Move or die with it || Metsänoikeus ryhmäpeli!


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 08, 2012 10:21

Move or die with it || Metsänoikeus ryhmäpeli!

Valtava ryminä. Kumea karjunta kaikui pitkin haltioiden uutta kylää, lohikäärmeen puskiessa itsensä läpi linnan sivurakennuksen katon. Pahasti haavoittunut serpentti kohosi korkealle taivaalle, pakoon omaa herraansa. Herraansa, joka ei aikonut päästää tuota olentoa niin helpolla alaisuudestaan.
Lounatuuli oli saanut tarpeekseen Aranin kaksinaamaisuudesta ja kieroilusta. Lohikäärme olikin mennyt sanomaan suorat sanat herralleen, joka päätti ettei peto lähtisi minnekään, vaan alistuisi hänen tahtoonsa kuten eläinten kuuluikin! Korkeuksiin kohoavan lohikäärmeen perään lähetettiin Aarnikotka jos toinenkin. Noista ei kuitenkaan ollut satuttamaan lohikäärmettä pahemmin, saatikka sitten seuraamaan tuulen nopeudella lentävää liskoa. Niinpä kuninkaan kotka lähti seuraamaan pahasti haavoittunutta lohikäärmettä.. Kyllä tuon joskus piti laskeutua.

Lounatuuli lensi niin nopeasti ja niin kauas, kuin vain pystyi. Vuorille hän ei kuitenkaan suunnannut, omiensa luo. Mikäli näin pahasti haavoittunut uros eksyisi liian lähelle toista lohikäärmettä vuorilla, olisi edessä varmasti yhteenotto. Heikomman päälle käytiin armotta lohikäärmeiden keskuudessa. Niinpä siniharja suuntasi metsää kohden. Lentäessään metsän yllä, päästi Lohikäärme ilmoille kauas kaikuvan karjaisun, joka täytti talvisen metsän.
Mitä pidemmälle valkea lohikäärme lensi, sitä enemmän tuo alkoi pudottaa korkeutta Aluksi tasaisen hiljaisesti, kunnes alkoi pikku hiljaa tipahtelemaan metrin jos toisenkin alaspäin. Lopulta ei peto enää jaksanut lentää, vaan lähti tippumaan taivaalta kohti talvehtivien lehtipuiden lehmustoa. Kuului jokseenkin kova tömähdys ja räminä, kun valtava käärme tipahti taivaalta, katkoen oksat altaan ja mätkähti metsän hankeen.

Se hengitti raskaasti. Joka kerta ulos hengittäessään pedon sieraimista kohosi valtava määrä lämmintä höyryä pakkasilmaan. Hanki sen ympärillä alkoi muuttua puhtaan valkoisesta veriseksi, pedon vuotaessa hangelle kuin karille ajaneen laivan seula. Lohikäärme ei jaksanut edes kohottautua ylös, jatkaakseen matkaa jalan. Se oli käyttänyt viimeiset voimansa pakoon lentämiseen ja nyt odotti kaikessa rauhassa loppunsa tulevan, tai ihmeen tapahtuvan. Lohikäärme päästi kidastaan muutaman, tuskaisen ja epätoivoisen murahduksen, samalla kun silmät alkoivat painumaan umpeen silkasta väsymyksestä
Vihreänkiiltävä kotka kierteli hetken aikaa metsän yllä, kohdassa johon lohikäärme oli tipahtanut. Kun uskollinen lemmikki oli painanut tarkan sijainnin muistiinsa, lähti se liitämään takaisin haltioiden linnalle.


// Elikkä Metsänoikeus ryhmäpeli täällä \o Pahoittelen aloituksen kestoa! //

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti La Helmi 11, 2012 9:30

//Rakkaat laumalaiseni vastatkaa johtajanne kutsuun!
ps. oon tosi pahoillani että nyt vasta vastaan kun oli monenlaisia kone ongelmia:S Ensin huonekaverin koira jotenkin onnistui tuhoamaan mun koneen(läppäri), sitten sain poikaystävän läppärin lainaan mutta jouduin tulemaan kotiin jossa tämä ei osannut yhdistää verkkoon vaan tarvitsi salasanaa ja isäni joka verkkoa hallinnoi ei sitä muistanu ja sitten piti odotella ja sitten mun kone on nyt kunnossa ja nyt pääsin tänne! Vapaa jälleen! \o///

Lyron Brell

Lumi oli peittänyt metsän suloiseen valkeaan vaippaan jo viikkoja tai jopa kuukausia sitten. Hauskinta lauman kanssa asumisessa oli se että päivät sekä ajantaju heittivät välillä vähän harhaan.
Lumi, tuo jokaisen metsästäjän sulokkas apulainen, oli suureksi avuksi metsästysreissuilla. Lumihankeen jäi helposti jäljet vasta ohitse painelleesta antiloopista tai jänösestä, joten jälkiä ei turhaan tarvinnut nuuskutella. Tietysti lumi toi myös omat haittansa lyhyt jalkaisille, jotka eivät kovin ketterästi loikkineet nietoksissa. Onneksi suurimmalla osalla Lyronin laumaa ei ollut moista ongelmaa.

Metsän oikeus -lauma oli päivittäisellä metsästysretkellään talvisessa metsässä, kun taivaalta alkoi kuulua kamalaa metakkaa. Aivan kuin joltakulta olisi kaivettu silmiä päästä tai häntää sahattu ruosteisella sahalla. Lyronin mukana olleet laumalaiset olivat varmasti huomanneet saman kuin johtajansa ja kaikkien katseet olivat kohti taivasta josta tuo outo ääni kantautui. Alfa antoi laumalleen nopean käskyn seurata ja oli jo kovaa vauhtia suuntaamassa ääntä kohti. Äänen lähteestä mustan suden hahmossa juokseva haltia ei ollut varma, mutta muutama asia oli selvä: Mikä ikinä se olikin, se oli iso. Ja toinen asia... Se oli haavoittunut.
Lyron ei ollut vielä tarkalleen päättäynyt mitä he tekisivät kun tavoittaisivat mystisen äänen. Siihenkin taisi olla vain muutama vaihtoehto. Joko he surmaisivat tuon otuksen sen haavoittuneisuuden tuoman edun turvin ja saisivat lihaa useiksi päiviksi tai sitten ehkä tuo olento tarvitsi apua. Ehkä sieltä löytyisi vahvistusta heidän laumaansa.

Kiireesti eläimellinen kompanja oli juossut kohti äänen lähdettä kun se yllättäen vaimeni. Kummastellen lauma pysyi aloillaan kunnes jonkin matkan päässä jokin tippui taivaalta päistikkää lumihankeen katkoen oksia matkallaan ja nostattaen melkoisen lumipilven leijailemaan ilmaan. Lyron painautui vaistonomaisesti lumeen ettei häntä havaittaisi niin herkästi, mutta musta kun susi oli, ei se todellisuudessa auttanut juuri mitään.
Alfa antoi jälleen käskyn, tällä kertaa tarkoituksena oli ottaa selvää mikä heidän keskuuteensa oli laskeutunut taivaalta.
Paljoa ei eteenpäin tarvinnut kulkea kun Lyron erotti punaiseksi värjäytyneen veren ja suuren, jokseenkin pitkulaisen, hahmon. Lohikäärme! Hän tajusi katsellessaan haavoittunutta kun tämä hengitteli hitaasti edestakaisin, kamppaillen elämästään. Aikaa ei ollut paljon.
Lyron loikkaa suoraa lohikäärmeen luokse ja karjuu jälleen ohjeita laumalleen. Kaikki heistä eivät olleet mukana metsäreissulla joten heidän täytyi selvittää kuinka saisivat lohikäärmeen raahattua mukanaan turvaan joltakin vielä lohikäärmettäkin mahtavammalta pedolta joka tämän lohikäärmeelle oli tehnyt. "Vahvimmat tulevat kanssani kantamaan! Hecate, pystytkö auttamaan häntä, edes vähän?" Kuului johtajan opastus. Odotellessaan punapäisen hengetteren ilmoittautuvan hänelle mies antoi muutamalle nopealle juoksijalle joista ei kannossa olisi ollut apua tehtäväksi peitellä jälkiä jotka metsään olivat tulleet. Kaikki niitä ei saisi pois, mutta takaa-ajajan saisi helposti hämäytettyä ja eksymään.

//Ja anteeksi kökkö teksti mutta en kestänyt sitä että minusta oli kiinni ettei muut pääse kirjoittamaan niin oli pakko saada vastattua:I//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ke Helmi 15, 2012 9:09

Aethena

Muun lauman mukana tassutteli nuori puuma lumen poikki kuin sitä ei olisi ollutkaan. Aethena oikeastaan piti lumesta, siinä oli mukava telmiä, mutta nyt ei tietenkään ollut sen aika kun oltiin metsällä. Aethena halusi kovasti näyttää taitonsa tässä hommassa ja saada Lyronin uskomaan, että voisi hyvin metsästää pikkuriistaa ominpäinkin. Jos joku ulkopuolinen olisi nähnyt tämän erikoisen metsäseurueen, olisivat nuo varmasti miettineet omaa järjenjuoksuaan. Puumat ja sudet nyt esimerkiksi eivät yleensä matkanneet sulassa sovussa.

Taivaalta kuuluva ärjynä sai puuman kyyristymään automaattisesti ja tähyilemään kissansilmillään äänen suuntaan. Kissapedon häntä vispasi hermostuneena, ei ollut koskaan kuullu tuollaista ääntä. Se oli jotain hyvin isoa, joka tarkoitti että se oli varmasti hyvin vaarallista. Samaan aikaan kuitenkin ylitsevuotava uteliaisuus heräili Aethenan sisällä ja vastoin tuon vaistojen ja järjen ääntä paloi halusta nähdä äänen aiheuttajan. Lyron käskikin noita seuraamaan itseään ja Aethena lähti liikkeelle innoissaan. Lumi puuman tassujen alla ei pitänyt juuri lainkaan ääntä ja se pöllyssi kissan juostessa eteenpäin.

Kuului ikävän kuuloinen rysähdyn lauman päästyä lähemmäs, mikä sai puumahaltian painautumaan kyyryyn lumeen ja pysymään aivan liikkumatta. Jos puumat olisivat voineet haukkoa henkeään, Aethena olisi tehnyt sen juuri nyt. Olento, mikä lie se oli, oli katkonut tippuessaan oksia siihen malliin, että sen todellakin oli pakko olla iso. Ei mikään haukka pitänyt tuollaista ääntä. Sitäpaitsi näin lähellä olentoa puuman nenään kantautui vaimea tuoksu, mitä ei kyönnet tunnistamaan. Lyronin lähtiessä liikkeelle Aethena pomppasi pystyyn ja seurasi alfaa lähemmäs olentoa jännittyneenä. Nuori naaras pysähtyi kuin olisi yhtäkkiä muuttunut kiveksi. Hän tajusi tuijottavansa jotain pitkulaista ja todellakin isoa. Oli myös selvää, että tuo otus oli pahoin haavoittunut. Aethena ei todellakaan ollut nähnyt yhtäkään lohikäärmettä koko elämänsä aikana, mutta ei voinut olla tunnistamatta tätä olentoa sellaiseksi. Tai sitten oli olemassa muita hemmetin isoja liskoja. Aethena ei oikeastaan piitannut enää Lyronin käskyistä vaan hiippaili lähemmäs tätä mahtavaa otusta karvat jännityksestä pystyssä. Puuma viskasi häntäänsä terävästi puolelta toiselle ja käänsi silmänsä alfaan tuon sanojen myötä. "Ei millään pahalla, mutta luuletko oikeasti, että tuon kokoinen lisko hievahtaa mihinkään?"Aethena kysyi ja jatkoi sitten olennon tutkimista hivuttautuen pikkuhiljaa lähemmäs nuuhkien tuota. Neitokainen tunsi säälin pistävän sydämensä tienoilla tuon huomatessa kuinka paljon verta liskon ympärillä oli. Tuon mieleen juolahti myös miettiä kuka oli saanut aikaan tuollaista tuhoa. Ajatus siitä, että oli joku isompi olento tulossa tännepäin ei tuntunut mukavalta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 15, 2012 4:50

Hecate, Lounatuuli


Siinä missä muutkin, oli Hecatekin lauman kanssa liikkeellä. Korppina oksien lomassa liihottava hengetär toimi lauman silminä yläilmoista, ilmoittaen heti jos jotain lupaavaa saalista oli tiedossa. Metsästyksestä ei kuitenkaan meinannut tulla mitään, kun taivaalta kantautui ääniä, jotka saivat jokaisen ihmettelemään osaltaan niiden mahdollista aiheuttajaan. Käsky kävi lähteä seuraamaan niitä ja Hecate kilttinä örrinä teki kuten käskettiin muun lauman mukana.
Siinä missä muut juoksivat hangessa, lehahti Hecate puiden yläpuolelle katsomaan tilannetta. Taivaalla lensi lohikäärme. Tai no, ei lentänyt kauaa, kun tuo kävi räsähtämään oksien läpi maahan. Korppi kaarsi oksistoon ilmestyneen aukon ylle, seuraillen hetken kotkaa joka Lohikäärmeen perässä oli lentänyt. Kun kotka lähti pois, kävi Hecate laskeutumaan alas, tutkimaan tätä pahasti loukkaantunutta käärmettä paremmin

Lounatuuli kuuli lähestyvät askeleet. Sumeat silmät eivät kuitenkaan erottaneet kuka metsästä tuli. Ei sillä ollut väliä, kuolisi hän kuitenkin. Paikalle oli saapunut useampikin olento.. hajusta päätellen eläimiä, mutta nuo puhuivat. Lohikäärme kuuli etäisesti puheen korvissaan, käyden ihmettelemään voimakasäänisemmän olennon käskyjä. Yrittivätkö nuo auttaa? Miksi. Lohikäärmeen pää kohosi pienesti maasta, silmiin osuessa nuoren puuman. Katse pysyi kiinnittyneenä nuorempaan, aivan kuin valmiina katkaisemaan naaraalta niskat nurin. Pää kuitenkin lysähti takaisin maahan, lihasten käyttäminen tuntui liian raskauttavalta juuri nyt.
Hecate laskeutui suoraan lohikäärmeen ylle. Lintu vilkaisi Lyroniin tuon kysellessä, osaisiko olento käydä auttamaan isompaansa. Muoto muutettiin humanoidiksi, nyökkäyksen kera.
Lohikäärmeen tuntiessa jonkun kyykkivän päällään, ei Lounatuuli voinut olla tekemättä pientä aaltomaista liikettä, aivan kuin yrittäen karistaa ylimääräisen massan päältään. Hecate ei kuitenkaan lohikäärmeen päältä käynyt tippumaan, vaan alkoi tutkimaan päällimmäisiä haavoja.
Hecate auttaaa hölm..ö lohikäärme Henki sihisi lohikäärmeen päältä, samalla kun lähti parantamaan suurimpia haavoja päällisin puolin. Verenvuotoa tuo yritti lähinnä lopettaa. Hecaten voimat eivät riittäneet haavojen parantamiseen kokonaan, mutta ainakin hetkellisesti hän osasi saada vuodon tyrehtymään. Siitä ei kyllä paljoa apua ollut, mikäli parempaa parantajaa ei paikalle saatu.

He seuraavat. Lohikäärme sai sanotuksi heikolla äänellä, samalla kun pää painautui entistä syvemmälle lumeen.

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Pe Helmi 17, 2012 8:26

Lyron Brell

Aethana oli luultavasti oikeassa. Lohikäärme oli aika valtavan kokoinen, mutta jos jokin tuollainen pysyi ilmassa ei ne nyt voineet kokonaisen lauman voimille olla liikaa. "Yritämme kuitenkin." Lyron sanoi lyhyesti takaisin puumalle ja samalla kun hellästi töytäisi sitä kuonollaan. Ele tarkoitti suunnilleen samaa kun ihminen pörröttelisi lapsen hiuksia.
Hecate oli palannut taivaalta inhimilliseen muotoonsa lohikäärmeen selkään. Onneksi toinen epäili osaavansa auttaa, muuten tuo mahtava otus olisi saattanut menehtyä vammoihin, verenvuoto oli tärkeää saada pysähtymään.
"Luolalla meillä on vielä yksi parantaja", Lyron sanoi vielä ettei Hecaten tarvitsisi tuntea oloaan pahaksi vaikkei saisikaan vammoja parantumaan kokonaan.

Kun Lyron oli hetken huudellut käskyjä ja saanut kaikki vahvimmat, ja osan ei niin vahvoja, lohikäärmeen ympärille muodostelmaan, kuuluikin lohikäärmeen suusta jotain. Puhetta, sanoja. Jotain seuraamisesta. He seuraavat... Oliko lohikäärmeen perässä ihan isompikin joukkio kuin vain yksi jätti hirviö. Nyt Lyronkin huomaa että heillä on kiire ja komentaa laumaansa kantamaan.
Eläimet olivat vahvoja ja voimakkaita, mutta niin oli myös lohikäärme painava suuren ruhonsa kanssa. Onneksi lauma kuitenkin sai kun saikin lohikäärmeen nousemaan maasta ja liikkeelle. Tosin vauhti ei ollut päätä huimaava, he liikkuivat oikeastaan niin kovin hitaasti että olisivat perillä vasta ensi keväänä. Täytyi olla jokin muu keino.
Lyron ohjasti kaikki lopettamaan ja sitten tarkasti ettei kellään ollut hätä. Sen jälkeen alkoi armoton aivoriihi. "Voisimme vetää sitä perässä!" kuului jostain suunnalta ehdotus. "Lumi keräytyisi pian lohikäärmeen eteen emmekä saisi tätä edes hievahtamaan sen jälkeen." Lyron tyrmäsi idean. "Jätetään käärme vaan tänne, eihän se meitä liikuta!" kuului jo paljon negatiivisempi huuto johon Lyron vastasi hyvin voimakkaasti: "Sinunkin tassusi löyhkäävät jo lohikäärmeen verta! Se mikä tahansa armeija tämän tekikään haistaisi sinut jo kilometrien päähän ja tulisi hakemaan! Sitä paitsi, minä en koskaan kääntänyt selkääni yhdellekkään teistä. Ketään en ole pakottanut koskaan kulkemaan yksin, älkää tekään siis tehkö sitä tälle olennolle." Riveissä hiljeni. Muutamia ideoita ja supinaa lohikäärmeen auttamiseksi alkoi kohta taas kuulua, mutta hylkäämis ideat saivat kokea loppunsa.
Jotakin oli tehtävä ja pian, mutten se jokin "he" olisi täällä ja siitä ei voisi tulla mitään kaunista.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Su Helmi 19, 2012 7:18

Aethena sävähti lohikäärmeen reakoitua tuon läheisyyteen ja otti hiipien takapakkia niskakarvat pystyssä. Otus oli neitokaisen mielestä turhan iso. Puuma istahti maahan ja jäi kuuntelemaan Lyronin ja muiden keskustelua. Hänellä itsellään ei ollut mitään hajua miten tuon kokoisen liskon saisi yhtään minnekään. Aethena nosti katseensa taivaalle kallistellen päätään mietteliäänä. Puuman häntä heilui puolelta toiselle tuon huomaamatta. Mikähän lohikäärmettä seurasi? Tai ketkä. Ei pitänyt ajatuksesta yhtään, että metsästä pöllähtäisi pian jotain ötököitä tai lähinnä oletti niiden tulevan taivaalta. Selvä, en minä täälläkään mitään tee, nuorukainen ajatteli ja nousi ylös muuttaen samalla muotoaan jäähaltiaksi. "Lyron, minä käyn katsomassa", huikkasi miehelle osoittaen ylöspäin kädellään ennen kuin vaihtoi muotoaan haukaksi ja lehahti ilmaan vastausta odottamatta.

Aethena-haukka nousi korkealle puiden yläpuolelle, josta näkisi pitkälle tarkoilla haukansilmillä. Tähyili niin horisonttiin kuin puiden varjostamaan metsäänkin lehtensä tiputtaineiden puiden lomasta. Haukka kierteli ympyrää katsellessaan tuhojälkeä, jonka lisko oli saanut aikaiseksi. Päätteli siitä helposti mistä suunnasta lisko oli tullut ja lähti siihen suuntaan ympäristöä tutkailemaan.

((vähän lyhyt nyt kun olen kipiä ja muutenkin en oikeen tiedä mistä ja ketä piti tulla XD))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 20, 2012 1:05

Lounatuuli sinnitteli pysyäkseen hereillä tilanteessa, jossa moinen olisi harvinaisen suotavaa. Katse harhaili ympärillä olevissa eläimissä, kiinnittyen lopulta noiden selvään johtajaan.. Johtajaan joka ei ilmeisesti aikonut luovuttaa tämän pelastusoperaation suhteen. Siinä missä Lyronkaan ei pitänyt vastaväitteistä, oli Hecatekin käynyt hampaitaan irvistelemään laumalaisille, jotka olisivat vain jättäneet liskon tänne. Hänhän ei tätä olentoa alkanut turhaan parannella! Suut suppuun ja ahterit liikkeelle!
Kesken kaiken Hecaten parantelujen, teki Lohikäärme suuremman liikkeen. Toisenkin, jonka seurauksena hengetär tipahti alas tuon päältä. Kun ylimääräinen massa serpentin yltä oltiin karistettu kävi tuo kampeamaan itseään ylös. Vaivalloisesti ja hitaasti, mutta pian lohikäärme seisoi neljällä jalallaan, vilkaisten ylös lennähtänyttä haukkaa.

Lohikäärme yritti muodostaa sanoja suustaan, mutta ei siihen kyennyt. Viimeiset voiman rippeensä se kuitenkin päätti käyttää viisaasti tässä tilanteessa, jossa joku oikeasti aikoi häntä auttaa
Niinpä Lohikäärme muutti muotonsa. Pitkä ja massiivinen käärme katosi, kutistuen parin metrin pituiseksi mieheksi.. humanoidiksi, joka lysähti lumeen kontilleen huohottamaan. Nytpä hänet oli ainakin helpompi siirtää. Väsynyt katse kohosi sinisten hiuksien lomasta vilkaisemaan sivulleen, kohti taivaankantta.
Kotka Kävi epäsuora varoitus ilmoille, Lohikäärmeen halutessa varoittaa taivaalle lennähtänyttä, haukaksi muuttunutta nuorta neitoa.
Hecate puolestaan mönki ylös hangesta, johon oli pössähtänyt tiputtuaan lohikäärmeen selästä. Nyt lohikäärme oli tiessään ja tilalla hengettären silmään komea humanoidi, joka kävi kotkasta varoittelemaan. Punapää vilkaisi taivaalle, yrittäen siristäen nähdä paremmin, mitä mahdollisesti siellä tapahtui

Blader, Aranin kotka, ei kauaa paikalta pois pysynyt. Valtava, kaksimetrisen siipivälin omaava taikakotka kaartelikin pilvien lomassa, vartioiden paikan tapahtumia. Pienehkön, selvästi nuoren haukan kohotessa taivaalle, kävi Blader omalta osaltaan edistämään tätä hyökkäystä. Isäntä oli tulossa joka tapauksessa, miksei hänkin ottaisi osaa?
Sen kummemmin miettimättä valtava petolintu lähtikin syöksymään haukan perään, aikeinaan rusentaa tuo kynsiinsä*


// Bladerista on mainintaa Aranin esittelyssä paremmin Blackin joten mielellään tuota lemmikkiä ei sitten tapeta. Sitä saa kyllä liikutella miten haluaa, jopa mukiloida vähän, mutta tappaa ei kuitenkaan D: //

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti La Helmi 25, 2012 11:26

Lyron Brell

Kesken neuvottelun Aethena ilmoitti käyvänsä tähystämässä yläilmoista näkyisikö siellä mitään. Lyronista idea oli hyvä sillä tämän lohikäärmeen raatelija olisi hyvinkin voinut olla vaikka toinen lohikäärme jolloin sen näkisi varmasti yläilmoista. Nyökäten johtaja siis kuittasi toisen ilmoituksen ja sitten kääntyi jälleen lohikäärmeen puoleen joka olikin kohottautunut ylös kipaten pikkuisen Hecaten selästään. Lyron loikkasi hankeen humpsahtaneen Hecaten luokse nostaen tämän sieltä, kuitenkaan irrottamatta hetkeksikään katsettaan seisomaan nousseesta lohikäärmeestä. Mitähän sillä oli mielessään?
Moni laumalainen oli kiinnostunut myös lohikäärmeestä joka selvästi aikoi jotain ja kun tämä sitten yllättäen muunsi muotonsa kovin ihmistä muistuttavaksi humanoidiksi Lyron näyttää hieman positiivisesti yllättyneeltä. Jälleen ei oikein voinut tietää mistä, ehkä mies mietti potentiaalista laumanjäsenehdokasta tai sitten sitä kuinka kantamisongelma oli kerta heitolla selvinnyt.

Lyron viittasi jonkun vahvan mutta myös nopean kantamaan ihmismuotoon muuttunutta lohikäärmettä kun tämä samalla puhui.
Yksi sana, yksi sekuntti ja yhden nuoren neidon henkivaakalaudalla. Muuta ei tarvittukaan kun Lyron ymmärsi mistä oli kyse. Hän ei turhaan ollut elänyt näin pitkään tai ollut laumansa johdossa; miehen hoksottimet sekä refleksit olivat rautaiset! Lentämään sudesta ei ollut, mutta oli sitä ennenkin muutamaan tammeen tullut tenhuttua. Suurella jäntevällä loikalla Lyron kiisi ilman halki ja upotti kyntensä syvälle läheisen puun kuoreen. Siitä alfa ponnistaa vastakkaiseen puuhun ja siitä edelleen ylemmäs. Loikkiessaan Lyron yrittää varoittaa Aethenaa ulvomalla. Kyseinen ulvaisu varoitti vaarasta. Muutama hyvin innokas nuorempi lauman jäsen oli yrittänyt tehdä johtajansa temppua perässä, mutta siinä leikissä oli mennyt muutama kuono lyttyyn ja nekin onnekkaat jotka olivat ensimmäisessä loikassaan onnistuneet tömpsähtelivät takaisin hankeen.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Helmi 27, 2012 12:27

Taivaalla killuva haukka oli kiinnittänyt huomionsa jonnekin paljon kauemmas kuin turhan lähellä liitelevä kotka. Sitäpaitsi kotkat harvemmin kävivät haukkojen kimppuun saati moni muu lentävä ötykkä, joten Aethena oli turhankin varomaton. Lyronin ulvaisu kuitenkin sai haukan huomion kääntymään hetkeksi tuohon, jolloin haukka huomasi itseään kohti syöksyvän kotkan. Jos linnut haukkoisivat tälläisissä tilanteissa henkeä, Aethena olisi tehnyt niin. Räpäytti siipiään nopeasti päästäkseen liikkumaan leijuvasta tilasta ja väisti kotkan juuri ja juuri syöksyen itse alaspäin tosin ei niin jyrkässä kulmassa, jolloin liikkui myös syvyyssuunnassa. Jos haukat osaisivat kirjoilla, olisi nuori naarashenkilö sen tehnyt. Sai tyytyä haukan rääkäisyyn. Suuren linnun sivuutettua pienempänsä se tuntui sotkevan ilman Aethenan siipien alta ja tuolla oli tekemistä jottei tipahtaisi koko matkaa alas.

Sekavasta tilanteesta ja vaitotoiminnan lisäksi neitokainen mietti kuumeisesti miten pääsisi tuosta kiusankappaleesta eroon. Haukka iski ilmaa siivillään päästäkseen ylemmäs, jottei kotka pääsisi taas niskanpäälle. Aethena tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei millään voisi voittaa tai päästä tuota lintua karkuun. Nyt Aethena veti sisäisesti henkeä ja veti siipensä lähelle kylkiään lähtien itse syöksyyn. Ei kuitenkaan isompaa lintua kohden vaan koti maata ja puiden tarjoamaa suojaa. Tiesi että tässä saattaisi tulla mustelmia, mutta tällä tavalla tuolla oli joku mahdollisuus päästä verenhimoisen kotkan kimpuista. Täysin kajahtaneen kotkan kynsistä. Haukka yritti parhaansa mukaan väistellä isompia oksia tai matka tyssäisi siihen sukeltaessaan puiden lehdettömän latvuksen läpi. Päästyään tiheimmän osion läpi joutui levittämään siipensä, jotta hidastaisi omaa putoamistaan tai taittaisi niskansa. Haukka kaartui maanpinnan tultua vastaan lentämään sen suuntaisesti ja pölähti lähimpään pusikkoon. Ei mikään nappisuoritus, mutta ainakin oli vielä hengissä. Sulkia pöllyävän haukan tilalla oli varsin nopeasti selällään makaava jäähaltiatyttönen, joka puhalsi ilmaa keuhkoistaan ja kampesi itsensä istumaan hiukset täynnä oksanpätkiä. Aethena tiiraili muun lauman suuntaan ja totesi, että iso lisko oli kadonnut tuhkatuuleen. Haltia kurtisti kulmiaan ja kampesi itsensä ylös manaten samalla kohtia ruumiissaan joihin tulisi mukavat mustelmat. Muutama naarmukin tuolla oli, yksi turhan lähellä silmää, mutta ei mitään vakavaa. Rämpi pois pusikosta huomaten sieltä päästyään, että liskon tilalle oli ilmestynyt jokin mies. Aethena räpytteli silmiään seisahtuneena ja hymähti sitten itsekseen jollekin omalle kivalle. Ei ollut kaukana muusta laumasta, joten nosti katseensa ylös taivaalle murhaavan oloisesti -pirun sulkakasa. Tulisi alas sieltä, niin popsisin sen päivälliseksi, neitokainen mietti ärsyyntyneenä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 29, 2012 8:31

Yksi joukon rotevimmista mieshenkilöistä tuli johtajansa käskystä kantamaan lohikäärmettä, joka ei pistänyt vastaan kun toinen käsiksi kävi. Lounatuuli oli liian väsynyt edes yrittääkseen vastarintaa ja toisaalta taas, miksi sitä käydä riehumaan kun toiset yrittivät vain auttaa. Tuo ei vaikuttanut enää reagoivan mihinkään. Ei ääniin, ei kosketuksiin. Puoliummistuneet silmät jaksoivat juuri ja juuri katsoa tämän lauman johtajan perään, tuon saadessa ilmeisesti hoksottimensa pelaamaan ja tajutessaan yhden nuorimmistaan olevan vaarassa.
Sillä samalla sekunnilla kun Lyron hyppäsi ylös, hätkähti Hecate pienesti. Sen pahemmin punapää ei jäänyt paikalleen seisomaan, vaan muutaman kömpelön hypähdyksen seurauksena muutti muotonsa jälleen korpiksi, lennähtäen puiden yläpuolelle katsomaan, mitä nyt oli tapahtumassa.

Aethena oli lähtenyt vaaralliseen leikkiin kotkan kanssa. Tässä tilanteessa saatiin kuitenkin kiittää onnea siitä, että neitokainen oli haukka, jotka tunnetusti olivat nopeampia liikkeissään mitä massiiviset, ruhtinaalliset kotkat. Vihreänkiiltävä kotka ei näyttänytkään pääsevän lähellekään taitavasti lentävää haukkaa, joka loppujen lopuksi päätyi lentämään puiden alapuolelle. Sinne kotka ei lähtenyt seuraamaan, sillä oli yksinkertaisesti liian suuri lentääkseen puiden lomassa. Niinpä kotka luovutti ja palasi kaartelemaan taivaalle, lentäen aina välillä kauemmaksi hoputtamaan isäntäänsä paikalle
Hecate puolestaan lenteli hetken latvuston yllä, kunnes suuntasi takaisin alemmas. Lauma teki jo lähtöään kohti kotiluolaa, jonne päätettiin suunnata uuden potilaan kanssa. Hecate päätti olla omatoimisesti viisas ja lentää pesäluolalle edeltä, ilmoittamaan kangertelevalla puhellaan ilmoittamaan tulevasta yllätyspotilaasta.

Lounatuuli puolestaan väljyi tajuttomuuden rajamailla. Matkan aikana lohikäärme mumisi jotain omaansa siitä, kuinka joku oli tulossa. Kuinka laumalaisten pitäisi vain paeta paikalta, ennen kuin sattuisi.

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Su Maalis 04, 2012 10:29

Lyron Brell

Taivaan kiitos Aethena oli kuullut johtajan varoitukset ja kerennyt vieläpä lentämään turvaan ehjin nahoin. Lyron kuitenkin halusi karistaa tuon kotkan pois heidän kannoiltaan joten loikkii aivan ohuimpien latva oksien päälle ja sieltä käsin musta susi väijyi oikeaa hetkeä loikata. Tempusta tulisi aika uhkarohkea ja mies saattaisi pudota, mutta hei, mitä elämä olisi ilman pientä jännitystä?
Kun kotka kierteli ympyrää loikkasi Lyron lopulta tätä päin. Taitavana saalistajana Lyron tipahti juurikin jätti kotkan päälle ja siitä kaksikko lähti putoamaan alemmas. Onneksi luonnottoman suuri kotka sai estettyä heidän paiskautumisensa oksastojen lävitse, mutta lentäminen ei onnistunut tuollaisen jättiläisen roikkuessa selässä. Lyron sai iskettyä hampaansa tuohon taivaiden paholaiseen mutta siitä kotka sai sätkyt ja räpisteli ympyröitä joiden aikana Lyron tipahti kyydistä.
Ensin Lyron vain putosi alas päin. Kohti kylmää maata ja hankia. Muutama oksa raapaisi alfaa ja silloin Lyron ymmärsi että nyt olisi toimittava. Ilmassa johtaja vaihtoi olomuotonsa haltiaan ja käsien sekä kämmenien tuomien etujen avulla hän onnistui tarttumaan erääseen oksaan näin satuttaen kämmeniään, mutta pelastuen maahan putoamiselta. Hetkessä haltia olikin jälleen susi ja matkalla laumansa perään komentaen viimeisinä olevia kiirehtimään. Kotka ei ainakaan seuraisi heitä nyt, ei haavoittuneella siivellä.
Lyron kiri kärjen kiinni ja tuli johtamaan laumaansa. Matkalla lauman kärkeen juostessa oli alfa määrännyt muutaman laumalaisen tekemään harhautus jälkiä eri suuntiin, niin ettei heitä seurattaisi myöskään maata pitkin. Suunnitelma tuntui täydelliseltä...

Pian pesäkolo häämöttikin jo edessä ja kiitos Hecaten joka oli lentänyt edellä oli myös parantaja odottamassa potilasta. Lounatuuli kannettiin sisälle pesään, jossa haavoja putsattiin ja alettiin parantaa. Kyllä lohikäärme tulisi kuntoon kun he olivat saaneet sen näin pian hoitoon. Toivottavasti toipumisessa ei vain menisi liian kauan, sillä se mikä miestä seurasi saattaisi löytää tänne milloin hyvänsä ja silloin jos koskaan olisi lohikäärmeestä varmaan apua.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Su Maalis 04, 2012 9:10

Aethena

Lauman lähtiessä liikkeelle nuori haltianeitokainen juoksi noiden perään muuttaen sulavasti muotoaan kesken juoksun puumaksi. Vilkuili kuitenkin huoletuneena Lyronin suuntaan, mutta tuo katosi nopeasti näkymättömiin eikä neitokainen voinut muuta kuin luottaa, että noiden alfa pärjäisi. Lyronin sijaan Aethena kiinnitti liikkuessaan huomionsa ihmismuotoiseen lohikäärmeeseen, joka näytti olevan tajuton ja yhä pahassa kunnossa. Kihisi uteliaisuudesta kuulla mitä tuolle oli tapahtunut ja miksi. Toisaalta kammoksui ajatusta siitä, että tuon pahoinpitelijät tulisivat tänne ja löytäisivät noiden kotiluolan.

Siitä vasta häslinki alkoi kun tuo joukko pääsi luolalle. Lyron oli palannut laumasa luo vahingoittumattomana ainakaan mitään pahempaa tuossa ei näkynyt, mikä oli Aethenalle helpotus. Puuma asteli tuttuun kotiluolaan ja muutti muotoaan haltianeidoksi. Uteliaisuuden ja auttamisen halun johdosta neitokainen kävi hakemassa kipua turruttavia yrttejä ja kuskasi ne maahan lasketun lohikäärmemiehen luokse jääden tuon luokse tarjoten apua tuon haavojen hoitamisessa. Aethena tiesi yhtä sun toista yrteistä ja oli tuo auttanut ennenkin loukkaantuneiden hoidossa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 10, 2012 1:01

Pesäkololla lohikäärme oli hädin tuskin hereillä. Puoliummistuneet silmät katsoivat tyhjästi kaukaisuuteen, eikä lisko jaksanut edes pahemmin liikauttaa raajaakaan. Kaikki se kipu mitä haavojen hoitamisesta tuli, jätettiin huomioimatta. Kipu oli muutenkin turruttanut uroksen kehon, joten ei tuo enää käynyt reagoimaan kipuun mitenkään. Sininen katse eksyi tuijottamaan Aethenaa, ilman mitään syytä. Näemmä nuori oli selvinnyt taivaalta alas ehjin nahoin, ei ainakaan näkynyt mitään ruhjeita toisaalta, eipä lohikäärmeen katse ollut kovin tarkka tällä hetkellä ja ainoa veri mitä hän haistoi, oli hänen omansa.

Hecate puolestaan oli ollut jälleen kerran omatoimisen uteliaan typerä ja käynyt katselemassa kauempana, mikä lohikäärmettä mahdollisesti oli jahdannut. Punapäätä ei näkynytkään toviin pesäluolalla, eikä kukaan oikeastaan huomannutkaan tuon poissaoloa, ainakaan niin suuresti, että olisi siitä haloon nostanut. Olento kuitenkin palasi korppi muodossaan, lentäen kuin riivattu puiden lomasta.
Selvästikin jotain pakoon lentävä korppi kävi kaartamaan pesäluolan ympäri, kunnes laskeutui Lyronin luokse. Muoto muutettiin humanoidiksi ja siitä seurasi perselaskeutuminen hankeen alfan eteen.
Haltioita Hecate kävi kertomaan hengästyneenä johtajalle, osoitellen samalla sormellaan metsään Ne etsivät!

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Su Maalis 11, 2012 8:42

Lyron Brell

Hetkellisesti kaikki tuntui olevan hyvin. Jälkiä sotkemassa olleet laumalaisetkin palasivat pesäkololle ehjin nahoin. Lyron kerkesi juuri henkäistä heidän tuuriaan kun hän kuuli pikkuruisen korpin hätääntyneet siiven iskut ja katsahti ulos. Pian punapää olikin tehnyt takamukselleen äkkilaskun hänen eteensä hankeen ja selvästi toisella oli jotain hyvin kiireistä sanottavaa.
"Vai haltioita?! Eikö muuta?" Lyron tuhahti suureen ääneen, mutta samaan aikaan mies itsekkin tajusi asioiden laidan. Yleensä lauman johtaja ei huolestuisi jostain näin "mitättömästä" uhasta, mutta nyt taisi olla tosi kyseessä sillä olivathan nämä haltiat olettavasti saaneet mahtavan lohikäärmeen kuoleman kieliin. Lyron pudisteli suurta suden päätään ja pohti selvästi. Lyronin huutavat ajatukset saattoi melkein nähdä sinkoilevan miehen pään ympärillä tuon yrittäessä saada niitä kiinni ja yhteen nippuun.
Pitäisikö heidän lähteä haltioita vastaan... Ei, tätä tuskin saataisiin neuvottelemalla selville. Taivaalla liidellyt mystinen haukka oli varmaan haltioiden taikalemmikkejä. Nyt kun Lyron pohti hänestä alkoi tuntua että oli kuullut jostain jätti haukasta ennenkin. Eikö itse haltiakuninkaalla ollut sellainen ylikasvanut lintunen lemmikkinään? Voi ei!
"Hecate, paljonko niitä oli?" Lyron kysyi nopeasti ja tarkoittamattomasti kovalla äänellä. "Näitkö sinä haltiakuninkaan heidän joukossaan? Entä sen jättiläislinnun! Hekö sinua jahtaavat?" Seuraaviin kysymyksiinsä Lyron sai palautettua rauhallisen äänensävyn ja kovuuden. Ensimmäiset kaksi kysymystä esitettiin Hecatelle, muttei hengettärellä oikeastaan annettu aikaa vastata kun seuraava kysymys jo heitettiin loukkautuneen lohikäärmeen suuntaan. "Valmistautukaa taisteluun..." Lyron vielä varoitti yleisesti kaikki luolassa läsnäolleita hyvin vakavan kuuloisena uskoen päättelyidensä pitävyyteen.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti To Maalis 15, 2012 5:32

Aethena katsoi hetken itseään tuijottavan lohikäärmeen silmiin ja hymyili tuolle hieman, vaikka ei oikeastaan uskonut toisen sitä rekisteröivän. Aethena tunsi sisällään piston, jota voisi kutsua sääliksi. Sääli lohikäärmeen kurjaa tilannetta. Nuori neitokainen käytännössä laittoi oudon näköisen lehden miehen suuhun, tuon kielelle. "Tässä, pidä sitä kielelläsi, se auttaa kipuun", neito selitti. Paremmin se olisi tehonnut jos siitä olisi tehnyt juomaa, mutta siihen ei oikein nyt ollut aikaa. Tummahipiäisellä haltialla oli myös pieni purkki mukanaan, josta levitti inhottavan hajusta tahnaa miehen ruhjeisiin ja haavoihin. Se tyrehdytti verenvuotoa ja auttoi mustelmiin, tosin hitaasti. Parantava magia oli tietysti kätevää, mutta luonnon avut toimivat myös ja yhdistettynä ne magiaan saatiin mukavia lopputuloksia nopeasti aikaan.

Aethena kuunteli muiden puheita puuhaillessaan lohikäärmeen luona. Neitokainen kurtisti kulmiaan Lyronin mainitessa haltiakuninkaan. Mitä ihmettä täällä oli tekeillä? Miksi haltiakuningas halusi satuttaa lohikäärmettä? Tyttö kuuli myös pienen hädän tai pelon johtajansa äänestä tai sitten vain kuvitteli. Jokatapauksessa tilanne ei vaikuttanut hyvältä. Lyronin kehottaessa valmistumaan taisteluun Aethena nousi jättäen potilaan muiden hoidettavaksi. Ei muutenkaan pystynyt auttamaan enempää paitsi pesemään verta pois, joka ei nyt ollut oleellista. Nuori neitokainen asteli vakavan oloisena alfan luokse yhä haltiamuodossaan. "Lyron, minä haluan auttaa. Äläkä sano, että se on liian vaarallista", tuo sanoi päättäväisesti, vaikka oli melkein täysin varma, että Lyron sanoisi juuri niin. "Jos tänne on tosiaan tulossa vihamielinen _haltiakuningas_ ja ties kuinka monta haltiaa lisäksi yksi hullu ylisyönyt kotka, tarvitset kaiken avun taistelussa mitä on mahdollista. Minä pystyn muuttumaan miksi tahansa eläimeksi, jonka olen nähnyt. Toisinsanoen minusta on hyötyä", haltianuorukainen yritti selittää järkeilevään sävyyn tietäen, että pelkkä inttäminen ei toimisi. Noilla oli esimerkiksi laumassa tiikeri ja kaksi sellaista ei olisi ainakaan pahitteeksi.
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö