Move or die with it || Metsänoikeus ryhmäpeli!

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Elo 2012, 13:13

//Oh well, oli ja meni, asia jo hoidettu. Lets just get over dis monz //


Mitä pidemmälle ja kiihkeämmin laumansa johtaja alkoi puhua, sitä suuremmaksi virne vanhuksen kasvoilla nousi. Ajankiitäjä olisi voinut alkaa keskustelemaan syvällisiä tästäkin aiheesta, mutta ei nähnyt Lyronia sen arvoisena. Ei hänen kannattanut viisauttaan tuhlata petoon, joka ei osannut katsoa tilannetta niin avarakatseisesti kuin lohikäärme itse.
Aaah, vielä aika koittaa, kun huomaat arvioineesi väärin. Siihen asti, voin vain katsoa ja lopussa nauraa Muuta Archelaus ei todennut ulvonnan aloittaneelle hukalle, vaan kääntyi ja lähti hitaasti kävelemään suuntaan, johon haltiat olivat kaikonneet. Lopulta vanhus kirjaimellisesti katosi.

Hecate vilkaisi kohden Lyronia siinä missä muutkin, tuon käydessä ulvomaan voitonmerkiksi. Osa liittyi Lyronin huutoon, lauma oli yhä suuressa huumassa voitostaan, ettei edes miettinyt mitä tämä yhteenotto tulisi tulevaisuudessa merkitsemään. No, Hecate nyt ei muutenkaan ymmärtänyt tilanteen päälle pahemmin, muut olivat iloisia, hänenkin piti olla siis iloinen.
Lauma alkoi kuitenkin tehdä lähtöä takaisin kotiluolalle. Haavoittuneet otettiin mukaan eikä ketään jätetty jälkeen. Ne jotka olivat ottaneet pahemmin osumaa, kannettiin, mikäli eivät itse kyenneet kävelemään. Hecate itse ei ollut pahemmin haavoittunut, mustelmia ja kuhmuja tuolla varmasti oli, mutta mitään suurempaa pyylevälle hengettärelle ei ollut tapahtunut. Kun Lyron lopulta lähti johdattamaan laumaansa, kipitti hengetär lyhyillä jaloillaan hyppelemään johtajan takavasemmalla.


// 4. syyskuuta
Täällä on taasen sen verran hiljasta, että kiskaisen hahmoni pois. Jatketaan jos jatketaan, nyt omasta puolestani voidaan sopia, että hahmot hyppeli juomaan kaakaota kotio ja kaikki oli ihan voittajia. Paitsi butthurt Aran, se meni kotiin itkemään //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Nipustin » 20 Loka 2012, 16:52

//Eiköhän kaikki nauti kuppoisesta höyryävää kun ei täällä ois enää muita kun minä ja Aksuliittimiitti. Kiitos kuitenkin kaikille pelistä, pelaillaan joskus lisää ja opitaan virheistämme ja ensi kerralla peli menee loppuun asti:) Lyron kiittää, Nipustin kiittää, ja poistumme näin~//
Nipustin
 

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron