Palkkamurhaajien kohtaaminen


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti Pe Marras 11, 2011 7:16

Palkkamurhaajien kohtaaminen

[ Ventus-setä tänne Chikan kanssa! c: ]

Oli iltapäivä, kello kävi lähemmäs seitsemää. Quinn metsään oli myös laskeutunut pieni hämärä, kuin aurinko viimeinekin antaisi periksi tulevalle yölle. Metsän eläimet alkoivat pikku hiljaa hakeutumaan pesäonkaloihinsa rauhoittumaan yötä varten ja metsä tuntui muutenkin entistäkin hiljaisemmalta - mutta juuri tästä asiasta hyötyi muuan ihmismetsästäjä. Tuo oli jo vuosia harrastanut metkaa tapaa metsästää eläimiä; metsästäjä odotti illan tulevan ja ujutti koiransa lähes nukkuvien eläinten kimppuun, lopulta lopettaen itse nuo aseellansa. Kaikki eivät kuitenkaan tästä tavasta tykänneet. Eivät ainakaan muut metsästäjät. Niinpä ei ollut mikään suuri saavutus arvata että kyseisen iltametsästäjän taposta oltiin maksettu eräälle sinihiuksiselle nuorelle palkkamurhaajalle, "Rääkille".

Metsästäjä liikkui ase ojossa eteenpäin pientä kapeaa metsäpolkua, uskollinen metsästyskoira visusti rinnalla talsien. Koiran kuono oli painettuna kiinni maahan ja koirasta selvästi huomasi että se etsi vainua. Metsästäjän ilme oli yhtä jämerä kuin aina, tuo tahtoi vain saada entistäkin upeamman saaliin. Eipä mies arvannut että tänään tuo itse joutuisi saaliiksi. Kaksikon yllä, korkealla puiden katveessa vaani sarvipäinen mies, Illidan oikealta nimeltään mutta näin työn merkeissä Rääkki. Illidan seurasi metsästäjää ja koiraa puiden katveissa, hiljaa kuin varjo mutta uhkaavan kuin käärme. Illidanin oli pakko myöntää itselleen että puissa hiiviskely oli jotain uutta - niin tylsää ja ylihelppoa kun verrattiin kaupunkimaisemaan jossa oli paljon tasaisia seinäpintoja ja muuta jännää. No, jännää tai ei, työ oli tehtävä. Illidan punnitsi miehen jokaisen pienenkin liikkeen ylös, arvioitsi millainen tuo olisi vastarintaan noustessa, mikä olisi paras tapa murhata tuo - mutta samalla Illidan arvioitsi myös koiraa. Miehen oli pakko myöntää itselleen ettei tuo mieluusti murhannut eläimiä, sillä mitäpä pahaa ne olisivat tehneet kenellekään? Koiran luontoon nyt vain sattui kuulumaan tietty metsästysvietti. Ihmiselle se ei sen sijaan kuuluisi, ainakaan tämän palkkamurhaajan mielestä. Ihminen ja koira, miten sopisointuinen pari mutta samalla niin luonnoton. Illidan huokaisi syvään, hyppäsi äänettömästi puun katveesta seuraavan puun paksuihin oksistoihin, seuraten ylhäältä metsästäjän ja koiran kulkua. Koira parka, tuolla ei ollut mahdollisuuttakaan saada vainua näin korkeasta yläilmoista, paitsi jos tuulen suunta vaihtuisi epämääräisen suuntaan. Illidan kuitenkin luotti onneensa, ei tuo nyt näin helpossa tehtävässä voisi epäonnistua!

Koira sai vainun jostain eläimestä ja lähti haukkuen hillitöntä juoksua kohti metsän sivupusikkoa. Metästäjä oli ampaisemassa juoksuun pysyäkseen lemmikkinsä perässä, mutta juuri silloin taivaalta hyökkäsi nopeasti joku joka vangitsi käsivarrellaan metsästäjän julmaan kuristusotteeseen. Samalla koiran haukunta vaimeni, koira oli jo pitkällä syvässä metsässä. Metsästäjä päästi tuskaisen huudon pihalle, käänsi asettansa takana olevaan hahmoon ja yritti ampua, mutta sekuntia ennen kuin metsästäjän sormi olisi tavoittanut aseensa liipaisimen potkaistiin ase pois kädestä. Metsästäjä tajusi vihdoin vaikean tilanteen, alkoi huutaa koiransa nimeä tuskaliaasti, mutta juuri silloin takana oleva sarvipää kohotti vasemman kätensä jossa oli hiljattain teroitettu tikari. Metsästäjän huuto loppui yllättävän lyhyeen, sillä ennen kuin tuo tajusikaan mitään oli tuon kaulavaltimossa pari kuviliasta tikarinpistoa. Illidan vetäisi vielä viimeisen valtimoiskun, vetäisi tikarinsa väkivaltaisesti ulos rusahtavasta kurkusta jolloin eloton, hieman vielä sätkivä ruho luhistui maahan. Illidan kävi kyykkyyn ruhon viereen, tarkisti verisen kaulan sykkeen sormillaan. Kuollut. Sinitukka sulki silmiänsä, odotti vielä tarkistaakseen että tyyppi oli varmasti poissa päiviltä. Joskus noilla pirulaisilla riitti henkeä vielä kymmenenkin sekunnin jälkeen yhtäkkiä viretä hieman ja yrittämään käydä käsiksi viimeisillä voimillaan. Odotellessaan kuolemanvarmistusta mies puhdisteli tikarinsa terää verestä, tuijottaen metsää. Koira tulisi pian takaisin.

Viesti Pe Marras 11, 2011 7:41

~ Chika ~

Nuori ruskeahiuksinen nainen käveli hiljaa kylmässä ja hiljaisessa metsässä. Hän veti painavaa viikatettaan perässään. Se jätti pienet jäljet jälkeensä, raahautuessaan maata pitkin. Hiekka ja ruoho "muskaantuivat" sen alle. Ihmiskettua se ei kuitenkaan oikein kiinnostanut. Hän kun ei oikein luonnosta välittänyt. Joskus saattoi vain hieman makoilla maassa ja ihastella Luontoäidin antimia. Mutta tällä hetkellä sitä ei kukaan kaivannut. Hän mielummin käveli ja mietti ajatuksiaan jalkojensa päällä. Nainen kosketti melkein jokaista vastaantulevaa puun runkoa etu- ja keskisormellaan. Hän hymähti pienesti ja pysähtyi yhden puun vierelle. Chika -niminen neiti upotti hyvin hoidetut ja pitkät kyntensä puun runkoon ja repi pienen kaarnan palasen siitä. Hän katsoi kaarnan alta paljastuvia ötököitä ja irvisti pienesti. Hän heilautti molempia häntiään samaan aikaan, samaan suuntaan ja painoi kaarnan takaisin paikoilleen. Neiti päästi siitä irti ja antoi sen pudota maahan. Puun rungossa oli pieniä litistyneitä muurahaisia ja muita ihmeellisiä ötököitä. Chika virnisti pienesti ja jatkoi matkaansa. Hän heilutti pari kertaa korviaan. Hyvän kuulonsa ansiosta nainen kuuli hieman kauempaa koiran haukkumista ja hiljaista huutoa, joka kuitenkin loppui lyhyeen. Uteliaisuus voitti tytön ja hän kiipesi ketterästi erään puun oksalle. Tyttö heilautti etuhiuksensa pois silmiensä edestä ja lähti juoksemaan puitten oksia pitkin kohti ääniä. Hän kuuli selvästi jonkin uppoutuvan ihoon ja virnisti hieman.

Chika huomasi sinihiuksisen miehen "kiusaavan" jotakin toista miestä. Hän virnisti uudestaan ja meni kyykkyyn puun oksalle. Hän piteli viikatteestaan molemmilla käsillään kiinni ja kallisti hieman päätään. Hän laski katseensa sarvipäästä maassa makaavaan mieheen ja hymähti. Neiti asettautui puun oksalle makaamaan, siltä varalta, ettei kukaan näkisi hänen pikkuhousujaan, vaikkei se nyt neitiä niin paljon haittanutkaan. Se oli hänelle melkein joka päiväistä kun lenneltiinkin aika paljon ja muutenkin tuulien aikana hame saattoi nousta hieman ylemmäs. Chika nojautui oksalla hieman eteenpäin ja katsoi tuota herraa.
"Et taida olla ensikertalainen?", hän kysyi viitaten maassa makaavaan, luultavasti kuolleeseen mieheen.
Nainen katsoi sinihiuksista miestä päästä varpaisiin ja taikaisin ylös päähän. Oli kyllä aika komea ilmestys. Chika virnisti pienesti ja heilautti taas hieman häntäänsä.
"Oletko demoni?", hän jatkoi kyselemistään ja katsoi miehen sarvia.
Ei hän yleensä heti alkanut tuntemattomien kanssa juttelemaan, mutta tällä hetkellä tuo mies vaikutti mielenkiintoiselta, joten olihan hänen nyt jotain pakko sanoa. Chika hyppäsi alas puun oksalta ja nojasi samaisen puun runkoa vasten. Hän kallisti hieman päätään ja pyyhkäisi nopealla kädenliikkeellään hameensa takaosaa, siltä varalta että puussa istuessa siihen olisi tarttunut jonkinlaista likaa, joka ei tietenkään ollut neidin vaatteissa tervetulleita.

Viesti Pe Marras 11, 2011 10:25

Pian tikarin terä oli puhtaana verestä, tosin Illidanin käsi sitäkin verisempi. Ei tuo tahtonut housujaan liata teränsä puhdistushommissa, niinpä tuo teki aina samalla tavalla kuten nytkin; pyyhki paljaaseen kämmeneensä veitsen terän, kiitos demoniveren ihon pinta ei mennyt niin helposti rikki terän hellästä kosketuksesta, ja sitten yksinkertaisesti puhdisti kämmenensä pyyhkimällä sen uhrinsa ruumiin vaatteisiin. Olisihan se helpompaa suoraan pyyhkiä terä uhrin vaatteisiin, mutta siinä ei ollut tarpeeksi tunnearvoa. Piti tuntea tappamansa uhrin lämmin veri käsissä, jospa se olisi herättänyt edes jonkinlaisia omantunnontuskia. Mutta ei herättänyt. Illidan silti toisti aina saman jutun, toivoen salaa itseltään että vielä joku päivä tuo kavahtaisi uhrinsa verta ja lopettaisi mokomatkin tappohommat. Toisaalta se taas oli miehen elämä ja ilman työtänsä Illidanilla ei ollut mitään. Puolidemoni jopa toivoi ettei olisi olemassa. Tai että tuo olisi ihminen. Ei demoninverta, ei missään nimessä.

Illidan teki virheen, suurimman virheen mitä palkkamurhaaja voi tehdä; olla varomaton. Nimittäin yllättäen yläilmoista, jostain oksistosta kantautui naisääni. Illidan hätkähti huomattavasti, hypähti kuin vaiston varassa kyykystä askeleen verran taaemmas puolikyyryyn asentoon, sellaiseen mistä voisi helposti pinnahtaa juoksuun tai hyökkäykseen. Sarvipää tajusi kuinka tuon rintakehä nousi ja laskeutui hälyttävän nopeaa tahtia, tyttö oli jopa onnistunut pelästyttämään Illidanin. Nähdessään muukalaisen, ketunhäntäisen ja korvaisen naisen Illidan rauhottui hieman. Ei nainen ainakaan heti ollut sännännyt Illidanin kimppuun, joten mies uskalsi olla edes jotenkin rentona. Tosin hälytyskellot soivat heti päässä; Kuka kyseinen nainen oli? Eikai hän kuulunut ihmisten tai haltijoiden lakienvalvontaan tai muuten ollut henkilö joka kertoisi nähneestään veriteosta. Mies tunsi taas sydämen sykkeen kohoavan, pitäisi heti ottaa selvää toisen aikeista. Ei koskaan ollut turvallista edes näyttäytyä ulkopuolisille ilman peittävää kaapua, saatika sitten näin töiden merkeissä. Ketunkorva kuitenkin kysyi, tai mekeinpä totesi melko maltillisesti ettei Illidan tainnut olla ensikertalainen, tarkoittaen tappohommia. Mies ei vastannut mitään, oli vain varuillansa ja mietti hätäpäisesti mikä oli toisen laita tilanteen suhteen. Illidan pakotti itsensä rauhoittumaan ajattelemalla järkevästi; jos nainen jutteli sarvipäälle tuo tuskin oli ainakaan heti juoksemassa kertomaan muille Illidanista ja tuon teosta. Niinpä mies rauhottui, hieman.

Rauhoittuneempana Illidan vasta tajusi katsella toista paremmin ja huomasi nyt muutakin kuin pelkät kettumaiset osat. Nainen oli nuori, noin Illidanin ikäluokkaa. Pieni hätkähdys kävi Illidanin sydämessä, eikai toinen ollut demoni? tai vampyyri? Ei, tuskin. Demonit ja vampyyrit harvemmin olivat noin nätin näköisiä - eikä kettutytössä ainakaan näkynyt mitään demonisia piirteitä. Kohta Illidan sai puolestaan kuulla korvissaan kysymyksen ja sanan jotai tuo inhosi; demoni. Demonin veri oli yksi ja ainoa syy miksi mies vihasi itseään. Hemmetin isä, jos sitä nyt isäksi edes voisi kutsua. Ei osannut tehdä äidille muuta kuin tuskaa ja... puoliverisen kakaran. "Olen... mutta vain puoliksi.", Illidan sai kuin saikin köhittyä kurkustaan ulos, pystymättä kuitenkaan lausumaan sanaa "Demoni". Varovaisuus näkyi vielä miehessä, mutta sen kyllä huomasi että äskeiset sanat laittoivat sinitukan hätkähtämään ja ainoaan esille olevaan silmään melko surullisen tuikkeen. Ennen kuin mies kerkesi hautautumaan itsesääliin tuo kohotti katseensa takaisin kettunaiseen ja kysyi puolestaan; "Mitä rotua sinä edustat?"

Hemmetti, se koira. Illidan oli vallan unohtanut sen. Ehkäpä joku metsän peto oli nirhannut sen metsässä? Koira tuskin yksin pärjäisi isommalle eläimelle. Tosin metsässä ennemmin tulisi vastaan pienempiä eläimiä. Oli vain ajan kysymys koska koira palaisi, tai sitten se oli jo kuollut. Illidan vilkaisi metsän suuntaan, sinne minne koira oli sännännyt, käänsi katseensa taas kettunaiseen ja tokaisi sitten; "Kuule, kannattaisi ehkä pysyä poissa tältä alueelta tai ainakin pois ruhon lähettyviltä, jossei sitten halua koiraa kimppuunsa... koiraa joka saattaa tulla millä hetkellä takaisin." Illidan sujautti nopeasti tikarinsa vasemman käsivarren yläosassa olevan kahden nahkaremmin väliin, juoksi sitten lähimmän paksukantaisen puun luo, hypähti tuon runkoa vasten ja kiipesi vaivattomasti puun oksistoon, jääden kyykkyistumaan yhdelle suurelle paksulle oksalle. Sarvipää katsoi alas naiseen ja tajusi jopa toivovansa että tuo poistuisi ruumiin läheisyydestä. Tosin se olisi huonompi juttu jos nainen säntäisi pois metsästä - silloin ei voisi tietää kertoisiko kettutyttö sarvipään veriteosta ihmisten keskuudessa...

Viesti La Marras 12, 2011 12:20

~ Chika ~

Nainen huomasi toisen säikähtävän hieman hänen tuloaan. Hän hymähti pienesti ja kallisti vyötäröään hieman sivummalle. Hän piteli viikatettaan sivullaan, mutta laski sen pian maahan, että toinen rauhoittuisi hieman. Hän sipaisi pienesti ruskeita etuhiuksiaan ja tutki toista katseellaan. Chika kallisti hieman päätään kun tuo herra ei vastannut tämän ensimmäiseen kysymykseen. Neitiä ärsytti hieman se ettei hänelle vastattu, kun hän kysyi jotain, mutta toki tuo sai hiljaakin pysyä, jos ei tuntemattomille halunnut heti alkaa puhelemaan. Tosin hiljaisuus tarkoitti yleensä myöntymisen merkkiä, joten ei tuo tainut olla hirveän ensikertalainenkaan. Ja tietenkin Chikan mieleen tuli heti, että ehkä tuo toinen oli salamurhaaja. Ei hän varmaan huvikseenkaan ketään tappaisi. Tosin saattoi olla, että heillä oli jonkinlainen riita tai tappelu meneillään, ja tuo mies suuttui ja päätti tappaa metsästäjän. Mutta metsästäjällä ei kylläkään mitään haavoja tai tappelemisen jälkiä näkynyt. Ainoastaan kaulassa, valtimon kohdalla tikarin aiheuttaneita syviä haavoja. Chika hymähti pienesti ja nosti katseensa kuolleesta metsästäjästä takaisin sinihiuksiseen mieheen.

Chika katsoi puoliksi demonin näköistä herraa pää hieman kallellaan. Hän asetti kätensä taaksensa ja hymyili tuolle lempeästi. Toiseen kysymykseen mies onneksi vastasi. Puoliksi siis demoni. Toisen ilmeen perusteella, hän ei oikein pitänyt demonisuudestaan. Neiti hymähti pienesti ja nojasi taas puuhun. Hän suoristi hieman hameensa helmaa ja nosti katseensa takaisin tuohon demoniherraan. Neiti huomasi selvästi tuon olevan hieman surullinen. Hän mutristi hieman alahuultaan ja käveli miehen luokse. Nainen ojensi toista kättään miestä päin ja taputti tuota lempeästi päähän, sarvien väliin.
"Älä sure", hän sanoi ja hymyili pienesti.
Ei nainen yleensä ketään alkanut lohduttelemaan, mutta nyt vain tuntui olevan semmoinen hetki ettei haluttu nähdä kenenkään olevan allapäin. Chika astui taaksepäin, takaisin sille paikalle, missä oli äskenkin seisonut ja otti viikatteensa maasta. Hän nosti katseensa takaisin sinihiuksiseen mieheen ja hymähti taas, vaikka kuinka monennen kerran.
"Olen ihmiskettu. Kuten varmaan huomaatkin hännistäni ja korvistani", tuo vastasi ja heilautti molempia häntiään taas samaan suuntaan, oikealle ja sitten vasemmalle.

Neidin kulmat kohosivat hieman ylemmäs, kun tuo mies mainitsi koiran. Ei hän kyllä koirista pitänyt, nehän hyökkäsivät kettujen kimppuun. Mutta silti hän oli kaikin tavoin vahvempi kuin jokin koira, eikä hän mitään pientä eläintä pelännyt. Neiti naurahti pienesti toiselle ja katsoi kun tuo kiipesi lähimmän puun paksulle oksalle. Chika painoi korvansa hieman alemmas ja mutristi söpösti alahuultaan.
"Et kai pelkää että jokin koira satuttaa minua?", hän kysyi ja virnisti pienesti.
Neiti tarrasi sen puun rungosta kiinni, minkä oksalla demoniherra istui. Hän kiipesi itsekkin ketterästi samalle oksalle ja istui miehen viereen. Chika laittoi jalkansa toisen jalkansa päälle ja räpytteli pari kertaa suloisesti silmiään.
"Mikäs herran nimi on?", hän kysyi ja kuljetti toisen häntänsä miehen leuan alle ja vetäisi sen sitten hitaasti pois sieltä.
Tämä ei tainut olla oikea aika tälläiseen, mutta ei se tätä naista hirveästi haitannut. Hänelle kelpaisi mikä aika ja paikka tahansa. Tosin jos hän teki työasioitaan, niin hän ei oikein ketään lähelleen tarvitsisi.

Viesti La Marras 12, 2011 1:13

Illidan istuskeli puun paksulla oksalla ja korjasi istuma-asentonsa normaaliin istumiseen jossa jalat roikkuivat ilmassa ja takamus oli visusti oksan päällä. Kyseinen istuma-asento oli paljon mukavampi, mutta tuosta ei nopeasti ampaistaisi matkaan. Eipä Illidan enää edes jaksanut epäillä naista, sillä vaikka tuolla olikin viikate mukanaan ei tuo muuten näyttänyt tai vaikuttanut sellaiselta joka nyt heti ampaisisi kurkkuun kiinni. Toinen oli kuulemma ihmiskettu. Kyllähän sen näki ulkonäöstä, mutta koskaan ei voinut tietää josko vieraan veressä olisi myös demonin tai vampyyrin verta. Sarvipää ei nimittäin sietänyt demoneja tai vampyyreja, paitsi jos ne osasivat käyttäytyä hyvin, tosin silloinkaan enkkakkoluuloista ei päästy. Harmi, mutta eipä mies mitään luonteelleen voinut.

Nainen kysyi irvistäen ettei kai Illidan pelännyt että koira satuttaisi tuota. Illidan jopa naurahti pienesti kankaisen maskinsa takaa ja vastasi sitten melko huvittuneen oloisena; "Todellakin pelkään. Vaikka enhän minä sitä epäilisi etteikö tuollainen nainen antaisi koiralle kyytiä. Kävisi vain sääliksi koira raukkaa, eihän niitä ole kiva tappaa." Vaikka Illidanin maskin takaa näkyi vain yksi silmä jonka ihon päältä meni arpi, huomasi että Illidan oli lähes luonnottoman rentoutunut ja jopa huvittunut kettunaisen seurassa. Kummallista, ei Illidan koskaan ennen aikaisemmin näin suhtautunut. Ehkäpä sarvipää jossain alitajuntaisessa tilassa vaistosi että kettunainen oli samanlainen kuin tuo - palkkamurhaaja. Ainakin joku pieni kutkutus toisen ammatista tai säädystä kutkutti miehen mahanpohjassa, millainen tyyppi ei pelkäisi sarvipäätä joka juuri äsken murhasi kylmäverisesti metsästäjän?

Eikä aikaakaan kun ihmiskettu oli jo kiivennyt saman puun oksalle missä Illidan oli. Mies heilutteli pienesti jalkojaan ja katsoi uteliaan oloisena tätä naista joka istahti nyt sen vierelle oksalle. Kohta sinipää kuitenkin siirsi katseensa pienelle metsäpolulle jossa ihmisruho lojui orvon ja onnettoman näköisenä. Ruumiin näkeminen ei enää edes hetkauttanut Illidania, tuo oli jo niin tottunut niihin ammattinsa puolesta. Vielä ekoina keikkoinaan sarvipää muisti sen hirveän tunteen mikä valtasi kehon ja mielen nähdessään verisen ruumiin. No, siitä oli kulunut jo useita vuosia aikaa ja mies oli tottunut kaikkeen ja harjoittanut taitojaan. Eipä miehellä silti ollut mitään järjellistä aavistusta että vieressä istuva ketunkorvainen ja häntäinen nainen olisi myös palkkamurhaaja. Kettunainen tiedusteli Illidanin nimeä ja hipaisi hännällään sarvipään leuan alta, mikä sai miehen hämmentymään ja siirtämään katseensa takaisin naiseen. Hyvä ettei mies tipahtanut puunoksalta kuin leppäkeihäs. Kieltämättä mies tajusi poskensa punoittavan, mutta luojan kiitos kangasnaamion olemassaolon. Illidan ei vain voinut sille mitään että tuo arasteli naisia, kiitos menneisyyden muistot. Rääkin hommissa tuo aina pakotti unohtamaan sukupuolierot ja ajattelemaan kaikkia vain tiettyinä olentoina, mutta naisen hipaisu sai taas miehen ajattelemaan ja herättämään tuossa jonkinsortin pelkoa. Sarvipää yritti kuitenkin oitis unohtaa moiset jutut ja ajatella yksinkertaisesti; kyseinen nainen oli ihmiskettu, ei sitä saisi ajatella naisena. Vain ihmiskettuna.

"Il- Rääkki.", Illidan vastasi nopeasti ja tajusi että oli melkein vahingossa sanonut oikean nimensä. Ei hyvä. No, toivottavasti ihmiskettu vain ajatteli kuulleensa miehen aloituksen väärin tai luuli miehen muuten vain takerrelleen sanoissaan. Sarvipää hengitteli rauhallisesti maskinsa alla, katsoi taas ketunhäntäiseen naiseen ja kysäisi vuorostaan; "Mikä sinun nimesi on?" ja ennen kuin nainen kerkeäisi mahdollisesti vastaamaan mitään jatkoikin sinihius; "ja saanko udella mikä olet säädyltäsi tai ammatiltasi? Tai siis kun harva ottaa noin iisisti kun näkee jonkun puukottavan kaulavaltimon auki." Illidan hymyili pienesti, hyvin hillitysti mutta aitoa hymyä. Tuota todellakin kiinnosti mikä nainen oikein oli heiniään.

Viesti La Marras 12, 2011 1:54

~ Chika ~

Neiti hymähti pienesti toisen vastaukselle, että tuo pelkäsi koiran tekevän tälle ihmisketulle jotain. Eikä siinä olisi ollut mitään ihmettelemistäkään. Koirathan pitivät kettujen kiusaamisesta. Neiti siirsi pari hiuskiekuraa pois silmiensä edestä ja hymyili pienesti. Hän katsoi tuota toista ja heilutteli taas molempia häntiään. Nainen olisi voinut vaikka voinut vannoa, että tuo toinen oli hieman hämmentynyt ja ehkä jopa punastunut tämän neidin hieman epäilyttävästä lähestymisestä. Ja olisi Chikakin hieman hämmentynyt, jos olisi ollut tuon demoniherran paikalla. Nainen hymyili tuolle suloisesti ja käänsi katseensa tuosta maassa makaavaan metsästäjän ruumiiseen. Chika piteli toisella kädellään viikatettaan ja toisella kädellään hän piti oksasta kiinni, siltä varalta, että hän olisi yhtäkkiä pudonnut alas tai jotain vastaavaa. Neiti käänsi vaaleanvihreät silmänsä takaisin tuohon mieheen ja räpytteli pari kertaa niitä. Pieni virnistys ilmestyi tuon huulille neidin katsellessa vierellään istuvaa sinihiuksista miestä.

Tuon miehen kertoessaan nimeään Chika kallisti hieman päätään. Hän mietti hetken aikaa tuon vastausta ja mutristi hieman huuliaan. Mikäs se semmoinen nimi oli? Kyllähän tämä neiti oli erilaisia ja outoja nimiä kuullut seikkailullisen elämänsä aikana, mutta ei hän ollut koskaan kuullut tuommoista nimeä. Olikohan se vain lempinimi? Ja.. Aivan kuin tuo mies olisi aikonut aluksi sanoa jotain muuta. Chika päätti kuitenkin antaa asian olla. Hän hymähti pienesti ja käänsi katseensa hieman syvemmälle metsään, siihen suuntaan mihin tuo mies oli ensin katsonut puhuessaan siitä koirasta. Neiti käänsi katseensa takaisin tuohon mieheen joka sanoi nimekseen Rääkki ja nuolaisi nopeasti ylähuultaan. Nuolaisu taisi vaikuttaa hieman flirtiltä, vaikkei sitä oltu sellaiseksi tarkoitettu. Mutta ei sekään ajatus tätä naista haittaisi. Olisi vain jännitävämpää ja mielenkiintoisempaa, jos tuo mies luulisi Chikan yrittävän heti iskeä hänet. Toki Chika voisi sitäkin yrittää, mutta ei hän halunnut heti olla tunkeileva. Tosin hännällä hipaisu taisi jo vaikuttaa hieman tunkeilevalta. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan.
"Olen Chika", hän vastasi kuitenkin pian toisen kysymykselle ja hymyili suloisesti tuolle miehelle.
Hän tarrasi hameensa helmasta kiinni ja painoi sitä jalkojaan päin, ei nimittäin ollut hirveän mukavaa, kun tuuli aina välillä hieman ja eräät käyttivät vieläkin hameita.
"Olen palkkamurhaaja. Niin kuin varmaan sinäkin?", tuo sanoi ja kysyi heti perään kysymyksen joka liittyi samaiseen aiheeseen.

Viesti Su Marras 13, 2011 4:21

Illidan katseli silmillään ihmiskettua kunnes tuo pläjäyttyi varsinaisen tiedon; myös tuo oli palkkamurhaaja. Sarvipään katse muuttui hämmästyneeksi, tuon silmät leivisivät hieman ja hämmästys paistoi tuon kasvoilta. "Oikeastiko?", sarvipää sanoi huuliensa välistä vaikkei edes tarkoittanut kysymystä kettunaiselle, se oli ennemminkin hämmästynyt toteamus. Sen takia siis nainen ei ollut kavahtanut murhatilannetta ja olipa vielä jopa kaiken jälkeen uskaltautunut juttelemaan sarvipäälle ja istumaan tuon viereen. Tämä oli jotain ihan uutta miehelle, tuo kyllä tiesi että oli muitakin palkkamurhaajia mutta ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tuollasita, saatika päässyt tuollaisen juttusille.

"Mielenkiintoista, siksi siis et hämmästynyt äskeistä tappotilannetta.", Illidan tokaisi pieni huvittunut hymy huulillansa kun oli selvinnyt alkuhämmästyksistään. Mies oli hetken hiljaa ja katsoi vain ihmiskettua intensiivisesti. Toinen siis tiesi tasan tarkkaan millaista kyseinen työ oli ja ihme kyllä, ensimmäistä kertaa Illidan tunsi elämässänsä tunteen että joku edes vähän tiesi miltä miehestä tuntui, työn puolelta siis. "Oletko kauankin tehnyt kyseistä hommaa? Itse olen roikkunut kyseisessä ammatissa noin seitsemän vuotta, yksinkertaisesti siksi ettei muuta vaihtoehtoa ole. En ikinä pääsisi ihmisten joukkoon asumaan ja tekemään työtä, ja jos pääsisinkin katsottaisiin minua kieroon sarvieni takia", Illidan kertoi ja katseli taivaalle unelmoivan oloisena. Tuo kuvitteli miten hienoa elämä olisi ilman demoniverta, elää täysin ihmisenä. "Olen joskus jopa miettinyt sitä että menisin jollekkin sepälle joka sahaisi sarveni irti. Tosin minut saatettaisiin tunnistaa palkkamurhaajaksi ja minut yksinkertaisesti teilattaisiin. Olisi pitänyt miettiä sarvien sahaamisvaihtoehtoa aikaisemmin kuin rupesin palkkamurhaajaksi", sarvipää naurahti onnettomasti ja sanoi vielä; "Ilman sarvia voisin edes jotenkin soluttautua ihmiseksi, vaikken pääse sinisistä hiuksista tai luonnottoman kirkkaansinisistä silmistä eroon."

Illidan oli hetken hiljaa, kunnes päätti irtautua onnettomista ajatuksista. Hölmö, nyt piti elää nykyhetkessä ekä vain haikailla menetettyjä mahdollisuuksia. Eipä asiat tästä miksikään enää muuttuisi. Mies pyyhkäisi mielestään omat vaikeutensa ja kysyi sitten ihmisketulta; "Sulla tuskin on yhtä epätoivoista tarinaa ammatin suhteen." Illidan katsoi naista suoraan silmiin silmät tuikkien mikä oli melko ennenkuulumatolta kyseiseltä mieheltä. Illidan vain koki että nainen ymmärsi.

Viesti Su Marras 13, 2011 4:45

~ Chika ~

Neiti katsoi toista hiljaa ja väänsi sitten kasvoilleen pienen, mutta silti oikean hymyn. Hän käänsi katseensa tuosta miehestä takaisin maassa makaavaan ruumiiseen ja hymyili edelleen pienesti.
"Kyllä ihan oikeasti", hän sanoi ja naurahti hieman.
Nainen sipaisi taas ruskeita etuhiuksiaan ja käänsi katseensa tuohon mieheen. Hän heilutteli molempia häntiään hitaasti samaan suuntaa, oikealta vasemmalle ja taas sama sarja uudestaan. Hän nyökkäsi pienesti tuolle miehelle ja nosti katseensa puun runkoon. Hän siveli sitä hetken aikaa etu- ja keksisormellaan ennen kuin hakkasi viikatteensa siihen. Siinä sen oli parempi olla, eikä tytön tarvinnut koko ajan sählätä sen kanssa tässä istuessaan. Neiti otti molemmilla käsillään puun oksasta kiinni ja käänsi katseensa takaisin tuohon herraan. Nainen hymyili pienesti tuolle.
"Olen ollut noin kahdeksan vuotta tässä niin sanotussa "ammatissa". Eli noin vuoden kauemmin kuin sinä", neiti sanoi ja hymähti pienesti.
Hän katsoi toista hetken aikaa ja kallisti hieman päätään, tuon puhuessa sarvistaan ja siitä miten tuo oli ajatellut sahaavan sarvensa irti. Chika räpytteli silmiään pari kertaa kummissaan ja suoristi hieman selkäänsä.
"Minusta sinä olet todella komea sarviesi, sinisten hiustesi ja sinisten silmiesi kanssa. En ikinä antaisi sinun sahata noita pois", hän sanoi ja hymyili suloisesti.
Neiti nosti toista kättään ja ojensi sitä tuon yhtä sarvea päin. Nainen kosketti sen päätä ja hymyili pienesti. Ne olivat kyllä hänestä todella komeat, vaikka tuo mies ei niistä olisi pitänytkään.

Nainen katsoi toista taas pää hieman kallellaan. Hän hymähti pienesti ja käänsi katseensa pois tuon toisen sinisistä silmistä, jotka tuijottivat häntä suoraan sanoen tuikkien. Hän nosti katseensa ylös ja huokaisi pienesti.
"En usko että olisin nyt palkkamurhaaja, ellei vanhempiani olisi tapettu", neiti sanoi ja käänsi katseensa kaulallaan roikkuvaan pitkään sydänkoruun.
Hän otti siitä kiinni ja katsoi sitä. Chika puri pienesti huultaan ja päästi irti korustaan, antaen sen taas vain roikkua kaulallaan.
"Sain korun äidiltäni. Kun he kuolivat, menin metsään yksikseni harjoittelemaan. Sitten yhtenä päivänä eräs mies tuli luokseni. Hän opetti minulle lisää erillaisia taistelutaitoja ja sitten käski minua tappamaan eräs henkilö. Tapoin sen jonka minun oli tarkoitus tappaa ja sain siitä palkkaa.. Nyt olen sitten palkkamurhaaja", tyttö selitteli ja huokaisi pienesti.
Hän ei ollut ennen kertonut omia henkilökohtaisia asioitaan tuntemattomille, mutta nyt kun toinen oli kerran itse kertonut oman tarinansa, niin miksei hänkin olisi voinut kertoa omansa. Chika käänsi katseensa takaisin Rääkki -nimiseen herraan ja hymyili tuolle pienesti.
"Mutta olen silti iloinen että olen palkkamurhaaja. En muuten olisi koskaan tavannut sinua", hän sanoi ja väänsi lempeän hymynsä pieneen ehkä hieman pervoon virneeseen.

Viesti Su Marras 13, 2011 5:13

Chika kertoi olleensa vuoden kauemmin kyseisessä ammatissa kuin Illidan. Sarvipää nyökkäsi hymyillen, mutta sitten tuo alkoi miettimään; Jos ihmiskettu oli tehnyt työtä jopa kahdeksan vuotta oli tuon täytynyt aloittaa aivan varhaisessa teini-iässä taikka sitten tuo oli huomattavasti vanhempi mitä ulkonäkö saattoi käsittää. Illidan piti jälkeisempää vaihtoehtoa ilmeisempänä, sillä olisi hassua ajatella teinitytön palkkamurhaajana. Illidan myös tajusi tosiseikan ettei tuolla ollut hajuakaan miten ihmisketut vanhenee. Mitä jos Chika olisikin joku 50-vuotias? Se kyllä venäyttäisi Illidanin suun aika huolella.

Puheenaihe vaihtui kuitenkin miehen inhoamiin sarviinsa joten tuo jätti myös ikäkysymykset taakseen. Ironista kyllä, Chikan kehui miehen demonisia piirteitä johon Illidan ei oikein osannut reagoida, tuo kun inhosi juuri niitä piirteitä itsessään, sarvia eniten. Eikä mies tiennyt pitäisikö kehut ymmärtää sarkastisena, mutta Illidan antoi olla. "Minä taas tekisin mitä vain että pääsisin niistä kaikista eroon. Demonisia piirteitä miettien minulla ei ole mitään demonisia loitsuja tai voimia, paitsi ammattiani hyödyntäen olen paljon ketterämpi ja kestävämpi mitä ihminen. Niin hassua kuin se onkin, en myös tarvitse unta vaikka osaankin nukkua. En ole nukkunut moneen vuoteen.", mies sanoi ja naurahti. Mies tunsi itsensä oikeaksi Jumalan luomaksi irvikuvaksi. Chikan koskettaessa miehen sarvea ei tuo pahemmin reagoinut, tunnotttomat kapistukset kun olivat kyseessä.

Chika kertoi oman ammattitarinansa mikä herätti Illidanissa muistot kuolleesta äidistään. Mies tiesi silti ettei omat surut luonnollisesti vanhuuteen kuolleeseen äitiinsä vetänyt mitään vertoja ihmisketun vanhempiensa muistolle, nuo kun oltiin murhattu. "Olen pahoillani vanhempiesi puolesta.", mies sanoi pahoittelevasti ja uskalsi jopa silittää pari kertaa naisen yläselästä kuin myötätunnon merkiksi. Chika kuitenkin ilmoitti olevansa silti iloinen että oli palkkamurhaaja, muuten kaksikko ei olisi koskaan tavannut. Illidan veti myös suutansa hymyyn ja sanoi; "En olisi koskaan uskonut tapaamani ketään tuollaista. En siis yleensä kerro näin avoimesti itsestäni, jos nyt ylipäätänsä juttelen kenenkään kanssa" Illidan katsoi hetken taivaalle, kunnes siirsi katseensa taas Chikaan ja kysyi huvittuneena; "Etkai sinä muuten ole mikään ikäloppu? Tai siis kun sanoit olevasi ollut palkkamurhaaja jo kahdeksan vuotta, vai aloititko harvinaisen nuorena?" Mies naurahti, mutta hymy hyytyikin yllättäen; mitä jos Chika oikeasti olisikin vanhemman puoleinen, suuttuisikohan tuo? Mies päätti äkkiä korjata tilanteen jos laita olisikin niin; "Mutta siinä tapauksessa olet aikamoinen pakkaus ikäiseksesi." Illidan hymyili taas huvittuneesti ja tunsi itsensä pöhköksi.

Viesti Su Marras 13, 2011 5:34

~ Chika ~

Neiti hymähti pienesti toiselle ja käänsi katseensa tuosta, eteensä, hieman kauempana kasvavaan, vanhan näköiseen puuhun. Tuntuisi varmaan vähän oudolta, jos ei olisi nukkunut moneen vuoteen. Tai ehkä se ei tuosta miehestä hirveän oudolta vaikuttanut, mutta Chikasta se vaikutti hieman hassulta. Hän nimittäin itse tarvitsi joka yö kunnon unet. Muuten seuraavana päivänä hän olisi ilkeä, väsynyt ja suuttuisi melkein kaikesta. Tällä hetkellä hän ei kuitenkaan pitänyt siitä, kun tuo mies suri omaa ulkonäköään. Chikasta sarvet sopivat tuolle hyvin, vaikka Rääkki -niminen herra niitä kuinka vihaisikin. Tyttö käänsi katseensa takaisin tuohon mieheen, kun hän silitti tätä pari kertaa yläselästä. Hän naurahti pienesti ja sipaisi taas etuhiuksiaan. Toinen taisi olla vähän ujo naisten seurassa, mutta se ei tätä herraa hirveästi haitannut. Hän kuitenkin nyökkäsi toiselle pienesti ja hymähti hiljaa.
"En minäkään yleensä kenenkään kanssa juttele. Nyt tuli kuitenkin pieni muutos siihenkin asiaan", hän sanoi ja kallisti taas hieman päätään.
Nainen katsoi tuota miestä pienesti hymyillen, vaikka tuo olikin itse kääntänyt katseensa pois tästä naisesta, ylös taivaaseen. Kun tuo kuitenkin käänsi katseensa takaisin tähän ja kysyi ikäkysymyksen, Chikan silmät menivät hieman sirille ja tuon hymyilevät huulet vääntyivät hieman alemmas.
"Olipas epäkohteliaasti sanottu. Olen 23 vuotias, eikös sen jo ulkonäöstä huomaa? Aloitin työni silloin kun olin melkein 17, joten eiköhän tässä ole jo melkein kahdeksan vuotta kulunut", tuo sanoi ja käänsi tuhahtaen katseensa pois tuosta miehestä.
Miehen kuitenkin korjatessa tilannetta, neiti käänsi huvittuneen katseensa takaisin tuohon ja naurahti pienesti. Nainen lähestyi hieman tuon miehen kasvoja ja virnisti hieman. Hän siirsi toisen kätensä miehen takaraivolle ja silitteli sitä hieman.
"Vihjailetkos sinä jotakin?", hän kysyi sitten ja virnisti pienesti.
Neiti kuitenkin siirsi kätensä pian toisen hiuksilta, puun oksalle ja siirsi päätään taas pois toisen kasvojen läheltä. Hän naurahti pienesti ja käänsi katseensa eteensä.
"Sinua on kiva kiusata, kun luulet kuitenkin koko ajan että yritän jotain. Tosin voisinhan minä.. Hehehe", tuo sanoi ja virnisti ilkeästi.
Hän ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan toiseen, vaan piti sitä edelleen edessään.
"Kunhan vain juksasin", tuo sanoi sitten hetken päästä, kun oli antanut toisen luulla tarpeeksi aikaa hänestä jotain sellaista.
Chika käänsi katseensa takaisin tuohon mieheen ja hymyili tuolle iloisesti.

Viesti Su Marras 13, 2011 5:54

Ihmiskettu ei selvästikään pitänyt sarvipään kysymyksestä. Onneksi Illidanin jälkitokaisu näytti korjaavan tilanteen. Nainen lähestyi hieman Illidanin kasvoja, virnisti ja siirsi kätensä sarvipään takaraivolle, silitellen sitä hieman. Miehen hämmennys oli varmasti näkemisen arvoinen. Juuri kun Illidan oli säheltämässä jotain vastausta naisen esittämään kysymykseen siirsikin ihmiskettu kätensä pois Illidanin takaraivolta ja etääntyi muutenkin entiselle paikalleen.

Illidan kuunteli Chikaa ja näytti jotenkin vaikean oloiselta. Kohta nainen kuitenkin siirsi sarvipäähän katseensa ja hymyili iloisesti. Puolidemoni hymyili myös takaisin, mutta tuon hymystä huomasi että tuo mietti jotain itselleen kiusallista ja vaikeaa. Nimittäin suhdetta naisiin. Se nyt ei koskaan ollut mitenkään hyvä - paitsi silloin ennen teini-ikää kun sarvet olivat vielä visusti poissa ja tytöt olivat vain kavereita. Kaikki muuttuikin sitten teini-iässä kun ne hemmetin kapistukset alkoivat kasvaa. Mies oli yleinen naurunaihe ja tytöt suorastaan välttelivät nuortamiestä, ilkkuivat jopa tuolle suoraan karua ulkonäköä. Ehkä sekin oli vaikuttanut miehen omakuvaan demoniverensä lisäksi. Illidan ei oikein koskaan ollut käsitellyt tunteitaan, mutta nyt ne tulivat esille ja pistivät tuon mietityttämään. "Kuule..", Illida aloitti jotenkin vaikean oloisena, meinasi kertoa mietteistään, mutta sanoi pian pienesti huokaisen; "..ei mitään..."

Oli hiljaista. Illidan oli vain hiljaa, mietti, ja katseli alaspäin ruumista. Tuon vain oli hakenut silmilleen jonkun katselupisteen, mutta oikeasti tuo oli syvällä ajatuksissaan. "Muuten, ei minun oikea nimeni oli Rääkki. Se on vain peitenimi työssä, ettei kukaan tietäisi minusta oikeasti mitään ja olisin sitä kautta jotenkin saavuttamattomissa. Oikea nimeni on Illidan.", mies kertoi vaisun oloisena. Chika oli ensimmäinen ja varmasi viimeinen joka sai kuulla sarvipään oikean nimen. Illidan jotenkin luotti naiseen, olivathan nuo jakaneet ammattitarinansa ja muutenkin keskustelleet. Lisäksi mies oli varma ettei Chika käräyttäisi Illidania, sillä olihan tuo itsekin palkkamurhaaja.

Viesti Su Marras 13, 2011 6:25

~ Chika ~

Neiti katsoi toista hiljaa ja hymyili pienesti. Hän käänsi vaaleanvihreät silmänsä alhaalla makaavaan ruumiiseen ja kuunteli hiljaa toisen sönköttämistä. Häntä kiinnosti mitä tuo olisi halunnut sanoa, mutta hän päätti jättää utelemisen hieman myöhemmälle. Neiti suoristi hieman selkäänsä ja kääntyi niinpäin, että hänen selkänsä oli puun runkoa päin ja neiti nojasi puuhun. Jalkansa hän piti silti sillä puolella oksaa missä oli niitä äskenkin pitänyt. Chika katsoi toista tutkivasti. Tuo näytti miettivän jotain. Nainen kallisti hieman päätään ja katsoi miehen kankaalla peitettyjä kasvoja hiljaa. Hän nojautui hieman eteenpäin ja asetti toisen jalkansa oksan toiselle puolelle. Nainen asetti kätensä eteensä ja nojasi niihin pienesti hymyillen. Kuullessaan tuon miehen nimen, hän hymähti vain pienesti vastaukseksi ja painoi katsettaan hieman alemmas. Nainen puraisi pienesti alahuultaan ja nyökkäsi hieman. Hän nosti katseensa takaisin tuohon herraan.
"Olin jo ehtinyt melkein tottua tuohon työssä käytettävään nimeesi, mutta Illidan vaikuttaa paljon normaalimmalta", hän sanoi ja nyökkäsi taas.
Naista kyllä vähän ärsytti ettei toinen ollut kertonut jo aijemmin oikeaa nimeään, mutta tietenkin hän ymmärsi jos tuo mies ei halunnut paljastaa ihan heti oikeaa nimeään jollekkin tuntemattomalle neidille. Chika katsoi hetken aikaa tuota miestä, ennen kuin päätti kysyä sen kysymyksen joka oli hänen mieltään hieman painanut.
"Mitä sinä olit sanomassa? Siis kun olit äsken sanomassa jotain, mutta lopetit sitten lauseesi, etkä sanonutkaan asiaasi", tuo sanoi ja katsoi miestä hieman kummissaan.
Hän kallisti taas kerran hieman päätään ja räpytteli pari kertaa silmiään. Naista oli kyllä jäänyt toisen lauseen kesken jättäminen jäänyt hieman ärsyttämään.

//Tuli vähän lyhyt, ku oon kännyl xP

Viesti Su Marras 13, 2011 7:23

Illidan katseli maahan ruumiseen ja heilutteli pienesti jalkojaan, kuin korvatakseen hiljaisuuttaan. Chika ilmaisi että Illidan nimi vaikutti normaalimmalta vaikka olikin jo meinannut tottua miehen peitenimeen. Mies vain hymyili vaisusti vastaukseksi, mietti edelleenkin äskeisiä asioita ja ylipäätänsä koko menneisyyttänsä.

Ihmiskettu uteli pian mitä Illidanin oli ollut äskein aikomus sanoa. Illidan hämmentyi, eikä oikein tiennyt mitä pitäisi sanoa tai tehdä. Ensin mies meinasin valehdella jotain muuta mitä tuon olisi pitänyt sanoa, mutta päätti kuitenkin että se olisi väärin. Illidan päätti edes kertoa jottain, vaikka siitä tulisi hyvin vaikeaa. Kesti kauan ennen kuin Illidan sai sanotuksi mitään, mutta vihdoin tuo aukaisi suunsa.

"No siis, olin vain sanomassa että... oon ollut harvinaisen epäonnekas naisten suhteen. Kiitos näiden sarvien ja muutenkin demonisen ulkonäön. Sen takia osaan olla välillä vaisu naisten läsnäollessa. Olen vain tälläinen pelokas yksinäinen susi.", mies yritti selittää mahdollisimman nopeasti asian ja yritti sen jälkeen naurahtaa väliinpitämättömästi kuin asialla ei oikeasti olisi paljon mitään merkitystä. Mies piti katseensa ruumiissa, yritti hätäisesti keksiä jotain muuta puheenaihetta että äskeinen juttu vain unohtuisi yksinkertaisesti. "Ei sitä koiraa näkynyt, tais joku metsänpeto sen syödä tai vähintäänki raadella.", mies sanoi ja virnisti. "Nyt se ei ainakaan tuu kiusaa sua.", Illidan vielä lisäsi ja uskalsi nyt vilkaista naiseen, pienesti huvittuneella katseella.

[ Pöh, ei se mikään lyhyt ollut! Eikä edes haittaisi jos tulis lyhyempiä :D ]

Viesti Su Marras 13, 2011 8:09

~ Chika ~

Neiti katsoi tuota herraa hiljaa. Tuntui hieman oudolta istua vain siinä ja katsella toista, kun tuo yritti käsitellä tämän kysymystä päässään ja rakentaa siihen jonkinlaista vastausta. Toinen näytti selvästi siltä, ettei haluaisi ihan heti alkaa puhumaan mistään henkilökohtaisesta asiasta. Kun toinen alkoi sitten kertoa mitä oli aikaisemmin sanomassa, Chika vain nyökytteli pienesti päätään. Hän hymyili pienesti ja katsoi kun toinen naurahti hieman omituisesti. Neiti puraisi pienesti poskensa sisäpintaa ja huokaisi hieman.

Toisen vaihtaessa heti puheenaihetta siihen koiraan, Chika vain hymyili pienesti. Nainen katsoi toista hetken aikaa, ennen kuin avasi suunsa kysyäkseen seuraavan kysymyksensä.
"Saanko nähdä kasvosi?", tuo kysyi ja liikkui varovaisesti hieman lähemmäs tuota miestä.
Chika katsoi toisen sinisiä silmiä hiljaa ja kallisti hieman päätään. Nainen väänsi kasvoilleen pienen hymyn. Hän siirsi kättään lähemmäs tuon miehen kasvoja. Hän otti hellästi tuon sinisistä hiuksista kiinni. Nainen hymyili hieman ja pyöritteli herran hiuksia etusormensa ympärillä.

Viesti Su Marras 13, 2011 9:03

Illidan käänsi pienesti kysyvän katseensa Chikaan päin kun työ pyysi nähdä miehen kasvot. Mikäs siinä, olihan Illidan jo kertonut itsestään suorastaan kaiken tälle toiselle palkkamurhaajalle, mitä väliä olisi enää kasvoilla? Illidanin maski oli liitettynä nahkaiseen mustaan kaulapantaan jonka yksinkertaisesti sai auki. Maskin yläosassa oli erikankainen reuna; reunan materiaali oli joustavaa kangasta joka suorastaan liimautui ihoa vasten pysyen näin visusti paikoillaan. Sarvipäällä oli aina maski naamassansa, paisi joskus öisin kun tuo kävi peseytymässä järvessä, lammessa tai muussa vesialueessa.

Illidan kohotti kätensä, niskansa taakse ja alkoi avata maskipantansa remmiä. Samalla Chika liikkui hieman lähemmäs ja otti Illidanin sinisistä hiuksista kiinni ja pyöritteli hiusta etusormensa ympärillä. Riisuessaan maskia Illidan katsoi Chikaan silmiin, lopulta saaden remmin auki ja nostaen etukautta maskin pois silmiltään. Maskin takaa paljastui nuoren miehen kasvot, eikä ihme kyllä kasvoissa ollut lisää arpia vasemman silmän arven lisäksi joka näkyikin aina, olipa maski sitten päällä tai ei. Illidan laski maskinsa puun oksalle, sille puolelle missä ihmiskettu ei ollut. Illidan katsoi Chikaa hymyillen silmiin ja sanoi sitten; "Nytpä mulla ei taida olla enää salaisuuksia jaettavana."
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö