Pelkuri ja pelleilijä


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Su Helmi 19, 2012 8:24

//Hohoo, tästähän se hupi alkaa >:D

Käärme singahti eteenpäin heti kun näki keijun putoavan. Tarkoituksena olisi ollut luikerrella suu auki keijun alapuolelle, mutta pääsipä käymään niin että Lelacãn suuhun putosi lunta ja hän kadotti keijun. Ainakin hetkeksi. Kohta käärme erotti vain vähäsen pienistä siivistä ja hiuksista. Lelacã kiemurteli keijun luokse ja tarrasi tästä kiinni kahdella kädellä. Kuola valui norona suusta kun käärme paukautti keijun puuta vasten ja tiukensi otettaan. Kieli pyörähteli suun ulkopuolella ja oli vähällä lipaista keijun kasvojakin. Käärme avasi vähän suutaan ja sihisi. Hän levitteli kaulustaan ja raapi muilla käsillään puun runkoa.
"Jos sinulla on viimeistä toivetta, voin kuunnella sen nyt", Lelacã ehdotti pahaenteisesti ennenkuin nakkasi keijun vielä kerran ilmaan, nappasi kiinni ja painoi takaisin puuta vasten. Hengitys höyrystyi ilmaan kun Lelacã avasi suunsa ammolleen ja valmistautui vetämään koko tytöt yhtenä palana alas kurkusta. Mätä ja vanhentunut haju tunki hänen omaankin nenään.

Lelacãn keskeytti aikeensa ja sulki suunsa. Hänelle tuli hetkellinen ajatuskatko kun hän tajusi mitä oli tekemässä. Nopeasti käärme irrotti otteensa keijusta, mutta kynnet raapivat iholle naarmut. Lelacã vetäytyi kauemmas ja istui koomaamassa noin kolme minuuttia. Sitten hän sihisi:
"Mitä olen tekemässä?"

//Hullun lehmänkohtaus taisi tulla ja mennä. En viitsi poiketa hahmon luonteesta liikaa, kuten meinasi päästä käymään ^^'
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Su Helmi 19, 2012 8:56

tästähän se hupi alkaa >:D
Mitä oonkaan menny tekemään :D//

~Elaine~

Keijukainen kuuli sen lähestyvän. olisipa kaikki tapahtunut nopeasti, niin että ei tarvinnut jännittää. Kohta hänen ympärilleen tarrautukin kädet, kynnet pistivät tämän käsivarsia jotka jäivät vartaloa vasten ruoana. Keiju nousi ilmaan, tämä siristi silloin silmiään, mutta ne puristuivat takaisin kiinni kivusta. Toinen tiukensi otettaan, sitten paukautti tämän puuta vasten. Elaine ähkäisi sen minkä pystyi ja avasi silmänsä haukkeon henkeään jota oli vaikea saada. Keiju avasi silmänsä ja katsoi toista kauhistuneena. Sitten toinen alkoi sihistä. Mitä hän sanoi? jotain viimesistä sanoista, nainen kuitenkin vain avasi suunsa ja koitti äkistää suustaan jotain, jotain mitä ei tullut kuitenkaan. Elaine siristi silmiään että näkisi jotain ympärillensäkin, hän kuitenkaan ei kerennyt nähdä paljoa kunnes silmät olivat taas revähtäneet kunnolla auki, hän leijaili ilmassa. Kauhistuuneena, tämä tunsi taas toisen kädet, jotka tarrautuivat ympärille puristaen, työntäen taas puuta vasten, kuoleeko hän nyt? Elaine tunsi mädän hajun pistelevän nenässä, viimeiset ilman rippeetkin jotka hän sai heittämisen aikana, karkasivat keuhkoista. Neito vain huokaisi taikka tuhahti kovaan ääneen. Elaine katsoi, tuo hirveä hirviö sulki suunsa. Elaine kakoi henkeään, koittaen saada jotain keuhkoihinsa. Tämä tippui lumihankeen. Vielä siinäkin tämä kakoi henkeään, sama kuin olisi tippunut jostain korkealta selälleen eikä saanut henkeä. Keiju makasi kippurassa nyt saaden henkeä ja hieroen käsivarsiaan, samalla tuntien niissä joitain pieniä koloja jotka eivät vielä olleet palautuneet, sekä naarmuja jotka olivat tulleet toisen kynsistä luultavasti. Elaine nousi istumaan, siirtäen katseensa toiseen. Se vain..Istui. Se oli vaiun päästänyt yhtäkkiä irti ja..nyt vain istui. Elaine katsoi hätääntyneenä toista. Haukkoen henkeään, sitten tasoittaen henkensä. Se alkoi puhua. Se..Ihmetteli tekojansa. Elaine vain tuijotti toista alkaen varovasti ja piskuisen vapisten. Tämä nousi seisomaan, katsoen ensin tovin toista, sitten kurkistaen selkänsä taakse. Tämän siivet, ne saattoivat olla haavoittuneet, siitä neito ei ollut varma. Elaine otti askeleen eteenpäin sen jälkeen kun oli kääntynyt katsomaan toista. Tämä laittoi jalkansa ensin siirtämän vierelle. Jälleen hän otti askeleen, pikku hiljaa lähentyen toista. "Sinä.." Elaine mutisi, samalla nostaen sormensa osottamaan toista. "Mikä sinä olet?" tämä pysähtyi, järkyttyneenä. Tämä naurahti kerran hysteerisenä, tuijottaen vain eteensä. "Älä vastaakaan. Olet hirviö." tämä sanoi alkaen kääntymään toisin päin, pois päin toisesta valmiina lähtemään. Siivillä se ei ainakaan onnistunut, sen hän tiesi uudellen vilkaisulla selän taakse. Keijun teki mieli samalla huutaa toiselle, kuinka juorukello tämä itse oli, ja kuinka huonon maineen toinen saisi nyt tämän jälkeen.

//Sitä huomaa aina itekkin välillä että teksti on aivan päinvastaista kun sen luonne on mutta kai nyt kaikilla hahmoillakin voi tulla jotain yllättäviä mielialavaihteita :D En keksinyt illäään tuohon mitään loppua joten sry :(
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Pe Helmi 24, 2012 7:06

Käärmeen kärsivällisyys katosi taas hetkeksi ja tämä ampaisi eteenpäin niin että lumi räjähti sivuille. Raju sihinä täytti ilmna ja Lelacã hakkasi hännällään maata raivokkaasti. Kaikki lumen alle kuivuneet kasvit pongahtivat ilmaan säpäleinä ja peininä murusina.
"Ole hiljaa!" hän sihisi vihaisena. Ei hän ollut hirviö, läheskään. Hänellä vain sattui olemaan hoikka yläruumis ja öh, hieman pitkä takaosa ja pari kättä liikaa. Ei se tehnyt hirviötä. Lelacã pudisteli päätään ja raapi maata ja kaikkea tielle osuvaa kynsillään rauhoittaakseen itsensä. Keiju lähti kääntymään hitaasti, ilmeisestikin nopeaa poistumista suunnitellen.
"Älä käännä selkääsi minulle!" Lelacã sihisi vihaisena ja ampaisi keijun ohitse jälleen. Hän puristi alaleukaansa tiukasti yläleukaa vasten ja koitti saada kauluksensa laskemaan alemmas.
"Älä mene pois", Lelacã sai sanotuksi, jonka jälkeen hän kiersi häntänsä ruumiinsa ympärille ja jöi paikoilleen. Pahoitellakko hän aikoi tekojaan? Ei, keijuhan oli itse tämän homman aloittanut pilallaan, tämä saisi myös lopettaa sen ennenkuin käärme päästäisi tuon lähtemään yhtään mihinkään. Ja kun keijun siipiä katsoi, hän tuskin lentäisi kovinkaan kauas ellei siivetöntä lentoa mahdollisesti osaisi. Keijuthan toki osasivat yllättää, vaikkei Lelacã ollut niitä paljoakaan nähnyt, ei edes Hector-vuosinaan.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Pe Maalis 02, 2012 9:19

~Elaine~

Elaine hätkähti kun toinen tuli tämän luokse. Miksi edes toivoin.. elaine mietti alakuloisena sitäö kuinka olisi halunnut vain häippäistä. Elaine nousi kunnolla seisomaan ja katsoi toista, toista tosi pitkää..Olentoa ja isoa, paljon isompi kuin puolimetrinen pieni ja vaivainen keijukainen. Siinä samassa Elaine meni katumaan tekojaan kun toinen käski ettei tämä saisi mennä pois. Vaivaantuneena, ei ehkä niin ärtyneenä tämä puri huultaan ja koitti vältellä toisen katsetta. Tämä katseli sivuilleen, katsollen muualle kuin tuohon, tuntemattomaan örrimörriäiseen.
Elaine otti toisella kädellä toisen kätensä käsitaipeesta kiinni ja katseli edelleen muualle. "Mutta kun inä haluan." tämä päästi huuliena välistä tiukkana pakettina lauseen ulos. Äänessä sävähti hieman pelkoakin, olihan toinen meinannut tappaakin tämän. Vaikka keiju ehkä pelkäsi toista, hän kuitenkin koitti vaikuttaa mahdollisen rohkealta, hän ei pettäisi luonnettaan, omasta mielestään.
Elaine hätkähti hieman, lopulta lopettaen huulen pureskelun. "Päästä minut pois, en aio pyytää sinulta anteeksi tai jotain." Elaine aneli toiselta, hieman kyyristyen ja koittaen siirtää katseensa toisen kasvoihin. Hetken katsoen toisen, säälittäviä kasvoja Elaine mutristi suunsa. "Mikä sinä olet?" tämä sanoi hieman toivekkaalla äänellä. Tämän vihertävät silmät loistivat piskuisen ja tämä laittoi kätensä puuskaan rinnalleen.

//Anteeksi tyhmä teksti, tämä neito täälä ruudun takana ei tiedä mihin innostus on hävinnyt.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ma Maalis 05, 2012 4:10

Käärme nyrpisti nenäänsä ja sihahti. Hänen kielensä pyörähteli taas suun ulkopuolella, hampaiden välistä tullen ja katosi sitten taas niiden taakse.
"Itse leikkisi aloitit, saat sen luvan myös lopettaa", Lelaca sihisi, melkeinpä vaativan kuuloisesti. Aina kaikki kysyivät, eikö se voisi olla itsestäänselvyys kuten entisinä aikoina?
"Ihminen", Lelaca vastasi tapansa mukaan, lyhyesti ja kiertelemättä sen pidemmälle. Seuraavaksi odotettavissa oli todennäköisesti kauhistusta, säikähdystä, hämmennystä, jokin "Pilailetko?" kommentti, tai jotain samalla radalla pysyvää. Käärme ei ollut koskaan tavannut ketään joka sanoisi: "Ahaa, vai niin", tai vaikkapa "Ilman muuta, kaskun en huomannutkaan". Lelaca tuhahti ajatuksilleen ja paukauteli hännällään maata. Käärme pyörähti rapsuttamaan häännän päätänsä, luottaen siihen ajatukseen ettei keiju survaisisi mitään miekkaa hänen selkäänsä, kun katse oltiin suunnattu muualle. Lelaca lähti taas luikertelemaan eteenpäin silmä keijua tapittaen.
"Mikä sinä olet? Kääpiöltä et näytä, hobitiksi liian hintelä, joten veikkaan keijua, tai minimaalista haltiaa", käärme sihisi ja louskutti leukojaan vähän. Jostain metsän kaukaisuudesta kantautui rapinaa, Lelaca vilkuili rauhattomana pimeyteen.

//Aina ei voi inspata, sitä ei ole syyttäminen :) Näppäimistö viiraa, en saa tehtyä mitään spesiaaleja merkkejä, tai selattua nuolinäppäimillä tekstiä. Taas näitä päiviä -.-
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Ma Maalis 05, 2012 4:57

~Elaine~

Neito laski kätensä vierelleen normaalisti kun toinen käski tämän lopettaa leikki. "No sitähän minä koitankin, lähteä pois täältä ja lopetaa, unohtaa sinut ja kaikki mitä tapahtui." keijukainen hymähti toiselle ja katseli sitten levottomana ympärilleen. Tämä kuitenkin kuuli toisen vastauksen tämän kysymykseen. Keijukaisen silmät melkeimpä pullistuivat päästä ulos heti sen jälkeen kun tämä purskahti naurahtamaan. Tämä kääntyi katsomaan toista. "No, ainakin luonne sopii ihmiseen, ainakin sen verran mitä niitä viheliäisiä olentoja olen tavannut." Elaine sanoi kohottaen olkiaan. "Mutta yleensä ihmisillä on minun mielestäni kaksi jalkaa ja kaksi kättä." Elaine katsoi toista hieman arvostelevasti. Tämä askelsi hieman oikealle päin, vieläkin katsoen toista. "Mutta jos niin väität.." tämä kohautti olkiaan, ja mutristi alahuultaan. Keijukainen pysähtyi kuitenkin kun näki toisen alkamaan tulla lähemmäs. Tytön teki mieli vain vetäytyä kasvien suojiin, mutta sitä hän kuitenkin vältti olla tekemättä. Sitten Hetken hiljaisuuden jälkeen, tuon käärmeen tapittaessa tätä, se kysyi kysymyksen. Elaine hymähti ja risti kätensä rinnalleen puuskaan. Tämä kuunteli arvostellen toisen arvostelua. Liian hintelä.. nainen pyöräytti silmiään ja jatkoi sitten kuuntelua. "Väärin meni." Elaine sanoi liiankin neutraalisti, sitten tämä vielä pyöräytti kerran silmiään.Tämä katsoi nopeasti taakseen, luottamatta toiseen, jos tämä hotkaisi tämän yhtäkkiä suuhunsa. "Mutta miksi olet.." Elaine mutristi suutaan, miettien miksi häntä sanoisi ettei loukkaisi toista pahasti. Mutta ei tämä keksinyt mitään järkevästi kuvailta, joten päätyi neito vain kohottamaan kämmenet ylös päin ja huitoen sitten toista kohden, kohottaen lopulta olkiaan ja mutristamaan suutaan näkyvästi. "hmm..Tuollainen?" Elaine sanoi, alkaen peruuttamaan siten, kohti yhtä puuta jota oli aikaisemmin vilkaissut. Tämä käveli taakse päin, kunnes törmäsi puuhun. Tämä alkoi valua sitä pitkin alas päin, lopulta istuen. Hän koki nyt selvästi että ei toinen tätä enään hotkisi. "Haluan ensin tietää, ennen kuin pyydän anteeksi ja lähden." Elaine kohotti kulmiaan hieman, asettaen kätensä sitten maata kohti. Tämä pyyhkäisi vähäiset lumet pois maanpäältä, lopulta kämmenet sitten lähelle maata laittaen. Pikku hiljaa maasta alkoi nousta kasvi, mustikoita. Paljon mustikoita. Elaine lopetti, lopulta sitten siepaten pari marjaa, hotkaisten ne suuhun. "Paljon paempaa mitä minunlaiseni keijut ovat." Elaine sanoi toiselle kallistaen päänsä nopealla ja pienellä liikkeellä katsoen toista. Tämä oli antanut vihdoin vastauksen toisen aiempaan kysymykseen, että mikä tämä oli. "Tietenkin olen keiju jos omistan tälläiset siivet." Elaine sanoi katsoen toista yhä, samalla keräten kaikki marjat käsiinsä. Tämä oli saanut kaikki mustikat kämmenelleen, jolloin hän koppasi ne suuhunsa. "Alahan selittää miksi olet.." Elaine teki saman eleen kun ennemminkin ja sitten avasi suunsa. "Lisko, onko se hyvin sanottu?" Elaine kysyi toiselta hieman virnistäen. Hän ei halunnut kuolla joten tämä koitti nyt edes jotenkin olla kohteliaampi kun aikaisemmin.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ti Maalis 06, 2012 4:16

Käärme ei jaksanut vaivautua enää sihisemään, kieli vain paleltuisi ja joutuisi vielä kuolioon ja putoaisi pois. Sitten Lelacalle ei jäisi mitään keinoa kommunikoida, paitsi kirjoitella sanoja lumeen. Hän vilkaisi pitkää ruumistaan ja kuutta kättään.
"Ihminen on sellainen. Ensin valitetaan kun on vain kaksi kättä ja kun niitä saa enemmän haluaa takaisin normaaliksi", Lelaca sihisi. Hänellä oli sentään hyvä syy haluta ylimääräiset kädet pois. Käärmeelle tuli pakollinen mielle härnätä toista ja tämä kietoi häntänsä ruumiinsa ympärille.
"'Alahan selittää?' Tuskin. Pyydä kohteliaammin", käärme sihisi hyväntahtoisen härnäävästi, kuin olisi yrittänyt saada toisen sapen kiehumaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään hävittävää, ellei tämä keijukainen paisuisi pallokalan lailla ja muuttuisi pitkahampaiseksi pedoksi. Väristys kävi käärmeen ruumiin päästä päähän. Pelkkä ajatuskin pelotti, vaikka niinhän kaikki passasi tehdä nykyisin.
"Ja käärme, jos sinun on pakko sellaista termiä saada käyttää, jos suinkn sopii", Lelaca sanoi, kuulostaen enemmän pyytävältä kuin käskyttävältä. Hän seurasi häntänsä pientä edstakaisin siirtyilevää liikerataa ja puristi kakkia käsiään tiukasti nyrkissä. Lelacan mielessä ävi jo ajatus ympäri kääntymisestä ja pois lähtemisestä todeten: En kerro, heippa! Mutta toistaiseksi hän istui paikallaan ja odotti anteeksipyyntöä, mitä merkitystä silläkin oli, tuskin mitään.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti La Maalis 17, 2012 5:42

~Elaine~

Neitokainen tuhahti pirullisen kuuloisena kun toinemn käski pyytää nätimmin. Tämä puristi kätensä nyrkkiin samalla kun ne olivat puuskassa rinnalla. Hän pyytäisi nätimmin?Ei hei, se ei kuulu neidon tapoihin.
Sitten tämä tuhahti uudelleen, vielä sen jälkeen puhaltaen silmien edestään hiuksia. "Miten muutenkaan sinua kutsuisin?" tämä mutisi ja sitten jäi tuijottamaan toista pirullinen ilme yhä kasvoillaan. Sitten tämmä virnisti pilkallisesti kun muisti miten käärme oli ensin reakoinut tämän ns. kepposeen. "Taisit oikeasti säikähtää?" tämä virnuili yhä ja naurahti sitten. Elaine laittoi jalkansa ensin suoriksi ja sitten ristien ne. Tämä tuijotti kulmiensa alta toisia ja nosti sitten niitä nähdäkseen kunnolla toisen. "Oikeasti mitä sinä odotat? Jos et kerran ala selittää, tai no..Kertoa miksi olet tuollainen..Käärme?" tämä laittoi kätensä maata vasten ja suoristi selkäänsä nostaen itsensä hetkiseksi käsien painolle. "Niin mitä odotat enään, en minä ainakaan aio mitään tehdä." tämä laski toisen kulmansa jättäen toisen yhä ylös. "Eli voidaan me tähänkin jäädä istumaan hiljaisiksi jos ei muuta, kyllä minulle sopii." tämä laski vihdoin toisenkin kulmakarvansa ja huokaisi sitten, avaten suunsa hetkeksi sanoakseen jotain, mutta sitten sulkien sen kun ei jaksanutkaan ruveta puhumaan mitään turhia. "Aina yhtä jääräpäisiä, onko ketään ihmistä joka on joskus ollut tyytyväisenä ja ystävällisellä päällä?" tämä sanoi kuitenkin hieman mutisten. Kyllähän Elaine inhosi ihmisiä varsinkin niitä paria jotka tätä satutti joskus kauan sitten, mutta silti hän jotenkin pitää niistä. Onhan heillä jotain samaakin, kummatkin ovat yhtä jääräpäisiä, Elaine nyt vain sanoi äskeisen ihan huvikseen vaikka itsekin on jääräpäinen.
Keiju katseli maata, sitten nosti katseensa puidenlatvustoihin, voi kun hän ei omistaisi näin helposti "jäätyviä" siipiä, olisi hieman paksummat siivet niin näin ei kävisi aina talvisin, vaikka sellaiset mitä enkeleillä on. Elaine huokaisi ja nosti katseensa toiseen. Toinen olio kluitenkin niin kiehtovan näköinen, ja varmasti Elaine saisi jollain keinolla tietoon sen miksi hän oli tuollainen..Käärme. "Jos pyydän anteeksi tekojani ja pyydän nätimmin saanko tietää miksi et ole perus ihmisen näköinen kerran väitit että sellainen kuitenkin olet?" tämä katsoi toista turhautuneena odottaen vastausta toiselta, himputti tämän uteliaisuuden takia hän meni kysymään käärmeeltä tuollaista.

//Anteeks en saanu kovin etiäpäin tuota ropea mutta... ^^' en oo sitten yhtään pyöhästelijä :D
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Su Huhti 01, 2012 9:57

Käärme nuoli hammarivejään ja seurasi keijua katseellaan. Lelaca naurahti ja ravisteli itseään, hän kierähti vielä yhden kerroksen ja kävi makuulteen lumeen.
"Selvä! Voimme olla tässä näin kaikessa rauhassa. Minulla ei ole kiire yhtään minnekään, eikä kylmäkään tule pakkasessa", hän sihisi ja nosti katseensa keijuun. Yrittikö hän vain ärsyttää toista? Tämä oli käärmeellekin uusi tapa hoitaa asioita kuntoon. Keiju näytti miettivän omiaan, joten käärme kohotti yhden kätensä ja alkoi kaivaa hampaiden välejä kynnellään. Hän avasi suunsa ja alkoi raaputtaa hampailla, pitkillä ohuilla ja paksuilla reunustettua alaleukaa. Hän päästeli vielä pitkän haukotuksen ennenkuin sulki suunsa jälleen. Jos he aikoivat oikeasti maata tässä koko pitkän illan, Lelaca varmaan sekoaisi. Hän ei tykännyt olla aivoimemman puolisella maastolla. Vielä vähemmän keskellä talvea. Ja vieläkin vähemmän hän makasi keskellä ei mitään jonkun kanssa. Kuka tahansa voisi tulla puiden taakse tuijottelemaan mitä tapahtui.

Keijun ehodtus sai käärmeen havahtumaan vilkuilemisestaan. Hän mietti hetken aikaa ehdotusta ja silmäili keijua.
"Saat", Lelaca myöntyi hiljaisuuden jälkeen. Käärme nousi lumesta ja ravisteli itseään jälleen. Lumi tuntui inhottavalta ihoa, öh, suomuja vasten.

//No arvaappas olenko minä pöyhästelijä :D Anteeksi kestosta, inspis piilottelee multa.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Pe Huhti 06, 2012 9:22

Neito katsahti kynnenaluksiaan ja laittoi kätensä kuitenkin sitten takaisin puuskaan kun tajusi toisen tuijottavan tätä. Keijukainen nosti katseensa ylös, hieman nostaen myös päätään jotta näki toisen paremmin, olihan tämän kasvot ollut äsken kohti maata.
Tämä tuijotti toista hetken pirullisesti hiljaisuuden vallitessa. Sitten käärme sanoi että hän saa, saa tietää miksi tuo nyt olikaan tuollainen..Käärme.
Keijukaisen olisi luultavasti nyt olla iloinen asiasta, mutta tämä silti istui yhä samassa asennossa, samalla ilmeellä katsoen toista.Ilmeettömänä. Neito kyllä oli niin tiedonjanoinen nyt, mutta koitti salata sen. Hänenhän piti kuitenkin ensin olla kohtelias toiselle ja pyytää nätisti, tämä nyrpisti hieman nenäänsä. Osasi hän kohteliaskin olla, pyydellä anteeksi..Jopa tosissaankin osasi pyytää anteeksi, mutta silti ei hänen tehnyt nyt mieli pyydellä toiselta anteeksi, juurihan hän oli ollut niin..Kova luonteinen, ei mikään pehmo.
Elaine tuhahti ja risti kätensä yhä tiekemmin rinnalleen ja sitten kuitenkin päästi ne tippumaan alas syliin. Tämän ristityt nilkat heilahtelivat hieman jotta ne eivät kohmettuisi, joka oli tosin harvinaista koska tämä oli tottunut olemaan paljainjaloin, harvoin käytti kenkiä. Ja jos käytti nekin yleensä oli sellaiset kengät mistä oli otettu pohjat pois.
Elaine nosti katseensa nilkoistaan toisen silmiin.Silmään. Tämä sipaisi toisella kädellään hiuksia silmiensä edestä, sitten näyttäen iloista ja hieman nolostunutta ilmettä, ikään kuin aloittaen alusta. "Olen Elaine." tämä aloitti hymyillen sitten siirtäen kasvoille hitusen häpeävän ilmeen. "Ja olen pahoillani siitä, kun minä kasvatin ympärillesi puita..-katse maahan, sitten takaisin toiseen- Saanko anteeksi?" tämä kysyi yllättävän toden kuuloisena. Siis ihan kuin tämä olisi oikeasti pahoillaan, pyytäisi tosissaan anteeksi, jospa hän sitten ihan oikeasti tarkoittikin sitä mitä sanoi, että oli pahoillaan. Kyllä hän itse oikeasti tiesi, että tarkoitti mitä sanoi edes kymmenen prosenttia, suurin osa siis kuitenkin oli näyteltyä, hyvin näyteltyä.
Elaine nosti jalkansa ja oli taas kerran sikiöasennossa, naama ei kuitenkaan mennyt polvien taakse piiloon, vaan tämä nosti päätnsä niin että kaula "piteni". Tämä silmäili toisen ohi puita ja sitten isompaa kiveä joka paistoi lumesta joka oli sulanut suurimmaksi osaksi. Neidon olisi tehnyt mieli mennä kivelle istumaan, mutta päätti jättää väliin, hänellä olisi tärkeämpääkin tekemistä kun kivelle meneminen nyt, hän oli kuolla uteliaisuudesta. "Saisinko tietää miten olet ihminen, mutta et kuitenkaan yhtään sen näköinen?Miksi?" tämä kysy imahdollisimman vilpittömällä äänellä jossa siinäkin oli todellisuudentuntua, tällä kertaa ehkä noin yhdeksänkymmentä prosenttia. Elaine heiluttelipäätään vaaktasossa saadakseen hiuksensa hieman paremmin, ainakin hänestä tuntui että ne olivat läntässä. Kun tämä ravisteli hiuksiaan, saattoi ilmaan lähteä lentämään pari kimalletta hiuksista, jolloin keijukainen otti sormelleen yhden. Se laskeutui ja jäi kiinni sormen päähän kuin lumihiutale. Auringossa tämä mitätön kimmalle kiilsi ja sai keijukaisenkin silmiin pienet valopisteet. Hetken sitä tarkastelleessaan keiju puhalsi sormenpäähänsä ja näki kimalteen leijailevan ilmoihin korkealle. Neito pysyi hiljaa hymyillen sekä odottaen toiselta vastausta kysymykseensä, katsellen toista tämä räpläsi ns. vyönsä yhden kukan terälehteä.

//Eipäs tuo haittaa, perus: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :) Tönk tönk saimpas minäkin jotain aikaan :p
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti La Huhti 07, 2012 10:22

Käärme katsoi toista pitkään, kuunteli pahoittelun ja pysyi vaiti. Hiljaisuus vallitsi kymmenen sekuntin ajan, kunnes käärme vastasi:
"Saat anteeksi." Lelaca tunsi heti olonsa helpottavan, kun ei tarvinnut käydä sanataistoa noin liukasluonteisen keijun kanssa. Yleensä hän oli huono puhumaan toisille, mutta tällä kertaa olivat asiat toisin. Lelaca antoi kauluksensa painautua alemmas ja hän mietti mistä aloittaisi. Se oli sekavaa, hän tuskin muisti paljoa tapahtuneista. Tai sitten hän ei yksinkertaisesti halunnut muistaa mitään. Hän halusi unohtaa jokaisen sekunnin niistä ajoista, tai vaikka hyätä samantien vuosia taaksepäin, jotta voisi jättää sen typerän rohdon sinne hyllyyn. Toisin hän oli tehnyt, ja siksi sai nyt katua tekojaan. Käärme huokaisi.
"Olin ja olen ihminen, kuten jo sanottu. Elin ihmisten kylässä muiden tapaan. Mutta olin lihava, tai ainakin pidin itseäni sellaisena", käärme rapsutti hieman häpeillen leukaansa ja siirtyili levottomana. Lelacan oli vaikea puhua siitä mitä oli tapahtunut joskus. Hän vilkaisi kylkiluitaan, jotka näkyivät vähän turhankin selkeästi.
"Ei ehkä tosiaankaan siltä vaikuttaisi, mutta kuitenkin. Häpesin, niin sanoakseni, pyöreyttäni ja se koitui kohtaloksi." Käärme lähti luikertelemaan vähän ympyrää ja yritti saada pääkohdat kerrottua ja olla takertumatta pikkuseikkoihin.
"Sitten hain itselleni laihdutusrohdon ja jäin siihen koukkuun kun huomasin sen toimivan. Sivuvaikutuksista kyllä varoitettiin, mutta tokkpa minä niitä silloin kuunteli. Voi, kyllähän sitä nyt toivoisi kuunnelleensa."

Lelaca lopetti etenemisensä ja jäi tuijottamaan hetkeksi aikaa käsiään ja häntäänsä.
"Sitten menetin kaiken. Sain hännän ja kolme paria käsiä, mutta se ei ollut yhtään lohdullista. Parissa hassussa tunnissa, olin menettänyt suosion, perheen, ystävät ja kodin. Sen takia että luulin omistavani yhden pienen, sanalla sanoen mitättömän virheen." käärme pudisteli päätään ja oli melkein ruveta itkemäänkin muistellessaan omia tähtihetkiään.
"Eli jos teen lyhytmuotoisen selvennyksen sinulle. Otin yliannostuksia rohdosta ja sain sivuvaikutuksia joidenka ansiosta menetin kaiken mitä omistin", Lelaca katsoi keijua. "Ripsiä myöten." Käärme oli hetken aikaa hiljaa, muistellen kaikkea tapahtunutta ja yrittäen sitten taas unohtaa. Hän oli jo melkein siinä tuloksessa ettei muistanut miltä näytti. Mutta tosiasia oli se, ettei hänellä ollut enää mitään mahdollisuutta päästä takaisin normaalin elämäänsä.
"Niin se meni. Eipä ainakaan tapahdu kaikille joka päivä, ole sinä onnellinen itsestäsi niin kauan kun pystyt olemaan normaali."
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Ti Huhti 17, 2012 6:53

Neito katsahti kynnenaluksiaan ja laittoi kätensä kuitenkin sitten takaisin puuskaan kun tajusi toisen tuijottavan tätä. Keijukainen nosti katseensa ylös, hieman nostaen myös päätään jotta näki toisen paremmin, olihan tämän kasvot ollut äsken kohti maata.
Tämä tuijotti toista hetken pirullisesti hiljaisuuden vallitessa. Sitten käärme sanoi että hän saa, saa tietää miksi tuo nyt olikaan tuollainen..Käärme.
Keijukaisen olisi luultavasti nyt olla iloinen asiasta, mutta tämä silti istui yhä samassa asennossa, samalla ilmeellä katsoen toista.Ilmeettömänä. Neito kyllä oli niin tiedonjanoinen nyt, mutta koitti salata sen. Hän ei halunnut vaikuttaa joltakin saakelin riemupelleltä, vain koska sai kuulla toisen menneisyyden, ehei. Ei hän idiootti tahtonut olla, tai ainakaan näyttää sellaiselta.
Sitten toinen aloitti, kertoi että oli ollut ihminen, sen Elaine tiesikin jo, neito halusi lisää tietoa - nopeasti. Keiju siirsi jalkojaan hieman, laittoi ne paremmin jotta niissä kiertäisi kuitenkin veri. Sitten tämä laittoi kätensä syliin jääden tuijottelemaan niitä, kunnes sitten kuuli toisen sanovan, että hän oli lihava. Keijukainen nosti katseensa ehkä hieman liiankin nopeasti toiseen, toisen ehkä liiankin laihaan vartaloon. Elainen kulmat kävivät kurtussa, mutta tämä huomasi kuitenkin, miten toinen häpesi asiaa, ja sitten käärme.. Tuo toinen, sanoi sen ääneenkin. Keijukainen koitti näyttää nyt lmepeältä, mutta ei kuitenkaan liian empaattisen näköiseltä, se olisi ollut vain tyhmää, toinen olisi luultavasti luullut että Elaine juuri sääli häntä.
Elaine kuunteli tarkasti kun toinen alkoi puhua rohdosta, sivuvaikutuksista ja siitä kuinka hän toivoi, että olisi kuunnellut joskus varoituksia. Keiju jäi hieman patsaaksi kuuntelemaan seuraavatkin jutut mitä toiselta tuli ulos. Ainakin sinulla on ollut joskus vanhemmat, ja kavereita.. tämä pyöritteli silmiään mielessään, ja jättikin pari seuraavaa lausetta kuuntelematta, kun mietiskeli sitä missä tämän sisarukset mahtaisivat tässä vaiheessa olla. Tämä kuitenkin nosti katseensa uudelleen toiseen, kun se oli valunut maahan mietiskellessä. Käärme selitti lyhytmuotoisen jutun menneisyydestään, sitten vielä lisäsi että menetti ripsensäkin. Keiju kurtisti kulmiaan ja yskäisi. Keijukainen avasi suunsa, sanoakseen jotain toiselle, mutta sitten kuitenkin sulki sen, koska toinen vielä sanoi että tämän pitäisi olla onnellinen, koska oli vielä normaali. Elaine hymähti ja nosti katseensa ylös päin, sinne mistä aurinko vielä pastoi. Se oli liikkunut, ja osui nyt suoraan neidon silmiin, jolloin Elaine nosti kätensä silmiensä eteen. Sitten tämä kuitenkin kääntyi niin että selkä oli kohden aurinkoa, saisivat siivet nyt edes pikkuisen lämmittyä. "Kukaan tässä maailmassa ei ole normaali.." tämä mutisi katsoen nyt jälleen toiseen siristellen silmiään. "Ja lyön vetoa, että et ole ainoa tyhmä ihminen täällä. Tai edes et ole ainoa henkilö juuri tässä näin, olen minäkin yhtä tyhmä kuin sinäkin." tämä virnisti vilkaisten hieman muualle. "No en ole ehkä yhtä tyhmä kuin sinä mutta melkein." tämä naurahti ja hymyili sitten toiselle. "Et kuule arvaakkaan montako kertaa minä olen sortunut lahjomaan jotain ihmistä kuin viimeistä päivää, tai mitä muuta hölmöyksiä olenkaan tehnyt, kuten esimerkiksi sinut nähdessäni, totta kai minun heti piti keksiä jotain tyhmää, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Ja äsken minä sitten pyytelin anteeksi sinulta, vain sen takia koska olen aina niin saakelin tiedonjanoinen ja utelias." tämä jatkoi pölöttelyä, tämä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään omasta mielestään, kerran puhumaan oli ryhtynytkin. Hän olisi helposti voinut kertoa toiselle ummet ja lammet, mutta tällä kertaa järki tuli vastaan, hyvä niin. "Jos en kuitenkaan rupea kertomaan koko elämänkertaani pienetkin mokat mukaanlukien.. sovitaan vaikka niin, että olen tehnyt yhtäpaljon hölmöyksiä kuin sinä olet tehnyt, ja ollut monta kertaa kuolemaisillani." tämä lopetti lauseensa hieman tympeän näköisenä. "Helkkari miten helppo minut onkaan saada puhumaan.." tämä mutisi katsellen maata jossa istui. Tuli hetken hiljaisuus, jolloin Keijukainen vain tuijotteli maata kuin sokea. Sitten tämä nosti katseensa hyvin toivekkaan näköisenä tuohon.. Tuohon, olentoon. "Nyt kun tiedän että olet oikeastikin ihminen, tai sitten hyvä valehtelemaan..Mikä se tuskin on totta.." tämä lisäili lauseeseensa hieman sanoja lisää. "Niin en halua sanoa sinua käärmeeksi, toisaalta et näytä ihmiseltä, joten en halua sinua siksikään kutsua." tämä lisäili omia teorioitaan miksi hän ei halunnut toista kutsua siksi, ja miksi ei halunnut kutsua toista toksi. "Millä tavalla sinua kutsun sitten?" tämä kysyi hieman vilpittömän kuuloisena, mikä ei kuitenkaan ollut totta, jos hän ei olisi lisännyt vilpittömyyttä, olisi hän vain kuulostanut hermostuneelta, koska halusi välittömästi tietää miksi toista sanoisi, outo kun tämä keiju on..

//No sieltähän tämä tollo täällä saapuu niin mahtavan tekstinsä kanssa.. =.=
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti La Touko 19, 2012 11:38

Se mitä keiju sanoi, sai Lelacãn empimään. kaikkihan he tekivät virheitä, toinen toistaan pahempia, mutta käärme ei uskonut että kukaan pistäisi häntä paremmaksi. Ei ainakana ollut koskaan tavannut ketään joka olisi pistänyt. Siinäkin tapittaessaan keijua ainoalla silmällään, hän pystyi melkein taas olemaan iloinen jonkun toisen puolesta. Keijun viimeinen kysymys meni Lelacãlta täydellisesti ohitse, kun lintujen pirteä sirkutus häiritse. Ne istuskelivat korkealla puiden oksilla ja loikkivat sinne ja tänne. Käärme nuolaisi hampaitaan kuin olisi valmistautunut pomkaisemaan korkeuksiin ja jättämään punarinnoista vain kasan höyheniä jälkeensä. Aurinko tuntui lämpimältä suomuja vasten, mutta häikäisi ikävästi. Lelacã veti kauluksensa sulkinaisemmaksi ja sihahti hieman negatiivisesti, samalla kun heilutteli häntäänsä sivulta toiselle. Hän ei liion pitänyt auringosta, se oli liian kirkas. Se valaisi jokaisen varjon ja kadotti kaikki käytännölliset piilot. Ei, käärme halusi mennä muualle, ettei hänen tarvitsisi ajatella näyttäytymisen pelkoa jollekin vähän pitemmälle kaksijalkaiselle, joka voisi koitua hänen itsensäkin vaaraksi.
"Minun pitää mennä", hän sihisi hiljaa ja lähti kääntymään poispäin keijusta. Eiköhän tuo osaisi ihan itsekseenkin kävellä kotiin. Tai lentää, ihan miten vain.

//Loppuisikos se sitten tähän?
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Pe Kesä 08, 2012 11:57

Keiju nousi seisomaan kun näki toisen keskittyvän nyt lintuihin, nuollen hampaitaan. Elaine huokaisi pienesti kun tajusi että toinen ei vastaisi viimeiseen kysymykseen. Neito kohensi vaatteitaan kunnes kuuli toisen sanovan että hänen pitää mennä. Keijukainen nosti katseensa vaatteistaan toiseen, joka oli jo kääntynyt. "Ennen kuin lähdet niin kuunteleppa. tämä sanoi nopeasti, hieman heiluttaen siipiään jotta saisi tietää olisivatka ne kohmeessa. "Mennyt on mennyttä, joten antaisit jo olla ja olisit se mikä olet nyt. Tiedän että en ole mikään paras neuvojen antaja, mutta voin silti antaa sen neuvon, että voisit joskus katsoa hieman toisenkin elämään, kyllä muillakin voi ihan tosi olla yhtä kurjaa tai vielä pahempaa kuin sinulla, et vain huomaa sitä kun surkuttelet vielä mennyttä." keijukainen sanoi kuin paraskin esimerkki, mikä ei todellakaan ollut totta, keijukainen halusi vain sanoa mahdolliset viimeiset sanat tässä keskustelussa, ei sitä tiedä.
Neito katsoi hetken toista vakavasti, mutta sitten hymyili ja kosketti kädellään toista siipeään. Tämä veti siiven maatakohti ja kun neito päästi irti siipi palautui hiljaa ylös. Neiti otti askeleen eteenpäin ja samalla askeleella "hyppäsi" ilmaan ja lähti lentämään. Tämä nousi korkeammalle, ja lensi sitten hiljaa puidenlomissa, mennen melkein [i]käärmeen
yläpuolelta. Neito otti oikealla kädellään kaikki hiuksensa oikealle puolelle, jotta ne eivät tulisi niin pahasti silmien eteen, sitten tämä vain lensi korkeammalle varoen puidenoksia joita tuntui olevan todella paljon vihreyden takia.

//Jaa no joo, eipä kovin paljon ideoinu lähi aikoina ._. kuitenkin kuitenkin kiitos peliseurasta ^^
Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö