Kyllä ne teot muistetaan || Crim and kuuraparta!

[Crimson]

Delathos

Nuoli ei ollut ottanut osuakseen maaliinsa, joka sai Delathosin ilmeen muuttumaan aikaisempaakin kärttyisämmäksi. Jalkakin oli revitty auki ja housujen lahje oli sen mukaisen näköinen. Siitä tuo piski maksaisi kalliin hinnan! Kivusta välittämättä, kampesi kuuraparta itsensä ylös maasta. Jalkajousi nakattiin hankeen raivokkaan oloisasti - eihän tuosta aseesta ollut sitten kerta kaikkia mihinkään, kun sillä ei mihinkään osu! Jousi saisi jäädä siihen makaamaan. Lataamattomana. Eihän sillä mitään tehnyt ilman vasamia, joten piskikään ei sitä voisi hyödyntää, ellei tuo jostain kumman syystä sitten kantanut nuolia mukanaan. Tuskinpa.
Rakki kiersi hieman kauempana kaaressa haltiaa kuin villipeto saalistaan, tiedustellen sitten oliko pakkasherralle hätä tullut?
"Hätä? Minulleko?" Del naurahti ovelasti, "Elämäni on aina ollut minulle yhdentekevä. Siitä huolimattakaan, en ole sitä kaltaisellesi piskinrähjälle noin vain luovuttamassa", kuuraparta lateli, virnistäen sanojensa päätteeksi, "Ja mitä illalliseen tulee, taidan jättää väliin", Delathos hymähti ja vaihtoi nopean katseen Jackin kanssa, kunnes piski olikin lähtenyt taas hyökkäämään häntä kohti.

Valkohiuksinen nappasi aseet käteensä - toiseen hopeisen tikarin, toiseen ikioman miekkansa. Pakkasherra ei ehtinyt kuin muutaman valmiutta hakevan, ontuvan askeleen ottaa, kun koira katosi jälleen. Jotain tälläistä hän oli odottanut. Ja osasi siihen olla nyt myös varautuneempi, kuin aikaisemmin jalkansa annettua tuhoutua tuon veitseäkin terävempien hampaiden välissä. Delathos kääntyi ympäri, aavistaessaan että Jack yrittäisi jälleen hyökätä selän puolelta - ja niinhän tuo hurtta tottavie tekikin! Miekka kävi lyömään kylkeä lävistämään yrittävän veitsen syrjään ja toisen veitsen sivallus ei ottanut kuin viiltääkseen takin kankaaseen ja ihoon pienen viillon.
Valkotukka hymähti hiljaa ja katsoi Jackia kuin sanoakseen "etkö parempaan pysty".
Miekka kävi nyt vuorostaan heilahtamaan kohti koiraa. Kultaisen miekan terä viuhahti ilman halki, hakien osumaa jälleen Jackin jaloista, samaan aikaan kun tikari pyrki viiltämään toisen kättä.

[suskari]

Haltia oli näköjään ennakoinnut aavekoiran hyökkäyksen ja kääntyi ympäri torjuen toisen veitsistä syrjään ja toisen tuon onnistui väistämään niinkin ovelasti ettei vahinkoa tullut nimeksikään. Kalma kirosi sihahtaen haltian turhankin nopeita refleksejä. Haltian katsoessa suorastaan ilkkuvasti aavekoiraan tuo vastasi siihen vain virnistyksellä joka suorastaan huusi haltiaa lyömään aavekoiraa kasvoille niin että taju lähtisi. Mutta eihän tässä ollut Kalmalta vielä kaikki, ei läheskään.
Haltia hyökkäsi vuorostaan ja Kalma ehti ottaa muutaman ontuvan askeleen taaemmas kun tuon kullan värinen miekka, jota punasilmä osannut varoa värinsä takia, joten miekan suorastaan annettiin upota jalkaan ilman suuria väistämis liikkeitä. Totta kai isku sattui, mutta irvistyksen ja pienen pihahduksen kera se nieltiin alas katseen noustessa haltiaan, joka nosti veitsen iskemään vuoroistaan. Sitä aavekoira ei aikonut päästää osumaan itseensä joten veti kätensä nopeasti pois iskun tieltä. Kalma jäännyt sen erikoisemmin toimeettomaksi vaan tarrasi kiven lujasti haltian ranteesta kiinni, jossa tuo piti miekkaansa. Eikä aikoisi todellakaan päästää kevyesti irti. Saisi repiä kätensä irti kokonaan jotta saisi hänet irroittamaan otteensa. Kalma virnisti "mitenkäs nyt suu pannaan?" -tyylisesti ennen kuin nosti veitsensä ilmaan ja koitti sillä iskeä haltiaa suoraan keskelle vatsaan. Miekan lävistänyt jalka? Se ei vuotanut verta, koska Kalma hopean arkana kykeni parantamaan itseään niin kauan kuin verta kehossa riitti.

[Crimson]

Delathos

Kultainen miekka upposi aavekoiran jalkaan, josta se heti iskun jälkeen vetäistiin mahdollisimman paljon kipua tuottaen. Piskin onnistui kuitenkin väistää hopea tikarin isku vetäisemällä nopeasti kätensä vain pois vahinkoa tekevän teräaseen tieltä, jonka takia Del tyytyi hetken näyttämään nyrpeää naamaa toiselle. Jack onnistui saamaan kuuraparran kuitenkin hämmentyneeksi tarraamalla haltian miekkaa pitelevän käden ranteesta kiinni. Totta kai Delathos yritti heti riuhtaista kättään irti toisen otteesta, mutta aavekoiran ote piti. Lujasti pitikin, josta päätellen Jackilla ei ollut aikomustakaan päästää siitä irti siitä.

Kaksikon enemmän tai vähemmän vihaa leimuavat katseet kohtasivat jälleen, kunnes Jack tarttui veitseensä kiinni. Del onnistui pistämään kyseisen merkille nopealla vilkaisulla, mutta toisen pitäessä suippokorvan ranteesta kiinni, oli hänen liikkumisensa rajoitettua. Aavekoira voisi millä hetkellä vain vetäistä haltiaa tahtomaansa suuntaan, ellei valkoparta sitä ennen olisi leikannut kättään irti toisen otteesta. Ellei sitten--
Uusi suunnitelma kyti Delathosin mielessä samalla kun katse seurasi sivusilmällä lähestyvää veistä. Siinä missä aavekoira voisi häntä ohjailla ranteesta pitävällä otteellaan, voisi myös Del ohjata toista. Miekkaa pitelevä käsi kävi viime hetkellä ohjaamaan Jackia nopealla riuhtaisulla syrjemmälle, samalla kun veitsen terä porautui Delathosin kylkeen. Vedolla oli onnistuttu estämään peräti jopa tappava isku, jonka tuo piski olisi pakkasherralle tarjoillut, mikäli yllättävä horjutus ei olisi onnistunutkaan. Sähähdys päästettiin huulien välistä ja kulmat kurtistuivat ennestään. Paikalleen ei Del vieläkään kuitenkaan jäänyt, vaan päättäväisenä tikaria pitelevä käsi kävi suorittamaan salaman nopeasti sivalluksen päin Jackin kasvoja, tavoitellen otuksen ainoata normaalin näköistä silmää.


//Toivottavasti pieni hitti ei haittaa tässä yhteydessä o3o//

[suskari]

Haltian ketku osoittautuikin harvinaisen ovelaksi tapaukseksi. Samalla kun Kalma oli lähettänyt tappavankin iskunsa matkaan kohden haltiaa, tuo otti ja riuhtaisi aavekoiraa sivulle jolloin luonnollisestikkin hyökkäyksen isku rata muuttui Kalman joutuessa ottamaan horjuvia askelia pitääkseen itsensä pystyssä, että yrittäessään tähdätä iskuaan haltiaan. Isku itse osui haltiaa kylkeen samalla kun Kalma itse mätkähti hieman surkean näköisesti maahan onnistuen kuitenkin jättämään itsensä jonkin asteiseen konttaus asentoon, josta nousi ylös nopeasti kun haltia syöksähti kohden tikarinsa kanssa. Kalma kuitenkaan koskaa ehtinyt tekemään oikein mitään estääkseen kasvoihin kohdistuvaa hyökkäystä kun tikarin terä leikkasi kasvoihin kauniin viillon. Kalma parahti pidellen kasvojaan toisella kädellään normaalin silmänsä kohtaa samalla kun otti askelia taaemmas tuosta haltiasta ja kauas tuon tikareista. Hetken aikaa aavekoira saikin taistella kivun kanssa jota silmän yli menevä haava tuotti silmän alueelle ja aavekoira todellakin pelkäsi kuuraparran onnistuneen puhkaisemaan sen lopullisesti sokeaksi, josta tuo maksaisi jos sen olisi onnistunut tekemään. Lopulta aavekoira uskaltautui nostamaan kätensä pois kasvoiltaan joissa oli kapea, pitkä mutta syvä haava silmän yli ja luikerteli aina poskelle asti ja siintä jonkin verran yli kaventuen. Vertakin oli kasvoilla totta kai haavan johdosta, mutta se ei miestä hätkähdyttänyt.
"Et taida pitää silmäpuolestani?" Kalma kysyi pienesti virnistäen äänensävyllä josta selvästikkin paistoi pieni ärstymyksen kipinä haltiaa kohtaan pitäen toista silmäänsä kiinni kivun takia. Jalassa olleen haavan aavekoira taas paransi silmissä housuihin jäädessä vain verestä tahriintunut reikä kertomaan osumasta. Hyökkäämään aavekoira ei kuitenkaan tällä kertaa ryhtynyt vaan jäi odottamaan haltian omaa liikettä jos vielä haluaisi jätkää tätä älytöntä peliä. Tosin hulluhan tuo olisi jos vielä jatkaisi noilla vammoilla taistelua.
"Eräs kysymys: paljon päästäni edes pyydetään?" Kalma kysyikin yllättäen silkasta uteliasuudesta tältä mieheltä, jos tuo edes tiesi sitä.

[Crimson]

Delathos

Hopeisen tikarin sivallus osui juuri sinne minne pitikin. Aavekoiran parahduksen myötä Del tarrasi kyljessään yhä törröttävään veitseen, empi hetken, mutta repi sen sitten hammasta purren irti itsestään, nakaten verisen teräaseen jonnekin hankeen. Kultaista miekkaa pitelevä käsi nousi nyt myös pitelemään kyljessä olevaa haavaa, joka vuosi ankarasti verta. Siihen myös saattui vietävästi, joka saikin pakkasherran jäämään hieman kumaraan seuraamaan Jackin tilannetta, valmiina viiltämään hopeatikarilla uudelleen tuon kasvoja jos tarve oli.
Tikari pidettiin kokoajan suunnattuna kohti piskiä. Lopulta tuo maanvaiva rohkeni poistaa kätensä pois kasvojensa tieltä ja Del saattoi nähdä aikaansaannoksensa vihdoin. Pitkä pystysuora, syvä haava silmän päällä ja veriset kasvot riittivät takaamaan kuuraparralle jotain myhäilemisen aihetta ainakin hetkeksi. Tästä tekosesta selvästi ärtynyt aavekoira kysyikin piakoin, eikö Delathos todellakaan pitänyt hänen silmäpuolestaan.
En pidä. En pidä silmästäsi. En kummastakaan niistä, enkä myöskään sinusta, haltia tyytyi toteamaan ja suoristi sanojensa päätteeksi selkänsä näyttääkseen, ettei ollut itse vielä valmis luopumaan taistosta, vaikka pahoin haavoittunut olikin. Tämä oli sitä niin kutsuttua pohjoisen väen hulluutta.

Toteamusta seurasi kysymys, johon kuuraparta mietti hetken vastaisiko ollenkaan. Kyllähän hän tiesi, paljon saisi jos tuon onnettoman ketkun saisi hopeavadilla tarjoilla sen haluavalle. Mutta kuuluiko se Jackille?
Paljonko? Sen verran että saisin sillä lunastettua mukavaa seuraa itselleni yhden yön ajaksi. Ehkä suostuvat lämmittämään kylpyvetenikin, pakkasherra tuumasi piruillen, Miksi se sinua edes kiinnostaa? Olet yhtä kuin kuollut jos se minusta on kiinni. Tuskin sinua kukaan kaipaa, vai kaipaako? Empä usko. Tuskin sinulla on koskaan eläessäsi ollut edes omistajia, kun noin väkivaltainen ja villipetomainen olet. Kuka tahtoisi lemmikikseen koiran, joka repii jokaisen eteensä tulevan kappaleiksi? En minä ainakaan haltia sähisi ovela hymy kasvoillaan, samalla kun tuo askelsi kohti varsijoustansa, joka ei enää kovin kaukana ollut.
Katse pysyi kiinnittyneenä aavekoirassa, samoin kuin tikarilla osoitettiin tuota otusta kohden kokoajan. Miekka työnnettiin tuppeen ja vapaa käsi kävi haparoiden etsimään jousta vierestä, lopulta tarraten sen käsiosaan kiinni. Haltia ei voinut kuitenkaan ladata jousta, sillä siihen olisi tarvittu molemmat kädet ja irti päästäminen ainoasta aseesta, joka aiheutti kunnon vahinkoa Jackiin, ei ollut vaihtoehto.
Tee siis yksi hyvä teko elämässäsi ja anna minun tappaa sinut. Eihän suinkaan ollut liikaa pyydetty, eihän? Delathos sanoi astellen nyt lähemmäs koiraa.

[suskari]

Kalma oli menettänyt toisen aseensa haavoittaessaan haltian kylkeä jopa niinkin pahasti että veitsi oli jäännyt kuuraparran kylkeen roikkumaan. Moni mies olisi ollut tuossa vaiheessa jo massaa, mutta ei tämä haltia.. mies oli ja seisoi pystyssä ja repi vielä veitsenkin irti kyljestään heittäen sen lumihankeen. Mistä tuo mies oikein kaatuisi maahan!? Jos tuo ei kohta kaatuisi tulisi tästä taistelusta todella pitkä ja... turhauttava hänen kohdallaan, eikä yökään loputtomiin kestäisi. Aamun tullessa hän vasta kusessa olisikin jos tuo vielä pystyssä tarpoisi.
"Mikäs minussa vikana muka sitten on?" Kalma kysyi pienesti naurahtaen haltialta kun tuo vastasi hänen toteamukseensa ettei pitänyt hänen silmistään ja vielä vähemmän hänestä itsestään.
"Minä en sentään sinun kimppuusi hyökännyt, joten syytä itseäsi että olen hieman.. ilkeä sinua kohtaan." Kalma lisäsi pienesti hymähtäen. Hänhän oli tarjonnut jo kerran miehelle ystävällisyyttään, mutta sen sijaan tuo päättikin vetää sen vessanpytystä kauniisti alas.

Kalma ei kieltämättä aivan saannut haluamaansa vastausta kysymykseensä, tai ainakaan sellaista mitä aavekoira oli halunnut. Ei sen sijaan tuo haltian ryökäle ilmoitti että saisi mukavat rahat hänen hengestään yhen illan seuralaiseen ja vielä jopa mukavan lämpimän kylvynkin päälle kysyen vielä päälle että miksi se häntä pitäisi kiinnostaa ja vielä kävi perään solvaamaan hänen elämäänsä josta tuo ei tiennyt yhtään mitään.
"Hyvä että kysyin, sain ainakin tietää millainen sika olet kauniin ulkokuoresi alla.. ja kyllä minua kotona odotetaan saaliin tai rahojen kera, että ruokaa saataisiin pöytään." Kalma murahti haltialle hampaidensa välistä pienen hyvin matalan murinan kera, joka puolestaan kertoi aavekoiran ärtymis asteesta hyvinkin paljon. Katse myös seurasi tarkkaa kuinka haltia selvästikkin pyrki jalkajousensa luokse aikoakseen taas ottaa sen käyttöönsä. Kalma olisi mennyt mielellään estämään sen, mutta haltialla oli veitsi kädessä joka hyvin osuessaan voisi tappaa hänet siihen paikkaan. Sitä riskiä aavekoira ei ottanut vaan pysyi aloillaan kuunnellen miehen pilkat hammasta purren suu tiukkana viivana vastaamatta mitään, joten haltia sai rauhassa nostaa aseensa lumihangesta makaamasta. Seuraava kysymys tulikin melkolailla nurkan takaa saaden Kalman ärtymis asteen nousemaan entisestään jonka kuuli selvästikkin kuuluvasta agresiivisesta murinasta.
"Sinä pilkkaat minua.." Kalma murahti hampaiden välistä, jolloin tuon pää nytkähti taaksepäin kuin joku olisi nykäissyt sitä. Kalma irvisti vaikuttaen olevan tuskissaan, mutta siintä huolimatta mies hymyili.
"Ai haluat ulos? Miksi? Et sinä yleensä ongelmistani ole kiinnostunut." Kalma kysyi ääneen hiljeten hetkeksi kuunnellakseen Merarin vastauksen, mutta ei laskenut katsettaan haltiasta. Hyökkäisi vielä salaa mokoma sika.
"Del, saat uuden seuralaisen.. taidan itse siirtyä syrjään, pidä hauskaa! Merari muista säästää pää." Kalma toivotti virnuillen haltialle samalla kun tuon koko ruumis nytkähti voimakkaasti, iho musteni samalla kuin Kalman lihaksisto alkoi paisumaan kuin pullataikina konsanaan ja koko että ulkomuoto alkoivat muuttumaan. Ja lopulta metsästäjän edessä oli ainakin kaksikertaa suurempi tuttavuus kuin aikaisemmin ihmisusimaiseen muotoon käärittynä. Merari nosti katseensa haltiaan virnuillen lipaisten huuliaan ja laskeutui nelinkotin.
"Älä suotta näytä yllättyneltä.. kyllä sinun pitäisi minut tietää, puoli kylää näki sentään minut silloin pakenemassa roska kylästänne." Merari naurahti pienesti samalla kun avasi kitansa ja laukaisi energia ammuksen kohden haltiaa.

[Crimson]

Delathos

Kuuraparta kuunteli toisen kysymyksen. Mitäkö vikaa hurtassa oli? Tämän kerran tapaamisen perusteella niin kaikki, ettei ihmekään että joku onneton oli tahtonut ulkopuolisen lähtevän pistämään koiran pois päiviltä. Tuon jälkeen Jack kävi vielä moittimaan Deliä siitä, että haltia itse oli aluksi hyökännyt toisen kimppuun. Niinhän se oli. Mutta mitäpä tämä valkotukkainen sekopää ei rahan vuoksi tehnyt. Ahne kun oli. Delathos ei nähnyt mitään syytä vastata, joten suu pysyi visusti supussa ja pilkallisen katseen annettiin puhua puolestaan.
Myöhemmin aavekoira innostui sanomaan kuurapartaa siaksi. Delathos ei kieltänyt, kohautti vain pienesti olkiaan ja hymyili vinoa hymyään otukselle. Kyllähän hän jonkin asteen sika oli. Ei välittänyt juurikaan muista kuin itsestään, ja piti sitä vieläpä henkilökohtaisesti hyvänä asiana. Oli valmis jättämään toverit taakse kuolemaan, kunhan pelastaisi sillä oman nahkansa. Eikä tavallisesti kukaan muu kuin hän itse jäänyt todistamaan näitä hetkiä.

Aavekoira oli käynyt murisemaan aggressiivisesti. Se ei ollut hyvä merkki. Pikemminkin kertoi, että Jackissa olisi vielä puhtia taistella ja pistää hanttiin pakkasherran yritykselle tappaa tuo. Jack avasi suunsa, mutta yllättävä nykäys tuon päässä tuntui keskeyttävän miehen lauseen. Delathos pysähtyi niille sijoilleen, katsoi nyt toinen kulma ylhäällä toista ja tämän yksinpuhelua. Kenelle mies puhui? Ei ainakaan hänelle. Koska toisen katse ei missään vaiheessa laskenut Delistä, ei haltia käynyt hyökkäämään silmittömästi toisen päälle, vaan jäi odottamaan parempaa tilaisuutta. Sen sijaan kuuraparta sai hetken aikaa ladatakseen varsijouseensa uuden hopeateräisen vasaman.
Pian koira ilmoitti Delathosin saavan uuden seuralaisen. Merari. Niinkö tuo otus oli sanonut? Delathosilla ei ollut mitään käsitystä siitä mitä tuleman piti, mutta haltian itsevarmuus siitä että tuo kyllä hoitelisi toisenkin louskuleukaisen karvapallon kasvoi suorastaan silmissä. Ainakin niin kauan kuin kuuraparta näki uuden vastustajansa. Varsijousi oltiin nostettu tähtäämään Jackia, suomaan tuolle viimeinen laukaus, mutta se yllättäen laskikin Delin pistäessä merkille kuinka aavekoira muuttui mustaksi hänen edessään. Tuon muutoksen myötä myös ulkonäkö muuttui, mikä sai palkkionmetsästäjän kavahtamaan muutaman ontuvan askeleen taaksepäin otuksesta, joka muistutti nyt kahdella jalalla kävelevää valtavaa sutta. Kiva. Erittäin kiva. Delathos naurahti hermostuneesti tarkastellessaan tätä karvapalloa ja laski yhteen mahdollisuuksiaan selvitä tämän pedon kynsiltä. Kuten olettaa saattoi, ne mahdollisuudet näyttivät valkotukkaisen silmissä tällä hetkellä hyvin pieniltä.

Susi puhui, mutta ei jättänyt tilaisuutta Delathosin vastata tuolle, kun jonkinlainen energialaukaus ammuttiin haltiaa kohden. Del pyrki kauemmas otuksesta. Ei kääntänyt kuitenkaan selkäänsä tuolle. Koska aikaisemmin raadeltu jalka petti yllättäen alta, oli se ainoa syy, miksi valkohapsi ei ammuksen tielle jäänyt, vaan tuo sujahti ohi ja pamahti vasten kauempana olevia puita. Selvä palaneen käry nousi heti ilmaan metsän tavallisen tuoksun lomasta, joka riitti kertomaan kuuraparralle ettei vastaavanlaisen tulituksen alle kannattanut jäädä jatkossakaan. Haltia kapusi itsensä nopeasti ylös ja horjui hetken paikoillaan hakien tasapainoaan takaisin ja selvittääkseen päätään.
Sinä siis olet Merari? Oikein hauska tutustua, mutta tiedätkös laskin juuri selviytymis mahdollisuuksiani sinua vastaan ja tulin siihen tuumaan, että taidan jättää leikin kesken. Sitäpaitsi minun täytyi tappaa se toinen, Jack, ei sinua, joten voimme lopettaa tähän aivan hyvin, kun oikea kohde katosi taivaantuuliin. Jatketaan joku toinen kerta vai mitä? Kuulostaa hyvältä ehdotukselta ainakin minun mielestäni, Del yritti puhua itseään pois tilanteesta, vaikka tiesikin että se oli turhaa. Miksi peto hänet jättäisi rauhaan sen jälkeen, mitä haltia oli aavekoiralle tehnyt? Pahuksen laumaeläimet! Ajavat aina toistensa etuja.
Pakkasherra lähti lopulta reippaasti perääntymään Merarista, ampuen jousellaan tuota kohti saadakseen edes hetken aikaa pinkoa läheisten puitten taakse piiloon. Varsijousi nakattiin teon jälkeen maahan ja selkä painettiin tiukasti vasten yhtä niistä valtavista puista, joitten taakse haltia oli ehtinyt piipertää. Del oli hermostunut. Liian hermostunut saadakseen mitään järkevää aikaan, jonka takia soikin itselleen hetken hengähtää kipujensa kanssa ja kerätä rohkeutensa uudestaan kasaan.

[suskari]

Energia ammus otti ja meni ohi haltiasta, joka oli omaksi onnekseen kompuroinnut jalkoihinsa ja melkein kaatunut turvallensa lumihankeen. Merari virnisti pienesti haltian järkyttyneelle ja jonkin verran hätääntyneelle käytökselle. Minne se niin tyyni ja itsevarma mies oli yht`äkkiä hävinnyt kun panokset hieman nousivat. Haltia avasi suunsa ja yritti saada Meraria luopumaan tuon paloittelusta ja murskaamisesta paikallisiin puihin tai omiin käsiinsä.. Merari tapitti tuota virnuillen kettuilevan näköisesti, kunnes naurahti kuivasti ja avasi oman suunsa vastatakseen miehelle.
"Jos tarkkoja ollaan nimeni on Jack... rakki vain tykkää kutsua minua Merariksi." Merari kävi huomauttamaan haltialle sillä Merari, jonka oikea nimi oli Jack, ei pitänyt oikein uudesta kutsuma nimestään, jonka oli saannut jokunen aika sitten.
"Ja eräs hauska pikku fakta haltia.. minä ja Kalma, jota sinä kutsut Jackiksi, olemme yksi ja sama henkilö." Merari huomautti virnistäen valkohiukselle samalla kun nousi itse seisomaan koko pituuteensa ja oli aikeissa hyökätä kun haltia itse ennättikin ensin. Nuolia alkoi satelemaan koira hirviön niskaan samalla kun saalis itse pyrki karkuun ja kauas Merarista, joka itsekkään ei jäännyt nuolten tielle sentään seisomaan vaan perääntyi puiden taakse väistämään nuolia joista osa lensi ohi ja osa jäi törröttämään puiden runkoihin.

Nuoli sade loppui kuitenkin nopeasti ja Merari uskalasi tulla itse esille jo puiden suojasta nuuhkien kirsullaan ilmaa samalla kun nousi seisomaan haistaakseen pienen tuulen vireen mukana tulevat hajut kirsussaan. Tosin voimakasta tuoretta veren hajua ei ollut vaikea löytää kun Merari käänsi virnuillen punaisena hohtavan katseensa sinne suuntaan missä oletti tämän kertaisen saaliin olevan.
"Kai otit huomioon että haistan sinut kilometrien päähän!?" Merari huomautti naurahten räkäsesti tarkoittaen sanojaan totta kai itse Delathokselle. Merari antoi pienen muutaman sekunnin ahdistavan hiljaisuuden laskeutua metsään hänen sanojensa jälkeen kun teleporttasikin haltien eteen virnuillen, laskien päänsä tuon omien kasvojen tasolle.
"Minne uhmakkuutesi katosi? Eikö sinun pitänytkin pystyä hoitelemaan minut.. tai no meidät että saat palkkasi?" Merari kysyi tekemättä hyökkäystä.. hän vain halusi nauttia edes pienen skunnin haltian pelokkaasta jumittamisesta, edes hetken ennen kuin tuo keräisi jälleen itsensä.

[Crimson]

Delathos

Kuuraparta mietti hetken aloillaan mitä iso koirapeto oli hetki sitten sanonut. Hänkö ja Kalma tai siis Jack olivat yksi ja sama henkilö? Ei tainnut olla ihmekään tosiaan että joku tahtoi tuon pois päiviltä, mutta että tästä pienestä muodonmuutoksesta ei oltu itse Delathosille mitään kerrottu aiheutti pientä närää itse metsästäjässäkin hiljattain. Henkensähän hän menettäisi pikemmin kuin saisi tuollaisen olennon aisoihin! Mutta ei hän karkuunkaan voisi juosta. Ei jalalla, jonka tuo piski oli aikaisemmin onnistunut hampaansa upottamaan ja repimään verille.
Delathos havahtui ajatuksistaan kuullessaan Merarin puhuvan ja naurahtavan jossain puiden toisella puolella. Haltia irrotti itsensä puitten rungosta hetkeksi, aikeenaan vilkaista runkojen toiselle puolelle tarkastaakseen mitä Jack oikein aikoi, kunnes joutui painamaan itsensä takaisin puita vasten kun otus ilmestyikin suoraa hänen eteensä.

Pieni hätäinen hengähdys pääsi huulten välistä, kun peto onnistui säikäyttämään lievästi itse pakkasherran. Sydän alkoi lyödä yhä lujempaa rinnassa, kun tilanne alkoi näyttää yhä vain pahemmalta ja se sai Delathosin jälleen empimään liikkeitään. Pian kuitenkin tuo tyhmänvarma hymy nousi jälleen miehen kasvoille, kun valkojouhi sai itseään rauhoiteltua. Eihän tätä peliä vielä oltu hävitty suinkaan!
Pitihän minun - ja pystynkin siihen vielä, kuuraparta sihahti huuliensa välistä ja ryhdisti itsensä seisomaan, antaen terävän katseensa tuijottaa suoraa koirapedon silmiin. Vaikkei se tietenkään hyvä ajatus ollut. Ei hän pelännyt. Ei siihen ollut syytä. Ei edes yhtä. Tottakai oman henkensä menettäminen hirvitti, mutta ei Delathos ollut koskaan aikaisemminkaan jaksanut välittää henkensä puolesta, miksi siis antaa moisen häiritä mieltä nyt?
Mutta en näe kamppailua enää reiluna, arvon karvakasa, josta syystä taidan jättää nämä pippalot väliin. Annan sinulle tilaisuuden lähteä tiehesi. Säästät henkesi, enkä tule enää toistamiseen perääsi. Sovittu?, Del virkkoi itsevarmana ja lähti ottamaan varovaisia askelia sivusuuntaan, poispäin Jackista.

[suskari]

Merarin kasvoille levisi sanoinkuvaamattoman huvittunut virne kun metsästäjä, josta nyt oli tullut saalis, oli aivan paskat housuissa karvaisemman vastustajansa kanssa. Tosin Merarin ilon aihe kauaa saannut kestää kun haltia lopulta sai koottua itsensä ja veti kasvoillensa jälleen tuon ärsyttävän tyyneen virneensä, samalla kun Merarin oma virne pyyhkiintyi pois kasvoilta miehen avatessa suunsa.
"Tuossa kunnossa? Älä naurata!" Merari naurahti kuivasti haltian uhkaukselle että pystyisi kunnostaan huolimatta vieläkin lyömään hänet maahan. Tosin miehen katseessa ei enää ollut pelkoa, jota tuolla oli hetki sitten ollut.. päinvastoin haltia vaikutti saanneensa itsensä jälleen kasaan ja saattaisi kyetäkkin puolustamaan itseään vielä jonkin aikaa. Merarin ajatukset kuitenkin keskeytyivät kun haltia avasi jälleen suunsa ja kaikista Merarin päätelmistä poiketen tuo pyysi, ei vaan vaati häntä luopumaan tuon nuijimisesta ja päästämään tuon menemään sillä varjolla että tuo jättäisi hänet rauhaan eikä tulisi jahtaamaan. Merari tapitti valkohapsua kuin idioottia konsanaan pää hiukan kinkallaan samalla kun tuo otti askelia taakse kuin hän olisi jo jotain luvannutkin...
Merari ei ikinä vastanut haltialle mitään suullisesti, sen sijaan mies sai vastaukseksi muutaman nopean askeleen itseään kohden ja iskun kasvoihinsa sivu suunnalta kyynerpäästä jonka johdosta mies horjahti tai kaatui. Merari ei välittännyt. Eikä Merari aikonut jättää haltalle aikaa toipua iskusta sen pahemmin, sen sijaan tuo hyökkäsi koittaen kynsiä tuota terävillä tappavilla kynsillään sieltä täältä, erityisesti vatsaa ja kasvoja, kunnes siirtyi itse taaemmas.
"Luuletko että luotamme sinuun enää toista kertaa?" Merari kysyi haltialta samalla kun laskeutui alas nelinkontin ja avasi kitansa laukaisten jälleen suustaan energia ammuksen kohden metsästäjää.

[Crimson]

Delathos, Iriador

Pedon katse ei lupaillut mitään hyvää. Juuri kun Del sai otettua muutaman nopeamman askeleen pois päin piskistä, ottikin peto askelia häntä kohden ja mojautti kyynäränsä vasten haltian kasvoja, joka sai pakkasherran horjahtamaan pahemman kerran. Isku sai näkemään tähtiä ja hyvin epätasaiset askeleet sen kuin veivät Delathosia kauemmas toisesta. Häijy kynsien raapaisu vasten jo aikaisemmin vahingoitettua kylkeä sai kuuraparran sihahtamaan hampaittensa välistä, jonka jälkeen toinen käsistä nousi suojaamaan kasvoja ja toisella, jossa yhä pidettiin hopeista tikaria, pyrittiin vahingoittamaan Merarin yhä miestä kohden huitovia käsiä. Kauaa ei tikari kuitenkaan Delathosin kädessä pysynyt, kun se kevyesti lennähti jonnekin hangen sekaan koirapedon onnistuttua huitaisemaan kynsimiseltään haltian kättä.
Viimeistään nyt kuuraparta tajusi pelin olevan menetetty ja että hän olisi enemmän kuin pahasti alakynnessä.

Raapimiselta ei tuntunut tulevan loppua. Suojaamaan pyrkivät kädet oli revitty totaalisesti enemmän ja vähemmän syville naarmuille, samoin kuin koko yläkroppa näytti pahasti kärsineeltä. Lopulta Jack astahti kauemmas kynsiensä kanssa ja Del valahti polvilleen maahan henkeään vetämään. Haavoista säteilevä kipu alkoi olla sietämätön ja veren tahrima lumihanki alkoi olla sietämättömän näköinen. Kaikesta tästä huolimatta pakkasherra yritti vielä kammeta itseään onnettomana ylös, mutta onnistui vain kumoamaan itseään syvemmälle hankeen jokaiselle yrityksellä. Sivusilmällä mies myös pisti merkille toisen taas laskeutuneen tuohon kirottuun asentoon, joka ei voinut kieliä muusta kuin uudesta energia ammuksesta, jollaisen tuo piski oli aikaisemminkin jo ehtinyt pamauttaa suustaan.
En olettanutkaan että luottaisit, Del sai ähistyä suustaan samalla kun onnistui viimeinkin vielä nostamaan itsensä pystyyn. Tosin horjuminen viittasi siihen, että mies kaatuisi pian takaisin niille sijoilleen mutta eipä ehtinyt, kun koiran pamauttama ammus lennäytti haltian komeasti kauemmas. Nyt haavoja koristivat myös paikoitellen hiiltyneitten vaatteitten lisäksi inhottavat palovammat, jotka saivat kuuraparran kiroamaan mielessään karvakasan, joka ne oli aikaan saanutkin. Vaikka kovasti kuuraparta olisi tahtonut maasta nousta, ei se enää onnistunutkaan. Voimattomuuttaan mies luiskahti jokaisen lyhyen yrittämän jälkeen takaisin hankeen.
Kirottua.., valkohiuksinen ähisi haltiaksi, jääden sitten tajuttomuuden rajamaille roikkumaan veriseen hankeen.


Jossain lähistöllä joku toinenkin oli kuullut taistelun äänet ja lähtenyt jäljittämään mistä moiset äänet olivat peräisin. Iriador, joka oli sattunut olemaan toimittamassa työasioitaan aikaisemmin haltioiden piilopaikalla, oli lähtenyt tapansa mukaisesti yötä vasten takaisin kotia kohden Poldoran kanssa. Vaikka tarkoituksena oli ollutkin vain palata mahdollisimman nopeasti takaisin kaupunkiin, oli nuorukaisen uteliaisuus herännyt liiankin vahvana jälleen ja johdattanut tuon pois poluilta yhä vain syvemmälle metsään.

Punatukka oli saapunut pienen aukean alueen laitamille tarkkailemaan tilannetta, kun valtava mustan karvan peitossa oleva ihmissusimainen hahmo teki selvää valkohiuksisesta haltiasta. Poldora oltiin jätetty kauemmas. Se osaisi pitää itsestään huolen ja tulla isäntänsä luokse, kun sitä kutsuttaisiin. Kun tummahipiäinen mies ei enää noussutkaan hangesta otuksen viimeisimmän erikoisen ammuksen jälkeen, näki Iriador parhaakseen pistää pisteen mustan pedon toimille. Punatukka ei voinut sietää omiensa kärsimystä, ja koska hän sattui olemaan paikalla, ei nuorukainen voinut mitään omille näkemyksilleen ja tavoilleen toimia vastaavanlaisissa tilanteissa.
Iriador astui esiin metsän suojista, jääden seisomaan hieman kauemmas tapahtumista, mutta kuitenkin selvälle näköetäisyydelle.
Lopeta hyvän sään aikana, olivat Merarille osoitetut sanat, joilla punatukka ilmoitti olemassa olostaan kaksikolle.

[suskari]

Haltia otti pahemman kerran osumaa Merarin kynsiessä tuota minkä vain vahvoista käsistään sai, mutta ei haltiakaan puolustamatta jättänyt vaan alkoi melko mitättömällä- Merarin kokoon nähden- tikarillaan huitomaan koirahirviötä takaisin. Osumaa tuli sormille ja käsille, mutta ei mitään mainittavaa, ei ainakaan sellaista mikä menoa olisi pysäyttänyt ja sopivan tilaisuuden tullen Merari iski tikarin pois haltian kädestä. Kauniissa kaaressa lensikin lumihankeen jokusen metrin päähän ja sinne jäi. Merari virnisti.

Merarin pieni pirteys ja voiton riemu kuitenkin katosivat kun hänen lähettämä energia ammus ammuttiinkin lentämään täysin muualle, jossa se räjähti tehden tuhoaan. Merari oli kuitenkin kohdistanut katseensa hieman yllättyneen näköisenä valkohiuksiseen haltiaan. Osasiko tuo mies taikoa? Jos osaisi miksei tuo ollut käyttänyt sitä aikaisemmin? Taikuus kun oli tunnetusti niin hänelle kuin Kalmallekkin pahin mahollinen vastus mitä vastaan voisi tulla, mutta onneksi tuo ei sitä tiennyt. Eikä tuon tarvinnutkaan.
Merari seurasi tyynen rauhallisena haltian epävakaata hoipertelua, kunnes tuo kaatui maahan turvallensa saaden Merarin virnistämään voiton riemuisena ja nousemaan kahdelle jalallensa. Oli jopa ottamassa askelia kohden puoliksi tuuperuttanutta haltiaa kun huudahdus ilmassa pysäytti. Korvat nousivat pystyyn ja Merari käänsä katseensa huutajaa kohden antaen punaisena hohtavan katseensa kohdata tämän nuoren näköisen haltian omat.. sokeat silmät? Ei, tuolla oli varmaan luonnostaan vaaleat silmät sillä katse oli valpas toisin kuin sokealla joka olisi tuijottanut vain eteensä tyhjänä. Pojan sanoihin Merari kuitenkin rävähti nauramaan kuin parhaallekkin vitsille.
"Mitä meinasit tehdä pentu? Huutaa minut kuoliaaksi?" Merari pilkkasi virnuillen ja käänsi vakavoituen katseensa kohden maassa makaavaa vanhempaa haltiaa ottaen askelia tuota kohden. Punapäinen haltia koskaan ehtisi tuolta asti juoksemaan lajitoverinsa avuksi.. Kyllä Merari halusi varmistaa ettei tästä valkohapsista olisi enää harmia. Vaarallisen oloinen vastustaja.

[Crimson]

Delathos, Iriador

Sinisen kuiskauksen asuun sonnustautunut punatukkainen sotilas näytti hyvin tylyä naamaa pedolle ja nosti kädet puuskaan eteensä olennon revetessä nauramaan hänen aikaisemmille sanoilleen. Iriadorko pentu? Siinä tämä peto erehtyi pahemman kerran, mutta sitähän punatukka ei tuolle viitsinyt alkoa erikseen kertomaan. Sillä tuskin olisi mitään merkitystä jatkon kannalta.
Kuuroksi pikemminkin, mikäli se vain sinulle sopii, punatukka sanoi toista kulmaansa kohottaen ja laski sitten kädet sylistään takaisin sivuilleen, kun punasilmäinen peto käänsi katseensa takaisin verisessä lumessa makaavaan haltiaan ja lähti ottamaan askelia tuota kohti.

Olivatpa Merarin aikeet mitkä tahansa, eivät ne vaikuttaneet hyviltä. Delathos sai päätänsä nostettua sen verran, että näki kookkaan otuksen lähestyvän itseään. Jälleen epätoivoinen yritys nousta pystyyn ilman tuloksia. Juuri kun pakkasherra oli avaamassa suutaan, aikeissaan sanoa jälleen jotain typerää, teleporttasi Iriador kauempaa itsensä haavoittuneen haltian ja Merarin väliin, saaden aikaiseksi kuuraparrassa pelkkää hämmästystä.
Anna olla nulikka. Et sinä sille pärjää vanhempi ähisi punatukan takaa maasta haltiakielellä, samalla kun laski päänsä takaisin hankeen.
Pää kiinni. Vien sinut pois täältä, Iriador totesi ykskantaan vastaukseksi haavoittuneelle lajitoverilleen, joka tyytyi tuhahtamaan maasta käsin eliittisotilaalle. Punatukka vei kätensä varovasti miekkansa kahvoille molemmille sivuilleen, valmiina vetämään ne esille jos tuo musta peto päättäisikin yllättäen käydä päälle.
Anna olla. Voitit jo, Iriador aloitti ja katsoi terävästi pedon punaisiin silmiin osoittaen, ettei pelännyt tuota järkälettä tippaakaan, Sinulla ei ole mitään syytä tappaa tätä miestä, tai vaikka olisikin, en anna sinun tehdä sitä. Anna minun viedä hänet mukanani takaan ettei hänestä ole enää riesaa sinulle, Iriador sanoi. Heidän ei tarvitsisi taistella, mutta punatukka oli varautunut jo kaikkeen tämän otuksen suhteen.

[suskari]

Merari ei ikäväkseen ikinä päässytkään kohteensa luokse murskatakseen tuon pienen suloisen kallon toisen massiivisen jalkansa alle kun tämä nuorempi haltia päättikin pamahtaa väliin. Merari pysähtyi niille sijoillensa jääden tapittamaan uhmakkaan näköisesti edessään seisovaa punapäätä ja katse kiinnittyi vasta nyt pojan päällä olevaan asuun, joka oli sininen.. Jos Merari olisi ollut härkä ja tuo haarniska olisi ollut punainen, olisi Merari repinyt tuon pojan jo kappaleiksi ennen kuin olisi mitään tajunnut. Sini pukuisista haltoista kun Merarilla ollut mitään hyvää muistikuvaa, etenkään kyseisen sini komppanian komentajan kohdalla josta on ollut haittaa enemmän kuin rotasta vilja varastossa. Merari jäikin tuijottamaan pojan silmästä silmään katselun sijaan tapittamaan tuon varustusta ja vaikutti siltä ulkoisestikkin korvien luimistellessa ja kuonon kurtistuessa että aikoisi ja haluaisi repiä kyseisen vaatekappaleen kappaleiksi.. kera haltian joka sitä päällään piti. Merarin haarniskan katselu kuitenkin jäi kun haltia pojan takana oleva valkotukka ilmoitti itsestää avaamalla turpansa jutellen lajikumppanillensa- ilmeisesti- omalla kielellänsä jota Merari ei ymmärtänyt. Ilmeisesti kuitenkin kielsi poikaa tekemästä mitään tyhmää.
"Syy on se että hän itse tämän leikin aloitti, joten väisty tieltäni.. viimeistelen hänet." Merari huomautti nostaen katseensa vihdoinkin punatukkaisen kasvoihin, joka vielä lisäsi että pitäisi tämän palkkiometsästäjän poissa heidän nahkaansa hamuamasta. Merari naurahti.
"Ja miten ajattelit todistaa sen ettei hän enää ole päitämme jahtaamssa kun seuraava kohtaaminen tulee? Tuollaiset paskiaiset tappaisivat vaikka oman äitinsä jos hinnasta sovitaan." Merari saarnasi punapäälle vaka ilme kasvoillaan ja otti äkkiä askeleen kohden kaksikkoa nostaen terävä kyntiensä kätensä iskemään, kun kesken hyökkäyksen Merari joutui ottamaan horjuvan ja haparoivan askeleen taaemmas vaikuttaen olevan tuskissaan painautuen seisaalleen kyyryyn pidellen päätään, kunhan oli ensin sopivan matkan päähän päässyt kaksikosta.
"Älä tule hölmö, en ole vielä valmis!" Merari huusi tyhjälle.. tai no ei oikeastaan, Kalmalle tuo huusi joka yritti ottaa uudestaan kontrollia takaisin kehoonsa Merarin vastustelusta huolimatta. Merari parkui kivusta käskien Kalmaa olemaan tulematta esille, mutta se nyt oli täysin turhaa kun valtava peto lopulta lyyhistyi polvilleen maahan ja alkoi haihtumaan takaisin Kalman kehon sisään ja muutamassa sekunnissa maassa oli polvillaan Delathokselle tuttu mies riekaleisissa vaatteissa.

Kalma otti käsillään tukea kylmästä lumesta ettei olisi turvallensa kaatunut ja joutuikin hetken aikaa keräämään itseään paikoillaan, kun tajusi ettei ollutkaan aivan yksin paikalla huomatessaan liikettä silmäkulmassa. Kalma nousi hieman hoiperrellen ja hieman ontuvan näköisesti seisomaan raajojen täristessä niin Merarin käytöstä kuin kylmästä. Sanaakaan Kalma ei kuitenkaan vaihtanut tämän uuden haltian kanssa.. ei ainakaan pariin ensinmäiseen sekunttiin kun tajusi sen minkä Merarikin oli tajunnut, nuoremmalla oli sininen haarniska päällään! Kalma oli hetken hieman hämmentynyt ja samaan aikaan joksikseen säikähtäneen näköinen. Sininen kuiskaus kuitenkaan mikään tavallinen kasa sotilaita..
"Olet Sinisen kuiskauksen jäsen?" Kalma kysyi hieman väsyneellä ja värisevällä äänensävyllä.

[Crimson]

Delathos, Iriador

Iriador veti miekkojaan sentin jos toisenkin ulos huotristaan olennon luimistellessa korviaan ja kurtistellessa kuonoaan. Jotain tämä punatukkakin eläimistä ja niiden elekielestä tiesi, eikä tämän koiran eleistä saatellut päätellä, että se ystävällisesti tulisi silitystä ja rapsutusta keräämään jalkojen juureen näykkäisemättä ensin palaa irti silittäjästään. Nuori sotilas kuunteli olennon sanat, silkkaa ärtymystä mielessään sen suhteen, että itse vanhempi haltia taisikin olla tämän koko jupakan aloittaja ja syypää. Eihän Iriador edes tuntenut toista tai tiennyt minkä asian varjolla tuo oli tänne metsään saapunut, koirapedon mukaan ilmeisesti tappamaan tuota, mutta oliko tuonkaan olennon sanoihin luottamista? Iriador ei asettunut kumpaakaan vastaan tai puolelle. Nuorempi tahtoi vain viedä omansa turvaan ja paikattavaksi ja antaa punasilmäisen koiran täten mennä omia menojaan vahingoittamatta tuota.
En voi todistaa sitä millään tapaa, ennen kuin annat meidän mennä. Luulisin häneltä itseltäänkin löytyvän järkeä pysytellä kaukana sinusta jos ei, niin minun puolestani voit seuraavalla kohtaamisellanne listiä hänet, Iriador totesi ehkä turhankin kylmästi, saaden Delathosin takanaan murahtamaan hiljaa nuorempansa sanoille. Olihan niissä järkeä, mutta mikään ei estänyt pakkasherraa kantamaan kaunaa Jackille tämän jälkeen ja lähtemään uudestaan listimään tätä jos hän siis toipuisi vielä täysin tuon karvapallon aiheuttamista vahingoista.

Yllättäen toinen miekka nousi varoittamatta tupestaan esille ja Iriador otti valmiimman asennon, kun Merari äkisti otti nopeita askelia kaksikkoa kohti ja nosti uhkaavasti toisen kätensä kynsineen ylös. Peto kuitenkin perääntyi, joka sai Iriadorin laskemaan miekkansa ja olemaan enemmänkin yllättynyt siitä, kun olento alkoikin ulista itsekseen.
Jonkin näköisen muodonmuutoksen jälkeen, koirapedon sijasta punatukan ja kuuraparran edessä nökötti Delathosille enemmän tuttu Jackin hahmo. Sitä itse pakkasherra ei nähnyt, sillä tuo oli liian keskittynyt pitämään itsensä tajuissaan. Iriador sen sijaan tutkaili tätä uutta ilmestystä yhä häkellyksen sekaisena ohessa miekka löysi jälleen paikkansa takaisin omaan huotraansa. Jack vaikutti samaanaikaan pelokkaalta kuin hämmentyneeltä, siinä missä itse punatukkakin. Hämmennystä lisäsi kun mies otti puheeksi Sinisen kuiskauksen.
Miksi se sinua kiinnostaa? Iriador kysyi uteliaana, vastaamatta kuitenkaan vielä toisen kysymykseen, Jos rehellisesti joudun vastaamaan, niin kyllä. Olen yksi heistä.