Ambush

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Ambush

ViestiKirjoittaja Forte » 21 Helmi 2012, 22:51

// Ventus ole hyvä ^^ //

Roherdiron ei pitänyt itseään pelkurina, oli hyvin harvoja asioita, mitä hän todella, todella pelkäsi. Mutta sillä hetkellä hänen sydämensä takoi hullun lailla ja hän oli kauhuissaan. Kylmä tunne valtasi koko kehon, ja Roherdiron oli melko varma, että kokisi saman pahoinpitelyn uudelleen, kuin aikaisemmin. Kaikki oli lähtenyt liikkeelle kuitenkin hyvin rauhallisissa merkeissä, mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ollut tapahtunut. Roherdiron oli lähtenyt ratsastamaan nuorella orilla, se oli vielä koulutusvaiheessa, ja hevonen oli sen mukainenkin. Aivan yllättäen se oli säikkynyt jotain, jumalat tietäköön mitä, ja ampaissut kuin jousen virittämänä pakoon uhkaavaa tilannetta. Roherdiron oli hevosmies, hän oli aina ollut, mutta paraskin ratsastaja tippui joskus ja seuraukset saattoivat olla vakavat. Roherdiron oli ollut hölmö lähtiessään niin kauas kodistaan, sillä hevonen jatkoi laukassa takaisin kohti kotia, haltian tipahdettua selästä. Roherdironille harvoin sattui mitään vakavaa, mutta tällä kertaa, kaunis lumi oli todella petollista, eikä tarjonnut pehmeää laskua. Lumen alla nimittäin oli aina kevään ja kesän maailma, täynnä juuria ja kiviä, joista joihinkin haltia löi päänsä ja samantien menetti tajunsa.

Kun Rohendiron heräsi, hänen päätään kivisti hieman ja haltia yritti nostaa kättään, tunnustellakseen mahdollisia vaurioita. Mutta ne eivät liikkuneet. Roherdiron oli samantien täysin hereillä, kipu ja utuinen tunne pyörtymisen jälkeen olivat kuin pois pyyhkäisty, verho vedetty maailman edestä. Roherdironin kädet oli sidottu hänen selkänsä taakse ja ympäriltä kuului ääniä, kuten "hän on hereillä" tai "mitä me teemme hänelle?". Roherdironin sydän tuntui pysähtyvän, puhujat olivat ihmisiä, sen tunnisti kielestä. Miehiä. Himmeässä talviauringossa Roherdiron erotti myös ulkonäön ja vaatetuksen, asusta päätellen sotilaita partiossa. Heitä oli viisi. Roherdiron yritti nousta seisomaan, mutta jalat pettivät alta, olon ollessa vielä vähän huimaava. Hänet oli riisuttu aseistaan, haltia näki asevyönsä, jossa roikkui kaksi miekkaa, ripustettuna oksanhaaraan, kauas haltiasta. Roherdironia todella pelotti, pitäisikö hänen käydä läpi se sama kipu ja kauhu kuin viimeksi? Sotilaat tulivat hieman lähemmäs, Roherdironin yrittäessä kiemurrella irti köysistä. Hän saattaisi kuolla, mutta ei kivuttomasti. Ei hänen annettaisi, ennen kuin haltia olisi kertonut jotain sodalle tärkeitä tietoja. Häntä kidutettaisiin kuoleman partaalle, muttei ihan rajan yli. Roherdiron saattoi melkein kuulla päässään jo oman huutonsa ja haistaa verensä, mutta toistaiseksi hiljaisessa metsässä kuului vain sotilaiden pilkallinen nauru. Roherdiron laski päätään, hän ei halunnut nähdä tätä tilannetta, ei olla siinä mukana.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 22 Helmi 2012, 12:12

~ Satoshi ~

Herra ei tiennyt edes miksi oli tänne metsään tullut. Ehkä ihmisten kylässä oleminen oli alkanut käydä vähän tylsäksi, kun ei tänäänkään mitään tekemistä siellä ollut. Tai olihan siellä vaikka mitä tekemistä, mutta Satoshi ei vain jaksanut tänäänkin tehdä niitä asioita mitä oli ennenkin tehnyt. Tänään hän tarvitsi jotain seikkailun tapaista puuhaa. Viimeisestä tappelustakin oli jo muutama viikko aikaa, vaikka baarissa olikin pari pientä tappelua tullut. Niitä herra ei kuitenkaan tappeluksi laske, niissähän on vain muutama kännissä oleva muskelikasa, jotka luulevat olevansa niin täydellisiä. Satoshi veti päällään olevan pitkähihaisen hihojen suita enemmän nyrkkiensä ympärille ja laittoi liiviään paremmin päällensä. Hän nousi yhden kiven päälle, joka näytti siltä, kuin olisi hieman korkeampi, vaikka sillä oli vain kasoittain valkeaa, melkein kokonaan koskematonta lunta. Mies katsoi hetken aikaa ympärilleen, ennen kuin kuuli hieman kauempaa hevosen pelästynyttä hirnumista ja erillaisia ääniä. Toinen kulma nousi hieman ylemmäs ja herra hyppäsi alas kiveltä. Hänen jalkansa upposivat lumeen melkein polviin saakka. Satoshi irvisti pienesti ja kiipesi hieman vaivalloisesti ulos lumen seasta. Mies pyyhki lumet pois housuistaan ja vetäisi keihäänsäkin ulos lumesta. Ne olivat pudonneet lumeen, kun herra oli hypännyt siihen itsekkin. Hän asetti ne takaisin omille paikoilleen ja lähti kävelemään ääniä kohti.

Satoshi huomasi hieman kauempana muutaman miehen, jotka kantoivat tajunsa menettänyttä herraa mukanaan. Mies kallisti hieman päätään ja katsoi noita puun takaa hiljaa. Mies jota nuo kantoivat mukanaan ei näyttänyt ainakaan pukeutumisen perusteella olevan sotilas. Eikä tuo oikein näyttänyt ihminenkään olevan. Tästä voisikin tulla hieno seikkailu. Satoshi ei nimittäin uskonut, että hirveän moni ihminen pitäisi haltiasta hyvää huolta ja päästäisi tuon sitten lähtemään pois. Vaikka Satoshi olikin ihmisten puolella, hän ei silti tuntenut noita kohtaan mitään muuta kuin haltioitakaan kohtaan. Hän silti voisi pelastaa tuon miehen ihan vain huvikseen. Satoshi lähti seuraamaan sotilaita melkein äänettömin askelin. Pian he tulivat pienelle leirille. Alueella ei ollut paljon lunta, joten teltat sun muut tavarat oltiin asetettu kuolleen näköiselle ruohikolle. Lumet oltiin varmaankin aurattu jollakin pois. Satoshi katsoi parintoista metrin päästä, puun takaa, kun tajunsa menettäneen miehen kädet sidottiin tuon selän taakse. Mies tutki hetken aikaa katseellaan leiriä, ennen kuin käänsi katseensa takaisin noihin. Yksi sotilaista lähti kävelemään kohti telttaa. Satoshi seurasi tuota äänettömästi ja veti yhden keihäänsä esiin. Hän meni miehen taakse ja asetti keihäänsä terän miehen selkää vasten.
"Jos liikut, tungen keihään lävitsesi", tuo sanoi rauhallisesti ja kylmästi.
Sotilas pysyi paikallaan. Tuolla oli miekka vyötäröllä, mutta tuolla ei olisi aikaa ottaa sitä esiin, ellei sitten haluaisi väkisin kuolevan.
"Anna vaatteesi minulle", mies jatkoi ja siirsi keihään terää hieman kauemmas toisen selästä.
Sotilas alkoi hitaasti riisumaan kaikkia muita vaatteitaan, paitsi alusvaatteitaan. Satoshi virnisti pienesti, sitoi miehen ja antoi tuolle viltin. Hän otti yhden nurkassa olevan repun ja tyhjensi sen. Mies vaihtoi vaatteensa ja tunki omat vaatteensa reppuun.
"Kiitos", hän sanoi ja käveli ulos teltasta.
Vangittu mies oli selvästi herännyt ja loput sotilaat lähestyivät tuota aika ilkeän näköisinä. Nuo naureskelivat ilkeästi ja Satoshi vain pyöräytti silmiään pienesti. Hän käveli noitten luokse hätääntyneen näköisenä.
"Nopeasti! Joku ryhmä varasti ruokaa ja aseita! Niitä oli todella monta ja ne juoksivat tuohon suntaan! Mennään! Tuota haltiaa ei voi hoidella vain parilla aseella! Se on varmasti paljon meitä vahvempi! Emmekä me selviä ruuan tähteillä pitkään!", tuo huusi kuin viimeistä päivää.
Se taisi tehota sotilaisiin, koska nuo lähtivät heti juoksemaan suuntaan, johon Satoshi oli osoitellut. Mies kyykistyi itse haltian taakse ja avasi tuon kädet. Hän nousi ylös ja pörröitti hieman hiuksiaan. Hän meni tuon eteen ja tuijotti hetken aikaa tuota. Hän käänsi tuolle sitten selkänsä ja lähti kävelemään eteenpäin.
"Sotilaat voivat tulla hetkenä minä hyvänsä, joten kannattaisi seurata tai jotain", hän sanoi ja vilkaisi olkansa yli maassa istuvaa miestä.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Forte » 22 Helmi 2012, 14:11

Oli surullinen tosiasia, että Roherdironin kiduttaminen ei hyödyttänyt mitään. Hänet voitaisiin piestä kuoleman kieliin asti, mutta hän ei silti voisi kertoa haltiakylän sijaintia. Sitä ei voinut kertoa, koko paikka oli melkein kuin vailla olemassa oloa ihmisille ja muille olennoille, joten Roherdironista ei saataisi irti mitään tietoja. Ja se häntä pelotti kaikista eniten. Miten pitkälle pahoinpitelyssä oltiin valmiita menemään, jotta sotilaat saisivat haluavansa? Roherdiron ei edes halunnut tietää. Kädet hiersivät ranteita auki, haltian yrittäessä edelleen vääntäytyä irti. Turhaan. Roherdiron kuuli ympärillään naurua, sotilaiden pilkatessa haltiaa ja hänen tilaansa. Yleensä he olivat nähneet haltioita vain sotakentillä, mahtavina ja voimakkaina vihollisina, mutta se, että joku heistä oli nyt niin avuttomana maassa, oli varmasti mieltä ylentävää kaikille sotilaille. Mitä alistetumpi vihollinen oli, sitä enemmän se tuotti mielihyvää ja kasvatti egoa. Roherdiron ei aikonut antaa vapaaehtoisesti sitä iloa sotilaille. Haltia kohotti päätään ja antoi katseensa kiertää uhmakkaasti kaikissa ympärillään olevissa sotilaissa.
"Häpeällisiä raukkoja, teiltä puuttuu soturin kunnia."
Roherdiron sähähti hampaittensa välistä haltiakielellä, vaikka tuskin kukaan sitä ymmärsi. Ihan hyvä niin, Roherdiron pyrki välttämään provosointia ja ennenaikaista turpakäräjää. Nyt vasta haltia huomasi olevansa jonkinlaisessa leirissä, joten olisi itsemurhaa lähteä ärsyttämään sotilaita paikanpäällä ilman aseita. Hän tarvitsisi äkkiä suunnitelman ja mielellään apua.

Roherdiron hieman katsahti sivulleen, huomatessaan jonkun uuden sotilaan tullessa myös paikalle. Nähtävästi hänellä oli jotain tärkeää asiaakin, huuto oli nopea, voimakas ja käskevä, siihen ei selvästi ollut vastaansanomista, asia oli hyvin tärkeä. Ja miten niin ei voisi hoitaa vain parilla aseella? Hölmöä, Roherdironin satuttamiseen ei tarvittu paljon. Mutta täytyi olla aika ovela ryhmä, jos saivat ruokaa ja aseita keskeltä vartioitua leiriä. Oli miten oli, sotilaat lähtivät ja Roherdiron voisi keskittyä pääsemään vapaaksi. Ilmoituksen antanut sotilas ei varmaan olisi niin vaikeaa hoidella. Mutta sotilaan tullessa lähemmäs, Roherdiron yritti vaistomaisesti peruuttaa kauemmas, turhaan. Hän ei päässyt kovin pitkälle ja sotilas oli hetkessä hänen luonaan. Isoksi yllätykseksi haltia ei kuitenkaan saanut puukkoa kylkeensä tai nyrkkiä kasvoihinsa, vaan sotilas päästi hänet irti. Roherdiron käänsi katsettaan hämmästyneenä, kuka häntä oikein oli auttanut? Haltia toinen ei ollut. Vaikka Roherdiron oli nyt vapaa, hän katsoi vähän epäilevänsä nyt edessään seisovaa miestä, mitä tuo oikein halusi? Ennen kuin haltia ehti kysyä mitään, mies lähtikin liikkeelle ja kehoitti Roherdironia seuraamaan.
"Kuka oikein olet?"
Roherdiron kysyi hämmentyneenä, ennen kuin nousi jaloilleen. Valppaana haltia katseli ympärilleen ja haki nopeasti oksaan ripustetun asevyönsä, ennen kuin palasi takaisin mysteerisen sotilaan luokse.
"Miksi oikein autat minua?"
Tämä saattoi tietysti olla juoni, Roherdironin annettaisiin juosta ja sitten hänet metsästettäisiin ja kaadettaisiin kuin peura. Oli väijytys tai ei, Roherdironilla olisi kiire karkuun, sotilaat voisivat todellakin tulla koska vain takaisin.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 22 Helmi 2012, 14:34

~ Satoshi ~

Toinen katsoi hieman epäilevästi tätä herraa, mutta nousi silti ylös. Mies pysähtyi hetkeksi aikaa odottamaan, että toinen saisi haettua aseensa, mutta jatkoi sitten melkein heti matkaansa. Hän ei kuitenkaan vastannut toisen kysymykseen, joka oltiin kysytty jo ennen kuin tuo oli noussut seisomaan ja hakenut aseensa. Uusi kysymys sai herran hetken aikaa miettimään itsekkin, kunnes muisti että halusi vain pitkää hetken aikaa hauskaa. Tosin jos sotilaat ovat sittenkin todella tyhmiä ja menevät todella kauas etsimään sitä ryhmää, jota ei oikeasti ole, ei tästä retkestä hirveän hauska tule. Satoshi hymähti pienesti miettiessään, että sotilaat joutuisivat harppomaan lumessa hetken aikaa, kunnes tajuavat että heitä on huijattu. Sitten he joutuisivat ehkä jopa hieman väsyneinä palaamaan takaisin ja huomaisivat, ettei panttivankia enää ole ja Satoshikin on kadonnut. Suurimpana muistona heistä on ainoastaan teltassa istuva sidottu mies. Satoshi palasi takaisin maan pinnalle ja pysähtyi yhden puun eteen. Hän lähti kiipeämään sitä pitkin ylös ja katsoi hetken aikaa ympärilleen. Pian hän huomasi turhautuneita ja vihaisia sotilaita. Mies kiipesi takaisin alas ja virnisti haltiamiehelle pienesti.
"Olen Satoshi", tuo sanoi vihdoin ja lähti taas kävelemään pois päin leiristä.
"Enkä oikein ole varma miksi autan sinua. Tämmöiset jutut on vain niin hauskoja", tuo jatkoi ja vilkaisi mieheen.

Satoshi tunsi pienen haavan olkapäässään ja vilkaisi siihen alahuultaan purren. Hän kääntyi ympäri ja katsoi hetken aikaa heidän tulosuuntaansa päin. Pian hieman kauempaa puiden lomasta juoksi muutama sotilas, joilla oli jousia aseina.
"No mitäs tehdään, prinsessa? Ajattelitko taas jäädä vangiksi? Vai juostaanko? Voidaan toki jäädä tappelemaankin, mutta noita voi tulla lisää", Satoshi sanoi ja virnisti pienesti.
Hän tykkäsi kiusoitella toisia. Haltioita oli kivempi kiusoitella, koska ne olivat yleensä aika nättejä ainakin hänen mielestään. Joten prinsessa ja muut samankaltaisen "haukkumanimet" käytettiin missä tahansa paikassa tai tapahtumassa. Satoshi siirsi kätensä keihäidensä varsille ja katsoi itseään pari senttiä pidempää haltiaherraa toinen kulma hieman kysyvästi ylhäällä. Hän oli kuitenkin myös valmiina juoksemaan, jos toinen sitä haluaisi. Pari sotilasta osoittivat heitä jousillaan ja astelivat hieman lähemmäs. Satoshi huomasi sen sotilaan jolta oli hieman aikaisemmin varastanut vaatteet, ja jotka olivat nyt hänen päällään. Sotilaalla oli kuitenkin nyt uudet vaatteet. Satoshi virnisti miehelle ja heilautti nopeasti kulmiaan. Mies vastasi vain siristämällä vihaisesti silmiään ja jännittämällä joustaan hieman enemmän.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Forte » 22 Helmi 2012, 15:34

Roherdironilla ei ollut mitään syytä jäädä paikalle, hän todellakin halusi mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kauas sotilaista ja koko hirveästi tilanteesta. Mutta aikaisemmin pelon valtaama keho ei ollut niin yhteistyöhaluinen kuin yleensä, Roherdiron sai tehdä töitä, jotta pystyi liikkumaan matelua nopeammin paikalta. Tässä tilanteessa olisi kai tarvittu kunnon adrenaliinipiikki pakoretkeä varten. Lisäksi oli vielä tämä mysteerinen auttaja, josta Roherdiron ei oikein ottanut selvää. Jos kyseessä ei ollut toinen haltia, miksi hän vaivautui auttamaan? Toistaiseksi hän kuitenkin seurasi pelastajaansa, sillä Roherdiron olisi velkaa toiselle elämänsä, tai edes terveytensä. Heti kun tulisi tilaisuus, hänen pitäisi muistaa kiittää. Roherdiron tarkkaili valppaana ympäristöä, toisen kiivetessä puuhun. Haltia oli todella, todella hämmästynyt tempauksesta, sillä ei vaikuttanut olevan mitään kunnollista ideaa, heidän pitäisi lähteä karkuun nyt, kun vielä ei näkynyt ketään. Siltikin, Roherdiron odotti, että erikoinen sotilas tulisi alas. Hän ei ollut myöskään vastannut vielä yhtään mitään haltian kysymyksiin, mahtoikohan olla luottamisen arvoinen.

Miehen vihdoin laskeuduttua alas, tämä suvaitsi olla kohtelias ja vastata, heidän jo kävellessä kauemmas.
"Roherdiron."
Haltia esitteli itsensä, mutta jätti kohteliaasti mainitsematta, että Satoshilla oli kummallinen näkemys sanasta hauska. Hän oli tainnut lyödä päänsä turhan monta kertaa, siltä Roherdironista alkoi vaikuttaa. Mutta toisen mielenterveyttä voisi pohtia joskus toiste, nyt oli vain kiire pois. Upottavassa lumessa oli vähän hankalaa juosta, joten he eivät edenneet kovin nopeasti. Lisäksi ainoina liikkuvina asioina, heidät huomasi helposti valkeasta taustasta. Selvästi turhan helposti. Roherdiron säpsähi ja kääntyi ympäri, nuolen taittaessa ilman heidän vierestään. Ihmiset olivat näemme palanneet ja olivat hyvin kiukkuisia tultuaan huijatuiksi. Roherdiron katsahti Satoshia kulma kohollaan. Prinsessa? Imartelevaa.
"Pitää vähän miettiä, ritari haarniskassa. Minne jätit valkean ratsusi?"
Roherdiron osasi kyllä vastata samalla mitalla takaisin, loukkaantumatta turhaan pienestä sanailusta. Pian lause kuitenkin jatkui.
"Epäilisin, että näin syvässä hangessa liikumme suhteellisen hitaasti ja koska meidät on jokatapauksessa jo saatu kiinni, voisimme aivan hyvin hieman tapellakkin."
Roherdiron puhui tappelusta yhtä rauhallisella ja seesteisellä äänellä, mitä säästä. Hän ei nauttinut verenvuodatuksesta, muttei myöskään pelännyt sitä. Lisäksi sotilailla oli jouset, jos he juoksisivat pakoon, he olisivat helppoja maalitauluja. Roherdiron huokaisi syvään ja otti vyöltään kaksi miekkaansa, pyöräyttäen niitä osaavasti.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 22 Helmi 2012, 16:07

~ Satoshi ~

Valkea ratsu tosiaan unohtui. Samoin haarniska. Sotilaan asusta ei tullut hienon näköistä haarniskaa, mutta se sai kelvata tuolle haltiaherralle. Pieni virne nousi miehen huulille ja tuo vilkaisi mustahiuksista herraa sivusilmällään. Toinen ehdotti tappelemista, joten langennut enkeli veti keihäänsä esiin ja piteli niitä vierellään, sotilaisiin päin kohdistettuna. Lumessa oli kyllä aika vaikeaa tapellakkin, mutta se voisi olla helpompaa, kuin pakoon meneminen. Toinen veti miekkansa esiin ja pyöräytti niitä taitavasti. Satoshi hymähti pienesti ja asetti selässään olevan reppunsa maahan. Yksi sotilaista ampui nuolen häntä päin, mutta mies huitaisi keihästään kasvojensa edessä, ennen kuin nuoli ehti osua niihin ja se lensi pari metriä kauemmas heistä. Mies siristi hieman silmiään ja siirsi taas keihäänsä kärjen osoittamaan sotilaita päin.
"Vihaan taistella omiani vastaan", tuo sanoi murahtaen, mutta lähti juoksuun.
Satoshi juoksi erästä sotilasta päin, joka oli selvästi kuullut mitä tuo oli sanonut, koska oli jäänyt vihaisena tuijottamaan häntä. Se koitui kuitenkin sotilaan kohtaloksi, koska Satoshi tunki keihäänsä tuon lävitse ja pysähtyi vasta kun oli hänen kätensä vuoro tunkeutua toisen vartaloon. Satoshi ei kuitenkaan mielellään liannut kättään toisen sisäelimiin, joten vetäisi keihäänsä pois, antaen sotilaan kaatua kuolleena maahan. Mies käännähti ympäri ja pyöräytti tällä kertaa itse aseitaan. Hän virnisti hieman vinosti, mutta muutaman nuolen käsiinsä ja jalkoihinsa. Herra räpytteli silmiään pari kertaa ja katsoi ensin haavojaan, ennen kuin nosti katseensa kahteen sotilaaseen jotka häntä olivat ampuneet. Satoshi vilkaisi Roherdiroon, mutta käänsi sitten katseensa takaisin noihin kahteen.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Forte » 22 Helmi 2012, 21:39

He eivät tainneet voida vain lähteä paikalta, ikävä kyllä. Roherdiron ei tuntenut minkäänlaista myötätuntoa ihmisiä kohtaan, hehän olivat itse tämän sotkut aiheuttaneet, mutta taisteluissa vaarana oli loukkaantua itse pahoin, joten siksi haltia yleensä vältteli asiaa viimeiseen asti. Mutta nyt sitä oli näemmä aivan turha yrittää vältellä. Satoshi ei tainnut sen kummemmin pelätä myöskään taistelua, sillä hän lähti nopeasti liikeelle, Roherdironin mainitessa vaihtoehtojen vähyyden. Mutta Satoshi ei tainnut ottaa huomioon puhuessaan Roherdironin hyvää kuuloa. Haltian silmä laajeni hieman ja hetkeksi Roherdiron jähmettyi niille sijoilleen. Omia vastaan. Satoshi oli siis ihmisten puolella. Hetken aikaa Roherdiron tunsi olonsa kurjaksi ja petetyksi, miten Satoshi kehtasi huijata häntä tällä tavalla, ja sitten vielä kääntää selkänsä omalle kansalleen? Hetkeksi Roherdiron laski miekkansa, Satoshi taisteli jo, joten haltia voisi sen turvin lähteä pois, jättää petturi oman onnensa nojaan.

Mutta Roherdiron ei tehnyt niin. Hän oli kunniallinen haltiasoturi, ja vaikka Satoshi olikin ihmisten puolella, hän oli silti auttanut haltiaa, joten olisi väärin jättää tuo taistelemaan yksin, varsinkin, kun vastustajia oli paljon enemmän. Lisäksi Satoshi ei ainakaan esittänyt tappavansa, hän todella keihästi vihollisensa, valkea lumi tahriintui hetkessä verestä. Mutta kuten Roherdiron oli aikaisemmin jo todennut, sotilaita oli enemmän ja lisää saattoi olla tulossa, joten haltia ei voisi pitkään jäädä enää paikalleen. Ihmiset eivät olleet sen huonompia taistelijoita kuin haltiat, mutta haltioilla oli ikänsä puolesta pidempi aika oppia käyttämään aseita ja kehittämään niiden käyttö aivan huippuunsa. Roherdironin liikkuminen kahden miekan kanssa oli kuin tanssia, se oli niin kevyttä ja ilmavaa, mutta kuitenkin tappavaa. Yhdelläkin silmällä Roherdiron löysi heti heikkoudet puollustuksesta ja osasi iskeä juuri sinne. Tai johonkin, mitä vastustaja ei odottanut. Tuloksena oli pitkä viilto ja siitä suihkuava veri, ennen kuin vastustaja kaatui kuolleena maahan. Jossain vaiheessa Roherdiron heitti toisen miekkansa ilmaan ja samalla otti vyöltään tikarin, heittäen sen Satoshia sivulta lähestyvän sotilaan kaulaan, ennen kuin nappasi putoavan miekkansa ja jatkoi veritanssia.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 23 Helmi 2012, 13:25

~ Satoshi ~

Mies huomasi toisen heittävän tikarin häntä kohti. Aluksi mies luuli, että toinen oli asettumassa häntäkin vastaan, koska oli ehkä kuullut mitä herra oli aikaisemmin murissut itsekseen, mutta huomatessaan tikarin osuvan yhden sotilaan kaulaan, hän hymähti pienesti ja potkaisi sotilasta vatsaan, niin että tuo oli varmasti kuollut ja tuon keuhkot olivat varmasti tyhjentyneet. Sotilaat alkoivat pikkuhiljaa vähentymään ja jotkut haavoittuneetkin sotilaat päättivät ottaa hatkat, etteivät vain kuolisi niin kuin toverinsa. Satoshi seisoi hetken aikaa paikoillaan ja katseli muita paikalla olevia. Hänen päällään olevassa sotilas-asussa oli kuolleiden ja vielä jotenkin hengissä olevien sotilaiden verta. Myös valkea lumi oli vaihtanut joistakin kohti väriään punaiseksi. Langennut enkeli iski keihäänsä yhden sotilaan selästä läpi, kun tuo oli kontannut melkein äänettömästi hänen luokseen ja yrittänyt leikata veitsellään herran jalkaa. Satoshi huokaisi pienesti ja vilkaisi Roherdironiin.

Satoshi käveli tuon herran luokse ja kallisti hieman päätään. Mies pysähtyi kuitenkin vähän kauempana, siltä varalta ettei saisi haltian miekasta päähänsä. Vaikka sotilaita olikin enään vain muutama ja hekin aika haavoittuneita, ei voinut koskaan tietää tekikö haltian mieli alkaa huitomaan häntäkin.
"No? Oletkos saanut tapeltua tarpeeksi, prinsessa?", tuo hymähti ja käveli maahan jättämänsä repun luokse.
Hän vilkuili vielä ympärilleen siltä varalta että joku sotilas hyppäisi jostain ja hakkaisi häntä jollakin. Sitten hän laski molemmat keihäät maahan, riisui sotilas-takin ja suoristi hieman mustaa pitkähihaistaan. Mies meni kyykkyyn repun viereen ja veti sieltä liivinsä. Hän puki sen päälleen ja vilkaisi sitten toiseen herraan. Ehkei housuja tarvinnut vielä vaihtaa, vaikka ne tuntuivatkin oudoilta ja olivat vähän liian isot. Toisen ei kuitenkaan tarvinnut nähdä häntä ilman housuja, joten se osuus voitaisiin jättää vähän myöhemmälle. Mies laittoi sotilas-takin reppuun. Siitä voisi olla vielä hyötyä vaikka se olikin verinen. Toivottavasti herran omat housut eivät tahriintuisi. Satoshi otti keihäänsä ja nosti katseensa tuohon herraan.
"Kannattaisiko meidän lähteä? Tuossa ei pakosti ollut kaikki", hän sanoi ja katsoi kuolleita kasoja ja haavoittuneita, pois ryömiviä sotilaita.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Helmi 2012, 17:14

Taistelutilanteet olivat aina jotenkin erikoisia Roherdironille. Silloin hän unohti ympäröivän maailman, keskittyi vain aseiden käyttämiseen ja siihen, miten ympäristö voisi olla hänelle hyödyksi. Joten haltia ei muistanut lähes ollenkaan Satoshin olevan olemassa. Lopputulos kuitenkin oli hyvä, sotilaat tuntuivat pelkäävän, ylivoimastaan huolimatta, kahta taitavaa taistelijaa ja lopulta osa ei uskaltanut edes tulla lähemmäs hyökätäkseen. Ne jotka tulivat, kokivat joko ikävän lopun tai kivuliaan aikalisän. Kaikkein ensimmäiseksi Roherdiron pyrki aina tekemään selvää jousimiehistä, koska he olivat kaikkein suurin uhka paetessa. Mitä lähemmäs haltia pääsi, sen hyödyttömämmäksi jousi kävi, ja Roherdironin työ tappamisen kanssa oli äärimmäisen helppoa. Terävät, sulavasti liikkuvat ja vakavia vaurioita aiheuttavat miekat liukuivat läpi ruumiin ja leikkasivat kudoksia yhtä helposti, mitä kuuma veitsi voita. Hetkeksi Roherdiron pysähtyi, syvään huokaisten ja tarkasteli lopputulosta. Hänen ympäriltään kuului kivuliaita voihkaisuja, loukkaantuneiden yrittäessä paeta tilanteesta. Roherdiron antoi heidän mennä, hänellä oli korkea moraali, eikä hän koskaan hyökännyt aseettoman ja loukkaantuneen kimppuun. Maa oli tallautunut punaisen ja valkean sotkuiseksi yhdistelmäksi ja jo ensimmäiset korpit katselivat raatoja, arvioiden, koska saattoi ryhtyä syömään. Verta tipahteli myös Roherdironin kehosta, mutta se ei ollut hänen omaansa, ainoastaan uhreista lentäneitä pisaroita.

Lumi narahteli hieman ja Roherdiron käänsi päätään äänen suuntaa, nähden Satoshin tulevan lähemmäs. Yllättävän rauhallisen näköinen mies olikin, noin tilanteeseen nähden. Roherdiron laski miekkojaan, tuskin heidän ihan heti tarvitsisi toistaa samaa tapahtumaa uudelleen.
"Enköhän."
Haltia mutisi vastaukseksi ja uskaltautui laittamaan miekat takaisin vyölleen, putsattuaan niistä veren. Roherdiron katseli valppaana ympärilleen ja piti vahtia, Satoshin kaivaessa jotain repustaan. Kahinasta päätellen kyse oli kankaista ja haltia pikkuisen katsahti olkansa yli Satoshia. Kyseessä oli todella kummallinen tuttavuus. Pikaisen vaatteiden vaihtamisen jälkeen he olivat valmiita liikkumaan.
"Todellakin kannattaa. Tiedän muutaman hyvän piilon, joita ihmiset eivät ole vielä tajunneet."
Roherdiron tunsi metsät hyvin, hän oli suhteellisen varma, missä nytkin oli, joten piilopaikan löytäminen ei ollut mitenkään vaikea asia. Mutta se, että Roherdiron näyttäisi nyt Satoshille yhden piiloista, ei todellakaan kuulunut suunnitelmiin. Hän vain halusi kauemmas tapahtumien polttopisteestä, ennen kuin tivaisi enemmän vastauksia tältä kummalliselta kaksoisagentilta. Haltia viittoili kuitenkin Satoshia tulemaan mukaan, lähtiessään paikalta.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 23 Helmi 2012, 20:51

~ Satoshi ~

Haltiaherra sanoi tietävänsä muutaman piilon josta ihmiset eivät ole vielä kuulemma huomanneet. Mies ei itse ollut ihminen, mutta koska hän oli näitten olentojen puolella, ja toinen oli luultavasti tajunnut sen, hän ei uskonut että tuo aikoisi niitä hänelle esitellä. Eikä se miestä oikein haitannutkaan. Hänelle nimittäin kelpaisi mikä tahansa piilo, kunhan mikään vihainen sotilas tai mikään muukaan heitä vastaan oleva olento ei näkisi heitä. Ei hän kyllä aikoisi piilosta kenellekkään kertoa, mutta ymmärsi kyllä jos haltia ei halunnut niistä hänelle kertoa. Satoshi lähti kuitenkin seuraamaan toista kun tuo häntä mukaansa viittoi. Mies laittoi repun toiselle olalleen ja keihäänsä takaisin paikoilleen. Herra katsoi toisen selkää hiljaa, seuratessaan tuota. Hän katseli tuon pitkiä tummia hiuksia ja virnisti pienesti. Mies käveli pari nopeaa askelta, toisen lähelle ja otti pari hiuskiekuraa käteensä. Hän katseli niitä hetken aikaa ja silitteli sitten toisen silkkisiä hiuksia.
"Te haltiat olette kyllä aina olleet aika nättejä, Roherdiron-san", hän sanoi ja virnisti pienesti.
Satoshi päästi toisen hiukset pois käsiensä välistä ja käveli vinosti hymyillen itseään pari senttiä pidemmän herran vierelle. Tuo käveli toisen vierellä rauhallisesti, mutta piti silti katseella ympäristöä, jos jostain tupsahtaisi yhtäkkiä joku murhanhimoinen sotilas, jonka todella hyvä ystävä tai jopa joku perheen jäsen oltiin juuri tapettu.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Helmi 2012, 22:26

Roherdiron kulki tottuneesti metsän läpi, tarkastellen ympäristöä vaivihkaa. Vaikka metsä olikin täynnä lunta, liikkuminen oli suht helppoa, koska Roherdiron valitsi helppokulkuisia reittejä. Tietysti ongelma saattoi olla, että lumessa jälkien seuraaminen oli melko helppoa. Piti vain toivoa, että sotilaat luopuisivat takaa-ajosta ja jättäisivät kaksikon rauhaan. Se oli melko epätodennäköistä, mutta ainakin mahdollista. Roherdiron keskittyi ympäristöön niin tarkasti, ettei aluksi huomannut Satoshin sivelevän hänen hiuksiaan, jotka olivat auenneet ponihännältä taistelussa. Vasta miehen sanat havahduttivat Roherdironin, joka katsahti olkansa ylitse vähän kummastuneena. Haltiat nättejä? Selvä. Lause ei olisi ollut läheskään niin omituinen, jos Roherdiron olisi ollut nainen ja tämä olisi ollut flirttailiyritys, mutta koska he molemmat olivat miehiä, Roherdiron lievästi hämmästyi. Tietysti voisihan kyse olla haltioista yleensä, eikä sillä ollut mitään tekemistä Roherdironin itsensä kanssa. Ainakaan hän ei ollut koskaan ajatellut erityisemmin olevansa nätti. Tai komea. Tai oikeastaan yhtään mitään. Roherdiron vain oli mitä oli. Hän kuitenkin katsahti vähän Satoshia.
"Kiitän kansani puolesta."
Roherdiron lopulta vastasi kehuihin. Olihan Satoshi itsekkin hyvin viehättävän näköinen, vaikka oli vaikeaa arvioida, koska Roherdiron ei tiennyt toisen rotua.

Roherdiron oli melkein unohtanut täysin Satoshin olevan ihmisten puolella ja mahdollisesti vaarallinen. Satoshi ei ollut tehnyt mitään epäilyksiä herättävää, lisäksi jos Satoshi olisi ihmisten palkkasoturi, miksi hän olisi tappanut omiaan? Se ei yksinkertaisesti vaikuttanut järkevältä. Mutta Roherdiron halusi silti vastauksia, joten äkkiä haltia pysähtyi ja kääntyi toisen miehen puoleen, tarraten hieman kauluksesta. Toinen käsi oli löytänyt toisen Roherdironin miekoista, jonka terä oli kääntynyt uhkaavasti kohti Satoshia.
"Arvostan, että autoit minua, mutta älä edes kuvittele huijaavasi minua. Olet ihmisten puolella, joten mitä oikein yrität? Onko tämä juoni tai ansa?"
Roherdiron katsoi vaativasti Satoshia, tästä kysymyksestä ei keskusteltu, hän halusi vastauksia nyt heti.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 24 Helmi 2012, 13:13

~ Satoshi ~

Toinen kiitti häntä siitä mitä tuo oli sanonut ja Satoshi hymähti pienesti vastaukseksi. Hän käveli hiljaa toisen vierellä ja vilkuili aina välillä vähän huomaamattomasti ympärilleen. Ketään ei kuitenkaan onneksi näkynyt lähellä, joten keihäitä ei tarvinnut ottaa ainakaan vielä esiin. Ne olivat vieläkin aika verisiä, vaikka suurin osa verestä oli jo valumassa tai valunut pois. Satoshi pyyhkäisi kämmeneensä hieman verta toisen keihäänsä teristä ja pyyhkäisi sitten kämmenensä puun runkoon, jonka ohitse hän käveli. Satoshi vilkaisi vierellään kävelevää herraa, ennen kuin tuo pysähtyi yhtäkkiä ja nappasi tämän kauluksesta kiinni. Mies räpytteli hieman kummissaan silmiään ja katsoi edessään olevaa herraa hetken aikaa hiljaa, ennen kuin tajusi mistä oli kyse. Mies naurahti pienesti ja siirsi oikean kätensä etusormen miekan kärkeä vasten ja siirsi sitä varovasti hieman sivummalle. Hän siirsi kuitenkin sormensa pois miekan edestä, jos tuo herra päättäisi ettei tämä saisi siirrellä sitä mihinkään. Pienetkään haavat eivät olleet hirveän mukavia.
"Älä pelkää, en aijo tehdä sinulle mitään. Ja kyllä olen ihmisten puolella, mutta se ei tarkoita ettenkö voisi auttaa jotakuta yksinäistä herraa.. Tai neitiä, joka on joutunut ilkeitten ihmisten hyökkäyksen kohteeksi", tuo vastasi toiselle ja katsoi tuota vinosti hymyillen.
"Eikä noin komeaa haltiaa voi oikein yksin jättääkkään", hän jatkoi ja virnisti hieman ilkeästi.
"Ja miekalla uhkaileminen on aika hyödytöntä. En ole nähnyt hirveän montaa enkeliä joka olisi kuollut teräaseen myötä. Siis jos voin enää sanoa itseäni enkeliksi", Satoshi jatkoi ja kallisti hieman päätään, katsoessaan toista.
Hän virnuili kuitenkin vielä sen takia mitä oli toiselle äsken sanonut.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Forte » 24 Helmi 2012, 22:32

Satoshi ei selvästi pelännyt Roherdironin uhkailua, vaikka näyttikin ottivan sen suht tosissaan. No, turhaan, ei haltia voisi satuttaa pelastajaansa, vaikka kaksinaismoralistilta tämä vaikuttikin. Miten Satoshi saattoi olla avoimesti ihmisten puolella ja auttaa haltiaa? Tappaisi edes, niin olisi kunnolla omiensa auttaja. Roherdiron ei välittänyt, vaikka Satoshi liikutti hänen miekkaansa hieman kauemmas kaulaltaan, hän vain katseli vaativasti toista miestä silmiin. Satoshin vastaus kyllä oli vähän..yksinkertainen. Turhankin, se ei oikein selittänyt yhtään mitään, hämmensi vain haltiaa yhä enemmän. Lisäksi Satoshi oli vielä kummallisen hyväntuulinen ja leppoisa. Ehkäpä Roherdiron ei vain ollut erityisen uskottava yrittäessään olla pelottava. Miten sääli.
"Tiedän, ettet aijo. Muuten olisit tehnyt jo."
Roherdiron päästi irti Satoshin kauluksesta ja laittoi miekkansa vyölleen. Turhaan hän yrittäisi saada enempää tietoja, Satoshilla selvästi oli täysin omat kuviot sen kanssa, ketä auttoi ja kenen puolella oli. Ja vaikka Roherdiron epäilikin, hänen täytyi myöntää, ettei mies vaikuttanut mitenkään uhkaavalta. Satoshi saattoi olla outo, muttei vaarallinen, ainakaan vielä. Roherdiron yrittäisi pysyä hänen kanssa hyvissä väleissä, ennen kuin tilanne saattaisi vaatia muutosta.

Roherdiron tuhahti vähän Satoshin sanoille komeudesta.
"Ja äsken olin vielä prinsessa.."
Roherdiron pudisteli hieman päätään ja oli jo aikeissa jatkaa matkaansa, kunnes Satoshi paljasti mysteerisestä rodustaan jotain. Enkeli. Hän oli enkeli. Kuten lohikäärmeet, Roherdiron ei ollut nähnyt niitä, mutta oli kuullut mahtavista, voittamattomista olennoista, jotka olivat mitä tahansa rotua kyvykkäämpiä. Miltei samantien Roherdiron tunsi itsensä tyhmäksi, vaikkei näyttänyt sitä. Nyt todellakin kannattaisi pysytellä hyvissä väleissä, Roherdiron ei voisi satuttaa Sashia, mutta hän voisi satuttaa haltiaa.
"Meidän on parempi jatkaa matkaa, olemme suhteellisen lähellä leiriä."
Roherdiron sivuutti koko aikaisemman keskustelun ja lähti taas kulkemaan. Tosin hän ei enää tiennyt, mihin kannattaisi mennä. Matkalla olisi kyllä hyviä piiloja, aina hylätyistä rakennuksista luoliin, mutta tulisiko Satoshi mukana? Hänellä oli taistelussa ollut ihmisten univormu, se voisi aiheuttaa lievää sekaannusta, joten eiköhän Satoshi voisi halutessaan palata.
"En silti oikein ymmärrä, miksi vaivautua auttamaan vihollista. Et hyödy tästä mitään."
Tietysti voisihan olla, että Satoshi halusi jonkinlaisen maksun auttamisesta. Toivottavasti ei kovin paljon.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 25 Helmi 2012, 13:06

~ Satoshi ~

Toinen sanoi että tiesi ettei Satoshi aikonut hänelle mitään, muuten olisi tehnyt sen jo. Mies naurahti pienesti ja katsoi toista silmiin.
"Saatat olla oikeassa", tuo sanoi pienesti virnistäen.
Hän ei kuitenkaa aikonut yllyttää toista minkäänlaiseen tappeluun tai mihinkään muuhunkaan samankaltaiseen asiaan, joten jätti virnuilut sikseen ja katsoi toista hieman vakavamman näköisenä. Toinen päästi tämän kauluksesta irti ja Satoshi suoristi paitaansa hieman. Hän vilkaisi toiseen ja pörröitti hieman hymähtäen jo hieman pörröisiä hiuksiaan.
"Olet vieläkin prinsessa", tuo vastasi toiselle ja hymyili toiselle viattomasti ja hieman suloisestikkin.
Satoshi laittoi uutta reppuaan paremmin olalleen ja asteli pari askelta eteenpäin, sillä välin kun toinen jäi miettimään sitä että hän oli enkeli. Tai sitten tuo oli vain sivuuttanut sen ja jäänyt miettimään jotain muuta. Se sai miehen kuitenkin virnistämään taas kerran, ennen kuin tuo vilkaisi pari askelta taaemmas jääneeseen herraan. Hän kallisti hieman päätään ja käänsi sitten katseensa ylös taivaaseen. Kohta voisi alkaa satamaan lunta. Satoshi tuijotti hetken aikaa pienesti hymyillen taivaaseen, ennen kuin muisti että oli joskus vielä ollut kunnon enkeli ja hänen hymynsä haihtui nopeasti pois tuon kasvoilta. Satoshi laski katseensa nopeasti maahan ja katsoi haltiaherraa hiljaa, kun tuo alkoi puhumaan. Satoshi vain nyökkäsi toiselle ja kääntyi taas noitten menosuuntaan päin. Hän lähti hitaasti kävelemään eteenpäin, yrittäen olla uppoutumatta liian syvälle lumeen. Hän sipaisi etuhiuksiaan pois silmiensä edestä ja yritti taas vaikuttaa samanlaiselta kuin alussakin. Hän ei halunnut että toinen saisi tietää hänen rodustaan muuta kuin että hän oli jonkinlainen enkeli. Mies hymähti toisen uusille lauseille ja vilkaisi tuota nopeasti.
"En minä taida tästä mitään hyötyäkkään, mutta oli vain niin tylsää ja aluksikin olin ajatellut että jonkinlainen pieni seikkailu.. Tai sen tapainen tekeminen voisi olla ihan hauskaa. Ja arvasin näemmä oikein", hän sanoi ja virnisti toiselle pienesti.
"Pelastin prinsessan ja nyt olemme matkalla.. Linnaan? Tosin prinsessan vaatteiden alla ei taida olla mitään kurvikkaan tapaista", tuo jatkoi ja sanoi lopun aika hiljaa virnuillen edelleen.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Forte » 25 Helmi 2012, 21:48

Roherdiron oli nuori haltia, juuri ja juuri aikuinen, mutta hän oli ehtinyt tavata monenlaisia henkilöitä sinä aikana. Siltikin, Satoshi oli kyllä oudoista oudoin. Hän jutteli Roherdironille kuin parhaalle ystävälleen, rennosti ja hyväntuulisesti. Oikeastaan se tuntui yllättävän mukavalta, Roherdiron harvemmin pääsi minkäänlaisiin kontakteihin ihmisten puolella olevien kanssa, jos haltian tuntemaa nagaa, Shashia, ei laskettu. Oli kummallista nähdä miten hyvin Satoshi suhtautui Roherdironiin, ehkei puolella ollut niin suurta merkitystä loppujen lopuksi. Ja varsinkin se tieto, ettei enkeli hyötynyt tästä mitään, antoi haltialle aiheen uskoa, ettei hänen tarvinnut olla erityisen varuillaan tämän miehen seurassa.
"Valitettavasti tämän prinsessan pelastamisesta ei tule palkkioksi puolta valtakuntaa. Ja jos kurveja etsit, suosittelen sinua palaamaan takaisin."
Tuskin pieni takaisin naljailu haittoi Satoshia, sen verran hyväntuulinen kaveri tuntui olevan. Tosin jos Roherdiron olisi ollut nainen, hän olisi mitä luultavimmin läimäyttänyt jo enkeliä. Mutta kun ei ollut, tämän kaiken voisi kuitata aika mielenkiintoisella vitsailulla.

Roherdiron pysähtyi uudelleen ja tarkasteli ympäristöä, kun uskoi heidän jo olevan tarpeeksi kaukana äskeisestä leiristä ja sen tapahtumista. Pian haltia kuitenkin jatkoi matkaa.
"Sinun matkastasi en tiedä, mutta itse olen menossa takaisin kotiin. Sinua tosin en voi haltiakylään päästää, avustasi huolimatta en voi ottaa riskiä, että lavertelet sen olinpaikan ihmisille. Joten yksinkertaisesti, jos roikut pitkään seurassani, varaudu siihen, että vietämme yön taivasalla."
Talvella oli kurjaa leiriytyä ulos, sillä ei ollut mitään, mistä rakentaisi laavua ja yöt olivat petollisen kylmiä. Roherdiron ei välttämättä tarvitsisi unta, kunhan vain lepopaikka oli suojassa pakkaselta.
"Matkalla tietty voi olla joitain maalaistaloja yöpymistä varten, mutta mikäli niissä asuu ihmisiä, en usko olevani tervetullut."
Roherdiron otti mieluummin riskin pakkasen kuin ihmisten kanssa. Ja kyllä hän aina jonkin paikan itselleen löysi.
"En muuten tainnut vielä kiittää sinua avustasi. Jos vain voin ikinä korvata sitä, teen sen mielelläni."
Roherdiron mainitsi pienen hiljaisuuden jälkeen.
Forte
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron