Pitääkö näin aina tapahtua?

[Demintty]

~Saphira~

Aurinko pastoi vielä taivaalla kirkkaasti, sekä kantautui puiden läpi säteinä. Tuuli puhalsi suhtkoht kovaa ja heiluttteli koivun oksia, jotka alkoivat nekin näyttää yhä enemmän kesäisimmiltä. Metsässä sammal näkyi jo jostain kohti ja kiviä tuli sieltä täältä esiin vähäisen lumen peittäminä.
Ilma oli siis suhtkoht täydellinen, ainakin neidon mielestä. Neidon, joka liiteli nyt taivasta pitkin. Tuuli ainakin oli hyväksi siinä vaiheessa, se pidätteli tätä ylhäällä.
Tämä ei suinkaan kuitenkaan lentänyt puidenlatvojen tasolla, hieman alempana. Näin keväisin lenteli paljon isompikiakin lintuja, jotka lentelivät puidenyläpuolella, siihen tämä kotka ei halunnut.
Hira hidasti vauhtiaan, joutuen siis myös pistäen vastaan tuulelle joka puhalsi seläntakaan. Tämä katseli kotkansilmillään ympärilleen nopeasti selaten kaikki puut jotka olivat nyt tämän ympärillä. Niiden pienetkin yksityiskohdat olivat täreät. Esim. jos Saphira ei olisi huomannut tuossa yhdessä oksassa halkeamaa, olisi tämä mennyt siihen kököttämään, sittenhän se olisi räsähtänyt.
Saphira lensi yhden oksan yläpuolelle, laskeutui siihen ja laittoi siipensä kokoon. Tämä jäi katselemaan ympärilleen, yllättävä tunne kuitenkin heräsi sitten. Hänellä on nälkä. Tunne vatsassa sai tämän vilkuilemaan ympärille yhä nopeammin, ei mitään elonmerkkejä, ainakaan näin ilmasta katsoen ei näkynyt mitään, joten tämä jäi vielä kököttämään oksalle hetken. Linnun pää nytkähti nopeasti ylös, sitten maata kohden, tämä katsoi missä kohtaa puuta tämä oli. Latvaan oli vielä matkaan, maa oli lähempänä, hyvä niin. Tämä katseli hetken vielä ympärilleen, mutta sitten lähti syöksymään maata, mutta melkein heti kun tämä oli ilmassa, alkoi kotkan muodot epäselventyä. Kotka muuttui isomaksi, äärirajat muuttuivat, muotoituivat ihan erillaisiksi. Sitten ne selvewntyivät jälleen, tumma hahmo alkoi saada väriä ja sitten kuului pieni tömähdys, joka ei erottunut edes kauan, se oli niin..Pehmeä. Pienen kohoaman takaa nousi iso, mutta siro olento. Karhu oli takajaloillaan, jolloin etukäpälät roikkuivat luonnollisessa asennossa kyljillä.
Saphira laskeutui nyt nelinkontin, seisomaan kunnolla, se tuntui paremmalta ja paljon helpommalta kuin suorassa seisominen. Karhu asteli hitaanoloisesti eteenpäin, ihan kuin tällä olisi ollut virne huulillaan. Kun tämä astui auringonsäteisiin, kiilui silmänalla oleva niin sanottu timantti, jonka muoto esitti kyyneltä. Hira murahti pienesti ja käänsi päänsä pois auringon säteilystä, se häikäisi liikaa.
Siro karhunaaras lähti nyt hieman reippaampaa vauhtia astelemaan eteenpäin, nälkä ei helpottanut lopullisesti. Tämä katseli ympärilleen hieman vaisun oloisena, pää alhaalla ja käännellen rauhallisesti päätään, silmät päässä kuitenkin liikkuivat nopeasti.
Tämän hajuaisti oli oikeastaan aika surkea karhuna, joten tämän oli vaikea hahmottaa jos lähellä liikkui joku saaliseläin. Hyvä kun tämä karhuna huomasi, jos hirvi kävelisi kahdenkymmenen metrin päästä. Joten, nainen siis kulki toistaiseksi vain näkö ja kuuloaitinsa mukaisesti enintään, hajuaisti siinä rintamalla vain. Hira meni niin läheltä yhtä puuta, että tämä ikään kuin kiehnäsi sitä - tämä hidasti vauhtiakin siinä selvästi. Sitten tämä vilkaisi puuta johon hankautui äsken, siihen jäi hieman karvaa. Siitä ylpeänä tämä lähti taas nopeempaa liikkeelle, selvästi virne huulillaan - hänellä ei ollut yhtään mitään hajua miksi tämä nuin teki, tekipähän nyt vain.

Karhu hätkähti hieman ja kylmät väreet kulkivat tämän vartaloa pitkin, nostattaen joistakin kohtaa karvoja pystyyn niin kuin kissoille tapahtui kun nämä tappelivat. Hira kääntyi katsomaan hieman oikealle päin, ja erotti hieman kauempana toisen karhun, täällä? Juuri nyt kuin hän olisi halunnut täältä jotain ruokaa? Jos Hira olisi karhuna osannut tuhahtaa, olisi hän sen tehnyt nyt ylimielisesti, mutta koska tämä ei osannut, jätti hän väliin. Se olisi kuitenkin kuulostanut siltä, että tämä olisi saamassa sydänkohtausta.
Hira kuitenkin tällä ihmismäisellä hajuaistillaan haistoi selvän lihan ja veren. Niin ällöttävän raa'anlihan ja veren, johon tämä ei haluaisi koskea, mutta tämä koitti ajatella nyt karhunaivoillaan, jos tämä sellaisia edes omisti, hänhän oli oikeastaan pelkkä ihminen, joka sai vain yleensä fyysiset taidot sun muut muodoltaan. Tämä kuitenkin koitti ajatella nyt kuin eläin - tuolla oli karhu, jolla oli saalis omanaan, ja sen.. Karhu alkoi hangata päällään "käsivartaan" joka kutisi. Sitten tämä nosti katseensa takaisin tarkastelemaan toista karhua joka oli enään vain vähän matkan päässä. Tämä pysähtyi nyt kokonaan, äsken kun tämä siis vielä liikkui hiljaa vauhtiaan. Sitten tämä tajusi, että äsken tämän piti vielä ajatella jotain suostuttelevasti itselleen. minä haluan.. tämä mietti loppuun asti suostuttelevalla äänellä mielessään, painottaen vielä viimeistä sanaa - niin kuin sen olisi kukaan kuullut..
Neito ajatteli miten voisi saada itselleen tuosta toisen saaliista jotain, ei täällä muutakaan luultavasti enään ole, kaikki lähteny pakoon kun tuo on metsästänyt täällä, ja lisäksi ei Hira enään malttanut olla ilman ruokaa, hän halusi sitä nyt. Riippumatta edes siitäkään mitä se oli, sen saisi unohtaa, mennä eläimellisesti ja koittaa saada jotain tuolta toiselta. Saphira lähti taas liikkeelle, ihan normivauhtia, hän ei halunnut juosta niinkuin jokin riemupelle tuon luokse, mutta toisaalta ei tämä halunnut jäädä jumittamaan - edelleen siitä samasta syystä.
Nainen..Naaras lähti hieman viistosti tuota kohden, niin että kun tämä nyt jatkaisi matkaansa suoraan, tämä tulisi suunnilleen karhun eteen. Hira olikin kohta jo lähellä lähellä toista karhua, joka oli nähtävästi huomannut tämän aaaikoja sitten. Karhu oli katsellut Saphiraa hieman ja vilkuillu tympärilleen, sitten lopulta noussut takajaloilleen, johon Saphira ei reagoinut sen kummemmin, ainakaan omasta mielestään, vaan jatkanut matkaansa toisen eteenpäin. No olihan Hira hieman murahtanut toiselle, mutta ei silti pitänyt katseensa toisen saaliissa, siitä ei erottanut kovin mitään muuta kuin että se oli suunnilleen peuran kokoinen, mutta ei näyttänyt kovin edes peuralta, se siitä karhu ajattelusta, tämäno lisi oikeana karhuna pitänyt heti tunnistaa riista, mutta ei..Saphira pyöritteli silmiään, sekin kovin karhumainen ele, niimpä niin, sehän sujui juuri niin kuin pitikin mennä.
Saphira koitti olla välittämättä noista pienistä mokistaan, ja sitten keskittyi jälleen kunnolla toiseen karhuun, se olisi sekin varmaan tosi tärkeää, olihan tuo iso, nähtävästi uros. Siron karhunaaraan suunpieli nousi ylös, se puoli jota toinen karhu ei nähnyt, tämä virnisti toiselle, nähtävästi vieläpä tyylikäs karhu on. Sitten Saphira kurtisti kulmiaan, jos siis olisi ollut ihmismuodossaan.. Oliko se tosiaan irokeesi? Jestas, oliko joku ihminen sellaisen käynyt tuolle laittamassa? Tuskimpa.. Saphira kuitenkin antoi asian olla, tuo oli karhu jolla oli ruokaa, jonka Saphira halusi. Naaras nousi itsekin vihdoin takasilleen, jolloin aurinko osui jälleen tämän silmän alla olevaan "vesitippaan", jolloin naaraan olisi tehnyt mieli mennä taas nelinjaloin, mutta se olisi ollut jo varmaan kuinka mones virhe siitä karhumaisesta käytöksestä jota nainen koitti ylläpitää, hän ei ole tottunut olla karhu muodossa, se ei ollut kaikkein hauskaa, jopa hiirikin meni sen ohi lempi olomuodoissa. Karhumuoto oli siis varmaan vähiten mieluisin muoto. Hira murahti nyt hieman kovempaan paljastaen myös hampaansa, vilkuillen vähän väliä karhusta pois tämän ruokaan. Jos osasi ajatella kuin karhu, se näytti todella herkulliselta, vieläpä kun tuo pistävä ja ruosteinen haju tuli kunnolla neidon tajuntaan.

//Joo'o, että sellasta sitten.. Kökkö ku unohan kaikki ropet aina mitä pitäs alottaa =.= Mutta mutta kuitenkin, tänne vaan karhumies ja Templer kainalossa mukana :3
Niin ja tosiaan tuo otsikko.. -.- Olen mahtikeksiä, kukaan ei pärjää minulle otsikoiden keksimisessä :p

[Templer]

Tobias

Tobias käveli hiljaisessa luonnossa, kevät oli puhkeamaisillaan ja uroksen yleinen unisuus oli lähtemässä talven myötä pois. Hänellä kuitenkin oli nälkä ja hän tiesi, että se oli jotain, joka jäisi, vaikka talvi lähtisikin ja sille piti tehdä jotain.
Suuret karhun askeleet metässä toivat esiin pienet hiiret ja jänikset, jotka juoksivat nopsaan pois. Tobias tiesi, että jos hän halusi saalista hänen olisi oltava varovaisempi, mutta koska hän näki vain hiirien, oravien ja muiden pienten eläinten vilahduksia hänellä ei ollut motivaatiota lopettaa normaalia raskaampaa kävelyään. Eihän noista saaliista edes saisi mitään, joten oli hauskempaa säikytellä ne puolikuoliaiksi kuin hidastaa ja koettaa tosissaan saada jotain kiinni.
Puoliksi sulanut lumi tipahteli raskaana alas oksilta ja sai aikaan märkiä läsähdyksiä. Kerran jopa lumi möykky tipahti uroksen päälle, mutta koska Tobby osasi jo odottaa jotain sellaista hän ei säikähtänyt, enemmän vain ärtyi asiasta. Mutta koska asia ei kovin suuri ollut, eikä sillä ollut mitään merkitystä uros vain ravisteli turkkiaan voimakkaasti ja vesi lensi tummalta karvapinnalta hetkessä pois. Karhun suuri nenä haisteli vimmatusti ilmaa ja Tobias avasi jopa suunsa haistaakseen lähellä olevan peuran hajun paremmin. Tobby maiskutteli hetken, kuin oikein maistellen ilmaa ja antoi kuolan valua leukaansa pitkin. Se oli karhun elämää, näyttää kunnolla mitä oli miehiään, eikä oikeastaan kukaan voisi häntä estää.. jos ei laskettaisi metästäjiä, lohikäärmeitä ja muita taruolentoja, jotka olivat häntä suurempia.. mutta Tobias ei osannut pelätä sellaisia asioita, joihin hän ei ollut pitkään aikaan törmännyt ja oikeastaan hänellähän oli valttinaan ihmismuoto, joka auttaisi hänet pälkähästä, jos joku metästäjä sattuisi paikalle.
Viimein peuran olinpaikan löydettyään Tobby viimein hiljensi tahtiaan ja alkoi vaanimaan saalista. Terävä veren haju oli ollut koko ajan karhun mielessä ja nyt tuo tuntui voimistuvan. Peura taisi olla haavoittunut. Karhu katsoi noin kymmenen metrin päässä seisovaa peuraa laumaa. Se oli varuillaan ja Tobias liikkui nyt vieläkin hitaammin. Hän tiesi, että haavoittuneet pidettäisiin lauman keskellä, mutta kun vaara uhkaisi liian lähellä haavoittuneet voivat jäädä helposti jälkeen. Nyt kun peurilla jopa oli vasoja, jotka nekin olivat kasvaneet melkein aikuisten kokoisiksi Tobias voisi helposti pyydystää sellaisen, hyökkäyksiin tottumattoman, uuden tulokkaan.
Hetken uros odotti, kunnes lähti voimakkaaseen juoksuun kohti laumaa. Ensin näytti siltä, että hirvaat (=peura urokset) aikoivat jäädä puolustus asemiin, mutta lopulta lauma hajaantui. Pari hirvasta lähtivät Tobiasta kohti ja Tobiaksen oli pakko muuttaa suuntaa juoksussaan. Hän tiesi, että peurat vain aikoivat peloitella häntä, mutta ei pitäisi luottaa sokeasti siihen, etteivät ne osuisikaan häneen sarviensa kanssa. Tobias oli täysin metästysviettinsä vallassa, kun hän haistoi haavoittuneen yksilön muiden peurojen seasta. Peurojen kaviot osuivat maahan ja tärisyttivät maata. Lopulta haavoittunut yksilö kaatui huutaen maahan ja koetti kompuroida ylös, mutta Tobias syöksyi nopeasti peuran kimppuun. Hän oli onnekas, saaliksi jäi täyskasvuinen hirvas. Tobias painoi äkkiä leukansa rimpuilevan peuran kaulalle ja odotti, että saalis tukehtuisi. Tobias sulki silmänsä ja kuunteli, kuinka loppulauma juoksi pois, eivät ne voisi pelastaa tätä yksilöä enää.

Hetken päästä hirvas oli lopettanut hengittämisen ja Tobias päästi irti sen kaulalta. Pelkkä petohan Tobias loppujenlopuksi oli, joten hän ei jäänyt pitkäksi aikaa suremaan luontokappaleen kuolemaan, vaan alkoi syömään ruhoa.
Tobias voisi viedä loppuruoan jonnekin kätköön, mutta nyt hän aikoisi syydä suuresta peurasta kaiken mitä vain jaksaisi. Hän voisi hyvinkin syödä peuran siihen asti, kunnes siitä olisi jäljellä vain syötäväksi kelpaamattomia osia. Olihan uroksella sentään nälkä. Hetken Tobby tosiaan söikin peuraa, niin että että saalis alkoi menettää muotoaan ja muuttumaan iljetääväksi kasaksi verta ja lihaa. uros ei ollut kuitenkaan täyttynyt saalista vielä miksikään, joten hän ei iloinnut kun huomasi toisen karhun lähettyvillä. Siihen oli kuitenkin vielä matkaa, joten Tobias toivoi, että tuo osaisi pysyä loitolla. Tuo karhu oli kuitenkin huomannut hänet, sillä se katsoi häntä.. muttei liikkunut. Ties mitä toisen pään sisällä oikein olikaan. Uros painoi hampaansa peuraan ja söi sitä täydellä ruokahalulla tuottaen jopa tahalleen rasahduksia ja mässytys ääniä. Hän piti kuitenkin toista karhua silmällä ja kuunteli mitä toinen aikoi.
Kun karhu sitten lähti häntä kohti Tobias nosti päätään, haisteli ja tarkasteli mitä toinen oli miehiään, oikeastaan naisiaan, koska hetkessä Tobias huomasi tulijan olevan naaras. Se ei urosta kuitenkaan liikuttanut, sillä jos toinen halusi hänen saaliinsa, sitä hän ei saisi.
Naaras läheni ja Tobias nousi kahdelle jalalle koettaen näyttää suuremmalta kuin olikaan, vaikka hän oli muutenkin jo kiistattomasti suurempi kuin tuo tulokas ja oikeastaan tavan uroskarhuksikin hän oli suurikokoinen yksilö, joten toisen rinnalla hän näytti isolta, mitä ikinä sitten tekisikään. Tobias murahti lyhyesti ja seurasi tulijaa, kunnes tuo oli jo tarpeeksi lähellä häntä ja hänen saalistaan, jolloin Tobby päästi uhkaavamman, pidemmän murahduksen. naaras nousi takajaloilleen myös paljastaen hampaansa murahduksen kera. Tobiasta toisen käytös hieman huvitti, mutta pian oli siitä kuitenkin huvittuneisuus kaukana, koska uros tahtoi toisen häipyvän.
Tobias laskeutui neljälle jalalleen, niin, että maa tömähti ja karhu lähti uhkaavasti juoksemaan toista kohti haluten vain uhitella toisen pois. Eikai hän nyt ihan hetkessä rupeaisi tappelemaan, olihan karhu neito toki hurmaavakin, jos osasi ajatella kuin karhu. Mutta koskaan ei pitäisi tulla karhun ja saaliin väliin. Uros pisti merkille toisen silmäkulmassa olevan kimaltavan kohdan, muttei välittänyt siitä sen kummemmin.. vaikka se jäikin hänen mieleensä.
Uros perääntyi hieman, mutta lähti sitten taas toista kohti, kuin toistaen uhittelunsa. Samalla Tobias avasi suunsa ja murahteli voimakkaasti toiselle, antaen kuolan valua taas leukaansa pitkin, kuten karhut yleensäkin tekivät.

//And yes, I'm here pikku nallukka kainalossani. :3 ja koska en muista enää yhtään mitä meillä oli suunnitteilla tämän pelin kanssa, niin tähän tämä nyt meni, toivottavasti et hirtä minua >: ai niin ja seuraavaan rooliin saat hieman hittailla Tobiasta, niinku, että se väistelee yms, iskee tai muuta sellasta, niin roolauksesi ei jää ainakaan lyhkäseksi. ei tietenkään ole pakko jos et tahdo, mutta annanpahan sinulle valtuuden siihenkin.//

[Demintty]

Saphira jäi kahdelle jalalle vielä, kun toinen meni nelin jaloin. Neito seurasi hetken toisen oleilua, mutta sitten meni itsekin kaikille jaloilleen, koska toinen karhu lähti tulemaan kohti. Saphira murahti kuin ärsyytyneenä uhittelusta, samalla kun perääntyi jotta toinen ei nyt ihan kiinni tulisi.
Karhuneito hidasti perääntymistahtiaan, kun toinenkin hidasti. Saphira katsoi toista tiiviisti, välittämättä nyt toisen saaliista, mihin se muka voisi juosta? Hira murahteli ja peruutti yhä pysähtymättä, toinen varmaan kuitnekin tulisi päälle kunnolla joten tämän olisi paras ottaa pieni varoitusmatka. Karhuneito ei yhtään tiennyt miksi ei vain lähtenyt pois, muuntautunut joksikin toiseksi eläimeksi ja mennyt johonkin torille ostamaan itselleen ruokaa. Ehkä se vain johtui nyt tämän jääräpäisyydestä, tätä olisi muutenkin jäänyt varmaan harmittamaan jos tämä ei olisi 'suorittanut tehtäväänsä' loppuun edes jollakin tavalla, vaikka ei edes saisi tuota saalista, oli tämän pakko hoitaa asiansa loppuun kerta sen aloittikin. Mutta vaikka niin tekisi, ei Hira rupeisi ensimmäisenä näistä kahdesta rähinöimään kunnolla, ei hän sitä aloittaisi. Osaksi siksi koska ei uskaltanut, osaksi siksi koska ei tiennyt yhtään mitä tekisi, miksi hän ei vihdoin perehtyisi vapaa-ajallansa joihinkin eläimiin? Se olisi ehdottomasti tärkeää jos näin tyhmä on ja rupeaa toisen saalista käydä syömään.
Karhuneito siis vain pysähtyi, murahteli ja odotti mitä toinen isompi karhu tekisi, ja mitä tekisikään ei Hira halua lähteä pois, vaikka no haavoittuisikin pahasti. Ja no siinäkin oli pahempi vaara jos tämä haavoittuisi, tämä muuttuisi automaattisesti ihmiseksi koska ei jaksaisi välttämättä ylläpitää karhun muotoa..

//No katos, määhän oon tooooooosi nopee vastaa ja kaiken lisäksi pituus, no olkoot mitä ön :p nyt rupes ketuttamaan ku oon tällänen ihme laiskamato joka ei jaska tehä mitään O.o

[Templer]

Tobias

Toinen peruutti kauemmas. Tobias oli jokseenkin hämmillään, lähtisikö tuo jo pois? Mutta ei. Naaras ei näyttänyt menevät liian kauas saaliista ja hänestä, joten Tobias tunsi itsensä yhä uhatuksi. Saisihan toinen toki katsoa sivusta kiltisti, kun uros söisi saaliinsa, mutta hän uskoi, ettei naaraalla ollut sellaista mielessä.
Tobias itsekin alkoi palata takaisin päin, lähemmäs peuran raatoa. Uros oli nyt peuran raadon vieressä, murahteli turvallisen matkan päästä naaraalle ja nuuhkaisi peuran raatoa. Haju oli houkutteleva, eikä uros tahtonut luovuttaa saalistaan toiselle. Tuohan oli vieläpä niin pieni, että tuskin toisesta oli hänelle edes vastusta. Mutta toisen läsnäolo oli urokselle jokseenkin ahdistavaa, joten hän lähti murahdusten kera kohti naarasta juoksemaan. Tälläkertaa hän ei jättäisi juoksua kesken, vaan hän jatkoi niin pitkään kunnes oli kosketus etäisyydellä ja suuri käpälä huitaisi ilmaa toisen edestä. Se oli varoitus, mutta kovin pian varoituksen perään uros läimäisi käpälällä kohti naarasta aikoen osua tähän.
Siinä samassa uros nousi takajaloilleen ja tekeytyi mahdollisimman suureksi muristen ja silmät nauliintuneina toiseen.

//No eihän tuo nyt niin lyhyt ollut ja hyvä vain, että sat vastattua. On sitä minullakin ollut noita hiljaisia hetkiä ja paljon pidempään.//

[Demintty]

Saphira katsoi toista kun karhu perääntyi hieman peuran luokse. vähän aikaa tämä oikeastaan sai sitäkin katsoa kun toinen karhu oli paikallaan, sillä tuo lähti juoksemaan kohti. Neito perääntyi kun toinen oli vielä kauempana, mutta Saphira kuitenkin pysähtyi ja nousi takajaloilleen, ikäänkuin väistäen kun toinen tuli tarpeeksi lähelle ja huitaisi. Se oli selvästikin varoitus, niitähän oli jo tullut hetken ajan, mutta se näytti loppuvan siihen kun toinen osui karhuneidon naamaan seuraavalla kerralla. Neito ulahti, mikä ei todellakaan kuulostanut karhumaiselta. Ei, neitoa ei sattunut suuresti tai mitään, mutta karhu-uros oli osunut juuri tämän silmän alla olevaan "vesitippaan". Se "vesitippa" meni selvästikin rikki, eikä se Saphiraan vaikuttanut, tämä pysyi yhä karhuna, oli ehkä hieman vaan heikompi ja hitaampi. Tämä pysyi karhuna, tai ainakin olisi pysynyt jos tämän keskittyminen ei olisi herpaantunut näin pahasti, tämä oli unohtanut täysin ylläpitää karhumuotoaan. KarhuSaphira nousi kunnolla suoraan ja koitti vielä keskittyä että saisi karhumuodon pysymään sittenkin yllä, mutta ei se vain niin käynyt. Neidon silmissä näkyi selvä epätoivo ja kauhu ennen kuin karhuhahmo alkoi muuttua tummemaksi ja lopulta mustaksi, ja kutistua hieman sekä muuntaa muotoaan.
Hetken päästä puolenmetrin korkeudesta maahan tipahti vaaleahiuksinen ihmisneito, kera valtikkansa, josta yksi palloista oli rikki ja menettänyt punaisen värinsä.
Kun Saphira oli tipahtanut maahan, tämä katsahti nopeasti sauvaansa, sitten nosti katseensa hitaasti maasta isoon karhu-urokseen joka seisoi siinä edessä, täysin toimintakykyisenä. Saphiran suu oli pienesti auki, kun tämä tuijotti ylös. Neito sulki suunsa ja tarttui valtikkaansa joka oli vasemmalla puolella, koittaen sitten hivuttautua taakse päin, tietämättä yhtään mitä tekisi nyt, sillä muuntautuminen olisi nyt liian myöhäistä. Samassa neidon kasvot hävisivät sillä ei nainen jaksanut niitä pitää yllä. Tämän takia Saphira oli nyt sokeakin, avuttomuuden lisäksi, kiva. Maassa makaava Hira nosti toisen jalkansa koukkuun ja piti polvestaan kiinni oikealla kädellä, sillä toisessa kädessä oli yhä tuon valtikka. Saphiran kasvot olivat hetken vielä karhua kohti, mutta nopeasti tämä käänsi naamansa kohti maata, odottaen mitä karhu nyt tekisikään.

//Haha, oon viisas ku keksin tuollasen *><* ja koska olen idioottimainen pahis, muokkasin tota loppua :DD::D

[Templer]

Tobias

Hänen toinen lyöntinsä oli osunut ja toisen karjaisu kuulosti aivan luonnottomalta. Tobias oli erittäin hämillään, varsinkin kun toinen nousi ja alkoi muuttaa muotoaan mustaksi oli erittäin hämmentävä hetki. Tobiaksen inhimillisyys pukkasi pintaan, kun hän tajusi toisen ottavan ihmisen hahmoa. Sitten tuo tipahti maahan, neito. Tobias oli erittäin hämillään. Neito katsoi häneen ja Tobias katsoi takaisin. Toisella oli joku valtikka, jota Tobias ei pitänyt hyvänä merkkinä. Neito tarttui valtikkaansa ja Tobias otti askeleen taaksepäin. Hän oli vieläkin erittäin ymmällään. Hetkessä neidolla ei ollutkaan kasvoja. MITÄ?! Tobias ajatteli ja päätti muuttaa muotoaan. Se olisi varmasti paras vaihtoehto. Tapaamisesta oli hetkessä tullut erittäin outo, eikä Tobias tiennyt mitä ajatella asiaan. Muodonmuutos ei vienyt paljoa aikaa ja pian Tobias oli takaisin luotettavassa ihmishahmossaan. Mies pelkäsi, koska neito ei vaikuttanut tavalliselta muodonmuuttajalta.. ja mikä oli tuo valtikka, jota neito piteli kiinni.
"Oletko kunnossa?" Tobias kysyi pelokkaana, hän ei ollut varma kuuliko toinen häntä. Sitten mies astui lähemmäs neitoa ja vaikka hän kuinka olisi halunnut juosta karkuun, hän ei sitä tehnyt. Ei toista voinut tuohon jättää.
"Etkai sinä itke?" Tobias kysyi ääni hieman väristen. Hän kirosi mielesäään itsensä, koska oli vaihtanut luotettavan ja vahvan karhumuotonsa ja muuttunut heikoksi, pieneksi ihmiseksi. Vaikkei tuo neito näyttänyt kovin uhkaavalta, mutta mitäpä Tobias tiesi.. olihan tuolla tuo valtikkakin. Sitten mies laski kätensä toisen polvelle ja kyykistyi neidon tasolle. Neito näytti jotenkin raukalta, joten hetken milijohteesta Tobias halasi häntä. Siinä samassa hän kuitenkin perääntyi, koska pelkäsi toisen reaktiota. Ties vaikka tuo olisi paha noita.

//JA Tobias on itsetuhoinen kun halailee tuntemattomia >:3//

[Demintty]

Neito odotti mitä karhu teki, sillä selvästi se oli ainakin hämillään kun ei kuulunut hetkeen mitään, mutta luultavasti kohta karhu joko tappaisi hänet, tai lähtisi pois. Eihän sitä ikinä voi tietää jos toinen lähtisikin hämillään pois, kun karhuna ollut muuttuu yhtäkkiä ihmiseksi, ja menettää vielä kasvonsakin pian.
Nainen kirosi mielessään, mutta oli kuitenkin silti onnellinen, olihan tämä jo elänyt 238 vuotta ja tämä pääsisi vihdoin pois elämästä, ehkä.
Sitten kaikki muuttui vieläkin oudommaksi tilanteessa, joku kysyi tältä onko tämä kunnossa. Siis mitä?! Neidosta tuntui että tämä tuli hulluksi, tai ehkä se oli sitten jokin taivaasta tuleva ihminen, jos sellaiseen nyt Saphira uskoikaan.
Sitten Hira kuuli kun se jokin, tai joku astui lähemmäs, ja samantien kysyi itkikö tämä. Saphira nosti kasvonsa maasta, ja "katsoi" sinne päin mistä kuuli äänen. Hetkessä nainen tunsi polvellaan käden, joten neito irrotti oman otteensa polvesta koitti perääntyä hieman, mutta ei sen kummemmin kerennyt kun tuo toinen halasi häntä. Hämillään oleva neito vain pysyi paikalla, kädet ja valtikka sivuillaan.
Tuo olento joka halasi äsken tätä, perääntyi nyt, selvästi odottaen mitä nainen tekisikään.
Saphira koitti keskittyä, että voisi puhua toiselle telepaattisesti. Vaikka neito olikin harjoitellut sitä, ei se onnistunut kovin hyvin, varsinkaan jos toisen mieli ei ollut edes pienestikään avoin, sen saisi nähdä. "Miten voisin itkeä, kun minulla ei ole silmiä?" tämä sanoi toiselle telepaattisesti, ja se onnistui neidon mielestä hyvin, mutta ei Saphira silti voinut tietää menikö hänen puheensa perille.
Heti tuon sanottuaan nainen tiputti valtikkansa maahan ja sitten Saphira nosti oikeaa kättään leuasta ylös päin, jolloin etuhiukset palautuivat oikeaan mittaansa ja neito sai samalla myös kasvot. Vaikka kasvojen ylläpitäminen vei Hiran voimia, halusi neito nähdä kuka outo tätä oli juuri halannut. Ja kai myös sen takia että toinen ei joutuisi kokoajan katsomaan kasvotonta.
Neito katsoi vasemalla puolella olevaan valtikkaan, ja tarttui siihen nopeasti, nostaen sitten katseensa toiseen. Saphira katsoi ensin miehen vaalean ruskeita silmiä, sitten katse siirtyi toisen hiuksiin, ja jäikin siihen hetkeksi.
Tämä katsoi myös ympärilleen ja toisen ympärille. Mihin karhu hävisi? Saphira oli hetken vielä hiljaa kunnes suu aukesi pienesti ja tämän silmistä näkyi, että neito hoksasi jotain. "Sinä..se.." tämä sanoin pitkittäen sanojaan ja pitäen taukoja puheessaan. Neidon katse siirtyi miehen takana olevaan raatoon. "Tuo.." neito sanoi vielä ennen kuin suoristi ryhtiään. "Muodonmuuttaja?" Saphira kysyi mieheltä nostaen toista kulmakarvaansa. Neito huokaisi ja sulki silmänsä hetkeksi puristaen hampaitaan yhteen. Miksi aina hänelle pitää tapahtua näin? "Kuka sinä olet?" tämä kysyi avatessaan silmänsä ja koittaen kuulosta mahdollisemman kohteliaalta, vaikka äänessä olikin hieman kireyttä.

//oh dear.. Tobby, do not never do it anymore, okay? Especially if you saw that she has a scepter, and this girl was just a bear. AND even if the girl would be sooo pathetic-looking. Never, do you understand?

[Templer]

Tobias

Toinen vastasi hänen kysymykseensä telepaattisesti, joka sai karhu herran jotenkin ahdistuneeksi. Tobby katsoi toista hieman pelokkaana, tuo pudotti valtikkansa ja palautti kasvot itselleen. Sitä Tobby ei tiennyt, miksi tuo oli ylipäätään ottanut kasvonsa pois, mutta ainakin mies nyt näki kenen kanssa oli tekemisissä. Sitten tuo taas nosti valtikkansa, joka sai miehen taas varautuneeksi.
Nainen katsoi ympärilleen ja sanoi sitten pari sanaa. Osoitti raatoa ja sanoi tuo. Se sai Tobiaksen hieman varuilleen. Sitten tuo kysyi yhdellä sanalla vain, oliko hän muodonmuuttaja. Tobias nyökkäsi hitaasti päätään. Hän ei tiennyt miten toinen suhtautuisi tähän tietoon, oliko parempi valehdella vai olla valehtelamatta, mutta koska hän ei siis todellakaan tiennyt, oli helpompi kertoa totuus kuin hankkiutua syvempiin kiemuroihin.
Sitten neito kysyikin kuka hän oikein oli. Tobias oli hetken hiljaa, kunnes päätti vastata.
"Olen Tobias." Mies vastasi lyhyesti, mitäpä muuta toisen hänestä tarvitsisi tietää.
"Kuka olet itse?" Tobby kysyi hieman tiuskaisten pysyen yhä etäällä toisesta.
"Ja mitä sinä tulet tunkeutumaan minun aterialleni?" Tobby murahti ja peruutti lähemmäs raatoa. Hän voisi hetkessä muuttua karhuksi ja jatkaa sen mutustelua, jos vain halusi. Eihän tuo melkein jo kasvonsakin menettänyt neito voisi mitään tehdä, paitsi sohia valtikalla hänen takamukseensa. Tietty oli se vaihtoehto, että tuo oli jokin maagikko, jolloin Tobiaksen olisi hieman tuskaisempi syödä raatoa toisen läsnäollessa. Muttei tuo valtikkakaan näyttänyt enää niin uhkaavalta, näyttihän tuo jo rikkikin olevan.

//Tobby is sorry.. >: snif. xD //

[Demintty]

Neito hymähti kiitollisena siitä, että toinen vastasi tämän kysymykseen ja oli sillä tavalla kohtelias, mutta neito kuitenkin meni virnistämään kun toinen sitten tiuskaisi että kuka tämä oli, ja hetken päästä kun neito ei vastannut mies kysyi myös miksi tämä oli tullut keskeyttämään tuon aterian. Siihen naisen oli vaikea vastata, juuri samaa hän oli miettinyt karhunakin.
Todettuaan, että toinen ei aikoisi ainakaan nytteen tehdä neidolle mitään, nainen nousi ylös, siirtäen valtikkansa oikeaan käteen. "Olen Saphira ja en tiedä yhtään miksi en vain lähtenyt.." tämä sanoi tuijottaen valtikkansa rikoontunutta palloa joka oli nyt kirkas ja läpinäkyvä toisin kuin toiset pallot. Saphira kosketti valtikkansa keskimmäistä palloa ja tunsi pienenkolon josta ne säröjä ympäri pallon. "Kai minulla oli tylsää.." tämä lisäsi vielä vastaukseensa samalla kun nosti katseensa mieheen joka oli peräntynyt saalista lähemmäs. "Tiedäthän sinä että rikoit tämän?" tämä kysyi osoittaen nyt miestä valtikallansa, nostaen sen kuitenkin takaisin pytsysuoraan, sillä toinen ei saattaisi pitää siitä kun häntä osoitellaan valtikalla. "Saat korvata sen minulle, heti kun olet syönyt ateriasi." tämä kävi määräilemään toista hieman itsekkäästi. Mutta ainakin hän antoi toiselle tilaisuuden aterioida loppuun.
Neito nosti kulmaansa ja katsoi toista hieman pirullisesti ennen kuin lähti astelemaan toisen ateriaa kohti. mutta pysähtyen sitten miehen kohdalle. "Mene nyt hotkimaan äkkiä tuo ruokasi niin sitten saat korvata tämän jotenkin." tämä sanoi katsoen miestä sekä virnuillen, kuitenkin tietäen että ei mies tämän määräilyjä tottelisi. "Ja vaikka äskenkin muuntauduin ihmiseksi niin se johtui vain siitä, että keskittymiseni herpaantui, niin ei käy enään ja ihan vain sinun tiedoksesi voin sanoa, että osaan muuntautua paljon muuksikin kuin vain karhuksi." tämä sanoi hieman liiankin ilkeän kuuloisena.

//Tobby is sorry for the very good reason >:D ah, ja minä olen pahoillani koska laitoin Saphiran määräilee tuota :<

[Templer]

Tobias

Nainen sanoi, että Tobby oli rikkonut hänen valtikkansa, Omapahan oli häpeänsä, että oli työntänyt nokkansa tylsistyneenä juuri Tobiaksen saaliille. Tuo osoitti häntä valtikallaan ja mies kavahti hieman taaksepäin, lähemmäs taas saalistaan. Onneksi toinen kuitenkin nosti sen takaisin pystyyn, mutta silti nainen vaati miestä korvaamaan asian jotenkin, kunhan hän oli aterioinut.
"En minä oman typeryytesi jälkiä siivoa!" Mies tiuskaisi tiukasti, mutta kavahti silti, kun nainen käveli häntä kohden ja tuputti häntä syömään saaliin. Ei Tobias söisi toisen katsoessa, ei ikipäivänä. Sitten neito sanoi, että osasi kyllä muuttua muuksikin kuin karhuksi. No siinäpähän, eipä mies pelännyt. Olihan tuon keskittyminen herpaantunut äskenkin, niin miksei seiraavallakin kerralla? Kyllä Tobias osaisi toisen jotenkin selättää, tai sitten vaihtoehtoisesti juosta raukkana karkuun, ellei muuta osaisi.
"Mitenköhän voin korvata tuon suuren vahingon, jonka aiheutin?" Tobias kysyi yliääninäytellen ja kumartaen.
"Ja mitäköhän muuta kuninkaalle saisi olla?" Tobby murahti naurahduksen omaisesti.
"Usko unelmiisi, mutta älä sekoita niitä minun unelmiini. Minun unelmani menevät jossain kaukana, kun sinä vasta unelmoit sitä valtikkasi korjaamista." Tobias sanoi, nosti peuran raadon takajaloista olkapäälleen, eikä välittänyt, vaikka peuran sisälmysten ja veren mätä haju ja nesteet valuivatkin hänen selkäänsä ja jalkojaan pitkin tahrien hänen vaatteensa.
"Minun unelmani on päästä kauas sinusta ja niin minä myös aion tehdä, joten jos suot, niin minäpä tästä lähdenkin jo kävelemään." Tobby sanoi naurahdellen ja lähti kulkemaan kepein askelin - ainakin niin kepein kuin massiivinen mies osasi - pois päin toisesta. Häntä oikeastaan pelotti, että toinen tulisi hänen päälleen jonain toisena eläimenä tai takoisi valtikallaan jotain, mutta jotenkin Tobias vain uskoi selviävänsä. Ehkä se oli sitä pikkupoikamaista "olen supermies" ajattelua, mutta sen ajatuksen kanssa Tobias vain käveli kauemmas naisesta.
"Ai niin! Ja anteeksi että satuin puolustamaan saalistani ja samalla rikkomaan ihmekeppisi." Tobias huudahti taakseen katsomatta ja naurahti loppuun kevyesti.

//haha tobby thinks that he is a supperman//

[Demintty]

Saphira nosti kulmakarvaansa ja katsoi kumartavaa miestä. Ahaa.. justiisa.. neito katsoi toista hieman pilkkaavan näköisesti, vaikka ei halunnutkaan olla mitenkään epäkohtelias, koskaan. Hira tuhahti kun toinen kysyi, että mitäköhän tälle, kuninkaalle saisi nyt olla. Kun Saphira katsoi toista odottaen, tuo alkoi selitellä että pitäisi uskoa unelmiisi, mutta ei sekoittaa niitä tuon omiin. Saphira virnisteli ja nosti katseensa ylös, odottaen että tuo lopettaisi ja vihdoin kun niin teki, hän jatkoi vielä vähän aikaa tällä kertaa selitellen että lähtisi nyt kävelemään. Saphira katsoi kun toisen aikaisemmin nostettu peura raukka roikkui nyt takajaloista, laskien verta toisen selälle ja jaloille. Kun toinen oli kävellyt jo jonkun aikaa, tämä pyysi anteeksi sitä että puolusti omaa saalistaan ja samalla rikkoen myös neidon ihmekepin, se oli amuletti. Valtikka, joku sellainen, ei oikeastaan Saphira koskaan ole saanut seliville miksi sitä pitäisi sanoa.
Ennen kuin mies oli jo mennyt kauheankin kauas, Saphira sulki silmänsä, ja sutaisi kädellään kasvonsa pois. Sitten ihmisneidon väri vaihtui mustaan, muoto muuttuu selvästi ja kokokin suureni. Kun mustasta erotti jo muodot selvästi, väri alkoi muuttua valkoharmaaseen. Tassussa oleva "rannekoru" otti heti aurinkoa itseensä kun neito lähti astelemaan ensin hitaasti toista kohden, joka olikin jo kerennnyt aika kauas. Neitosusi kuitenkin lähti kevyeen hölkkään jotta saavuttaisi toisen nopeammin ja ennen kuin tuo huomaisi kunnolla neidon ja tajuaisi tehdä jotain. Kun miestä isompi susi oli ihan tuon takana, tämä ikäänkuin hyppäsi toista vasten, ja kaatoi tuin maahan. Antaen tuon kuitenkin kaatua maahan omalla painolla, eikä niin että litistyisi itseäänsä isomman suden alle.
Kun susineito oli saanut toisen kaaduksiin, valkeaharmaa susi painoi toisella etutassullaan toista maahan, että tuo ei lähtisi mihinkään tai keksisi mitään outoja. Saphira katsoi hetken toista ja toisen raatoa josta tämä piti vieläkin kiinni. Neito antoi kurkkunsa murahtaa miehelle rennosti samalla kun tämä painoi toisen ison tassun miehen ranteelle, sille kädelle millä Tobias piti kiinni peurasta, jotta tuo päästäisi irti siitä. Hetken siinä oltuaan, mies päästi vihdoin otteensa peurasta jolloin susi tarrasi sen elukan kaulaan, ja heitti sen toiselle puolelle kauemmas.
Saphira kuitenkin piti tassunsa toisen kädellä, jotta toinen ei lähtisi tekemään jotain, jotain mitä Saphira ei edes keksinyt esimerkiksi. Neito murahti pienesti ja luimisti korviaan. "Ihan tiuedoksi, jos et jo tajunnut olen nainen, joten älä sano minua kuninkaaksi.. Ja saisit olla onnellinen kun en muuntautunut lohikäärmeeksi." tämä sanoi toiselle telepaattisesti, hyvin tietäen, että ei voinut muuntautua lohikäärmeeksi, mutta toinen ei sitä tiennyt ainakaan. Neito tuijotti toista, painaen tuota nyt vähän kovempaa maata vasten, että tuo ei lähtisi pois siitä, ellei tuolla olisi joku ketku ässä edelleenkin hihassa, mutta Saphira ei sitä uskonut. "Suostu nyt vain korvaamaan tämä amuettini, jollain tavalla.." tämä sanoi höristäen korviaan ja kääntäen kaseensa pois heitettyyn peuraan. Raadon vieressä kipitti pieni harmaa hiiri, joka lähti kuitenkin nopeasti pois kun huomasi kaksikon.

//Muista sitte kans Temp et me sovittiin hittailusta :D et sää et rupee mulle sit valittaa ::D:D nii ja nyt sitte Nya sit tänne :3 ja en kyllä yhtää tiiä miten te tosta voitte jatkaa mutta kyllä te keksitte jotai viisasta, hitatkaa vaikka niin ku Saphira ois teiän hahmo, iha sama mulle :D
Käytän muutes ihan selvästi sanaa "toinen" liikaa :D

[Nya]

//Katsotaan mitä saan aikaan Misutella.

Misute

Tyttö kulki metsässä. Aurinkoinen päivä tai ei. Hän halusi kotiin. Hän oli tehnyt kamalasti töitä ja järjestellyt kaupassa kaikenmaailman tavaroita. Hän oli saanut korjata ja opetella korjaamaan taika kaluja. Opiskella kirjoista kauppa tolkulla uusia loitsuja. Hän oli saanut päntätä uusia tekniikoita sun muita, joten ei ihme ettei tytöstä oikein into puhkunut. Hän oli ihan naatti. Misute raapi niskaansa. Hän halusi nukkumaan. Tyttö taisi kylläkin syödä ensin ja sitten nukahti kolmeksi tunniksi sohvalle sen jälkeen hän heräsi söi ja opiskeli yö myöhään kunnes painui pehkuihinsa ja nousi aamulla töihin. Aivan, ei ihan paras tapa elää, mutta tytölle oli aivan liian raskasta alkaa opiskella lisää tön päälle. Mielummin hän nukkui kuin teki jotakin muuta.
MIsute käveli raukeasti metsässä. Nyt voisi kylläkin muuttaa muotoaan. Mutta siinä saattaisi mennä hetki. Misute tasapainottelin vaihtoehtoja ja päätyi lopulota kuoitenkin vain olemaan ihmismuodossaan. Hän kuuli lähistöltä ääniä, mutta ei niistä kamalasti välittänyt. Sitten jokin taisi lentää häntä kohti. Misute kiljaisi ja kyykistyi nopeasti. Hän katsoi peuran raato. "Täh?" Tyttö sai vain sanottua kyyneleet silmissään. Hän oli ihan kamalasti säikähtänyt. Sitten hän suoristautui ja tuijotti sitten sinne mistä tuo raato olikaan tullut. Hän katsoi sutta ja miestä sen alla. Misute vain tuijotti noita kahta ihan ymmällään. "Hetkinen? Pitäisikö minun nyt tehdä jotakin?" Hän mutisi ääneen. Hän tuijotti edelleen miestä suden alla. "Öh? Pitäisikö minun nyt reagoida tuohon?" Misute kysyi ja tuijotti miestä hieman epäuskoisena, sillä ensinnäkin susi ei tehnyt mitään. TUijotti vain toista tiivisti. Eikä tyttö oikein osannut tehdä siinä tilanteessa mitään. Misute näytti kiusaantuneelta. Keskeyttikö hän jotakin, voisiko hän vain hiippailla kuvasta pois?

//Buhahahhaha! Kiusallinen tilanne tytölleni

[Templer]

Tobias

Mies tunsi, kuinka neito tuli takaapäin ja iski hänet kumoon maahan. Se oli yllättävä hetki, vaikka mies oli jo osannut odottaa jotain sellaista. Nyt neito ei kuitenkaan ollut karhu, vaan susi ja hän oli miehen päällä niin, ettei Tobias päässyt lähtemään. Mikä harmittava takaisku. Suden tassu painautui miehen ranteen päälle ja sai miehen irvistämään hieman. Olihan toisella nyt paino sekä hänen rintansa, että käden päällä.
Miehen oli pakko irroittaa peurasta, jolloin susi otti sen hampasiinsa ja heitti kauemmas. Mies olisi kysynyt : "Miksi hitossa teit noin?" mutta koska susi painoi hänen rintaansa, hengityskin oli jo vaivalloista, joten puhuminen ei tullut kuuloonkaan. Mies ei voinut ymmärtää, miksi susi heitti peuran tiehensä.. ei siinä ollut mitään järkeä.
Toinen sanoi, että oli nainen - kappas vain - ja häntä ei saisi siispä sanoa kuninkaaksi. Tobias hymähti, mutta se sattui hänen rintaansa, joten hän päätti vain olla hiljaa. Sitten susi sanoi, että Tobias oli onnekas, koska hän ei ollut muuttunut lohikäärmeeksi. SIihen Tobias vain pyöräytti silmiään, mitäpä hän olisi voinut tuohon sanoa. Miehen mielessä vain pyöri se, että oli halpamaista kaataa hänet takaapäin.. ei muuta.
"Ei tulisi kuuloonkaan." Tobias sai lopulta sanottua, kiemurteltuaan hieman parempaan asentoon toisen paineen alla.
Hän virnisti toiselle hieman ilkikurisesti, koska ei pitänyt tilanteesta, hän ei halunnut taipua toisen tahtoon. Lopulta Tobias käänsi päänsä sivulle ja näki peuran raadon lähettyvillä jonkun toisen.. kolmannen.
"Kysy tuolta." Tobias sanoi ja nyökkäsi jokseenkin vaivalloisesti tulokkaan suuntaan. Saisipa edes hetkeksi toisen ajatukset muuhun suuntaan.

//Jaaaaaa mukaan liittyy Temp. :D //

[Demintty]

Saphira katsoi toista kun tuo vain makasi paikallaan sanomoatta mitään, tai no se oli varmaan mahdotonta kun itseään isompi susi oli etutassuillaan selän päällä.
Mies rupesi kääntämään päätänsä peuran raadon luokse, jolloin susi katsoi hetken miestä, mutta sitten käänsi itsekin katseensa kun mieskäski kysyä tuolta, keneltä tuolta? Saphira käänsi katseensa nopeasti peuranraadon suuntaan ja näki tutut kasvot. Sustytön silmät kirkastuivat hetkeksi, mutta sitten tämä kuitenkin siristi silmiään ja näki kuinka tuon silmät olivat hieman punaiset ja seuraavaksi neito alkoikin puhua itsekseen jotain että pitäisikö hänen regoida tuohon mitenkään.
Saphira inahti kun tajusi ettei Misute häntä välttämättä tunnista kun Hira on susimuodossa. Muutenkin, Saphira ahdisteli juuri tällä hetkellä miestä, kiva.
Nainen mietti hetken, murahti miehelle ja poistui sitten pois tuon päältä. Tämä alkoi muuttaa muotoaan ihmiseksi ja kun tämä oli saanut värinsä, Saphira loi itselleen kasvot ja katsoi hetken miestä. "Niin kysynkin.." tämä vastasi miehelle kun tuo aikaisemmin käski kysyä neidolta joka oli saapunut paikalle.
Nainen käänsi katseensa Misuteen ja hymyili tuolle. "Älä luule että aioin tappaakki tuon tai mitään.." tämä sanoi hieman virnistäen Misutelle. "Sitä vaan että se rikko mun amuletin ja sit se aatteli vaan käppäillä pois nii oli pakko pysäyttää se ja.." Saphira kääntyi katsomaan Tobiasta ja sitten peuranraatoa. "Ja no joo aiheutin sen kyllä ehkä itse et se rikko sen, mutta kyllä sen pitäs silti tehä jotain sen eteen." neito nosti katseensa Tobiakseen, mutta sitten käänsi sen Misuteen. "Saatko sää korjattua tän?" Saphira kysyi silmät kirkkaina ojentaen amuletti sauvaansa Misutea kohti. "Jos saat niin Tobiashan vois sit maksaa sen sulle jollai tavalla tai jotai.." tämä sanoi kohauttaen olkiaan samalla virnistäen miehelle.

//ja mää en tiiä yhtään mitä mää teen.. >.<

[Nya]

Misute katsoi hetken sutta, joka vain murahti. Mutta hänestä hieman tuntui siltä että hän näytti olevan ihan pöhkö. Misute puri huultaan. Sitten äkkiä susi siirtyi ja tyttö säpsähti, mutta pysähtyi heti. Sillä susi muutti muotoaan, sen tilalle tuli tutu keho sekä tutut kasvot. "Hira!" Misute huudahti ilahtuneen ja syöksyi kohti toista. Hän syleili naista. "Ompa ihanaa tavata taas!" Hän huudahti iloisena. Misute irroitti itsensä sitten naisesta ja katsoi Tobiasta. "Hm? Menikö se taas rikki?" Misute sanoi välittämättä Hiran selityksistä miestä kohtaan. Misute hymyili. "Olen saanut aika paljon opetusta, viime kertaan nähden. Joten eiköhän se hoidu." Tyttö sanoi hymyillen. Hän katsoi Tobiasta ja käveli tämän luo. Misute ojensi tälle kätensä. "Tarvitsetko apua?" Tyttö kysyi hymyillen lempeästi.
Misute kääntyi Hiraan. "Noh näytähän sitä!" Hän snoi hieman käskevään, sävyyn, vaikkakin siinä ei ollut mitään vihamielistä, mutta tyttö halusi sen nopeasti pois alta. Hänellä oli muutenkin jotaikin asioita hoidettavana. "Ai niin, unohdin esittäytyä! Olen Misute. Hauska tutustua." Misute sanoi kasvot käännettynä Tobiakseen päin. Tyttö kaivoi jo työkalujaan esiin. Hän sääti niitä Hiran sauvaan kelpaavaksi. "Mitä olet touhunnut? Minulla taas menee miten menee. Elämä kun on niin rankkaa, sekä se että yrittää tukea lähimmästään." Misute mutisi lähes puolittain ääneen ja mietiskellen säädellessään työ kalujaan. Hän puhui osittain itsekseen ja osittain toisille. Niin. Misute halusi tukea parhaimpansa mukaan rakkaintaan. Jonka oli juuri tavannut. Myrskyisät tunteet olivat raapineet molempien sydämmiä. Mutta tyttö uskoi että toivoa oli. Niin, jokin keino pitäisi olla jotta hänelle tärkeä henkilö voisi elää ilman kidutusta ja surua. Että he voisivat nautti yhdessä elämsätä.

Misute katsoi taas Hiraan hymyillen. "Korjaan sen, ei se maksa paljo, mutta jos se on aika pahasti rikki veloitan vähän enemmän." Misute sanoi virnistäen. Hän katsoi Hiraa taas, tutkaili tätä katseellaan ja sitten Tobiasta. "Oletteko jo ennestää ystäviä? Vai tapasitteko vasta? Se teidän tekemisenne näytti hieman oudolta, mutta itse kun olen vähän pöhkö niin enhän minä ihan kaikke tajua." Misute nauroi.

//Aaargh!! >< Väsyttää!! En tietenkään valvonu kovin myöhään ku olin ensimmäistä kertaa yksin kotona yötä... En tietenkään O.o