Omankäden Oikeutta (Sovittu)

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Omankäden Oikeutta (Sovittu)

ViestiKirjoittaja Ylva » 31 Loka 2011, 19:58

Albine

Albine oli leijunut jossain pilvien tasalla viimeisen viikon ja vähän päälle, eikä ollut saanut ajatuksia pois tietystä valkohiuksisesta haltiasta, jonka oli tässä taannoin tavannut. Naisen elo oli muuten jatkunut normaaliin tapaan, hän oli tehnyt työtä kuten tavallisesti, tavannut joitakin tuttaviaan ja muuta normaalia. Neito oli myös kaivanut kaapeistaan vanhoja kirjojaan, jotka käsittelivät erilaisia taruja ja lueskellut niistä samalla kun oli haaveillut taikaväen näkemisestä ja aarnikotkilla ratsastamisesta. Neito oli myös kaivanut esiinsä kirjan, joka käsitteli ihmisten historiaa ja aloittanut sen lukemisen ihan sen tähden, että voisi kertoa jotain lisää Delthokselle kun tuon seuraavan kerran tapaisi. Nyt Albine oli päättänyt pitää taukoa työnteosta ja suunnannut kulkunsa metsään, jossa viihtyi luonnon keskellä ja salaa sisällään toivoi, että haltiamies olisi yhä lähettyvillä, vaikka asiaa ajatellessaan neito tunsi itsensä typeräksi ja lapselliseksi, joten tämä ajatus jäi piileksimään jonnekkin neidon alitajuntaan. Albine oli heittänyt tummansinisen viittansa päälleen kylmää viimaa vastaan ja oikeastaan päivä oli jo pitkällä ja pian tulisi hämärää, mutta neito oli silti päättänyt käydä kylän ulkopuolella. Neitokaisen askeleet johdattivat tuota metsän reunalle ja siitä syvemmälle metsään, jonne auringonvalo ei niin hyvin tunkeutunut. Hän hyräili hyväntuulisena astellessaan ja heti metsään päästyä neito alkoi katseellaan etsimään sen asukkeja, lintuja ja muita pieneläjiä. Neidon aavistamatta oli kuitenkin saanut muutakin seuraa kuin metsäeläimet, sillä tuon askelia seurasi perässä kolmen miehen joukko, jotka oli saanut liikkeelle eräs harvinaisen tunkeileva kylännainen, joka ei ollut koskaan Albinesta pitänyt tuon sekaverisyyden tähden.

Albine ei pitänyt kiirettä kulkiessaan ja pysähteli vähän väliä tutkailemaan jotain tai muuten vain nauttimaan luonnosta. Naisen siinä seistessä paikoillaan hän kuuli askeleita takaansa, joka sai neidon kääntymään ääniä kohden. Pian tuo sai näkökenttäänsä ihmiskolmikon ja ihmetteli mitä nuo täällä tekivät. Neito ajatteli ensin noiden olevan metsästäjiä tai puunhakkaajia, mutta tarkemmalla tarkastelulla yksikään miehistä ei kantanut mukanaan mitään noille kahdelle ammatille tyypillistä välinettä. Jonkinlaiset karkeat aseistukset noilla oli, muttei käsikirvestä kummempaa. Miehet olivat peruskyläläisiä ja iältään naista vanhempaa väkeä. Albine oli juuri avaamassa suutaan kysyäkseen, mitä herrat täällä tekivät, kun joukon isokokoisin tapaus avasi suunsa. "Sä taidat olla menossa sitä suippokorvaa tapaamaan? Turha kieltää, Lisse sut oli nähnyt sen kanssa heilastelevan. Etkö sä tyttö tiedä, että vihollisen kanssa vehkeily on maanpetturuutta?" mies puhui karkeampaa kieltä, joka kertoi tuon asemasta sen verran ettei tosiaankaan ollut mikään kouluja käynyt yksilö. Albine kurtisti kulmiaan miehen sanoille ja neidon kauniit silmät alkoivat saamaan hyvin hyisen sävyn. Miehen puhuessa kaksi muuta olivat astelleen lähemmäs naista kiertäen tuon molemmille sivuille yrittäen näin estää mahdolliset pakoyritykset. "Te olette nyt ymmärtäneet ihan väärin", Albine yritti selittää, mutta neidon sanat kaikuivat kuuroille korville. Tiesi myös Lissen, johon mies oli viitannut. Kyseinen nainen oli juuri se tapaus jonka kanssa Albinella oli aikaisemminkin ollut ongelmia ja nyt näytti siltä, että tuo oli saanut yllytettyä muitakin mukaan älyttömiin päähänpistoihinsa. Isokokoinen mies naurahti ivallisesti ja otti muutaman nopean askeleen päästen näin naisen lähelle ja nappasi yllättynyttä neitoa kivuliaasti kiinni käsivarresta. "Me ollaan käsitetty kaikki ihan oikein ja me ei todellakaan tykätä tuollaisista haltiahuorista, vai mitä pojat?" mies raakkui turhankin lähellä neidon kasvoja, joka alkoi tuntea pelon kasvavan sisällään, vaikka yrittikin sitä olla uhkaajilleen näyttämättä. Neito yritti irrottaa miehen otteen kädestään huonoin tuloksin, sillä voimaa neidossa itsessään ei paljoakaan ollut, ainakaan fyysisesti. Miehen kaverit naureskeliva ja heittivät omia, vähemmän hurmaavia kommentteja neitoon liittyen. "Päästä minut, teillä ei ole mitään oikeutta kohdella minua näin", neito sanoi ja nyt hyytävyys kuului tuon äänessä. Muutos yleensä niin lempeään ja ystävälliseen naiseen oli valtava. Nyt vaikutti siltä, että jo pelkkä sinisten silmien katse saattaisi hyytää katsottavan veren. Mies ei näyttänyt tästä kuitenkaan välittävän ainakaan toivotulla tavalla, vaan otti ja löi naista päin näköä päästäen kuitenkin samalla tuosta irti. "Turpasi kiinni, sun laisiasi kohdellaan juuri tällä tavalla", mies karjahti samalla kun iskun voima kaatoi neidon maahan selälleen ja sai tuon näkemään tähtiä. Toinen miehistä kommentoi jotain hirsipuusta ja neidon kääntäessä katsettaan tuon suuntaan tajusi tuolla olevan kädessään köysi. Pelko kuohahti naisen sisällä tuon tajutessa mitä miehet aikoivat. Ennen kuin isokokoinen mies ehti käydä käsiksi naiseen uudemman kerran tuo rämpi ylös maankamaralta ja lähti juoksemaan suin päin syvemmälle metsään.

Neidon ei tarvinnut kauaa juosta kun tuon keuhkot alkoivat pistämään ikävästi ja hengittäminen tuntui työläältä. Lähellä olevat takaa-ajajat saivat kuitenkin neidon jatkamaan kivusta huolimatta kunnes tuon matka tyssäsi siihen, että onnistui kaatumaan koholla olevaan juureen ja mätkähti naama edellä maahan mikä löi ilmat naisen keuhkoista. Neito haukkoi henkeään ja ennen kuin sai sen kunnolla kulkemaan tunsi kun mies tarrasi kiinni naisen hiuksista ja kiskoi tuon polvilleen sadatellen ja syytäen herjoja naisen suuntaan. Tuon kaksi puuskuttavaa toveria olivat myös päässeet paikalle ja miehet olivat selvästi päättäneet purkaa juoksemisesta johtuvaa agressiota naiseen ennen kuin toteuttaisivat uhkauksensa ja ripustaisivat tuon johonkin puuhun roikkumaan. Albine sai muutaman iskun itseensa kunnes yksi miehistä änki köyden tuon kaulaan ensimmäisen herran pidellessä taas kiinni rimpuilevan naisen hiuksista. Pelko naisen sisällä muuttui kauhuksi sillä silmänräpäyksellä ja huusi ja kiljui päästämään itsensä vapaaksi ja miehiä lopettamaan. Tämä vain huvitti hyökkääjiä, sillä olivathan he keskellä metsää, jossa harvemmin kukaan ihmisistä liikkui varsinkaan tähän aikaan päivästä. Noiden puolesta neito saisi huutaa niin paljon kuin keuhkoistaan lähti. Albine alkoi myös tajuta tämän itse, mikä johti paniikin kasvamiseen ja kauhu purkautui yhtäkkiä naisesta tuon synnynnäisten kykyjen muodossa. Oli kuin koko neito olisi lehahtanut liekkeihin, mutta tuli siirtyikin naista pitelevään mieheen ja sytytti alta aikayksikön tuon vaatteet palamaan. Kauhistunut mies irrotti otteensa neidosta, joka lysähti maahan ja sekasorto valtasi mieskolmikon noiden yrittäessä saada toveriaan sammutetuksi. Albine yritti päästä uudemman kerran pakenemaan tajuamatta puoliakaan siitä mitä juuri oli tapahtunut, mutta ikävä kyllä yksi miehistä potkaisi naista ohimennen ikävästi kasvoihin, joka sai tuon vajoamaan takaisin maahan ja häälymään hyvän tovin jossain tajunnan rajamailla. Naisen huuli oli haljennut ja siitä valui verta kalpealle iholle ja muut iskukohdat olivat punertavia ja tummuisivat siitä värikkäiksi mustelmiksi ajan kuluessa. Vaalealla iholla näkyi helposti vähemmätkin jäljet saati sitten aikuisen miehen antamat iskus.

//Tässä olisi ongelmatilanne ja neito pelastettavissa.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Loka 2011, 21:10

Delathos

Viikko oli kulunut siitä kun valkohiuksinen haltia oli Albinen tavannut. Jo pelkästään nämä muutamat päivät olivat tuntuneet ikuisuudelta Delathokselle, joka oli vain ja ainoastaan odottanut pääsevänsä jälleen näkemään tämän kyseisen neitokaisen. Muuta mies ei ollutkaan pystynyt miettimään. Ei ollut edes töihinsä voinut keskittyä. Istuskellut vain milloin minkäkin kapakan nurkissa, juomassa tylsyyteensä. Mutta nyt tuo malttamattomuus oli ajanut jopa tämänkin tyhjäntoimittajan liikkeelle. Suunta tuolla rohevalla miehellä oli kohti kylää jossa Albine asusti. Ehkä hyvällä tuurilla tuo saattaisi jopa törmätä tähän neitokaiseen ainakin niin tuo mielensä perukoilla kuvitteli. Olisi tahtonut myös uskoa, muttei kyennyt, sillä ajatteli että naisella varmasti oli parempaakin tekemistä kuin metsässä ravaaminen etenkään hänen vuoksensa.
Matka oli taittunut rivakasti. Kiitos siitä kuului vain ja ainoastaan yönmustalle orille, joka haltialle oli tälläkertaa luovutettu ratsuksi. Vaikka eläin olikin vanha, jaksoi se silti yllättävän hyvin taivaltaa näinkin haastavassa maastossa. Vetojuhdaksi kun siitä ei enää olisi ollut, ja ylimääräistä tilaa kun tallista oli vain vienyt, oli Del saanut sen omaan käyttöönsä vieläpä ilmaiseksi. Tuskin mies sitä kovin kauaa itsellään pitäisi. Ehkä vain tämän matkan. Sen jälkeen myisi tai antaisi sen pois jollekin joka sen tahtoi.

Mättäältä mättäälle asteleva hevonen hörisi hiljaa itsekseen, kun Delathos samalla tiirasi tarkkaavaisena ympärilleen pitäen silmällä kaikkea epäilyttävää mitä metsän kätköissä ikinä nyt saattaisi liikkuakaan. Yllättäen tuon korviin kuitenkin kantautui huuto, ei mikään kaikkein tavanomaisin. Kiljaisuksikin sitä olisi voinut luonnehtia ja sekös sai Delathosin värähtämään sijoillaan. Kuka nyt keskellä metsää kiljuisi? Omituista. Del oli kuitenkin liian utelias hillitäkseen itseään pysymään paikallaan ja oikopäätä tuo lähti suunnistamaan suuntaan josta ääni oli kantautunut. Kuuraparran nenään leijaili myös eräänlainen savun ja kärisevän lihan haju, joka sai miehen vielä enemmän ymmälleen. Mitä ihmettä täällä on tekeillä? Mies pohti ja saattoi nyt erottaa silmissään jo liikettä puiden lomassa. Suunta vaihtui hitusen ja pian tuo haltia oli ratsunsa kanssa puikkelehtinut katsomaan tilannetta, kun kaksi miestä yrittivät sammuttaa vielä viimeisiä liekkejä ilmeisesti toverinsa vaatteista. Näky oli hulvaton, eikä Delathos voinut estää naurahdusta karkaamasta suustaan. Sekös kiinnitti mies kaksikon huomion. Vielä nopea vilkaisu maassa makaavaan toveriin, jonka vaatteet olivat lähes entiset ja iho sieltä täältä pahasti palanut, kunnes toinen noista karskeista äijistä nappasi jonkinmoisen kirveen käteensä ja osoitti sillä Delathosia samalla kun käänsi vihaisen katseensa Albineen.
Oikeessa oltiin. Tässähän se suippokorvan pentele nyt on. Etkös tiennyt ettei valehtelukaan ole hyvästä? tuo rupinen mies ärjyi minkä suustaan kerkesi.

Delathos laskeutui hevosen selästä ja katsoi toinen kulma hieman koholla miestä. Pituutta haltialla oli reilusti enemmän kuin tällä, joka saikin toisen kavahtamaan hieman kauemmaksi tästä valkohiuksisesta olennosta. Nyt vasta kuuraparta tajusi kiinnittää huomionsa henkilöön, jolle tuo kirvestä kädessään pitelevä mies oli puhunut.
Ei voi olla .. Albine! karkasi pakkasherran suusta kun tuo tunnisti siniviittaisen naisen aikaisemmaksi tutukseen. Muutamalla nopealla juoksuaskeleella tuo kiri neidon luokse ja kyyristyi tuon viereen.
Oletko kunnossa? Mitä sinulle on tehty? Delathos kysyi hieman hädissään yrittäessään nostaa toista istumaan ja loi nopeasti hyvin jäisen katseen hyökkääjiin, jotka yrittivät toppuutella toveriaan maasta pystyyn. Tätä tämä kolmikko ei aivan hevillä anteeksi saisikaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 31 Loka 2011, 21:40

Albine

Pöllähtänyt nainen ei ollut tietoinen haltian paikalle tulemisesta, ei edes ärjyvän miehen sanoista ottaut tolkkua sillä neidosta tuntui, että kaikki helisi tuon ympärillä ja sanat muuttuivat epämääräiseksi mössöksi. Aivan kuin olisi kuullut oman nimensä mainittavan samalla kun yritti saada aivojaan toimimaan, sillä ääni tuon takaraivossa kiljui naista pyrkimään pakoon nyt kun kukaan ei ollut suoranaisesti tuon kimpussa. Joku kuitenkin tarrasi tuohon kiinni ja kampesi istualleen, neito yritti huitoa tuota käsillään pois kunnes tajusi yhtäkkiä tuijottavansa valkohiuksista haltiaa. Neito ei voinut uskoa tuon todellakin olevan siinä ja tarrautui kiinni mieheen. Pelko ja hätä kuvastui selvästi neidon kauniista silmistä ja miehen nimi karkasi tuon huulilta jonkinlaisen helpottuneen epäusko sävyisenä.

Mieskolmikko ei kuitenkaan tyytynyt seuraamaan sivusta tätä jälleennäkemistä. Palanut korsto kiroili ja rämpi ylös maasta, tuo oli tosiaan palanut mutta näytti säilyttäneen silti liikkumiskykynsä kenties toisaalta adrenaliinin voimasta, meni ei ollut kuitenkaan oikein vakaata. Ainakin möykkää kolmikko osasi pitää ja ennen kuin Albine heti sanoa mitään enempää hyökkäsi kirvettä heilutteleva kaveri haltian kimppuun huutaen kuolemaa tuon rodulle. Toinen täysissä voimissa oleva mies liikkui auttamaan esimerkkiä näyttävää toveriaan aseenaan jonkinlainen puukko, jonka oli ottanut vyöltään. Palanut mies taas oli kiinnittänyt kiroilunsa ja huomionsa "noitanaiseen" ja kun haltialla oli muuta puuhaa mieskaksikon kanssa korsto otti ja nykäisi köydestä, joka oli yhä kiinni naisen kaulassa. Silmukka kirustyi tukalan kireälle ja sai neidon haukkomaan henkeään ähkäisyn myötä ja tarraamaan kiinni köydestä saadakseen silmukan löystymään ja hapen kulkemaan paremmin. Mies kiskoi naisen kiinni läheiseen ohueeseen puukun, jonka rungon ympärille kiristäen köyttä sen avulla naisen kaulaan tukalasti niin että nainen alkoi yskimään hapenkulun ehtyessä. Tämä mies oli päättänyt viimeisillä voimillaan kostaa äskeisen tuliryöpyn, mutta kivun sanelemana oli lysähtänyt istumaan maahan, mutta se ei Albinen tilannetta paljoa helpottanut.

//sori pieni autohittailu, mutta ajatus Albinen uudesta ahdinkotilanteesta tuli päähäni ja pakko toteuttaa XD On kyllä varmaan loogista että Del tekee jotain niille hyökkääjille joutuen jättämään asemansa ALbinen luota ainakin sen verran että nousee ylös.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Loka 2011, 22:27

Delathos

Kuuraparta sai pitää varansa, kun Albine alkoi huitomaan hänen suuntaansa. Muutama läpsähdys hänen kasvoihinsa osuikin, muttei mies niitä pahakseen pistänyt kun eivät olleet sattuakseen. Lopulta nainen rauhoittui ja tarrasi kiinni pakkasherraan ja toisti miehen nimen, mikä sai tuon hieman häkeltyneeksi.
Ei hätää, olen tässä, mies tuumi runollisella kielellään ja yritti rauhoitella Albinea sylissään. Kunnes sitten tuon herkän hetken pilasi silmäkulmasta lähestyvä kirvestä heiluttava korsto, joka sai Delathosin vääntäytymään pystyyn ja jättämään Albinen niille sijoilleen. Eihän se paras mahdollinen idea ollut varmastikaan, mutta ei haltia muutakaan voinut.

Ensimmäisenä tikari lennähti ilman halki suoraa tuon puukkoa pitelevän miehen reiteen. Kuului korvia helisyttävä karjaisu, kun tuo korsto kaatui maahan jalkaansa pitelemään. Mahtoi sattua, mutta ihan oikein tuollaiselle ahdistelijalle. Nyt kun toinen miehistä oli ainakin hetken pois pelistä, Delathos saisi käsiteltyä tätä kirvesmiestä hieman helpommin. Kuuraparta vetäisi miekkansa huotrasta ja ensitöikseen iski sillä itseään pelottavan lujaa lähestyvän kirveen terän syrjään. Tuo kömpelöltä näyttävä miekkonen käsitteli kirvestä muistuttavaa asetta kovin näppärästi käsissään, mikä osaltaan hieman hermostuttikin Deliä. Ei siinä etteikö hän itse olisi taitava miekkamies jos vastustaja oli vähääkin ketterämpi raskaamman aseen kanssa, se pelottaisi varmasti itse kutakin. Aseiden terät kalahtelivat toisiinsa ja lähinnä tuo ihmiskorsto oli ottanut osumaa pakkasherran miekasta. Väsymyksenkin merkkejä oli havaittavissa, ja lopulta Delathos onnistui kuin onnistuikin vetäisemään mieheltä jalat alta nopealla potkulla. Mies kaatui maahan ja tuntui jäävän siihen tajuttomuuden sekaiseen tilaan makaamaan.
Delathos hymyili ja seisoi hetken paikoillaan tietämättään selkänsä takaa lähestyvästä vaarasta. Pian puukon terä iskeytyi haltian vasempaan käsivarteen takaapäin ja jäi siihen törröttämään Delin päästäessä tuskansekaisen älähdyksen suustaan ja vääntäytyessä hieman kauemmas ihmisestä. Korsto sen kuin virnuili, mikä ei tippaakaan ilahduttanut Deliä. Sai hänet pikemminkin vain enemmän ärtyneemmäksi ja se näkyi. Miekan terä syöksähti tuon virnuilevan ihmispolon rinnasta läpi ja hitaasti tuo mies luuhistui haltian eteen polvilleen. Kun tuo sitten alkoi kirota jotain Delathosin jaloissa ja repimään haltian vaatteita, pakkasherra potkaisi kylmästi toisen vain kauemmas itsestään.

Katse kääntyi nyt Albineen, joka virui köysi kaulallaan puunrunkoa vasten. Tuo palanut mies puolestaan näytti vetävän henkeään maassa. Kuinka tyhmä tuo saattoikaan olla? Delathos lähestyi hitailla askelilla kolmatta korstoa ja juuri kun tuo palovammoja täynnä oleva heppu meinasi ryhtyä jälleen taiteilemaan köytensä kanssa, tarttui Delathos miestä käsivarsista ja riuhtaisi kauemmas Albinesta. Korsto kaatui kömpelyyttään maahan, liekö tuon vammoillakin oma osansa kaatumiseen ollut. Delin miekan verestä punainen terä leikkasi helposti köyden poikki puunrungon ympäriltä ja tikari lopulta katkaisi naisen kaulan ympärille kiristyneen köyden katki.
On teillä otsaa. Hyökätä nyt naisen kimppuun. Raukkamaista! kuuraparta huudahti ja katsoi vihoissaan kun tuo jo valmiina kuolemaan oleva palanut mies kampesi itseään polvilleen vielä uudestaan.
Häipykää. Te kaksi. Ennenkuin tapan teidät molemmat, pakkasherra lisäsi nopeasti aikaisempaansa ja vilkaisi vuoroin palanutta, vuoroin tuon viimein maasta ylös kömpivää toveria. Sanaakaan kumpikaan noista ei sanonut, tyytyivät vain tuijottamaan kylmästi suippokorvaa. Lopulta porukan päällikkö sylkäisi Deliä kohti hyvin ärhäkästi.
Tää ei jää tähän! Vielä me pistetään teidät kaikki vartaaseen. Poltetaan tuhkaksi! Ja toverini kuoleman sä myös maksat omalla hengelläsi, tiedäkin se kun sut seuraavan kerran näen, senkin haltian perkele! mies ärjyi vetäen hyvin usein pitkään henkeään sanojensa välissä. Tuolla aikaa toinenkin mies oli ehtinyt vääntäytyä pomonsa tueksi tuon vierelle. Joko nyt tämä show saisi loppunsa.

//Ei tuo tuommoinen mitään haittaa joten turhaan soreja pyytelet :D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 31 Loka 2011, 23:04

Albine

Neidon vapauduttua köyden kuristavasta otteesta tuo haukkoi henkeä ja nojasi toisella kädellään maahan nostaen toisen kurkulleen, jossa inhottava kiristävä tunne tuntui yhä vaikka henki kulkikin paremmin. Tajusi hämärästi ympärillään tapahtuvat asiat ja hetken henkeään haukottua kohotti silmänsä miehiin, jotka uhosivat haltialle. Miehen sanottua toverinsa kuolemasta neitokaisen silmät hakeutuivat ruumiiseen, joka makasi elottomana maassa. Yllättävää kyllä ei tuntenut mitään katsoessaan kuollutta ja se seikka kauhistutti naista enemmän kuin kuollut mies. Oli tietytsti totta, että miehet olivat yrittäneet riistää neidon hengen siinä missä haltiankin. Päästessään enemmän tilanteen tasalle neitokainen tajusi myös haltiassa törröttävän veitsen, mikä sai tuon kiristämään hampaitaan ja katsomaan ihmismiehiä jäätävästi. Kaksikko kukkoili paikoillaan vielä jonkun aikaa, vaikka nuo eivät mitään ruudinkeksijöitä ollut oli noilla silti selviytymisvaisto eikä kaksikko yrittänyt hyökätä haltian kimppuun uudemman kerran, vaan poistuivat kirouksia ladellen pian paikalta. Albine huokaisi helpotuksesta ja pelko alkoi laantua neidon mielestä mikä johti siihen, että tuon koko ruumis alkoi tärisemään naisen tahtomatta. Neito tunsi uuden kuristavan tunteen kurkussaa, joka tällä kertaa johtui esiin pyrkivistä kyynelistä, joita yritti parhaansa mukaan niellä. Ainoastaan haltian vahingoittuminen sai neidon pitämään itsensä jotenkuten kasassa ja kampeamaan lopulta itsensä ylös maankamaralta seisomaan.

Albine otti askelia miehen suuntaan silmissään nyt erittäin huolestunut katse. Naisen oma olo oli vähintään kurja, yhtä sun toista paikkaa kolotti ja koko kokemus oli ollut mieltäraastava, eikä naisen aivot pystyneet käsittämään asian koko kokonaisuutta vieläkään. Ne keskittyivät nyt siihen seikkaan, että tuon avuksi tullut henkilö oli loukkaantunut. "Sinuun on sattunut", neito sanoi ja kuuli äänensä värisevän sanojen myötä. Ei oikeastaan tiennyt mitä hänen olisi pitänyt asialle tehdä. "Anna anteeksi, tämä on kokonaan minun syytäni", lisäsi ja naisen sanomat sanat tuntuivat takertuvan toisiinsa ja neito joutui nieleskelemään pitääkseen kyyneleet loitolla. Hän tunsi olonsa äärimmäisen kurjaksi jo senkin takia, että mies oli sotkeutunut tähän vaikka samaan aikaan ei voinut käsittää onneaan sen suhteen, että tuo tosiaan oli sattunut paikalle, muuten neitokainen aika varmasti kiikkuisi hirressä tällähetkellä.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Loka 2011, 23:38

Delathos

Onneksi tuo kaksikko tajusi poistua paikalta ajoissa. Jos olisivat uskaltaneet käydä vielä uudemman kerran vastarintaan, viruisivat nuokin nyt varmaan kuolleina Delin toimesta maassa. Haltia hymähti turhautuneena korstojen perään ja havahtui Albinen äänen kuullessaan. Valkohiuksinen kääntyi katsomaan runneltua naista, joka oli saanut kärsiä jo aivan tarpeeksi. Mies tunsi pientä sääliä tuota kohtaa. Ei ollut koskaan oikein jos naisia hakattiin. Varsinkin sellaisia naisia, jotka eivät pystyneet itseään puolustamaan vahvempiaan vastassa ollessa. Typerää moinen. Haltia tajusi nyt kääntää päätään nähdäkseen vasemmassa käsivarressaan selkäpuolella törröttävän tikarin. Ikävikseen se oli miehen oma, jonka aikaisempi tohelo oli reidestään ilmeisesti kiskonut irti ja sitten palauttanut omalla tavallaan kuuraparralle. Kuinka säälittävää olikaan ottaa omasta aseestaan osumaa.

Äh. Ei tämä mitään. Äläkä syytä itseäsi. Oma vikani, kun tappelemaan ryhdyin, Delathos sai tuumattua ja yritti hapuilla samalla toisella kädellään tikaria, kuitenkaan ylettymättä siihen. Haltia heilahti turhautuneena ja mutristi hieman alahuultaan.
Pahus!, tuo tiuskaisi ja taivutti päätään taaksepäin. Pakkasherra suoristi kuitenkin niskansa hyvin pian ja kääntyi katsomaan surkeana olevaa Albinea. Vaikutti siltä että toinen oli itkun partaalla ja pidätteli kyyneleitään minkä pystyi.
Tuota .. voisitko .. auttaa. Ottaisit tämän irti?, valkojouhi kysyi naiselta päätään vaivaantuneena raapien ja peläten, että moinen olisi nuorelta neidolta liikaa pyydetty. Jos tuo kuitenkin jotain tahtoisin miehen vuoksi nyt tehdä, olisi se tuon ilkeän teräaseen irroittaminen hänen kädestään. Kipua säteili ilkeästi olkapäästä sormenpäihin saakka, eikä veren vuotaminenkaan hyvä juttu ollut. Pitäisi saada haava puhdistettua ja sidottua pikaisesti tai huonossa lykyssä ja pidemmän aikavälin kuluessa Del saisi tulla toimeen ilman vasenta kättään mutta vain siinä huonossa lykyssä. Delathos jäi katselemaan Albinea kovin anovan näköisenä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 31 Loka 2011, 23:58

Albine

Delthosin pyytäessä apua tikarin irrottamiseen itsestään Albine tunsi itsensä typeräksi. Alkoi pikkuhiljaa saada toimintakykyään muutenkin takaisin, vaikka neitokaista kovasti itkettikin koko perhanan tilanne. "Tietysti", henkäisi juuri siihen äänensävyyn, että oli ollut typerä kun ei ollut tarjoutunut tekemään sitä itse. Nainen tuli lähemmäs ja kiersi miehen selkäpuolelle todeten ettei tämä toimisi, jos mies olisi seisaallaan noiden pitueron takia. "Tuota, jos vaikka istuisit alas niin minun olisi helpompi auttaa sinua", neitokainen sanoi nyt hieman vakaammalla äänellä. Miehen auttamiseen keskittyminen helpotti naisen omaa oloa eikä ollut enää niin sekaisin. Neito alkoi kaivelemaan pientä nyssykkää, joka oli tuon mukana tai laukuksikin sitä saattoi pitkän olkahihnan takia kutsua. Neito kaivoi sieltä kuitenkin esiin haaleansinisen nenäliinan. Haltian istuttua alas neitokainen tuijotti hetken veitsenkahvaa tiukasti aivan kuin se olisi lähtenyt käskemällä pois sijoiltaan itsestään. Albinen ei kuitenkaan auttanut muu kuin menna kyykkyyn ja tarttua kahvaan, molemmilla käsillään, neito irvisti itsekseen ja toivoi saavansa sen yhdellä nykäisyllä irti, joka olisi miehelle paljon mieluisampaa. Nainen nykäisi puukon irti ja horjahti hieman oman liikkeensä voimakkuuden takia. Neito tuijotti hetken veristä terää ja antoi sen sitten tippua maahan kiinnittäen huomionsa miehen selässä olevaan haavaan. Panoi liinan lopulta sen päälle, jotta verenvuoto edes vähenisi. "Ei se näytä kovinkaan pahalta, mutta se pitäisi puhdistaa ja sitoa...minulla ei ole oikein mitään mukana siihen tarvittavaa", neito selitti siirtyen miehen sivulle nähdäkseen samalla tuon kasvoihin samalla kun piti liinaa paikoillaan. "Voisin tietysti hakea-" neidon lause jäi kesken tuon tajutessa ettei niin välttämättä ollut. Oli ollut aikeissa ehdottaa että hakisi ensiaputarvikkeita kylästä ja palaisi paikkaamaan miehen, mutta miten hän uskaltautuisi kylään mennä äskeisen tapahtuman jälkeen. Miehen eivät olleet olleet sellaisia jotka pitäisivät tämän tapahtuman itsellään, vääristellen tietysti tapahtumien kulkua ja neito voisi joutua oikeuden eteen pahimmassa tapauksessa petturina. Albine puri hampaansa yhteen ajatuksen nostattaman epätoivon takia, mikä puski taas kyyneliä ilmoille. Päätti tiukasti kuitenkin pitää itsensä koossa, nyt ei ollut aikaa käyttäytyä kuin pikkutyttö, vaan piti auttaa loukkaantunutta haltiaa. "Onko sinulla vettä? Sen voisi ainakin huuhdella..." neito jatkoi ohittaen kokonaan äsken alottamansa lauseen.

Neito oli tapahtumien takia unohtanut kokonaan ihmetellä mitä haltia edes teki täällä. Noiden sovittuun tapaamiseen oli vielä viikkoja aikaa, eikä metsässä pitäisi olla mitään minkä tähden mies siellä oleskeli. Neito muisti miehen sanat siitä, että tuo tulisi hakemaan naista vaikka kylästä ja alkoi sen tähden miettiä oliko mies tosiaan täällä hänen tähtensä? Ajatus nostatti sekavia tunteita neidon jo myllertävään mieleen ja tuo päätti miettiä sitä myöhemmin. Yhtä kaikki oli iloinen miehen läsnäolosta, vaikka tapaaminen oli ollut vähemmän mukavissa olosuhteissa ja nyt toinen vielä vuosi verta.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Marras 2011, 00:35

Delathos

Kuuraparta istahti alas maahan Albinen sitä pyytäessä. Eihän tuo osannu ottaa heidän pituuseroaan huomioon, niin sekavia miehen ajatukset sillä hetkellä olivat. Hyvä että toinen oli silti osannut mainita asiasta ja ennenkaikkea uskaltanut, eikä vain pysynyt hiljaa. Del tunsi kuinka toinen tarttui tikarin kahvaan terän liikahtaessa hivenen haavassa. Kipu sai miehen puremaan hampaitaan yhteen ja vasta kun terä tuntui vetäytyvän toisen lihasta irti, Delathos kirosi minkä kielestään kerkesi haltiakielellä. Onni Albinelle, ettei tuo ymmärtänyt mitä toinen oli juuri mölissyt. Ellei sitten ollut viikossa opetellut puhumaan haltiaa, joka tosin oli hyvin epätodennäköistä. Tilanne kävi vielä epämukavemmaksi, kun jokin painautui vasten haavaa.
Au au au.., haltia päästeli suustaan kun tunne kävi hetki hetkeltä ikävemmäksi.

Pian valkohiuksinen tiedosti Albinen asettuvan sivulleen. Toinen aloitti lauseen, joka sitten kuitenkin jäi kesken. Vaikkei Del kuullutkaan kuin muutaman lausetta aloittavan sanan, tuo osasi jo päätellä siitä loput. Palata kylään ja hakea sieltä sideharsoa. Kuuraparta pudisti hieman päätään. Ei tulisi kuuloonkaan että Albine palaisi takaisin kylään. Varsinkaan jos ja kun se aikaisempi rähinöijä kaksikko oli jo ennättänyt takaisin kotikonnuilleen. Delathosin ja Albinenkaan tuskin kannatti paikoilleen kovin kauaksi jäädä. Jos vaikka kylästä olisi jonkin sortin sotajoukko jo matkalla pistämään tämän kaksikon hirteen. Ajatus ei kuulostanut houkuttelevalta päin vastoin se jaksoi kauhistuttaa jopa kuuraparran mieltä.
Hevosen satulalaukuissa saattaa olla. En ole varma kuitenkaan, valkohiuksinen sai kivun seasta sanottua, Meidän olisi kuitenkin parempi lähteä täältä. Mennä jonnekin kauemmas Del tuumi vielä kavutessaan itsensä jälleen seisomaan. Mies nosti tikarinsa maasta ja pyyhkäisi sen verisen terän takkinsa sisähelmaan. Sieltä sitä ei aivan heti saattanut erottaa, lisäksi se lähtisi helposti pesussa irti. Miehen katse kiersi hieman etäämmällä rauhassa sammalta mässyttävän hevosen kautta Albineen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Marras 2011, 00:48

Albine

Miehen mainitessa hevosesta naisen katse kääntyi sen suuntaan aivan kuin ei koko elikkoa olisi nähnytkään. Neito nousi ylös aikeissa mennä tutkimaan satulalaukkua, mutta mies kampesikin itsensä ylös ja puhui lähtemisestä. Kaipa tuo oli oikeassa, mutta mihin nuo sitten liikkuisivat. Vaikka Albine oli metsässä paljon liikkunutkin, ei ollut koskaan mennyt kovin syvälle jottei eksyisi. Neito kurtisti hieman kulmiaan ja katseli silmät täynnä huolta miestä. "Oletko varma? Tai siis... sinun haavasi vuotaa ja..." neito kohautti olkiaan pienesti, ei voinut mitenkään kiistää sitä, että mies oli oikeassa. Ei halunnut, että äskeinen mieskaksikko palaisi apuvoimien kanssa ja sitäpaitsi maassa lojuva ruumis alkoi kammottaa naista olemassaolollaan. Neito tyytyi lopulta nyökkäämään päätään ajatukselle liikkua jonnekin ja kääntyi katselemaan komeaa hevosta. Se luultavasti jaksaisi kantaa heidät molemmat, varsinkin kun Albinella ei paljoa tuota elopainoa ollut, eikä elikon tarvitsisi pitkälle jaksaa, jo vähän matka riittäisi.

Neito kääntyi miehen puoleen ja avasi suunsa. "Pystytkö nousemaan ratsaille? Hevosella me pääsisimme nopeasti hyvän matkan päähän ja voisin sitten tehdä jotain sille sinun haavallesi?" neito järkeili ja jokin oli saanut tuon nyt toimimaan varsin kylmänrauhallisesti ehkä jopa liiankin. Iloista tuiketta ei neidon silmissä näkynyt, vaan ne olivat nyt enemmän jäätävän oloiset, vaikka niissä tietty huolestuneisuus välkkyikin. Neito asteli hevosen luokse pudistelleen itsestään lehtiä, jotka olivat tarttuneet naisen pukuun hajamielisesti ja taputti hevosen kaulaa ystävällisesti. Se oli urhea eläin, kun ei ollut paennut kaiken tämän häseltämisen keskellä.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Marras 2011, 10:31

Delathos

Delathos naurahti hiljaa ja pudisti päätään pienesti katsahtaessaan Albinea, samalla kun asetteli tikariaan takaisin omalle paikalleen.
En minä tähän kuole. Haavan ehtii paikata myöhemmin, valkohiuksinen tuumasi rauhallisesti ja yritti varovasti liikuttaa vasenta kättään, mutta kipu sai miehen pysäyttämään liikkeen, En kuitenkaan pysty pistämään kovinkaan hanttiin. Jos kyläläiset siis ovat päättäneet lähteä peräämme, mies jatkoi vielä. Käsipuoli haltia. Mainiota. Asiat eivät olisi voineet mennä enää paremmin. Kuuraparta hymähti turhautuneena ja asteli sitten Albinen luokse hevoselle. Sykkivä kipu olkapäästä hieman alemmas häiritsi pakkasherran selkeää ajattelua, eikä vain vähän se sai tuon pään pursuamaan erilaisista ajatuksista. Ajatuksista joita ei koskaan jaksettu muutamaa sekuntia pidemmälle pohtia. Ajatuksista jotka vaihtuivat samaa tahtia kuin sieniä kasvoi sateella.

Lopulta Delathos siirsi katseensa hevosesta Albineen.
Hyvä että kaakki jaksaa minut kantaa, Del naurahti, Ehkä on parempi että kävelen. Nouse sinä ratsaille, valkohiuksinen jatkoi pian ja tarttui kookkaan eläimen ohjaksista. Hän voisi taluttaa hevosta, ellei neito sitten kovasti mielinyt sitä itse ohjastaa. Albine saisi myös rauhassa hengähtää hevosen selässä. Olihan päivä ollut tuolle hieman epätavallisempi kuin normaalisti, kun Delathosille tällaiset tapahtumat olivat pelkkää arkipäivää. Mustelmia ja naarmuja oli aina, ei siitä mihinkään päästy. Niiden kanssa oli pakko opetella elämään.
Voin auttaa sinut sen selkään jos et itse pääse, kuuraparta tuumaili hieman piruillen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Marras 2011, 12:42

Albine

Albine katseli miestä tuon puhuessa. Ajatus vihaisesta kyläjoukosta puistatti naista ja sai kylmät väreet kulkemaan tuon selkääpitkin. Kaikkea muuta kuin miellyttävä mielikuva. Samasta syystä neito oli alkanut hiljaa mielessään sisäistää sen, ettei voisi palata kyläänsä ollenkaan, ellei halunnut ottaa sitä riskiä, että joutuisi narunjatkoksi koko jupakan tähden. "Oletko varma, ei sen kauas meitä tarvitsisi kantaa?" neito kysyi, mutta tajusi samalla, että asiasta kinastelu ei johtaisi mihinkään ja noiden olisi parempi olla jo liikkeellä. "Minä kuitenkin kävelen sinun kanssasi, ei olisi reilua että nökötän hevosenselässä", neito sanoi päättäväisesti, vaikka tuo olikin rasittunut juoksemisesta ja koko jännityksestä. Hän oli kuitenkin saanut tasattua hengityksensä, jota oli tänään koeteltu oikein olan takaa. Albine ei jäänyt odottamaan vastaväitteitä vaan lähti kävelemään syvemmälle metsää pois päin kylästä ja mahdollisesta vaarasta.

Kaksikon matkatessa neidon ajatukset pörräsivät kovaa vauhtia. Neito ei voinut olla ihmettelemättä sitä seikkaa, että mies oli ilmestynyt paikalle. Joko hänellä todellakin oli suojelusenkeli jossain tai muuten vain todella hyvää tuuria. Neito kummasteli myös sisälläänsä tuntemaa lämpöä aina kun ajatteli kuurapartaa, mikä oli kuluneen viikon aikana käynyt varsin tutuksi. Nyt kun haltia oli läsnä, neito tunsi olonsa kaikesta huolimatta turvalliseksi ja rauhalliseksi. Ei ainakaan ollut yksin metsässä, josta ei tiennyt paljoakaan. Tutut maisemat olivat jo jääneet taakse noiden matkatessa hämärässä metsässä, jonen auringonvalo välkkyi puiden oksien lomasta aina välillä ilmoittaen läsnäolostaan. Kaiken tämän lisäksi neidon ajatukset kävivät läpi tapahtumakuvioita ja sitä miten oli sytyttänyt korston palamaan. Ajatus ahdisti neitoa, sillä ei tiennyt miten oli sen tehnyt ja jo itsessään ajatus ihmisen sytyttämisestä palamaan oli kammottava. Vahvojen tunteiden myötä neidolle tuli näitä purkauksia, jolloin käytti kykyjään tahtomattaan, eikä jälkeenpäin osannut sanoa mitä oli edes tehnyt.

Kaksikon kuljettua hiljaisuudessa hyvän tovin nuo saapuivat paikkaan, jossa oli harvemmassa puita. Aukea se ei varsinaisesti ollut, mutta vaikutti ainakin neidon mieleen hyvältä paikalta pysähtyä ja hoitaa vuotava kuuraparta kuntoon. Neito asteli sopivan oloiseen paikkaan, pysähtyi ja kääntyi miehen puoleen katsoen tuota nyt hyvin vaativasti. "Emmeköhän me ole astelleet tarpeeksi kauaksi, jotta voin paikata sen sinun haavasi", neito sanoi määrätietoisella tavalla, joka oli hyvin harvinaista tälle olennolle, joka yleensä pyyteli anteeksi jopa hengittämistään. Neito tuli hevosen luokse ja alkoi tutkailemaan sen satulassa olevaa laukkua toivoen että sieltä löytyisi jonkinlainen sidetarve. Muuten tuo päätyisi repimään hameensa helmaa, jotta saisi autettua miestä. Neidon onneksi laukussa kuitenkin oli ensiapuun tarkoitettu sidekäärö, joka sai naisen huulille nousemaan voitonriemuisen hymynpoikasen. Neito kääntyi nyt taas haltian puoleen sidekäärö kädessään. "Sinun olisi parempi istua taas alas ja ottaa paitasi pois, jotta saan sidottua haavan", neito totesi. Yleensä tälläinen pyyntö olisi saanut tuon punastelemaan ja vaivaantuneeksi pelkästä ajatuksesta yläosattomasta miehestä, vaikka niitä oli kesäisin nähnytkin. Aina se oli yhtä häiritsevää ja paljastavaa, ehkä ennemminkin naisen omien ajatusten tähden. Nyt ei kuitenkaan ajatellut asiaa sen enempää, vaan ajatteli puhtaasti käytännöllisesti. "Yritän olla nopea niin et jäädy pystyyn", neito lisäsi hymyillen pienesti samalla kun kaiveli pientä vesipulloa laukustaan voidakseen huuhdella haavan. Albinessa näytti olevan enemmän tarmoa, mitä tuosta ensivaikutelmassa sai kuvan tai sitten tuo tarmo oli vain kaivettava jostain naisen sisuksista esiin jollain tälläisellä tilanteella. Halu auttaa toista oli neidolla niin kova, että se pyyhki altaan kaiken muun ja neito saattoi keskittyä tekemiseensä.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Marras 2011, 11:11

Delathos

Valkohiuksinen haltia oli valmiina pistämään vastaan toiselle, mutta ajatteli sitten ettei se olisi tarpeen. Kävelkööt, kerran jaksoi tolpillaan hyvin olla. Mies kohautti olkiaan pienoisesti ja lähti sitten seuraamaan Albinea. Hevosta oli aluksi vaikea saada seuraamaan perässä, mutta pian sekin lähti turhautuneesti hörähtäen, kun kukaan ei sen selkään istunut, tallustamaan Delin mukana.
Ajatuksia sateli kuuraparran päässä. Hän arveli tietävänsä miksi Albine oli metsässä vaellellut, muttei voinut käsittää miten tuo oli onnistunut saamaan kolme kyläläistä peräänsä, ja niinkin vihamielisiä kuin olivat olleet? Entä se hyvin hiillostuneen oloinen mies, mitä hänelle oli tapahtunut? Osasiko Albine magiaa? Delathos pudisti päätään hieman. Eihän se voinut olla mahdollista. Tai no, saattoi, muttei toisaalta kuulostanut kovinkaan järkevältä. Tiesihän mieskin osaavansa magiaa, muttei osannut hallita sitä ja senpä takia se tuppasi räjähtelemään voimakkaina purkauksina ulos milloin ja miten sattui. Äitinsä puolelta oli perinyt tuon suvussa kun tuppasi olemaan voimakkaita maagikkoja.

Tovi oli astelua jo kestänyt, kun kaksikko saapui hieman aukeammalle alueelle. Puita oli selvästi vähemmän kuin aikaisemmin ja aurinko pääsi tuikkimaan latvuston lomasta hieman enemmän lämmittämään ympäristöään. Albinen ääni palautti miehen ajatuksistaan ja tuo nyökkäsikin toiselle vastaukseksi. Hetken nainen kaiveli hevosen selässä olevan satulan laukkuja, mikä sai Delin kurkkimaan sivusilmällä kovin uteliaasti neidon toimia. Laukusta löytyi kuin löytyikin vesileili sekä sideharsoa ja tuo näky sai haltian kasvoille nousemaan pienen, lähes huomaamattoman hymyn.
Del laski hevosen ohjaksista irti Albinen komentaessa miestä ottamaan paitansa pois ja antoi eläimen mennä menojaan. Kauaksi se ei silti uskaltautunut vaan pysytteli uskollisesti laiduntamassa kaksikon läheisyydessä, luoden välillä tarkistavia katseita Albinen ja Delin suuntaan. Haltia riisui takin varovasti yltään. Sitten varovaisesti yritti hivuttaa päältään rinnallaan roikkuvan asevyön. Kuuraparta laski takkinsa mättäälle ja alkoi sitten latoa yltään vaatteita sen päälle. Ensin lähti kullanruskea liivi, sitten violetti huivi vyötäisiltä ja lopulta valkea paita röyhelöineen päivineen putosi vaatekasan päälle.
Kelpaako? Delathos tiedusteli siinä seisoessaan yläosattomana hieman etäämmällä Albinesta lihaksikkaan yläkroppansa kanssa, Älä suotta kiirehdi. Pärjään kyllä viileässä, olenhan jäähaltia, pakkasherra lisäsi vielä hieman naurahtaen ja istahti sitten Albinen jalkojen juureen yllättävän hyväntuulisena.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 02 Marras 2011, 13:20

Albine

Neito katsahti mieheen tuon sanojen vuoksi ja tunsi pahaenteistä kuumotusta niskassaan ja poskillaan. Albine toivoi kovasti, ettei puna ollut taas hiipinyt tuon poskille kuin milläkin pikkutytöllä yläosattoman miehen edessä. Ei sinänsä etteikö haltia ollut miellyttävää katsella, mutta jostain syystä se tuntui neidosta varsin kiusalliselta tällähetkellä ja tästä syystä liikkuikin nopeasti miehen taakse kaataen vettä ensitöikseen haavaan puhdistaakseen sen edes jotenkuten. Neito repäisi sidetarpeista palasen, jokka pyyhki ylimääräistä verta pois haavan tietämiltä. "Tämä voi vähän sattua," totesi samalla kun oli jo alkanut puhdistamaan haavaa. Neito kuivasi kohdan ja alkoi sitten sitomaan haavaa joutuen kiertämään siteen miehen rinnan kautta, jotta se pysyisi paremmin paikallaan. Albine ei ollut pahemmin sitonut haavoja tätä ennen, mutta suhteellisen näppärästi se silti silkalla järjenkäytöllä sujui. Lopuksi neito kiristi siteen parhaansa mukaan ja nyökkäsi päätään tyytyväisenä itselleen, että tämä asia oli nyt hoidettu, eikä haava pääsisi tulehtumaan ainakaan niin helposti. Saatuaan työnsä valmiiksi, neito ei tiennyt enää mitä hänen pitäisi tehdä tai sanoa. Hän kiersi takaisin miehen eteen katsomatta tuota suoraan ja lysähti istumaan sammaleen peittämälle mättäälle aivan kuin neidon voimat olisivat loppuneet juuri siihen.

Albine piti päänsä kumarassa, joka sai tuon mustat hiukset valumaan kasvoille, peittäen ne miehen näkökentästä. Neidon ajatukset palasivat tapahtumiin ja siihen, mitä muut kyläläiset ajattelivat. Ei, ei hän voisi mennä kotiin, kaikki oli jäänyt ihan kesken ja mitä tuon asiakkaatkin ajattelisivat, kun eivät saaneet tilauksiaan. Neito sulki silmänsä tuntien pientä huimauksen kaltaista tunnetta. Tämä kaikki tuntui niin epätodelliselta, eikä neidon aivot jaksaneet vieläkään käsittää tapahtunutta. Kuristava tunne naisen kurkkuun oli palannut, vaikka ei niin voimakkaana kuin aikaisemmin. "Minä en voi mennä kotiin", neito sanoi lopulta hiljaa joko miehelle tai ihan vain itselleen saadakseen tämän seikan kalloonsa. Siitä päästiin siihen pulmaan, mihin hän sitten menisi? Mitä hän tekisi? Ja mitä Delthos ajatteli hiiltyneestä miehestä, joka oli syttynyt ilman minkäänlaista tulenlähdettä keskellä metsää. Mies ei varmasti ollut tyhmä ja tulisi ennemmin tai myöhemmin siihen tulokseen, että neito oli tehnyt jotain. Mitä haltia sitten ajattelisi? Olisiko neito tuon mielestä kummajainen, kuten monet tuon kotikylässä ajattelivat. Haltia oli myös luvannut ottaa neidon matkaansa, mutta halusiko tuo sitä vielä? Kaikki nämä kysymyksen pyörivät neidon mielessä yhtenä isona ja sekavana ryöppynä niin että hädin tuskin sai niistä selvää puhumattakaan minkäänlaisen vastauksen saamisesta niihin. Naisen vaatteissa oli yhä erinäisiä roskia ja lehtiä ja muutama oli eksynyt tuon hiuksiin, jotka vaikuttivat olevan hieman sekaisin kaiken sen riuhtomisen jäljiltä. Jäljet neidon kasvoissa ja kaulalla olivat alkaneet saada enemmän väriä mustelmien alkaessa kovaa vauhtia kehittyä kalpealle iholle.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Marras 2011, 13:48

Delathos

Haltia istui hyvin hiljaa ja yllättävän rauhallisena paikoillaan, kun Albine käsitteli tuon selkämyksessä olevaa haavaa. Vaikka tuo käsittely välillä valkohiuksista kirpaisikin, pystyi mies pitämään mölynsä kuitenkin mahassaan. Kun sitten Albine oli saanut siteen paikalleen, Del yritti hieman kiertää yläkroppaansa testatakseen, ettei harsosta olisi haittaa hänen liikkumiselleen. Ei ollut, eikä side pahemmin kiristänytkään. Valkohiuksisella haltialla oli nyt kaikin puolin harvinaisen hyvä olla, kunnes pieni haikeus valtasi miehen kun katse kääntyi seuraamaan Albinea, joka hänen eteensä istahti. Ei tainnut neidolla olla kaikki kohdillaan. Ja oliko tuo nyt ihmekään kun omilta kyläläisiltään oli saanut sellaisen läksytyksen, joka olisi voinut päättyä vielä pahemmin jos Delathos ei olisi sattumankaupalla ollut lähtenyt ääniä kohden suunnistamaan.

Pian neito myös tokaisi hiljaa, ettei voinut mennä enää kotiinsa. Kuuraparta kietoi kätensä jalkojensa ympärille ja laski päänsä polviinsa ja katsoi hieman surumielisenä toista. Mies henkäisi hiljaa miettiessään miten voisi toista lohduttaa pahoittamatta enempää tuon olennon mieltä.
Osaatko magiaa? haltia lopulta päätyi tiedustelemaan, yrittäen näin saada naisen ajatuksia edes hetkeksi toisaalle. Tiedä sitten onnistuiko siinä. Lopulta Delathos päätti kuitenkin alkaa puimaan toisen murheita mielessään.
Ole sen aikaa mukanani että etsimme sinulle uuden kodin. Uuden kylän johon voit asettua elämään, valkohiuksinen koitti selittää ja hymyili neidolle lempeästi, Edellyttää tietenkin että tahdot tulla mukaani, haltia lisäsi vielä päätään ohimennen raapien. Eihän hän Albinea mukaansa saattaisi pakottaa, jos toinen ei välttämättä tahtonut. Ja tiedä sitten arvostiko nainen hänen ideaansa missään muodossa, mutta siitä huolimatta, aina kannatti yrittää.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Ylva » 02 Marras 2011, 20:47

Albine

Albine roikotti päätään surumielisenä vielä kun mies kyseli osaisiko tuo magiaa. Niin, siinä se nyt tuli. Kaipa hän osasi, esi siihen muutakaan vaihtoehtoa ollut. Neito ei ehtinyt vastata mitään kun haltia jatkoikin puhumista ja ehdotti neidon lähtemistä tuon mukaan. Se sai neitokaisen kohottamaan katseensa mieheen ja katsoi tuota nyt lämpimin silmin. "Ottaisitko sinä tosiaan minut mukaasi?" kysyi kuin varmistaen, että ei ollut kuullut väärin tai mies ei tuntisi oloaan pakotetuksi ottamaan neitoa mukaan. Pieni hymy käväisi neidon huulilla. "No, eiköhän tämä olisi hyvä hetki nähdä maailmaa, jos vain otat minut matkakumppaniksesi", sanoi ja sinänsä ajatus ei tuntunut neidosta edes niin pahalta. Tunsi olonsa miehen kanssa hyväksi ja oli aina halunnut nähdä muutakin kuin kotikylänsä. Nyt ei ollut paljoa vaihtoehtoa, mutta asioista piti aina nähdä sen valoisampi puoli. Albinen ei ollut tapana jäädä murehtimaan asioita turhan pitkäksi aikaa, vaan keskittyi niihin hyviin asioita mitä oli. "Minä pitäisin siitä," neito tokaisi lopulta siirtäen sirolla kädellään hiuksia korvansa taakse pois kasvojen tieltä. "...sinun kanssasi", lisäsi hieman vaitoisammin mikä sai neidon laskemaan myös katseensa miehestä. Neito tunsi kyllä halua katsoa miestä ja varsinkin tuon puoleensavetävää paljasta yläruumista, mutta tunsi sen jotenkin vääräksi tai tunkeilevaksi. Mitä haltiakin ajattelisi jos vain tuijottelisi tuota?

Neito istui hetken hiljaa omien, ristiriitaisten ajatustensa kanssa ja ihmetteli taas uudenkaltaista tunnetta sisällään, jonka haltia oli tuossa saanut aikaan. Siinä ajatellessaan asioita Albine muisti miehen aikaisemman kysymyksen, johon ei ollut ehtinyt vastaamaan. "Magiaa... niin kaipa minä osaan. Olen osannut syntymästäni asti, mutta en oikein... osaa hallita niitä", selitti hieman peloissaan siitä mitä mies ajattelisi ja sen saattoi tarkalla korvalla kuulla myös neidon äänestä. Hän puhui asiasta häpeillen ja aivan kuin sitä ei olisi saanut kertoa. Tästä saattoi huomata sen seikan, että neito oli tottunut salaamaan tämän puolen itsestään koko elämänsä ajan. Albine kohautti hieman olkiaan sanojensa päätteeksi, ei osannut sanoa siitä sen enempää. Neito ei ollut varsinaisesti katsellut mieheen puhuessaan, mutta salakavalasti tuon katse harhaili jatkuvasti tuohon.
Ylva
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron