Kirjoittaja Demintty » 17 Huhti 2012, 18:56
~Saphira~
Aurinko pastoi vielä taivaalla kirkkaasti, sekä kantautui puiden läpi säteinä. Tuuli puhalsi suhtkoht kovaa ja heiluttteli koivun oksia, jotka alkoivat nekin näyttää yhä enemmän kesäisimmiltä. Metsässä sammal näkyi jo jostain kohti ja kiviä tuli sieltä täältä esiin vähäisen lumen peittäminä.
Ilma oli siis suhtkoht täydellinen, ainakin neidon mielestä. Neidon, joka liiteli nyt taivasta pitkin. Tuuli ainakin oli hyväksi siinä vaiheessa, se pidätteli tätä ylhäällä.
Tämä ei suinkaan kuitenkaan lentänyt puidenlatvojen tasolla, hieman alempana. Näin keväisin lenteli paljon isompikiakin lintuja, jotka lentelivät puidenyläpuolella, siihen tämä kotka ei halunnut.
Hira hidasti vauhtiaan, joutuen siis myös pistäen vastaan tuulelle joka puhalsi seläntakaan. Tämä katseli kotkansilmillään ympärilleen nopeasti selaten kaikki puut jotka olivat nyt tämän ympärillä. Niiden pienetkin yksityiskohdat olivat täreät. Esim. jos Saphira ei olisi huomannut tuossa yhdessä oksassa halkeamaa, olisi tämä mennyt siihen kököttämään, sittenhän se olisi räsähtänyt.
Saphira lensi yhden oksan yläpuolelle, laskeutui siihen ja laittoi siipensä kokoon. Tämä jäi katselemaan ympärilleen, yllättävä tunne kuitenkin heräsi sitten. Hänellä on nälkä. Tunne vatsassa sai tämän vilkuilemaan ympärille yhä nopeammin, ei mitään elonmerkkejä, ainakaan näin ilmasta katsoen ei näkynyt mitään, joten tämä jäi vielä kököttämään oksalle hetken. Linnun pää nytkähti nopeasti ylös, sitten maata kohden, tämä katsoi missä kohtaa puuta tämä oli. Latvaan oli vielä matkaan, maa oli lähempänä, hyvä niin. Tämä katseli hetken vielä ympärilleen, mutta sitten lähti syöksymään maata, mutta melkein heti kun tämä oli ilmassa, alkoi kotkan muodot epäselventyä. Kotka muuttui isomaksi, äärirajat muuttuivat, muotoituivat ihan erillaisiksi. Sitten ne selvewntyivät jälleen, tumma hahmo alkoi saada väriä ja sitten kuului pieni tömähdys, joka ei erottunut edes kauan, se oli niin..Pehmeä. Pienen kohoaman takaa nousi iso, mutta siro olento. Karhu oli takajaloillaan, jolloin etukäpälät roikkuivat luonnollisessa asennossa kyljillä.
Saphira laskeutui nyt nelinkontin, seisomaan kunnolla, se tuntui paremmalta ja paljon helpommalta kuin suorassa seisominen. Karhu asteli hitaanoloisesti eteenpäin, ihan kuin tällä olisi ollut virne huulillaan. Kun tämä astui auringonsäteisiin, kiilui silmänalla oleva niin sanottu timantti, jonka muoto esitti kyyneltä. Hira murahti pienesti ja käänsi päänsä pois auringon säteilystä, se häikäisi liikaa.
Siro karhunaaras lähti nyt hieman reippaampaa vauhtia astelemaan eteenpäin, nälkä ei helpottanut lopullisesti. Tämä katseli ympärilleen hieman vaisun oloisena, pää alhaalla ja käännellen rauhallisesti päätään, silmät päässä kuitenkin liikkuivat nopeasti.
Tämän hajuaisti oli oikeastaan aika surkea karhuna, joten tämän oli vaikea hahmottaa jos lähellä liikkui joku saaliseläin. Hyvä kun tämä karhuna huomasi, jos hirvi kävelisi kahdenkymmenen metrin päästä. Joten, nainen siis kulki toistaiseksi vain näkö ja kuuloaitinsa mukaisesti enintään, hajuaisti siinä rintamalla vain. Hira meni niin läheltä yhtä puuta, että tämä ikään kuin kiehnäsi sitä - tämä hidasti vauhtiakin siinä selvästi. Sitten tämä vilkaisi puuta johon hankautui äsken, siihen jäi hieman karvaa. Siitä ylpeänä tämä lähti taas nopeempaa liikkeelle, selvästi virne huulillaan - hänellä ei ollut yhtään mitään hajua miksi tämä nuin teki, tekipähän nyt vain.
Karhu hätkähti hieman ja kylmät väreet kulkivat tämän vartaloa pitkin, nostattaen joistakin kohtaa karvoja pystyyn niin kuin kissoille tapahtui kun nämä tappelivat. Hira kääntyi katsomaan hieman oikealle päin, ja erotti hieman kauempana toisen karhun, täällä? Juuri nyt kuin hän olisi halunnut täältä jotain ruokaa? Jos Hira olisi karhuna osannut tuhahtaa, olisi hän sen tehnyt nyt ylimielisesti, mutta koska tämä ei osannut, jätti hän väliin. Se olisi kuitenkin kuulostanut siltä, että tämä olisi saamassa sydänkohtausta.
Hira kuitenkin tällä ihmismäisellä hajuaistillaan haistoi selvän lihan ja veren. Niin ällöttävän raa'anlihan ja veren, johon tämä ei haluaisi koskea, mutta tämä koitti ajatella nyt karhunaivoillaan, jos tämä sellaisia edes omisti, hänhän oli oikeastaan pelkkä ihminen, joka sai vain yleensä fyysiset taidot sun muut muodoltaan. Tämä kuitenkin koitti ajatella nyt kuin eläin - tuolla oli karhu, jolla oli saalis omanaan, ja sen.. Karhu alkoi hangata päällään "käsivartaan" joka kutisi. Sitten tämä nosti katseensa takaisin tarkastelemaan toista karhua joka oli enään vain vähän matkan päässä. Tämä pysähtyi nyt kokonaan, äsken kun tämä siis vielä liikkui hiljaa vauhtiaan. Sitten tämä tajusi, että äsken tämän piti vielä ajatella jotain suostuttelevasti itselleen. minä haluan.. tämä mietti loppuun asti suostuttelevalla äänellä mielessään, painottaen vielä viimeistä sanaa - niin kuin sen olisi kukaan kuullut..
Neito ajatteli miten voisi saada itselleen tuosta toisen saaliista jotain, ei täällä muutakaan luultavasti enään ole, kaikki lähteny pakoon kun tuo on metsästänyt täällä, ja lisäksi ei Hira enään malttanut olla ilman ruokaa, hän halusi sitä nyt. Riippumatta edes siitäkään mitä se oli, sen saisi unohtaa, mennä eläimellisesti ja koittaa saada jotain tuolta toiselta. Saphira lähti taas liikkeelle, ihan normivauhtia, hän ei halunnut juosta niinkuin jokin riemupelle tuon luokse, mutta toisaalta ei tämä halunnut jäädä jumittamaan - edelleen siitä samasta syystä.
Nainen..Naaras lähti hieman viistosti tuota kohden, niin että kun tämä nyt jatkaisi matkaansa suoraan, tämä tulisi suunnilleen karhun eteen. Hira olikin kohta jo lähellä lähellä toista karhua, joka oli nähtävästi huomannut tämän aaaikoja sitten. Karhu oli katsellut Saphiraa hieman ja vilkuillu tympärilleen, sitten lopulta noussut takajaloilleen, johon Saphira ei reagoinut sen kummemmin, ainakaan omasta mielestään, vaan jatkanut matkaansa toisen eteenpäin. No olihan Hira hieman murahtanut toiselle, mutta ei silti pitänyt katseensa toisen saaliissa, siitä ei erottanut kovin mitään muuta kuin että se oli suunnilleen peuran kokoinen, mutta ei näyttänyt kovin edes peuralta, se siitä karhu ajattelusta, tämäno lisi oikeana karhuna pitänyt heti tunnistaa riista, mutta ei..Saphira pyöritteli silmiään, sekin kovin karhumainen ele, niimpä niin, sehän sujui juuri niin kuin pitikin mennä.
Saphira koitti olla välittämättä noista pienistä mokistaan, ja sitten keskittyi jälleen kunnolla toiseen karhuun, se olisi sekin varmaan tosi tärkeää, olihan tuo iso, nähtävästi uros. Siron karhunaaraan suunpieli nousi ylös, se puoli jota toinen karhu ei nähnyt, tämä virnisti toiselle, nähtävästi vieläpä tyylikäs karhu on. Sitten Saphira kurtisti kulmiaan, jos siis olisi ollut ihmismuodossaan.. Oliko se tosiaan irokeesi? Jestas, oliko joku ihminen sellaisen käynyt tuolle laittamassa? Tuskimpa.. Saphira kuitenkin antoi asian olla, tuo oli karhu jolla oli ruokaa, jonka Saphira halusi. Naaras nousi itsekin vihdoin takasilleen, jolloin aurinko osui jälleen tämän silmän alla olevaan "vesitippaan", jolloin naaraan olisi tehnyt mieli mennä taas nelinjaloin, mutta se olisi ollut jo varmaan kuinka mones virhe siitä karhumaisesta käytöksestä jota nainen koitti ylläpitää, hän ei ole tottunut olla karhu muodossa, se ei ollut kaikkein hauskaa, jopa hiirikin meni sen ohi lempi olomuodoissa. Karhumuoto oli siis varmaan vähiten mieluisin muoto. Hira murahti nyt hieman kovempaan paljastaen myös hampaansa, vilkuillen vähän väliä karhusta pois tämän ruokaan. Jos osasi ajatella kuin karhu, se näytti todella herkulliselta, vieläpä kun tuo pistävä ja ruosteinen haju tuli kunnolla neidon tajuntaan.
//Joo'o, että sellasta sitten.. Kökkö ku unohan kaikki ropet aina mitä pitäs alottaa =.= Mutta mutta kuitenkin, tänne vaan karhumies ja Templer kainalossa mukana :3
Niin ja tosiaan tuo otsikko.. -.- Olen mahtikeksiä, kukaan ei pärjää minulle otsikoiden keksimisessä :p