Dark forest, strange man


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti La Kesä 30, 2012 7:49

Dark forest, strange man

//Ylvalle:)

Elspeth Fuchs

Taivaalle oli kerääntynyt tummia pilviä. Tuulikin oli melkoinen. Elspeth ratsasti läpi metsän koettaen pitää vauhtia yllä. Hän halusi ratsastaa mahdollisimman nopeasti halutessaan päästä kotiinsa mahdollisimman pian. Tuuli oli niinkin voimakas, että saattoi enteillä myrskyä. Päivä oli jo kääntymässä illaksi, eikä Elspethillä ollut yöpymispaikkaa. Edessä oli siis matkaamista läpi yön. Hän oli käynyt toimittamassa asioita erään tuttavansa luona, joka asui tässä metsässä. Onneksi ei kuitenkaan kovin syvällä, koska tämänkin metsän synkimmät osat karmivat Elspethiä.

Vauhtia oli välillä hidastettava, ei hän voinut käskeä hevostaan laukkaamaan tai edes ravaamaan yhtenään. Nyt Elspeth malttoi myös katsella hieman ympärilleen. Metsä oli tähän aikaan vuodesta vehreä ja puut olivat lehdessä. Missään ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään muista elävistä otuksista, itseasiassa ei jo vähään aikaan.
Nyt Elspeth kuitenkin huomasi jotakin. Se jokin oli tumma ja elävä. Se saattoi tietysti olla myös vaarallinen, mutta Elspeth luotti hevosensa nopeuteen ja ohjasi sen lähemmäs tuota otusta.

Viesti Su Heinä 01, 2012 3:57

Azrael

Tiheän metsikön pimeydessä todellakin nökötti iso, karvainen hahmo, joka näyttti hengittävän raskaasti tuon selän kohoillessa hengityksen tahtiin. Tumman karvan peittämä hahmo nojasi puunrunkoon ja piti silmiään kiinni. Lähemmällä tarkkailulla saattoi humata olennon turkin olevan sieltä täältä veressä. Otuksella oli jalassaan polvipituiset tummat housut, mutta muuten tuolla ei vaatekappaleita ollut. Rinnan poikki ja uuman ympäri kulki vyötä. Iso, kahdenkäden miekka kuitenkin lepäsi maassa olennon vieressä, eikä paikallaan selässä. Miehen lapaluun kohdalla, sekä oikeassa reidessä törrötti ikävän näköisesti nuoli. Ne eivät oikeastaan olleet ongelma, vaan rinnan poikki olkapään tienoilta vinosti kulkeva vuotava haava, joka oli tunkeutunut paksun turkin läpi ja leikannut syvälle ihoon, vaikkakaan ei tappavasti ellei sitten vuotaisi kuiviin. Otuksen pienet korvat värähtivät ja tuo nuuhkaisi ilmaa. Hevonen lähestyi ja sillä oli ratsastaja selässään. Olento irvisti niin, että terävä hammasrivistö näkyi selvästi ja avasi punaisena hehkuvat silmänsä siirtäen katseensa äänen suuntaan. Hitto.

Kuului matala murahdus otuksen kurkusta kun tuo kampesi itsensä seisomaan kahdelle vahvalle ja teräväkyntiselle jalalleen. Oikean käden teräväkyntiset sormet taas olivat kietoutuneet aseen kahvan ympärille, mutta terä jäi osoittamaan maata kohden. Otus nojasi yhä raskaasti puunrunkoon yrittäen yhä tasata hengitystään ja aika ajoin pieni murahdus kantautui tuon kurkusta kivun johdosta. Demoni siristi silmiään ja sai näkyviin tuota lähestyvän ratsastajan jolloin olento rentoutui hieman. Miekan terä painettiin maahan niin syvälle, että miekka pysyi pystyssä ilman tukea ja olento laski irti sen kahvasta. Miekan tilalle otti vyöllään roikkuvan pienehkön varsijousen, joka oli valmiiksi ladattu. Ihan varmuuden vuoksi. Tiesi hyvin miltä näytti, mutta ei voinut muuttaa muotoaan sillä ei kestäisi haavojaan näinkään hyvin jos olisi ihmismuodossaan.

Viesti Ke Heinä 18, 2012 7:29

Otus oli tosiaan elävä, eikä hän vieläkään keksinyt sille sen kummempaa nimitystä. Se oli suuri, tumma, karvainen ja punasilmäinen. Vähän pelottavan näköinen. Se oli kuitenkin haavoittunut, ja vaikka onnistuikin kampeamaan itsensä seisaalleen, näytti kovin huteralta. Elspeth ratsasti hitaasti lähemmäs vaikka huomasi kyllä kun otus otti jousensa esiin. Hän ei voinut kuitenkaan olla huomaamatta suurta haavaa sen keskiruumiissa. Katseen harhaillessa ympäristöön saattoi huomata verta vähän joka puolella.

Tässä kohtaa pitäisi tietysti päättää oliko tuo otus ystävä vai vihollinen. Elspeth ei ollut kuitenkaan tottunut ajattelemaan ketään vihollisena, ellei se ollut tehnyt jotain sen ansaitakseen. Kaiken varalta Elspeth kuitenkin otti itsekin oman jousensa paremmin käsille, varmuuden vuoksi. Hän voisi myöskin paeta, mutta otus oli niin pahasti haavoittunut, että tarvitsi varmasti apua. Lisäksi tilanne oli niin kiinnostava ettei hän olisi sitä kyennyt jättämäänkään. Ei siis auttanut muuta kuin yrittää vakuuttaa toinen hänen auttamisenhalustaan. "Hei, sinä et taida olla ihan kunnossa? Haluaisin ehkä tietää miksi, mutta toisaalta en ehkä halua kysyä sitä sinulta vielä, koska et edes tiedä mitä aion..haluaisin auttaa sinua noitten haavojen kanssa, sillä jos saan sanoa, sinulle käy huonosti ellei sinulla sitten ole jotakin vippaskonstia itsesi parantamiseen." Elspeth huomasi puhuvansa paljon ja nopeasti. Koko ajan hän oli hitaasti liikkunut lähemmäs, mutta nyt pysäytti ratsunsa muutaman metrin päähän karvaisesta herrasta.

Viesti Su Elo 19, 2012 3:37

Azrael

Naisen sanat olivat tosia ja sekaverinen demoni tiesi sen. Ei tuolla pahemmin ollut edes voimia väittää vastaan jos toinen halusi tuota tulla näpräämään. Oikeastaan Azrael oli hieman yllättynyt siitä ettei toinen kavahtanut miehen tämänhetkistä ulkomuotoa. Otus valui istumaan maanahan nojaten puunrunkoon laskien miekkansa viereensä ja päästi irti sen kahvasta katsellen ainoalla hehkuvalla silmällään muukalaista. "Siitä vaan", otus murahti jaksamatta kiinnittää huomiota kohteliaaseen puhetapaan, joka muutenkin oli hankalaa, koska murahteleva ja matala ääni tuntui aina uhkaavalta, mutta sille Azrael ei tässä muodossa voinut mitään. Demoni katseli laiskan oloisesti toisen jousta, mutta ei sanonut mitään. Tuo ei pelännyt kuolemaa ja jos tuo nainen halusi lopettaa pedon elämän ei tuo jaksanut enää välittää. Ehkä se olisi jopa parempi, olihan tässä jo tultu tallattua monta vuosikymmentä tässä maailmassa, joka oli enimmäkseen varsin paska paikka. Joten Azrael tyytyi nököttämään vertavuotavana ja raskaasti hengittäen. Miehellä ei riittänyt edes voimia vaihtaa muotoaan jolloin haavojen hoitaminen olisi helpompaa, toisaalta sitten menettäisi varmasti tajunsa, eikä kuitenkaan aikaisemmista mietteistään huolimatta pitänyt ajatuksesta joutua täysin toisen armoille. Vaikka sitä se taisi jo olla, mutta ainakin oli tajuissaan. "Minulla ei ole mitään tarvetta uhata sinua, jos et ajatellut käyttää tuota joustasi", otus lisäsi samaan matalaan äänensävyyn kuin aikaisemminkin, josta tuska kuulsi läpi.

Azrael jäi odottamaan toisen reaktiota pitäen katseensa naisessa. Lopulta ei jaksanut tehdä sitäkään ja antoi silmiensä painua kiinni lepuuttaakseen niitä hetken. sitäpaitsi kuuli ja haistoi yhä toisen, joten oli tietoinen siitä kuinka kaukana tuo oli, vaikka ei naista nähnytkään. Tajuissa pysyminen alkoi tuntua harvinaisen työläältä, olisi niin paljon helpompaa jos vain luovuttaisi. Antaisi periksi väsymykselle ja lipuisi tajuttomuuden autuaaseen huomaan ja ehkä ei koskaan enää avaisi silmiään. Jääräpäisyys oli kuitenkin se, mikä miehen oli tähänkin asti pitänyt hengissä, tuo ei halunnut luovuttaa ja olla heikko. Ärsyttävä ajatus tuntui vetävän miehen mielen takaisin tähän todellisuuteen ja tuo jopa raotti näkevää silmäänsä.

((sori että kesti vastata)

Viesti Ti Syys 11, 2012 9:56

Otus ei kuulostanut mitenkään erityisen ilahtuneelta, yllättyneeltä tai edes vihaiselta hänen lähestymisestään. Tasaisella äänellä se murahti hänelle vastauksen, eikä Elspeth ollut aivan varma mitä se nyt sitten oikeastaan ajatteli. Tietysti joku voisi luonnehtia jo sen ulkomuotoa hieman luotaantyöntäväksi, joten otus saattoi luottaa siihen että pelkästään se karkottaisi hänet pois. Toinen vaihtoehto oli sitten, ettei se edes halunnut hänen lähtevän mutta sillä ei nyt oikeastaan ollut väliä, sillä Elspeth ei ollut lähdössä minnekään. Hän laski jousensa, ja samalla otus kertoikin, ettei aikonut uhata häntä, ellei hän uhkaisi sitä. En aio käyttää joustani, vaan aikeeni ovat päinvastaiset. Elspeth hyppäsi alas hevosen selästä ja käveli lähemmäs. Tuuli heilutteli hänen punaista tukkaansa, ja jousipyssy hänellä oli edelleen mukanaan selässä, varmuuden vuoksi. Otuksen silmät olivat jo painuneet kiinni, ja äänikin oli koko ajan ollut jotenkin tuskainen. Se ei tosin ollut ihme, sillä varsinkin rinnan poikki kulkeva haava näytti todella syvältä ja kivuliaalta. Maakin oli tahriintunut verestä.

Voisin koettaa sitoa tuon haavasi, muuten nimittäin vuodat kohta ihan kuiviin. Elspethiä vähän hermostutti koko tilanne ylipäätään, ja sen saattoi kuulla hänen äänestään. Ei Elspeth edelleenkään oikein osannut pelätä toista. Ongelma oli se, että hän ei ollut oikeastaan ikinä nähnyt noin suurta haavaa eikä ollut ihan varma mitä sille pitäisi tehdä, mutta sitominen ainakin auttaisi verenvuotoon. Ei hänellä oikeastaan ollut mitään kunnollista millä sitä sitoakaan, mutta kaulahuivi kelpaisi varmaankin. Miehen jalasta törrötti nuoli, samoin selästä, ja niissä kohden olivat myös nuolten aiheuttamat haavat. Nuolet varmaan estivät niitä vuotamasta pahemmin, joten ne oli parempi jättää siihen toistaiseksi. Hän tunsi miehen katseen itsessään, eikä ollut varma oliko se nyt todella sitä mieltä että hänen olisi sopivaa siihen koskea. Toisaalta, ei hän voinut muuten auttaakaan, siispä nainen otti huivin kaulastaan ja käveli jälleen lähemmäs otusta, ihan kosketusetäisyydelle.

Tämä haava vaikuttaa pahimmalta. Sen voisi sitoa tällä kaulahuivilla, niin verenvuoto lakkaisi, Elspeth sanoi reippaasti samalla osoittaen rinnassa olevaa haavaa. Sen kummemmin viivyttelemättä hän painoi kaulaliinan haavakohtaan ja mietiskeli miten sen saisi parhaiten sidottua paikoilleen. Haava ylettyi kuitenkin olkapäälle asti, joten ehkä side olisi parasta laittaa kulkemaan olan yli, selän takaa ja toisen käden alta jälleen rinnalle. Sillä tavalla se ei tosin olisi kovin pysyväinen, mutta voisihan siihen sitten jonkun toisenkin siteen laittaa. Hankaluuksia tässä kuitenkin tuotti se, että otus tosiaan nojasi puuta vasten sen verran lujasti, että sarvipää ei saisi sidettä mitenkään ujutettua selän takaa. Miehen pitäisi siis itsekin vähän auttaa. Sitä paitsi sarvien kanssa oli muutenkin vähän hankalaa mitään koettaa sitoa. Lisähaavoja tässä nyt ei ainakaan kaivattu.

Sinun pitäisi vähän kumartua, että saan siteen hyvin laitettua. Tiedätkö muuten itse yhtään miten näitä haavoja pitäisi hoitaa, hän kysäisi samalla ohimennen mieheltä. Ehkä pitäisi koettaa etsiä jotain lääkekasveja jotka auttaisivat? hän jäi tapittamaan miestä pyöreillä ruskeilla silmillään. En ole edes esitellyt itseäni. Olen Elspeth Fuchs, ja asun lähellä aroja.

//joo ei mitään mullakin kestää aina

Viesti Ke Syys 12, 2012 8:38

Olento katsoi naista punaisilla silmillään, joiden katse ei tuntunut sopivan petomaiseen olemukseen. Katse oli paljon lempeämpi, ystävällisempi ja kieltämättä inhimillisempi. Olento ei tehnyt elettäkään liikkuakseen, vaikka nainen tuli ihan lähelle. Matala murahdus pääsi pedon kurkusta naisen painaessa liinan haavaan, mutta se oli ennemminkin kivusta älähdys kuin pelote. Azrael puri hampaansa tiukasti yhteen haavan pistellessä kankaan osuessa siihen. Mies mietti mitä pitäisi tehdä ja tajusi itsekin ongelman puunkanssa. Ei, muuntuminen ei ollut hyvä idea, joten jätti sen pois mielestään, toipuisi paremmin näin. Otus otti tukea maasta kädellään ja irvisti terävät hampaat välkkyen, mutta sai itsensä irrotettua puusta sen verran, että toisen olisi helpompi saada side paikoilleen.

"Parempi?" otus urahti tuntien olonsa uupuneeksi. Ei halunnut kuitenkaan nukahtaa tai menettää tajuaan, sillä ei välttämättä heräisi enää. Otus veti syvään henkeä, jolloin tuon rintalasta kohosi. "Se olisi luultavasti hyvä ommella... tai parantaa magialla", otus sanoi murisevalla ja matalalla äänellä. Kumpaakaan tuskin oli vaihtoehtona juuri nyt, joten uusi ajatus nousi Azraelien päähän, joka ei ollut mieluisa. "Odota... sinun täytyy polttaa haava, muuten menetän liikaa verta", otus murahti ja sulki taas hetkeksi silmänsä. "Terän voi kuumentaa", tuo ohjeisti vielä. Tosin tulen saamiseksi pitäisi saada nuotio pystyyn ja siinä menisi jonkun aikaa, mutta otus oli kuitenkin oikeassa. Jos haavaa ei polttaisi, tai tikkaisi, se ei lopettaisi vuotoa helposti ja todennäkösesti mies menettäisi liikaa verta.

Viesti Su Loka 14, 2012 6:15

Ommella tai parantaa magialla. Tai polttaa. Ne tuntuivat olevan vaihtoehdot, ainakin otuksen itsensä mukaan. Se kyllä kävikin järkeen, ja vaikka Elspeth tiesikin monista asioista paljon, niin haavojen ja ruhjeiden hoitamisesta ei mitään. Otusta oli siis uskottava, ja tuskinpa se valehteli, itsehän se tässä ongelmissa oli. Ompelu ei nyt oikein ollut mahdollista, ja magiaa hän ei osannut, eli polttaminen oli ainoa vaihtoehto. Se ei kuulostanut kovin mukavalta hommalta ja melko kivuliaalta otukselle varmasti.

Oli siis tehtävä nuotio, ja siihen tarvittiin jotain poltettavaa. Elspeth katseli pikaisesti ympärilleen, kyllä ympäristössä onneksi näkyi puista katkenneita ja tippuneita oksia. Hän ryhtyi kantamaan niitä keoksi otuksen lähelle. Kun oksia oli jonkin verran, kasasi hän vielä hieman lehtiä kasan päälle, jotta tuli syttyisi helpommin. Tulen sytyttämiseen meni jonkin aikaa, mutta kivien avulla Elspeth sai pienen nuotion aikaiseksi. Hän alkoi jo epäillä, että otus oli varmaan jo kuollut siihen mennessä. Hänen haavaan sitomansa kaulahuivi onneksi vähensi vuotoa edes vähän, tosin se oli värjäytynyt verenpunaiseksi jo aikoja sitten.
Noniin, nyt pitää sitten kuumentaa miekkasi terä, hän mutisi samalla kun kiskoi miehen miekkaa irti maasta. Otus oli työntänyt miekan niin syvälle, että hänellä oli oikeasti vaikeuksia saada se pois sieltä. Hän koetti kuitenkin näyttää reippaalta ja vahvalta, ja sai kuin saikin miekan lopulta itselleen. Se oli todella painava ja terävä. Hän pyyhkäisi pahimmat savet pois hihallaan ja laski terän nuotioon. Terä oli kuitenkin melko paksu, kuumenemiseen menisi vähän aikaa, ei voinut muuta kuin odottaa. Nyt kun hänellä oli aikaa ajatella asiaa, niin otus ei ollut ollenkaan ilkeä. Oli oikeastaan ihme, miten se tuossa tilassa pystyi olemaan noinkin kohtelias. Ja vaikka sen ulkomuoto oli kaukana ihmisestä, jotakin inhimillistä siinä silti oli.

Terää hohti punaisena ja kuumana tulen keskellä. Elspeth haki hevosen luota satulalaukusta vettä ja repäisi paidan helmastaan kangasta. Pyyhin haavan ensin vedellä, ettei jäisi likaiseksi. Hän veti kaulaliinaa löysemmälle haavan päältä ja pyyhkäisi haavan päältä. Kylmä vesi saattoi kirvellä, mutta tunne oli varmasti mitätön tulevaan verratessa. Elspeth heitti verisen rätin maahan, ja nosti polttavan miekan nuotiosta. Häntä vähän huimasi koko ajatus, mutta mitä nopeammin sen teki sitä nopeammin se oli ohi. Hän puristi huulensa tiukasti yhteen ja painoi terän haavan päälle. Haavasta nousi savua ja se haisi palavalle lihalle. Elspeth puristi silmätkin kiinni. Kun koko haava oli käyty läpi, hän nosti miekan pois miehen iholta.

/sori kun kesti näin kauan!

Viesti Su Loka 28, 2012 11:38

Otus kyhjötti paikallaan ja näytti siltä että tuon silmät olivat ummessa. Niin ne olivatkin, raottuivat aina välillä hieman mutta loppujenlopuksi pysyivät kiinni. Olento oli kuitekin yhä tajuissaan ja Azrael kuunteli muukalaisen puuhailuja. Nainen kokosi nuotiota, sai sen syttymäänkin ja käytti sitten miehen omaa asetta apuna. Olisihan tuolta puukkokin löytynyt mutta ei oikeastaan jaksanut sanoa mitään. Sitäpaitsi miekka oli raskaampi ja painaisi itessään tarpeeksi jotta haava palaisi kunnolla. Mukavaa siitä ei tulisi ja koko ajatus sai kylmät väreet kulkemaan miehen selkää pitkin.

Kuuman terän painautuessa otuksen karvapeitteeseen ja siitä itse ihoon Azrael puri hampaansa yhteen ja matala murina kantautui tuon kurkusta. Tuon kiinni puristettujen silmien näkökentässä tuikki valopisteitä ja tuosta tuntui että menettäisi pian tajunsa. Oman palavan karvan ja lihan tuoksu sai miehen jopa voimaan pahoin, mutta ei liikkunut. Ei edes silloin kun todellakin menetti tajunsa jäi istuvaan asentoon puuhun nojaten, mutta otuksen pää nuokahti rennoksi. Hetken saattoi jopa luulla että tuo kuolla kupsahti siihen paikkaan, mutta tarkempi tutkailu osoitti että tuo hengitti. Ei tuota kuitenkaan paljoa tarvinnut tökätä että kaatui maahan makuulleen. Oli ehkä tuolle vain parempi, että oli menettänyt vihdoin tajunsa ja toisaalta nainenkin saattoi työskennellä helpommin siltä osin ettei tarvinnut varoa otusta itseään.

Suhteellisen vähän aikaa kului kun maahan makaamaan päätynyt demoni avasi silmänsä, joista vain toinen näki. Sekin tuntui olevan hetken hämärä mikä sai miehen räpyttelemään silmiään. Tuskin tuota mieheksi tunnisti kaiken karvan ja petomaisuuden alta, mutta ei se tosiasioita silti muuttanut. Nyt tuon päässä humisi ja jano oli hitonmoinen, mutta ei ainakaan tuntenut valuttavan elinnestettään enää ympäri maastoa. Teräväkyntinen käsi liikkui kaulalle, jonka haava oli poltettu. Muutkin haavat olivat hoidettu ja sidottu. Hitto, ei voisi tässä muodossa mennä minnekään missä oli asutusta, mutta halusiko paljastaa naiselle, että tuolla oli ihmismäisempikin muoto? Hitaasti sekaverinen kampesi itsensä istumaan irvistellen mahtavat raateluhampaat välkkyen. Haavat olivat kipeät ja liika riehuminen varmasti repäisisi ne auki. Punahhekuinen silmä etsiskeli pelastajaansa, joka oli erikoinen tapaus jo siinä suhteessa ettei ollut automaattisesti vain päättänyt olennon kurjaa elämää. Ajatus sai Azraelin hymähtämään, joka kuulosti kumealta ja teräväkyntinen käsi rapsutti hetken leukaa.

(tavallaan autohittailin vähän niin päästään eteenpäin :) sori että vastailu kestää munkin osalta)

Viesti Ke Marras 28, 2012 9:05

Poltettuuaan kaikki haavat Elspeth peruutti muutamia askeleita otuksen luota, ja huomasi että häntä huimasi. Hän tiputti miekan eteensä ja istahti maahan. Otus oli menettänyt tajunsa jossain vaiheessa, Elspeth ei tosin ollut varma milloin. Siinä se nyt nuokkui, eikä hänellä itselläkään mitenkään hyvä olo ollut. Otsalle oli valunut hiuksia jotka olivat liimautuneet kiinni hien ansiosta. Hän pyyhkäisi ne sivuun, sulki hetkeksi silmänsä ja hengitti syvään. Hänellä ei ollut oikein mitään ajatusta mitä seuraavaksi tekisi. Hänen teki mieli vain jäädä siihen makaamaan.

Elspeth ei ollut varma kuinka kauan oli siinä istunut, kun näki otuksen liikkuvan. Hänet valtasi outo tunne, joka käski nousemaan, lähtemään, kaikki tarpeellinenhan oli jo tehty. Miksi pitäisi enää jäädä? Otus ei ehkä pystynyt heikoimmillaan häntä uhkaamaan, mutta mikä sitä nyt enää estäisi? Aiemmin Elspeth ei ollut edes sen kummemmin ajatellut mitään vaaroja, mutta nyt huolestuttavat ajatukset valtasivat hänen mielensä. Kuitenkaan hän ei ollut vieläkään noussut, ja otusta katsahtaessaan huomasi sen katseen vaeltelevan ympärillään, ja kylmät väreet kulkivat selässä. Hän vilkaisi ympärilleen ja etsiskeli hevostaan katseellaan. Siellä se olikin, vähän matkan päässä hänen takanaan. Vihdoin Elspeth jaksoi nousta ylös samalla viheltäen hevosen luokseen. Vesi, jota hän oli aiemmin käyttänyt oli jo loppunut ja astia lojui tyhjänä otuksen vieressä. Onneksi vettä oli lisää. Hän joutui vähän kurottautumaan yltääkseen sitä ottamaan, mutta sai kuitenkin napattua vesiastian käsiinsä ja hörppäsi siitä ihan reilusti. Olo oli jo vähän parempi ja ajatuksetkaan eivät enää juosseet niin vauhdilla.

"Miltä nyt tuntuu?" kysäisi hän varovasti. Tuskin se kuitenkaan hänen kimppuunsa hyökkäisi. Sitä paitsi jos se sen tekisikin, hän oli jo lähtöasemissa. Pienikin uhkaava liike, ja hän olisi kadonnut viidessä sekunnissa. "Onko jano?" hän kysäisi ja tarjosi vesiastiaa otusta kohti.

//joo ei haittaa yhtään autohittailu, ja anteeksi kun meni näin kauan:(

Viesti Ke Tammi 23, 2013 8:35

Peto avasi silmänsä, hitaasti, mutta varmasti. Näkökenttä tuntui hetkellisesti sumealta, mutta kirkastui pian ja korvat tavoittivat naisen äänen. Otuksen punaisena hohtava silmä kääntyi katsomaan naista tovin, jonka jälkeen maahan asti rojahtanut karvaturri urahti ja kampesi itsensä takaisin istuma-asentoon. Azraelilla ei ollut hajuakaan kauan oli ollut tajuttomana ja kieltämättä oli hieman yllättynyt siitä, ettei nainen ollut jo lähtenyt -tai vain yksinkertaisesti sittenkin tappanut otusta. Kieltämättä sekaverinen tunsi kurkkuaan kuivaavan, joten pienellä viiveellä tuo sai nyökättyä toisen vesitarjoukseen. Pian tuo saikin vesileilin käteensä ja otus joi siitä pitkän kulauksen, joka kieltämättä näytti hieman hassulta ottaen huomioon otuksen kidan koon. Käytännössä kaatoi vettä avoimeen kitaan ja ojensi sitten leilin takaisin naiselle.

Azrael yritti selvittää kivun turruttamaa päätään ja miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Olo oli parempi kuin ennen pyörtymistä, mutta ei sitä voinut täysin kehuakaan. Otus veti syvään henkeä. "Kiitos, voin paljon paremmin", tuo sai lopulta murahdettua ristiriitaisen ystävällisesti. Nyt otuksen katse kiinnittyi paremmin auttajaansa ja oli kuin olisi aistinut naisen hermostuneisuuden. Eihän se mikään ihme ollut, tiesi hyvin miltä näytti. Otus tuntui irvistävän ja päästävän sitten huokaisun huuliltaan. Ison olennon silmäluomet painuivat kiinni, aivan kuin olisi nukahtanut. Azrael keskittyi ihmisminäänsä, vaikka ei tiennyt oliko tämä paras mahdollinen ratkaisu. Ilma ei sitäpaitsi ollut kovinkaan lämmin, mutta ehkäpä tuon pelastaja rauhottuisi jos näyttäisi olevan ihminen, ainakin osaksi.

Oli kuin otuksen turkki olisi alkanut sulamaan ja vetäytymään sisälle ihoon. Myös olennon koko tuntui pienenevän, petomaiset piirteet sulivat pois ja koko prosessin päätyttyä istui otuksen tilalla paidaton mies tummine hiuskineen ja partoineen. Housut, jotka olivat tuon jalassa tuntuivat nyt isoilta, mutta eipä täällä vaihtovaatteitakaan ollut, joten yksinkertaisesti kiristi niissä olevaa nyöriä. Housut eivät myöskään yltäneet kuin polviin asti ja olivat repaleiset. Turkki oli kieltämättä lämpimämpi, mutta onneksi sieti viileää ilmaa näinkin ainakin paremmin kuin ihan tavallinen ihminen.

Azrael nosti nyt ruskean silmänsä katseen naiseen, eikä voinut olla hymyilemättä vinosti. "Parempi?" tuon oli pakko kysäistä hieman huvittuneena. Haavat olivat yhä siinä missä ennenkin, siteet olivat löystyneet, mutta pysyivät paikoillaan ainakin niin kauan kun mies pysyisi paikallaan. "Olen Azrael Roth".

(anteeeksiii että kestiii, toivottavasti innostaa vielä pelata))

Viesti La Helmi 09, 2013 10:27

Elspeth tunsi olonsa yllättävän iloiseksi, kun otus otti vastaan hänen tarjoamansa veden. Vielä yllättävämpää oli sen varsin kohtelias vastaus hänen uteluihinsa. Vaikkei hän ollut alun jälkeen oikeastaan pitänyt otusta erityisen uhkaavana tai epämiellyttävänäkään, silti se tuntui hassulta. Ehkä se johtui vain siitä, ettei tuollaiselta karvaotukselta ensimmäiseksi odottanut kohteliaisuutta. Hienoa.. hän mutisi vastaukseksi, eikä oikein tiennyt mitä muuta sanoa. Samanaikaisesti otus sulki jälleen silmänsä. Tyttö tuijotti autettavaansa tarkkaan kulmat kurtussa ja mietti, että mitähän tuo aikoi seuraavaksi tehdä. No, jos se aikoi jäädä siihen nukkumaan, niin silloin lähtisi hänkin. Otus oli jo selvästi sen verran hyvässä kunnossa, ettei ollut missään kuolemanvaarassa juuri sillä hetkellä. Päivän hyvä työ oli tehty, ja oli aika lähteä. Elspeth lähti hiljakseen kävelemään kohti hevosta. Puolessa matkassa hän kuitenkin käännähti vielä katsomaan otusta, ja tuo näkymä joka hänen silmiinsä heijastui, oli kyllä koko päivän tapahtumista yllättävin.

Näytti kuin otus olisi sulanut hänen silmiensä edessä. Ja niin se todella tekikin, vaikka se epätodelliselta tuntui. Vaikka tyttö oli tähänastisen elämänsä aikana nähnyt monenmoisia otuksia, niin tämä oli kyllä ylivoimaisesti kummallisin. Ensinkö hän oli huolehtinut sen kuntoon, ja nyt se vain aikoi sulautua pois johonkin toiseen todellisuuteen? Ei sentään, sillä yhtäkkiä siinä, missä äsken oli karvaotus, olikin nyt mies. Naisen ilme saattoi olla näkemisen arvoinen, sillä hän unohti vallan kokonaan pitää yllä tavallista arvokkuuttaan ja näytti todella hämmästyneeltä.

Elspeth kuitenkin palautui nopeasti järkytyksestään. Nojaa, minä pidin kyllä karvoista, mutta ehkä tähänkin voi tottua, hän totesi hieman sarkastisesti vastaten miehen kysäisyyn. Hauska tutustua, Azrael. Minä esittelin itseni jo aiemmin, mutta saattaa olla, ettet muista sitä ollenkaan. Olen Elspeth Fuchs, hän sanoi ja oli hetken hiljaa aivan kuin miettien mitä seuraavaksi tehdä. Mitkä ovat suunnitelmasi seuraavaksi? hän kysyi samalla kun tarkasteli miehen uutta olomuotoa päästä varpaisiin. Haavat eivät olleet tietenkään kadonneet, ja nyt ne pystyi erottamaan vielä selvemmin kuin aiemmin kaikkien karvojen seasta. Tuossa tilassa ei ehkä kannata lähteä kamalasti vaeltelemaan. Saattaa myös tulla vähän kylmä, ellei sinulla ole jotain muita vaatteita mahdollisesti mukanasi.. sitten hän taas mietiskeli hetken, punnitsi mielessään kannattiko sanoa sitä mitä hän aikoi seuraavaksi sanoa. Mutta jos haluat, voit kyllä tulla käymään kotonani, syödä ja kerätä voimia ja sitten lähteä. En asu kovinkaan kaukana ja hevoseni jaksaa kyllä kantaa meidät molemmat, Elspeth kuitenkin tokaisi.

//ei mitään, kyllä voidaan vielä pelata:)

Viesti La Loka 12, 2013 4:18

Azrael siristi silmiään. Tämä neito tosiaan oli jotain erikoista. Mies tunsi olonsa heikoksi ja päässä tuntui helisevän. Vaikka toinen muoto oli kestävämpi herätti se liikaa huomiota. Tiesihän soturi itsekin ettei voisi lähteä hortoilemaan vielä. Oli sitä ennenkin toivuttu jos jonkinmoisista haavoista. Ei kieltämättä odottanut toisen tarjousta. Miehen katse nousi taivaalle viipyen siellä tovin. Hän oli kaiken lisäksi juossut liiaksi etelään. Niin vaikeaa kuin se olikin, oli Azraelin myönnettävä naisen tarjouksen olevan fiksuin ratkaisu. "Ei, ei täällä missään lähellä. Kuten saatoit arvata tuli mutkia matkaan" demonisekoitus hymähti viitaten vaatteisiinsa. Tumma katse palautui vakavan oloisena naiseen ja porautui hetkeksi tuon silmiin. Mies nyökkäsi pienesti päätään. "Hyvä on", tuo myöntyi neidon tarjoukseen, mutta vilkaisi hevosta hieman epäillen. Toisaalta ei nainen voinut paljoa painaa.

Azrael asteli lähemmäs toista ja tuon elikkoa. "Asut metsässä?" ei voinut olla kysymättä. Ei ajatus niin mahdoton ollut, mutta käytöksen johdosta olisi mies veikannut toisen olevan jostain aatelisperheestä ja näin ollen kaupungista. Kaipa sitä sivisstyneillä ihmisilläkin saattoi olla mökkejä metsänkeskellä. Mies laski kätensä siteiden päälle kyljelleen ja puri hampaansa yhteen. Hitto vie kun sitä särki. Pahin möhläys tähän mennessä. Mies ojensi kättään hevosta kohden antaen sen haistella kättään hetken ja taputti sitten varovasti tuota turvalle.

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö