Don't mind if I do//KITTYH


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti Pe Helmi 03, 2012 10:56

Delaney

Raskas huokaisu pääsi nuorukaisen huulilta. Pitikö kaikki riskeerata herran päänpiston nimissä ? Eikö voinut kertoa vain syytä siihen miksi yht äkkiä piti vain mennä ?
Haltia kiskoi hynttyyt niskaansa luikkien sitten niin huomaamattomasti kuin suinkin talliin.
Tallissa tuo aukoi kaikkien hevosten karsinoiden ovet, päästäen ratsut jo valmiiksi käytävälle. Rauhallisia puhellen ja suunnitelmia selittäen otti hevonen kuitenkin yhden hevosen jolle tuo puki suitset päähän. Leonardin suunnitelmia haltia ei tiennyt mutta neito itse ei ainakaan aikonut juosta umpihangessa karkuun, hevonen kun jaksaisi liikkua paljon nopeammin.

Lopulta valkotukka hipsi tallin ovelle raottaen sitä nähdäkseen portille asti. Kaikki hevoset olivat nätisti tuon takana, ja suitsilla varustettu oli käden ulottuvilla. Suitsitun hevosen vierellä oli myös laatikko jonka kautta nuorukainen pääsisi helpolla kaakin selkään.

Viesti Su Helmi 05, 2012 8:48

Leonard

Miehen hengitys höyrystyi pakkasessa tämän kurkkiessa nurkan takaa oliko reitti selvä. Pihamaalla ei ollut ketään, mutta sisältä saattoi kuulla vielä vähän puhetta. Isäntäperhe oli jo käynyt nukkumaan, mutta osa palvelijoista oli vielä hereillä. Periaatteessa Leonard ja Delaney olisivat vain voineet rikkoa lukon ja hiipiä pois, mutta meteli olisi kiinnittänyt huomion vain ja ainoastaan heihin. Leonard juoksi lumisen pihan poikki portille tarkastelemaan lukkoa. Se oli rautaa ja aivan jäässä. Leonard otti esille vasaran, jonka hän oli vohkinut matkalla sinne, kohotti kätensä ja iski. Koko piha kaikui metallisen lukon iskeytyessä rikki. Leonard ei aikaillut vaan potkaisi portin auki ja toivoi, että Delaney olisi ajan tasalla.

Viesti Su Helmi 05, 2012 10:03

Delaney

Hetkinen ei kai vain !? Delaney kerkesi vain miettiä tuon nähdessä Leonardin kohottavan vasaralla varustetun kätensä kohti porttia. Kova ääni kaikui kartanon pihassa, ja ratsaille noussut haltia käskytti hevosia liikkeelle. Kymmen kunta hevosta ryntäsi korvat luimussa ulos tallista, kun haltia ohjasti ratsunsa portille ojentaen Leonardille kättään.
"Nyt mennään!" Tuo hätyytti miestä ojentaen kättään, ratsain he menisivät kummatkin, kaveria ei jätetä !
Miehen päästyä selkään ja kartanon väen tulviessa pihaan, käski tummahipiä ratsunsa laukkaan, ohjastaen tuon metsään.
Muut hevoset juoksivat jonkin aikaa pihassa rinkiä, kunnes huomasivat otollisen tilaisuuden paeta itsekkin, ja niin oli helvetti valloillaan kartanon alueella.

//Sori pieni "hitti"//

Viesti Ma Helmi 06, 2012 10:18

//ei se mitiä toi oli just hyvä hitti! :DD

Leonard

Mies ehti huomata iskun jälkeen vain muutamia asiota. Ensinnäkin hän huomasi kuinka valoja alkoi syttyä sisällä ja kuinka pari palvelijaa juoksi ulos. Samalla pihan poikki kirmasi kymmenkunta hevosta, joista yhden selkään hänet kiskaistiin. Tämän jälkeen kuului huutoja:
"Ottakaa hevoset kiinni!! Kaksi orjaa karkaa!! Ottakaa heidät kiinni!! Älkää päästäkö heitä karkuun!!" Ratsuja yritettiin saada kiinni, mutta osa juoksi suoraan Delaneyn ja Leonardin perään portista ulos. Leonard nauroi, vaikka kylmä viima pisteli hänen poskiaan, vaikka heidän pakonsa ei ollut vielä täysin onnistunut. Hevosten ja kahden orjan kirmatessa pimeään metsään palvelijat ja muut orjat eivät voineet muuta kuin seurata vierestä vaikka osa aluksi lähtikin lyhtyjen kanssa jalkapelillä perään.
Lumi narskui kavioiden alla ja hevoset hirnuivat onnellisina tästä yllättävästä vapaudesta. Leonard piteli kiinni edessään istuvasta haltiasta ja sanoi:
"Ratsastetaan niin pitkälle kuin hevoset jaksavat juosta. Niin pitkälle, ettei meitä enää saada kiinni!" Pako oli onnistunut yllättävän helposti ja mies oli aika varma, että tämän tapauksen jälkeen isäntä pitäisi porteilla yövartijoita, maksoi se sitten miten paljon tahansa.

Viesti Ma Helmi 06, 2012 10:58

Delaney

Adrenailiinni paukku oli melkoinen, uskomatonta että vapaus oli kokoajan ollut näin lähellä ! Mikseivät he olleet tehneet tätä jo aikoja sitten !? Toisaalta jotkut tuntuivat vielä seuraavan, ja pimeä talvinen metsä ei luvannut vielä vapautta, mutta sen Delaney tiesi ettei hän päätyisi enään tuohon kirottuun kartanoon.

Hevoset kulkivat kokomatkan ratsukon perässä, ja ihmekkös tuo, laumaeläimiä kun olivat. Delaney tunsi sydämensä jyskyttävän pakkasen viiman purressa poskia, mutta se oli vain vapauden pistävä tunne.

Ratsu oli jatkanut laukkaansa pimeän lumisen metsän halki, eikä metsästä oltu vieläkään päästy. Delaneyn vaistot kertoivat tuolle yhden suunnan, yhden ainoan suunnan mistä löytyisi koti, jottei kaksikko kiertäisi hevosella ympyrää. Pian ratsusta kuitenkin loppui puhti kesken, ja tuo alkoi väen vängällä hidastamaan vauhtiaan, ja pian tuon tahti olikin kävelyä. Hevonen hirnui, kertoen haltialle ettei jaksaisi enään noin reipasta tahtia, muutkin perässä yhä kulkevat hevoset hidastivat ja alkoivat lönkytellä käyntiä.
"Ollankohan selvillä vesillä ?" Delaney kysyi Leonardilta naurahtaen, tunne oli ihana, liian kauan hän oli ollut aitojen sisäpuolella näkemättä kaunista villiä luontoa, vaikka pimeät varjot eivät miellyttäneet, voitti tämä vankeuden.

Viesti To Helmi 09, 2012 1:01

Leonard

"Takuulla vetoa, että ei", mies sanoi hilpeästi nauraen. "Heti, kun he saavat yhdenkin hevosen kiinni, ne lähtevät perään." Leonard kääntyi katsomaan tulosuuntaan ja vielä ei ainakaan näkynyt tai kuulunut takaa-ajajia. Se ei kuitenkaan taannut, etteikö niitä tulisi. Heidän pitäisi keksiä jokin hämäys, jotta pako takuulla onnistuisi.
"Pysäytä hevonen", Leonard sanoi ja liukui melkein heti orin selästä pois. Mies tarkasteli hetken pimeää ympäristöä ja puhalteli samalla lämpöä raajoihinsa. Pakkasta oli ainakin 10 astetta ja viima tuntui luissa ja ytimissä. Hevosetkaan eivät pärjäisi ulkona, joten liikkellä oli pysyttävä.
"Vaihdetaan hevosta", Leonard ehdotti ja vilkaisi Delaneyta vakavoituen, "Tämä yksi on kantanut meitä molempia kartanolta asti. Meidän täytyy pysyä liikkeessä ja löytää matala puro tai jotain. Muuten meidät saadaan jäljitettyä."

Viesti Pe Helmi 17, 2012 6:12

Delaney

Pienesti ohjalla pyytäen hevonen pysähtyi ja nuorukainen kuunteli vanhemman sanoja, mies oli oikeassa ja hevosen vaihto olisi kohdillaan. Odottettuaan että toinen oli laskeutunut hevosen selästä pomppasi haltiakin lumiseen maahan. Väsyneeltä orilta otettiin ohjat pois kiitosten kera, se olisi nyt vapaa.
Pian olikin ohjakset toisen hevosen turvalla, tämä yksilö olikin ruunikko tamma. "Autaisitko ?" Haltia kysyi hymyillen mieheltä, tietäen ettei tuo pääsisi omin avuin satuloimattoman hevosen selkään, ilma koroketta, joten Leonard saisi luvan puntata hänet selkään.

Jälleen kun kumpikin oli ratsun selässä lähti Delaney ohjastamaan tuota uljasta eläintä kohti vaiston kertomaa suuntaa, matkaa oli kulunut ties kuinka kauan ja pakkanen tuntui kiristyvän, onneksi Leonard sentään lämmitti edes vähän läsnäolollaan, sekä hevonen piti takapuolen lämmössä.

Pian edessä häämöttikin leveä, mutta matala joki, ainakin tästä kohden se oli yli kahlattavissa. Nuorukainen virnisti miettiessään kuinka onni tuntui olevan jatkuvasti myöten, ensin he pääsivät helpolla karkuun, ja sitten seuraaminenkin näytti estyvän, joten kaksikko olisi pian selvillä vesillä.

//Anteeksi aivan kamalasti kestosta ja tekstin laadusta, ei oikein mikään tunnu nyt onnistuvan//

Viesti La Maalis 03, 2012 11:38

Leonard

Mies auttoi Delaneyn hevosen selkään ja valitsi yhden hevosista ratsuksi itselleen. He pääsisivät etenemään nopeammin, jos yhden hevosen ei tarvitsisi kantaa kahta ratsastajaa kerralla.
"Jatketaan matkaa", Leonard sanoi ja tukahdutti haukotuksen hammasta puremalla. Oli myöhä ja pako rasitti niin ruumista kuin mieltäkin. Kun he löytäisivät joen, he voisivat lähteä etsimään yösijaa. Tulta he eivät voisi sytyttää, se saattaisi kiinnittää mahdollisten takaa-ajajien huomion. Tästä tulee pitkä ja kylmä yö, Leonard ajatteli ja hieraisi kasvojaan kohmeisella kädellään.

"Vihdoinkin", Leonard puuskahti ääneen nähdessään joen. Hän oli niin uupunut ettei jaksanut edes kuulostaa helpottuneelta tai iloiselta. Hän tahtoi vain painaa päänsä tyynyyn, nukahtaa, herätä aamulla vapaana miehenä ja syödä kunnon tukevan aterian pitkästä aikaa.
Leonard ohjasti hevosensa ensimmäisenä joen rantaan ja silmiään siristellen hän yritti nähdä oliko vesi miten syvää ja virtaus kuinka voimakas. Hevonen vaikutti aavistavan, mitä oli luvassa ja vaikutti vastahakoiselta. Leonard silitteli sen kaulaa rauhoittavasti ja kääntyi katsomaan haltiaa.
"Tästä näyttäisi pääsevän yli", hän sanoi ja osoitti kohtaa, jossa vesi virtasi kivien lomasta ja näytti pieneltä koskelta. Vettä oli pitkältä matkalta vain kyynärän verran ja heidän olisi parempi ratsastaa jokea pitkin yläjuoksulle niin kauan kuin hevoset vain pystyisivät. Mitä kauemmas sen parempi.

//Eipä tuo mitään, kauan kestää tässäkin päässä :'D

Viesti Ma Maalis 12, 2012 7:32

Delaney

Kumpikin osapuoli taisi olla enemmän kuin helpottunut joen tultua kohdille, varsinkin sopivan ylityskohdan sattuessa lähistölle. Sanaakaan sanomatta tajusivat kummatkin että paras hämäys olisi jatkaa yläjuoksulle, veteen kun ei jäänyt jälkiä.
Ratsut eivät tosin vaikuttaneet olevan riemuissaan ideasta. Vesi oli hyistä, kuten ilmakin. Rauhallisella äänellä Delaney vakuutteli että vesiä myöten olisi paras reitti vapauteen, niin heille kuin hevosillekkin. Lievän vastustelun jälkeen kahdeksan kaviota loiskivat vedessä, niin ratsut kuin ratsastajatkin olivat väsyneitä, mutta vapauden halu ajoi jokaista eteenpäin taholla tai toisella.

Haltian keskittyminen tuntui pätkivän aina silloin tällöin kun väsymys painoi entistä voimakkaammin, ja aina pieniksi hetkiksi uskalsi valkotukka sulkea silmänsä, avaten ne aina entistäkin väsyneenpänä. Joen virtaus vaihteli reippaaseen tahtiin, milloin oli voimakas virtaus ja milloin laiska, miltei paikallaan seisovan oloinen virta. Matkaa ei kuitenkaan keretty liian kauas taivaltaa kun musta vesi osoitti petollisuutensa, äkkisyvä sai haltian ratsun hulahtamaan kaulaa myöten veteen, jolloin putosi haltiakin veteen. Kuin kivi upposi tumma suippokorva syvänteeseen, saaden hätääntyneeltä hevoselta kipeän polkaisun reiteensä.
Nuorukainen ei tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt pyrkiä virran pyöriteltyä tuota pinnan alla, mutta jollain ihmeellä tuo sai itsensä kuitenkin takaisin pintaan. Kylmä vesi viilsi kehoa kuin veitseniskut konsanaan ja henki oli ahtaalla. Toiseen jalkaan jomotti siihen tulleen iskun johdosta ja kylmä ilma tuntui entistäkin kylmemmältä. Märät vaatteet tuntuivat painavan naista takaisin veteen vaikka tuo saikin yläkroppansa jo rannalle, vettä yskittiin keuhkoista kuin viimeistä päivää, ja haltia tunsi itsensä täysin voimattomaksi. Hevonen taas oli saanut itsensä taisteltua jo tolpilleen matalaan kohtaan, josta tuo kirmasi hädissään rannalle.

Delaney tärisi kylmästä, ja kauhusta tuntiessaan kuinka hän valui hiljaksiin takaisin veteen kun omat voimat eivät enään riittäneet rannassa roikkumiseen. Vaikka Leonard oli aivan lähellä, tunsi haltia olonsa yksinäiseksi, hylätyksi, kasvot joita hän ei ollut koskaan nähnyt vilisivät silmissä, lopun elämän seuratessa perässä.

//Eikä ees kestäny vastata tai mitään, shame on me.//

Viesti To Maalis 22, 2012 12:45

Leonard

Aluksi matka ylävirtaan sujui hyvin vaikkakin uupuneesti. Eteneminen oli hidasta, koska joenpohja oli liukas eikä hevosella kaatuminen hyiseen veteen houkuttanut kumpaakaan. Äkkisyvä kohta tuli kuitenkin kaikille yllätyksinä. Edellä ratsastanut Leonard oli onnistunut kävelmään sen ohi, joten yllättäen selän takaa kuulunut kiljaisu, hirnahdus ja loiskahdus saivat miehen pään käätymään rivakammin, kuin neito nosti hameenhelmansa unelmiensa prinssille.
"Delaney!" Leonard karjahti ja yritti kääntää ratsunsa haltiaa kohti, mikä oli hankalaa sillä kaatuneen hevosen paniikki tarttui myös miehen ratsuun ja kohta Leonardkin lensi komeassa kaaressa, mutta onneksi rantaan. Mies ei jäänyt vatvomaan kipua, joka syntyi, kun ilmat lentävät ulos keuhkoista vaan tarpoi lumen poikki rannalle, jossa Delaney yritti päästä ylös kuivalle maalle. Huonolla menestyksellä sillä, kun Leonard oli kohdalla ainoastaan Delaneyn kohmeinen käsi näkyi pinnalla. Mies tarttui siihen ja kiskaisi kevyen, vettyneen haltian kovakouraisesti takaisin rantaan.
"Delaney!" Leonard kutsui uudestaan ja taputti kevyesti tytön poskea.
"Et nyt mene kuolemaan, kun juuri päästiin vapaiksi!" Täytyy päästä jonnekin lämpimään! Ajatus kaikui miehen päässä ja hän nosti kylmästä värisevän Delaneyn syliinsä. Pakkasta oli takuulla vähintääkin 15 astetta ja Delaney jäätyisi hengiltä, jos häntä ei pian saisi kuivia vaatteita päälleen. Leonard vilkaisi kuivaa takkiaan ja pitkästä aikaa kiitti kuolemattomuuttaan. Hän laski haltian takaisin maahan ja riisui oman päällitakkinsa, jonka jälkeen hän riisui myös Delaneyn märistä vaatteista.
"...Sori, nyt..." hän mutisi hiljaa ja kietoi kuivan päällystakkinsa haltian ympärille. Nyt tämän mahdollisuudet selvitä hengissä pakkasessa kasvoivat huomattavasti. Kylmä tuuli puhalsi ilkeästi ja Leonard ajatteli haikeasti päällystakkinsa lämpöä. Mies nosti haltian ja tämän jo kohmettuneet vaatteet syliinsä ja lähti liikkeelle.

//Seuraava kohtaus vois olla jossain mökissä tai muussa suojasessa paikassa aamulla, ku Delaney herää.

Viesti To Maalis 22, 2012 7:57

Delaney

//Its time to jump, in time !//
***

Pieni auringonsäde kiri pölyisestä ikkunasta Delaneyn kasvoille, herätellen tuon sitten ankeaan aamuun. Ääni oli karhea jos sitä vain tuli suusta ulos, päätä särki ja nuorukainen koitti kammeta itsensä ylös sängyltä. Hyinen huone-ilma pääsi värisyttämään tummaa kehoa lämpimän takin auetessa. "Mitä ihmettä ?" Haltia mietti nipistäen paljasta vatsaansa, tietääkseen ettei tämä ollut unta. Kipu ilmoitti tilanteen olevan todellinen jolloin nuorukainen huomasi valtavan mustelman jalassaan. Hetken muutama mielikuva pyörähti päässään kunnes hän muisti miten hän oli uponnut.

Liian hätäisesti valkotukka ponkaisi ylös sängystä, kompuroiden samalla Leonardiin joka oli kuukahtanut lattialle. Takki levähti taas auki ja mahtipontinen pölypilvi nousi tömähdyksen mukana ilmaan. "Leonard ?" Delaney kähisi nousten istumaan. Ei aikaakaan kun tuo neito kietaisi takin kiinni ja nosti miehen osittain syliinsä.
"Leonard, herää." Haltia käskytti silitellen toisen poskea, miten lie miesparalle käynyt, tuo se kuitenkin oli hänet pelastanut. "Entä jos is---" Valkotukka aloitti jääden sitten miettimään, hehän olivat nyt vapaita, ei enään käskytystä, orjuutta, vain vapautta ! "Leonard herää jo, vapaus odottaa !" Nainen hihkaisi, tai ainakin koitti, kylmä oli saanut kurkun käheäksi ja tästä tulisi varmasti yskäkin vielä, ellei jopa kuumetta.

Viesti To Maalis 22, 2012 8:17

Leonard

//Yay!
***

Ärsyttävä ääni yritti kiskoa Leonardin takaisin todellisuuteen siitä ihanasta unimaailmasta, jonne hän oli joutunut. Ensinnäkin siellä hän oli kuolevainen. Hän oli elänyt kunnioitettavaan 70 vuoden ikään ja vanhuus oli sujunut ilman turhia kolotuksia ja vaivoja. Leonard oli juuri tekemässä kotona sängyssään rauhallista ja hiljaista kuolemaa, kun ärsyttävä ääni alkoi kutsua häntä.
"Ole hiljaa..." mies mutisi hiljaa ja yritti huitaista äänen kädellään pois.
"Anna minun kuolla..." Leonard jatkoi ja raoitti varovasti silmiään. Katto ei ollut enää yhtä kotoisan näköinen ja miehen oli kylmä. Todellisuus, mies kirosi mielessään. Pahin viholliseni. Miehen katse osui vaaleahiuksiseen Delaneyhin ja tämä aivasti.
"Vapaus, niinkö?" Leonard kysyi ja niisti nenäänsä.
"Saisiko sitä oluen kanssa? Tai keiton? Täällä on nimittäin aika kylmä ja taidan kuolla kohta." Mies nousi varovaisesti istumaan. Kroppa tuntui olevan niin jäässä, että se murtuisi jokaisesta osumasta, jos ei ollut varovainen.
"Oletko kunnossa?" Leonard kysyi haltialta, jonka ääni kuulosti käheältä.

Viesti To Maalis 22, 2012 8:47

Delaney

Mies käski ensin olla hiljaa mikä sai haltian hieman äkäisen näköiseksi, anna minun kuolla, sai haltian miltei lyömään toista, mutta neiti piti malttinsa. Miehen kuitenkin tullessa takaisin todellisuuteen tunsi haltiakin rauhoittuvansa ainakin hieman. Aivastus sai pienen hätkähdyksen aikaiseksi, ihminenkin oli siis päässyt kylmettymään, toisaalta mikäs ihme tuo kun ei takkia päällä ja viettänyt yönsä lattialla.
"Valitan, ei ole olutta, ei keittoa, ei edes polttopuita. Enkä anna sinun kuolla. Saat takin päälesi jos luupaat ettet ole säikky." Delaney sanoi miettien hetken kannattaisiko hänen sitten hiippailla alasti pitkin tätä pölyistä mökkiä, repien kaapinovia takkaan, ja koittaen sytyttää niitä, vai muuttuisiko hän vain lämpimäksi pörröiseksi eläimeksi, jolloin tuo lämmpittäisi kumpaakin osapuolta.

Viesti To Maalis 22, 2012 8:52

Leonard

"Säiky?" Leonard naurahti yskien. "Tähän ikään mennessä sitä on jo nähnyt kaiken. Harmaita luolia, jonne elefantit menevät kuolemaan myöten." Jälkimmäinen huomautus kylmäsi miestä entistäkin enemmän. Muistikuva ei ollut kaunis.
"Mutta takki tosiaan tekisi hyvää", Leonard tokaisi ja yritti hieroa sinertäviä sormiaan lämpimiksi. Ne tippuisivat kopahdellen lattialle tätä menoa.

Viesti To Maalis 22, 2012 9:04

Delaney

Mies vakuutteli ettei säikähtäisi, joka taas rohkaisi haltiaa säikäyttämään, mies tarvisti, miten sen nyt sanoisi, kurinpalautusta. Haltia nuorukainen asettui toisen eteen ottaen takin pois, ja auttaen sen pukemisessa miehen päälle. Kun takki oli lämpimästi Leonardin yllä nousi nuorukaisen kasvoille ilkikurinen virne.
Valkotukka nousi seisomaan, kumarsi toiselle syvään, kääntäen sitten selkänsä miehelle. Hän oli oppinut muuttumaan hypyn kautta leijonaksi kaikista nopeiten, muttei hän tahtoisi aiheuttaa miehelle sydänkohtausta. Haltia loikkasi eteenpäin muuttuen lennossa kookkaaksi eläimeksi, ja kun kädet olisivat osuneet maahan, ne olivat jo tassut. Kookas pohjaväriltään yönsinimusta leijona oli nyt lattialla, kääntyen Leonardia kohden.

Korvat olivat höröllään merkkinä siitä ettei tarvitsisi pelätä, kun leijona asteli pää matalalla varovasti kohti miestä. Kissa päästi pienen maukaisun päästessään vain pienelle etäisyydelle. Hän toivoi että Leonard hoksaisi ettei hän tässämudossa voisi puhua, muttei myöskään aikoisi vahingoittaa toista, hän tahtoi vain tuoda toisen keholle enemmän lämpöä, palelematta itse.
EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö