Pelkuri ja pelleilijä


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti Ma Tammi 30, 2012 11:36

Pelkuri ja pelleilijä

~Elaine~

Keijun siivet sirisivät ilmassa hetken aikaa. Sitten se ääni loppui, tosin muut metsän äänet jatkuivat vielä. Tuuli liikutteli jäisiä puiden oksia, ja linnut sirkuttivat.
Elaine vuorostaan puuhkui lumihangella. Tämä oli polvistunut maahan, ja hieroi nyt käsiään jotta syntyisi niiden välille lämpöä. Tämä tuhisi ääneen ja jupisi mitä nyt suusta sattuikaan tulemaan. "Luothan sitten pari uutta kasvia?..Nyt on talvi herranisä!" tämä matki ensin siskonsa ääntä, sitten jupisi siihen vastaukseksi. Nainen kuitenkin sulki silmänsä ja keskittyi. Tämä laittoi kätensä mahdollisimman vähä lumiseen kohtaan, puun juuren yläpuolelle. Huokaisu pääsi neidon huulien välistä, ja sitten sen lumen alta alkoi nousta taimi. Se oli valkoinen, hiukan sinertävä kasvin varsi ja lehdet, lopulta siihen tuli itse kukkakin. Sekin oli valkoinen, pieni ja söpö. Ylpeänä Elaine avasi silmänsä, katsoi kasvia todella pienen tovin, sitten nousi ylös. Tämä pieni olento lähti surraamaan toiseen paikkaan, lähellä maanpintaa lentäen tämä katseli toista paikkaa mihin voisi luoda hieman isomman kukan. Nainen laskeutui ja jatkoi jalan. Tämä katseli ympärilleen, samalla niiskuttaen nuhan takia. Tämä meni oksan ali, mutta ohuen ohuet siivet jäivät oksaan kiinni. Ne eivät mene helposta rikki, mutta ovat silti kuin super liimaa. Nainen peruutti hieman ja rupesi irrottelemaan siipiään irti pikku oksista. Se suijui yllättävän nopeasti ja nainen oli taas vapaa. Tämä tarttui käsilään siivistä ja taitti ne varovasti alaspäin, sitten mennen uudelleen oksan ali. Tämä nousi nyt kunnolla seisomaan ja katselemaan hyvää paikkaa kasveille. Tämä löysi täydellisen koivun ja kävi luomassa sen runkoon isomman kokoisen kasvin, mitä aikasemmin loi, puolet hänen omasta pituudestaan, ja lähti sitten taas jalan liikkeelle. Tämän paljaat jalat olivat ihan jääkalikat, mutta neito ei tuntenut kipua, ihan kuin olisi kesä.
Nainen pysähteli sinne tänne luoden kasveja ja sitten lopulta ja kyykistyi etsimään itselleen vielä yhden paikan johon voisi luoda pienen syötävän kasvin, työ vei voimia vaikka sitä ei uskonutkaan helposti. hetken päästä, nainen oli mässyttämässä kasvia jonka nimeä ei itsekkään tiennyt, hän oli vain kerran löytänyt sellaisen metsän keskeltä.
Nainen mussutti kukkansa loppuun ja istahti sitten puun juureen nojaten itse puuhun, sulkien silmänsä.

//lyhkänen alotus, mutta jotakin sieltä tuli (: Lotdowia ja Lelacã paikalle odottaessa..
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ke Helmi 01, 2012 11:46

//Pienen keston jälkeen me luikertelemme paikalle :)

Lelacã

Lunta. Taasko?! Sitähän oli joka paikassa, miksei edes puiden alta olisi voinut jättää valkoiset kerrokset pois. Ne tuntuivat kylmältä suomuja vasten, eikä niiden päällä ollut muutenkaan mukava mennä. Joka toisella vedolla upposi lumihankeen. Muutenkin sää oli kamala. Kirpeä ja kirkas sää, jolloin lumi melkein heijasti kuavajaisen. Se nyt tästä olisikin vielä puuttunut! Miksei vaikka mielummin oikein kiva ja lämmin kesäsää, jolloin viilentävä tuuli hoito hommansa? No ei tietenkään, kun piti olla talvi ja oikein kunnolla pakkasta.

Käärme luikerteli hitaasti eteenpäin, koko yäruumis melkein hengiltä paleltuneena. Yksisilmä tiirasi maastoa vähän väliä, ja sulkeutui hetkeksi aikaa. Hengitys höyrystyi ilmaan, saaden olon vielä entistäkin kylmemmäksi. Lelacãa kadutti että hän oli edes astunut luolasta ulos tänään, mutta nälkä oli ollut kova. Sentään hän oli saanut sen rusakon. Ilman sitä hän olisi kuollut, siitä käärme oli varma. Mutta toisaalta, mitä väliä sillä enää olisi, kun oltiin jo tähän tilaan päästy. Ei, ei Lelacã halunnut kuolla 19 vuotiaana. Lelacã kuuli hiljaista surinaa ja kallisti päätään. Mikä se oli?
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti To Helmi 02, 2012 8:14

~Elaine~

Keiju hengitti tasaisesti, ja koitti rauhoittua, niinkuin se muka onnistuisi, hä noli keskellä kylmää talvea, syksyä, jotain sinne päin.
Ei kuitenkaan ihme, että surriainen vihasi talvea, hän oli puutarhakeiju, joka luo kasveja, sekö muka olisi helppoa talvella? Elaine kiristeli leikojaan, kun tämä koitti edes hetken rentoustua, lintu tuli samaan puuhun sirkuttamaan mihin keiju nojasi, kerta kaikkiaan ärsyttävää. Elaine avasi toisen silmän sirilleen, nostaen katseensa ylös. Lintu ilmeisesti liikahti sillä lunta tippui Elainen olalle. "Samperin samperi.." nainen mutisi hampaittensa lävitse. Oli niin vaikea sopeutua kaikkeen tähän lumeen.
Nainen laittoi kätensä puuskaan ja hieroi käsivarsia. Tämä avasi nyt myös toisen silmänsä ja katseli kauemmas metsää. Valkoista joka puolella, ei yhtään ruohoplänttiä. Sen enempää liikettäkään ei ollut, linnut vain ja tuuli. Ärsyttävää, Elaine olisi toivonut jonkun ihmisen saapuvan, heillä on heikko pinna.
Elaine korjasi ryhtiään nousemalla kunnolla istumaan. Tämä turhaantui kuitenkin vaan istumaan ja tuhahteli yhtenään. Sitten tämä lopetti naaman vääntedlemisen, kun kuuli jotain. Jokin liikkui, hieman vaiovalloisesti kuulmean perusteella. Elaine kuitenkin päätti olla ottamatta selvää, hetkeksi ainakin.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti To Helmi 02, 2012 10:16

Käärme nuuhki ilmaa ja haistoi jonkun muunkin kuin vain linnun läsnäolon. Jonkin elävän ja suurikokoisemman mitä hyttyset tai muut örrimörrit. Lelacãa epäilytti mennä katsomaan. Mitäs jos se olisi vaikka iso karhu? Sellaista käärme ei lähtisi haastamaan, vaikka maksettaisiin. No, mitäköhän hyötyä maksusta muka muutenkaan olisi. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja käärme lähti katsomaan mitä löytäisi. Hitaasti hän eteni lumella ja narina kantautui kauas. Kuka tahansa kuulisi sen, jos olisi nyt kymmenen metrin säteellä, tai kahdenkymmenen. Lelacã sihisi hiljaa ja pysähtyi nuuhkimaan. Kohde oli lähempänä, oletettavasti vähän matkan päässä olevan puun luona. Oli niin hiljaista että se oli melkein aavemaista. Vain sihinä ja hengitys kuului ilmassa. Lelacã huomasi puun oksalla kököttävän linnun, jonka höyhenet olivat pörröllään. Jollakulla muullakin oli siis kylmä, hyvä juttu. Käärme jätti linnun omaan rauhaansa ja kiersi puun vähän kauempaa. Hän vain vilkaisisi mitä mahdollisesti näkisi ja lähtisi pois.

//Anteeksi lyhyeksi jäi, mutten osannut pelata pidemmälle jos etenemme juonesi mukaan. Lelacãhan ei ymmärtääkseni saa nähdyksi keijuasi?
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti To Helmi 02, 2012 11:02

~Elaine~

Keijukainen katseli ympärilleen, etsien jotain tekemistä. Tämä nousi seisomaan vaivaiusen näköisenä, ja kun oli noussut seisomaan, tämä potkaisi yhtä jääkökkärettä tylsyyden takia. Jääkökkäre lensi jonkun matkaa samalla, kun tyttönen kirosi talven tylsyyttä. Elaine potki vielä hetken lunta, mutta lopetti sen kun luuli kuulevansa jotakin. Hän tosiaan kuulikin jotain, narinaa? Sitten kuului sihinää. "Mitä hitt.." Tämä lähti äänen suuntaan, sen puun luo missä äsken istui. Tämä hipsi varpasillaan, sitä tuskin kuuli kun noin kevyt oli. Yleensä utelias tämä ei ole asioiden suhteen, mutta kun kuulee jonkun luultavasti ihmisen niin silloin haluaa tietää onko sielä jossain ihmistä.
Keijukainen nojautui puuta vasten, kunnes kurkkasi oik. puolelta sen taakse. Mitään ei näkynyt, joten Elaine tuli puun takaa pois, tämä katseli ympärilleen, ei vieläkään mitään, mutta siltikin sihinä jatkui. Ärsyyntyneenä siitä, että keiju ei löytänytkään mitään vaikka kuuli kaiken, tämä jatkoi ääntä kohti. Taas puun taakse, ja kurkkasi taas sen takaa. "Siinä.." tämä keiju suhisi hiljaa kun näki äänen lähteen. Mutta kun tämä tajusi sen todellisen koon, hän jähmettyi paikoilleen. Se on..iso ja.. tämä tuijotti tuota käärmettä silmät selällään. Hän kuitenkin säpsähti ja ravisti päätään puristaen silmiään kiinni. Tämä lopetti äskeisen ja lähti sitten lentoon toisen puun taakse. Täydellistä.. ilkeä ajattelu kulki toisen mielessä. Sitten tämä meni varovasti ja äänettömästi polvilleen, sulkien silmänsä hennosti. Tämä laittoi kätensä maan päälle, hengittäen suun kautta syvään, nostaen kädet sitten ylös. Seurauksena siitä, puita alkoi kasvaa ison käärmeen ympärille, niin että puut muodostivat suorastaan aidan. Se tapahtui jokseenkin hitaasti, mutta tarpeeksi nopeasti. Puut kasvoivat pitkiksi, sitten Elaine laittoi käsiään toisiaan kohti ylhäällä, jolloin puut alkoivat taipua keskellä päin, sitä käärmettä kohti painautuen siis. Kaikki kuitenkin tapahtui jotenkin niin jännästi, taivas jäi keskeltä päin näkyviin vain hetken.
Elaine avasi silmänsä ja katsoi tulosta, juuri niin kuin hän oli toivonutkin. Tämä rupesi nauramaan äänekkäästi, se kuului kauaskin. Tämä kaatui selällleen ja piti mahastaan kiinni, nauraen yhä enemmän.

//Oh nothing, menetti hohtonsa toi mun puukikka ku kirjotin sitä, se kuulostaa vaan niin..lätistyneeltä ja tylsältä >:[
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Pe Helmi 03, 2012 12:01

Käärme pysähtyi kuin seinään kun kuuli taas rapinaa. Hänen kielensä ilmoitteli lähestyvästä olennosta, samoin nenä. Lelacã vilkuili sivuille ja jäi paikoilleen. Outoa. Ketään ei näkynyt ainakaan vielä. Sitten maa alkoi kumpuilla. Kaikki lumi siirtyi sivummalle kun puiden jykevät rungot alkoivat nousta hitaan tahtisesti maasta, kuin iso pensasaita. Lelacãn suu loksahti auki ja leuka putosi melkein maahan asti. Mitä hemmettiä tässä pusikossa oikein tapahtui?! Se että oli satanut lunta oli ärsyttävää, mutta se etä puut kasvoivat aidaksi ympärille oli pelottavaa, ahdistavaa ja kaikkea vastenmielistä mitä käärme inhosi sitten 16 vuotensa. Lelacãn häntä luikahti koipien väliin kun hän älysi olevansa anasassa alti aksvavien puiden runkojen keskellä. Tämä ei ollut hauskaa. Se että puut alkoivat kallistua käärmeen puoleen olisi saanut tuon kusemaan siihen paikaan jos olisi osannut. Lelacã laski kauluksensa alas ja häntä painui lähelle ruumista. Pelko valtasi koko ihmisen ja sihinä lakkasi.
"Ei voi olla totta." Lelacã kuuli naurua. Oliko joku tämän takana? Näin helposti ei käärme antaisi tällaista säikyttelyä anteeksi. Käärme nousi vapisten parempaan asentoon ja sulki kauluksensa. Tavoitteenaan päästä nopeasti pois, katosi käärme maan alle niin että tärisi. Tuon nousi hetimmiten ylös ja pääsi kuin pääsikin typerien shokkipuiden keskeltä pois. Hän ravísteli lumet itsestään ja etsi naurun lähdettä. Silmiin osuikin juuri oikea kohde.

//Voin kuvitella Lelacãn ilmeen kun sen näkee Elainen, semmonen "You there! That was your last laugh!" :D
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti La Helmi 04, 2012 12:46

~Elaine~

Nainen huokaisi vihdoin saaden naurun lopettettua, se sen ällötyksen ilme.. Tämä repesi vielä kerran, kunnes vihdoin sai kokonaan lopetettua. TMämä levähti maahan selälleen, kunnes nousi istumaan, maa tärisi jonkun verran, mitä tapahtui Keiju nousi totisena seisomaan ja katsoi sitten puidenkeskelle, se matonen oli lähtenyt pois, voi hitsi. Keiju tunsi sitten taas värähtelyä maasta, hieman kovempaa kuin äsken, sillä tärähtelyiden lähde oli lähellä. Keiju kääntyi oik. päin ja näki jonkun pienen matkan päässä sen saman tyypin joka oli hänen pilkankohteenaan. Keijukaisen silmät pyörivät sinne tänne, vältellen matosta joka seisoi tämän edessä. Tai melkein edessä..
Keijukaisen suu oli nyt auki ja tämä seisoi vain paikalla. "ömm....Buu..?"täm sanoi hieman hämillään, kunnes siivet jo sirisivät ja tuo nousi vain hieman maanpinnan päälle. Sitten tämä lennähti toisen päältä yhden puun oksalle. Tämä seisahti siihen ollakseen heti valmiina lähtemään jos toinen tekisikin jotain pahaa, niin kuin varmaan tekisikin.
Keijukainen oli vihdoin sulkenut suunsa, mutta tämä yhä tuijotti pelStyneenä toista, suuttuiko hän noin hänelle, ilme oli ainakin todella tiukka.

//voi tuli lyhyttä ja vein ilon koko kohdasta.. No en tienny mitäLelacã tekisi tälle niin oli vaikee laittaa mitään, niin ja voiku osaisin itsekkin kuvitella sen sillai :D
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti La Helmi 04, 2012 10:30

Käärme kihisi vihasta, kun joku kehtasikin herkän ihmisen tulla säikyttämään, niin siitä ei hyvää seurannut. Lelacã katsoi keijua alaspäin päästyään tuon eteen. Boo-ilmaisuun Lelacã vastasi. Hän avasi kitansa ammolleem ja päästi pitkän karjaisun keijulle. Nopea keiju oli lentelemään, kun kohta hänet löysikin jo puusta. Käärme heiautteli häntäänsä ja ainakun se osui maahan, putosi puun oksilta lunta alas. Lelacã perääntyi vähän puusta. Katsotaanko kka nyt säikyttelee ja ketä? hän ehdotti mielessään ja syöksyi eteenpäin. Lumet putosivat puusta ja koko oksasto heilui. Lelacãhan vetäisi koko nuoren puun nurin jos se sitä vaati. Kynnet raapivat puun runkoa ja kaarnanpaloja putoili maahan, samoin oksia. Lelacã loikkasi keijun perään hauakten ilmaa pari kertaa niin että kuola lensi.
"Tule alas, niin näytän miten ihmisiä säikytellään!" Lelacã vaati ja jäi alas tapittamaan keijua. Hyvällä tai pahalla, mutta kai keiju oli jo hieman pelkoa saanut maistaa. Käärme ei halunnut mennä liiallisuuksiin.

//Don't worry, mutta suosittelen ettet käytä vastauksissa lyhenteitä (oik.) :)
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti La Helmi 04, 2012 10:24

~Elaine~

Keijukainen seisoi oksalla ihan vaivattomasi kunnes tuo ihmeen matonen tuli lähemmäs niin, että maa tärisi. Keiju meenasi kaatua, mutta otti tukea puun rungosta. Sitten tuo toinen suuttui nopeasti, ettei keiju kerennyt ajatella hetkeen edes mitään, kunnes joku oksa korkeammalta tippui tämän päälle. Keijukainen alkoi kaatua eteenpäin ja sitten tämä tippui. Tämä näki vain nopean vilauksen toisesta raivostuneesta tyypistä, kunnes tämä läsähti alempaan oksaan mahalleen. Ilmat menivät tällä täysin pihalla, ja keijukainen haukkoi nyt henkeään. Mitään ei kuitenkaan tullut keuhkoihin, päättäväisesti tämä kuitenkin rupesi nousemaan taas seisaalleen mikä oli vaikeaa heiluvassa puussa. Tämä pääsi pystyyn, mutta nousi sitten heti leijumaan, että ei kävisi niin kuin äskenkin.Tämän siivet sirisivät ilmassa sitten toinen alkoi huutaa tälle jotain. Tule alas?Tule alas?! tämä raivosi mielessään samalla kun lähti leijailemaan pois puunkätköistä. Tätä pelotti, mutta olisi silti noloa jäädä piiloon, ja niinhän ei kovat keijut tehnyt.
Keijukainen niin sanotusti astui esiin puutkätköistä ja näki nyt kokonaan tuon äskeisen pelkurin. Sen nähdessään tuo kavahti ja lähti ylöspäin hiljaa suu auki. Tämä jäi ensin vaan tuijottamaan, mutta sulki sitten suunsa laittaen kätensä puuskaan. "Noinko aiot toimia jos joku isompi tulee vastaan? Herranen aika! Olen puolimetrinen ja silti ihan kunnossa!" tämä heilutteli käsiään välillä selittäessä. Tuo oli myös jatkanut nousemistaan, toinen oli pelottava ja iso, mutta uhkailu silti jatkui. Vaikka se olisikin puoliksi valhetta, olihan tuo ollut hetken ilman happea ja joitakin hiusmurtumia saattoi tulla alimpiinkylkiluihin, mutta pitihän tuon vaikutta kovalta.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Pe Helmi 10, 2012 10:51

Käärme tuijotti keijua alhaalta ja kirosi mielessään sitä ettei osannut seistä hännällään. Miksi kaikilla oli nykyään siivet, tai pikemminkin miksei se tyerä rohto ollut antanut hänelle siipiä?! Lelacã murisi ja raapi maata kynsillään. Hän mulkoili uhmaavasti keijua ja sihisi:
"Ei, silloin minä revin heidän päänsä irti ja nielaisen kokonaisena!"Käärme paukautti hännällään maata, vaikka olikin edelleen hieman shokissa äskeisestä yllätyksestä. Kyllä nyt pistettäisiin keijupataa illaksi. Lelacã pyöritteli kaikilla käsipareillaan lumipallot ja heitti ne päin keijua. Kolme epämuodostunutta läjää lunta lneis kaaressa kohti puolimetristä pilan tekijää. Lelacã tuskin oli yrittänyt osua. Hän vain oli heittänyt lunta huvikseen. Käärme mietti mitä tekisi seuraavaksi. Lentotaito oli huonompi juttu, ja samoin niin pieni olemus. Lelacã sihisi ja ponnisti puuta vasten. hän puristi kaikki kyntensä siihen kiinni ja veti itseään mahdollsimman ylös, työntäen takaruumiillaan. Sen jälkeen hän yritti saada keijun kynsiinsä, vaikka se olikin melkein mahdotonta. Hetken huitomisen jälkeen, käärmeen oli pakko pudottautua takaisin maahan. Miksei joku sala-ampuja pamauttaisi keijua hengiltä?
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Pe Helmi 10, 2012 11:10

~Elaine~

Keijukaisen siivet sirisivät jo automaattisesti ilmassa, eikä tuon tarvinnut edes ajatella niiden heiluttamista, mutta se olisi sitten hetken päästä eri asia kun ne kohmettuisivat. Keiju katseli käärmeen naamavärkkiä, hänellä ei ollut oitsta silmää, sitten Elainea kohti lensikin kolme lumimuodostumaa. Niitä ei voinut sanoa niin kovinkaan palloiksi, mutta eiväthän ne edes osuneet. Elaine väisti vain pineesti yht lumikökkyrrä, sitten toista, mutta hetken päästä hän löysi itsensä syöksymästä kohti maata. Kolmannes lumipallo oli visiin osunut vahingossa silloin kun keiju oli väistänyt toista. Elaine pääsi kuitenkin aloilleen, ennen kuin osui lumikasaan maahan, mutta sitten toinen häiriköntekiä ilmestyi maan lisäksi, se käärme oli päässyt unohtumaan hetkeksi, se huitoi nyt puusta käsin kun keijukainen väisteli näppärästi toisen kynsiä. Silti siivet eivät kestäneet kauan enään lentämistä ne olivat ihan kohmeessa. Keiju koitti kuitenkin lentää kauemmas, mutta sydän jjätti vissiin yhden lyönnin välistä kun toisen kynsi viilsi tämän hameen yhteen lehteen viillon. Elainen oli pakko kirota tuota äskeistä, mutta juuri kun oli avaamaisillaan suutaan, oli hänen pakko väistää kun toinen jo huitaisi tätä ennen kuin tömähti aas maahan. Elaine katsoi toista joka suorastaan kihisi raivosta, nainen kavahti hieman pelosta taaksepäin, kauemmas toisesta. "Myönnän, olet pelottaa.." keiju mulkaisi toista, mutta sitten avasi suunsa päästäen öö-äänen suustaan naputtaen samalla pienellä sormellaan leukaansa. "Mutta sinä tappaisit minut?" lauseen lopuksi toinen vain naurahti, hieman ontosti pelosta, mutta eihän hän sitä paljastanut.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Pe Helmi 10, 2012 11:17

Haha! Keijuhan olikin tulossa alas puusta, ja käärme heilutteli häntäänsä tyytyväisenä. Nyt nähtäisiin kuinka silmät pullistuisivat päästä ulos! Lelacã kiemurteli aivan keijun viereen ja kiersi häntänsä tuon taakse. Kieli lipoi huulia ja Lelacã avasi kitansa ammolleen. Hän ojentui varoittavasti kohti keijua ja sihisi:
"Koska ihminen on rankaiseva. Minua ei kannata pelotella turhanpäiten, varsinkaan omaksi huviksi." Talven kylmyys oli varmaankin pistänyt käärmeen pään sekaisin koska ei ollut lainkaan hänelle ominaista uhkailla ja varoitella pään poikki puremisella. Kyllähän hän sitä tavallaan harrasti, muttei huvikseen vaan nälästä. Nyt hänellä ei edes ollut nälkä. Kyllä, sen oli pakko olla tämä pirun kylmyys. Lelacã valmistautui puraisemaan keijusta puolet irti, mutta pysähtyi ja sulki suunsa. Hän kavahti ajatusta leviävistä sisukaluista ja purskahtavasta verestä. Käärme sulki suunsa, perääntyi kauemmas ja rullasi häntänsä ympärilleen. Ei näitä leikkejä näin leikitty.
"Pyydä anteeksi!" käärme vaati ja paukautti hänällään maata.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Pe Helmi 10, 2012 11:34

~Elaine~

Keijukainen katsoi toista suurin silmin, mitä se teki? Aikoiko se silti täpää hänet, hädessään keiju katsahti olkansa yli nopsasti, nähden toisen hännän tullen sinne. Sitten, kun Elaine käänsi päänsä takaisin toiseen päin, hän järkyttyi. Toinen lipoi huuliaan ja alkoi sitten puhua. Uhkailemaan, siitä keiju ei tykännyt kahdesta syystä. Hän inhoaa tulla toiseksi siinä kuka on ärsyttävämpi, ja toiseksi sitten hän pelkäsi toista, mutta vain pienesti, niin hän ainakin koitti uskotella itselleen. "Ihminen..?" keiju päästi järkyttyneenä suustaan kun käärme, joka ei näyttänyt ihmiseltä uhkaili tätä.
Nainen sulki kuitenkin silmänsä tiukasti odottaen tuomiotaan, mutta mitään ei tapahtunut. Elaine tiesi että se varmasti oli jo sitä aikaa kun oli päässyt taivaaseen. Hän ei edes tuntenut kipua, käärme oli tosiaan taitava tappamaan toisia. Tyytyväisenä silmät kiinni tämä kuvitteli jo mikä häntä nyt odottaisi, hänhän oli taivaassa. Tämä avasi varovasti silmänsä, kuvitellen jo kaiken mielessään miltä siellä näyttäisi. Hän kuitenkin yllättyi, kuullessaan sen saman äänen, se käski pyytämään anteeksi. VIhaisena keiju avasi silmänsä ja katsoi toista. "Et oo tosissas?Pyydä anteeksi, mitä minä sille voin että olen pirullinen ja viheliäinen piipertäjä? tämä sanoi laittaen kätensä puuskaan rinnallensa. "Miksi siis pyytäisin, ethän sinä minua tappanutkaan, millä sinä nyt muka uhkailet jos en pyydäkkään?" keiju kysyi, ei niin vihaisella äänellä paremminkin oikeasti vaivautuneella äänellä, koska ei tiennyt oikeasti mitä oli tapahtunut, se johtui myös ehkä pelosta. Sitten siivet kohmettuivat täysin, niitä oli mahdoton pakottaa liikkumaan. Elaine voihkaisi ja näytti samaan aikaan vihaiselta ja huolestuneena. Siinä meni sekin etu, en osaa nyt lentääkään.. tämä vihoitteli itselleen myös kun oli edes mennyt ärsyttelemään toista, nyt hän joutui odottamaan että toinen lähtisi paikalta jotta voisi itse kävellä kotiin turvallisesti. Viimeisillä voimilaan mitä siipiään jaksio heilutella, tämä surrailli lähimmälle oksalle seisomaan sitten keskittyen taas tuohon isoon, pitkään ja pelottavaan käärmeeseen joka väitti olevansa ihminen.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ti Helmi 14, 2012 10:39

Käärme sihahti vihaisena toisen uhmakkaaseen puheeseen vastaukseksi. Lelacã raapaisi kynsillään maata, paukautti häntäänsä ja avasi aavistuksen verran suutaan. Päivällistä! hän alkoi jo innostua ajatuksesta. Käärme pyöri vähän kehää siinä maassa, kun seurasi keijun menoa. Mitäköhän moinen edes teki pihalla talvella? Lelacã oli joskus kauan, hyvin kauan, sitten kuullut että niitä näki vain keväisin kun kukkaset puhkesivat kukkimaan. Käärme pärskäisi ajatuksilleen ja sylkäisi maahan. Kuka jaksaisi nyt mitään kukkia ruveta miettimään, kun voisi vaikka miettiä syötävää. Hän heilautti häntäänsä tyytyväisenä ja se osui vahingossa myös samaan puuhun jonka oksiston vieressä keiju lenteli. Lumet lähtivät oikein ryöppynä alas ja ropisivat Lelacãn otsalle. Käärme ravisteli ne yltään. Typerät kinokset.

//Lyhyt, sori.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Su Helmi 19, 2012 7:32

~Elaine~

Keijukainen katsoi oksistojen välistä, taivutteli oksia itsensä edestä hennoilla käsillään, jotta näkisi paremmin toisen. Se tuijotteli tätä välillä ainoalla silmälllään, nyt todella..nälkäiseltä ja itsevarmalta? Elaine kavahti hieman katseen takia, mutta pysyi silti oksalla. Tämä otti edessä olevasta oksasta kiinni kumminkin käsin varman päälle, kääntyen katsomaan siipiään, jotka roikkuivat nyt alas päin. Sitten naito kuuli sylkäisyn äänen, ja tömähdyksen. Keiju kääntyi katsomaan eteenpäin, ja näki edessään vaan omat kätensä, jotka menivät koko ajan kauemaksi ja kauemaksi oksasta, josta äsken hän oli pitänyt kiinni. Nopeasti tämä laittoi kätensä rintaa vasten ristiin, kun tiesi tippuvansa, eihän muutakaan pystynyt tekemään. Kun tämä oli vielä ilmassa, tippui tämän päälle lunta, joka sai vauhdin kovenemaan maata kohti. Tömähdyksen jälkeen, keijusta ei näkynyt paljoa, hän oli lumen peitossa. Elaine pysyi vain paikoillaan hengittämättä ja jäykistyneenä. Jos hän ei löytäisi minua.. mutta sekin taitaa jäädä vain haaveeksi.

//anteeski lyhyisyys.. Ja ajattelin et sun on tosta vaikea jatkaa mitenkään joten sanonpahan vaan että Elainea saa pomputella minne sattuu kunhan ei tapa sitä että tee mitä haluat sille :D
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö