojensi Emille pienen, nahkakantisen kirjan. "Sanoit joskus haluavasi pitää päiväkirjaa, jos elämäsi oli jännempää. Nyt siihen on tilaisuus.", tuo naurahti, samalla kun Emare otti kirjan vastaan hymyillen. Koata nyki taas veljensä hihaa, ja antoi tuolle pienen, noin kämmenen kokoisen ja resuisen nallen.
"Tuot sen sitten takaisin!", Koata ilmoitti vakavana, mutristaen huuliansa. Emi hymähti, pörröttäen veljensä hiuksia ja painaen nallen jonnekkin viittansa saloihin, ennen kuin nappasi reppunsa selkäänsä. Emaren äiti niiskaisi vielä kerran, ja Emi antoi pahoittelevan hymyn, ennen katoamistaan porttejen läpi valkoinen susimainen koira mukanaan. Nyt ei olisi paluuta, ainakaan vähään aikaan. Emi veti syvään henkeä, maistellen hetken kotinsa pihapiirin ilmaa, sillä tämä saattaisi olla viimeinen kerta, kun hän pääsisi sitä nuuhkimaan vähään aikaan... Siinä hän seisoi, valmiina kohtaamaan sen ison, pahan ja kirotun maailman, jolla häntä oli peloteltu koko hänen ikänsä. Ensinmäistä kertaa.. Emare tunsi itsensä aivan pieneksi.

[[Ei haittaa ei >w< Ja jukolat sentään mitä romaaneja O_O ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Touko 2011, 08:06

Adrian Nibencarden

Adrianin onneksi kadut olivat hiljaisia, joten moinen vauhti oli esteetöntä. Fabinin kaviot kopisivat kivisen kadun pintaa vasten. Eihän se tehnyt hyvää kavioille, mutta tamma ei näyttänyt välittävän. Tuo kiisi vain tyytyväisenä eteenpäin miehen ohjastamana.
Kaksikko viimein oli päässyt jo pääkadulle, vielä jonkin matkaa sitä eteenpäin niin tutut portit ja rakennus häämöttäisi edessä, toivottavasti myös tuttu hahmokin. Haltia kiristi otettaan ohjaksista ja veti niistä hiljentääkseen hevosen tahtia, tyytymättömänä päätään nakellen Fabin hidasti askeliaan, lopulta kulkien jo käyntiä. Tutut portit näkyivät jo ja kuka muu vaaleaverikkö kuin Emi, odottamassa niiden edessä Warrenin kanssa. Adrian nappasi ohjakset yhteen käteensä ja kohotti toisen kätensä vilkuttamaan tervehdykseksi, leveä hymy huulillaan.
Vielä puolittaisessa vauhdissa Adrian heivasi jalkansa pois jalustimesta ja hypähti alas ratsunsa selästä. Ohjaksista pidellen edelleen kiinni mies asteli Emarea kohti, levittäen pienesti käsiään. Et tiedä kuinka ikävä minun oli. Mies totesi, ollen valmis kahmaisemaan pojan syleilyynsä, jos tuo sen sallisi.

//Hee romaanit on kivoja ówò //
Janni
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 11 Touko 2011, 17:25

Emare Rilien

Adrian tuli, kuten oli luvannut. Tuon nostaessa kätensä, myös Emare nosti omansa vikuttaakseen tuolle myös, tuon ratsastaessa varsin komealla hevosella paikalle. Kun tuo sittne laskeutui satulasta, päästi Warren muutaman haukahduksen onnessaan. Sekin oli ikävöinyt Adriania! Ei tosin samalla lailla kuin Emare, joka oli vain ajatellut toista... Jopa unissaan. Adrian levitti käsiänsä, saaden Emin vain naurahtamaan toisen sanoille, loikaten sitten halaamaan miestä paremmin. Nenä painautui hetkeksi miehen rintakehää vasten, ja Emi oli hetken taivaassa, oli lämmin, ja hän oli turvassa.
"Ikävä vai? Mikähän minulla sitten oli, kun ajattelin sinua koko viikon!", tuo hymyili hiljaa miehen rintakehään, mutta päästi sitten, melko vastahakoisesti, irti. Olihan hänen vanhempansa yhä ikkunassa mahdollisesti katsomassa. Warren uikutti hiljaa, sekin halusi huomiota! Emi peruutti sen verran, että Warren pääsi loikkaamaan Adriania vasten, ja meni itse taputtamaan hevosen kaulaa varoen.
"Mistä sinä näin komean hevosen sait?", nuorempi kysyi samalla kun antoi kätensä silittää sen kaulaa. Se oli upea... mutta mahtuisivatko he molemmat sen selkään? Emare ei ollut muuten koskaan oppinut ratsastamaan! Istunut joskus lapsena hevosen kyydissä, mutta siinä kaikki, ei hän mitään muuta ollut tehnyt. Ohjastanut tai edes ollut yksin hevosten kanssa... Warrenin saadessa huomiosta tarpeekseen, juoksi sekin nuuhkimaan hevosta paremmin, enimmäkseen sen vaarallisia kavioita.

[[No on joo x'D ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Touko 2011, 18:00

Adrian Nibencarden

Emare suorastaan loikkasi Adriania vasten, joka kietoi kätensä pojan ympärille, mies tunsi pojan nenänpäänkin rintakehäänsä vasten. Nuoremman niin kaivattu ääni valtasi miehen pään, tietenkin tuollakin oli ollut ikävä. Haltia höllensi itsekin otteensa Emin pienesti perääntyessä. Hetkellisesti miehen katse kävi rakennuksen porteissa, hän oli odottanut pojan koko perheen olevan saattamassa tuota ja tarkistamassa mitä Adrian oli miehiään, mutta kai se näin oli parempi.
Koiran uikutus ei tietenkään jäänyt kuulematta ja mies käänsi katseensa Warreniin, joka loikkasi häntä vasten. Odotinkin ette sinäkin tulet mukaan. Mies totesi hymyillen koiralle, samalla kun polvistui pienesti ja rapsutteli eläintä korvan takaa.
Fabin taivutti pitkää kaulaansa sen verran että näki vieraan haltian ja tunsi pian siron käden kaulallaan, eläimen iho värähti pienesti. Kauniin Emi, se on tamma ja sain sen eräältä vanhalta mieheltä. Fabin oli liian innokas vanhuksen käsiin. Hän antoi sen palkkioksi avunannostani. Adrian selitti pojan kysymykseen, samalla kun hevonen taivutti kaulaansa vain enemmän tutkiakseen turvallaan Emin vaaleita hiuksia. Fabin käytöstavat. Mies komensi, nykäisten pienesti ohjaksista ja sai hevosen tuhahtaen lopettamaan. Ei haltia ollut varma kuinka nuorempi suhtautui hevosiin, moinen tungeskelu voisi pelottaa hyvinkin.
Warrenin saadessa tarpeekseen, Adrian kohosi takaisin ylös ja seurasi sivusilmällä hevosen ja koiran tehdessä tuttavuutta. Fabin ei näyttänyt olevan moksiskaan koiran nuuhkiessa tuon kavioita, laski vain turpansa lähemmäs vaaleaa turkkia nuuhkiakseen itsekin.
Odotin että koko perheesi on odottamassa kanssasi. Haltia viimein otti miettimänsä asian puheeksi, kiinnittäen huomionsa täysin Emareen.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 11 Touko 2011, 19:03

Emare Rilien

Hevonen oli siis tamma, Adrianin sanoessa että sitä piti sanoa kauniiksi eikä komeaksi. Fabin niminen tamma oli silti komea ilmestys, ei Emare pystyisi mieltämään sitä kauniiksi... Se oli liian iso ja voimakasrakenteinen siihen. Siro käsi silitti yhä tamman kaulaa, eikä poikaa pelottanut, vaikka se olikin nuuhkimassa häntä. Uteliashan vain tuo oli, ei se haitannut. Tosin se taisi haitata Adriania, joka nykäisi ohjaksista. Hevosparka. Warreniakin se pääsi nuuhkimaan, ja koira nosti kuononsa nuuhkiakseen tuon turpaa, lipaisten siitä sitten kielellänsä.

"Ei, he ehtivät jo hyvästellä... Äitini ei tahtonut tulla pidemmälle. Akta ja Koata ovat lohduttamassa... lähtöni otti koville.", poika hymähti nolostuneesti, pyyhkäisten taas hiuksiansa. "Mutta Sadrin ja Sadron korjasivat musiikkirasian!", tuo sitten ilmoitti tähän väliin, hiukan enempi iloisena kuin ajatellessaan äiti rukkaansa, joka oli äsken vielä itkenyt miltein silmänsäkkin päästään. Kai tuo uskoi, että Emi vielä ehtisi muuttaa mieltänsä jos sai yksin ajatella asiaa, mutta ei, Emare oli jo pääteöksensä tehnyt.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Touko 2011, 19:35

Adrian Nibencarden

Emare selitti että pojan lähtö oli ottanut koville, ainakin tuon äidille. Kyllä mies ymmärsi, vaikeaa oli päästää hyvin rakas ja tärkeä henkilö menemään kohti suurta pelottavaa maailmaa. Mies kuitenkin lupasi itsekseen, että toisi kyllä nuoremman takaisin, oli se sitten sairaudesta johtuen tai ei. Kyllä Emin täytyisi joskus palata, edes näyttäytymään.
Yllättäen poika kertoi innoissaan kuinka tuon kaksoisveljet olivat saaneet soittorasian korjatuksi. Todellako? Luulin että se on aivan säpäleinä ja mahdotonta korjata. Mies totesi hivenen yllättyneenä. Rasia tosiaan oli ollut monissa pikku osissa, mutta nähtävästi nuoremman veljet olivat näppärämpiä mitä haltia oli luullut. Hopeista rasiaa ajatellessaan Adrianin mieleen muistui jotain ja tämän ilme kirkastui ajatuksen myötä. Ai niin, hankin sinulle jotain, mutta tällä kertaa siksi että todella tarvitset sitä. Mies totesi ojentaen ohjaksia pojalle jotta tuo pitelisi Fabinin aloillaan, ennen kuin asteli satulalaukun vierelle ja avasi sen soljet. Siihen päällimmäiseksi hän oli luullut sen laittaneensa, mutta luultavasti Fabinin vauhti oli saanut laukun sisällön päälaelleen. Pian kuitenkin sormenpäät koskettivat esinettä jota Adrian oli etsinyt. Mies veti esiin paksun nahkavyön, jossa roikkui puisessa ja metalli koristuksellisessa tupessa oleva tikari. Sen kahva oli rautainen ja terävä terä hopeaa. Maailma johon olemme menossa ei ole kaikin puolin kaunis. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja sinun täytyy pystyä puolustamaan itseäsi jos en satukaan olemaan siinä. Adrian selitti ehkä hieman vakavan puoleisesti, astuen toisen eteen ja kumartui tuon tasolle. Lupaa myös minulle että isket tällä minuakin jos on pakko, tiedät kyllä mitä tarkoitan. Mies jatkoi, sovitellessaan asevyötä Emaren vyötärön ympärille. Poika varmasti tiesi mitä hän oikein tarkoitti, ei olennon uhka ollut kadonnut mihinkään kuluneen viikon aikana.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 11 Touko 2011, 19:58

Emare Rilien

"Sitä veljenikin aluksi luulivat, mutta saivat rasian silti korjattua. Sanoivat sitä mukavaksi haasteeksi.", Emi virnisti vastaukseksi. Kylläpä kaksoisveljien katseissa oli ollut ylpeyttä, kun he olivat ojentaneet hopeisen rasian takaisin omistajalleen, kiittäen pienestä haasteesta ja kehottaneet Emiä tuomaan toistekkin soittorasioita korjattavaksi. Veljekset olivat saaneet myös jotain mielekästä tekemistä sotimisen ohessa, kun nuo olivat tulleet nopeasti käymään kuullessaan veljen lähdöstä.

Adrian ilmoitti että hänellä oli Emarelle jotain, ja ojensi Fabianin ohjakset. Poika räpytti ihmeissään silmiänsä, katsoen sitten hevosta silittäen tuon turpaa kevyesti. Adrian sähläsi jotain satulalaukulla, tuoden sitten Emarelle jotain... Tuollahan oli jonkin asteen terä! Kun tuo sitten alkoi sitomaan vyötä Emin vyötärölle, kertoen samalla että Emi tulisi tarvitsemaan sitä... Emare nielaisi, kokeilen varovaisesti tikarin tuppea, normaalisti niin kevyt ase tuntui yllättävän raskaalta. Emare, joka ei ollut koskaan nostanut edes kättään toisia vasten. Mutta kohta hän veti henkeä syvään. Hän oli jo sitoutunut tähän, nyt ei kannattaisi perääntyä vain sen takia, että pelotti hiukan! Ja ainahan asiasta pystyi puhumaan, ties vaikka Emi ei tarvitsisi koskaan käyttämään tikaria puolustautumiseen! Warren aisti pienen jännityksen Emissä, haukahtaen hiljaa ja pyyhkäisten kuonolla pojan reittä, katsoen viattomilla silmillänsä. Aivan, Warren olisi myös puolustamassa Emarea henkeen ja vereen.
"Kiitos, Adrian... Koetan olla poissa tieltä.", nuori haltia hymähti ujosti, kyykistyen ja rapsuttaen Warrenia nopeasti, nousten sitten seisomaan taas. Nyt olisi varmaan aika lähteä...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Touko 2011, 20:18

Adrian Nibencarden

Adrian sai vyönsoljen sopivan tiukalle, se ei näyttänyt puristavan ja pysyi hyvin Emaren solakalla lantiolla. Mies soi pojalle hymynsä tuon kiittäessä ja todetessa että koettaisi olla pois tieltä. Et sinä tiellä ole tai tule olemaan. Haltia hymähti pörröttäen nuoremman hiuksia, ottaen Fabinin ohjakset takaisin.
Hevonen kohotti päänsä valppaana ylös ja suoristi korvansa eteensä, huomatessaan kellä ohjakset jälleen olivat. Mies oli astumassa eläimen vierelle, mutta tuo päätti jo pyörähtää menosuuntaan. Adrian katsahti päätään pudistellen ratsua ja heilautti suitsen tuon pään yli kaulalle. Se osaa olla innokas. Haltia totesi tai saattoihan se olla varoituskin. Autanko sinut satulaan vai pääsetkö itse? Mies kysyi, vilkaisten Emiä. Poika saisi luvan istua Adrianin edessä, ei se olisi turvallista jos toinen olisi hänen takanaan, eikä hän pystyisi näkemään tai pitämään tuota siinä lähellä.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 11 Touko 2011, 20:36

Emare Rilien

Fabian tosiaan oli innokas koni, pyörähti jo innoissaan siihen suuntaan minne oltiin menossa. Adrian kysäisi, pääsikö Emi itse satulaan.. Haltia puraisi huultaan, vilkaisten korkean hevosen selkään.
"Taidan tarvita hiukan apua...", poika sitten myönsi nolostuneena. Kyllä hän tiesi miten päästään... Emare antoi oman matkakassinsa Adrianille, eihän hän voinut sitä selässään pitää jos he molemmat olisivat ratsailla! Tämän jälkeen hän otti pari askelta lähemmäs, ottaen hevosen harjasta kiinni, ja pääsi satulaan Adrian avulla. Näkymät olivat kyllä korkeat, sitä ei käynnyt kiistäminen. Onneksi Adrian nousi myös satulaan, hänen taaksensa... Nuoremman täytyi hillitä itseänsä ettei painuisi samantein Adrianin rintakehää vasten sen enempää. Valkoinen koira heilutti häntäänsä jo innoissaan, se vain luuli että kyseessä oli jokin hauska leikki! Vihreät silmät sulkeutuivat, ja Emare nielaisi kerran, katsoen sitten kotiansa. hän pystyi näkemään, että ikkunassa oli joku... mutta edes hänen tarkka näkönsä ei pystynyt kertomaan että kuka. Jotenkin tuntui siltä, että se oli äiti.
"...Lähdetään, ennen kuin joku suvustani juoksee ovesta ulos ja päättääkin etten saakkaan lähteä."
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Touko 2011, 20:58

Adrian Nibencarden

Adrian nyökkäsi Emaren myöntäessä että tarvitsi apua, ei tuota tarvinnut nolostelle, kyllä mies selvästi näki että poika oli lyhyt tämän kokoiseen hevoseen verrattuna. Haltia otti pojan laukun vastaan ja nosti sen omalle olalleen, ennen kuin ryhtyi avustamaan nuorempaa. Toinen jalka vain jalustimeen ja mies nostaisi pojan ylös. Ketterästi Emare satulaan pääsikin, kyllä tuo tiesi miten ratsailla oltiin. Adrian nappasi jo ohjaksista otteen, ennen kuin ponkaisi itsensä hevosen selkään. Haltia antoi mukavasti tilaa Emille satulassa ja itse istui enemmän takana, hyvin hänen pitkät jalkansa ylettivät jalustimille. Käsi varret hakeutuivat paikalleen pojan sivuilta, sormet kiertyivät nahkaisten ohjasten ympärille.
Fabin polki jo paikallaan, mutta mies hillitsi tuota huomatessaan Emaren vilkuilevan vielä kotitalonsa suuntaan ja kyllä hän soi toiselle vielä viimeisen hetken. Pian poika kuitenkin hoputti, joku saattaisi vielä muuttaa mieltää. Adrian nyökkäsi, mutta käänsi vielä katseensa alas koiraan. Warren pysy sitten poissa Fabinin jaloista. Mies tokaisi Warrenille ja luotti samalla siihen että koira pysyisi rinnalla, sekä kyllä noin hyväkuntoinen uros pysyisi hevosen tahdissakin.
Pidä kiinni. Adrian totesi, ennen kuin napautti Fabinin kylkiä kerran ja antoi tamman tällä kertaa määrätä tahdin. Totta kai hevonen kiihdytti laukkaan, mutta pienoinen lisäpaino kuitenkin hiljensi tahtia. Suuntana olisi kylän portit.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 12 Touko 2011, 11:33

Emare Rilien

Hevonen lähti liikkeelle, ja Emare otti hevosta harjasta kiinni, kun ei oikein muualtakaan saanut kiinni. Satulanupista kiinniottaminen ei ollut se järkevin vaihtoehto, varsinkin kun pojan olisi pitänyt nojata silloin taaksepäin, ja Adrianille olisi tullut ahtaampaa. Sitähän Emi ei tahtonut. Warren pysyi poissa jaloista, mutta juoksi kuitenkin heidän vierellä, välistä todistaen olevansa nopeampi ja ottaen spurtin Fabian edelle. Emare naurahti kevyesti, katuen hiukan että oli laittanut hiuksensa takaalta kiinni. Olisi ollut upeaa päästää hiukset liehumaan vapaasti tuulessa... Alla oleva Fabian, joka oli pelkkää lihasta ja intoa, sai jopa Emaren tuntemaan itsensä voimakkaammaksi kuin koskaan ennen. Valkoinen koira päästi jykevän haukun, ja ne harvat haltiat jotka olivat aamutuimaan liikkeellä, katsoivat hetken, ja siirtyivät sitten nopeasti pois ratsastajien tieltä.
"Hyvä että Warren varoittaa muita! Tuntuu siltä kuin Fabian jyräisi kaiken!", nuori haltia ei voinut pitää innostustansa kurissa, olihan se toisten ylittäminen kamalaa mutta vallasta humalluttiin aina nopeasti.

[[Emare ainakin ihan innoissaan x'D ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Janni » 12 Touko 2011, 12:51

Adrian Nibencarden

Tummaviitta ja pitkät hiukset hulmusivat tuulessa, Fabinin kiitäessä pääkatua eteenpäin. Ohimenevästi mies vilkaisi vaaleaa koiraa, joka kiusallaan kiihdytti tahtiaan kolmikon edelle. Haltia joutui vetämää otetta tiukemmalle ohjaksista, tamma oli lähdössä koiran leikkiin mukaan, muttei innoltaan tajunnut että saattaisi jyrätä koiran isoilla kavioillaan. Ei Adrian todellakaan halunnut tapaturmia jo näin alkumatkasta, oikeastaan ei ollenkaan.
Warren toimi varoittajana kadulla kulkeville, jotka suotuisasti väistivät kiitävää hevosta. Mies naurahti Emaren sanoihin ja poika oikeastaan oli oikeassa. Totta, se ei ajattele välillä ennen kuin tekee mutta kai se tekee siitä erikoisen! Mies totesi, joutuen korottamaan ääntää sillä tuuli humisi vinhasti korvissa.

Kylänportit näkyivät jo edessäpäin, ne tietenkin olivat suljetut, joten Adrian joutui hiljentämään Fabinin tahtia, joka ei sitä mielellään tehnyt. Rauhassa kaunokainen. Mies komensi ja kuulosti hivenen siltä että oli jo jollain tasolla kiintynyt hevoseen. Tamma ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, se nakkeli päätään puolelta toiselle, mutta kuolaimet kiristivät suussa sen verran inhottavasti että oli pakko totella.
Rauhallisella käynnillä ratsukko kulki portteja lähemmäs ja kiinnitti aamuisessa vartiovuorossa olevan haltian huomion. Meidän täytyisi päästä läpi. Adrian ilmoitti, raskasrakenteisen miehen astellessa kuuloetäisyydelle. Vartija vilkaisi tutkivasti hevosen varustusta ja katse jäi viivyttelemään nuoreen Emiin. Taidatte viipyä pitkäänkin kylän ulkopuolella? Mies totesi ja jotenkin Adrian havaitsi pientä vihjausta tuon äänestä, mies taisi olla epävarma kannattiko Emin kaltaista nuorta poikaa päästää menemään. Kyllä, mutta olemme hyvin varustautuneet. Haltia vastasi, luoden vielä varman katseen vartijalle, jotta tuo luottaisi ettei ollut syytä huoleen. Mies silmäili kaksikkoa hetken, mutta nyökkäsi sitten kääntyen portteja päin ja avasi ne heille. Edessä avautui pieni aukea, jota ympäröi vehreä, mutta sankka metsä. Ei se kuitenkaan ollut pimeä, auringonvalo siivilöityi kauniisti lehvästön siimeksestä. Tästä se alkaa Emi. Mies kuiskasi, napauttaen samalla hetkellä Fabinia kylkiin. Tamma otti käskyn vastaan ja hirnahtaen lähti liikkeelle, tuntien pian pehmeämmän metsän maaston kavioidensa alla.

//Nii tollanen sulonen! >w< //
Janni
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 12 Touko 2011, 14:33

Emare Rilien

Adrianin sanat tuntuivat hukkuvan tuuleen, mutta Emare sai siitä helposti selvän. Warren juoksi yhä heidän rinnallansa, häntä korkealla ja kieli ulkona. Korvat olivat myös pystyssä, Warren selkeästi nautti olostansa, aivan kuten Emarekin. Vauhti kyllä hidastui, ja Emi sai mahdollisuuden hiukan sulatella äskeistä laukkaa. Se oli ollut mahtavaa! Tosin nyt kun vauhti oli hitaampi, pystyi Emare tuntemaan Adriankin lähempänä itseänsä. Oli hiukan aavemmaista, kuinka hän ei tuntenut Adrianin sydäntä, hän kyllä tiesi mikä sen sijaan siellä majaili. Asia ei kuitenkaan synkistänyt häntä enää sen enempää.

Vartija pysäytti heidät, selkeästi katsoen matkaajia tarkemmin. Emi nielaisi, mutta koetti näyttää varmalta. Onneksi Adrian hoiti puhumisen, ja vartija päästi heidät. Kun suuret portit avautuivat, Emare joutui pidättämään henkeänsä, tämä olisi ensinmäinen kerta, kun hän astuisi ulos kylästä! Käsi pusertui hiukan nyrkkiin, Emin sydän hakkasi tavallista lujempaa. Ei tämä niin iso juttu ollut, mutta Emarelle tämä merkitsi jotain. Kun he tulivat ulos, Emare katsoi joka puolelle tarkkaan, katsoen metsää, sen puita, taivasta joka siivilöityi lehtien lävitse. Jotenkin Emaresta tuntui, että taivas oli täällä kauniimpi, vaikka se oli sama taivas kuin sisällä kylässä. Poika veti syvään henkeä, ilmakin oli raittiimpaa kuin kaupungissa. Tämä oli kaunista jo nyt. Warren juoksi myös ympäriinsä, nuuhkien puita ihmeissään. Kohta tuo nosti koipeansakkin, saaden Emin naurahtamaan kevyesti. Johan tuo oli aamulla saannut juosta pitkin pihaa, ja tuolle tuli mieleen rakon tyhjennys vasta nyt?

[[Ja Emaren pohdintoja on vaikea kirjoittaa x'D ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Janni » 12 Touko 2011, 15:07

Adrian Nibencarden

Adrian hillitsi Fabinaa, jotta Emare saisi katsella rauhassa ympärilleen vehreää metsää. Onneksi hevonen vaikutti hivenen tyydyttyneeltä äskeisen laukan jälkeen, kyllä se nyt hieman suopeammin suostui astelemaan rauhallisesti. Olihan metsäkin sankka, ei täällä kehdannut vilistää aivan vapaasti.
Sormet vaihtoivat ohjasten otetta ja mies sai toisen käsistään vapaaksi. Käsivarsi kiertyi Emaren ympärille halaavaan otteeseen ja pää painautui vaaleita hiuksia vasten. Emi tuoksi juuri siltä mitä hän muisti. Olen iloinen että olet siinä. Adrian kuiskasi, olo tuntui hivenen hassulta äskeisen vauhdin jälkeen. Kaikki oli muuttunut rauhalliseksi heti kun he olivat kylän porteista päässeet ulos. Oli vain hiljainen metsä ja he kaksi, matkassa kulkevat eläimet keskittyivät omiin puuhiinsa. Jos pidämme kiirettä, pääsemme metsän toiselle laidalle ennen iltaa ja voin näyttää sinulle jotain kaunista. Haltia totesi.

//Miten nii? :D //
Janni
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron