Bring it on, bro! || Crim

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 20:40

Keihään nakuttaminen alkoi hetki hetkeltä vain tuntua häijymmältä korvissa. Kuin mitään muuta ääntä ei yllättäen olisikaan ollut olemassa, kuin vain ja ainoastaan tuo hypnoottinen naputus. Ennen kuin Iriador ehti sille tuntumalle päästä, että olisi asiasta maininnut ääneen, lakkasikin ääni yllättäen.
Kuten Darius sen mainitsi, olivat tämän päivän työt saatettu loppuun. Loppu illan kukin saisi viettää täten haluamallaan tavalla, ellei uusia käskyjä syystä taikka toisesta enää tullut. Kenraalin kuitenkin mainitessa palaavansa vielä takaisin metsään, kohotti Iriador kysyvästi toista kulmaansa. Metsään? Mitä ihmettä kenraali sinne enää oli palaamassa? He eivät olleet unohtaneet mitään jälkeensä, eikä punapää saattanut keksiä muutakaan syytä siihen, miksi esimiehensä oli palaamassa takaisin korpeen. Hulluko tuo oli? Saanut varmasti auringon pistoksen liian pitkään aroilla ratsastaessa.

Darius oli poistunut ratsunsa luokse, ja sinne suuntasi nyt myös korkeahaltia vain hieman tuon jäljessä.
Luuletko, että annan sinun lähteä yksinäsi metsään saakka takaisin? punapää tiedusteli riittävän likelle päästyään kenraalista. Askel vei yhä lähemmäs Haukansilmää, kunnes pysähtyi kutakuinkin tuon vierelle.
Johtuuko tämä Lucavista? Iriador kysyi turhautuneena ja huokaisi, Oli miten oli, tulen mukaasi. Hyväksyitpä sitä tai et. En salli esimieheni vaeltaa yksinään noin kauas kaupungista - ties vaikka jotain kävisi, nuorempi selitti yksiselitteisesti, eikä ollut enää valmis perääntymään ja jäämään seisomaan tumput suorina paikoilleen, käskipä Darius mitä hyvänsä. Nashira vihellettiin luokse ja nuorempi kävi omatoimisesti kapuamaan naaraspeuran selkään odottamaan käskyä lähteä liikkeelle.


Metsän laidalla Lucavin heiveröisestä kehosta luovuttiin ja Atrevaux palasi tallustamaan mätästä pitkin omin jaloin. Sorkat pitivät paremmin metsän maastossa, eikä eteneminen täten käynyt hidastumaan lainkaan, kuten olisi pienillä haltian koivilla saattanut tehdä. Fauni ei varsinaisesti tiennyt, miksi kivelle oli vaeltamassa. Ehkä syynä todellakin oli Hecate. Tai sitten pelkkä ajan tappaminen luonnon helmassa. Ken tiesi. Atrevaux ei jaksanut miettiä asiaa enempää, vaan päätti antaa jutun kulkea omalla painollaan eteenpäin.

Askeleensa kävi eteenpäin, pian ympäristön alkaessa muodostua yhä tutummaksi ja tutummaksi. Pian myös tuttu kivi häämötti edessä päin, jonka päällä tuttu punatukkainen hengetär touhusi innokkaasti mitä ilmeisimmin pallonsa kanssa. Fauni hymähti jo kaukaa näylle, vaikkei nähnytkään muuta kuin hengen selän.
Vanha sarvipää kävi lähestymään henkeä, ei hiippaillen tai yrittäen olla hiljaa, vaan niin että risut ja männynkävytkin rutisivat askelmien alla aikansa. Faunilla ei ollut mitään syytä yrittää säikäyttää henkeä tuo joko huomaisi hänet, tai sitten olisi huomaamatta.
Karvakoipinen pysähtyi kuitenkin hieman etäämmälle pienestä otuksesta, joka näin lähemmin katsottuna kääri hiuksiaan pallonsa ympärille.
Mitä Hecate on tälläkertaa keksinyt? fauni tiedusteli otukselta hymyillen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 21:09

Muut kuiskauksen miehet päättivät heti vaihtaa vapaalle, kun käsky oli käynyt poistua tehtävistä. Darius oli hetken ehtinyt mielessään toivoa, että Iriadorkin olisi lähtenyt muiden kanssa vaikka paukulle, mutta tietenkin tuo kenraaliin kiintynyt nuorempimies lähti Haukansilmän perään. Katse käväisi Iriadorissa, joka esitti kysymyksen.
En Oli yksinkertaisen kieltävä vastaus Iriadorille, ei hän olettanut että korkeahaltia päästäisi kenraalia menemään minnekään yksin. Darius nousi kepeästi ratsaille, Blue seisoi kiltisti, joskin laiskan oloisesti paikoillaan. Ratsu oli jo omasta mielestään päivän työnsä tehnyt, mutta ei aikonut niskuroida jos Haukansilmä vielä jonnekin halusi kuljetuksen.
Ei Oli jälleen lyhyt, nopea vastaus Punatukan seuraavaan kysymykseen. Se oli kuitenkin vale. Kyllä tämä Lucavista johtui, sen saattoi jo arvatakin ne, jotka kahden kenraalin välisistä riidoista olivat tietoisia. Iriadoria ei jääty odottamaan, vaan Blue komennettiin käyntiin ja siitä raviin, kohti metsiä. Korkeahaltia kuitenkin ehti mukaan, halusi Darius sitä tai ei. Eikä hän aikonut alkaa asiasta väittelemään, tulkoot. Mutta jos Iriador uskaltautuisikaan astua Haukansilmän tielle, kävisi Darius itse henkilökohtaisesti heittämässä Iriadorin lähimpään lampeen miettimään, kenelle alkoi ryttyillä.

Menisit takaisin kaupunkiin Darius aloitti arvioituaan, että Iriador oli kuuloetäisyydellä Kyllä minä yksin pärjään. En halua sinua sotkea enempää tähän



Hecate kuuli, kuinka jokin suuri lähestyi. Otus oli kuitenkin liian keskittynyt touhuihinsa, että olisi vilkaissut kuka tai mikä tuli lähemmäksi. Kuitenkin, pian hengetär sai sivusilmällään huomata tutun Faunin palanneen kivelle, otuksen iloiseksi yllätykseksi. Katse nousi nyt kunnolla Fauniin, tuon käydessä tiedustelemaan mitä Hecate tällä kertaa puuhasteli.
Karvapallo! Hengetär ilmoitti iloisenylpeänä, samalla kun kohotti hiuksiinsa käärittyä palloa näytille Mutta ei ait..o.
Hiuksia lähdettiin rullaamaan pois pallon ympäriltä. Pehko jäi tämän tieteellisen testauksen jäljiltä entistä enemmän sekaisin roikkumaan hengettären etupuolelle, paljastaen tuon selän nyt kokonaan. Jokaista lika tahraa myöten, mukaan lukien vasemman lapaluun yllä koreileva pihkainen tassunkuva, merkkinä siitä, että tämä otus kuului tiettyyn laumaan. Tai, tavalla tai toisella kuului. Hecatelle merkki merkitsi seuraa, se ei ymmärtänyt pahemmin laumojen ja puolueiden välisistä riidoista. Se tappeli vain, jos ystävät olivat vaarassa. Ja silloinkin melko surkeasti.
Fauni Tuli uudestaan! Hengetär kävi toteamaan itsestäänselvyyden, samalla kun nousi seisomaan kivellä. Edes kivellä seistessään ei Hecate ollut lähellekään Faunin pituinen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 21:45

Iriador ei saanut kaipaamiaan vastauksia irti Dariukselta. Tosin, ei korkeahaltia kyllä ollut odottanutkaan saavansa. Tyypillistä.
Ei tarvinnut kauaa odotella tylyjen kieltävien vastauksien jälkeen, kun korvat rekisteröivät hevosen lähtevän liikkeelle. Vai niin, Darius ei viitsinyt edes odottaa nuorempaansa, saatikka sitten sanoa varsinaisesti mitään, joka olisi avannut tilannetta enemmän. Iriador kävi komentamaan ympäriämpäri astelevaa naaraspeuraa lopulta ravaamaan kenraalin perään. Nashira päästi jokseenkin närkästyneen määkäisyn, kun se joutui jo valmiiksi pitkän päivän jälkeen palata takaisin sinne, missä se oli koko päivän jo valmiiksi käyskennellyt. Määkäisynsä jälkeen peura lähti kuitenkin ravaamaan kuin tuuli kaupungin porteista ulos, tavoittaen hyvin pian Bluen ja Dariuksen, jotka eivät sen onneksi olleet ehtineet saada enempää etumatkaa.

Iriador päätyi lopulta ratsastamaan esimiehensä vierelle.
Olen jo osa tätä sotkua, joten anna olla, mies tuumasi ratsunsa selästä, En asetu tiellesi, tee mitä haluat, mutten myöskään katso vierestä, jos joku käy uhkaamaan henkeäsi.


Faunin sanojen myötä pieni Hecate kävi huomaamaan paikalle saapuneen toverinsa. Iloisenylpeänä se kävi näyttämään aikaansaannostaan Atrevauxille, joka myhäili paikoillaan veikeän otuksen touhuille. Sillä välin kun metsänhenki selvitti hiuksiaan irti pallosta, kenraalin katse kävi silmäilemään Hecaten selässä olevaa tassunjälkeä, jonka merkityksestä fauni oli myös kuullut puhuttavan aiemmin. Eikä niin suopeasti kuin olisi saattanut toivoa.
Oli miten oli, ei karvakoipi ollut valmis satuttamaan takkutukkaa omasta, saatikka sitten muiden tahdosta. Eihän tuo ollut vaarallinen. Pieni hölmö otus vain, joka eli elämäänsä omalla omalaatuisella tavallaan eteenpäin päivä kerrallaan. Kenenkään ei tarvinnut tietää tästä toverius suhteesta ja vaikka joku saisikin tietää, ei fauni jaksaisi siitä mahdollisesti kuulemiaan valituksia noteerata. Hänhän oli kenen kanssa halusi!

Niin tulin, Atrevaux totesi naurahtaen, Tulin katsomaan kuinka voit. Toin sinulle myös jotain, fauni sanoi, ryhtyen kaivamaan punaisen takkinsa toista taskua, josta kaivoi pienen puisista helmistä kootun korun. Tuskin henki sen päälle mitään ymmärsi, mutta koska se oli pyörinyt faunin tavaroiden seassa jo riittävän pitkään, päätti kenraali antaa sen lahjaksi Hecatelle, joka selvästi oli mieltynyt pyöreisiin objekteihin. Tässäpä niitä oli hänelle lisää.
Tässä, sarvipää totesi, ojentaen korun hengettärelle.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 22:15

Kenraali hymähti Iriadorin sanoille.
Se että olet jo sekaantunut, ei tarkoita että sinun kannattaisi lusikkaasi syvemmälle soppaan tunkea Kenraali huomautti sotilaalle, ratsujen tehdessä matkaa reippaaseen tahtiin.
Uskollisuutesi on kuitenkin ihailtavaa joskin typerää. Vaikka kenraali tekeekin tyhmyyksiä, ei se tarkoita että sotilaiden tarvitsee tulla perässä. Varsinkaan, jos siihen ei käy erinäinen käsky Haukansilmä jatkoi. Eihän hän Iriadoria ollut käskenyt mukaan. Sisällään Kenraali oli jopa toivonut, että punapää olisi sen verran fiksu, ettei sotkeutuisi tähän. Olisi vain pysynyt poissa.
Mutta tuo nyt oli ja pysyi mukana, kuin takiainen koiran turkissa. Iriadorista tuskin eroon pääsisi, vaikka yrittäisi karistaa tuon kannoiltaan. Lisäksi, Darius ei halunnut jättää Iriadoria puolestaan yksin kaupungin muurien ulkopuolelle.

Metsänreunat tulivat viimein vastaan ja ratsut kävivät astelemaan peremmälle kesäisenvaloisaan metsään. Matka vei syvemmälle ja syvemmälle, Dariuksen ottaessa suuntaa jäljittämällä. Jättiläisfaunia ei ollut kovin vaikea seurata, ainakaan kokeneen jäljittäjän. Onneksi Atrevaux oli ottanut fauni muotonsa metsään astuessa, pienen Lucavin seuraaminen olisi ollut harvinaisen hankalaa.
Pian Darius pysäytti Bluen ja käski myös Iriadorin pysäyttämään ratsunsa. Metsän äänien seasta saattoi kuulla vaimeaa keskustelua edempää.
Lähemmäs emme mene ratsain.. Darius kävi nyt viestittämään telepaattisesti Iriadorille, hypähtäen sitten alas Bluen selästä Jos et osaa liikkua täysin hiljaa, pysy täällä.
Kenraali ei varsinaisesti kieltänyt sotilasta seuraamasta, mutta ei myöskään pyytänyt tuota mukaansa. Jalan matka jatkui muutamia metrejä, kunnes jälleen pysähdyttiin. Nyt Darius saattoi nähdä Atrevauxin puhuvan jollekin huomattavasti pienemmälle olennolle. Haukansilmä jäi paikoilleen seuraamaan tilannetta, varmistaen, ettei kumpikaan kaksikosta voinut häntä - taikka iriadoria havaita millään tapaa.


Hecaten kasvoja koristi jälleen se iloisen leveä hymy. Se sama vanha hymy, jonka pystyi tulkitsemaan karuksi virnistykseksi. Päänsä kallistui jälleen uteliaana, kun Fauni kertoi tulleensa katsomaan hengetärtä. Pää kallistui entisestään, kun tuo lisäsi tuoneensa jotain Hecatelle. Sokeansilmät katselivat tarkasti, kuinka Fauni kävi kaivamaan taskustaan jotain.
Se jokin osoittautui helminauhaksi. Valkoiset silmät laajenivat jälleen niin ihannoinnista, halusta kuin yllätyksestäkin. Noin monta pyöreää objektia samassa kasassa! Oliko nyt Hecaten syntymäpäivä? Käsissään ollut nahkainen pallo tippui epähuomiossa alas, pienten käsivarsien ojentautuessa kuin automaattisesti kohden tuota lahjaa, jonka Fauni kävi ojentamaan pienelle otukselle.

Jokseenkin ahnaasti helminauha otettiin vastaan ja sitä alettiin tutkimaan tarkemmin. Otus pyöritteli sitä käsissään, koitti tarkastella sitä erikulmista ja lopulta, puolet helminauhasta päätyi Hecaten suuhun. Eihän se osannut ajatella, että korun voisi pujottaa myös ylle, vapaavalintaiseen raajaan tai kaulaan. Otus ei yksinkertaisesti ymmärtänyt moisten päälle.
Hecate kiitt.. ää! Otus mutisi helminauha suussaan, samalla kun tarkisti, ettei nahkainen isompi pallo ollut liian kauas pomppinut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 23:21

Nyt oli vuorostaan Iriadorin aika hymähtää.
Sanoinhan, että anna olla. Tehty mikä tehty. Pidä minua kuinka typeränä tahansa, ei se silti estä minua seuraamasta, kun käyt hengelläsi leikkimään, nuorempi tuhahti. Mutta niinhän se oli. Jos Iriador kykeni jotain henkilöä tässä elämässään suojaamaan, oli se henkilö taatusti Darius. Punapää oli valmis jopa uhrautumaan tuon puolesta, jos oli pakko. Viis hänestä, kuiskaus tarvitsi silti komentajansa. Kenraalinsa. Tuon omapäisen silmäpuolensa, jollaista maa tuskin päällään kantoi toista. Kai hänet jonkin sortin henkivartijaksi olisi saattanut laskea, vaikkakin Haukansilmä itse tuskin ei ajatellut nuorempansa olevan muuta kuin tiellä ja haitaksi.

Mätäs alkoi ratista eliittien ratsujen alla, kun metsän raja käytiin ylittämään ja suunta kävi kohden syvempiä vehreitä kolkkia. Iriador ei ollut puhunut sitten viime kertaisensa, vaan oli katsonut paremmaksi olla hiljaa. Sen sijaan että olisi ääneen kommentoinut, keskusteli tuo silti tiuhaan tahtiin Nashiran kanssa, saaden eläimen jopa ääntelemään toisinaan närkästyneesti jostain mielipiteestä tai muuten typerästä ideasta. Ei naaraspeura mikään tyhmä ollut. Vaikkei mieleltänsä ollut yhtä älykäs kuin tavallinen haltia saattoi olla, ei se jäänyt kakkoseksi yhdellekään toiselle eläimelle. Oliko syynä sitten sarvekkaan lohikäärme puoli, ken tiesi.
Darius totesi telepaattisesti kuitenkin, etteivät he jatkaisi tätä lähemmäs enää ratsujen kanssa. Viimeinen kommentti sai Iriadorin hymähtämään, mutta laskeutumaan kuitenkin ratsailta. Hänhän ei jälkeen jäisi, ja jos hiljaa olemisesta oli kyse, oli Iriador siinä parempi kuin kuolemaan tuomittu hiiri.
Kenraalia ei ollut vaikea seurata auran avulla, joka jatkuvasti ilmoitti mihin suuntaan vierellä, hieman edessä päin asteleva mies hiippaili. Myös korvat kävivät erottamaan viimeinkin puhetta joskin henkilö, jolle ääni kuului, ei ollut lainkaan hyvä merkki. Atrevaux.
Mitä ihmettä päässäsi oikein liikkuu?! Et kai oikeasti ole aikomassa ottaa taas yhteen kenraali Argenteuksen kanssa?!, punapää kysyi telepaattisesti Haukansilmältä heidän pysähdyttyään.


Hecate näytti olevan jälleen otettu. Pienet kädet nousivat vastaanottamaan tuon lahjan, samalla kun otuksen kasvoilla viipyi onnellinen virne. Helminauhaa käytiin tutkimaan tarkemmin. Sillä välin kun Hecate ihmetteli väännellen ja käännellen korua, kääntyi fauni katsomaan taakseen. Miehellä oli kutina, kuin joku olisi seurannut häntä mutta kuka? Tai mikä? Katse yritti haravoida ympäristöä mahdollisimman tarkasti, löytämättä kuitenkaan mitään, mikä olisi saattanut vaikuttaa epäilyttävältä. Olisihan Atrevaux saattanut pamauttaa paineaallon vasten pusikkoa, mutta olisi aiheuttanut sillä kenties vain turhaa harmia ja ihmetystä, joten jätti tuon tekemättä.
Sen sijaan sarvipää tyytyi jäämään jonkinlaiseen valmiustilaan, aistit terävöityneenä mahdollista hyökkäystä varten ja kääntyi takaisin Hecaten puoleen.

Otus oli keksinyt iskeä helminauhun suuhunsa, joka huvitti faunia suuresti. Muutama kumea, möreä naurahdus päästettiin suusta, kunnes hengettärelle suotiin ystävällinen hymy.
Hyvä että pidät siitä, kenraali vakuutteli takkutukalle, vaikkei otus nyt aivan ollutkaan ymmärtänyt, kuinka helminauhaa saattoi oikeaoppisesti käyttää. Pitäkööt suussaan. Kunhan ei vain kävisi nielaisemaan puuhelmistä koottua nauhaa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 23:40

Kenraali seuraili faunia ja tuon pientä.. ystävätärtä. Mikä ihme tuo otus oli. Terävä katse oli keskittynyt tarkkailemaan punahiuksista kummajaista, kuitenkin pitäen silmällä myös Atrevauxin katsetta. Jos se sattui kiertämään ympäristössä, piti Darius huolen että painautui itse sekä painoi Iriadorin alas. Selvästi fauni epäili jotain. Joko tuo oli ylivarovainen tai sitten tiesi jonkun seuranneen. Mutta miksi Fauni olisi ollut ylivarovainen?
Darius uskoi älynneensä syyn, tarkkailtuaan hetken tuota punapäistä olentoa. Kenraali oli harvinaisen tietoinen metsän oikeudesta ja kuninkaan mielipiteestä tästä pienestä ryhmästä. Tuo kääpiökasvuinen otus kantoi selässään kyseisen lauman merkkiä. Tajusikohan Fauni, minkä kanssa oli edes tekemisissä?
Iriadorin ääni Haukansilmän päässä pysäytti ajatuksen kulun, kenraalin käydessä vilkaisemaan nuorempaansa. Iriador oli ilmeisesti tunnistanut Faunin äänestä, ihmekös. Darius mietti hetken viitsisikö edes vastata mitään punapään kysymyksiin.
En hänen kanssaan. Vaan hänen seuralaisensa. Se on faunin oma häpeä, jos asettuu minun tielleni, Velvollisuutemme on hankkiutua eroon vihollisista ja mahdollisista uhkatekijöistä, kuninkaan käskystä Darius vastasi lopulta telepaattisesti, vetäen sitten esiin mustan jousensa, yhden nuolen ja kävi tähtäämään sen kohden pienempää osapuolta.

Hecate ei huomannut kun Fauni kävi ympäristöä tarkkailemaan. Sillä ei ollut harmainta aavistustakaan, oliko joku lähettyvillä vai ei. Ei se tiennyt, eikä oikeastaan välittänyt. Vasta siinä vaiheessa jos joku yritti päälle käydä tai viedä hänen rakkaat pallonsa, silloin Hecate kävi joko kipittämään karkuun tai hyökkäsi päälle.
Fauni oli tyytyväinen, että otus piti tuon lahjasta.
Hecate pitää paljo--- Pidemmälle Hecate ei sanoissaan ehtinyt, kun ilmaa kävi halkomaan nopea suhahdus

Darius päästi irti ensimmäisestä nuolesta, joka oli tähdätty kohden Faunin seuralaisen päätä. Osui nuoli perille tai ei, kävi kenraali vielä toisenkin nuolen ampumaan, kolmannen, neljännenkin. Ampuessaan Darius nousi pois piilostaan ja lähti vakain askelin kävelemään kohden kaksikkoa, samalla kun keskittyi ampumaan kohden punahiuksista otusta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Heinä 2012, 00:11

Seuralaisen? Dariuksen toteamus faunin seuralaisesta sai Iriadorin kuuntelemaan tarkemmin. Korvat erottavatkin nyt myös toisen äänen, johon nuorempi ei ollut kiinnittänyt aikaisemmin huomiota. Se, kuka tai mikä tuo otus sitten oli, vaivasi punatukan mieltä. Eihän hän saattanut faunin toveria nähdä! Eikä tuon äänen perusteella saattanut mieltää olentoa juuri miksikään paitsi tietenkin jossain määrin älykkääksi olennoksi, koska se osasi ääneen puhua.
Koska kenraali laski olennon syystä tai toisesta viholliseksi, ei Iriador käynyt moista syytöstä kieltämään. Silti punatukkaa hirvitti ajatus, että tämä uhka saattaisi olla paremminkin tekemisissä Atrevauxin kanssa, joka taas tarkoitti sitä, että vihollista uhattaessa, Darius kävi uhkaamaan myös faunia. Ja sarvipään alkeellisesti tuntien, tuohan antaisi samalla mitalla takaisin eikä varmasti kävisi voimiaan säästämään. Etenkään, kun kyseessä oli kenraali Winder.

Karvakoipi silmäili tyytyväisenä Hecatea, jolla helminauha roikkui yhä puoliksi suussa. Henkiolento oli juuri kertomassa, kuinka paljon lahjasta piti, kun takkutukan, kuin myös faunin korva erotti ilmasta suhahduksen. Salamana Atrevaux oli kääntynyt ympäri, suuntaan jossa etäämmällä näki jotain turhankin tuttua. Magian harjoittama katse oli kuitenkin kohdistettu nuoleen, joka lähestyi nopeasti kaksikkoa, ja mitä ilmeisimmin oli tähdätty kohden Hecatea.
Käsi nousi osoittamaan kämmen edellä nuolen suuntaan, jolloin lentävän objektin ympärille ilmestyneet lieskat nielivät rätisten ammutun nuolen kesken sen ilmalennon, lennättäen nyt vain pienestä tuulenvireestä johtuen tuhkaa metsänhengen ylle. Toinen nuoli tuhottiin psionistin kyvyillä yksinkertaisesti räjäyttäen eloton kappale tuhannen kappaleiksi, samoin kävi myös kolmannelle ja neljännelle nuolelle, jotka räsähtelivät ilmassa kuin kuivat oksat magian yltäessä niiden tasolle.

Tuo kirottu kenraalinkuvatus oli nyt marssinut jousensa ja punatukkaisen kumppaninsa kanssa esiin korven suojista.
Winder, Winder, Winder, etkö ikinä opi, fauni päivitteli partaansa sukien, Jäitkö niin katkeraksi juoksupojan marinoille, että seurasit perässäni tänne asti? Mitä sinä vielä olet minulta vailla?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Heinä 2012, 00:33

Hecate päästi suustaan korkean äännähdyksen. Se ei muistuttanut kiljaisua, huudahdusta, ei edes karjaisua. Ääni kuulosti siltä, kuin joku olisi vetänyt kynsiään pitkin liitutaulua. Erittäin epämukava, ytimiin iskeytyvä vikinä. Otus päästi moisia ääniä pelästyessään, jolle nyt oli hyväkin syy. Alta aikayksikön, kun Fauni oli käynyt tuhoamaan nuolia, oli Hecate napannut pallonsa kiveltä ja kipittänyt murto-osa sekunnissa Faunin jalkojen juureen piiloon.
Kerta nuolista ei ollut mitään apua, päätti Darius lopettaa moisten nakkelun. Jousi löysi tiensä takaisin paikalleen Kenraalin kävellessä lähemmäksi toista. Atrevaux avasi suunsa, joskin Haukansilmä ei näyttänyt reagoivan tuon puheisiin. Sen sijaan, kun jousi oli asetettu selän puolelle, oli käsi käynyt nappaamassa kenraalin keihäänsä asevyöltä ja heilautti kohden faunia. Keihääseen tuli pituutta, aina se kaksi metriä. Darius seisoi juuri ja juuri kahden metrin päässä jättiläisfaunista, täten keihään terävän kärjen osoittaen nyt tuon kaulaan, vain muutaman sentin päässä faunin ihosta.

Pidätkö minua niin pikkumaisena, että moisen räkänokan takia repisin hiukseni? Darius kysyi virnistäen, samalla kun pudisteli päätään pienesti.
Ehkä hyvä vain että seurasin. Kuningas lienee halukas kuulemaan, millaisessa seurassa sinä vietät aikaasi Kenraali jatkoi. Kätensä ei tärissyt lainkaan, terä Faunin kaulan lähellä pysyi täysin paikoillaan. Haukansilmästä kuitenkin näki, että tuo saattaisi hyvinkin tuikata teräaseen suoraan faunin kaulavaltimoon, jos tuo yrittäisi mitään äkkinäistä tai tyhmää.
Päästä vihollinen päiviltä tai väistä. Asettumalla minun ja tuon sekasikiön väliin hankit itsellesi vain hankaluuksia, Atrevaux Haukansilmä totesi vilkaisten Hecaten puoleen, joka Faunin takaa kurkki melko tuimannäköisenä.
Huomatessaan tuon yksisilmäisen haltian mulkaisevan itseään, kävi Hecate räväyttämään suunsa apposen auki, näyttäen näin terävät torahampaansa. Toisinaan se toimi pelotteena vihollisten kohdalla. Dariuksen kohdalla se kuitenkin aiheutti vain kulmien kohotuksen, jonka jälkeen katse siirtyi takaisin Fauniin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Heinä 2012, 00:59

Iriador ei voinut tarkkakuuloisena olla irvistämättä kuullessaan Hecaten äänähdyksen, joka sai kylmät väreet loikkimaan pitkin selkää ja korvien välissä tykyttämään ilkeästi.
Fauni seisoi paikallaan, kädet selkänsä taakse nostettuina, seuraten Dariuksen lähestymistä, samalla kun pisti merkille Hecaten olleen kipittänyt jalkojensa taakse piiloon. Jousi löysi takaisin paikkansa miehen selästä ja tuon jälkeen toinen kenraali kävi kohottamaan keihäänsä terän kohden Atrevauxia. Sarvipää ei liikahtanut mihinkään suuntaan, mutta tuon katse seurasi tarkasti kaulalleen osoittamaan jäänyttä terää. Närkästynyt katse nousi terästä kuitenkin pian Dariukseen.

Pikkumaisena.. Kyllä. Suututtamisesi on yllättävän helppoa, lienetkö sitä itse huomannut, fauni huomautti välistä, jääden sitten kuuntelemaan solvausta siitä kuinka Arania varmasti kiinnosti millaisessa seurassa luottomiehensä aikaansa vietti. Kieltämättä. Olihan Atrevauxkin nyt huomannut tassun jäljen olennon selästä, minkä perässä Dariuskin vaikutti olevan. Tosin vain pahat mielessään.
Minä valitsen seurani itse. Kerro toki kuninkaalle, jos mielit, en pistä asiaa pahitteekseni, jos se oli soimauksesi taka-ajatus, fauni jaksoi maltillisena puhua toiselle, käyden hitaasti siirtämään toisella kädellä keihään terän syrjään kaulaltaan.
En laske henkiolentoa vihollisekseni, enkä myöskään aio väistää tieltäsi, uhkailitpa minua tuolla lelullasi tai et. Siinä missä uhmaat tuota viatonta olentoa, uhmaat myös minua. Sinuna valitsisin vastustajasi viisaasti, fauni tuumasi, käyden vetämään tyhjästä ilmasta toiseen käteensä maagisen, mustasta metallista taotun hilparin, jotta saattoi mieltää itselläänkin olevan jotain, jolla käydä suojaamaan nahkaansa. Atrevauxin katse laski jaloissa pyörivään Hecateen, Enkä laske parhaaksi mahdolliseksi ideaksi uhmata tuota.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Heinä 2012, 01:24

Darius virnisti varoittavasti faunille, tuon käydessä huomauttamaan Haukansilmän suututtamisesta. Ennen niin jäätävän rauhallinen kenraali oli nykyään helposti suututettavissa, Darius syytti siitä menetettyä silmäänsä. Huomattavasti oli eliitti muuttunut sen menettämisen myötä.
Fauni kävi myös huomauttamaan olevansa vapaa valitsemaan seuransa. Tottahan se oli, mutta vapauttaan kannatti käyttää oikein, mikäli halusi kuninkaan niin helposti horjuvan luottamuksen pitää. Atrevauxen käydessä siirtämään terää pois kaulaltaan, antoi haukansilmä myöten hieman. Terää ei kuitenkaan turhan kauas toisesta kenraalista annettu kuljettaa, sillä minkäänlaista ratkaisua tälle tilanteelle ei ollut ilmestynyt.
Sinä puhut aivan liikaa Darius kävi huomauttamaan kaikkiin Faunin herjoihin, päättäen olla kommentoimatta niitä yksikerrallaan sen pahemmin. Kuten todettu, hän oli toiminnan mies, keskustelulla hänet sai vain kahta kertaa kärttyisämmäksi Ehkä pitäisi leikata kielesi pois.

Fauni ei edistänyt tilannetta yhtään parempaan suuntaan hankkiessaan myös itselleen aseen. Katse kävi tuossa mustanpuhuvassa aseessa, mutta nousi takaisin fauniin tuon viimeisien sanojen myötä. Seurasi hiljaisuus. Turhankin jännittynyt sellainen. Fauni oli tehnyt harvinaisen selväksi, ettei aikonut väistää kenraalin ja henkiolennon välistä. Darius oli myös tunnettu siitä, ettei hän päätöksiään peruisi. Faunille oltiin annettu mahdollisuus hoitaa asia itse, jonka jälkeen oltaisiin säästytty sen suuremmilta naarmuilta.. tai no, otus olisi kuollut, muut olisivat lähteneet paikalta tyytyväisinä pois.

Lopulta se hiljaisuus napsahti, Haukansilmän tehdessä aloituksen. Alta aikayksikön oltiin Keihäs käyty ottamaan paremmin käteen ja lähdetty hyökkäämään kohden Faunia. Keihästä käsiteltiin yhdellä kädellä, nopeasti, sulavasti ja tarkasti. Liikkeensä ja jalkatyönsä oli moitteetonta ja jopa jäätävän harkitsevaa, Kenraalin käydessä nyt hyökkäämään toista kohden armotta. Tappavia iskuja tuo ei kuitenkaan käynyt laukomaan, sillä ehkä oli vain parempi hakata Fauni henkihieveriin, kuin käydä teurastamaan tuo ja mennä ilmoittamaan kuninkaalle, kuinka tuon karvakoipinen toveri oli päässyt hengestään. Iskut olivat sen sijaan lähinnä pintanaarmuja tavoittelevia viiltoja, jotka joko osuivat kohteeseensa tai ei. Välillä, sulavasti käsissä pyörivä keihäs kävi kääntymään toisin päin, jolloin tylpällä päällä yritettiin iskeä lamauttavia iskuja tiettyihin, tarkkoihin paikkoihin kehossa.. Joskin, Faunin anatomia ei ehkä ollut prikulleen samanlainen, mitä tavanomaisilla humanoideilla.

Hecate kävi hyppimään kauemmaksi kamppailun lähtiessä käyntiin. Otus ei tietenkään ollut pahemmin ymmärtänyt, mitä isot miehet olivat puhuneet, mutta jo pelkkä äänensävy kaksikon välillä riitti kertomaan otukselle tarpeeksi. Sokeansilmät katsoivat hetken aseiden kanssa huitovaa kaksikkoa, kunnes huomio kiinnittyi porukan toiseen punapäähän. Rohkeutta keräten otus kävi mutristamaan huuliaan ja otti kunnon otteen nahkaisesta pallostaan, muutama vauhtia ottava heilautus, jonka jälkeen pallo heitettiin kaikin pienin voimin päin tuon punapäisen miehen päätä, osuenkin siihen yllättävän hyvin!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Heinä 2012, 02:02

Haukansilmän yksitoikkoiset vastaukset saivat alakanttiin toista katsovan faunin hymähtämään. Kyllä hän tiesi, mihin tämä oli ajautumassa. Ei olisi ajautunut, jos Darius olisi ollut hitusen fiksumpi päästään. Molemmin puolin tasapainotetun, alaspäin sievässä kaaressa taipuvat julmetun isot murskaavat terät ja pitkän kaksihaaraisen pistoterän omaavasta hilparista otettiin siitä pitelevällä kädellä parempi ote hieman alempaa. Vaikka ase saattoi näyttää painavalta, oli Atrevauxilla harjaantunut taito käsitellä tappavaa asetta juuri niin kuin tahtoi. Kevyesti ja sulavasti. Kohta sen saisi huomata myös Darius, mikäli mieli keihäänsä kärjellä alkaa sohia sarvipäätä kohden.

Pianpa keihäät kalahtivatkin yhteen. Ääni sai Iriadorin vaistomaisesti peruuttamaan kauemmas kaksikosta, sillä nuoremmalla ei ollut osaa eikä arpaa astua tuon rähinöitsevän kenraalikaksikon väliin, ellei ollut pakko. Tappaa hän ei suonut kummankaan toistaan, ja se olikin ensimmäine ja viimeinen hetki, kun Iriador oli valmis asettumaan noiden hullujen väliin. Toisaalta, miksi kenraalit toisensa pyrkisivät tappamaan? Pikemminkin noiden taistelu ja uhma tuntui olevan yritys vain alentaa toista. Pyrkiä näyttämään että itse oli parempi, kuin haastava osapuoli.
Oli miten oli, jäi punatukka totisena seuraamaan koitosta kuulonsa avulla syrjästä, kunnes sai yllättäen pallon päähänsä. Sokea kävi nytkähtämään hämmentyneenä hieman, muttei säikähdys saanut miestä kuitenkaan kaatumaan. Aura havaitsi kuitenkin vähän matkan päähän tipahtaneen pallon, jonka Iriador kävi noukkimaan omiin käsiinsä ylös mitään aavistamatta. Mitä riivattua oli oikein tekeillä?

Fauni sai puolestaan todistaa Dariuksen pätevää jalkatyötä, sekä ihoa ja lihaksia raastavia tarkkoja lyöntejä. Sarvipää pysytteli toistaiseksi puolustuskannalla, antaen toisen kenraalin suoda hänelle niin paljon iskuja päälle kerralla kuin mieli. Hilparia käytettiin lähinnä yhdellä kädellä, milloin lukiten vastustajan keihäs paikoilleen, milloin vain lyöden sivulle tai kolauttaen teräaseiden kärjet yhteen. Välillä hilparia tuettiin myös toisella kädellä, jolloin aseen pyörittäminen kuin kilpenä oli mahdollista.
Vaikka Atrevauxin aseen käsittely olikin taitavaa, ei tuokaan voinut kaikkia iskuja käydä torjumaan. Dariuksen keihäs kävi sivaltamaan naarmuja ja syvempiäkin haavoja sinne tänne, mikä sai pienen irvistyksen käymään lähinnä ilkeästä kirvelystä johtuen faunin kasvoilta useasti.
Puolustuskannalla roikkuminen sai faunin turhautumaan. Yhdellä voimakkaalla sivalluksella Winderin keihäs käytiin lyömään reilusti sivuun, jonka aikana Atrevaux sai riittävästi aikaa siirtyä vuorostaan itse suorittamaan iskuja kohden Dariusta. Vaikka vanha fauni olisi saattanut tehdä erittäin fataalia jälkeä hilparinsa kanssa, murskata luita ja katkoa raajoja, tyytyi Atrevaux tavoittelemaan syvempiä lihashaavoja erityisesti kilpailevan kenraalin käsiin ja jalkoihin, väsyttämään tuota ja hidastamaan hyökkäyksiä vastaisuudessa. Samalla mieli yritti alistaa vastustajaa milloin minkäkin ärsykkeen uhriksi milloin kuvittelemaan silmässä olevan roska, milloin tuon kokemaan kramppeja lihaksiinsa tai muuten vain jyskyttämään korvien välissä niin, että se haittasi toisen keskittymistä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Heinä 2012, 02:26

Uhmakkaantuima ilme hengettären kasvoilla muuttui pian järkyttyneeksi, tuon toisen punahiuksisen otuksen käydessä poimimaan hänen pallonsa maasta! Se aikoi varastaa pallon! Kidnappaus! Kaappaus! Ryöväys! Hecaten aarre!
Hetkeäkään miettimättä mahdollisia seurauksia oli otus syöksähtänyt vauhtiin. Salamana tuo oli saapunut Iriadorin lähelle ja nyt ponkaisi ylös kohden miehen käsivartta. Ilmalennon aikana kokoonsa nähden valtavat leuat avautuivat apposen auki ja pian sai korkeahaltia tuntea ikävän terävän hammasrivistön käsivarressaan. Käsivartensa kietoutuivat myös haltian käsivarren ympärille, samalla kun paksuilla jaloilla käytiin potkaisemaan pallo pois miehen käsistä. Pallo oli nyt pelastettu! Hecate oli sankari!

Kenraalien välinen taistelu ei ottanut loppuakseen. Vastahan se oli alkanut. Kylmänrauhallinen Darius pisti merkille faunin puolustuskannan, joka pian kuitenkin muuttui hyökkääväksi. Voimakas isku keihääseen sai kuiskauksen kenraalin horjahtamaan pienesti, jonka jälkeen fauni otti tilanteen hallintaansa käyden nyt vuorostaan hyökkäämään. Ensimmäinen isku osui perille, tehden suurempaa vahinkoa nuoremman kenraalin reiteen. Kuitenkin, seuraavat hyökkäykset käytiin joko väistämään taidokkaan nopeasti tai torjumaan. Isku jalkaan oli kuitenkin hidastanut hieman silmäpuolen vauhtia, jonka johdosta kenraali oli kaksi kertaa varovaisempi loukkaantuneen jalkansa suhteen.
Maagi kävi myös käyttämään hyödykseen voimiaan, joilla kävi luomaan milloin mitäkin ärsykeilluusioita. Niin ärsyttävän piinallisia kuin ne olivatkaan, koitti Darius parhaansa mukaan ne sivuuttaa. Hän oli kokenut sotilas, joka ei saanut pienten sivuseikkojen häiritä taistelua. Oli kyseessä sitten kutiava ahteri tai suuri vuotava haava.

Atrevauxin ei annettu kauaa pysyä hyökkäävänä osapuolena, sillä Dariushan ei puolustuskantaan sortuisi. Kun sopiva väli tuli, kävi Kenraaleista nuorempi syöksähtämään lähemmäs toista. Sen sijaan että olisi survaissut alati pituuttaan muuttavan aseensa fauniin, kävi haukansilmä tarraamaan tuon toiseen sarveen ja kirjaimellisesti kiskaisi pukinparran alemmas, horjuttaen vakavasti tuon tasapainoa. Sarvesta päästettiin kuitenkin pian irti, jota seurasi nopea, napakka potku suoraan Faunin kylkeen, teräväkärkisellä kengällä.
Ja meno jatkui. Molemmat osapuolet olivat aikalailla sekä että puolustus ja hyökkäys kannalla, milloin mikäkin sopi kummalle. Enää Darius ei tyytynyt yrittämään viiltohaavoja pitkin faunin kehoa, vaan nyt myös pistohaavoja ja syvempiä, kivuliaampia viiltoja milloin mihinkin. Kohteena olivat lähinnä Faunin jalat, jotka kenraalia tällä hetkellä eniten huolestuttivat tuon fyysisistä ominaisuuksista. Mikäli Fauni päättäisi potkaista, tulisi se sattumaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Heinä 2012, 03:07

Hyökkäykset eivät menneet niinkään perille, mutta Winderin hidastumisesta fauni saattoi olla tyytyväinen. Myöskään mielenmagia ei haitannut tuon menoa. Olisi siis kokeiltava jotain järeämpää seuraavaksi. Psionismi olikin lähinnä ollut pelkkää kokeilua. Testausta siitä, kuinka herkästi magiaan mies reagoi. Täten oli helpompi laskelmoida myös toisen heikkouksia. Oli hyvä aloittaa vähäisestä, harmittomasta riesasta, edetä siitä aina pahempaan ja voimakkaampaan ärsykkeeseen. Pian Atrevaux räiskisi elementtejä vasten tuon itseään täynnä olevan kenraalinkuvatuksen naamaa. Käristäisi vielä tuon parran leuasta niin, ettei se siihen vahingossakaan kävisi enää uudestaan kasvamaan!

Iriador pyöritteli varomattomasti palloa käsissään. Se ei tuntunut varsin erikoiselta, vaan ihan vaan tavalliselta, nahkaiselta pallolta. Aura kävi yllättäen välähtämään kirkkaan punaiseksi, kun jokin kävi syöksymään kiinni korkeahaltiaan. Ja se jokin puri hyvin ilkeästi vain kankaan suojaamaan käsivarteen, upottaen häijyn hammasrivistönsä Iriadorin lihaan.
Äänekäs parahdus pääsi nuoremman suusta kivun käydessä sykkimään pitkin käsivartta. Pallo olisi enemmin tai myöhemmin käynyt lentämään pois käsistä, mutta kädessä hampaillan roikkuva otus kävi sen potkaisemaan kauemmas hetimiten. Se, kaduttiko koko palloon koskeminen nyt, ei jaksanut mietityttää punapäätä, joka pyrki irrottamaan kaikin mahdollisin keinoin hengetärtä itsestään.

Vain hieman syrjemmässä, olivat kenraalien kannat jälleen vaihtuneet. Darius oli onnistunut kiskaisemaan faunia tuon toisesta sarvesta, joka sai Atrevauxin horjumaan ja kompuroimaan hetken paikoillaan. Ainakin riittävän kauan, jotta Haukansilmä saattoi suoda ikävän potkun haarniskoidulla jalallaan karvakoiven kylkeen. Korkeintaan hymähdys pääsi vanhan, kovanahkaisen faunin suusta iskun osuessa, kunnes hilparin ja keihään kolahtelu yhteen alkoi taas.
Kannat hyökkäävästä puolustavaan vaihtuivat alati, eikä kamppailulle näyttänyt tulevan loppua. Atrevaux sai tehdä kaikkensa välttääkseen jalkojensa pahemman vahingoittumisen. Viiltoja tuli sinne tänne, tosin nekin muutamat jäivät niin pintaan, etteivät saaneet juuri minkäänlaista kipua saatikka vahinkoa aikaiseksi. Yksi jos toinen pistohaava sen sijaan ylsi puolustuksen yli, tökkäisten ilkeitä reikiä faunin reiteen.
Nyt hilparin käyttö keskitettiin täysin vain toisen käden varaan. Magia kun tuppasi olemaan se faunin hyödyntämistä keinoista yleisin. Vasen kätensä alkoi hohtaa vihreää valomaista energiaa, joka iskettiin taistelun lomasta vasten maata. Maasta alkoi kaivautua esiin juuria. Isompia ja pieniä, jotka pyrkivät tarttumaan Winderin jaloista, kaataakseen tuon alas tai vaihtoehtoisesti horjuttamaan tasapainoa. Tämä oli taas yksi niistä monista keinoista hidastaa vastustajaa lähitaistelussa epäreilua tai ei, sodassa ja rakkaudessa kaikki oli tunnetusti sallittua! Lisäksi Winderin naamaan yritettiin heittää tuon hetkeksi sokaiseva valopläjäys, joka mahdollisesti soisi jälleen pukinparralle tehdä fataalimpaa osumaa mieheen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Heinä 2012, 11:52

Haltian parkaisuun Hecate ei reagoinut mitenkään. Sille ei tullut pahamieli toisen satuttamisesta, sillä sen pieneen kalloon oli painunut muistikuva siitä, että suippokorvaiset ihmiset olivat vihollisia. No, Pallo kuitenkin saatiin pelastettua, se oli pääasia. Hetken Hecate vielä roikkui pienin voiminsa haltiassa, joka nyt lähti repimään hengetärtä irti itsestään. Ennen kuin haltialle annettiinkaan mahdollisuutta tarrata kunnolla otukseen, päästi Hecate irti ja hypähti alas. Maahan tömähdettyään se nopeasti ja erittäin harmittomasti potkaisi punahiuksista haltiaa jalkaan, kipittäen sitten pelastamaan palloaan.

Darius havahtui vilkaisemaan nopeasti Iriadorin suuntaan, kuullessaan nuoremman parkaisun. Otus oli käynyt Iriadorin kimppuun syystä taikka toisesta. Pidemmäksi aikaa Darius ei jäänyt katselemaan miten Iriador pärjäsi puolituisen otuksen kanssa, vaan huomio keskittyi takaisin toiseen kenraaliin.
Iriador, Tapa se! Darius huudahti sotilaalle iskujen välistä. Kerta tuo mukaan oli tullut, saisi myös olla hyödyksi. Dariuksen oli turha edes harkita itse hyppäävänsä Hecaten kimppuun, sillä samalla sekunnilla kun hän kääntäisi selkänsä Atrevauxille, olisi haukansilmä melko varmasti maassa.
Faunin toisen käden alkaessa hohtamaan vihreää hohkaa, kävi Darius kiroamaan pienesti mielessään. Tietenkin hän oli odottanut maagin käyttävän magiaa, mutta aina se oli yhtä inhottavaa huomata noiden heittelevän loitsujaan. Fauni yritettiinkin pysäyttää parhaan mukaan, tuloksetta. Tuo sai pidettyä magiansa yllä ja pian maasta alkoi kaivautua juuria esiin. Lieni sanomattakin selvää, kannattiko noita varoa vai ei.
Kasvoihin suunnattu hyökkäys käytiin sekä torjumaan kädellä, että väistämään kyykistymällä. Vihainen katse käväisi Faunissa, kunnes Haukansilmä lähti hyppimään kauemmaksi karvakoivesta. Tuo kirjaimellisesti hyppi pitkähköjä loikkia taaksepäin, välillä potkaisten suurempia juuria kauemmaksi, välillä katkaisten jalkoihin tarrautuneita pienempiä juuria keihäällään.

Darius kuitenkin hypähti kivelle, jolle juuret eivät ehtineet saatikka yltäneet niin hyvin. Keihäs iskettiin kiveen ja salamana oltiin esiin vedetty jousi, jouseen jännitettiin peräti kolme nuolta samaan aikaan. Hetken pysähdys, kenraalin tähdätessä toiseen. Haastava katse oltiin lukittu Fauniin, kuinka monta nuolta tuo ehtisi torjua? Kaikkiko? Vaikka niitä tulisi lisääkin? Vaikka taustalla saattoi olla häiriötekijänä Iriador, joka toivon mukaan oli lähtenyt toteuttamaan Kenraalin käskyä päästää torahampainen otus päiviltä.
Darius päästi irti nuolista, jotka lähtivät nyt kiitämään kohden Faunia. Heti kun edelliset nuolet oltiin vapautettu, kävi käsi hakemassa jälleen muutaman lisää, nopea tähtäys, ja uudet nuolet lähtivät liikkeelle. Tämä sama liikerata tuli toistumaan muutamaan otteeseen ja sitä häiritsi vain ne muutamat juuret, jotka jalkoja kävivät havittelemaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Heinä 2012, 13:24

Otus ei roikkunut Iriadorin kädessä niin lujaa, etteikö nuorempi sitä olisi saattanut siitä repiä irti. Ainoa asia mikä nuorempaa harmitti olikin, että tuo voisi viedä palan hänestä mennessään kiitokseksi moisesta yrityksestä.
Kauaa punapään ei tarvinnut pyöriä ja hyöryä ja ravistella olentoa irti, kun se itse avasi kitansa ja Iriadorin jalkaa potkaisten syöksyi jonnekin lähistölle. Nuorempi haltia jäi hetkeksi pitelemään kättänsä, joka nyt vuosi verta lukuisista pienistä puremajäljistä, tahraten nuoremman päällä olleen paidan hihan täysin punaiseksi. Dariuksen ääni havahdutti nuoremman. Käsky kävi tappaa olento. Ilmeisesti se näykkäisemässä käynyt pikkuinen pörröpää.
Käsi laskeutui haavaa pitelemästä ja tarrasi vyöllä roikkuvalle, pidemmälle miekalle, joka vedettiin esiin. Nuorempi ryhtyi äänien perusteella jäljittämään takkutukkaa.

Sillä välin Argenteuksen ja Winderin yhteenotto jatkui vain hieman syrjemmässä. Juuret tekivät tehtävänsä pätevästi, ajaen lopulta toisen kenraalin syystä tai toisesta kauemmas faunista. Etäämälle. Atrevaux naurahti ääneen. Darius oli tehnyt pahimman mahdollisen virheen, jonka oli saattanut. Hankkiutua nyt maagikosta kauemmas! Ja vielä huippuunsa koulutetusta sellaisesta!
Katse käväisi nopeasti Iriadorissa, joka miekkansa kanssa oli ennättänyt sarvipään mielestä liian likelle Hecatea, ja käännettiin sitten takaisin Dariukseen. Nuoli suhahti juuri ohi pään, joka sai faunin kohottamaan kulmiaan. Toinen lensi ohi, kolmas sen sijaan pamahti vasten jalkaa, jääden roikkumaan kiinni reiden etupuolelle. Atrevaux hymähti. Ennen kuin Winder oli ehtinyt ampua yhtä ainokaista nuolta lisää, kävi vihreä valo loistamaan taas sarvipään kädessä, kutsuen juuret kuin muuriksi tuon eteen. Suojaamaan mahdolliselta tulitukselta. Koska juurista muodostunut korkea muuri oli riittävän pitkä ja leveä piilottaakseen Atrevauxin kokonaan taakseen, ei Darius saattanut arvata kummalta puolelta fauni kävisi seuraavaksi hyökkäämään.

Hetken ansaansa lisää valmisteltuaan, lähti fauni lähestymään muurin vasempaa laitaa, ja sen reunalle päästyään nakkasi valtavan tulipallon, joka räjähtäisi kohteeseensa osuessaan, kohden Dariusta. Kenraalin liikkeitä seurattiin tarkasti ja lisää tulisia palloja heiteltiin kämmenestä tuota kuvotusta kohden.
Liiskaan sinut kuin torakan Winder! fauni karjaisi välistä, kunnes juurimuuren löi kasaan valtava Bracollach. Sarvekas, tumma kissapeto loikkasi yhdellä suurella hypyllä faunin ja Dariuksen väliin, karjahtaen häijysti ja lähti sitten sorkkimaan kohden Haukansilmää valtavilla käpälillään. Otuksen tehtävänä ei taaskaan ollut tappaa, vaan korkeintaan vahingoittaa. Ei fataalisti, mutta näkyvästi. Ansan tarkoituksena oli lähinnä antaa Dariuksen tanssia summoonipedon kanssa sen hetken, kun Atrevaux itse hankkiutui Iriadorin luokse ja ryhtyi iskemään tuota pois pelistä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron