Mehukkaanmaukkaanmakoisaa (Aksu)


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2450

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Su Kesä 10, 2012 10:48

Mehukkaanmaukkaanmakoisaa (Aksu)

Jerrell

Auringon liikesuunnasta päätellen noin puolentoista tunnin taivalluksen ja taaperruksen jälkeen Jerrell löysi itsensä rähmältään sammaleen seasta, sillä oli onnistunut kompuroimaan itsensä jykevän havupuun juureen ja saanut siitä lennokkaan lähdön kohti maankamaraa. Mies nosti itsensä käsivarsiensa varaan ja kääntyi selälleen sylkien suustaan havunneulasten rippeitä ja pieniä kaarnanpalasia. Hän pyyhki naamaansa hihoihinsa ja nyrpisti nenäänsä typertyneenä, mulkaisten sitten halveksivasti juurta. Kehtasitkin! hän kihahti mielessään ja nousi takaisin seisomaan.
Jerrellin määränpää tänä viilentyvänä kesäpäivänä, joka kohta vaihtuisi kesäiseksi alkuillaksi, oli ollut kerätä marjoja. Hän oli siis yksinkertaisesti kävellyt talostaan, kotikylänsä suojista hetken mielijohteesta metsään, ja ruvennut etsimään marjoja. Kuuron elämä oli niin kovin tylsää. Ystäviä oli hyvin vähän, jos laisinkaan, ja juttuseuran etsiminen oli kuin metsästäisi hiekanjyvää suolapurkista. Kapakassa käyminen oli osaltaan tylsää, sillä juorujen ja päättömyyksien kuuntelu ei kuulunut tapahtumalistaan. Kaupankäynti torilla oli hankalaa, sillä milläpä sait selvää, mitä mikin maksoi. Myyjiltä ei voinut kysellä, mikä tänään veti ostajia ja mikä ei meinannut millään käydä kaupaksi. Välillä Jerrell tunsi olevansa Cryptin ainoa kuuro.
Kun mies oli hyplännyt partaansa ja ihmetellyt taivasta tarpeekseen, hän nousi takaisin seisomaan. Polvea särki hieman, ja poskessa oli pieni naarmu kaatumisen seurauksena. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, ja Jerrell jatkoi eteenpäin astahtelua. Ohitettuaan äskeisen salakavalan puun noin parillakymmenellä metrillä, osui miehen silmiin jotain mielenkiintoista. Marjoja ne olivat, mutta että minkä näköisiä! Muistuttivat hieman tavallisia vadelmia tai karhunvatukoita, sillä niissä oli paljon pieniä palloja. Marjat olivat väriltään kirkkaanoransseja, ja Jerrellin silmään ainakin herkullisen näköisiä. Mies raapaisi punertavia hiuksiaan ja kumartui katsomaan marjoja hieman lähempää. Mahtoivatko ne olla syömäkelpoisia? Hänhän voisi aina maistaa yhden, tuskin siitä mitään pahaa koituisi. Mies poimi varvun päästä yhden marjan ja liiskasi sen sormiensa väliin. Ulos valui yhtä oranssia mehua, mitä marjakin oli ollut. Oranssi väri vain ei ottanut lähteäkseen vaan tarttui yhtä lujasti sormiin kuin mustikka valkoisiin vaatteisiin. Jerrell pudotti litistetyn marjan maahan ja otti taskustaan esiin liinan, jonka sisälle voisi kasata marjat. Hän poimi kourallisen marjoja käsiinsä ja lapoi niitä mättäälle asettamansa liinan päälle pienen kasan. Kun kasa alkoi näyttää ihan mukavalta, hän sitoi siitä pienen nyssykän. Ehkä olisi viisasta viedä marjat kotiin jonkun asiantuntijan analysoitavaksi siltä varalta, ettei niitä sopinut syödä. Jerrell otti nyssykän matkaansa ja alkoi taivaltaa takaisin kylää kohti.
Aikansa taivallettuaan Jerrellin uteliaisuus ja nälkä voittivat, ja mies päätti avata nyssykkänsä. Hän ajatteli, että yhdestä marjasta tuskin koituisi kohtalokkaita seurauksia, jos hän vähän maistaisi. Ja jos marja olisi syömäkelpoinen, niitä voisi ehkä ottaa lisää. Mies heitti oranssin marjan suuhunsa, pureskeli sen ja nielaisi. Marja oli hyvän makuinen, sitä ei käynyt kiistäminen. Vaikutti vaarattomalta. Kuitenkin juuri, kun Jerrell oli aikeissa kaivella nyssykästä lisää suuhunpantavaa, hänen vatsaansa alkoi vääntää julmettomasti. Jerrellin oli pakko kumartua kaksinkerroin ja laskea loput marjat maahan. Hän asettui kyljelleen maahan ja vaikersi vatsanväänteiden ja kasvaessa ja kouristelun alkaessa. Mies puristi silmänsä hetkeksi kiinni, ja avatessaan ne hän huomasi, että näkymä alkoi heittää. Se kallistui ja monistui ja vääristyi, ja hän alkoi hikoilla holtittomasti. Marja ei siis ilmeisesti ollut ollut mikään ihan kevyt pakkaus. Jerrelliä alkoi oksettaa, mutta mitään ei tullut ulos. Hän irrotti hätätorvensa vyöltään ja puhalsi siihen minkä keuhkoistaan jaksoi, ilman varmaa tietoa siitä, lähtisikö siitä ääntä, ja jos lähti, kuulisiko kukaan.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2450

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ma Heinä 09, 2012 10:25

//Pelistä katosi foorumin kaatumisen myötä kaksi viestiä. Lyhyesti niissä tapahtunutta: Yrttienkeruuretkellään ollut noitatohtori Samhaina kuuli Jerrellin hätätorven ja lähti taivaltamaan kohti ääntä selvittääkseen, mistä oli kyse. Paikalle saapuessaan hän yllätti maassa makaavan ja kouristelevan miekkosen, sekä tämän syömät marjat jotka eivät missään nimessä olleet syömäkelpoisia. Jerrell, hieman pelokas persoona kun on, säikähti pahanpäiväisesti peikkoa sillä pelkää tämän satuttavan häntä, joten hän yrittää ryömiä karkuun. Samhaina yrittää kysellä Jerrellin nimeä ja montako marjaa tämä söi, mutta turhaan, sillä Jerrell on kuuro.

Jerrell

Peikkoarmeija lähestyi maassa makaavaa miestä, ja tämä peruutti paremmin vasten puunrunkoa suojaten kasvonsa käsillään. Tiedä sitä, vaikka ne haluaisivat syödä hänet! Joka paikkaan sattui ja Jerrellillä oli hyvin huono olo. Vaivaisen yhden marjan takia. Jerrell päätti vankasti mielessään, ettei enää poimisi, tai ainakaan maistaisi tuntemattomia marjoja, ei edes pientä palaa. Hän kurkisti hieman käsiensä takaa, vieläkö peikot lähestyivät. Lähestyivät kyllä, mutta nyt niitä oli enää kaksi. Minne muut olivat menneet? Yrittivätkö ne yllättää hänet takaapäin? Jerrell peruutti puun ohi ja kupsahti selälleen maahan vilkuillen ympärilleen, missä muut peikkonaiset olivat. Kun hahmot kuitenkin edelleen lähestyivät ja sulautuivat yhdeksi, Jerrell tajusi nähneensä harhoja, ja tottavie, kaikki kauempana olevat pusikot ja puutkin olivat monistautuneet, nyt kun hän tarkemmin katsoi. Hikinoro valui Jerrellin otsaa pitkin ja hän hieroi takaraivoaan, joka oli osunut kiveen hänen pyllähtäessään selälleen. Peikko oli pysähtynyt hänen eteensä ja tutki marjoja, joita Jerrell oli syönyt. Hänen suunsa näkyi myös liikkuvan, mutta Jerrell ei kuullut sanoja eikä kyennyt nyt lukemaan huulilta. Hän siristeli silmiään ja pudisti päätään peruuttaen vielä hieman, vaikka örrimörri ei hyökännytkään.

//Jotenkin noin tuo loppu meni. :D
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 10, 2012 2:25

Miehen reaktiot olivat hupaisia. Samhaina ei voinutkaan olla hymisemättä itsekseen tuon kauhistuneille reaktioille. Mitään mies ei kuitenkaan sanonut, kuten käskenyt peikkoa jättämään häntä rauhaan tai uhkaillut tappamisella, mikäli vihreäpintainen kummajainen lähemmäksi uskaltautuisi. Mitä ikinä tuo näkikään, mahtoi se olla hirveää. Tosin, Samhaina ei voinut kieltää etteikö itse ollut harvinaisen.. pelottava näky, jos joku ennen ei peikkoja ollut nähnyt. Onneksi Samhaina ei kuitenkaan ollut sitä pelottavinta peikkorouta, ainakaan näin omasta mielestään. Harvinaisen inhimillinen niin mieleltään, kuin ulkonäöltäänkin.
Ilmeisesti hän kovin montaa marjaa ei syönyt, hmm? Peikko jatkoi kyselyä, vaikkei ollut saanut mieheltä minkäänlaista verbaalista vastausta kysymyksiinsä Mies onnekas. Liian monta marjaa tappaisi, vaikka apu heti saapuisi.

Noitatohtori jätti marjat rauhaan ja lähti taas lähestymään yhä peruuttavaa miestä. Kolmisormiset kädet levitettiin näkyville sivuille, kämmenpohjat kohden miestä. Aivan kuten olisi eläimelle osoittanut, ettei piilotellut käsissään mitään, eikä mielessään ollut vahingoittaa. Niin sanottu ystävällinen ele, jolla kysyttiin lupaa tulla lähemmäksi.
Samhaina auttaa, ennen kuin pahemmin käy Peikko totesi hymyillen, joskin hymyn saattoi helposti tulkita virneeksi. Vihreähipiä saattoi vain toivoa, että mies antoi hänen tulla lähelleen.


// meni miten meni, mennään me eteenpäin :D //
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2450

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ke Heinä 11, 2012 1:40

Jerrell

Naispuolinen olio näytti enemmänkin huvittuneelta kuin nälkäiseltä Jerrellin silmään, jonka hengitys alkoi jo muistuttaa lähinnä liian rankkaa kokopäivätyötä tehneen miehen huohotukselta. Kurkkua kuivasi liiallisen suun kautta hengittämisen takia. Moiset oranssit tappajamarjat olisi syytä kitkeä kokonaan pois Cryptistä, eihän sitä nimittäin tiennyt, milloin joku pieni lapsi toteaisi että "oi miten soma marja", söisi sen ja kuukahtaisi siihen paikkaan. Ja ei, Jerrell ei ollut ajatellut, että oranssi väri olisi saattanut kieliä myrkyllisyydestä, kuten esimerkiksi joillain ötököillä. Vaan myöhäistä se tässä vaiheessa oli.

Peikon suu liikkui jälleen. Hän alkoi taas monistautua vaikka seisoikin lähellä, ja Jerrellin silmäluomet lupsahtelivat. Hän puisteli päätään yhäkin ja osoitti sitten korviaan. Koita nyt, ole kiltti, ymmärtää tämä ele... Jerrell mietti mielessään ja tökkäsi korvaansa pari kertaa tärisevällä kädellään. Sitten peikko alkoi ilmeisesti hymyillä - eikä tuo hymy nyt kovin kauniskaan ollut, vaikka se saikin Jerrellin hieman rauhoittumaan - jonka jälkeen vihertävä osapuoli myöskin alkoi lähestyä ja nosti kätensä sivuille, mitä Jerrell säikähti ensin suunnattomasti. Jerrell huitoi hetken peikon suuntaan käsillään ja vilkaisi sitten käsiensä lomasta, mitä hän teki. Ai? Eikö hän hyökännytkään? Jerrell ei ymmärtänyt mistä tässä nyt oikein oli kyse. Halusiko se halata? Jerrell nousi istumaan ja tuijotti herkeämättä vihertävää naista ja tämän mielenkiintoista asustusta. Hänen kotipuolessaan ei juuri peikkoja ollut, ja nekin vähät joita oli, eivät olleet olleet hänen kanssaan tekemisissä.
Jerrellin teki mieli pyytää apua ääneen, mutta hän ei osannut hallita ääntään enää juurikaan, joten se olisi ollut hyödytöntä. Siispä hän ojensi kummatkin kätensä peikkoa kohti. Syteen tai saveen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Heinä 21, 2012 12:00

Miespolo kävi osoittelemaan korviaan, aivan kuin yrittäen sanoa jotain. Ei siihen kyllä kovin välkky täytynyt olla, tajutakseen mitä mies haki takaa. Tuo oli kuuro. Ihmekös kun tuo ei ollut vastannut. Puhuminen oli siis turhaa, joten rauhalliset, ystävällisen lempeät sanat eivät tulleet auttamaan tämän miehen rauhoittelussa. Sääli sinänsä. Samhaina tiesi, ettei oma ulkonäkönsä ollut sitä kovin ystävällisintä sorttia. Vaikka humanoidi olikin, eivät ihmiset silti halunneet joutua kasvotusten torahampaisen, kolmisormisen kummajaisen kanssa. Mutta vielä vähemmän ihmiset halusivat tavata urospuolisen peikon Samhainan rodusta
Peikko hymähti ja nyökkäsi pienesti. Viherhipiä odotti hetken, että mies kävi rauhoittumaan, eikä huitoisi enää hullunlailla. Mikäli tuo ei pian apua saisi, voisi sen antaminen olla liian myöhäistä.

Kun mies oli jotenkuten rauhoittunut, kävi Samhaina kävelemään tuon luo, kyykistyen nyt aivan miehen eteen. Peikko kävi tarttumaan toiseen miehen ojennetuista käsistä hellästi ja rauhoittelevasti molemmilla käsillä, samalla kun kyykyssä vielä hivuttautui lähemmäksi kuuroa miespoloa. Toinen käsi piti kiinni yhä miehen kädestä, samalla kun toinen käsi kävi koskettamaan tuon rintakehää. Pieni, vihreä hohka loisti molemmista parantajan käsistä. Rintakehälle laskettu käsi kävi valumaan alaspäin, pysähtyen tuon vatsankohdalle. Parantaminen helpotti kipua, oireita mitä myrkkymarjasta tuli. Pysäytti oireiden etenemisen, ainakin hetkeksi. Samhaina ei pystynyt omilla voimillaan poistamaan itse myrkkyä, joka miehen sisällä vielä kulki. Kuitenkin, Samhaina pystyi auttamaan tuota.
Kun kipu oltiin poistettu toviksi, kävi peikko kaivamaan yrttejä laukuistaan. Hetken tuo penkoi, kunnes löysi etsimänsä. Kasvi, joka toimi vastamyrkyntavoin marjan myrkkyä vastaan. Samhaina otti muutaman lyhyen varvun käsiinsä ja puolitti ne pienemmiksi. Kasvinvarret nostettiin miehen kasvojen eteen näytille, jonka jälkeen yksi varvuista käytiin tunkemaan omaan suuhun syötäväksi, näin näyttäen mitä miehen pitäisi tehdä perässä. Lisäksi, samalla kun Samhaina itse söi tarjoamiaan yrttejä, todisti tuo, ettei niistä ollut vaaraa miehelle.
Varpuja tarjottiinkin nyt taas miehelle, trykyttäen, mutta ei väkipakolla. Paniikkiinhan tuo joutuisi jos hirveä örrimörriäinen yrittäisi väkisin tuolle jotain syöttää.
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2450

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ma Heinä 30, 2012 4:29

Jerrell

Peikkonainen kyyristyi Jerrellin eteen, ja tämä puristi varmuudenvuoksi silmänsä kiinni. Hänen kätensä olivat edelleen eteen ojennetut, mutta ne huojuivat eivätkä suinkaan pysyneet vakaana paikoillaan. Pian Jerrell tunsi otteen toisessa kädessään ja säpsähti hieman, kurkistaen kulmiensa lomasta mitä viherhipiä oikein yritti. Tämä vei kätensä kuuron rinnalle ja mies seurasi hämmentyneenä, vaikkakin jopa hieman uteliaana, mitä tämä olio teki. Kun vihreä valo alkoi loistaa, se sai Jerrellin haukkomaan henkeään. Pahan olon aalto tuntui häiventyvän, eikä miehen näkökenttä enää hyppinyt vaan hän kykeni nyt näkemään auttajansakin hyvin. Hoivatessaan peikko näytti jopa melkein lempeältä, mutta Jerrell ei voinut kieltää, etteikö häntä silti kuumotellut pieni pelko. Ehkä hänet parannettaisiin vain, jotta hän maistuisi paremmalta jahka kerkiäisi pataan.

Kun valo oli kadonnut, naispuolinen henkilö alkoi kaivella nyssykköjään. Jerrell sulki silmänsä ja vajosi littanampaan asentoon kun ei enää jaksanut pitää suorassa selkärankaansa, joka oli suoristunut miehen ollessa niin varautunut kun tämän torsoa hipelöitiin. Peikko näytti löytävän syövereistään jonkinlaisen kasvin, joka oli kuitenkin Jerrellille tuntematon. Muistutti silti varpukasveja, ja pian rehut työnnettiin miehen nenän eteen. Jerrell puisteli ensin päätään sillä koskaanhan ei saisi syödä mitään, mistä ei tiennyt mitä se oli. Siitä hän oli äsken saanut elävän näytteenkin. Ennenkuin Jerrell kuitenkaan ehti epäillä sen enempää, peikko söi varvun itsekin. Mies kurtisti kulmiaan hämmästyneenä ja tuijotti vielä hetken suu raollaan kasvia, jota hänelle tarjottiin. Lopulta kuuron suusta pääsi jonkunlainen hyväksyvä myhähdys ja hän otti varvun väriseviin sormiinsa tutkien sitä vielä hieman, ennenkuin hän laittoi sen suuhunsa.
Jerrell ei tiennyt, pitikö kasvia pureskella vaiko vain niellä, joten hän tyytyi pureskelemaan sitä pari kertaa ja nielaisi sitten. Hän istui hetken paikallaan ja katseli ensin peikkoa, sitten tämän ohi ja sitten taas peikkoa. Suoraan silmiin tuijotteleminen häiritsi häntä hieman, varsinkin kun henkilö oli tuiki tuntematon ja näytti pelottavalta.
Samassa Jerrellin mahassa alkoi tuntua pientä polttelua, joka ei kuitenkaan tuntunut pahalta, vaan helpottavalta. Polttelu levisi ja aiheutti miehelle huimausta, joten tämän oli pakko laskeutua kyynärpäidensä varaan selinmakuulle. Jerrell sulki silmänsä, sillä varpu aiheutti välitöntä väsymystä ja sai kehon tuntumaan erittäin kevyeltä. Kenties se oli hänelle liian tujua ja sai koko tajun karkaamaan. Vai olikohan varpu tappava? Jerrell avasi silmänsä ja katseli kuinka peikko lainehti jälleen hieman hänen edessään, pysähtyen sitten täysin teräväksi kuvaksi. Kipu vaikutti olevan poissa. Ja sitten Jerrell tunsikin pehmeän mättään takaraivonsa alla ja taintui nukuksiin.

//Eikö äiti ole opettanut, että metsään ei saa jäädä nokosille, Jerrell.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Elo 02, 2012 1:51

Samhaina virnisti pienesti miehen ottaessa vastaan rohdon ja käydessä tunkemaan tuon suuhunsa. Peikko oli harvinaisen tietoinen, mitä tapahtui ihmisille, jos nuo kyseistä kasvia kävivät mutustamaan. Siltikin, oli aina kiinnostavaa nähdä, miten kukin reagoi yksilönä.
Peikko tyytyikin seurailemaan sivusta, kuinka mies pikkuhiljaa alkoi laskeutua makuulleen ja rentoutua silmissä. Pieni tyytyväinen hymy hiipi peikon kasvoille, miehen lopulta käydessä nukahtamaan mättäälle. Nyt pitäisi vain odottaa, että tuo heräisi. Herätessään mies tuntisi olonsa paremmaksi. Ehkä hieman huumatuksi, krapulaiseksi, mutta ne olivat sivuseikkoja. Pääasia oli, että tuo henkiin oli jäänyt.
Peikko olisi voinut jättää miehen makaamaan yksin mättäälle ja lähteä tiehensä, mutta hyvää tahtova kannibaali päätti kuitenkin jäädä vahtimaan, ettei kukaan kävisi tappamaan nukkuvaa uhria. Sehän tästä puuttuikin. Samhaina kävi asettelemaan miehen paremmin lepäämään pehmeälle mättäälle, samalla kun heitti viittansa tuon ylle suojaksi.

Päivän edetessä oli Samhaina kehitellyt lähistöltä ties mitä tekemistä itselleen. Lähinnä tuo oli järjestellyt yrttejään ja seuraillut metsäneläimien liikkeitä lähistöllä. Onneksi paikalle ei sattunut yhtäkään vaaratekijää, kuten ihmisiä, haltioita tai petoeläimiä. Samhaina osasi kyllä puolustaa itseään ja kykeni suojelemaan nukkuvaa miestä, mutta ei loputtomiin. Rajansa parantajankin voimilla oli.
Kun mies alkoi osoittaa heräilemisen merkkejä, oli päivä kääntymässä jo iltaan. Kesäiset illat olivat kuitenkin mukavan lämpimiä ja valoisia, joten mitään pelkoa pimeän örreistä saatikka paleltumisesta ei ollut. Samhaina istui viereisellä kannolla lootusasennossa, seuraillen nyt tarkkaan miehen jokaista liikettä.


// Jerrell et ole enää lapsi, et tarvitse ruokalepoa. Ylös ja karjumaan kuin karski neiti. Eikun siis mies. //
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2450

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti To Elo 02, 2012 4:28

Jerrell

Miten merkillistä. Jerrell oli nähnyt mitä omituisinta unta. Siinä hän oli lähtenyt metsään matkalle ja matkallaan syönyt herkullisen, houkuttelevan oranssin marjan, joka oli ollut koitua hänen kohtalokseen. Silloin valtava armeija naispuolisia peikkosotilaita oli käynyt hänen kimppuunsa ja työntänyt hänen suuhunsa varpuja. Jerrell raotteli silmiään ja katseli ylöspäin taivaalle. Taivaalle?
Jerrell nousi ylös ja hänen suustaan pääsi väkinäinen "mahh"-äännähdys kun korvien välissä tuntui ikävää huminaa ja joka paikassa oli poikkeuksellisen, häiritsevän hiljaista. Tottakai kuuron elämä oli kuuroutumisesta lähtien ollut hiljaista, mutta nyt hiljaisuus tuntui erilaiselta.

Mies alkoi muistaa tapahtumia ja hoksasi, ettei marja ollutkaan ollut unta. Sitten hän kohensi hieman istuma-asentoaan ja tajusi myös, että kivut olivat tipotiessään. Jerrell säpsähti ensin tuijottamaan mahaansa epäuskoisesti ja käännähti sitten riemukas hymy kasvoillaan katsomaan peikkoa, joka istui paksun kannon päällä risti-istunnassa ja näytti melkein meditoivan. Kuuron miehen silmät säkenöivät kiitollisuudentunteesta ja tämä tunsi joka solullaan kuinka huojentunut oli. Tietysti hän tunsi itsensä myös hieman nuhruiseksi ja vastaheränneeksi, ja häntä unetti hieman vieläkin. Pääasiassa kaikki oli kuitenkin hyvin, ja kaikki oireet olivat tiessään. Jerrell nousi varovasti seisomaan ja tunsi pientä huminaa jälleen päänsä sisällä, mutta pysyi pystyssä. Hän raapi korvantaustaansa eikä tiennyt, miten olisi kiittänyt tai edes kysynyt peikolta, miten kykenisi kiittämään. Tämä tapaus oli todellakin muuttanut hänen käsityksensä peikoista, ja tälle yksilölle hän jäisi vieläpä ehkä henkensä velkaa.

Kuuro käveli lähemmäksi peikkoa ja katseli tätä hetken kuin tulkiten, mitä hänenlaiselleen voisi antaa. Sitten hän kuitenkin tyytyi kaivamaan pienen, melko säälittävän kokoisen rahanyssykän taskustaan. Siinä oli muutama kultakolikko siltä varalta, että Jerrell kohtaisi reissullaan henkilöitä joiden ainoa repliikki olisi "rahat tai henki". Henki oli kuitenkin Jerrellin kaltaiselle ihmiselle paljon tärkeämpi. Hän ojensi pussukkaa kysyvästi peikolle, jonka nimeäkään ei tiennyt.

//YAARGH! Jerrell ei ole mikään neiti. Hän on hovinarri.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 05, 2012 12:41

Tummanruskea katse seuraili, kuinka mies kävi pikkuhiljaa heräämään unestaan. Normaaliin tapaansa Samhaina olisi kysynyt jo nyt toiselta, miltä tuntui. Mutta kuurolta oli pahempi kysellä mitään, varsinkaan kun tuo ei ollut vielä niin tolkuissa, että olisi elekieltä voinut tulkita. Peikko olikin ehtinyt miettiä, miten tuon kanssa olisi mahdollista kommunikoida. Hän ei osannut kirjoittaa, eikä tiennyt osasiko kuuro edes lukea. Luultavasti osasi, mutta peikon paksuilla sormilla ei kyllä aakkosia väännetty. Ei hän edes osannut niitä, korkeintaan lukea yksittäisiä sanoja. No, ehkä kuuro olisi hyvä tulkitsemaan elekieltä.
Nähdessään miehen riemukkaan hymyn ja kiitollisuuden pilkkeen, ei Samhaina voinut olla itse hymyilemättä. Harvoin sitä ihmiset osasivat näin vilpittömästi olla kiitollisia avusta. Oli kyseessä sitten vain haavan parantaminen tai hengen pelastaminen. Jo pelkkä tuo näky riitti hyvin parantajalle palkkioksi, jos häneltä itseltään kysyttiin.

Yrttejä kasailtiin takaisin nyssyköihin, miehen käydessä nyt lähestymään peikkoa. Viherhipiä kohotti katseensa mieheen, joka kävi nyt kaivamaan taskustaan pienen rahanyssykän. Tuota nyssykkää mies kävi nyt tarjoamaan peikolle. Samhaina naurahti pienesti, samalla kun väänsi itsensä ylös kannolta.
Rahanyssykkä painettiin vasten miehen omaa kämmentä, jonka jälkeen tuon kämmen käytiin sulkemaan vihrein kätösin. Näin peikko ilmoitti, ettei tuon tarvinnut tästä rahallista korvausta maksaa. Pitäkööt rahansa, tuo tarvitsi niitä varmasti enemmän, mitä luonnossa elävä peikko.
Miehen vapaana olleeseen käteen tartuttiin ja sitä käytiin ravistamaan kättelyn merkeissä. Tämä oli riittävä kiitos peikosta, toivottavasti mieskin sen hyväksyi ja ymmärsi. Kättelyn yhteydessä rastapää kävi vielä nyökkäämään, koettaen näin varmistella tuolle, että näin oli hyvä.

Kättelyn jälkeen kävi peikko noukkimaan viittansa maasta ja heitti sen harteille. Kun kangasriepu oltiin aseteltu ylle, kävi peikko viittomaan miestä seuraamaan itseään. Samhaina aikoi saattaa tuon metsän reunalle, lähelle ihmisten kaupunkia. Sieltähän tuo oli tullut, eikö? Mahdollisuudet olivat suuret, tuo ei todellakaan vaikuttanut ihmiseltä, joka metsän siimeksessä asui


// Miehekäs söpö hovinarri //
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2450

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Su Elo 05, 2012 4:48

Jerrell

Kuuro piteli rahapussukkaa kädessään yhä tarjoten sitä auttajalleen. Tämän noustessa ylös Jerrell ei enää tuntenut samanlaista pelkoa kuin aiemmin ollessaan tekemisissä peikon kanssa, vaikka pieni jännite hänen puolellaan vielä asustelikin. Aluksi mies luuli, että nainen ottaisi rahat vastaan, mutta sitten hänen kätensä painettiinkin kiinni ja rahapussukka suljettiin sen suojiin. Peikko ei siis tarvinnut rahaa. Jerrell katseli toista hetken kulmat hieman rypyssä. Olisikohan hän nyt aivan varma päätöksestään? Kuitenkin, kun peikko kävi kättelemään häntä, Jerrellin kulmat palasivat takaisin paikalleen ja hänen kasvoilleen nousi hymy. Kolmisormisen käden iho tuntui mielenkiintoiselta, ja Jerrell taisi katsella kätellessään enemmän noita sormia kuin toisen silmiä. Nyökkäys kertoi varmistuksen siitä, ettei peikko halunnut rahaa.

Jerrell laittoi pussukan takaisin sinne mistä oli sen kaivanutkin ja seurasi katseellaan kuinka peikko puki päälleen. Hän seisoskeli hetken paikallaan kuin tietämättä, mitä nyt tehdä, ja tarkasteli ympäristöään. Metsä näytti joka puolelta samanlaiselta, eikä Jerrellillä ollut muistikuvaa siitä, mistä suunnasta hän oikein oli tullut. Pieni kuumotus nousi miehen otsalohkoon tämän yrittäessä pähkäillä nopeasti miten kertoisi peikolle tarvitsevansa opastusta takaisin kotikylään, mutta huojentui sitten nopeasti naisen viittoessa häntä mukaansa. Jerrell puuskahti helpotuksesta ja hypähti hieman huojuvasti tämän perään. Jos tämä henkilö - jonka nimi ei valitettavasti ollut miehellä tiedossa - asuisi ihmiskylässä, he kulkisivat oikeaan suuntaan. Ja tokkopa nainen olisi niin pöllö että kiskoisi hänet haltiakylään teurastettavaksi tuhlaamiensa yrttien jälkeen. Muutenkin Jerrell luotti häneen jo henkensä verran.

//Söpö kyllä. Ehkä parta vähän lisää sitä miehekkyyttä. Ujopoju Jerrell.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Elo 16, 2012 1:55

Mies lähti seuraamaan peikkoa pahemmin kyseenalaistamatta suuntaa. Hyvä, tuo siis luotti kolmisormiseen kummajaiseen sen verran, ettei uskonut hänen johdattavan miekkosta suoraan surman suuhun. Tyhmäähän se olisi ollut, pelastaa nyt ensin toisen henki ja sitten viedä mokoma teloitettavaksi. Ei, jos Samhaina olisi halunnut mieheltä hengen riistää, olisi hän tehnyt sen jo ensikättelyssä. Ei sen takia, että mies sattui olemaan ihminen ja mahdollisesti taruolentoja vastaan vaan siksi, että tuosta olisi varmasti tullut hyvä paisti. Ei peikko kyllä pitkään aikaan ollut syönyt humanoidien lihaa mutta eipä tuo kieltänyt, etteikö sitä pienesti kaivannutkin jo. Ei hän kuitenkaan halunnut henkeä riistää keneltäkään vain sen takia, että saattoi syödä kyseenalaista ruokavaliota.

Hetken he ehtivät kävellä, kunnes Samhaina pysähtyi pienen marjapuskan ääreen. Marjat muistuttivat miehen syömiä myrkyllisiä marjoja, mutta nämä olivat huomattavasti isompia. Samhaina kävi nopeasti kaivamaan taskustaan myrkyllisiä marjoja, joita mies oli syönyt tuo oli poiminut mokomat talteen mieheltä kun tuo oli nukkunut ja näytti myrkyllistä marjaa kuurolle. Näyttäessään marjaa, samhaina kävi pudistamaan päätään. Ei saa syödä tyyliin. Marja käytiin murskaamaan sormien väliin, jotta mies saattoi nähdä tai muistaa miltä marjat näyttivät liiskattuina. Minkä värinen niiden sisältö oli.
Tuon jälkeen kävi Samhaina ottamaan marjapuskasta toista lajia edustavan marjan, joka yhä muistutti myrkyllistä marjaa. Tällä kertaa peikko kuitenkin nyökytteli marjaa näyttäessään, käyden sitten rusentamaan sen sormiensa väliin. Tämän marjan sisältö oli huomattavasti tummempaa, eikä niin tahmaisenoloista.
Peikko kävi poimimaan toisenkin marjan puskasta, pistäen sen tällä kertaa suuhunsa, varmistaen näin miehelle että kyseisiä marjoja pystyi syömään. Samalla peikko nyökkäsi kohden puskaa, mikäli mies halusi itsekin maistaa marjoja, jotka eivät aiheuttaneet lähes myrkytyskuolemaa.


// Shyboy. Siitä tuli ujo vasta sen onnettomuuden jälkeen, jossa menetti kuulonsa kun Haraldille oli esiintynyt. Sitä ennen Jerrell oli erittäin menevä ja härski poika. Kyllä //
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2450

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ti Elo 21, 2012 9:12

Jerrell

Jerrell asteli kuuliaisesti peikon perässä tämän tarpoessa tottuneesti kantojen, juurien ja varpujen yli, ja joutui välillä ottamaan juoksuaskeleita pysyäkseen tämän perässä. Metsässä samoileminen ei ollut hänen leipälajinsa, ja hänen suustaan pääsi välillä tahattomia ähkäyksiä kun jalka jäikin kiinni mutkaiseen juureen eikä seurannutkaan perässä seuraavaa askelta kohti.

Kun parivaljakko tuli marjapensaan luo ja Jerrell paikansi silmillään tutunnäköiset marjat, hän pudisteli kiivaasti päätään. Ne näyttivät kovasti samanlaisilta, joita Jerrell oli onnettomuudekseen pistellyt poskeensa jokunen tunti takaperin. Vai kauankohan siitä jo oli aikaa? Peikkonainen näytti kaivavan jotain nyssykkää, ja sieltähän paljastui juuri samaisia marjoja, joita mies oli syönyt. Ne kuitenkin näyttivät nyt selkeästi pienemmiltä kun vertauksen kohteena oli pensaassa olevia, isompia marjoja. Nainen litisti marjan ja se näytti samalta kuin silloin, kun Jerrell oli itse tehnyt niin. Peikko pudisteli päätään ja osoitti marjaa. Jerrell näki parhaaksi tavaksi osoittaa ymmärryksensä pudistelemalla myös päätään ja vääntämällä naamansa "pahaa"-ilmeeseen.
Seuraavaksi viherhipiä poimi marjapensaasta marjoja ja liiskasi sen. Sisältö ei ollut yhtä tahmeaa vaan valui naisen sormia pitkin, ja näytti huomattavasti tummemmalta. Ei ihan niin herkullisen näköinen. Peikko kuitenkin poimi toisenkin marjan puskasta ja nakkasi kitaansa. Jerrell hätkähti ensin refleksinomaisesti ja tillitti peikkoa silmät suurina. Seuralainen kuitenkin vain osoitteli pusikkoa ja näytti näin, että ilmeisesti marjoja pystyi syömään.
Jerrell kävi poimimaan varovasti pari marjaa pensaasta, ja tuijotti niitä hetken. Pienen rimakauhun pyyhkäistyä ohi hän nakkasi yhden marjan suuhunsa. Se oli hyvää, hieman raikkaamman makuista kuin myrkyllinen marja. Sivureaktioita ei tullut. Jerrell kääntyi katsomaan peikkoa ja nyökytteli hyväksyvästi. Hän otti vähän lisää marjoja mukaan, sillä hänellä oli nälkä. Varpu, jonka hän sai aiemmin peikolta, oli varmaan kuivattanut hänen mahalaukkunsa sisällön olemattomiin.

//HAH! Kyllä! Jerrell oli kaikkien naisten kauhu. Tai pirteän pinkki päiväuni.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 26, 2012 8:17

Peikko seurasi virnuillen vierestä katsellen, kuinka mies hetken ihmettelyn jälkeen uskaltautuikin poimimaan marjan jos toisenkin. Hetken mies näytti epäilevän voisiko niitä suuhunsa pistää, mikä oli ihan ymmärrettävää. Vaikka peikko juuri oli esimerkkiä näyttänyt, ei hän olettanut että ihminen häneen täysin luottaisi. Oli erittäin todennäköistä, että peikon maha kesti paremmin jopa bakteeripitoisia suupaloja, kuin taas tavallisen ihmisen masuparka. Kuitenkin, jos Samhaina olisi epäillyt, ettei miehen vatsa näitä marjoja olisi kestänyt ja oireina olisi tullut jotain tavallisempaa, kuten närästys tai maha mennyt sekaisin ei peikko olisi antanut tuon marjoja syödä. Mikään ruoka ei ollut liikaa syötynä kovin hyväksi vatsalle, mutta eiköhän miehen maha marjan jos toisenkin kestäisi.
Lopulta mies uskaltautuikin maistamaan marjoja, päätyen ottamaan muutaman jopa mukaan. Samhaina hymähti moiselle, vaikka eihän miespolo yhäkään kuullut tuon äännähdyksiä. Miehen nyökkäykseen peikko kuitenkin nyökkäsi, jonka jälkeen matkaa lähdettiin jatkamaan kohden metsän reunoja.

Johdattaessaan miestä eteenpäin, kävi Samhaina miettimään olisiko hän voinut myös parantaa miesparan kuurouden. Mikäli tuo ei ollut synnynnäinen vika, olisi peikko senkin voinut pois hoitaa. Suurin kysymys kuitenkin lieni, oliko kuurous synnynnäinen vai jonkin muun kautta tullut. Sitä oli paha mieheltä kysellä, sillä suulliset kysymykset menivät kirjaimellisesti ohi korvien, eikä Samhaina vieläkään osannut kirjoittaa kysymyksiä ylös. Peikon piti hankkia tulkki jostain, mikäli vielä joskus halusi tavata miehen ja tutustua tähän paremmin. Se oli kuitenkin melko epävarma sattuma, sillä kuuro vaikutti henkilöltä, joka ei pahemmin kaupungista poistunut, eikä Samhaina moisissa liikkunut. Hän ei halunnut tulla mestatuksi rotunsa takia.
Kaupungista puheen ollen, kaksikko saapui viimein metsän reunalle, josta saattoi nähdä matkan päässä komeilevan ihmisten kaupungin, kera vankkoine muureineen. Samhaina pysähtyi niille sijoilleen ja kääntyi kohden miestä. Aluksi peikko osoitti kohti kaupunkia ja sitten itseään, pudistellen päätään. Näin tuo kertoi, ettei itse aikonut kaupunkiin matkata ja että mies saisi tästä eteenpäin jatkaa yksin matkaa. Mikäli tuo tällä välimatkalla hankaluuksiin joutuisi, olisi mies melko toivoton tapaus.


// Jerrelin Pahaa - ilme ? //
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2450

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ti Elo 28, 2012 8:35

Jerrell

Kun kuuro vielä pyyhki suupielistään marjojen mehua, peikko jatkoi jo reissua ja Jerrel hyppelehti perään varvukkojen ja sammalien yli. Hän tiputti marjat taskunsa pohjalle ja tunsi, kuinka varvut ja erilaiset heinät kutittelivat hänen varpaitaan aukinaisten kengänkärkien läpi. Kun matkalla ei voinut liiemmin juttuseuraa toiselle pitää, Jerrell tyytyi vain haistelemaan metsää - sen verran kun peikon ominaishajun takaa sitä varsinaista metsää maistoi. Peikko tuoksui jokseenkin itämaalaiselta. Tai ehkä monien eri yrttien ja pinttyneiden rohtojen hajujen sekoitukselta. Ei lainkaan mudalta, savelta ja lialta, niinkuin Jerrellin mielessä pesinyt stereotypia olisi antanut odottaa.

Alta aikayksikön - tai nopeammin kuin mies oli odottanut - peikko ja ihminen löysivät kylän laidan. Muurit näyttivät tutuilta ja turvallisilta ja Jerrell oli jo lähdössä eteenpäin, kun sitten hoksasi ottaa peikon eleet huomioon. Nainen osoitti vuoroin kaupunkia ja itseään, ja pudisteli sitten päätään. Jerrellin silmien väliin syntyi hieman murheellinen ryppy. Hän hieroi käsiään mietteliäänä yhteen rintansa edessä, eikä tiennyt, että miten kiittää tai sanoa hyvästejä. Hän ei tiennyt edes pelastajansa nimeä.
Jerrellin suusta pääsi luovuttava "hmmh"-ääni, ja tämä tarttui puristamaan jälleen peikon vihreää kättä. Mies hymyili leveästi ja nyökkäsi vielä kiitokseksi ennenkuin sitten kääntyi kohti kylää ja vilkutteli olkansa yli hyvästiksi. Mihin peikko sitten menisikin, hän tapaisi toivottavasti yhtä luottavaisia ja, noh, melkein ennakkoluulottomia henkilöitä kuin kuuro itse. Sillä ollakseen noin avokätinen, täytyi olla melkoisen suuri sydän.

//Pikemminkin pahaa-ilme a´la Agna. Mutta tämä lienee tässä! Kiitos kun autoit ujopojun pois metsästä, oi suuri peikko-jonka-nimeä-Jerrell-ei-koskaan-saanut-tietää. Oli mukava peli jälleen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö