The Night Fantasy

[ Kittyn kanssa sovittu peli ~ ]

Illidan juoksi metsässä kuin riivattu. Määränpäätä ei ollut, tarkoituksena vain päästä eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Jos unohti miehen varsin nopean juoksutahdin saattoi huomata kuinka kyyryssä tuo kulki, käsi tiukasti mahansa peittona mikä oli suorastaan lohduton näky - verta oli kaikkialla. Koko alavatsa ja jalkojen yläosa oli tuoreen kiiltävän veren peitossa, puhumattakaan puolidemonin käsistä jotka kuin turhaan yrittivät estää suuren haavan vuotamista. Sarvipään vatsassa oli miekanmentävä reikä, hyvin tuore sellainen ja kaiken lisäksi enkelin pyhästä terästä tullut. Lisäksi miehellä oli kyljessä viilto ja vähän muuallakin pieniä haavoja, mutta se ei ollut mitään mahassa olevaan reikään verrattuna. Illidan pakeni henkestä edestä, kuin saastainen rakki verenmaku suussaan.

Enkeli oli jäänyt jo kauas metsän katveeseen, mutta eläimellinen vaisto vain käski puolidemonin paeta henkensä edestä. Tuo tunsi järkyttävää kipua, mutta vaisto peittosi sen eikä puolidemoni edes ajatellut kipua paniikin vallitessa. Ei Illidan vielä tahtonut kuolla, vaikka vielä pari päivää sitten mies oli toivonut kuolemaansa, ei kukaan saastainen olento joka omasi demoninverta kuuluisi elää. Itsesuojeluvaisto ja pelko oli kuitenkin vieneet voiton ja laittaneen Illidanille jalat alle tajutessaan kuinka pahasti tuo oli loukkaantunut taistelun tohinassa.

Lopulta Illidanin pakomatka päättyi. Ei tosin miehen omasta tahdostaan, vaan tuo suorastaan kompastui maahan. Maassa itsessään ei ollut mitään estettä, vaan Illidania alko jo huimaamaan suoranaisesti verenhukka ja muutenkin tyhjyyttä ammottava reikä vatsassaan. Jos Illidan olisi täysiverinen ihminen, olisi tuo kuollut heti jo siinä vaiheessa kun miekka pistettiin lihan läpi. Demoninveri kuitenkin teki tässäkin tilanteessa fyysisen kunnon voimakkaammaksi, keho ei vain suostunut luopumaan elämästä. Niin väärin kuin se olikin, Illidan pystyi elämään suurienkin haavojen kanssa demoniverensä ansiosta, mutta ihmisveren ansiosta tunsi sen saman tuskan mitä ihminen tuntisi - mikä tässä tilanteessa oli aivan sietämätöntä.

Illidan makasi maassa kyljellänsä, yritti nousta mutta keho rupesi antamaan periksi. Veri vuosi mahasta luoden puolidemonin alle hiljalleen kasvavan verilammikon. Sarvipään koko kroppa oli hikinen tuskasta, tuo haukkoi henkeään kuin kala kuivalla maalla rintakehän liikkuen raivokkaasti. Hengittäminen muuttui hetki hetkeltä vaikeammaksi, Illidan oli täysin varma että tuon loppu jo kolkutteli. Niin moni asia piinasi demonia, suorastaan koko elämä. Niin monta asiaa tuo olisi tehnyt toisin elämänsä aikana, mutta tähänkö kaikki tulisi nyt loppumaan? Tuska oli niin kova että Illidanin olisi tehnyt mieli huutaa kuin eläin, mutta juuri kipujensa ansiosta tuo ei pystynyt. Puolidemoni tunsi tärisevänsä hieman. Illidan katseli ympäristöä, tunsi kuinka kaikki muuttui hieman hämäräksi ja epäselväksi. Sarvipää sulki silmiänsä, odotti ansaittua kuolemaa ja toivoi tuskan vihdoinkin loppuvan - Illidan tosin pelkäsi kuolemaa. Mies tiesi joutuvansa helvettiin.

Mimoza

Saapasjalka kissa juoksi pitkin metsää nelistäen niin lujaa kuin suinkin, ja vielä hiiren perässä. Eläimellinen puoli oli taas heräillyt tylsyyden myötä, ja pikkuinen hiiri oli sattunut ohi vilistämään, joten mikäs sitä jahdatessa.
Pian elukan juoksevat askeleet kuitenkin tyssäsivät ja tuo suoristautui kahdelle jalalle, voimakas veren haju tulvi metsän siimeksestä, eikä sen ohitse voisi noin vain kävellä. Mimoza lähti varoen kohti hajua, laskien huivinsa pois kuonon päältä saadakseen kunnon vainun, ja kun vainu oltiin saatu nostettiin huivi takaisin.

Pian veren hajun lähde näkyi, punaiseksi maalaantuneessa lumessa makasi joku. Lähemmäs mentyään huomasi Mimoza tuon jonkun olevan demoni, ainakin näin sarvista pääteellen. Karvapalloa ei kuitenkaan kiinnostanut kuka tai mikä tuo mies olisi, häntä pitäisi auttaa.

Voimakas veren haju ja kunnon haavat tuntuivat herättelevän eläimellisen puolen nälkää, mieshän oli muutenkin kuolemaisillaan, haittaisiko se jos tuolta söisi vaikka käden tai jalan ? Kissa ei kysellyt mitään vaan nosti miehen paitaa nähdäkseen haavan kunnolla, jonkinlainen houkutus, miltei ahdistus alkoi painamaan rintaa, voisihan miestä purra, voisihan ? Ei ei voisi, karvapallo puisteli päätänsä ajatukselle laskien sitten kätensä miehen haavan ympärille.

Häntä mutrusi pöllyttäen lunta silkasta ärsytyksestä, veren haju ei todellakaan miellyttänyt tarkkoja aisteja, ja jos tähän paranteluun menisi liikaa energiaa maassa makaisi hyvällä lykyllä kaksi kuolemaa odottelevaa. "Nyt sattuu" Mimoza sanoi välittämättä siitä kuuliko toinen vai ei, tuo painoi käsiään voimakkaammin vatsaa vasten, sulkien sitten silmänsä. Vihertävä hehku alkoi näkyä tassujen ympärillä, liukuen vatsaapitkin kohti miehen haavaa. Haavan saavutettuaan Mimozan luoma parantava energia ikäänkuin imeytyi haavaan alkaen liittää rikkoutuneita kudoksia yhteen, joka luultavasti aiheutti toiselle suurta tuskaa.

//Anteeksi kauheasti myöhäinen vastaus, häpeän täällä silmäni päästä.//