Palkkamurhaajien kohtaaminen


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti Su Marras 13, 2011 9:23

~ Chika ~

Neiti katsoi toisen kasvoja hiljaa. Hän hymyili pienesti ja kallisti hieman päätään. Nainen siirsi kätensä pois toisen hiuksilta ja laski sen eteensä toisen käden viereen.
"Olet komea", hän sanoi ja väänsi pienoisen hymynsä virneeseen.
Chika siirsi toisen häntänsä takaansa miehen leuan alle ja veti sen taas hitaasti sieltä pois, aivan kuten aikasemminkin.
"Nyt se oli helpompaa", hän sanoi ja virnisti uudemman kerran.
Chika hymyili pienesti ja käänsi katseensa alaspäin. Muutama metsästäjä oli tullut paikalle. He ihmettelivät maassa makaavaa kuollutta toista metsästäjää. Pian se Illidan mainitsema koirakin saapui paikalle. Chika asetti toisen kätensä Illidan suun eteen ja katsoi alas paikalle tulleisiin. Koira nuuhki hetken aikaa isäntäänsä ja alkoi sitten murisemaan muille metsästäjille. Koira hyppäsi yhden metsästäjän päälle ja alkoi raatelemaan hänen kasvojaan. Se selvästi luuli näitten tappaneen isäntänsä. Toinen metsästäjistä ampui koiran ja se kaatui kuolleena maahan.
"Miksei se tyyppi tappanut samantien tätäkin niin ei minun olisi tarvinnut?", koiran ampunut metsästäjä kysyi ja auttoi ystävänsä ylös.
He kävelivät pois päin näistä ja Chika siirsi kätensä pois miehen suun edestä. Nainen käänsi katseensa takaisin tuohon mieheen ja kallisti hieman päätään.

Viesti Su Marras 13, 2011 10:18

Illidan katsoi Chikaa suoraan silmiin ja hymyili tälle. Toisaalta oli turvaton olo kun oli kertonut kaiken itsestään ja näyttänyt jopa kasvot, mutta toisaalta oli hyvin rento olo kun ei tarvittanut salailla tai pelätä mitään. Chika sanoi Illidania komeaksi, mikä sai Illidanin hymyilemään naiselle takaisin virnistyksen omaisesti, mutta ujona virnistyksenä. Nainen laittoi taas häntänsä sarvipään leuan alle hipaisten sitä ja tokaisi sen jälkeen nyt sen olevan helpompaa. Illidan naurahti pienesti ja oli kallistumassa hieman naiseen päin, mutta pysähtyi pian Chikan laittaessa toisen kätensä miehen suun eteen. Aluksi sinihius oli aivan hämillään miksi nainen noin teki, mutta ymmärsi pian katsoessaan alas; koira oli palannut ja niin myös kaksi metsästäjää.

Illidan oli hiljaa, eipä tuo muutenkaan olisi pystynyt puhumaan kun naisen käsi oli tuon suun edessä, ja katsoi alas. Koira hyökkäsi metstästäjän kasvojen kimppuun, mutta kamppailu ei kestänyt kauaa kun koira saikin jo luotia nahkaansa. Metsästäjäkaksikko vaihtoi pari sanaa, mutta lähti pian kävelemään poispäin.

Chika otti käden pois miehen suun edestä, jolloin Illidan huokaisi helpottuneesti. Eipä onneksi metsästäjät kaksikkoa huomannut, muuten olisi käynyt huonosti; metsästäjät olisivat helposti ampuneet puulla istuneet lymyilijä, eikä kaksikoilla olisi siinä tilanteessa ollut paljon aikaa höykätä metsästäjien kimppuun lyömäasein. "Huh, sehän oli lähellä. Hyvä että ollaan vielä hengissä.", mies sanoi huvittuneesti virkkoen. "Nyt taitaa myös maankamaralla olla turvallista, koira kun pääsi myös päivistään. Totta puhuen en ole paljon ollut täällä metsässä, joten en oikein edes tiedä mitä täällä on. Ihmisten kaupungin tunnen sen sijaan kuin omat taskuni. Mulla ei ole mitään virallista kotia, onhan se ihan kiva olla kulkuri", Illidan virkkoi ja nojasi käsillään taaksepäin runkoon, hymyillen pienesti.

Viesti Su Marras 13, 2011 10:41

~ Chika ~


Neiti hymähti pienesti ja nyökkäsi hieman. Hänelläkään ei oikein mitään kotia ollut. Asusteli vain yksinään metsässä ja aina välillä meni ihmisten kylään tekemään ostoksia. Ostoksiin kuului enemmänkin ruoka, kuin vaatteet. Joskus neiti saattoi tarvita vaatteita, jos tuli hieman kylmempi, mutta tällä hetkellä hän pärjäsi ihan näilläkin vaatteilla. Eikä ihmisten kyläänkään tietenkään ilman hupullista kaapua menty. Ihmiset eivät nimittäin pitäneet tämäntapaisista olennoista. Eivätkä he oikein palkkamurhaajistakaan pitäneet.

Chika nojautui hieman tuohon mieheen päin, kun tuo nojasi taaksepäin käsillään. Hän virnisti hieman ja siirsi toisen kätensä miehen poskelle. Nainen siveli tuon poskea sormillaan ja tutki tuon kasvoja.
"Mitä olitkaan tekemässä ennen kuin metsästäjät tulivat?", tuo kysäisi vaikkei ollutkaan ihan varma yrittikö Illidan suudella häntä vai ei.
Tosin siltä se oli vähän vaikuttanut. Neiti siveli toisella kädellään tuon miehen poskea, toisen käden pitäessä tuon vartaloa paikoillaan, hänen nojatessa mieheen päin. Chika suoristi taas selkänsä ja virnisti hieman. Hän sipaisi etuhiuksiaan taas ja katsoi Illidaa huulet pienessä mutrussa.

Viesti Su Marras 13, 2011 11:15

Illidan katsoi ylöspäin hymyillen ja nojaten edelleenkin taaksepäin. Tuo sulki silmiään ja piti niitä hetken kiinni, veti syvään henkeen ja kuunteli metsän ääniä. Mies oli yllättävän rauhallinen jostain syystä.

Chika nojasi kohta pienesti Illidaniin jolloin mies aukaisi silmänsä ja katsoi naiseen lämpimästi hymyillen. Jostain syystä mies ei tuntenut oloansa kiusaliseksi enää tuon seurassa. Ehkä juuri siksi että ihmiskettu tiesi kaikki miehen salaisuudet. Chika siirsi nyt myös kätensä Ilidanin poskelle ja siveli sitä. Illidan katsoi naista silmiin edelleenkin hymyillen lämpimästi ja tajusi pienen jännityksen tunteen vatsansa pohjassa sekä pienesti punastuvat posket. Nainen vielä kaiken lisäksi uteli mitä sarvipää oli tekemässä ennen kuin metsästäjät tulivat paikalle.

Puna poskilla tuntui vielä vain leviävän ja mies sanoi epäröiden; "Minä.. tuota.. ööhm.." Illidan kuitenkin kasasi pian itsensä, lopetti moiset sopertelut, rohkaisi itseään kaikilla voimillaan. Illidan kallistui taas hitaasti naista kohden, kuten silloin ennen kuin metsästäjät olivat tulleet paikalle. Mies toi kasvonsa yhä lähemmäksi Chikaa, ja tuosta huomasi jännitteneisyyden. Mies nosti ulommaisinta kättä, käänsi yläkroppaansa naisen suuntaan ja saattoi huomata kuinka tuon käsi tärisi hieman. Illidan laski kätensä varovaisesti naisen poskelle, kuin peläten naisen posken särkyvän. Tuo silitti pienesti ihmisketun poskea ja katsoi naista suoraan silmiin intensiivisesti, kuin etsien vastausta puhumattomaan kysymykseen.

Lopulta mies lopetti posken hellän sipsuttamisen, piti vain kättä Chikan poskella ja läheni naisen kasvoja entistään. Illidanin vatsaa suorastaan kipristi ja tuota pelotti. Urheasti mies kuitenkin hiljaa painoi huulensa naisen huulia vasten antaakseen tuolle pehmeän hellän suudelman. Sisältäpäin mies oli aivan äärettömän jännittynyt vaikkakin jonkinlaisen kiihkon vallassa. Tuota pelotti yksinkertaisesti naisen reaktio ja koko tilanne. Toisaalta mies tunsi epäonnistumisen tunteen; sen ensi suudelma koettiin vasta 25-vuotiaana. Kuinka säälittävää. No, parempi se kuin ei milloinkaan.

Viesti Ma Marras 14, 2011 9:08

//Aww :3

~ Chika ~

Neiti katsoi pienesti hymyillen toisen punastuneita poskia. Hän laski katseensa toisen huuliin, mutta nosti ne kuitenkin melkein heti toisen sinisiin silmiin. Nainen pysyi paikoillaan kun tuo mies kallistui taas hieman tätä päin. Hän piteli käsiään edelleen edessään, puun oksalla ja nojasi hieman Illidaniin päin. Nainen luimisti hieman korviaan huomatessaan toisen käden lähestyvän hänen poskeaan. Neiti ei kuitenkaan lopettanut hymyilemistä. Hän katsoi toisen silmiä ja huulia vuoronperään ja antoi häntiensä heilua ihan hitaasti edestakaisin. Chika huomasi toisen olevan jännittynyt, muttei kuitenkaan tehnyt mitään. Katsoi vain toisen kasvoja. Toisen lopettaessa hänen poskensa silittelyn, neiti lopetti hymyilemisenkin. Hän katsoi toista ja raotti ihan vain hieman huuliaan. Tuntiessaan toisen huulet omillaan, Chika sulki silmänsä. Hän nosti toisen kätensä miehen leualle ja siitä kuljetti sen tuon niskan taakse. Tämä ei ollut Chikan ensisuudelma, mutta edellisestä suudelmasta oli monta vuotta aikaa, joten naisen sydän tykytti hieman kovempaa kuin normaalisti. Peloissaan nainen ei kuitenkaan ollut.

Chika irroittautui tuosta miehestä, muttei kuitenkaan vetäytynyt kokonaan pois, vaan piti otsaansa kiinni toisen otsassa. Nainen hymyili pienesti ja silitteli toisen takaraivoa.
"Suudelman aikana ei kannata olla jännittynyt tai peloissaan. Silloin suudelmasta voi tulla hieman outo", tuo sanoi ja virnisti pienesti.
Nainen lopetti kuitenkin virnuilun melkein heti ja painoi pienen suukon toisen huulille. Hän siirsi kätensä toisen poskelle ja siirsi päätään hieman kauemmas.
"Mutta toisaalta olet aika suloinen peloissasi", tuo sanoi laski kätensä toisen säärelle.
Nainen hymyili pienesti ja alkoi sivelemään tuon miehen säärtä.

Viesti Ma Marras 14, 2011 9:44

[ Illidan on ujopoika - mutta kyllä siitä vielä mies tulee! :*DD ]

Illidan irrottautui kohta suudelmasta, mutta jäi myös otsakkain Chikan kanssa. Sarvipää kuunteli naista hymyillen ja nyökkäsi sitten pienesti. Illidan katseli kokoajan naista silmiin, sillä ei vain yksinkertaisesti saanut katsettaan irti tuosta. Pikku hiljaa jännityskin raukesi ja miehellä oli pirun hyvä olo voitettuaan pitkäaikainen pelkonsa.

Chika antoi pienen suukon Illidanille, irrottautui otsa-asennosta ja siirsi kätensä miehen poskelle. Nainen tokaisi Illidanin olevan suloinen peloissaan, mikä sai Illidanin naurahtamaa ja sanomaan leikkimielisesti; "Enkai?" Mies hymyili huvittuneena ja nosti Chikan puoleisen kätensä kietoen sen sitten naisen ympärille takakautta. Sarvipään ilmeestä ja eleestä huomasi ettei sitä enää jänittänyt - ainakaan niin paljoa että se näkyisi ulkoisesti. Illidan kallistui taas naiseen päin mutta ei tullutkaan nyt lähelle tuon kasvoja. Sen sijaan sarvipää kallisti aavistuksen verran päätään, niin että tuo pystyi pussailemaan naisen kaulan sivua hellästi. Mies kuitenkin piti päätään niin etteivät sarvet osuneet Chikaan vahingossakaan. Pussailessaan naisen kaulansivua tuo samalla silitti Chikan ympärille kiertyneellä kädellään naisen kylkeä. Leikkimielisesti mies yritti hipsutella huulillaan naisen korvan takaa pusujensa ohella, joskos Chika kutisisi hieman. Vaikkakin mies oli jo huomattavasti rennompi, huomasi siitä vielä pienen varovaisuuden. Naisen koskettaminen oli miehelle aivan jotain uutta ja jännittävää, niinpä tuo halusi pelata varman päälle ja olla hellempääkin hellempi. Kaulan suukottelun ohessa mies kuiskasi hiljaa naisen korvaan "Olet todella kaunis", ja miehen äänensävystä sekä eleistä huomasi että tuo myös tarkoitti sitä.

Viesti Ma Marras 14, 2011 10:23

~ Chika ~

Nainen katsoi toista hymyillen, niin että naisen valkoinen hammasrivistö näkyi tuon hieman punertavien huulien takaa. Neiti painautui hieman tuohon kiinni ja kallisti pari senttiä päätään, tuntiessaan miehen huulet kaulallaan. Nainen sulki silmänsä ja siirsi tuon miehen säärellä olevan kätensä tuon paidalle. Chika puristi toisen paitaa hellästi nykkinsä sisään ja nautti tilanteesta. Se oli samaan aikaan hassu ja outo, mutta silti ihana ja romanttinen. Kettutyttö hihitti pienesti ja raotti hieman silmiään. Toisen kuiskiessa jotain tämän korvaan nainen hymyili suloisesti ja painautui hieman enemmän toiseen kiinni. Hän ei kuitenkaan vastannut toiselle mitään, vaan siirsi kätensä toisen paidasta tuon poskelle ja silitteli sitä. Nainen hengitti rauhalliseen tahtiin, vaikka hänen sydämmensä tykytti vieläkin samaa tahtia kuin suudellessa. Chika vetäytyi kuitenkin toisesta ja katsoi tuota pää edelleen hieman kallellaan. Nainen kääntyi istumaan samaan suuntaan kuin tuo toinen, eli niin että jalat olivat nyt samalla puolella.
"Pidätkö sinä minusta oikeasti, vai haluatko vain huviksesi kokeilla miltä tuntuu olla naisen kanssa tällä tavalla?", nainen kysyi ja katsoi toista.
Se oli hieman outo kysymys, varsinkin hänen suustaan, mutta kyllä tämäkin nainen halusi suudella mielummin sellaista miestä joka oikeasti piti hänestä edes vähän, eikä heti muutaman minuutin päästä katsellut muiden naisten takapuolia.

//Tähän väliin on muuten pakkosanoa, että Chikalla ei sitten ole ihmisen korvia, vaan suden korvat ja ne eivät sitten ole korvien oikeilla paikoilla :D

Viesti Ma Marras 14, 2011 10:48

    [ Oho, mun moka! Tarkoitit varmaan ketun korvia ettei suden? Ja muuten, Illidanilla ei taas ole paitaa - ei edes päivisin jolloin tuolla on musta viitta nykypukeutumisen päällä. Mutta pikkuvikoja, mitäs niistä! :D]

Chikan pieni hihitys sai Illidanin hymyilemään lempeästi. Naisen painautuessa lähemmäksi sarvipäätä mies kietoi kummatkin kätensä Chikan ympärille ja piti tuota lähellään. Illidan nosti myös päänsä ylemmäs äskeisestä kaulasuukottelusta ja nojasi päällään hellästi naiseen. Pitäessään Chikaa syleilyssään ei tuo voinut estää itseään silittelemästä naisen poskea hellästi.

Yllättäen nainen vetäytyi pois miehen syleilystä, jolloin Illidan osasi jo päänsä sisällä ajatella että Chika sanoisi seuraavaksi jotain "Noniin, tämä oli tässä, heippa!" ja lähtisi sitten pois. Miehellä oli hämmästynyt katse ja vaikea olo; tuo ei tiennyt mitä pitäisi sanoa. Onneksi Illidanin ei tarvinnut alkaa kuitenkaan kyselemään mitään kun Chika jo puhuikin mistä oli kysymys. Vaikea olo lähti, mutta hämmästynyt katse jäi. "Siis mitä?", mies kysyi hölmistyneenä toivoen ja olettaen kuulleensa väärin. Pian tuo kuitenkin tajusi kuulleensa oikein. "Pidän tietysti! Vaikka olenkin niin kokematon kuin ikäiseni olla ja voi, en minä nyt kenenkä tahansa kanssa olisi näin hyvää pataa. Enhän minä silti sinua vielä tunne kokonaan, tänään kun vasta tapasimme, mutta olen varma ettei ole toista sinunlaistasi." Illidan sopersi pienesti järkyttyneen oloisena. Miksikä Chika Illidania oikein luuli? Ja vaikka Illidanin ja Chikan väli oli äsken ollut niin läheinen, ei varmasti mies vieläkään lakannut pelkäämästä naisia. Paitsi Chikaa. Muttta eipä sarvipää edes enää tuntenut mitään tarvetta lähestyä muita naisia.

Hämmentyneen oloisena mies korjasi hermostuneesti asentoaan, jolloin tuo onnistui osumaan oksalla lepäävään maskiinsa joka tippua kolahti maahan. "Hitsi...", Illidan sanoi hiljaa, hypähti sitten heti oksalta maahan, jalat joustaen alastulossa mikä teki hypystä kivuttoman. Jos aikakausi oli 2000-lukua, voisi Illidanin liikehdintää ja taktikointia kuvailla parkouriksi. Tällä vuosisadalla miehen liikehdintä oli kuitenkin melko vieras ja outo juttu. Sarvipää nousi ylös maasta ja nosti maskinsa ylös. Kankaassa oli ties mitä lehtiä ja roskia, joita mies tyytyi puristelemaan kädellään.

Viesti Ma Marras 14, 2011 11:35

~ Chika ~

Nainen katsoi toista hetken aikaa, ennen kuin väänsi kasvoilleen suloisen pienen hymyn. Nainen käänsi katsettaan hieman alemmas ja piteli käsiään rennosti vierellään, mutta silti tiukasti oksaa vasten, ettei olisi vahingossakaan pudonnut maahan. Chika katsoi tuota miestä. Hän näytti olevan hieman hermostunut. Ehkä neidin ei olisikaan ihan heti pitänyt alkaa tuollaisia kysymyksiä kyselemään. Nailen katsoi toista hetken aikaa huvittuneena, mutta käänsi sitten katseensa tuon kangasmaskiin, sen pudotessa oksalta maahan. Illidan seurasi pian niitä ja hypähti maahan jaloilleen kuin jonkinlainen kissaeläin. Chika hymyili pienesti ja irroitti puun rungossa roikkuvan viikatteensa. Hän pudottautui itsekkin maahan, tosin hieman varovaisemmin kuin Illidan. Nainen pyöritteli häntiään, mikä auttoi häntä laskeutumaan turvallisesti. Nainen laski viikatteensa maahan ja kietoi kätensä hellästi miehen niskan taa. Hän varvisti hieman ja painoi pienen suukon miehen huulille.
"Älä luulekkaan että pääset minulta pakoon", hän virnuili ja silitteli toisella kädellään miehen paljasta rintakehää.

//Ai hups joo ketun korvat :D Eli siis Illidanilla ei oo mitään ylävartalon suojana?

Viesti Ti Marras 15, 2011 11:14

    [ Jeps, Illidanin yläkroppa on paljas, tuolla on vain pussimaiset housut joidenka kanssa on helppo hyppiä ja pomppia palkkamurhaajan tehtävissä :D ]

Kohta maski oli kuin uusi ja Illidan piteli sitä käsissään, katsoen siihen. Mikä kapinen kapistus maski olikaan, mutta elintärkeä suoja kasvoille. Ei se fyysisesti suojannut, mutta henkilöllisyyttä kyllä. Maskiansa katsellessaan tuo kuuli pienen äänen Chikan laskeutumisesta. Sarvipää vilkaisi naiseen, joka pian tuli lähemmäksi sarvipäätä.

Chika joutu hieman varpustelemaan, mutta onnistui antamaan pienen suukon miehen huulille. Illidan hymyili lämpimästi ja kietoi kätensä naisen alaselän ympärille. Sarvipää suuteli Chikaa takaisin, antoi huulille pienen mutta lämpimän suukon. "Ei tulisi edes mielenkään paeta sinun luotasi.", Illidan sanoi hymyillen ja otti naisen syleilyynsä. Syleillessään naista Illidan piti päätänsä naisen olkapään yllä, nojaten hellästi naisen ruskeisiin hiuksiin, pitäen silmiään levollisesti kiinni. Halatessana tuo myös silitteli hellästi Chikan selkää.

Pian mies kuitenkin tajusi ettei päivä voinut jatkua ikuisesti ja joskus kaksikon olisi vaihdettava suuntia. Illidan aukaisi mietteissään silmänsä, katseli naisen ruskeita hiuksia joihin tuo nojasi päällään syleillessään naista edelleenkin. Sarvipäälle tuli todella ikävä olo, sillä tuo ei halunnut päästää naista menemään. Näkisivätkö nuo enää koskaan? Tähän aikaan kun ei vielä oltu keksitty minkäänmoisia yhteydenpitovälineitä, ja kummankin palkkamurhaajan ammatin takia olisi todellakin vaarallista kysellä vastaantulijoilta missä kyseinen henkilö sijaitsisi. Illidan halasi naista vielä tiukemmin, pelkäen menettävänsä tuon ikuisiksi ajoiksi. "Eikai sinun pidä vielä lähteä...?", Illidan sanoi hieman surullisen oloisena, ja tuon tiukasta syleilystä varmasti tajusi mitä mies oikein mietti.

Viesti Ke Marras 16, 2011 8:48

~ Chika ~

Nainen hymähti toisen vastaukselle pienesti ja painautui hellästi tuota miestä vasten. Nainen silitteli tuon sinisiä hiuksia ja huokaisi hiljaa, mutta kuuluvasti. Hän sulki itsekkin silmänsä. Chika painoi pienen suukun tuon miehen poskelle. Hänestä oli mukavaa olla tuon miehen syleilyssä. Hän piti tuosta oikeasti, eikä halunnut päästää tuosta irti. Samalta taisi tuntua Illidanista, joka tiukensi hieman otettaan Chikan ympärillä. Nainen avasi silmänsä ja tuijotti tuon miehen hiuksia hieman ihmeissään. Vasta toisen kysyessään kysymyksen, Chika ymmärsi mitä tuo ajatteli. Neiti puraisi hienesti alahuultaan ja alkoi silittelemään taas toisen hiuksia. Hän pudisti hieman päätään janielaisi hieman.
"Ei minun vielä tarvitse lähteä", tuo vastasi sitten tarkentaakseen, mitä pään pudistuksella tarkoitti.
Chika siirsi päätään niin, että hän katsoi toista suoraan silmiin. Nainen hymyili tuolle pienesti, vaikkei se omaa mieltä rauhoittanut. Chika haluaisi olla tuon miehen kanssa vielä todella pitkään. Ehkä he joskus taas näkisivätkin. Nainen siirsi toisen kätensä miehen poskelle ja silitteli sitä hellästi.

Viesti Ke Marras 16, 2011 10:49

Illidan kuunteli Chikaa ja helpottui suuresti kuullessaan ettei naisen vielä tarvinnut lähteä. Silti tieto eroamisesta kipristi miehen rintaa. Tuo kuitenkin päätti nyt unohtaa moiset ja pelkästään iloita yhteisistä hetkistä Chikan kanssa. Mies lopetti naiseen nojaamisen, katsoi tuota silmiin pitäen edelleenkin kätensä visusti naisen ympärillä.

"Mistä mä tiedän mistä voin löytää sut jatkossa? Vai uskotaanko vaan kohtaloon että tapaamme vielä joskus?", Illidan kysäisi toiveikkaan oloisena. Mies ei olisi halunnut koskaan lähteä Chikan luota, vain viettää tuon kanssa aikaa ja tutustua hetki hetkeltä paremmin. Vihdoin kuin mies löysi jotain minkä vuoksi elää, tajusi tuo että ennemmin tai myöhemmin oli pakko lähteä eri suuntiin ja ottaa se riski ettei ensitapaamista tulisi. Illidan silitteli Chikan alaselkää ja suuteli tuota pienesti kaulalle, katsoen sitten naista suoraan silmiin.

Viesti Ke Marras 16, 2011 11:03

~ Chika ~

Nainen katsoi tuota miestä hiljaa ja hymyili tuolle suloisesti. Hän painoi päänsä miehen olkapäälle ja leikki varovaisesti miehen takahiuksilla, käsien ollessa tuon niskan ympärillä.
"Kyllä me vielä tapaamme. Ehkä jopa lähiaikoina. Ehkä täällä metsässä. Joskus voimme törmätä ihmistenkin kylässä. Se tosin on hieman vaikeampaa, mutta voisi silti onnistua", nainen sanoi ja puraisi pienesti alahuultaan.
Nainen huokaisi ja sulki silmänsä. Hän yritti olla itkemättä. Hän ei ollut itkenyt todella moneen vuoteen, mutta nyt se tuntui jotenkin tarpeelliselta. Silti hän yritti olla vahva tuon toisen edessä. Hän nielaisi pienesti ja suuteli tuota miestä hetken aikaa. Nainen irroittautui sitten suudelmasta ja hymähti pienesti.
"Älä sitten vikittele muita tyttöjä vaikka emme näekkään vähään aikaan", nainen sanoi ja virnisti pienesti.
Hän ei kuitenkaan voinut virnistellä tällaisissa tilanteissa, joten painautui vain tuota miestä vasten.

Viesti Ke Marras 16, 2011 11:31

Illidan katsoi Chikaa katseella joka kertoi liiankin hyvin miehen tunteista ihmiskettua kohtaan. Naisen painaessa päänsä Illidanin olkapäälle, nojasi sarvipää taas hellästi naiseen ja silitteli edelleenkin tuon alaselkää. Mies tunsi kuinka Chika leikki tuon sinisillä hiuksilla ja puhui samalla kuinka kaksikko voisi kohdata. Illidan kuunteli hiljaa Chikan puhetta ja olisi tahtonut vain pitää naisen ikuisesti syleilyssään, lähellään itseään. Illidan kuitenkin tiesi ettei se olisi mahdollista.

Illidan suuteli Chikaa hellän intohimoisesti ja sen jälkeen tapitti naista silmiin sinisillä silmillään. Illidan hymähti pienesti ihmsiketun sanomaan ja vastasi tuolle heti; "Ei tulisi mieleenkään kun on olemassa noin kaunis ja ihana kettytyttö" Illidan painoi hellän suukon naisen huulille, oli hetken otsa vastatusten naiseen, kunnes sanoi Chikalle; "Lupaathan yhden jutun?" Illidan hymyili lohdullisesti, vaikka hymystä paistoikin surullisuus. "Lupaa minulle että selviät hengissä jokaisesta työkeikastasi. En minä taitojasi epäile mutta... en tahdo vain että sinulle käy mitään pahaa. En kestäisi sitä.", sarvipää puhui ja katsoi naista silmiin surullisella katseella. Illidan huokaisi pahaa oloaan ja sulki naisen vielä syleilyynsä.

Viesti To Marras 17, 2011 4:30

~ Chika ~

Nainen hymyili toiselle pienesti, vaikka olikin sisimmässään surullinen. Hän tiesi että hänen pitäisi kohta lähteä ja jättää tuo mies ehkä jopa moneksi kuukaudeksi. Ehkä jopa vuodeksi. Se sai hänet todella surulliseksi.
"Lupaan. Sinäkin saat luvata minulle että pidät itsestäsi hyvää huolta", nainen sanoi tuolle hiljaa vastaukseksi ja halasi tuota miestä takaisin.
Hän huokaisi pienesti ja painoi suukon miehen huulille. Chika irroittautui tuosta sitten ja nosti viikatteensa maasta. Nainen katsoi toista hetken aikaa, ennen kuin käännähti ympäri ja lähti juoksemaan pois päin toisesta. Nämä hyvästit olivat olleet liian lyhyitä, mutta neiti tiesi ettei hän voinut jäädä enää kauemmaksi aikaa tänne. Tyttö hyppäsi yhden puun oksalle ja jatkoi sitten pienesti kyynelehtien matkaansa. Hän tiesi että he näkisivät vielä joskus, mutta toisesta eroaminen oli tuskallista. Neiti pyyhki kyyneleensä pois ja vilkaisi taakseen. Hän pysähtyi yhdelle oksalle ja lähetti surullisena hieman kauempana olevalle miehelle lentosuukon. Sitten hän kääntyi taas menosuuntaansa ja jatkoi matkaansa.

//Nyt se sitten loppui :( Mutta kiitos pelistä. Toivottavasti pelataan taas joskus :)
EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö