Tunkeilija || varattu

[Lotdow]

Reece

"Vahdi taloa", niin oli Randy sanonut. Reecen jalat tärisivät ja tuo käveli ikkunasta toiseen puutalossa, joka keikkui korkealla puissa. Tuolla oli soppakauha kädessä kaiken varalta ja tuo tiirasi rauhattomana ympäristöön. Randy oli jättänyt talon ja reviirin hänen suojeltavaksi joten sen Reece myös teki. Kukaties maailma olisi koonnut kaikki joukkonsa ja hyökkäisi tänne. No kuka sitten taloa puollustaisi? Reece, yksin, tottakai!
"Ei kasata paineita, puolustan taloa", Reece hoki ja laittoi kauhan sivuun ottaen puiset rikkalapion ja kihvelin esille. Tuo pyyhki rauhattomasti pölyjä lattialta ja joka kolmas sekuntti vilkuili ulos ikkunasta. Pienetkin rusahdukset, joita tuuli toi tullessaan, sai Reecen nousemaan pystyyn ja olemaan valmis kolauttamaan jotakuta kihvelillä. Ikkunasta ei kuitenkaan näkynyt ketään, vain ohut kerros lunta ja lehdetömmiä puita silmin kantamattomiin. Reece hengitti syvään ja lähti kohti keittiön ikkunaa aseistautuneena pienillä kihvelillä ja rikkalapiolla. Vilkaistessaan siitä ulos, tuo huomasi hahmon pihalla. Reecen sydän pomppasi kurkkuun ja rikkalapio putosi maahan. Tuo painautui kuin agentti seinää vasten ja vilkuili välillä pihalle. Nyt oli aika puolustaa taloa ja reviiriä. Reece valmisteli kihvelin ja lähti hitaasti kävelemään kohti lattialuukkua, joka toimi ovena.

Reece meni ulos lattialuukusta ja sulki sen perässään. Mahdollisimman varovaisesti ja huomaamattomasti tuo puikkelehti alas puusta ja valmistautui hyökkäykseen. Hetkessä Reece loikkasi esiin puun takaa ja lähti juoksemaan suoraan kohti tulijaa. Femur pysähtyi parin askeleen päähän tuosta ja huitoi kihvelillä uhkaavasti ilmaa irvistellen samalla (http://i.imgur.com/u523X.gif)
"Alappas laputtaa reviiriltäni!" tuo huusi huitoen edelleen ilmaa ja irvistellen hurjasti ja varoittavasti. "tai minä hujautan sinua tällä!" tuo lisäsi varoittaen ja heilutti rajusti kihveliä. Rahoittumisesta ei puhuttu mitään. Reecen silmissä ja ajatuksissa tämä oli kaksintaistelu, reviirin valtausyritys tai vallankumous.

[Tamtam]

Isdla

Isdla hyppelehti pitkin lumista metsää jo hieman hermostuneena. Pakkanen kiristyi koko ajan ja taivaalta oli jokin aika sitten alkanut tipahdella suuria lumihiutaleita. Isdla tiedosti sen pienen tosiasian että hänellä alkoi olla kohtalaisen kylmä, mutta sitä ettei hän tiennyt missä oikein oli ja miten pääsisi takaisin kaupunkiin, tyttö ei antanut itsensä ymmärtää. Nyt hän tosin oli kiitollinen että oli raaskinut ostaa lämpimät talvisaappaat ja housut.
Lumi oli kadottanut vanhat jäljet, ja metsä näytti kaupungissa ikänsä asuneesta tytöstä täysin samanlaiselta joka puolelta. Olihan hän toki metsissä samoillut ennenkin ja osasi painaa maa-merkkejä mieleensä ja muuta sen sellaista.. Isdla hytisi ja jatkoi tarmokkaasti eteenpäin puristaen toisella kädellään nahlalaukkunsa remmiä. Ehei, kyllä hän löytäisi tiensä pois. Ja jos ei, olihan hänellä ainakin vähän ruokaa jolla selviäisi muutaman päivän. Kylmä tosin oli suurempi ongelma. Nuotiontekokaan ei veisi sitä kokonaan pois ja pienikin pakkanen saattoi aiheuttaa vakavia paleltumia. Mutta olihan retki metsään kannattanut, tyttö oli löytänyt erään harvinaisen kasvin pystyyn jääneen varren, josta oli suurtakin hyötyä tulehtuneiden haavojen hoidossa. Pienet paleltumat olisivat vain sen arvoisia, tyttö tuumiskeli kulkiessaan.

Lopulta Isdlankin mielen täytti hienoinen ahdistus ja pakokauhu, ja askeleet muuttuivat kiireemmiksi ja suu oikeini tiukaksi viivaksi. Jos hän joutuisi todella, ihan oikeasti viettämään yön metsässä.. Isdla pysähtyi kuin seinään huomatessaan puussa keinuvan talopahasen. Talo metsässä ei niinkään olisi ollut ihmeellistä, mutta talo puussa keskellä metsää oli jo varsin outoa. Asuiko joku täällä? Pieni toivonkipinä lämmöstä ja yösijasta heräsi, kunnes haihtuivat nopeasti. Läheisen puun takaa syöksähti olento, joka heilutti kädessään tavallista kihveliä. Isdlan suu loksahti auki ja tämä peruutti nopeasti muutaman askeleen vetäen kätensä suojaamaan itseään mahdollisten iskujen varalta. Tyyppi kuitenkin pysähtyi tytön eteen, muttei lopettanut kihvelin heiluttelua. "Alappas laputtaa reviiriltäni!" olento aloitti, ja jatkoi saman tien uhkauksella hojauttaa Isldaa kihvelillä jollei tämä häipyisi. Isdla nikotteli hetken, metsän hiljaisuudessa ääni kaikui kovana ja käskevänä, eikä olennon liikkeistä ja äänensävystä päättellen ollut mitään epäilystä etteikö tämä olisi ollut tosissaan.
Pieni nauruntyrshkähdys karkasi Isdlan huulilta, ihan vahingossa. Tämä omituinen olento aikoi ajaa hänet pois KIHVELIÄ heilutellen! Isdla kuitenkin hillitsi nopeasti itsensä ja aloitti nöyrään ja anteeksipyytävään sävyyn; " A-anteeksi, ei missään tapauksessa ollut tarkoitus tunkeilla, hyvä herra. " Isdla sanoi hilliten naurunsa ja kumarsi syvään. Huomaamattaan tyttö oli kohentanut ryhtiään ja madaltanut ääntään. Ehkä se oli puhdasta itsesuojeluvaistoa, vaikkei olento tuskin tekisikään mitään eroa olisiko hänen reviirillensä tunkeituja mies vai nainen. " Satun vain olemaan ohikulkumatkalla." Isdla jatkoi ja mietti uskaltaisiko kysyä reittiä takaisin kaupunkiin.

[Lotdow]

Reece

Femurin puolustusvaisto ei laskenut tai kadonnut hetkeksikään kun toinen alkoi puhua. Tuo lakkasi heiluttelemasta kihveliä, järjetessään ettei se ollut hirveän vaikuttava kapistus. Toisen naurahdus oli vahvistanut ajatuksen.
"No mitäs sanot tästä?" Reece kysyi vihaisesti ja veti pitkän puukon esille. Tuo heilutteli nyt samaan tapaan puukkoa ja huitoi päätään puolelta toiselle.
"Kyllä minä teidän metkunne tiedän, kun ryntäilette sinnetänne ja hyökkäätte arvaamatta!" Reece murahti ja lähti kiertämään kehää saapujan ympärillä, kuin kissapeto joka vaani saalista. Femur pisti jokaisen pienenkin liikkeen merkille ja se sai hänet vain entistä rauhattomaksi. Tunkeilija tulisi teurastaa. Olihan Randy käskenyt vahtimaan ja puolustamaan ja suojelemaan taloa. Reece teki kaikkensa oman reviirinsä vuoksi. Hetkessä tuo päästi suustaan niin korkean karhjahduksen että se sai hänen omatkin korvansa särkemään. Sen verran kimakka sotahuuto kun oli.
Suu sarvet työntyivät ulos Reecen suusta ja tu huitoi uhmakkaasti päätään.
"Näillä sarvilla teen sinulle kivat ruhjeet jollet aijo pikkaisen äkkiä häippäistä!" Reece murisi ja vilkuili toisen taakse josko näkisi maailman muodostaman armeijan siellä.
"Toitko kaikki ystäväsi ja viholliseni mukanasi hyökkäämään linnakkeeseeni? Hyvä yritys, koska minä en siitä hevillä luovu!" tuo mesosi ja katsoi vähän väliä tunkeilijaa ja tuon taakse.
"Maailman vallankumous on jo lähellä. Olen tiennyt sen jo kauan!" Reece mesosi kuin tuomionpäivän ennustaja. Ei olisi mikään ihme jos viimeistään nyt tuo järkeäisi tämän mielenvikaisuuden.

[Tamtam]

Isdla

Isdla tarkasteli nyt olentoa tarkemmin. Ihminen tämä ei ollut, se oli selvää. Siniset tautoinnit kiersivät silmiä ja poskista lähti sarvia. Haltia, vampyyri tai peikkokaan ei sopinut kuvaan. Mikä sitten..? Isdla yritti hymyillä ystävällisesti, mutta yritys kuoli varsin pian otuksen vetäessä valtavan puukon esiin. Ilmapiiri muuttui hetkessä entistä uhkaavammaksi, ja Isldan niskavillat nousivat pystyyn. Hänellä oli vain pieni käyttöpuukkonsa, kätensä ja jalkansa. Ja niillä ei pitkälle pötkittäisi, jos toinen vakavissaan halusi tehdä Isdlasta selvän.
"Kyllä minä teidän metkunne tiedän, kun ryntäilette sinnetänne ja hyökkäätte arvaamatta!" olento raivosi ja lähti kiertämään kehää Isdlan ympärillä. Isdla hämmästyi, ketkä te? Otus kuvitteli omiaan, oliko tuo tosiaan noin epäluuloinen? Tyttö yritti tehdä asennostaan mahdollisimman pienen ja nöyrän, katsasten toisen uhkaaviin kasvoihin. Herrajumala, sehän on tosissaan, Isdla tajusi. Harhoja, harhoja. Isdla ajatteli ja mietti kuumeisesti mitä hänelle niistä oli opetettu. Ajatukset keskeytti korviasärkevä huuto.Tytön korvat soivat, ja Isdlalta kesti hetken tajuta että se oli ilmiselvä sotahuuto. Kauhistuen entsitä enemmän Isdla katsoi kuinka pitkät ja ohuet sarvet työntyivät ulos toisen suusta.
"Toitko kaikki ystäväsi ja viholliseni mukanasi hyökkäämään linnakkeeseeni? Hyvä yritys, koska minä en siitä hevillä luovu!" otus messosi ja vilkuili Isdlan taakse kuin etsien mahdollisia hyökkäystovereita. "Maailman vallankumous on jo lähellä. Olen tiennyt sen jo kauan!" tämä jatkoi. Isdlan ajatukset kiitivät huimaa vauhtia, kunnes tuttu ja turvallinen ääni menneisyydestä kuiskasi hänen korvaansa;"Rauhallisesti, tyttö hyvä. Älä kiellä tai intä vastaan, yritä rauhoitella. Unikukka rauhoittaa, ja Wislmankieli oikein uutettuna saattaa palauttaa todellisuudentajun. Agressiivisuuteen auttaa Pirunkasvo." Muisto hiipui.
Isdla nielaisi ja päätteli ettei hänellä ollut menetettävää. Hiljaa hän katsoi toista silmiin. "Niin... En minä ole täällä hyökkäämässä vaan varoittamassa teitä, herra. Ja kyllä minä lähden heti, jos te niin tahdotte." Isdla sanoi ja katsoi maahan pitäen kädet sivuillaan rentona. Hän yritti olla mahdollisimman vaarattoman näköinen. Luojan kiitos hän oli tottunut valehtelemaan uskottavasti. Hän ei uskaltanut liikkua.

[Lotdow]

Reece

Femur katsoi tyttöä epäuskoisena, samalla kuitenkin kiinnostuneena. Toinen kuulosti olevan tietyllä mitta-asteikolla tosissaan rauhan suhteen. Kehän kiertäminen loppui siihen paikkaan. Reece laski aseistustaan vähän alemmas ja pystyi jopa lakata mesoamasta. Sitten tuolle iski jälleen yksi päätön idea ja Reece huudahti:
"Todista se!" Randykin sanoin aina niin kaikille. Toiselle olisin tosin voinut olla helpompaa jos Reece olisi myön maininnut selvemmin että tunkeilijan piti todistaa vaarattomuutensa. Reece laski puukon takaisin vyölleen ja alkoi kaivella taskujaan, suusarvet edelleen ojossa jos tuo jotain päätöntä aikoisi tehdä. Kohta hän sai käteensä kuolleen, ison koppakuoriaisen joka oli loppusyksyllä tapettu. Se näytti ehjältä ja tuoksuikin. Reece ojensi itikan muukalaiselle ja käski:
"Syö se! Jotta tiedän ettet ole lietsomassa täällä paniikkia ja valmistelemassa hyökkäystä!" Kohta femur vilkuili taas epäuskoisena muukalaisen taakse.
"Kukaan tänne hyökkäävä ei ole ikinä syönyt tuollaista, joten syö se!" Reece sanoi ja odotti jännityksellä tulosta. Tuo veti taas puukkonsa esille jotta toinen tietäisi mitä seuraisi kieltäytymisestä.

//Pienellä kiirellä kirjoitin, joten kirjoitusvirheitä taitaa löytyä.

[Tamtam]

Isdla riemuitsi jo mielessään havaitessaan tyypin hitusen verran rentoutuvan. Kehänkiertäminen loppui, samaten jumalaton mesoaminen. Varautuneisuus kuitenkin pysyi. Isdla näki toisen kasvoilla oivalluksen synnyn, ja jähmettyi kun kuuli seuraavat sanat.
"Todista se!" otus huudahti. Miten ihmeessä tyttö sen todistaisi? Isdlan teki mieli vain pinkoa karkuun sellaista varsanlaukkaa ettei ennen oltu nähty, mutta arveli senkin loppujenlopuksi vain päättyvän huonosti. Hän oli sentään vain heikonpuoleinen ihminen. Isdla päätti vakaasti, että jos hän tästä selviäisi, niin hankkisi itselleen miekan ja opettelisi käyttämään sitä. Käyttämään hyvin.
Isdla ei huomannut otuksen kaivelevan taskujaan. Hän sävähti kun toinen sanoi käskevään sävyyn; "Syö se! Jotta tiedän ettet ole lietsomassa täällä paniikkia ja valmistelemassa hyökkäystä!" ja näytti jotakin kädellään. Isdla katsoi suurehkoa koppakuoriasta ja hän olisi tahtonut itkeä, varsinkin kun kuuli jatkon ja näki toisen vain ottavan paremman otteen ikävästä puukostaan. Täkäläisistä hyönteisistä ei koskaan voinut mennä takuuseen, niinkuin ei mistään muustakaan. Mitä jos ötökkä olisi myrkyllinen? Olisi paha alkaa lääkitsemään itseään keskellä metsää myrkyn tehdessä tuhojaan. Ja jos siitä saisi hallusinaatioita tai jotain... Isdla taivutti päätään, ja sai ajatuksen. Ehkä hän leikki onnellaan, mutta vaihtoehtoja oli vain muutama ja ainakin hän päätti yrittää. Hätätapauksessa tyttö kyllä söisi ötökän, muttei aikonut antaa periksi vielä. Isdla nosti varovasti, välttäen äkkinäisiä liikkeitä laukkunsa olkapäältään ja heitti sen otuksen jalkojen juureen. "Jos olisin todella tullut satuttamaan teitä, kai minulla olisi jokin ase tai muu sellainen mukanani. Muttei minulla ole kuin nuo vähät tavarani ja yrttini. Sekä tämä." Isdla sanoi rauhallisella äänellä ja veti vyöltään pienen puukkonsa, nappasi sen teräpuolesta kiinni ja ojensi sen sitten kahva edellä toiselle. Jännittyneenä hän jäi odottamaan reaktiota, valmiina väistämään puukkoa tai syömään itikan tarvittaessa.

// Mitäpä tuosta, kunhan selvän saa~ :) //

[Lotdow]

Reece

Heit kun toinen veti puukkonsa esiin femur päästi hurjaa murinaa katsoen tuota kulmiensa alta. Reece tarrasi puukon kahvaan ja veti sen pois toisen kädestä, ja pyöritteli sitä kädessään. Nopeasti femur heitti koppakuoriaisen poskeensa ja rouskutti sitä kuuluvasti. Hieno ase, omalla tavallaan. Mutta erittäin vaarallinen, voisi vastata kolmimetristä miekkaa Reecelle. Femur otti pitkän loikan taaksepäin jonka jälkeen tuo otti pari juoksuaskelta ja loikkasi muutaman metrin korkeuteen nakaten puukon niin kauas kuin mahdollista. Se olisi kenties lentänyt kauas ellei puunrunko viiden metrin päässä olisi tullut tielle. Siinäpä puukko törrötti kolmen metrin korkeudessa rungossa. Eikai toinen sitä ainakaan heti saanut. Femur istahti toisen laukun viereen ja kurkisti sisään.
"Mitä täällä on?" tuo kysyi vaiavutumatta kaivelemaan, vaikka mielenkiinto olikin kova. Eihän hän edes vastausta odottanut kun tuo katsoi tulijaa taas.
"Kuka sinä olet ja mistä tulet? Mitä teet reviirilläni?" tuo kysyi silmääkään räpäyttämättä. Kaikkeen piti saada vastaus tai Reece suolistaisi toisen ja varoitukseksi siitä tuo pyöritteli omaa puukkoaan käsissään.
"Et voi enää juosta karkuun. Joko puukkoni tai minä saamme sinut kiinni", tuo totesi vakaasti mutta hieman poissaolevasti.

//Iltaväsymys, tuli pätkä -.-

[Tamtam]

Isdla

Isdla vavahti säikähdyksestä kun toinen päästi kauhistuttavan murinansa, muttei kuitenkaan liikkunut paikaltaan. Jokaisen liikkeensä tyttö punnitsi tarkkaan ja harkitusti, yrittäen pitää kasvavan kauhunsa kurissa. Jos hän menisi paniikkiin, mitään ei olisi tehtävissä.
Isdla sulki silmänsä ja veti terävästi henkeä, kun otus loikkasi taakseppäin ja viskasi hänen kalliin pikku puukkonsa jonnekkin. Sittenpä tuo istahti tytön laukun luo ja uteliaisuuttaan aukaisi sen kurkistaen sisään, tentaten tulitustahdilla Isdlalta kysymyksiä.
"Siellä on parantajanvälineitäni. Nimeni on Isdla, ja edelleen, olen ohikulkumatkalla ja varoittamassa teitä." Isdla sanoi hieman pelkoa äänessään, jonka onnistui kuitenkin hyvin peittämään. Isdla seurasi hypnoottisena toisen kädessä pyörivää puukkoa. Miltä tuntuisi, jos se lävistäisi Isdlan sydämen yhdellä kepeällä heilautuksella..
"Et voi enää juosta karkuun. Joko puukkoni tai minä saamme sinut kiinni" otus vannoi vakaalla äänellä, eikä Isdla epäröinyt hetkeäkään etteikö asia olisi ollut niin. Hän meinasi sanoa sen ääneen, muttei saanut sanaakaan huuliltaan. Jalat alkoivat tuntua huterilta, ja Isdla pelkäsi pyörtyvänsä.

// Sama, töksii mukavasti D:

[Lotdow]

Reece

Femrin korvat heilahtivat sen teityn sanan kuullessaan. Tuo pomppasi pystyyn maasta ja katsoi päätään kallistaen Isdlaksi kutsuttua tulijaa.
"Mistä sitten tulit varoittamaan?" Reece kysyi ja heitti puukkoa ympäri pari kertaa kädessään. Jostain päin metsikköä kuului rusahdus ja Reece oli taas vilkuilemassa pusikkoon.
"Tämä ei ole hyvä paikka puhua, puutkin ovat kuulolla!" Reece totesi ja viittasi tytön mukaansa. "Tule!" Femur kirmasi ensin sen puun luokse jossa tytön puukko soijotti. Tuo loikkasi alimpiin oksiin kiinni ja pomppi puukon luokse, ottaen sen itselleen. Reece laskeutui puusta kevyesti tömsähtäen ja meni taas Isdlan viereen. "Tule!" tuo toisti kuin olisi unohtanut sanoa see. Femur jatkoi talonsa juurien luokse ja lähti kevyesti loikkimaan ylöspäin kohti lattialuukkua.
"Vauhdilla nyt!" Reece kannusti saavutettuaan lattioluukun ja kadotessaan siitä sisään. Luukun hän jätti auki jotta toine pääsisi sisään.

Talo oli normaalin oloinen. Lattiluukku johti suoraan keittiöön josta pääsi kävelemään olohuoneen läpi makuuhuoneeseen. Yhtäkän ovea tässä talossa ei ollut, joka sai sen näyttämään omaperäiseltä. Kaikki kalusteetkin olivat samaa puuta kuin seinät, joten talo oli hyvin väriskaalassa. Keittiössä oli seinänsisään rakennettu komero ruualle, astiakaappi, jota ei koskaan käytetty ja yksi pöytä. Olohuoneessa oli puinen sohva, kulunut matto ja kirjahylly. Makuuhuone nyt oli mitä oli. Sänky ja niin sotkuinen ettei lattiaa edes erottanut.
"Home sweet home", Reece totesi tyytyväisenä. Kun heräsi taas siihen että joku tulisi hänen perässä.
"Vauhtia nyt! Eikä sitten kosketa mihinkään tai minä suutun!" tuo mesosi lattialuukusta. Mesoaisi vaikka Isdla olisi jo ehtinyt olohuoneeseen asti.

[Tamtam]

Isdla

Isdla tuijotti hypnoottisena puukon pyörivää liikettä ja mietti mitä olikaan sanonut? Olihan hän aikaisemminkin tokaissut olevansa pitemminkin varoittamassa kuin hyökkäämässä, mutta nyt vasta toinen tuntui tajuavan hänen sanansa- ja ottavan ne liiankin tosissaan. Isdla käsitti nyt typeryytensä, hullu metsänasukki odottaisi taatusti jotain hienoa salajuonta tai muuta sen sellaista... Mitä ihmettä hän keksisi? Otus tuntui innostuvan tosissaan, niin innokkaana tuo pomppi poimimaan Isdlan puukon mukaansa ja kehottamaan Isdlaa seuraamaan. Muutaman lyhyen sekunnin ajan tyttö tunsi houkutusta juosta karkuun, mutta seurasi kuitenkin toista järjen voittaessa, ja poimi matkallaan arvokkaan omaisuutensa mukaan. Isdla katsoi lattialuukkua, joka oli korkealla, mutta kipusi sitten ketterästi puutapitkin ja sujahti sisään. Hän sulki luukun kohteliaisuuttaan perässään, nyt olisi järkevää käyttäytyä huomaavaisesti ja nörästi.

Lattialuukusta pääsi keittiöön, ja Isdla katseli ympärilleen uteliaana. Talo oli hauskannäköinen sisältä, kalusteet sävy sävyyn ja muuta. Hienoinen epäsiisteyskin olisi ollut kodikasta, ellei Isdla olisi ollut niin hermostunut. Se ei tosin näkynyt tytöstä ulospäin kuin hienoisena kalpeutena. Olento, jonka nimeä tai rotua tai mitään muutakaan Isdla ei vieläkään tiennyt, saapui kiljumaan ettei hän saisi koskea mihinkään. Isdla katsoi vakavana ja nyökkäsi hyväksyvä ilme kasvoillaan. "Tietenkään en, se olisi epäkohteliasta" tyttö sanoi. Hän jäi seisomaan keskelle keittiötä uskaltamatta liikkua mihinkään ilman lupaa, kehitellen päässään jotain jatkokertomusta typerälle tokaisulleen, jos tyyppi todella tivaisi selitystä. Isdla toivoi että tämä unohtaisi koko varoittelun, se ei vaikuttanut toisen sekopäisestä käyttäytymisestä ollenkaan mahdottomalta.

[Lotdow]

Reece

Femur loikki keittiön sivulta toiselle ja pysähtyi muutaman kierroksen jälkeen kuivamuonakaapille. Tuo avasi kaapin oven ja työnteli kaikenmaailman rehupurkkeja ja juomapulloja. Vihdoin hn löysi etsimänsä; suuren lasisen tölkin joka oli täynnä kuolleita itikoita koppakuoriaisista hämähäkkeihin. Tuo nosti purkin kahdella kädellä syliinsa ja istahti pöydälle katsoe tyttöä.
"Tiedän että tiedät kaiken tiedettävän, mitä minun tulee tietää, tietääkseni miten tietää puollustamisen keinot!" Reece tokaisi ja heitti yhden itikan suuhunsa. Femur jäi miettimään omia sanojaan hetkeksi aikaa ja totesi hiljaa: "Kylläpäs tuli paljon tiedettyä." Reecen nielaistua ötökän tuo heitti suuhunsa uuden ja nosti sitten ourkin kohti Isldaa.
"Haluatko?" tuo kysyi mutta kiskaisi purkin kuitenkin kauemmas. "Aivan, sinun pitää puhua suu tyhjänä." Reece sanoi, kuin Islda olisi muka jotain sanonutkin. Hänen maailmassaan kenties, mutta täysijärkisten ei.
"Voit aloittaa, ellet ehtinyt jo", femur sanoi popsien ruokaansa kuin eväitä. Ei ihme jos se olisi toisten silmissä jopa ällöttävää enemmän.

[Tamtam]

Isdla seisoi edelleen keskellä lattiaa ja yritti katsoa kaikkea muuta kuin toisen iljettävännäköistä ötökänsyöntiä. Eivät nuo pikkuotukset muuten Isdlaa erityisemmin ällöttäneet, mutta rutina joka toisen hampaista kuoriaisten murskautuessa lähti, sai kylmät väreet selkäpiitä pitkin juoksemaan.
Isdla ei ehtinyt sisäistää puoliakaan otuksen puhetulvasta, mutta tajusi kehotuksen kertoa tietonsa. Niin, minkä tiedon, Isdla vuodatti sisäisiä tuskan kyyneliä. "Mmm.. Vihollinen kerää joukkojaan." Isdla sanoi ja mietti kuumeisesti. "...Ja, tuota, meidän mielestämme olisi hyvä opettaa... Kaikille miten hoidetaan taistelussa saatuja vammoja. Ja miten estetään kylmää. Ja parannetaan kestävyyttä, virkistetään ja sensellaista. " Isdla selitti tajuamatta itsekään mitä. Tyttö luotti valehtelijanlahjoihinsa, ja mihin hän pistäisi toivonsa jos ei omiin taitoihinsa ja kykyihinsä? Ei hänellä ollut mahdollisuuksia keksiä mitään hienoa hyökkäysstrategiaa tai muuta koska ei niistä mitään tiennyt. Isdla katsoi otusta pää kallellaan ja yritti vaikuttaa itsevarmalta ja asiantuntevalta.

[Lotdow]

Reece

Femur kuunteli tarkkaavaisena toisen selostusta siitä miten noiden pitäisi ruveta opettelemaan lääketoimia. Reece naurahti lujaan ääneen ja työnsi purkin sivummalle.
"Hah! Naurettavaa, taisteluissa pitää oppia heittämään vihollista. Tähän tyyliin", Reece selosti vakavissaan ja nakkasi puukon suoraan seinän oksan kohtaan, joka oli nyt vain tummanruskea läikkä epätasaisessa laudassa. Puukko jäi törröttämään siihen, väristen hetken aikaa paikallaan. Femur hypäsi alas pöydältä ja lähti kiertämään Isldaa ja nosti yhden puukon taas vyöltään heitellen sitä ilmassa.
"On hauskaa että joku teikäläinen uskaltautuu yrittämään vallankaappausta tänne", tuo mumisi ja katsoi puukon terää, siirtäen katseensa sitten hitaasti toiseen.
"Vaikkei sinustakaan jää ketään heille kertomaan mitään", hän naurahti ja tähtäsi puukkonsa Isldaan.

//Ajattelin että voisin ottaa Randynkin tähän vielä mukaan?

[Tamtam]

Isdla

Isdla huomasi toisen ainakin kuunnelleen, muttei näköjään uskoneen mitä hän oli sanonut. Otus alkoi taas tepastella Isdlan ympärillä, ja nyt tyttö alkoi oikeasti pelätä. Jalkoja heikotti. Perhana, minähän en tänne kuole! Isdla tulistui ja veti kätensä puuskaan, eikä edes huomannut otuksen heittäneen puukkonsakin johonkin. Toisen tuo oli kuitenkin jo ehtinyt kaivaa esiin ja pyöritteli sitä nyt käsissään. Isdla tuijotti vihaisena ja työnsi pelkonsa kauemmas. "Ettekö te usko? Jos minä oikeasti olisin tullut tänne valloitusretkelle, ei teistä olisi enää mitään jäljellä. Ja vakuutan jos teette minulle jotain, olette sinetöineet kohtalonne!" Isdla messusi jokaikinen lihas jännittyneenä syöksymään pois mahdollisesti lentävien terä-aseiden edestä. Tytön silmät loimusivat sekä pelosta että vihasta, ja hän tärisi. Kädet puristuivat nyrkkiin. Kaikesta huolimatta Isdla pysyi paikallaan, vaikka vaikuttikin taatusti nyt paljon vaarallisemmalta ja hyökkäävämmältä.

//Siitä vaan~

[Lotdow]

Reece & Randy

Toisen tulistuminen vain pahensi jo ennenstään pahaksi mennyttä tilannetta. Reece nyrpisti nenäänsä ja paljasti hampaansa ja suusarvensa. Tou otti puukostaan heittoasennon ja tähtäsi suoraan toisen otsaan.
"Kuol-", femur karjaisi mutta keskeytti lauseensa kun luukku avautui ja pörröinen kaksivärinen hiuspehko tuli näkyviin. Reecen veli, Randy, oli palannut reissultaan ja tuo tuli hymysuin ylös aukosta pari puupalikkaa kädessä. Reece ei hievahtanutkaan vaan seisoi edelleen heittoasennossa, mutta katsoi nyt veljeään sanaakaan sanomatta. Randyn silmät osuivat vieraaseen ja tuo katsoi vuoronperään veljeään ja vierailijaa.
"Kappas, sinulla ei ole ollut kavereita kylässä aikoihin Reece. Jatkakaa", Randy sanoi tyytyväisenä, tajuamatta tilanteesta hölkäsenpöläystäkään. Hänelle se oli jokin uudenlainen leikki. Tuo lähti asettelemaan puupalikoita kirjahyllyyn, mutta Reece ei edelleenkään liikkunut. Kohta tuo kuitenkin meni veljensä luo ja kuiskasi tuolle:
"Krhm, se on tunkeilija." Randy vilkaisi olkansa yli ja vilkutti:
"Tervetuloa Tunk Eilija!"