Viilenevä syksyilma tekee tepposet //Forte

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja jester » 05 Tammi 2012, 12:56

Shashi naurahti hieman ja nyökytti sitten päätään haltian sanoille.
Se voisi auttaa monia huonoina aikoina, mutta vain hyvä viini
Naga totesi huvittuneena osittain myös siitä, kuinka heidän juomansa viinipullo oli päässyt mukaan keskusteluun. Koska haltia ilmoitti myös pysyvänsä vielä hereillä, Shashi oli jo melkein nousemassa aikeenaan hakea heille toisen viinipullon. Niistäkään kun ei ollut pulaa. Huvittavaa kyllä, Rohendironin ajatukset vaikuttivat kulkevan samaan suuntaan nagan omien ajatusten kanssa ainakin viinin suhteen.
Viisaat mielet siis todella ajattelevat samalla tavalla. Olin juuri aikeissa hakea meille toisen pullon
Shashi totesi, joi loput viinit kupistaan noustessaan ylös ja venytellen matkallaan kellarin luukulle. Koko käärmevartalokin kietoutui erilaisille kiemuroille nagan venytellessä ja naksautellen samalla selkänikamiaan matkan varrella. Mies onnistui jopa haukottelemaan päästyään luukulle, huvittavaa mitä ylös nouseminen aiheutti jos oli istunut kauan.
Sen kun kysyt
Shashi mumisi, hieroen kädellään leukaansa. Toisistaan irtoavat alaleukaluut osasivat olla jotain varsin ärsyttävää, varsinkaan kun niitä ei yleensä syödessäkään tarvinnut availla.

Tosin ennen kuin haltia pääsi kysymään mitään, naga laskeutui portaat alas ja kääntyi kohti viinihyllykköä. Mies kurottautui kaiken lattiatilan vievän tavaran yli, etsi kohdan josta haltia oli napannut edellisen pullon ja nappasi sen vierestä uuden. Hieman huvittuneena Shashi mietti, olisiko paikka täynnä hämähäkinseittejä ja pölyä kun talvi olisi ohi. Pullon löytymisen jälkeen naga suunnisti takaisin portaille ja ylös niitä pitkin viinipullo kädessään.
Voisitko avata tämän?
Naga kysäisi laskiessaan pullon pöydälle Rohendironin puolelle, samalla kun otti teepannun ja hunajapurkin pois pöydästä. Mies vei ne sivupöydälle ja ennen palaamistaan pöydän ääreen naga sytytti vielä kaksi öljylamppua ympäri mökkiä. Valon määrää ne eivät tosin suuremmin lisänneet, mutta paloivat ainakin siltä varalta että joku aiemmin sytytetyistä kuluttaisi itsensä loppuun.
jester
 

ViestiKirjoittaja Forte » 05 Tammi 2012, 15:13

Miten samanlaiseksi ajatukset alkoivatkaan heillä mennä.
"No viisaista en ehkä tiedä, mutta ajatukset täsmäävät."
Rohendiron katseli huvittuneena, kuinka Shashi venytteli kehoaan, nikama nikamalta. Käärmemäisen vartalon liikkeet olivat jotenkin niin erikoisia, melkeinpä luonnottomia ja näytti melkein siltä, että Shashi olisi kärsinyt enemminkin kovista kivuista, kuin nautinnollisesta venyttelystä. Rohendiron jäi pohtimaan kohteliainta tapaa kysyä kysymyksensä, Shashin hakiessa heille lisää viiniä. Lyhyessä ajassa Rohendiron oli jo huomannut, että nagalta saattoi kysyä melkein mitä vain, ilman, että tämä loukkaantui. Kaiketi sen ymmärsi, suurin osa väestöstä oli utelias sellaista kohtaan, mihin ei ollut ennen törmännyt. Rohendiron ei ollut mikään poikkeus.

Rohendiron odotteli aivan rauhassa, että Shashi tulisi takaisin viinipullon kanssa. Huoneessa oli suhteellisen hämärää, öljylampuista huolimatta, ja Shashin tumma ihonväri sulautui varjoihin miltei täydellisesti. Rohendiron säpsähti pikkuisen, nagan liukuessa äänettömästi lattian poikki takaisin, kuin pitkä, omapäinen kaistale varjoa.
"Mielelläni."
Rohendiron otti pöydälle lasketun pullon ja avasi sen ilman suurempia ongelmia, kaataen molemmille lasillisen. Se oli samaa viiniä kuin aikaisempi, mutta siinä oli vivahde jotain erilaista. Yksikään pullo ei ollut täysin samanlainen sisällöltään ja se tekikin viinistä niin loistavan juoman.
"Mitenköhän kysyisin tämän nyt kohteliaasti..ymmärrän kyllä, jos et halua vastata."
Rohendiron piti pienen tauon ja otti rohkaisuryypyn, ennen kuin jatkoi.
"Mutta miten nagat saavat lapsia? Tarkoitan vain, kun rodullasi on hiukan erikoinen vartalo, joten synnyttävätkö naiset ihan sellaisia pikkuisia vauva-nagoja vai, no, munivatko he, kuten käärmeet?"
Ei, tämä ei ollut kohteliain mahdollinen tapa kysyä asiaa, mutta valitettavasti Rohendiron ei osannut muokata asiaa sen kummallisemmin.
Forte
 

ViestiKirjoittaja jester » 05 Tammi 2012, 18:53

Shashi hymyili huvittuneena haltian huomautukselle käännellessään päätään saaden niskansakin naksahtamaan ennen kuin alkoi oikoa käärmeenruumistaan.
Kuka tahansa joka osaa arvostaa hyvää viiniä, voidaan minun mielestäni kuvata viisaaksi
Mies totesi ennen kuin katosi hetkeksi kellariin hakemaan viiniä. Annettuaan viinin haltian avattavaksi ja siirtyessään itse sytyttämään öljylamppuja, tämä päättikin toisen juuri sytytetyistä siirtää pöytään tuomaan hieman valoa keskemmällekin huonetta. Mökin seinustoilla kun roikkui jo vastasytytetyn lisäksi kolme muutakin kynttilää. Pienelle liekillä tosin, naga itse kun nautti enemmän hieman hämärästä. Palattuaan pöydän ääreen, Shashi asetti öljylampun pöytään ja haisteli muutamaan otteeseen kielellään ilmaa. Juuri avatusta viinipullosta tulvahti makea tuoksu, samanlainen ja silti erilainen edelliseen verrattuna.

Kootessaan itselleen taas hyvän istumapaikan jo hieman erilleen joutuneista tyynyistä, naga kohotti hieman kulmiaan toisen toteamukselle miettien mitä toinen oikein halusi kysyä. Haltian ottaessa itselleen rohkaisuryyppyä, mies itse ehti istahtaa tyynyille aja hakea itselleen mukavan asennon. Rohendironin esittämä kysymys sai Shashin kohottamaan kulmiaan vielä korkeammalle, ennen kuin naga naurahti hieman huvittuneena. Mies ei oikeastaan tiennyt mitä tuohon vastata.
En voi sanoa tietäväni paljoakaan asiasta, mutta se riippuu kai hieman suvusta. Käsittääkseni yhä harvempi nagini munii, ennen se oli paljon yleisempää
Shashi yritti vastata parhaimpansa mukaan, ottaen oman kupillisensa viiniä ja maistaen viileää juomaa.
Vanhempien nagojen silmissä olen kuitenkin vielä liian nuori tietämään asiasta sen enempää ja jos nagini munii, tämä pitää yleensä pienokaisensa piilossa kuoriutumiseen saakka.
Naga lisäsi edelleen hieman huvittuneena koko kysymyksestä.
jester
 

ViestiKirjoittaja Forte » 05 Tammi 2012, 19:28

Rohendiron pudisteli päätään huvittuneena ja haroi hiuksiaan. Miten tämä saattoi olla mahdollista? Shashi ei itsekkään tiennyt oman rotunsa asioista kaikkea, miten yksi kansa saattoi olla niin monimutkainen? Jokaisella suvulla tuntui olevan eri tapansa tehdä vähän kaikkea. Selvästi Rohendironilla oli vielä paljon oppimista muista kansoista, varmaan myös omastaan siinä sivussa. Mutta ainakaan aihe ei tuntunut olevan Shashille kiusallinen, vaan naga kertoi aika rennon oloisena vastauksen.
"Miten mielenkiintoinen rotu, kaikilla eri tapa kaikkein yksinkertaisimmissakin asioissa."
Rohendiron hymähteli selvästi huvittuneena. Oli vähän erikoista ajatella naginia munimassa, mutta vielä erikoisempaa oli ajatella elävän poikasen syntymistä. Rohendiron ei jostain syystä osannut lokeroida tätä nyt mitenkään järkevästi päänsä sisällä ja varmaan näytti melkoisen hölmistyneeltä sillä hetkellä.
"Liian nuori? Minkä ikäisenä nagat sitten lisääntyvät ylipäätänsä, koska minusta sinä vaikutat ihan aikuiselta mieheltä."
Tietysti Rohendironin mittapuulla Shashi saattoi olla kuinka nuori tahansa, nagoilla oli mitä luultavimmin erilainen näkemys iästä ja siitä, kuka oli aikuinen ja kuka nuorukainen. Ehkäpä Rohendironin ei pitäisi enää miettiä nagojen lisääntymistä tämän enempää, oli ehkä vähän kiusallista kysyä jotain niin henkilökohtaista, vaikka Shashia ei näyttänyt suuremmin haittaavan. Miksi ylipäätänsä muninta oli kadonnut nagojen keskuudesta? Sehän oli hyvä tapa, ei tarvinnut huolehtia poikasesta heti alkuunsa, vaan se sai kehittyä rauhassa kovan kuoren sisällä.
"Sinulla ei taida vielä olla omaa naista?"
Rohendiron uskaltautui vielä kysymään, tehden johtopäätöksensä Shashin aikaisemmasta maininnasta.

Jostain syystä sosiaalisista suhteista puhuminen oli mukava aihe Rohendironille. Se auttoi häntä ymmärtämään muita paremmin, sillä helpoiten oppi toisesta muiden silmien kautta. Esimerkiksi, henkilö, jolla oli todella rikkinäiset suhteet vanhempiinsa ilman mitään kunnollista syytä, ei Rohendironin silmissä ollut erityisen tasapainoinen. Tietysti Rohendiron vastaisi myös Shashin kysymyksiin, mikäli hänellä sellaisia oli.
"Toivottavasti en kysele sinulta liikaa."
Rohendiron mainitsi vielä varmuuden vuoksi.
Forte
 

ViestiKirjoittaja jester » 05 Tammi 2012, 20:42

Naga kohautti olkapäitään haltian toteamukselle. Kieltämättä heillä kaikilla oli hieman omia tapojaan, se oli vain melkein odotettavissa ja toisaalta Shashille asia täysin normaalia.
Kai sitä voisi kutsua sukuylpeydeksi ainakin tapojen kohdalla. Moni vanhin haluaa että oma suku erottuu muiden suvuista. Toisaalta kaikille sekään ei ole kovin tärkeää
Shasha totesi, naurahtaen sitten ympäripyöreälle, ei ihan loppuun asti mietitylle, toteamukselleen ja kohauttaen olkapäitään. Jos koko juttua olisi yrittänyt selittää selväksi, siihen olisi varmaan tarvittu enemmän kuin koko yö.
Sitä on hieman hankala selittää, tavat riippuvat vähän myös siitä mitä jumalaa kukakin pitää tärkeänä.
Mies selvensi kuitenkin, sillä suvun lisäksi se taisi olla kaikista yksinkertaisin syy erilaisuuksiin, tosin ei silti suurin. Toisen mielenkiinto nagoja kohtaan oli omalla tavallaan todella huvittavaa, vaikka Shashi ei toisaalta pitänyt itseään parhaimpana mahdollisena vaihtoehtona vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Toisaalta eipä Rohendironilla ollut ketään muutakaan vastaamassa.

Naga otti hörpyn juomastaan haltian jatkaessa uusilla kysymyksillään.
Kiitos, mutta olen kuulemma jo vanhana syntynyt ja talvisin ei ole ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin työ tai syntyjen syvien pohdiskelu
Shashi totesi naurahtaen, sillä joku oli joskus epäillyt nagan kasvavankin ikäisiään nopeammin ympärivuotisen syömisen takia.
Joskus 100 tai 200 vuotiaina. Piilossa pysymisen ja melko vähäisen elintilan takia kukaan ei tosin nykyään pidä kovinkaan suurta kiirettä.
Naga jatkoi vastaustaan hieman mietteliäämpänä ja pyöritellen viinikuppiaan kädestä toiseen.
Voisin kuvitella, että haltioilla on hieman sama ongelma. Kokonaista yhteisöä ei ole helppo pitää piilossa ihmisiltä ja toisaalta kovinkaan moni ei vapaaehtoisesti lähde yhteisön turvan ulkopuolelle?
Mies lisäsi, muuttaen toteamuksen melkein kysymykseksi kohottaessaan kulmiaan lauseen lopussa.
Ja ei, tuskin ainakaan vielä sataan vuoteen. Kaiken lisäksi viihdyn varsin hyvin yksinkin. Sitä paitsi, näin voin valmistaa koruja itselleni sen sijaan että tekisin niitä naginilleni
Naga totesi kohauttaen hieman olkapäitään ennen kuin hörppäsi taas viiniä.
Et suinkaan. On lähinnä hauska yrittää selittää nagojen tekemisiä ulkopuoliselle, vaikka en välttämättä olekaan paras vaihtoehto vastaamaan kaikkeen.
Shashi naurahti.
Tuntuu että yleensä se olen minä, joka kyselee kaikenlaista, tämä on lähinnä mukavaa vaihtelua.
jester
 

ViestiKirjoittaja Forte » 05 Tammi 2012, 21:47

Kuten Rohendiron oli vähän epäillyt, lisääntymisjuttu liittyi vahvasti sukujen ylpeyteen ja vuorovaikutuksiin. Rohendiron ei ollut tavannut kovin paljon henkilöitä, joille hierarkia ja puolison löytäminen samasta kastista olivat merkityksellisiä. Mutta oli mielenkiintoista kuulla vähän nagojen kulttuurista, Rohendiron ei osannut ajatellakkaan, että uskonnolla oli tekemistä asian kanssa, ja että sitäkin oli montaa sorttia. Nagat vaikuttivat samaan aikaan hyvin vapaamielisiltä, sekä kurinalaisilta. Erikoinen yhdistelmä, ja harvoin tavattu. Mutta tämä oli vain Rohendironin olettamus, saattoihan olla, etteivät nagat olleet kumpaakaan. Rohendiron pyöritteli viiniä lasissa ja katseli kiinnostuneena Shashia, tämän kertoessa lisää nagoista ja rodun ajatusmaailmasta. Ainakin ikänsä puolesta nagat ja haltiat olivat vähän samanlaisia, kasvoivat hitaasti aikuisiksi, jos ollenkaan. Ainakin Rohendironin äidin mielestä miehet olivat ikuisia lapsia. Hän saattoi hyvinkin olla oikeassa tässä asiassa. Shashin toteamukselle Rohendiron nyökkäsi.
"Suunnilleen. Elämme vaarallisia aikoja, tosin, ei haltioilla ole ennenkään ollut kiire kasvaa."
Rohendiron hymähti ja otti uuden kulauksen viiniä, sekä vielä yhden sokeroidun hedelmän, tämä oli viimeinen, aivan varmasti. Ei se olisi.

"Niin no, mitä sitä turhaan hoppua pitämään, jos viihtyy yksin. En usko, että itsekkään löydän ihan heti ketään jakamaan elämääni."
Olisi kyllä sangen hauska nähdä, millaisia koruja Shashi tekisi naginilleen. Jos kerta jo myytäväksi menevät korut olivat niin uskomattoman hienoja, varmaan rouvalle tulevat olivat vielä hienompia, jos sellainen edes oli mahdollista enää.
"Ainakin jos tuleva naginisi pitää koruista, tulet miellyttämään häntä varmasti. Onko muuten rotusi historiassa kukaan pariutunut jonkun toisen rodun edustajan kanssa?"
Rohendiron oli kuullut joskus jonkun haltian avioituneen ihmisen kanssa, mutta nykyään se oli todella harvinaista, sattuneesta syystä.
"Mutta jos sinulle tulee jokin kysymys mieleen, ole hyvä vain, vaikka luultavasti tiedät haltioista enemmän kuin minä nagoista."
Forte
 

ViestiKirjoittaja jester » 06 Tammi 2012, 00:08

Shashi pyöritteli viinikuppiaan kädestä toiseen, välillä tuoden sen suulleen ja maistellen makua. Naga myös päätyi ottamaan itselleen jo hetkeksi unohtunutta kanaa, mutta myös muutaman hedelmän.
Niin olen kieltämättä ymmärtänyt
Mies naurahti parantaen asentoaan tyynyillä ja kiertäen käärmeenhäntäänsä parempaan asentoon samalla yrittäen kerätä karanneita tyynyjä takaisin. Harmillisin asia nousemisessa oli, että aiemmin niin hyvä asento ei enää tuntunutkaan niin hyvältä. Kaiken lisäksi he tuntuivat käyvän kaikki mahdolliset aiheet läpi keskusteluissaan ja naga sai myötäillä taas vaihteeksi haltian mielipiteen kanssa. Kiirettä ei kannattanut turhaan pitää.
Valitsisin mieluiten jonkun, joka ei pidä koruista. Haluaisitko itse vaimon joka haluaisi pitää jokaisen kouluttamasi hevosen? Tai vielä parempaa, hoitaa koulutuksen kokonaan itse?
Shashi huomautti hymyillen ja ottaen hörpyn viinistään, tyhjentäen näin samalla loppuun koko kupin. Pienet siemaukset tuntuivat tyhjentävän sen paljon nopeammin kuin harvemmin otettavat isot kulaukset.

Ei ainakaan lähimenneisyydessä tai niin, että siitä olisi isoon ääneen puhuttu. Siihen ei erityisemmin rohkaista, eikä sitä pidetä erityisen hyväksyttävänä.
Mies totesi kaataen itselleen lisää viiniä ja maistellen kielellään sen tuoksua.
Se olisi myös melko hankalaa, tai niin voisin kuvitella, sillä myrkyllinen naga voi täysin ajattelemattaan myrkyttää kumppaninsa tai rusentaa tämän luut jos vastapuoli on vähääkään heikompaa tekoa.
Naga selitti asiaa hetken mietittyään. Suurin osa nagoista oli kuitenkin melko vastustuskykyisiä toistensa myrkyille, mutta muille olennoille myrkky aiheutti milloin mitäkin oiretta. Pahimmillaan myrkky johti tuskalliseen kuolemaan.
Jos välittää toisesta, tuskin haluaisi ottaa riskiä että vahingoittaisi tätä millään tavoin. Tai sitten olen vain romantikko.
Mies mumisi hieman huvittuneena hörpäten viiniä ja jääden katselemaan pöydällä palavaa öljylamppua, mutta nosti kuitenkin sitten katseensa taas haltiaan.
En itse asiassa tiedä teistä välttämättä paljoa enempää, vaikka vierailenkin varsin usein lämpimällä ilmalla kylässänne. Silloinkin tosin suunnistan lähinnä suoraan sepän pajalle. Tosin sielläkin kuulee paljon, aina välillä on hankala uskoa millaisia juoruilijoita miehet ovat.
jester
 

ViestiKirjoittaja Forte » 06 Tammi 2012, 02:11

Rohendiron säpsähti hieman, näyttäen hetken melkein säikähtäneeltä, Shashin mainitessa, että vaimo saattaisi viedä Rohendironin työn.
"Ei ikinä. Tietty vaimo saa auttaa, mutta ei viedä koko työtäni."
Rohendiron värähti pelkästään ajatuksesta, että hän joutuisi kilpailemaan oman puolisonsa kanssa omassa työssään. Se vain ei tuntunut oikealta. Tietty pareilla tarvitsisi olla yhteisiä asioita, mutta liika oli liikaa. Liika samankaltaisuus tekisi vain huonoa. Shashilla oli kyllä pointti, ja Rohendiron ymmärsi nyt paljon selvemmin, miksei naga halunnut yhtä paljon koruja arvostavaa naginia. Luultavasti heille molemmille kyseessä ei ollut pelkästään työ, vaan elämäntapa ja intohimo. Molemmat tekivät työtään, koska todella pitivät siitä, eivät vain ansaitakseen rahaa, koska jollain oli pakko elää. Se, että toinen henkilö tulisi siihen kuvioon mukaan tuntui jotenkin luonnottomalta. Rohendiron halusi ainakin pitää tulevan perheensä ja työnsä erillään.

No, nyt kun he kuitenkin puhuivat parisuhteista ja kumppanuudesta, siitä oli hyvä jatkaa. Rohendiron nyökkäsi vähän Shashin sanoille, kieltämättä ajatus esimerkiksi nagan ja ihmisen suhteesta vaati totuttelemista. Ei sillä, että yhtälö olisi mahdoton, mutta tiettyjä ongelmia se varmasti tuotti, jo pelkästään sukujen välillä. Ja luultavasti ihan fysiologian kanssa.
"Uskon sen kyllä. Nagat poikkeavat aika paljon, ja aika monella tavalla, kaksijalkaisista. Se vaatisi varmaan totuttelua, vaikken sitten tiedä, mahtaakohan elämän pikkuseikkoja, kuten musertamista tai myrkkyä, ajatella rakastuneena."
Rohendiron naurahti hiljaa ja katseli viinin keinumista mukin laidalta toiselle. Rohendiron ei ollut täysin varma, oliko itse romantikko vai ei, mutta hän ei varmaan itse olisi valmis ottamaan puolisokseen mitään, mikä saattaisi vahingossa myrkyttää hänet. Toisaalta, Rohendiron ei ollut koskaan rakastunut niin tulenpalavasti, että voisi edes vertailla koko asiaa. Shashin kommentti vei jälleen haltian huomion viinistä ja tämä nosti katseensa nagaan.
"Sitä tunnut olevan. Mutta toisaalta, jos välittää toisesta, ei varmaan myös välitä hirveästi riskeistä. Haluaa vain olla toisen kanssa."
Rohendiron kohautti pikkuisen harteitaan ja etsi uudelleen mukavaa asentoa tyynyillä, hänen toisen jalkansa alkaessa puutua ikävästi, jatkaen samalla juttelua.
"No se on totta, juoruilu ei selvästi ole pelkästään naisten asia. Melkein joka kerta, kun ostan uutta varsaa, minulle kerrotaan kaikki myyjän suvun ja tuttavien ongelmat, pettämiset, huijaukset ja sen sellaiset."
Hupaisaa, miten paljon turhaa tietoa kertyi pelkästään varsaa ostamalla.
Forte
 

ViestiKirjoittaja jester » 06 Tammi 2012, 19:10

Shashi hymyili huvittuneena Rohendironin reaktiolle nagan toteamukseen. Mies vähän epäilikin ettei toistakaan kiinnostaisi jos joku veisi koko työn nenän edestä. Tosin naga itse ei mielellään ottaisi ketään edes auttamaan. Se oli ehkä osasyy siihen, miksi tällä ei ollut myöskään ketään apulaisena. Kun itse tiesi mitä halusi, sitä saattoi olla hankala kertoa toiselle.
Nagat eivät pidä rakastumista niinkään arvossa. Yleensä ajatellaan, että se on liian.. lämminveristen tunne. Kai voisi sanoa, että nagojen mielestä kylmäverisyyttä ei ole hyvä menettää.
Shashi totesi toisen rakastuneisuus huomautukseen ottaen samalla huikan viinistään ja tehden pienen nyökkäyksen haltiaa kohden mainitessaan lämminverisyyden.
Erään legendaan mukaan naga myös polveutuu käärmeestä ja jumalasta, mutta se oli liitto ilman rakkautta. Näin ollen rakkaus ei kuulu meidän perintöömme? Jotain sellaista. Järkevyys ennen kaikkea.
Mies lisäsi naurahtaen, sillä suurin osa nagojen legendoista ei suinkaan ollut mitään vähäpätöisiä ja suurimmassa osassa oli mukana erilaisia jumalia. Paljon erilaisia jumalia.

Niinkö? Olemmekohan sitten kuulleet samat juorut?
Shashi mietti huvittuneena toisen kerrottua kuulleensa myös paljon juoruja.
Vai kuulemmeko eri juoruja ollessamme kuitenkin eri henkilöiden kanssa tekemisissä?
Mies pohti huvittuneena ottaessaan itselleen kanaa ja huuhtoen sen alas viinillä. Ei välttämättä olisi ihmeellistä. Toisaalta naga epäili että hevosten kasvattajat olivat jossain tekemisissä seppien kanssa. Hevoset piti kai kengittää tai jotain.
Ostat? Etkö sitten kasvata itse hevosia?
Shashi kysäisi yllättäen kääntäen päätään vinoon asiaa miettiessään nyt kun kysymys yhtä äkkiä mieleen tuli. Eikö omien hevosten kasvattaminen muka olisi ollut helpompaa kuin niiden ostaminen muualta.
jester
 

ViestiKirjoittaja Forte » 06 Tammi 2012, 22:26

Rohendiron tiesi, että oli olemassa liittoja, jotka solmittiin puhtaasti arvoaseman takia, eikä niillä ollut mitään tekemistä rakkauden kanssa. Sitten oli liittoja, jotka solmittiin pelkästään rakkaudesta. Kumpi sitten mahtoi loppupeleissä olla järkevämpää, sitä ei koskaan tiennyt. Aina tuntui olevan jotain ongelmallista suhteessa, jotain, miksei se toiminut, eikä haltia yksinkertaisesti käsittänyt asiaa. Miksi asioista piti tehdä niin monimutkaisia?
"No, voit tulla kertomaan minulle, miltä rakastuminen tuntuu, jos kohtaat sellaisen elämäsässäsi."
Rohendiron itse ei pahastuisi, vaikka joutuisi elämään jonkun kanssa, jota ei rakastaisi, sillä haltia itse arvosti enemmän ystävyyttä, kuin parisuhdetta. Jos vaan keskenäinen vuorovaikutus toimi ja molemmat tulivat toimeen keskenään, mikäs siinä eläessä. Ei Rohendiron välttämättä sellaisen henkilön kanssa lapsia hankkisi, mutta voisi hyvin elää.
"Rakkaudella on niin monet kasvot, etten aina ole varma, mistä niistä edes puhutaan."
Rohendiron ei ollut kylmä henkilö, ei lainkaan, hän rakasti perhettään, ystäviään ja hevosiaan, ja monia yksinkertaisia asioita, kuten keväistä sadetta ja rauhallisia hetkiä. Shashin näkemys asiasta kuulosti Rohendironin korviin jälleen niin erikoislaatuiselta ja mystiseltä, heti, kun haltia kuuli mainittavan nagojen mytologiasta ja uskomuksista, hänelle nousi kiinnostus yhä enemmän niitä kohtaan.

Rohendiron joi jälleen loputkin viinistään ja oli aikeissa kaataa itselleen lisää, mutta pieni naurahdus pysäytti haltian.
"No haltioiden yhteiskunta on pieni, onhan se mahdollista, että juorut kulkeutuvat pitkänkin matkan päähän."
Rodusta riippumatta moni ei ollut hirveän hyvä pitämään suutaan kiinni, jos sattui kuulemaan erittäin herkullisen juorun. Se oli hyvä keino saada tietää, miten kukakin voi ja mitä missäkin tapahtui. Olettaen siis, että juorut olivat tosia. Ne yleensä muuttuivat matkan varrella aika radikaalisti, kunnes siinä oli täysin eri henkilöt, paikka ja aika. Rohediron ei uskonut Shashin kertovan heidän kahden höpinöitään eteenpäin, mutta olisihan se sangen jännittävää tietää, millä tavalla ne olisivat muuttuneet matkan varrella.
"Toki kasvatan, mutta joskus ostan hyväsukuisia varsoja lisäämään oman laumani arvoa. Lisäksi moni myy minulle nuoria hevosia, jotta koulutan ne kunnon ratsuiksi ja sitten myyn eteenpäin tai annan takaisin."
Rohendiron kohautti harteitaan ja kaatoi viimeinkin itselleen lisää viiniä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja jester » 09 Tammi 2012, 00:20

Shashi naurahti huvittuneena ja kohautti olkapäitään, ottaen myös pienen huikan viinistään.
Jos sellaista tulee koskaan tapahtumaan. Tunnun nykyään olevan enemmän tekemisissä ihmisten ja haltioiden kanssa kuin oman väkeni.
Naga huomautti hymyillen, heilutellen taas viinikuppiaan hieman mietteliäänä ja tuijotellen sen tummaa sisältöä. Elämä tuntui muutenkin kaikista helpoimmalta kun piti huolehtia vain itsestään. Unohtamatta tietenkään kaikkia mökin eläimiä, mutta ne menivät melkein siinä sivussa.
Silläkin, mutta toisaalta, eikö meillä kaikilla?
Mies kysäisi Rohendironin toteamukseen ja kohotti hieman taas kulmiaan, siltikään nostamatta katsettaan suuremmin ylös viinikupistaan.
En voi itse sanoa juttelevani avoimesti aatelisen kanssa mielipide-eroista. Enkä toisaalta kohtele maalaisväestöä yhtä tylysti kuin heidän herrojaan.
Naga mumisi yhä mietteliään oloisena ja mutristi suutaan ollessaan tyytymätön tapaansa ilmaista asia.
Vähän niin kuin kerroksia. Toiset saavat nähdä syvemmälle kuin toiset.
Shashi yritti selventää omia ajatuksiaan. Jotka tosin olivat miettimisen aikana karanneet kauemmas alkuperäisestä aiheesta, mutta silti kai ne pystyi siihen liittämään.

Kulkevat ja tuntuvat usein muuttuvankin siinä samalla
Naga hymähti, myöntyen Rohendironin näkemykseen. Oli hankala ennustaa missä mikäkin juoru menisi tai miten se muuttuisi matkan varrella. Oikeastaan se taisi olla tyystin mahdotonta. Shashi itse ei voinut ymmärtää koko jutun ideaa, mutta toisaalta juoru tuntui olevan tehokasta, joskaan ei välttämättä luotettavaa tiedonvälitystä.
Kun puhe oli hevosista, Shashi saattoi hyvin myöntää olevansa kiinnostunut aiheesta ja nostikin katseensa haltiaan lipoen kielellään samalla ilmaa. Nagat eivät juuri koskaan, oikeastaan ikinä, käyttäneet hevosia. Ne olivat liian isoja ja arvaamattomia. Tai sellaisiksi ne usein ajateltiin. Haltian täysin poikkeava käsitys hevosesta oli toisaalta mielenkiintoinen, varsinkin kun aiempi kokemus oli antanut Shashille täysin uuden näkökulman noihin kaviollisiin olentoihin.
Ne ovat.. arvokkaita?
Mies kysyi, tai ennemminkin varmisti, sillä vaikka ihmiset ja haltiat ratsujaan omilla tavoillaan vaalivatkin, eivät ne nagalle olleet koskaan minkään arvoisia.
jester
 

ViestiKirjoittaja Forte » 09 Tammi 2012, 13:07

"On kai helppoa olla aatelinen, saa kohdella muita huonommin, koska nimen edessä on jokin kunniallinen sana."
Shashin kanssa oli hyvä jutella, tällä oli hyvät mielipiteet ja kertakaan haltialle ei tullut sellainen olo, että hänen pitäisi hillitä kieltään ja sanoa jotain varovaisemmin. Hän saattoi sanoa mielipiteensä juuri sillä tavalla, mitä mieltä todella oli. Rohendiron oli onnekas, ettei ollut aatelinen, muuten naga ei ehkä olisi suostunut keskustelemaan hänen kanssaan näin vapautuneesti eri aiheista. Toisaalta, Rohendiron tunsi olonsa vähän väliä yläluokkaiseksi, Shashi oli huolehtinut niin hyvin hänestä koko illan.
"Mitä luulet, kuinka syvälle kerrostesi alle olet antanut minun nähdä?"
Ainakaan Rohendiron ei uskonut Shashin piilottelevan enää mitään kovin järisyttävää itsestään, sen verran avoin tuntui naga olevan. Ja puolestaan Rohendiron myös. Ei hänellä edes ollut mitään, mitä pitäisi salata. Tappamiensa ihmisten lukumäärä? Näh, se ei ollut kovin iso eikä edes aiheena mielenkiintoinen. Sitä paitsi, Shashi näytti olevan hyvin perillä sodasta ja osasi pitää keskustelun siitä kaukana. Puolueeton oli varmasti suhteellisen mukavaa olla, ei tarvinnut miettiä sen kummemmin, kumman rodun edustajan kanssa kaveerasi.

Rohendironin innokkuus vähän heräsi, hänen huomatessaan Shashin olevan kiinnostunut haltian ammatista. Rohendiron puhui mielellään hevosista, ei siksi, että ne kiinnostivat häntä itseään, vaan myös siksi, että hän saisi jakaa tietoa ja herättää muidenkin kiinnostusta. Rohendiron käytti esimerkkinä aikaisempaa keskustelua.
"Hevoset ovat vähän kuin aateliset ja työläiset. Toisilla on pitkä, arvokas ja tunnettu suku, toisilla vain joku on saanut jälkeläisen jonkun kanssa. Ne hevoset, joiden sukutaulut tunnetaan ja joiden tiedetään polveutuvan erittäin hyvistä hevosista ovat arvokkaita. Niitä myyn pääasiassa armeijalle, aatelisille ja rikkaille. Tavallisia hevosia myyn enimmäkseen juuri maalaisille työhevosiksi. Heille ei ole niin väliä, kenestä heidän kärryhevosensa on lähtöisin."
Rohendironilla oli kaikista arvokkaista hevosistaan sukutaulut kotona ja niistä oli helppo katsoa, mikä tamma kannatti astuttaa milläkin orilla, ja välttää samalla sukusiitosta.
"Mutta ovat ne arvokkaita muutenkin. Sekä ihmiset että haltiat käyttävät hevosia aivan jokapäiväisessä elämässä ja monesti perheen varallisuutta mittaillaan juuri karjan ja hevosten määrän perusteella. Suht köyhälläkin perheellä saattaa olla lehmiä, vuohia tai lampaita maitoa ja lihaa varten, mutta harvemmin hevosta, koska hevosia ei juuri koskaan teurasteta ruuaksi."
Joskus tietty, Rohendiron oli itsekkin joutunut tilanteeseen, jossa piti päättää, myisikö jalkansa katkaisseen hevosen teurastajalle vai hautaisiko maahan. Yleensä teurastaja oli parempi vaihtoehto, ei rahan takia, vaan siksi, että ainakaan liha ei menisi hukkaan ja pilaisi mädäntymisellä pohjavesiä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja jester » 09 Tammi 2012, 20:33

Ehkä niinkin. Toisaalta, osaltaan he ovat aika sääliä herättävää porukkaa kaikkien hyvien tapojensa ja suurien omaisuuksiensa keskellä jatkuvassa valtakamppailussa keskenään. Yksinäistä, voisin kuvitella
Shashi hymähti hörpäten taas viiniä ja ottaen myös itselleen palasen jo jäähtynyttä kanaa. Ruuan jäähtyminen ei lainkaan haitannut nagaa tämän heittäessä irrottamansa palan suuhunsa, enemmän miestä näytti harmittavan kun huomasi kuppinsa tyhjenneen edellisen hörpyn takia. Sentään viinipullo ei ollut vielä tyhjentymässä ja Shashi kaatoikin kuppinsa täyteen.
En koe ainakaan olevani mikään kovin monimutkainen persoona ymmärtää, joten tuskinpa sisällän kovin monia kerroksiakaan
Naga naurahti haltian kysymykseen, sillä varsinkin Shashin koti tuntui kertovan melkein kaiken miehestä jos osasi katsoa. Korkeintaan mies itse jätti mainitsematta korujen lisäksi takomansa miekat, mutta he kiersivät vastaavat aiheet muutenkin kaukaa.
Entä itse?
Shashi uteli kääntäen taas päätään hieman vinoon uteliaana kuulemaan vastauksen.

Haltian alkaessa kertoa hevosista, naga nojautui eteenpäin kuunnellen tarkasti toisen jakamaa tietoa. Ihmisiltä tai muilta haltioilta mies ei ollut koskaan tullut udelleeksi mikä kaikkia tuntui nelijalkaisissa viehättävän. Shashi oli usein tehnyt mielipiteensä niistä hyvin selväksi ilman lähempää tutustumista, joten sen jälkeen olisi ollut hieman outoa alkaakin kyselemään ratsuista sen enempää.
Mitä jos hyvän suvun omaava hevonen ei sitten itse ole hyvä? Tai jos hevonen on hyvä mutta suku tuntematon? Eikö se kuitenkin nosta hevosen arvoa?
Mies kysäisi, ymmärtäen silti perusperiaatteen vallan mainiosti mutta haluten lisää yksityiskohtaisempaa tietoa asiasta.
Miksi ei teurasteta? Voihan niillä ratsastaa, mutta eivätkö esimerkiksi härät ole aivan yhtä hyviä vetämään vankkureita?
Shashi huomautti, sillä aikaisemmin päivällä tapahtunutta ratsastuskokemusta, sekä muutamia kärryajeluja lukuun ottamatta nagalla ei olisi muuta käyttöä hevosella ollutkaan kuin ruoka. Vaikka tämä pitikin eläinsuojassa olevista hyvää huolta, ne olivat kuitenkin tarpeellisia sillä niistä sai maitoa, munia, villaa ja lihaa.
jester
 

ViestiKirjoittaja Forte » 09 Tammi 2012, 21:28

"Kasvatan ja koulutan hevosia, miten monimutkaista ja salaperäistä se voi olla? Olet luultavasti läpikäynyt ne muutamat, ohuet kerrokset, joita minussa saattaa olla."
Rohendiron oli niin tavallinen, mitä tavallinen haltia vain saattoi olla. Hänessä ei ollut aineista tai taustaa minkään sankaritarinan hahmoksi tai jonkin selittämättömän perhetragediajuorun kohteeksi. Joten kerrokset olivat jääneet vähiin. Yksinkertaistettuna Rohendiron oli veli, poika, hevosmies ja soturi. Siinä ne hänen kerroksensa kutakuinkin olivat. Ja tällähetkellä kerroksista päällimmäisenä oli hevosmies. Rohendiron kaatoi itselleen lisää viiniä, ennen kuin jatkoi Shashin kysymyksiin vastaamista.
"Hevosmaailmassa monesti suku ratkaisee enemmän, kuin luonne, ainakin jos halutaan ratsuja aatelisille. Jostain syystä heillä on joskus tapana hieman ylpeillä hevosensa sukutaululla, vaikka koko elikko olisi mahdoton ratsuna. Mutta olen minä myynyt aivan tuntemattomia hevosia myös aatelisille, joita on kiehtonut kyseisen yksilön väri tai luonne. Kaikki riippuu niin paljon ostajasta."
Rohendiron ei, rehellisesti sanottuna, ollut koskaan myynyt huonoa hevosta. Sellaista ei ollut olemassa. Rohendironin kouluttamat hevoset olivat hyvätapaisia ja älykkäitä, ne menivät pilalle väärillä omistajilla, joten sinäänsä Shashin ajatus ei-niin-hyvästä hevosesta oli väärä. Mutte siihen Rohendiron ei puuttunut.
"No, härkä tietty on hyvä, en kiellä sitä. Ne ovat vahvoja, mutta hevonen on yleisesti ottaen helpompi kouluttaa ja se on nopeampi. Ja esimerkiksi panimoilla saatetaan tarvita jopa neljää työhevosta vetämään oluttynnyreitä. Neljää härkää on hyvin vaikea hallita, verrattuna hevosiin. Sitä paitsi, eikö sinusta olisi vähän hassua nähdä härkiä vetämässä aatelisen vaunuja?"
Rohendiron naurahti hiljaa, mutta jäi hetkeksi miettimään Shashin sanoja.

Rohendiron oli hetken hiljaa, ennen kuin vastasi Shashin teuraskysymykseen.
"Hevosesta tulee jotenkin...miten sen sanoisi, osa sinua. Kun sama olento on läpi elämän kanssasi, kantaa sinua lojaalisti jopa läpi sodan ja pysyy rinnallasi, on lähes mahdoton teurastaa sellaista olentoa. Niin helposti hevosesta tulee ystävä ja toveri, enemmän kuin pelkkä työjuhta."
Rohendiron katsoi taas ulos ikkunasta mietteliäänä. Tietysti mikä tahansa eläin saattoi olla yhtä tärkeä, mutta Rohendiron oli kyllä nähnyt aina silloin tällöin, miten vakavinkin mies heltyi hymyilemään, puhuessaan uskolliselle ratsulleen. Kai sellainen lempeys toista olentoa kohtaan eli kaikissa, rodusta riippumatta.
Forte
 

ViestiKirjoittaja jester » 12 Tammi 2012, 19:32

Shashi otti hörpyn viiniä kuunnellessaan haltiaa ja keskittyessä varsinkin tuon selitykseen hevosista.
Millainen väri sitten on kiehtova vai suosittu?
Naga kysyi toisen mainitessa asiasta. Suurin osa hevosta kun tuntui olevan väriltään erilaisia ruskean sävyjä, ainakin mitä mies itse oli koskaan kiinnittänyt huomiota.
Kieltämättä, viimeisessä sinulla on ainakin pointti. Mutta toisaalta, itse en voi sanoa niiden olevan hevosta vaikeampia, nopeampia kyllä jos nopeuteen on vain mahdollisuus. Voisin myös kuvitella härän pärjäävän pienemmällä ravintomäärällä kuin hevosen.
Mies lisäsi, kohauttaen kuitenkin olkapäitään sillä naga ei voinut sanoa olevansa alan asiantuntija. Hevoset olivat kuitenkin olleet aina säikympiä kuin härät, ainakin Shashin oman kokemuksen mukaan.

Haltian puhuessa naga napsi muutamia sokeroituja hedelmiä, vaikka katse ja ajatus eivät missään vaiheessa harhautuneet aiheesta tai puhujasta.
Sinulla on jalo mielikuva hevosesta, mutta olen saanut sen kuvan, että hevonen laukkaa karkuun siinä missä muukin eläin. Ratsastajan kanssa tai ilman
Shashi totesi hieman huvittuneena ja heitti viimeisen käteen jääneen hedelmän suuhunsa.
Tietysti, sinä olen kouluttanut hevosesi, kuten jo olemme huomanneet. Mutta sanotko, etteivät muut eläimet voisi toimia täysin samalla tavalla? Ja tietysti on maalaisia jotka eivät lähde sotaan vaikka omistaisivat hevosen. Heille se siis on periaatteessa samanlainen eläin kuin härkä tai vuohikin.
Naga lisäsi selittäen omaa näkökantaansa asiaan. Varsinkin kun Shashi itse ei ollut koskaan ajatellut hevosta tärkeänä eläimenä.

//Oltuani muutenkin (vaihteeksi) hidas vastaamaan, niin ajattelin tässä ilmoittaa että seuraavan kerran vastausta kannattaa odottaa vasta seuraavana maanantaina kun viikonlopun olen Lahdessa : D//
jester
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron