Sweet Melodi//Bizara

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Sweet Melodi//Bizara

ViestiKirjoittaja Nya » 05 Loka 2012, 15:43

Kettu

Kultainen kettu venytteli pitkään. Se haukotteli ja käpertyi vielä vähänksi aikaa kivisen alustansa päälle. Häntä pelkästään tyynynä. Ketulla oli mietittävää. Hän oli kuullut että häntäkin vanhempia oloentoja oli. Keitä ne sitten olivatkin oli arvoitrus. Noh olihan kultaisella ketulla ikää jo 1250 vuotta, ei sen enempää. Joka oli ihan hyvä ikä. Kettu nousi ja venytteli tällä kertaa lyhyempään, se lähti ulos kivestä ja tallusti märälle maalle. Yöllä oli näemmä satanut. Kultaisen ketun oli pakko ottaa ihmismuoto, sillä se ei halunnut liata tassujaan, eikä saada tuota inhaa mutaa kiven sisään. Kultainen hohde se täytti kauniisti kiven reunustan. Ketun paikalla seisoi vaalein hiuksin nainen. Kuu nimeltään.
Kuu lähti tallustamaan pitkin maasto mietiskellen. Nainen ei pitänyt minihameensa kylmyydestä, joten tällä kertaa se oli tavallinen hame, ettei ollut niin kylmä. Kuu haukotteli ja kuunteli mahansa mörinää. Hänellä oli nälkä. Nainen lähti juoksemaan ja hyppäsi puun oksalle. Hän kuunteli pitkään luonnon tekemiä ääni. Hän kuunteliu niitä korva tarkkana. Silmät kiinni, hän tarkensi kuulonsa äärimmillee, joka oli kyllä jo todella terävä. Kuu kuuli rasahduksen ja lähti sitten juoksemaan sitä ääntä kohti. Hän saavutti kauriin metsän siimeksistä. Nainen muuttui nopeasti ketuksi ja hyökkäsi kauriin kimppuun. Ahnaasti hampaansa upottaen kauriin kaulaan ja tukehduttaen tuon lopulta, kettu pysähtyi tyytyväisenä katsomaan saalistaan. Olihan kettu tavvalista sutta hieman suurempi kokoisempi, mutta eipä siinä muutakaan. Hän nautti aamiaisensa oikein mielellään ja muuttuessaan naiseksi. Kuun oli pakko hieman pyyhkiä suutaan, joka oli veren tahrima. Raato sai jäädä muille eläimille. Kuu lähti sitten kävelemään rauhallisesti eteenpäin, siistien vielä vähän suutaan.
Nainen tunsi kulkiessaan ettei ollut metsässä yksin. Kuu pysähtyi, nuolaisi huuliaan ja sai viimeisetkin veren tahrat irtoamaan suustaan. Nainen katseli ympärilleen. Neon väriset silmät tuijottivat tarkasti ympäristöä.

//Bizara ja Urlin tänne!
Nya
 

ViestiKirjoittaja Bizara » 08 Loka 2012, 17:35

Urlin



Jo suhteellisen vanha metsänhenki oli päättänyt tällä kertaa lähteä etsimään metsästä hieman kaikenlaista. Olihan hän sentään metsänhenki, ei hän voinut aina jättää kaikkea metsään lojumaan! Kuten ennen ihmisiä, hän oli siistinyt metsää ja tehnyt kaikenlaista muuta hommia, ja nyt hän oli hieman laiminlyönyt päätehtäväänsä siistiäkseen ihmisten kaupunkia. Mutta se ei silti tarkoittanut, että hän jättäisi metsänsä pulaan, ehei! Hän vain työskentelisi vähän enemmän yöllä taikka vapaa-aikanaan.

Urlinin tummat silmät pyyhkivät maastoa, ja kohta hän löysikin mitä hän oli etsinyt. Pienen kamppailun jälkien seasta löytyi kauriin raato. Miehen muotoinen henki tutki hetken aikaa kuollutta eläintä, joka näytti päätyneen juuri jonkin ateriaksi.

"Aaa... Inha tapa kuolla..." Hän mutisi, ja taputti sitten sitä osaa, joka oli vähiten veren peitossa. "Mutta elämän kiertokulku, olen pahoillani. Saatan teidät hautaan mielelläni." Tuo ilmoitti uljaan kuuloisena, ryhtyen siivoamaan suurinta osaa maassa olevasta sotkusta hyräillen.


Kohta Urlin nousi ylös, ja tarttui jäljellä olevaa raatoa takajaloista. Yllättävän helposti hän lähti kävelemään kohti suuntaa, jonne hän yleensä hautaili jos jonkinlaisia olentoja ja eläimiä.

Hengen puuhat kuitenkin keskeytyivät tuon törmätessä yllättäen toiseen henkeen. Hän katsoi tuota epäilevästi muutaman metrin päästä, mittaillen tuota silmillään. Nopeasti Urlin päätyi siihen lopputulokseen, että hänen edessään oli toinen henkiolento tai sitten haltija. Hänen suunsa kurtistui alaspäin ajatuksesta. Olipa tuo henki tai haltija, häntä ei huvittanut puhua naistennäköisten olentojen kanssa. Ja tuo toinen oli selkeästi nainen, tuon vartalo oli hyvin muotoutunut ja tämän vaatteet eivät turhaan sitä piilottaneet. Jopa Urlin huomasi heti tuon olevan nainen.

Urlin tajusi pysähtyneensä kokonaan katsomaan toista, ja käänsi katseensa pois. Hyvällä tuurilla hän ehtisi lähteä pois ennenkuin toinen huomaisi... Mikä oli kovin epätodennäköistä, koska hän ei ollut maailman nopein saatika hiljaisin henki vaikka hänen perässään ei olisi raahautunut jonkun lounaan jäännökset.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Nya » 09 Loka 2012, 14:05

Kettu

Nainen katsoi toista, hän oli huomannut tämän kun tuo oli astunut naisen näköpiiriin. Toisen vaalet hiukset ja melko yllättävä kantamus näkyi melko selkeästi kolmenmetrin päästä. Kuu pärskähti hieman huvittuneena. "Hyvää huomenta vain." Nainen toivotti ja katsoi juuri syömäänsä raatoa miehen kätösissä. "Otit siten ihan minun aamisraatoni mukaasi vai?" Kuu sanoi ja lähti kävelemään toista päin. Hän ei sitä ensin huomannut, mutta tunsi sen hetkessä tulessaan lähemmäs. Toisessa oloi jotakin epätavallista. Naisen katse kääntyi epäilyttävään ilmeeseen, sen voisi tulkita monin tavoin. Ihan miten itse sen tulkitsee.

Kuu katsoi hiljaa miestä, mutta rupoesi sitten hetken hiljaisuuden jällkeen puhua ruppatelemaan. "Olen muuten Kuu, jos saan esittäytyä ja jos saan tiedustella herran nimeä, niin mikäs sen on?" Kuu sanoi. Häntä ei huivttanut puhua mitenkään lepertelevään sävyyn eikä alkaa hieman kiusaamaan toista millään sydänsuruilla tai flirtailuilla, joten nainen oli melko asianmukainen ja kohtelia. Hän ei näyttänyt mitenkään flirtailevalta, vaikka vaatteet sanoivatkin toista. Toisen vaatteet taas olivat melko kuluneet ja likaiset. Naisella ei ollut kuitenkaan mitään syytä alkaa puhua niistä tai alkaa huomauttelemaan, eihän edes tuntenut miestä, vaikka toinen olikin melko komea ja sillälailla.
Kuu katsahti yhä uudestaan miehen vihreisiin silmiin. Hän mietti melko ankaraan tapaan, mikä mies oli rodultaan. "Olen hyvin pahoillani, jos tämä nyt jotenkin loukkaa sinua, mutta oletko kenties jokin metsänhenki? Sinusta kun huokuu sellaista energiaa ja henkimästä voimaa, jonka kukatahansa lajitoverin kaltainen olento saattaisi huomata, ei sillä että minä olisin, mutta siis tuli vain näin huomattua." Kuu sanoi, hän ei ajatellut vielä paljastavansa mitään itsestään, olihan hyvä syykin pitää kaikki tieto itsellään, jos toinen käyttäisi niitä hyväkseen....

Kuu vaihtoi asentoa toiselle jalalleen. "Niin muutten. Jos saan vain kysyä, niin minne olet oikein raahaamassa tuota raatoa?" Nainen kysyi jha virnisti hieman leikkisästi. Hän katseli veren tahrimaa kaurista. No joo se oli ollut sellainen siitä lähtien kun Kuu oli syönyt.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Bizara » 09 Loka 2012, 16:36

Urlin meinasi kirota henkensä alta toisen lähtiessä häntä kohti, mutta päätti silti olla tekemättä niin. Sen sijaan hän veti kasvoilleen pienen, hieman varautuneen hymyn yrittäen olla näyttämättä, miten epämukava olo hänellä todellisuudessa oli.

"Huomenta vain, hyvä neiti." Henki totesi päällipuolin kohteliaasti, vilkaisten sitten raatoa toisen huomautuksen jälkeen. Hän sulatteli juuri saamaansa tietoa hetkisen aikaa, katsoen sitten naista uudestaan arvostellen. Tuo ei vaikuttanut kovinkaan... Ihmismäiseltä enää.
"Se on teidän? Toivottavasti teitä ei haittaa." Hän sanoi hiljaa, yrittäen olla välittämättä naisen kasvoille ilmestyneestä ilmeestä. Hänellä oli tarpeeksi epämukava olo jo muutenkin, tuon ilme ei oikeastaan auttanut sitä!

Urlin harkitsi hetken aikaa toisen esittäytyessä, ja kumarsi sitten hieman.
"Urlin. Nimeni on Urlin. On... Hauska tavata." Mies totesi, toivoen ettei tämä Kuu huomaisi hänen pientä kankerteluaan. Muille olennoille ei kannattanut paljastaa omaa epämukavuuttaan saatika sitten epämukavuuttaan, se antaisi näille vain turhan edun.

Samalla tavalla Urlin meinasi tukehtua henkeensä toisen kysyessä, oliko hän mahdollisesti henki. Mistä se tiesi?! Ei kai hän ollut niin selvä muille olennoille? Tosin, siinä vaiheessa hän olisi varmaan jo kuollut, näyttihän hän veljeilevän kovastikin ihmisten kanssa.
Henki yskäisi pari kertaa, yrittäen rauhoittua. Hän ei halunnut paljastaa itseään, silloinkin... Niin, silloinkin se oli vain tuottanut harmia. Siitä ei koituisi varmasti mitään hyvää nytkään, eikä hän halunnut paljastaa heikkouttaan. Hän oli kuitenkin suth heikko verrattuna muihin olentoihin.
"... Minun rotuni ei pitäisi huolestuttaa teitä millään tavalla, neiti hyvä." Urlin päätyi puristamaan nuo sanat kurkustaan vaivalloisesti, katsoen samalla jonnekkin aivan muualle kuin lyhyempään naiseen. Hän harkitsi sitä, että hän olisi voinut vain kävellä pois, mutta päätellen toisen aamiaistavoista toisen suututtaminen ei ollut erityisemmin järkevintä tehtävää. Itse asiassa, se olisi varmaan tyhmin asia, jonka hän voisi tehdä.

"Ajattelin haudata sen paikkaan, jossa se ei ole kaikkien nähtävillä. En tarkoita loukata syömistapojanne, mutta kaikki eivät nauti tälläisiin törmäämisestä keskellä metsää. Niinpä ajattelin tehdä muille palveluksen ja siirtää sen." Metsänhenki ilmoitti, katsoen sitten suuntaan jonne hän oli pyrkimässä. Hänen ei kai kannattanut yrittää kiirehtiä turhaan, se vain voisi suututtaa naisen.

"Mutta saanko itse kysyä... Jos te sanotte ettette ole `metsänhengen lajitoverin kaltainen olento´, mikä te olette? Minusta tuntuu, ei millään pahalla, ettei tälläinen ole ihmisille kelpaavaa ravintoa."
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Nya » 12 Loka 2012, 14:39

Kettu

Nainen hymyili ymmärtäväisenä. "Selvä, en minä sinua estä. Sen kuin hautaat. Tuleepahan puhdfasta tännekkin." Kuu sanoi ja virnisti. Kun tuli puhe hänen omasta rodustaan, nainen näytti vakavaa naamaa. Hän mietti akuan. Antaisiko hän miehelle tietojaan, tosin hänhän voisi ihan hyvin tavata toisen sitten miehen hahmossa. Nainen punnitsi vaihtoehtoja. "No tulehan noita syötyä ja sun muuta ruokaa, ihmisille aj pedoille. Miten sen nyt ottaa." Kuu aloitti ja raapi niskaansa. "Niin siihen mitä rotuuni tulee on vähän niin kuin oma asiani, mutta jos myönnät että olet metsän henki voinhan minäkin sitten sanoa mikä itse olen. Sitten olemme tasoissa ja kummatkin voittavat jotakin. Se on reilumpaa." Kuu sanoi ja nojautui mieheen päin. "Eli olet siis metsänhenki? Eikö?" Nainen sanoi aj katsoi meistä neon vihreillä silmillän.

Kuu kuitenkin suoristautui ja tuhahti hieman tylsistyneesti. "Sanotaanko etten itse ole mikään metsän henki, mutta henki kuitenkin. Eli on meillä kyllä jotakin yhteistä. Ihmiset sanovat hirviöksi. Haltiat taikuuden ilmentymäksi. Muut sanovat henkiolennoksi." Kuu sanoi ja hymyili lämpimästi. "Eli olemme jollakin tapaa samanlaisia." Kuu selitti vielä ja katsoi sitten raatoon. "Jos haluat, voin kaivaa haudan vai haluatko sinä tehdä sen? Voi myös heittää maata sitten raadon päälle. Tai jotakin..." Kuu tarjoutui kohauttaen harteitaan.
Hä ei tiennyt miten nyt suhtautua Urlinin raatoon, jota mies nyt tuossa kantoi.

//Sori kesto
Nya
 

ViestiKirjoittaja Bizara » 12 Loka 2012, 21:26

Urlin katsoi toista hieman epävarmasti tuon kumartuessa lähemmäs. Hän ei todellakaan pitänyt naisista, ja vielä vähemmän hän piti naisista jotka tiesivät hänen lajinsa. Vanhat traumat, ota niistä selvää. Niinpä hän nojautui vaistomaisesti kauemmas Kuusta tuon tullessa ihan liian lähelle.

Metsänhenki oli hetken aikaa hiljaa toisen kertoessa omasta lajistaan, harkiten pitäisikö hänen kertoa oma lajinsa. Hän ei halunnut kertoa toiselle mitään, hänellä oli omat epäilyksensä ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Mutta toisaalta, suuttuisiko toinen jos hän ei kertoisi?
"... Metsänhenki, sehän minä. Samanlaisia tai ei, mutta minä en mieluusti haluaisisi tuota leviteltävän eteenpäin. Siitä ei seurtaa koskaan mitään hyvää." Urlin selitti hiljaa, katsoen jonnekkin aivan muualle kuin Kuuhun. Hänellä oli aika pirun epämukava olo naisen seurassa, johtuen lähinnä siitä että tuo oli nainen. Nykyään hänestä paras nainen oli heti haudattavissa oleva nainen, joka ei voisi yrittääkkään masentaa häntä.


"Apusi olisi todella tervetullutta." Henki totesi, parantaen otettaan raadosta. "Tiedän hyvän paikan, jossa se ei ole kenenkään tiellä." Urlin lähti kävelemään tuon sanottuaan samaan suuntaan, johon hän oli ollutkin matkalla. Nyt toinen seuraisi jos se haluaisi...
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Nya » 13 Loka 2012, 18:37

Kettu

Nainen hymyili Urlinille. "Selvä. Olet siis metsän henki. Ja minä olen henki olento. Hauska tutustua." Kuu vitsaili ja lähti miehen perään. Hän kulki melko hiljaa miehen perässä. Kuu pähkäili hiljaa eri asioita. Hänestä tuntui jotenkin epämukavalta. Miksi? Syytä hän ei tiennyt, mutta nainen aikoi kysyä.
"Kuule..." Kuu aloitti ja tuijotti edessään aukeavaa maata. Hän mietti hetken ennen kuin jatkoi. "Urlin. Olen nähnyt monia miehiä, tunnen heidän tapansa, heidän tapansa toimia tai miten he käyttäytyvät. Ja sinä eroat siinä hieman. Mutta kyllä niitä meihen piirteitä sinusta löytyykin, vaikka oletkin metsän henki. Haluan siis kysyä erästä asiaa." Kuu sanoi ja piti hetken tauon.

"Onko sinusta kiusallista olla kanssani?"

Lause leijui ilmaan hiljalleen naisen peihmeiden äänten lähettelemänä. "En sillä tarkoita että näkisin sen näin suoraan päältä, mutta tunnut olevan hieman pidättyväinen. Mutta haluaisin tietää onko kiusallista olla kanssani? Näin ohi mennen vain." Kuu kysyi ja nosti katsensa miehen takaraivoon. "Halun myös rehellisen vastauksen. En pidä sellaisista olennoista, jotka valehtelevat toisille sekä itselleen." Kuu sanoi ja katsoi tiukasti miehen takaraivoon.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Bizara » 14 Loka 2012, 14:42

//Ei se mitään, parin päivän odotus ei tunnu mulla missään .D//


Urlin vilkaisi taakseen toisen ryhtyessä puhumaan jotain "miehen piirteistä". Metsänhenki ei ollut aivan varma, mitä tuo tarkoitti sillä, sillä olihan hänellä hieman hämärä käsitys ihmisten sukupuolirooleista. Siltä osin sekavia olentoja nuo ihmiset, hän itse ei nähnyt mitään eroa naisissa ja miehissä. Paitsi että naisille ei koskaan kannattanut kertoa salaisuuksia ja että näihin ei voinut luottaa. Eikä niihin todellakaan kannattanut rakastua.

Henki kuitenkin käänsi katseensa nopeasti suoraan eteenpäin toisen kysyessä, oliko hänellä epämukava olo. Miten se sen huomasi? Ei kai hän oikeasti ollut niin helposti luettavissa?
Kuunneltuaan toisen puheen loppuun, Urlin veti syvään henkeä pari kertaa ennenkuin harkitsi vastaamista. Luoja, jos hän nyt saisi toisen suuttumaan...

"Se on lähinnä... Minä en pidä naisista. Huonoja kokemuksia." Urlin ilmoitti kääntymättä katsomaan Kuuta. Hän ei ehkä halunnut nähdä, millaisen reaktion hän saisi toiselta. Kuitenkin hän oli onnistunut juuri suututtamaan toisen hengen, ja sehän tästä puuttuisi! Hänen käsittääkseen useat lajit joita voitiin luokitella "miehiksi" ja "naisiksi" olivat varsin herkkiä tuosta aiheesta.
"Ja rehellisyyden nimissä minä en myöskään pidä erityisemmin muista olennoista. Kun nyt halusitte kuulla rehellisen mielipiteeni." Miehenmuotoinen henki mutisi perään pysähtyen sitten.

"Minnekköhän tunkin sen lapion..." Urlin mutisi, heilauttaen nahkaisen olkalaukkunsa eteensä. Tonkiessaan sitä hän mutisi jotain itsekseen, pysähtyen sitten minuutin päästä löytämättä mitään.
"Eikun... Niin. Se ei mahtunut sinne kokonaan, laitoin sen... Jonnekkin..." Hän mutisi enemmän itselleen kuin seuralaiselleen, huokaisten sitten.

"Oikeasti, taisin hukata sen metsään... Et haluaisi auttaa minua kaivamaan kuoppaa?" Urlin totesi seuralaiselleen harmistuneena. Olisihan hänen pitänyt muistaa, että hän jätti lapionsa jonnekkin minne se ei kuulunut. Hänen oli sitten ihan pakko olla varsinainen reikapää aika ajoin...
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Nya » 15 Loka 2012, 18:20

Kettu

Kuu katsoi Urlinia. Hän huokasi vain toisen rehelliseen vastaukseen. "Selvä. Eipä haittaa kamalasti. Onhan näitä olentoja, jotka viihtyvät mieluiten yksin." Kuu sanoi ja mietti hiljaa miestä seuraten.
Kun Urlin sitten pysähtyi tuo alkoi mutista jotakin lapiosta. Kuun oli huvittaavaa katsella sitä. "Vai että lapio.." Kuu mutisi itsekkin puoli ääneen. Urlin siinä pohti pohtimistaan lapion kohtaloa, kun nainen taas näytti olevan omissa maailmoissaan. Hän kuuli lopulta miehen kysymyksen. "Ai, ettäkö auttaisin kuopan kaivamisessa? Selvä, odota hetki niin voin vaikka kaivaa sen heti, jos haluat." Kuu nauroi ja mietti hetken, tekisikö hän sen heti tässä miehen silmien edessä vain puun takana. Viimeiseen vaihtoehtoon päädyttiin. "Käyn tulla puu takana, tulen ihan kohta, mutta älä käsitä väärin, ei minulla mikään hätä ole." Nainen nauroi taas ja lampsi rennoin askelin puun taakse, hän alkoi hiljalleen hohtaa.
Puun takaa tuli kultainen kettu. Tuo jäi tuijottamaan miehen reaktiota, mutta kettu lähti hiljalleen tallustamaan siihen kohtaan johon luultavasti Urlin halusi kaivaa kuopan. "Tähänkö?" Kettu kysyi. Se ei näyttänyt yhtään vierastelevan että puhuisi toiselle. "Jos pelästyt, niin eipä ole tarpeen, se olen minä. Ketun hahmossa tosin." Kettu sanoi ja alkoi kaivamaan kuoppaa. Kettui kaivoi ja kaivoi, se ei arastellut mullan ja lian tarttuessa sen turkkiin. Oikeastaan kaivaminen oli ihan kivaa. Kettu sai työnsä valmiiksi ja hyppäsi kuopasta pois. "Ja näin. Onko hyvä vai teenkö vielä jotakin?" Kettu kysyi ja virnisti ketun virnistystään.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Bizara » 19 Loka 2012, 17:59

//Sowwy, itsellä vähän venähti .w.` Iski pienimuotoinen artblokki liian pleikkarin ränkkäämisen kanssa.//


Urlin väänteli käsiään miettien kuumeisesti. Minne ihmeeseen hän olisi muka voinut hukata lapion? Hemmetti soikoon, se oli lapio, se oli iso ja ties mitä! Miten hänellä ei voinut olla minkäänlaista mielikuvaa minne hän sen jätti, vaikka hän tunsi metsän melkein paremmin kuin omat taskunsa? Hänen oli tosin itsekkin myönnettävä, että hänen omien taskujensa tuntemuskin oli hieman rempallaan, hyvä että hän muisti mihin taskuihin avaimet olivat kadonneet.

Henki nyökytteli ajatuksissaan toisen lähtiessä puun taakse, mutta käänsi katseensa silti pois. Ei sitä koskaan tiennyt, jos jollekkin tulisi hätä, mutta hän ei halunnut nähdä sitä. Oli kai se kohteliastakin.

Hän kääntyi katsomaan suuntaan johon Kuu oli kadonnut kuullessaan askelia, mutta päätyi katsomaan hämmentyneenä hämmentävän kultaista kettua. Urlin ei ollut aivan varma, miten tuohon pitäisi reagoida - hän piti eläimistä, mutta tuo nyt oli henkiolento! Ja vielä nainen! Se oli lähinnä vain hämäävää, sillä hän ei ollut varma pitäisikö hänen pitää tuosta pörröisen näköisestä eläimestä vai olla varuillaan koska se oli silti naispuolinen henkiolento. Se oli tarpeeksi saamaan hänen pienet aivonsa täysin sekaisin.

"A... Jaa. Kyllä, siihen, kiitos." Urlin töksäytti huomatessaan ketun vielä puhuvankin. Hän oli vielä hieman enemmän pihalla, eihän tämä nyt... Miten hänen pitäisi suhtautua tuohon?!

Henki veti syvään henkeä, ja päätti yrittää unohtaa sen seikan että toinen muuttui söpöksi elukaksi. Hänellä olisi muuten vaarana ruveta tykästymään toiseen liikaakin, ja todellakaan, missään nimessä, hän ei tarvinnut uutta suhdetta! Hän ei ollut valmis toistamaan Jocelynin tapausta.
Urlin hieraisi otsaansa, ja päätti unohtaa senkin, että toiselle oli ilmeisesti ihan sama että hän oli metsänhenki. Se olisi vain kaikkien parhaaksi.


Urlin ei ehtinyt edes ajatella kaikkea loppuun, kun Kuu sai jo työnsä valmiiksi. Haudankaivaja tutki kuoppaa hetken, työntäen sitten mukanaan raahaamansa ruumiin maassa ammottavaan aukkoon sen suurempia puheita pitämättä. Joskus oli vain hyvä olla kunnioittavasti hiljaa.

"Jos viitsisitte vielä auttaa minua peittämään tämän? Se on kovin vaikeaa ilman lapiotani." Urlin kysäisi yrittäen kovasti muistella, missä hänen lapionsa olikaan.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Nya » 03 Marras 2012, 20:30

Kettu

Kettu nyökkäsi ja alkoi täyttämään kuoppaa. Hän peitteli sen huolelisesti umpeen. Sitten kettu lopetti jäi tuijottmaan hauttaa ja ietti hetken. "Etsit siis lapiotasi?" Kettu kysyi hiljaa. Se nuuhki hieman hengen hajua ja alkoi nuuhkia sitten muualle ympäristöä, pian kettu katosikin jonnekkin. Oikeastaan kettu oli vainunnut saman kaltaisen hajun, mutta hieman miedompana. Kultainen kettu löysi hetken etsimisen jälkeen etsimänsä. Kettu muuttui naiseksi ja otti lapion. Hän käveli takaisin lapiota heilutellen Urlinin luo.

"Tässä, löisin sen tuosta yhden puun runkoa vasten nojaamaasta. Toivottavasti se sai sinut hieman iloisemmalle päälle." Kuu sanoi ja hymyili viehättävästi. Hän ei oikein tiennyt mitä hän nyt tekisi tähän hätään. Aikaa oli paljon ja tekemistä vähän. Hänhän tylsistyisi. Eikä Kuu oikein tykännyt mennä nyt ihan vielä nukkumaankaan. Vaikka saattoihan se väsymyskin hieman painaa. Kuu katsoi Urlinia. "Minusta on mukavaa saada tutustua uusin tuttaviin. ERityisesti oli mukavaa tutustua sinuun ja mielenkiintoiseen harrastukseesi." Kuu sanoi ja naurahti.

//Lyhyt ja anteeksi kestosta.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Bizara » 06 Marras 2012, 19:26

//Ei se haittaa, mullon itselläkin aina välillä ongelmia vastaamisen kanssa .D Ota ihan vapaasti aikaa.//

Urlin harkitsi hetken aikaa karkuun lähtemistä toisen kävellessä pois, mutta päätti kuitenkin jäädä vähintään kohteliaisuuden takia. Henki mutisi pienen rukouksen jollekin ihmisten jumalalle katsoessaan eläimen hautaa. Hän ei voinut olla vilkaisematta aina välillä puiden sekaan ketun varalta.

Mies räpäytti silmiään yllättyneenä naisen tuodessa hänelle hänen lapionsa ja sitten hymyili valoisasti.
"Kyllä, piristäähän se. Kiitän oikein kovasti, en tietäisi mitä tehdä ilman lapiotani." Henki tarttui lapioon kiitollisena, kuunnellen toista sitten hieman syyllisenä sekä yllättyneenä siitä, että toinen oli nauttinut hänen seurastaan vaikka hän oli kovasti varuillaan. Ehkä hän voisi vähän löysäillä, ei toinen häntä ilmeisesti ollut tappamassa.

"Minusta on mukavaa, että tunnet tuolla tavalla. Itse en voi aivan täysin yhtyä noihin sanoihin, ymmärtänet varmaan kammoni muihin henkiolentoihin." Urlin sanoi pahoittelevasti, hymyillen hieman varautuneemmin.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Nya » 07 Marras 2012, 10:16

Kettu

Nainen hymähti. "Huomattu on, enemmänkin se tuntuu naiskammolta kuin eläin tai sellainen henkiolento. Olet tainnut olla eristyksissä liian kaun." Kuu sanoi ja pudisteli itsekseen päätään. "Mutta olen kuitenkin huomannut, että pystyt kuitenkin sietämään minua tässä naishahmossani. Jos olisit nainen, niin inhoaisitko itseäsi?" Kuu sanoi ja virnisti iloisesti. Hän hymyili ja vilkaisi sitten vain olkansa taakse. "Kuule. Ehkä jos et enää siedä seuraani tai kammoksut minua voinhan kävellä kanssasi kettuna tai sitten vain lähteä. Kumpi olisi parempi päätös mielestäsi? MInulla kun näet ei ole mitään tekemistä tänään, muuten. Enkä kyllä jaksa tallustella ihmistenkylään vain leikkimään." Kuu mutisi hieman itselleen ja samalla Urlinille.

Kuu kiepsahti ympäri ja hieroi leukaansa. Hän ei ollut ihan varma mitä nyt aikoisi tehdä. Kävelykään ei kuitenkaan häntä houkuttanut, hän halusi toimintaa. Tai jotakin sen tapaista. Muuten nainen varmasti "kuolisi" tylsyyteen. Kuu kuitenkin pyörähti ympäri ja hymyili sitten valkoiset hampaat näkyen. "Kiitos tästä päivästä. Oli mukavaa olla kanssasi. Minä en ehkä sittenkään taida olla kanssasi tämän enempää, vaikka kyllä hieman houkuttaisikin, mutta en ole sellainen olento. Joka rakastaa hautaamisrituaaleja ja hautaamista. Vaikkakin se on sinulle tärkeä harrastus, minun pakko sanoa että se on hieman outo, mutta omallatavallaan se on kiehtova." Kuu sanoi ja mietti hetken, miten oikein muodostaisi seuraavat lauseensa.
"Minä kun olen sellainen villi sielu. En ole koskaan pitänyt siitä, että jäisin paitsi jostakin seikkailusta tai toiminnasta. Minun pitää aina saada tehtyä jotakin tai tunnen oloni kamalan tylsistyneeksi. Kun maailmassa myllyää sota voisi siihenkin ottaa yhteyttä, mutta en ole ehkä ihan vielä valmis kuolemaan. Ne 1250 vuotta eivät ole vielä riittäneet. Tahdon oppia lisää tästä maailmasta, johon olen syntynyt. Siksi minun on sanottava nyt hyvästit." Kuu sanoi ja naurahti siihen perään. Hän tuli miestä lähemmäs ja halasi tätä äkkiä. Nopeasti ja hellästi. Nainen virnisti. "Tuossa sinulle vähän naisen syleilyä. Naiskammoinen." Kuu virnisti ja kiepsahti toisin päin.

"Oli ilo tavata Urlin!" Naisen keveä ääni huudahti, ennen kuin naisen paikalla oli kultaisen värinen kettu, joka sitten lähti juoksemaan metsän siimeksiin etsien hieman toimintaa itselleen.

//Tässä se tais sitten olla. Kun en itse keksinyt mitään parempaa. Kiitosta pelistä kuitenkin.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Bizara » 07 Marras 2012, 19:54

Urlin hymähti hieman hämmentyneenä, nyökäten sitten.
"Joo, huonoja kokemuksia... Onneton rakkaus. Eristyksellä ei taida olla mitään osaa eikä arpaa tässä, valitan. Mutta en inhoaisi itseäni, mutta en vain viihdy siinä olomuodossa. Olen testannut."

Henki mietti hetken aikaa toisen kysyessä häneltä mitä nyt tapahtuisi, ja roikotti päätään sitten.
"Minun pitäisi lähteä töihin. Tämä pikku harrastukseni on myös työtäni." Hän naurahti, kuunnellen sitten toisen pitkähköä puhetta virnistäen hellästi.

"Se on hyvä asenne, elämäninto..." Tuo mutisi huvittuneena, hiljentyen sitten täysin toisen kietoessa kätensä hänen ympärilleen. Urlin vetäisi henkeä hiljaa ja yritti rauhoittua. Hänen onnekseen nainen päästi nopeasti irti, ja hengenkin oli pakko nauraa toisen huomautukselle hänen naiskammostaan.
"Ehkäpä se riittää joksikin aikaa, kiitän..." Hän naurahti, hymähtäen sitten toisen lähtiessä.

"Samoin." Urlin naurahti Kuun perään, nostaen lapionsa sitten olkapäälleen. Hänellä oli tekemistä.

//.D No, soli hauskaa. Kiitän pelistä, oli mukava testailla Urlinin naiskammoa .`> //
Bizara
 


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron