Kyllä ne teot muistetaan || Crim and kuuraparta!

[suskari]

Kalmankoira

Kuu paistaa möllötti iltaisella taivaalla valaisten muuten niin synkeää metsän pohjaa, jossa muutama talvi pukuun verhoutunut pupu jussikka oli löytänyt itsellensä makoisan pikku pajupuun jota mutustella muun ruuan ollessa vähissä puputtajilta tähän aikaa vuodesta. Mutta eipä pitkä korvat yksinään olleet suinkaan, musta suuri kokoinen koira seisoi hiljaa jonkin matkan päässä pusikon suojissa tapittaen nälkäisen näköisenä eriparisilla silmillään jäniksiä jotka ahmivat mahaansa täyteen. Nyt olisi noiden vuoro täyttää koiran mahaa.. ja aavekoiran perheen jos Kalma nyt edes yhtä enempää kiinni saisi.
Hetken jäniksiä seurailtuaan koira lähti kyyryssä ja mahdollisimman matalana lähetymään jäniksiä pikku hiljaa yrittäen pysyä mahdollisimman piilossa ja huomaamattomana mustasta turkistaan huolimatta, joka paistoi valkoisessa hangessa kuin puhtaalla paperillä oleva muste tahra konsanaan. Onneksi jänikset olivat keskittyneet sen verran omiin touhuinsa etteivät tajunneet hitaasti kyyryssä lähestyvää koiraa.. kun yht`äkkiä kaikki jänikset lähtivät hätääntyneenä juoksemaan karkuun metsän suojiin ilman mitään järkevää syytä.. tai no se syy seisoi hetken aikaa keskellä metsän autitota kohtaa ja levitti siipensä lähtien lentäen viemään saalistaan mennessään. Pöllö oli ollut koiraa nopeampi ja ottanut yhden omistaan jättäen koiran nuolemaan tassujaan maha tyhjänä.
Kalma nousi seisomaan tuijottaen korvat luimussa ja harvinaisen kyrsiintyneen näköisenä paikkaa jossa oli hetki sitten ollut valmis tarjotin, mutta ei enään.. Pitäisi etsiä muualta jotakin suuhun pantavaa tai käydä tuhlaamassa muutenkin vähiä varoja ateriaan.

[Crimson]

Delathos

Hämärä metsä oli aavemainen paikka näin talvisin. Vaikka kuunvalo loisti taivaalla kirkkaansa ja lumi valaisi omalta osaltaan muuten synkkää metsää, eikä se saanut paljoa luotua mukavaa tunnelmaa kenenkään taholle. Metsässä vaanivat villipedot ja puissa huhuilevat pöllöt ja raakkuvat varikset saivat kenet tahansa säikähtämään sopivasti rapsahdusten tai äänien osuessa kohdalle. Kuitenkaan yhtä lukuun ottamatta.
Delathos oli päättäväisenä päättänyt lähteä jälleen kerran uhmaamaan sitä vaaroista tunnetuinta, kuolemaa. Ei edes synkkä metsä saanut tuota säikkymään tai harkitsemaan takaisin haltiakylään pakenemista se oli kaukaa haettua se. Kylmät hermot yhdistetty sillä hetkellä rauhaisaan mieleen saivat valkeatukkaisen miehen tallustamaan hangessa eteenpäin mistään välittämättä, välillä pälyillen nietoksien takana piilevien otusten varalta ympärilleen tietenkin.

Matka ei suinkaan mikään huviretki ollut, ei sellaiseksi missään vaiheessa ollut tarkoitus muuttua. Vapaasta tahdostaan tuo oli lähtenyt rahanahneena etsimään itse ylemmän tahon kuuluttamaa vaarallista yönmustaa olentoa, jonka huhuttiin viimeksi olleen nähty liikuskelevan metsässä, turhan lähellä haltiakylää. Turhan lähellä vaikutti olevan sinänsä kaukainen käsite, sillä itse Delathos ei mihinkään huomioon otettavaan ollut törmännyt kylän lähellä olevalla vaellusretkellään, joka oli jatkunut jo varhaisesta iltapäivästä asti. Myöhemmin tuo oli laajentanut etsintäänsä kauemmas ja yhä kauemmas, turhautumisen merkkejäkin alkoi hiljalleen ilmetä. Etsintöjä ei kuitenkaan sopinut lopettaa, sillä itse pakkasherran täytyi olla hänen itsensä mielestä se paras ja nopein, joka tämän onnekkaan olennon löytäisi ensimmäisenä ja päästäisi pois päiviltä. Muita tuntomerkkejä ei niinkään ollut annettu kuin synkkyys, vaarallisuus sekä erivärinen silmäpari, jonka olento omasi. Kuulemien mukaan kohteen tunnistaisi helposti punaisena hohtavan silmänsä perusteella jos sen siis ehti edes nähdä ennen kuolemaansa. Hopealle alttius oli myös mainittu, joten perinteisten kultaisten aseittensa lisäksi oli Del varannut mukaansa liudan hopeisia tikareita, sekä jalkajousen varustettuna hopeakärkisillä vasamilla.

Jo hetkenaikaa Delathos oli seurannut syrjemmältä talvipukuun vaihtaneitten rusakkojen temmeltämistä ilmeisesti sen hetkisen ruokapaikkansa läheisyydessä. Tyytyväisinä ne puputtivat ja välillä nousivat takajaloilleen pälyilläkseen ympärilleen, kunnes jokin säikäytti mokomat pitkäkorvat puuhistaan ja pienet eläimet lähtivät kiireesti ryntäämään kohti metsää. Yksi noista kuitenkin oli muita epäonnekkaampi, nimittäin pöllö oli saanut sen napattua ja kökötti nyt jokseenkin tyytyväisen oloisena maassa, kunnes lehahti pupu kynsissään matkoihinsa. Samalla hetkellä kuuraparta kykeni myös erottamaan valkeassa hangessa seisovan sysimustan koiramaisen olennon, kenties suden, joka ilmeisesti oli myös samaisia nököhampaita vaaninut aikansa jäänyt nyt kuitenkin toiseksi pöllölle, mikä hieman huvitti kuurapartaa. Huvittuneisuutta ei kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä nopeasti haltia yhdisti olennon siihen, mitä olin alun alkaenkin lähtenyt metsästä etsimään. Olipa tuo mustaturkkinen ja punasilmäinen olento kyseinen otus tai ei, niin tuskinpa sen tappaminen kummoisen vaikeaa olisi pimeyden turvin. Eiköhän yksi nuoli riittänyt kaatamaan oikein tähdättynä tuonkin kokoisen pedon. Ja mikäli olento ei oikea ollut, saisi sen mustasta turkista varmasti myöskin sievoisen summan myytynä jollekin, joka sitä sattui tarvitsemaan.
Del viritti jalkajousensa, tähtäsi ja painoi liipaisimesta, jolloin hopeakärkinen nuoli lennähti kohti koirapetoa.


//Kömpelö sisääntulo, mutta täällä olen nyt kuitenkin viimein \o/ //

[suskari]

//Höpsis tuo mikään kömpelö ollut//

Kalmankoira

Koira oli aikeissa lähteä jatkamaan matkaansa paksussa lumivaipassa tietämättään lähistöllä olevasta toisestakin sielusta, kun alkoi tuulemaan haltian suunnalta ja se toi koiran tarkkaan nenään varoittavan hajun- metallisen rautaisen ja myös haltian voimakkaan hajun. Koira käänsi mustan päänsä eriparisena silminensä kohden haltiaa ja huomasi tuon kohottaneen jalkajousen suoraan häntä kohden. Totta kai Kalma näki sen pimeydestä huolimatta, hänhän näki yhtä hyvin yöllä kuin ihminen päivällä. Mutta sen erikoisempaan miettimiseen koiralla ei ollut aikaa laisinkaan kun nuoli lähti liikkeelle halkomaan ilmaa ilman mitään odotteluja ja kun nuoli oli osumassa kohteeseensa radikaallisesti koiraa ei enää ollut paikallaan, sen sijaan valkohiuksisen haltian takana seisoi eripari silmäinen nuori, tumma pukeinen vaalea mies kädet lanteillaan.
"Yritätkö olla hauska?" Kalma kysyi haltialta eikä vaikuttanut iloiselta tapahtuneeseen, mutta ei ollut agresiivinenkaan hieman loukkaantunut vain. Katse kävi nopeasti läpi tämän haltian ja totta kai aavekoira ajatteli tuon olevan tavallinen metsästäjä, joka oli luullut häntä sudeksi ja koittanut turkin takia tappaa. Ei Kalmalla heti ensinmäisenä käynnyt mielessä että tuo oli kaikkea muuta kuin tavallinen metsästäjä ja vielä juuri hänen perässään. Mitä sitä suotta ensinmäisenä syyttävällä sormella osoittelemaan mies parkaa, joka oli saattanut erehtyä hieman kohteestaan.. olisipa niin vain ollutkin.
"Etkö tunnista koiraa sudesta? On siinä metsästäjä.." Kalma tuhahti miehelle ja lisäsi vielä nopeasti.
"Äläkä pelkää en tee mitään... jos sinä et tuolla käy sohimaan." Aavekoira huomautti osoittaen haltian kädessä olevaa jalkajousta. Tappelua tässä vähiten kaivattaisiin, niitä oli ollut tarpeeksi jo viimeaikoina.

[Crimson]

//If you say so *____*//


Delathos

Nuoli lennähti matkoihinsa ja Delathos jäi odottamaan itsekseen myhäillen lopputulosta. Sitä mieluista ei kuitenkaan sallittu, kun kuuraparta huomasi punasilmäisen suden tuijottavan juurikin hänen suuntaansa. Meni suteen tai saveen, nuoli oli kuitenkin osuva maaliinsa. Tai siltä se ainakin näytti hetken ennen kuin kohdetta ei enää ollutkaan siinä, missä se hetki sitten oli ollut. Mitä ihmettä.., Delathos pohti mielessään hämmentyneenä, kunnes ääni miehen selän takaa sai haltian säikähtämään pahimman kerran.
Pakkasherra hätkähti näkyvästi paikoillaan ja kääntyi salamana ympäri, osoittaen jalkajousellaan tuota nuorta miestä mustassa asussaan. Viimeistään nyt tämä palkkamurhaaja saattoi olla varma siitä, että tämä herra oli se ketä hän oli koko pitkän päivän ollut etsimässä, ja siitä tuo kaksijalkainen, tai ilmeisesti myös nelijalkainen, saisi pian maksaa hengellään.

Samaa voisin kysyä sinulta, Delathos vastasi loukkaantuneeseen sävyyn tuolle, joka hänet oli pahanpäiväisesti säikäyttänyt. Miekkosen mielestä selvästi oli väärin että Del hänet oli yrittänyt ampua tietäisipä vain miksi muttei valkoparrasta itsestäkään ollut mukavaa joutua säikäytetyksi. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta, mies kertoi hänelle ettei syytä pelkoon olisi niin kauaan kuin haltia ei varsijousensa kanssa sohimaan ryhtyisi. Niinpä tuo viekas kuuraparta laskikin aseen takaisin syrjään, muttei kuitenkaan suonut itsensä vielä irroittaa otettaan siitä.
Jos niin sanot, haltia tuumasi hiukka epäilystä äänessään, sillä tuo oli kuullut tämän herran olevan varsinainen tappaja. Liekkö huhut pitäneet ollenkaan paikkaansa. Siitä Delathos ei kuitenkaan tahtonut ottaa selvää. Ei vielä. Ei vielä kun kohde oli huijattavissa ja selvästi varomaton ja tietämätön kuuraparran aikeista.
Pahoittelen äskeistä. Ei tietenkään ollut tarkoitus ampua kaltaistasi .. muodonmuuttajaa, inhimillistä puhuvaa olentoa, mikä liene oletkin. En ole koskaan eläessäni aikaisemmin metsästänyt, joten erehdyksiä sattuu. Olen syvästi pahoillani, haltia sanoi pahoittelevasti ja raapi päätään vapaalla kädellä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten toista tulisi kohdella tai miten tuolle tulisi puhua, mutta eiköhän sekin selviäisi, jahka tilanne hieman rauhoittuisi.

[suskari]

Aavekoiran kasvoilla kävi pieni huvittunut hymähdys haltian kysellessä aavekoiralta itseltään halusiko hän olla hauska kun ilmestyy selän taakse säikyttelemään. Valitettavasti hän ei olisi muuten ehtinyt väistämään jopa tappavaakin nuolta, ja vaikka olisikin olisi hän haavoittunut vähintään pahoin ja kuollut myöhemmin hankeen. Ei ollut kovinkaan houkutteleva tapa lähteä tästä maailmasta. Eikä kyllä mikään muukaan tapa jos totta puhuttiin..
Aavekoiran katse kuitenkin laskeutui haltian kasvoilta tuon kädessä olevaan jalkajouseen, jonka haltia laski hänen pyynnöstään alemmas osoittelemasta ja Kalma saatoi tuntea kuinka mieli keveni huomattavasti, vaikka pieni varovaisuus nykikin takaraivossa edelleenkin. Ei sitä koskaan tiennyt mitä tuo suippokorva oikeasti halusi, vaikka Kalma oli vielä ainakin melko luotettavalla mielellä suippokorvaa kohtaan. Katse oli vielä hetken aikaa eksynyt tarkkailemaan haltian jalkajousta kun haltia avasi suunsa ja sai Kalman katseen kiinnittymään takaisin miehen kasvoihin. Haltia pahoitteli Kalmalle tapahtunutta ja sen sai aavekoiran luottamuksen kasvamaan yhdellä askeleella lisää.
"No ei ainakaan pahemmin käynnyt.. kummallekkaan." Kalma tuumasi miehelle takaisin ja lisäsi vielä. "Et ole metsästänyt? ..Mitä sinä täällä sitten teet jalkajousen kanssa ja ammuskelet muita? Vai satuinko olemaan vain sopivasti tarjottimella?" Kalma kysyi kohottaen hieman toista kulmaansa kysyvästi. Ensinmäisenä aavekoiralle tuli mieleen vain huvikseen tappaminen, mutta haltia ei vaikuttanut sellaiselta tapaukselta laisinkaan ja sotilaalta tuo ei aivan näyttänyt myöskään.
"Ja ihan tuttavallisuuden nimissä: mikäs on herran nimi? Itse olen Jack." Kalma kysyi pitääkseen mukavaa puheenaihetta esillä ja esitteli itsensä, mutta ei ojentanut kättään tervehtiäkseen. Niin pitkälle haltia ei ollut aavekoiran luottamusta saannut vielä.

[Crimson]

Delathos

Kuuraparta hymähti hiljaa toisen kertoessa, ettei onneksi kummallekaan tohinassa pahemmin ollut käynyt. Mielessään Del kuitenkin toivoi että nuoli olisi osannut, eikä turhanpäiväisiä vitkutuksia olisi syntynyt. Nyt hänen pitäisi roikkua ties kuinka kauan valheitaan sepittämässä tälle uudelle tuttavalleen, kunnes siunaantuisi täydellinen hetki puukottaa toista selkään. Siinä saattoi vierähtää tovi jos toinenkin, tai sitten sitä hetkeä ei tulisi ollenkaan. Tyhjin käsin olisi kuitenkin ikävä palata takaisin kylään, joten jos se Delathosista olisi kiinni, loisi hän itse sopivan tilaisuuden moiselle toimenpiteelle.
Mustaan pukeutunut mies tuntui ihmettelevän hänen metsästystaitojaan. Pakkasherra naurahti ääneen toisen lopettaessa puheensa ja nakkasi ohessa jalkajousen takaisin selkäänsä. Ainoa ase mitä hän saattaisi käyttää nopeasti, oli tällä pienellä kohteliaalla eleellä siirretty syrjään - eikä hänellä todellakaan ollut tässä kylmyydessä riittävää nopeutta vetää tikaria vyöltään, jos tuo Jackiksi esittäytynyt mies hänet yllättäen päättäisikin päiviltä pois saattaa.
"Et ollut ainoa, joka niitä jäniksiä vaani. Pilasitte sen höyhenkasan kanssa asetelmani ja karkotitte hyvät nahat ja lihat matkoihinsa", Delathos harmitteli, "Ja jos paikalle sattuukin hieman isompi olento nahkojensa kanssa heti jälkeen, miksi ohittaisin moisen mahdollisuuden napata tuon hieman isomman saaliin, sen sijaan että palaisin takaisin kotikonnuilleni tyhjin käsin", kuuraparta virnisti, mutta tasasi hyvin pian naamansa normaalilukemille.
"Mutta olen kaikesta tästä huolimatta hyvin pahoillani sattuneesta, Jack. Aloittelijan tuuria, ei tule toistumaan", Del vielä pahoitteli uudemman kerran hieman alakuloisena ja tuijotteli sitten hiljaisuuteen kääriytyen hetken jalkojaan.

Lopulta pakkasherra nosti katseensa kuitenkin taas Jackin kasvoihin, tajutessaan että oli itse unohtanut kokonaan esittäytyä vaikka toinen sitä oli erikseen vielä pyytänytkin.
"Olen Delathos. On sangen hauska tutustua, vaikkakin tapaamisemme ei alkanutkaan aivan parhaalla mahdollisella tavalla", haltia tuumasi ovelasti hymyillen ja ojensi kättään Jackille tuttavallisesti. Olipa mies siihen tarttunut tai ei, siirtyi Del palauttamaan asevyötään paremmin ylleen, "Saanen tiedustella vuorostani, mikä olet miehiäsi ja mitä teet näissä metsän kolkissa? Ja sinäkö todella olit se susi, jota yritin ampua? En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa" kajahti ihaileva kysymys ilmoille.

[suskari]

Haltia pisti jalkajousensa kokonaan pois ja Kalma saattoi rentoutua vielä hieman lisää suippokorvan seurassa. Tuo selvästikkään mitään halunnut hänelle, ei ainakaan pahaa.
"Anteeksi siintä omasta puolestani jos puput karkuun pääsivät... tai no pöllönhän vika se oli, mutta kuitenkin." Kalma naurahti pienesti hieman nolostuneena. Olisihan niistä puputtajista riittänyt itse kullekkin, mutta pöllön mokoma oli tullut säikyttämään nekin matkoihinsa ja tuskin tulisivat hetkeen takaisin pusikoita napostelemaan. Muuten olisi voinnut vaikka kytätä ja odottaa pupujen takaisin tuloa ja napata muutaman vatsan täytteeksi.. ja haltia nahkojaan nylkemään.
"Suotta sinä itseäsi toistat, se on jo tapahtunut ja olen kunnossa joten kaikki hyvin." Kalma sanoi hieman toppuuttelevasti, suotta haltia enään anteeksi pyyteli vahinkoaan joka oli jo tapahtunut ilman suurempia vahinkoja. Kumpikin vain säikähtänyt korkeintaan.

Haltia esitteli pienen jumittamisen jälkeen itsensä ja aavekoira nyökkäsi pienesti vastaukseksi katseen käydessä tuon ojennetussa kädessä, mutta ei tehnyt elettäkään kätelläkseen. Niin paljoa aavekoira ei vielä luottanut tuohon kuitenkaan vielä tässä vaiheessa.
"Mukava tutustua myös Delathos." Aavekoira sitten vastasi mennen hieman hiljaiseksi haltian seuraavan kysymyksen myöstä kulmien kurtistuessa hieman mietteliäästi, kehu tietysti oli tervetullutta totta kai, mutta kaikkien tietojen kertominen parin sekunnin tutulle ei kuulostanut ihan kaikkein järkevimmältä idealta. Mutta toisaalta mitä harmia siintä koituisi edes? Ei mitään.
"Olen koira, vaikken siltä näytäkkään juuri nyt ja ruokaa olin etsimässä itselleni mutta pöllö oli nopeampi.... Ja totta kai olen se sama "susi" en minä muuten olisi tullut valittamaan ampumisesta! Tahdotko että todistan?" Kalma selitti vastauksensa haltialle ja kysyi lupaa odottamatta lupaa näyttää koira muotonsa, joksi muuttui miehen nenän edessä. Nyt miehen edessä oli vain musta turkkinen eripari silmäinen koira häntäänsä heiluttamassa.
"Ja se katoamis temppu... osaan teleportata lyhyitä matkoja." Kalma selitti vielä pienen katoamistemppunsa haltian selän taakse.

"Ja jos sinua muuten kiinnostaa voisimme yhdessä pyydystää jonkin hirven tai vastaavan? Sinä saisit nahat ja minä lihat.. Kuulostaako pahalta idealta?" Koira sitten kysyi päätään kallistaen haltialta. Totta kai Kalma tunsi tarvetta auttaa miestä kun tuon alkuperäiset saaliit olivat karanneet ja haltia ei tyhjin käsin selvästikkään halunnut kotiinsa palata.. Kuka nyt olisikaan halunnut?

[Crimson]

Delathos

Tunnelma oli mitä kevyin ja mukavin mahdollinen. Eikä tuolla rakilla ainakaan toivottavasti - ollut mitään aavistu vielä siitä mitä Delathos parhaillaan päässään juoni. Muodollisuudet olivat nyt kuitenkin hoidettu ja Jack ryhtyi kertomaan taustojaan. Kuurapartaa hävetti, että oli sanonut toista sudeksi, vaikka Jack itse kertoi olevansakin koira. Susi se on koirakin kesytetty vain!
Koira, niin tosiaan, Del mumisi itsekseen ja hetken ihmetteli minne Jack oli kadonnut, kunnes tajusi tuon heiluttelevan häntäänsä nyt koiramuodossaan haltian edessä. Eriväriparinen silmäpari tuijotteli haltiaa alakantista ja vieläpä puhuikin, kuin mikä tahansa elollinen olento. Mistään tavallisesta eläimestä ei kuitenkaan ollutkaan kyse, joten asia oli toistaiseksi sillä selitettävissä. Delathos teeskenteli hämmästynyttä.
Teleportata? Olen kuullut moisesta, mutten koskaan nähnyt mitään vastaavaa, valkoparta tuumasi, samalla ollen hieman kateellinen Jackille kyseisestä taidosta.

Pakkasherra tutki katseellaan koiraa. Se näytti epäilyttävästi sudelta, mutta mikäli miehen sanoihin oli luottamista, se todella oli koira. Kookas, vaikkakin tavallisia metsän harmaaturkkeja sirompi ja tosiaan musta väriltään. Delin olisi kovasti tehnyt mieli koskea toisen turkkia testatakseen olisiko se pehmeä vai karhea, tai jotain aivan muuta, kenties jotain siltä väliltä. Valkotukka palasi kuitenkin ajatuksistaan takaisin maanpinnalle, kun Jack ehdotti, että he yhdessä voisivat pyytää hirven tai muun vastaavan eläimen ja pistää saamansa saaliin puoliksi. Haltian ilme kirkastui. Rakkiko hänelle soisi vielä tilaisuuden tutustua taistelutaitoihinsa ennen h-hetkeä? Tämän paremmin ei palkkamurhauksen olisi voinut toivoa alkavan!
Minulla ei ole mitään ehdotustasi vastaan. Ja koska asian itse otit puheeksi, sinulla tuskin on mitään sitä vastaan, että kanssani kulkisit tämän metsästyksen verran, Delathos sanoi tyytyväisen ilmeen levätessä tuon kasvoilla.

Tuumasta toimeen sitten. Mitä tässä enää paikoillaan vetkuteltiin, kun suunnitelma kerran oli sillä selvä? Del otti ohjat käsiinsä, ja lähti tarpomaan pusikoiden reunamassa eteenpäin viittoillen koiralle seuraamaan perässään.
Oletan sinun koirana olevan hyvä jäljittämään ja vainuamaan lähellä olevat eläimet, haltia tuumi, Et viitsisi mainita minullekin, jos huomaat jonkun saaliiksi sopivan tarpovan jossain lähellä, mies jatkoi vielä ja tarkisti sitten vierestään, oliko Jack päättänyt varmasti seurata tuota.

[suskari]

"Ei tietenkään!" Koira vastai iloisesti häntä vispaten haltialle, jonka varsinaisista aikomuksista koiralla ei ollut mitään hajua. Mieshän oli kaikin puolin ystävällinen, eikä ollut päälle käymässä, joten miten tuo paha voisi olla ja kävisi aavekoiran kimppuun? Onneksi koira ei ollut tietoinen valkohiuksisen haltian ajatusten kulusta millään asteella, vaan luotti tuohon sen verran että uskalsi ottaa metsästys seuraksi. Ajatteli haltiasta jopa saavansa uuden ystävän, vaikkei mitään ääneen sanonutkaan.

Huuru tukkainen haltia ryhtyikin tuumasta toimeen lähtien kävelemään koiraa ennen ja huikkasi tuota peräänsä tulemaan. Kalma heilautti häntäänsä iloisesti lähtien pomppimaan miehen perään kinoksissa.
"Etköhän sinä itse huomaa eleistänikin jos saalis on lähellä." Koira tuumasi miehelle, joka vaati aavekoiraa kertomaan milloin mahdollinen saalis olisi lähettyvillä ja lisäsi vielä. "Saat hoitaa jouskarillasi tappamisen jos pidän saalista paikoillaan." Koira lisäsi kähtien köpöttelemään miehen edellä kirsu maassa ja katosi melko nopeasti läheiseen pensaikkoon sen enempää kertomatta toimistaan. Luulisi tuon kuitenkin tietävän että koira ryhtyisi haukkumaan kun saalis löytyisi.
Musta turkkinen hännän heiluttaja kulki pitkin pusikkoja kirsu maassa kun sai nenäänsä hirven, kuten oli toivottukkin, haju vanan jota koira lähti seuraamaan kirsu maassa viistäen. Ei mennyt kauaakaan kun koira lopulta löysi komean sarvipään mutustelemassa koivun oksia ja koiran huomatessa käänsi päänsä tuota kohden. Kalma ryhtyi hetkessä haukkumaan hirveä ja juoksenteli tuon ympärillä koittaen pitää sitä aloillaan sen aikaa että haltia tulisi tekemään kaadon. Sen lisäksi koira joutui varomaan ettei hirvi talloisi pienempäänsä.

[Crimson]

Delathos

Haukku lähti seuraamaan haltian perään innokkaampana mitä Delathos olisi osannut edes kuvitella. Jack vakuutteli että kuuraparta kyllä varmasti huomaisi ilman erillistä huomautustakin, jos tuo jotain saisi kuononsapäähän ja että saaliin kaataminen jäisi hänen ja jousipyssynsä huoleksi. Del tyytyi vain nyökkämään toiselle vastaukseksi ja katsoi kun koira kävi maata nuuhkimaan, kadoten sitten pusikkojen sekaan mitään varoittamatta. Oletettavasti tuo mustaturkkinen otus kävisi haukkumaan jos jotain löytäisi, ja pakkasherra osaisi sen perusteella paikallistaa jälleen toisen. Niin tuo valkotukka ainakin toivoi.
Luottavaisin mielen haltia nosti jälleen jalkajousen toiseen käteensä ja latasi siihen hopeisen nuolen. Jack tuskin pensaikkojen suojasta kiinnittäisi hänen toimiinsa mitään huomiota. Sokeastihan rakki oli Deliin luottanut alusta lähtien ja tuskin se osaisi edes olettaa että seuraava nuoli tulisi osumaan siihen eikä mihinkään sarvipäiseen hirvieläimeen. Pieni virneen poikanen käväisi miehen kasvoilla, kunnes Jackin haukunta herätti haltian huomion.

Delathos hölkkäsi rivakasti eteenpäin, sillä tuo oli jäänyt koirasta turhankin paljon jälkeen. Pian näkökenttään kuitenkin osui kookas sarvipää ja sitä hätyyttelevä koira, joka vaikutti olevan jokseenkin ongelmissa ison sorkkaeläimen yrittäessä talloa sitä alleen. Delathos astui esiin pensaikosta kylmän rauhallisesti hänellä ei olisi varaa ampua toisenkin kerran huti maalistaan. Pakkasherra suoristi kätensä ja antoi ymmärtää tähtäävänsä jousellaan hirveä. Häijy virne nousi tuon kasvoille juuri ennen nuolen laukaisua, kun suunta hirvestä vaihtuikin viimehetkellä kohti pahaa aavistamatonta piskiä. Del painoi liipaisimesta ja hopeinen nuoli suhahti ilman halki nyt uudemman kerran kohti Jackia...

[suskari]

Kalmankoira

Koira haukkua räksytti kookasta hirvi urosta, joka ei uskaltanut ohittaa koiraa vaikka olisikin voinnut talloa koira paran jalkoihinsa hyvinkin kevyesti. Kauaa koiran ei tarvinnutkaan murehtia siintä pysyisikö komea hirviö yksilö aloillaan kun Delathos tuli paikalle jousineen, tähtäsi hirveä ja Kalma oli jo maistamassa murean hirven lihan suustaan kun haltia teki jotakin arvaamatonta. Tuo käänsikin aseensa suuntaa suoraan aavekoiraan, jonka haukkuminen loppui siihen paikkaan ja koira syöksähti sivulle väistääseen suoraa osumaa nuolesta. Tällä kertaa koira ei kuitenkaan ollut yhtä nopea kuin ensinmäisellä kerralla. Ilman täytti koiran äänekäs vinkaisu hirven lähtiessä säikähtäneenä omille teillensä ja koira jäi uikuttamaan kipua valittavasti lumi hankeen takakoipi koholla. Nuoli ei ollut lävistänyt luita, tai edes valtimoita koiran kehossa mutta verta tuli jonkin verran sekä haava oli totta kai kivulias.
"Tuon teit tahallesi!" Koira murahti hampaiden välistä muuttaen itsensä ihmismäisemmäksi, repien nuolen irti jalastaan ja heitti sen jonnekkin lumihankeen verisenä.

"Minuako sinä etsitkin?" Kalma kysyi kylmän karulla äänensävyllä kammeten itsensä seisomaan lähimmästä puusta tukea ottaen jääden seisomaan melkolailla vain toisensa jalkansa varaan. Aseet vedettiin esille ja koira oli jälleen kerran valmis puolustamaan itseään henkeen ja vereen tässä taistelussa. Koira ei kuitenkaan päästänyt miestä aloittamaan ensinmäistä hyökkäystä vaan teki ensinmäisen liikkeen aivan itse: tuo syöksähti haltiaa kohden, mutta laittoikin aseensa pois koittaen ala kautta huitaista tuon suojaamatonta kaulaa kuin toisella pyrittiin runnomaan kylki.

[Crimson]

Delathos

Vaikka piski yrittikin nuolen jälleen väistää, kertoi tuon äänekäs vinkaisu että kovasta yrityksestä huolimatta johonkin oli sattunut. Hirvi pinkoi lopulta hätääntyneenä metsään sinne minne se kuuluikin, ja Delathos viritteli jouseen rauhallisin mielin uutta vasamaa kaiken varalta. Haltia otti askeleen eteenpäin ja katsoi vinosti hymyillen piskiä, joka hampaittensa välistä tiuskaisi hänen tehneen tahalla äsköisen.
Niinpäs taisin todellakin tehdä, pakkasherra naureskeli ja seurasi kun verinen nuoli Jackin jalasta lennähti jonnekin hankeen ja piski ihmismuodossaan kampesi itsensä pystyyn ja nojasi läheiseen puuhun.

Jack kävi tiedustelemaan, oliko hän se mitä Delathos oli kokoajan etsinyt. Kuuraparta ei voinut välttää viekkaan hymyn nousemista huulilleen. Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti, sillä piski vetäisi aseet käsiinsä. Olihan tuo ollut aika odotettavissakin. Kuka tahansa varmasti siitä suuttuisi jos yritettäisiin kahteen otteeseen tappaa, ellei sitten jäykistyisi pelosta paikoilleen ja odottaisi armon iskun käyvän. Piskin kohdalla näin ei kuitenkaan ollut, vaan tuo lähti sen kummempia miettimättä rynnistämään kohti Delathosta.
Pakkasherra vetäisi toiseen käteensä tikarin, hopeateräisen sellaisen, jonka vartta koristivat köynnösmäisen kaiverrukset. Kaiverruksista ei kuitenkaan kauaa mitään iloa olisi, kun se kastuisi koiran verestä.
Odottamattomasti Jack vetäisi aseensa kuitenkin takaisin ja kävi käsillään huitomaan kohti kuurapartaa. Käsi meni turhankin läheltä haltia kaulaa, mutta muutamalla askeleella sivummalle se oli helppo väistää. Myös toinen Jackin isku ei aivan perille saakka päässyt, sillä Del ehti asettaa toisen kätensä iskun ja kylkensä väliin, jolloin isku tärähti suoraa miehen käsivarteen. Kipu levisi nopeasti ympäriinsä, mutta se ei pakkasherraa saanut lannistettua.
En ikinä ohita tarjousta, jos joku päättää maksaa tappamisesta. Sinun päästäsi on luvassa aikamoinen palkkio ja luulenpa että olet tietoinen asiasta myös itse, haltia kävi naljailemaan vastustajalleen ja sivalsi tikarillaan kohti Jackia muutamaan otteeseen ja yritti sitten potkaista miestä tuon vielä haavoittumattomaan jalkaan polven seutuville...

[suskari]

Kalmankoira

Haltia ei ollut suinkaan aseeton, mikä ei sinänsä ollut yllätys, vaan tuo veti myös tikarinsa esille toiseen käteensä valmistautuen taisteluun. Jota Kalma ei todellakaan aikoisi luovuttaa helposti. Hän henkeään halvalla tulisi tuolle antamaan!
Aavekoiran ensinmäinen isku meni ohi haltian astuessa kevyesti taaemmas aavekoirasta, mutta toinen osui vaikkei aivan haluttuun paikkaan haltian ottaessa kyljen sijaan osumaa käteensä. Haltia ei kuitenkaan vaikuttanut kovinkaan paljoa välittävän pikku naarmusta, vaikka Kalma siintä ehtikin iloitsemaan mielessään, vaan hyökkäsi säälimättä koiraa kohden tikarinsa kanssa. Kalma astui klenkaten taaemmas saaden tehdä töitä sen eteen ettei tuo tappava terä osuisi hänen lihaansa, ja koska Kalma oli turhankin keskittynyt tikarin terän väistelyyn tuo huomasi astetta liian myöhään haltian potku yrityksen. Haltian saapas otti ja upposi aavekoiran polven alapuolelle saaden tuon parahtamaan kivusta sekä putoamaan polvillensa lumihankeen, nuolesta haavoittunut jalka kun ei kestänyt koko painon varaamista jalalle. Aavekoira irvisti nostaen katseensa haltiaan.
"Tiedän kyllä.. mutta en kuinka paljon. Varmaan aika paljon jos kerta sinun tasoisesi metsästäjä raahanut perseensä perääni. Et kuitenkaan vaikuta alokkaalta." Koira virnisti lopulle kammeten itsensä seisomaan, josta sitten katosi ollen hetkessä ilmestynyt koira muodossaan hampaat irvessä haltia miehen selän taakse. Koira syöksähti hampaat irvessä kohden haltiaa yrittäen upottaa luitakin murkaavat leukansa haltian jalkaan ja repiä sitä auki mahdollisimman pahasti.

[Crimson]

Delathos

Potku osui ja upposi piskin polven alapuolelle ja sai toisen valahtamaan parahtaen maahan. Delathos seurasi itsekseen myhäillen miehen polvilleen pakenemista ja nosti sitten ehkä liiankin tyynen rauhallisesti jalkajousen tähtäimen kohti Jackia. Tuo räksyttävä piski olisi nyt enemmän kuin helppo maali. Lähietäisyydeltä nuolen isku tappaisi tuon alta aikayksikön oikein tähdättynä. Ja mikäpä sen parempaa olikaan kuin päästää tuo maanvaiva pois päiviltään sen se varmasti ansaitsi kaiken sen jälkeen mitä se oli eläessään sitten ikinä tehnytkin.
Kutsuisin itseäni ennemminkin palkkamurhaajaksi tätä nykyä, kuuraparta tuumi virnuillen, Alokkaasta olen kaukana, pakkasherra vielä lisäsi hymähtäen ja valmistautui antamaan viimeisen armon iskun tuolle hurtalle.

Jack kuitenkin katosi yllättäen hänen edestään, mikä sai Delathosin täysin ymmälleen ja hellittämään liipaisin sormensa aseen liipaisimelta. Nyt hän muisti jälleen että koirahan osasi teleporttailla paikasta toiseen. Ei tämä taisto ollutkaan vielä voitettu! Kuuraparta yritti nopeasti katseellaan etsiä Jackia, löytämättä kuitenkaan katseellaan mitään. Oliko koira kenties paennut pelkurimaisesti vain pois paikalta?
Ajatukset siivitti toiseen äänekäs parkaisu, joka seurasi sitä kun koira upotti hampaansa takaapäin Delin vasempaan jalkaan. Pakkasherra säikähti jalkansa kokonaan menettämistä niin, ettei saattanut hetkeen ajatella siltä harvinaisen ikävältä kivun tunteelta mitään muuta.
Jalkaa ei voinut vain riuhtaista irti tuon katalan pedon hampaista, sillä ote tuntui pitävän turhankin lujaa kiinni hänen lihastaan. Jotenkin tuo rakki oli silti saatava hellittämään otteensa toisen säärestä. Kaikesta huolimatta Del yritti ensimmäiseksi vetäistä aluksi jalkaansa irti toisen hampaitten välistä, saamatta kuitenkaan muuta kuin tuskaa ja kipua aikaiseksi. Lisäksi haltia onnistui kompuroimaan itsensä siinä tohinassa nurin maahan, selälleen. Lento oletettavasti oli joko vetänyt Jackin mukanaan tai sitten pakottanut tuon päästämään irti haltian jalasta. Delin saatuaan selvitettyä päänsä, jalkajousen tähtäin etsiytyi jälleen kohden koiraa ja tälläkertaa myös liipaisin napsahti tavallista helpommin pohjaan laukaisten jälleen kerran nuolen kohden piskiä.

[suskari]

Terävät tappavat hampaat upposivat kuin upposivatkin haltian jalkaan koiran ryhtyessä repimään haavaa suuremmaksi ravistellen päätään puolelta toiselle ja samalla vetäen jalkaa taakspäin aikomuksena kaataa haltia maahan. Sitten olikin aikomuksena repiä maassa oleva haltia raasu kappaleiksi. Niin tapahtuikin, mutta haltia kaatuikin väärään suuntaan jolloin koiran oli pakko päästää irti ettei jäisi vahingossakaan haltian ruumiin alle. Koira sujahti miehen jalkojen välistä pois alta jääden suupielet veressä katsomaan turvallisen välimatkan päähän maahan mätkähtänyttä haltiaa. Haltia kuitenkaan kauaa lumihangessa jumittanut kun tuo nousi jalkajousensa kanssa, tähtäsi ja saatuaan koiran tähtäimeen päästi tappavan nuolen matkaan. Koira älysi lähteä liikkeelle heti huomatessaan jalkajousen ja ehti väistää tappavankin osuman itseensä, vaikka alaselkään tulikin pieni osuma karvatupon lähtiessä mukana. Koira jolkotteli nilkuttaen hieman kauemas jääden kiertämän haltiaa turvallisen välimatkan päähän kuin leijona gazellia savannilla.

"Mitä nyt? Tuliko metsästäjälle hätä?" Koira kysyi hymähtäen ja lisäsi vielä. "Et ole ensinmäinen metsästäjä johon törmään, saati tapan." Koira näki asiakseen huomauttaa Delathokselle. Eihän tuo olisi laisinkaan ensinmäinen metsästäjä joka tämän koiran hampaissa kuoleman saisi, mutta koira hieman epäili sitä. Mies oli taitava kaveri ja tuskin antaisi elämäänsä halvalla tai edes helpolla.
"Joten päivän illallisena taitaakin olla hirven sijaan haltiaa." Koira naurahti ja tapitti hetken hiljaisuudessa miestä, kunnes ryntäsi uudestaan tuon kimppuun terävät hampaat irvessä valmiina upottamaan haltian lihaan uudemman kerran veitsen terävät hampaansa. Koira kuitenkin katosi vain muutaman metrin päästä haltiasta jälleen ilmestyen ihmisenä tuon viereen, veti veitsensä esille koittaen kyljen lävistää koko veitsen pituudelta ja toisella koira yritti sivaltaa haltiaa kohden.