Cunning fox and mysterious elf // jatkoa

[Demintty]

~Saphira~

Nainen suki hiuksiaan, kun ne märkinä koittivat tulla naamalle.
Siinä hetken oltuaan tämä turhautui ja katsoi mieheen joka alkoikin kohta puhua. Naisen suu aukesi, leuka siis loksahti alas. Mutta suun muoto alkoi muotoutua kohta leveäksi, aukinaiseksi hymyksi. Iso naurahdus pääsi naisen suusta, tai no ei edes iso, tarpeeksi hillitty, tavallinen naurahdus.
Nainen sulki suunsa ja koitti päästä vetisen sammal"lätäkön" yli niin että jalat eivät kastuisi, tai no, tarkkaanottaen bootsit.
Luuleeko hän niin? Olen minä nyt ennenkin ollut haltia kylässä.. Saphira pyöritteli silmiiään ja katsahti nyt taivaalle josta tippui tasaseen tahtiin vesipisaroita. Jos olen joutunut pahaan jamaan, niin no..Voin muuttaa kehoani.. Saphira ajatteli, mutta ei kuitenkaan uskaltanut sanoa sitä miehelle. Tai no kyse ei ollut uskaltamisesta, vaan lähemmäs säälimisestä. Saphira sääli miestä, siinä että mies ei tajunnut vieläkään kunnolla muodonmuuttajia. Tai no, kyllähän mies voikin hyvin tajuta muodonmuuttajia, mutta.. Ei sitä tiedä, mieshän voi vain taktikoida?
Nainen mumisi vastaukseksi jotain, kun toinen löysi kolon missä voisi olla suojassa, sateelta siis, sateelta. "Näin, olemme turvassa hetkisen sateelta, mutta aikaajoin pitää lähteä taas liikkeelle." Saphira alkoi puhua hieman viekkaan kuuloisena. Ja käänsi päänsä, katseensa mieheen. "umm..Roderdiron?" Saphira sanoi koskettaen varovasti miehen olkapäähän jotta mies katsoisi tätä. Saphira katsoi nopeasti valtikkaansa milloin sen yksi pallo alkoi hehkua, tai sen ympäri kävi vain kerran hehkumisaalto, ei sen kummempaa. Saphira ajatteli ja kuvitteli mielessään itsensä haltianaisena. Naisen korvat alkoivat mennä pidemmiksi, ja nainen oli jo ainakin päästään haltian näköinen, miksei myös vartalosta.
Saphira nosti hiuksia pois korvansa edestä, jotta Diron näkisi tämän korvat. "Olen pyörinyt ympäri maailmaa, kylillä, tai no maailmaa ja maailmaa, tarkoitan koko cryptiä." Saphira naurahti hieman hermostuneesti, tai siis sen kuuloisesti.

[Forte]

Rohendiron puristi vettä pitkistä hiuksistaan ja ripusti viittansa yhteen oksaan kuivumaan. Tietenkään tämä luonnonmaja ei ollut täysin vesitiivis, pisaroita tipahteli katon läpi sisälle ja loi pieniä lätäkköjä multaiselle alustalle. Rohendiron venytteli hieman käsiään ja niskaansa, jolloin kehosta lähti naksahtavia ääniä, nivelten liikahdellessa hieman. Nähtävästi pikku maja kelpasi myös Sapiharelle, sillä nainen tuli haltian seuraksi kuivattelemaan.
"Ei minulla ole kiire lähteä minnekkään."
Rohendiron vastasi rehellisesti ja rauhallisesti, etsien jotain paikkaa istahtaa alas. Hän voisi hyvin oleskella metsässä päiväkausia, ei mikään ongelma. Saphiran kutsuessa haltiaa jälleen nimeltä, tämä kohotti silmäänsä naiseen uteliaana, odottaen jotain sanomista tai tekemistä. Aluksi Rohendiron ei ymmärtänyt naisen hiljaisuutta, mutta asia alkoi valjeta, kun tuo erikoinen sauva ja sen päässä oleva pallo alkoi hehkua hiljakseen. Aluksi se oli pientä ja lämpöistä, sitten se kasvoi ja nähtävästi vaikutti myös Saphiraan. Naisen ulkonäkö alkoi muuttua pikkuhiljaa, piirteet muuttuivat kapeimmiksi, korvat suipoiksi ja silmät tarkoiksi. Myös vartalo muuttui solakammaksi ja notkeaksi, melkein eläinmäiseksi. Rohendiron tarkasteli muodonmuutosta, kunnes hymähti pikkuisen.

Pian Saphira seisoi hänen edessään haltianaisena, mutta Rohendiron ei vaikuttanut olevan erityisen mielissään näkemästään.
"Yritätkö saada tällä tempulla itsesi haltiakylään?"
Rohendiron ihmetteli. Rohendiron huokaisi syvään ja haroi hiuksiaan turhautuneena.
"Kuule, Saphira, olet mukava, mutta vaikka näytät meiltä, verenperintösi ei ole sama. En luota sinuun tarpeeksi, saatat yhä veljeillä ihmisten kanssa yhtä paljon, mitä haltioiden. Tietenkin jos tulet haltiakylään itse ja omalla vastuullasi, en voi estää sinua, muttet voi tulla minun kanssani. En ota riskiä siitä. Mikäli seuraat minua liian pitkälle, joudun valitettavasti tappamaan sinut, vaikka olisit kuinka mukava."
Puolueettomuus ei ollut paha asia, olihan yksi Rohendironin lähimmistä ystävistäkin puolueeton, mutta hän ei ollut pyytänyt päästä kylään. Lisäksi, muodonmuuttajien kanssa ei voinut koskaan olla liian varma. Heidän seurassaan ulkonäkö petti niin herkästi.

[Demintty]

~Saphira~

Saphira hymähti ja katseli sauvansa pallojen heijastuskuvasta itsensä uutta ulkonäköä. Tämä myös vilkaisi vartaloaan, käänsi tänmä päätään vähän vinoon ja nosti kulmakarvojaan, todetessaan mielessään että oli paljon solákampi, ja no..Muodoton.. Saphira naurahti ajatuksilleen ja laski sauvansa maahan. Otti tämä hiuksistaan kiinni ja puristi niistä kaiken veden pois, suurimman osan mitä oli kertynyt niihin. "Ymmäränhän minä sen, mutta silti en ymmärrä miksi haltiat, miksei ihmisetkin. Kaikki ne ovat niin..Monimutkaisia." Saphira piti pienen tauon ennen kuin sanoi viimeisen sanansa.
Saphira ei edes vilkaisutkaan mieheen, sinne päinkään. Tämä sirot silmät tuijottelivat metsään ja sateenseen, ne olivat kiinnittyneet seuraamaan luontoa. "En tiedä..Yritän kai saada sinut jotenkin ymmärtämään enemmän muodonmuuttajia, enemmän..Puolueettomia sillä vihaan sotaa." Saphira käänsi vihdoinkin katseensa mieheen ja näytti jokseenkin, surulliselta. "Se on vain niin inhottavaa, kun ihmiset ja haltiat ja kaikki sotivat keskenään ja rajat pitävät olla justiinsa niin kuin ne on sovittu. Ja sitten itse siinä vaan sodan välissä kieriskelen, vähän kummankin puolella." Saphira antoi vihdoinkin virneen tulla kasvoilleen, ja lopulta naurahduksen. Saphira sai kylmät väreet kun tuo alkoi tosissaan miettiä asiaa. Syvä huokaisu ja silmät kiinni puristaen, nainen alkoi muuttua omaksi itsekseen. Luidenpäälle tuli lihaa ja kudoksia, muodot näkyivät selvemmin, koko nainen suureni, mutta oli silti yllättävät siro ja muodokas, kuten aina tavallisena. Saphira istui kunnolla maahan, nojaten pikkuhiljaa nousevaan seinään, kääntyen kunnolla mieheen päin. "Kerro, miksi edes sodit?Miksi vihaat ihmisiä, huom. haluan kunnon perustelut." Saphira sanoi naurahtaen ja näytti niin sanotun "vink vink-ilmeen". Nostaen toisen kulmakarvan, Hira odotti vastausta.

[Forte]

Rohendiron istui maahan ja riisui yltään asevyönsä, joka oli hänen ympärillään leveänä nauhana. Mutta haltia piti varmuuden vuoksi kaikki varusteet lähellään, ties vaikka niitä vielä tarvitsisi. Ja vaikka ei, Rohendiron ei antaisi aseitaan lainaksi kellekkään.
"Sanoinhan, että olet liian nuori ymmärtämään. Se, mitä ei käsitä, on monimutkaista."
Rohendiron kommentoi rehellisellä äänellä. Jos Saphira ei ymmärtänyt sotaa ja sen syitä, ei haltialla ollut mitään syytä niitä kertoa. Tietysti tietämätön oli onnellisempi, mutta tässä tapauksessa, Rohendironille tuli lähinnä mieleen, että Saphira oli vain lapsi, joka leikki äitinsä vaatteissa aikuista naista. Haltia nojasi vasten puista, mullan ja sammaleen peittämää seinämää, katsahtaen Saphiraan tämän puhuessa.
"Ymmärrän puolueettomia, mutten ymmärrä huijareita. Ei ole puolueetonta pelata toisen pussiin."
Rohendiron ei voinut olla varma, myisikö Saphira tietoja toiselle osapuolelle, mutta hän ei ottanut riskiä, että näin olisi.
"Juuri tuota tarkoitin, joko olet toisen puolella, tai et kummankaan. Jos on vähän kummankin puolella, leimautuu petturiksi ennemmin tai myöhemmin, ja silloin jää yksin kokonaan."
Rohendiron jatkoi sanojaan Saphiran jälkeen, yrittäen saada naista ymmärtämään sodan monimutkaisen näkökulman.

Mutta nopeastippa Saphiran ilme muuttui ja mieliala vaihteli laidasta toiseen. Ja pian muotokin muuttui, kuten Rohendiron oli epäillyt. Saphiran olomuoto oli ollut pelkkää esitystä, ei hän ollut oikea haltia missään vaiheessa ollutkaan.
"Miksikö sodin? En sodi, puollustan kotimaatani. Haltiat elivät sopusoinnussa ja rauhassa luonnon kanssa, ennen ihmisten tuloa. Meillä on oikeus maahamme. Ja mitä vihaani tulee, se ei oikeastaan kuulu sinulle. Mitä ikinä vihaan, rakastan, suren tai iloitsen, ovat minun asioitani."
Rohendiron veti puhuessaan viittansa peitoksi ylleen ja katseli ulos sateeseen.
"Minun on parempi jatkaa matkaa yksin tästä eteenpäin."

[Demintty]

~Saphira~

Nainen pyöräytti silmiään kun toinen alkoi taas laverella jotain iästä ja sen merkityksestä, tai jotain sinne päin. Saphira katseli metsää, yhtä nuorta koivua, joka oli hentoinen ja alle Hiran pituuden. Sen lehdille tippui vesipisaroita ja lehti taipui tiputtaen veden maahan. Saphira heräsi taas maailmoistaan ja siirsi katkeensa mieheen. Tämä hymähti ja hymyli toisen jutulle siitä kuinka oli puolueetonta jos oli kummankin puolella. Hymy kuitenkin lainehti, pikku hiljaa, kuin aalto pois Hiran naamalta. Pilkkasiko tämä jotenkin, jollakin pienelläkään tavalla Saphiran puolue päätöstä? Sehän oli vain sellainen, että Saphira ei yksinkertaisesti halunnut vain olla sodassa missään tekemisissä. Sillon kun sota alkaisi kunnolla kukoistamaan, Saphira saattaisi häipyä kokonaan koko cryptistä.
Nainen otti valtikkansa, ilmeettömänä ja hymähti hieman pilkaten miehen juttua siitä kuinka joku leimautuisi helposti petturiksi. Hieman loukkaantuneena siitäkin nainen sipaisi vaaleita, kosteita hiuksiaan ja laski katseensa alas, maahan. " No minulla ei ole paljon vaihtoehtoja..Olen entinen ihminen ja nyt en ole sitäkään. jos olisin haltioiden puolella, minut luultavasti tapettaisiin sielä, koska olen ennen ollut ihminen ja he luulevat että olen vain petturi." Tämä sanoi nopeasti ja suiorasanaisesti. "Siksi joudun olemaan ihmisten kylässä koska sielä kukaan ei kuitenkaan osaa aavistaa että minulla on taitoja.." Saphira selitti ja nosti katseensa mieheen. "Se on monimutkainen asia, et sinä sitä ymmärrä.." Saphira sanoi hieman hiljaa kadehtien sitä miten melkein kertoi tarinastaan, miten tämä edes oli saanut taidot itsellensä. Tämä katsoi hetken mieheen, hymähti, hieman iloisemmin, koska sai purkautua, jollain tavalla ainakin. Sitten tämä katsahti nopeasti ulos. Sade oli loppunut, tosin tihkutti vielä kovasti, paljon, mutta se ei ollut kuitenkaan yhtä paha kuin sade. Hira huokaisi nykäisi valtikkansa maasta itselleen nopeasti ja nousi seisomaan, kyyryyn koska "pesässä" ei pystyynyt kunnolla seisomaan. "Jos sinä lähdet niin minäkin lähden kotiani kohti. Se on aivan erisuunnassa ja todella kaukana, kuin haltiakylä joten.." Saphira veteli paitaansa ylemmäs jottei vilauttelisi, ja kääntyi sitten miehestä pois päin. "taidan.." Saphira sanoi hiljaa olkansa yli ja puristi sitten valtikkaansa kovemmin. "Muutua joksikin, siksi mitä en ole..oikeasti.." tämä sanoi hiljaa, supisten, koska koitti nyt keskittyä. Naisen vartalo alkoi suurentua, vaatteet hävisivät turkin alle, valkoisen sekä harmaan turkin alle. Kädet ja jalat muuttuivat jättimäisiksi tassuiksi ja naiselle ilmestyi tuuhea häntä. Kaikki, korvat, kuono, tuli vain hetkessä, ja näin naisesta tuli susi, yli suuri, luonnottoman suuri, vähän alle kolme metriä pitkä susi.
Saphira kääntyi mieheen päin ja näytti niin suuren hymyn kun pystyi, miehelle, se ei ollut kovin suuri, mutta suurin mahdollinen. Suden suusta pääsi naurahdus ja Hira käännähti pois päin. Hetken siinä seisottuaan tämä lähti juoksemaan kovaa vauhtia ja ponkaisi pienen kukkulan taakse niin että mies ei enään nähnyt tätä. Heippa..En usko että nähdään enään.. Tämä ajatteli vaikka tiesi ettei roherdiron mikään ajatusten lukija ollut..

//Tämä oli tässä minun osaltani, voit laittaa vielä vastauksen tähän^^ Kiitos hauskasta pelistä, joskus voi ottaa toisen jos jaksaa (: