Bring it on, bro! || Crim

[Aksutar]

Fauni kävi piiloutumaan juurista muodostuvan muurin taakse. Haukansilmä lopetti nuolien tuhlaamisen, jääden sitten valmistautuneena odottamaan, mistä fauni hyökkäisi seuraavaksi ja miten. Kuitenkin, tässä hetken hengähdyksen aikana oli hyvä hetki vilkaista, mitä Korkeahaltia teki

Hecate halasi nopeasti nahkapalloaan, huomaten sitten punahiuksisen miehen lähestyvän. Vaikkei kovin älykäs ollutkaan, oli Hecate silti fiksu. ei tarvinnut kauaa katsella, kun otus tajusi miehen olevan sokea. Mikäli tuo olisi nähnyt hänet, olisi miekan esille vetänyt mies jo syöksynyt kohden. Hengetär sähähti ja oli jälleen kuin rasvattu salama lähtenyt liikkeelle. Nyt tuo otus päätti näyttää sen ilkeän, räyhänhenki puolensa. Uskomattoman nopeasti vipeltävä henkiolento oli liikkeidensä suhteen hiljainen, mutta aina siellä täällä tuo päästi äännähdyksen jos toisenkin. Otus piiritti haltiaa, juosten tuon ympärillä, välillä äännähtäen kauempana, välillä suoraan selän takana.
Palloa käytettiin myös aseena. Sillon tällöin Hecate heitti nahkapallon päin haltiaa, josta pallo kimposi pois ja tipahti maahan. Maahan tippunut pallo käytiin poimimassa salamana ja heitettiin aina uudestaan ja uudestaan, osuen milloin mihinkin, joskus jopa ohi.

Ehkä nopeakinttuinen otus ei ollut sopiva vastus sokealle sotilaalle. Kerta Iriador ei suuremmassa vaarassa näyttänyt olevan, keskittyi Haukansilmä takaisin fauniin. Juuri ja juuri ajoissa. Fauni tuli esiin muurin vasemmasta päästä, Kenraali jännitti jousensa ampuakseen, mutta Atrevaux oli nopeampi. Valtava tulipallo lennähti kohden, jonka Haukansilmä ehti väistää nipin napin. Keihäs napattiin irti kivestä ja haltia kirjaimellisesti heitti kuperkeikan taaksepäin, tipahtaen näin valtavan kiven taakse suojaan tuolta hyökkäykseltä.
Faunin karjaisulle Haukansilmä virnuili itsekseen. Torakan. Torakat olivat tunnetusti sitkeitä otuksia, jotka eivät vähästä kuolleet. Haukansilmä pysytteli kiven takana turvassa, kunnes oli kutakuinkin varma siitä, ettei lisää tulipalloja ollut lentämässä. Nopeasti haukansilmä kierähti pois piilostaan, jouseensa valmiiksi viritettynä kaksi nuolta. Kuitenkin, vastassa ei ollut vain fauni, vaan nyt myös tuon sarvellinen jättipeto. Haukansilmän ilme vakavoitui entisestään, kissamaisen pedon käydessä hyökkäämään kohden. Nuolet lennähtivät päin petoa, ennen kuin Darius katsoi parhaakseen loikkia hieman kauemmas tuon otuksen edestä. Voimakas, mutta hidasliikkeinen peto otti nuolet päin niskaansa, joskin niistä ei näyttänyt olevan edes hidasteeksi tuon menolle.

Hecate kävi pysähtymään kauemmas huomatessaan Faunin lähestyvän. Jostain oli myös ilmestynyt suurempi otus riehumaan toisen haltian kanssa, mutta Hecate ei tuota alkanut kyseenalaistamaan pahemmin. Se oli olemassa, se oli täällä ja sitä kannatti varoa, jos se lähelle tuli. Virnuileva hymy kuitenkin nousi Hengettären kasvoille kun Fauni lähestyi sokeaa sotilasta.
Virne kuitenkin pyyhkiytyi äkkiä, muuttuen vihaiseksi mulkoiluksi

Hetken Darius kissapedon kanssa ehti leikkiä, kun huomasi Faunin suuntaavan kohden Iriadoria. Raukkamaista pistää apurit taistelemaan haastajan kanssa ja sitten käydä itse sokean kimppuun! Darius ei aikonut katsella sitä sivulta. Sillä samalla sekunnilla käytiin maasta potkaisemaan kivi ja hiekkaa, risuja ja multaa päin kissapedon näköä. Kun tuo menetti hetkellisesti näkönsä, kävi Kenraali askeltamaan pedon niskalle ja siitä hyppien pitkin tuon kehoa takaisin kivelle, jolla äsken oli seissyt. Kivellä otettiin muutama juoksu askel, jonka aikana keihäs vedettiin jälleen esiin. Kenraali hyppäsi, suoraan kohden Faunin niskaa

Hecate huomasi takaa hyppäävän haltian ennen kuin Atrevaux moista tiedosti. Alta aikayksikön oli hengetär pinkaissut vauhtiin, kiivennyt lupaa kyselemättä salamana Faunin olalle ja hypähti siitä nyt kohden Kenraalia. Olennon vauhti ja äkillinen hyökkäys yllätti Haukansilmän täysin, jonka seurauksena hengetär kävi mäjähtämään kirjaimellisesti päin kenraalin näköä.
Darius kuitenkin vielä ilmassa nappasi kiinni otuksen hiuksista ja viskaisi tuon irti kasvoistaan, päin suurta kiveä joka takanaan oli. Hecate kiljaisi vihlovan korkealta osuessaan kiveen, mutta ei kuitenkaan loukannut itseään pahemmin. Mustelmia, kipeitä paikkoja korkeintaan. Kiljahdus johtui lähinnä silkasta säikähdyksestä.
Haukansilmä laskeutui suoraan Atrevauxen taakse. Tai tuon eteen, mikäli tuo oli ehättänyt kääntymään. Kuitenkaan silmäpuoli ei käynyt hyökkäämään. Darius seisoi paikoillaan jokseenkin.. velton oloisesti. Kasvonsa olivat kohdistettuina alaspäin, samalla kun mies tuntui hengittävän raskaasti, jopa haukkovan henkeään.

Hecate nousi kivellä seisomaan, tökkien nyt etusormiaan yhteen syyllisen näköisenä. Ehkä hän vahingossa oli heittänyt kirouksen Haukansilmän päälle, ehkä ei. Otus kuitenkin näytti niin syylliseltä kuin mahdollista, tökkiessään sormiaan yhteen ja vilkuillen varovasti Faunia kulmiensa alta. Mutta se oli tehnyt vain mitä vaistot olivat käskeneet. Puolustanut ystäväänsä, vaikka se vaatisikin sitten rajumpia otteita.
Dariuksen kasvot kohosivat nyt katsomaan eteenpäin. Mies oli selvästi kalpeampi mitä normaalisti, horjuen kuiskauksen kenraali kääntyi puolittain kohden hengetärtä, käyden osoittamaan tuota keihäällään. Se uhkailu jäi kuitenkin lyhyeen, kenraalin kaatuessa kyljelleen maahan haukkomaan henkeään, kuin kala kuivalla maalla.

[Crimson]

Kun tulipallot lentelivät vieressä, sai Iriador räiskyvien liekkien sijasta maistaa Hecaten kiljahduksia. Sokealla, äänien perään suuntaavalla sotilaalla ei ollut mitään mahdollisuuksia iskeä miekkojansa täsmälleen oikeaan suuntaan. Kun terä heilahti ensimmäiseen suuntaan, kuului mättäiden rasahduksia ja kiljahdus taas toisesta suunnasta ja tätä jatkui monen monta kertaa. Vaikka Iriador oli iskuistaan yllättävän nopea, ei korkeahaltia silti pysynyt itseään nopeamman hengen perässä millään.
Viimeisen tikin jahdille iski, kun takkutukka ryhtyi taas viskelemään haltiaa pallollaan. Vaikkei Iriador ehkä saattanut saada miekkojensa teriä perille saakka, saattoi tuo silti väistellä ja torjua liikkeitä tunnistavan auransa avulla nahkaisen pallon lennot. Ja aina kun olento kävi hakemassa pallonsa punatukan läheisyydestä, huitaisi Iriador tuota kohden miekallaan siinä toivossa, että sai kenties viillettyä tuota tai vaihtoehtoisesti vain pidettyä kaukana itsestään.

Silllä välin valtava kissapeto tanssitti Dariusta. Se ei ollut nopein mahdollinen vastus, mutta riitti pitämään Dariuksen hetken kiireisenä. Se härnäsi miestä oikoen kynsillään tuota kohden, milloin louskaisemalla leukojaan aivan kenraalin kasvojen edessä ja milloin yrittämällä huitoa valtavalla hännällään tuota. Haukansilmä oli reilusti pienempi mitä Bracollach, eikä tuon pienen haltian hyökkäyksistä yksin ollut mitään kaatamaan valtavaa, karhunlailla jylisevää petoa.
Toisaalla taas Atrevaux oli ennättänyt Iriadorin luokse, käyden säälimättömästi potkaisemaan nuoremman nurin maahan. Pieni paineaalto sai punapään myös pysymään maassa. Aalto lisäksi heitti nuoren sotilaan aseet matkoihinsa tuon käsistä, joka teki maassa makaavasta Iriadorista hyvin vaarattoman vastustajan. Hecaten touhuja sarvipäällä ei ollut sillä hetkellä aikaa käydä noteeraamaan vilkaisua kummemmin...

Pian kissapeto käytiin kuitenkin sokeuttamaan hetkeksi potkaisemalla tuon muutenkin matalalla vievän pään silmiin metsän tomuja. Peto päästi sähähdyksen ja karjahduksen välimaastosta äänen, käyden pyyhkimään tassunsa kynnettömällä syrjällä silmiään. Darius loikki pitkin horjuvaa jättiläistä, takaisin kivelle jossa oli hetki sitten seissyt ja ponkaisi siitä edelleen kohden puolestaan jättiläisfaunia.
Atrevaux ei mokomaa huomannut, kuin vasta pistäessään merkille Hecaten kiipeävän itseään pitkin olalleen ja ponkaisevan sitten kohden toista kenraalia. Karvakoipinen horjahti pienesti eteenpäin ponkaisun aiheuttamasta voimasta, mutta pysyi kuitenkin pystyssä ja kääntyi ympäri valmiina ottamaan Winderin isku vastaan.
Hecate lennähti vasten kiveä Dariuksen toimesta, kiljahtaen jälleen kerran korkealta ja kovaa, joka varmasti sattui vähänkin tarkkakuuloisemman korviin. Fauni ei äänestä kuitenkaan välittänyt, vaan tuijotti nyt eteensä tipahtanutta kenraalia, joka ei käyttäytynyt.. niin kuin olisi pitänyt.

Maagi silmäili tympeästi toista kenraali. Kulma kävi kuitenkin nousemaan, kun mies kohotti hyvin kalpeita kasvojansa ylös päin. Vaikutti kuin tuon olisi ollut vaikea hengittää, eikä miehen horjuminenkaan kovin turvalliselta enää näyttänyt. Fauni ei kuitenkaan tehnyt elettäkään auttaakseen tuota, vaan hymähti paheksuen kamppailun keskeytymistä. Vai oliko tämä jokin temppu? Katse selasi nopeasti kalpean miehen, etsien vakavia vammoja, jotka olisivat saattaneet moisen reaktion aiheuttaa mutta sellaisia ei löytynyt.
Mikäs sinulle nyt tuli Winder? Onko immuniteettisi niin huono että sairastuit kesken ilmalennon? Atrevaux pilkkasi virniestäen, kunnes ilme vaihtui hämmentyneeksi Haukansilmän kaatuessa kyljelleen maahan.
Iriadorkin havahtui sijoiltaan panssareiden rytisten vasten mätästä. Huoli valtasi nuoremman, sillä hänen lisäkseen ainoa, jolla armoreita päällä oli, oli ollut hänen esimiehensä.
Darius! nuorempi huudahti huolen täyttämällä äänellään. Nuorimies kompuroi ylös sijoiltaan, ja välittämättä mahdollisista esteistä tai faunin estelyistä, jotka käytiin heti lyömään sivuun, punapää harhaili henkeä haukkovan kenraalinsa luokse tarkistamaan, oliko tuo loukkaantunut pahemminkin.

Fauni katsoi hetken toimitusta, hymähtäen, jonka jälkeen katse nousi kivellä seisovaan Hecateen joka iski etusormiaan kerta toisensa jälkeen peräkkäin yhteen. Lisäksi tuo kuikuili hyvin syyllisen oloisena Atrevauxia, joka sai sarvipään astelemaan kohden metsähenkeä. Samalla näkönsä takaisin saanut Bracollach kadotettiin omaan maailmaansa ja nuoli, jonka Darius oli aikaisemmin faunin jalkaan onnistunut ampumaan, katkaistiin. Pidempi varsi oli vain tiellä.
Rauhallisesti sarvipäinen kenraali lähestyi metsänhenkeä, pysähtyen sitten kiven viereen katsomaan takkutukkaista toveriaan.
Hecate, teitkö sinä jotain hänelle?.

[Aksutar]

Oletetusti Darius ei vastannut mitään faunin herjaan. Maahan kaatunut Kenraali yritti muutamaan otteeseen nousta ylös, pääsemättä kuitenkaan muutamaa senttiä ylemmäs. Toinen käsistä nousi kaulalle, aivan kuin koittaen repiä jotain irti kaulan ympäriltä. Mitään siinä ei kuitenkaan ollut, ei niin näkyvänä kuin näkymättömänä. Iriadorin saapuessa luokse kävi toinen haukansilmän käsistä nousemaan nuoremman käsivarrelle, ainoaan kohtaan jossa korkeahaltialla ei pahemmin panssareita ollut. Ote nuoremmasta kävi puristavaksi, jopa tuskallisen kivuliaaksi. Pikku hiljaa Kenraali alkoi vaipumaan tiedottomaan tilaan. Kenraali ei hengittänyt. Ote Iriadorin käsivarresta alkoi hellittää.

Hecate naputteli yhä syyllisen oloisena sormiaan yhteen, kun fauni kävi kävelemään otuksen luokse. Häpeilevä vilkuilu jatkui yhä, kun Fauni kävi kyselemään oliko hengetär kenties tehnyt jotain kenraalille. Aluksi Hecate kävi pudistelemaan päätään nopeasti, kunnes pudistelu hidastui ja hidastui, muuttuen sitten noloksi nöykkäilyksi.
Eh..kä Hengetär aloitti käsien hakeutuessa selän taakse, otuksen pyöriessä paikallaan lapsenomaisen välttelevästi se aloit.. ti!
Hecate oli vahingossa tai tarkoituksellaan käynyt nakkaamaan Kenraalin niskaan kirouksen. Kirouksen, jonka edetessä tuo kävisi tukehtumaan hengiltä. Eteneminen tosin oli nopeampaa, mitä kirouksien yleensä. Siinä missä kiroukset saattoivat viedä aikaa päivistä vuosiin, eteni tämä hurjaa vauhtia, kerta oireet potkaisivat jo nyt pintaan. Aggressiivinen kirous. Mutta magiaa, siinä missä Atrevauxin tulipallo tai toisesta ulottuvuudesta kutsutut olennot.
Ki..rous Otus kävi vielä toteamaan perään, osoittaen nyt toisella etusormellaan kohden Dariusta.

[Crimson]

Punapää kävi nostamaan kätensä täristen Dariusta paremmin jaloilleen, saadakseen tuon yläruumista paremmin ylös. Ehkä se auttoi, ehkä ei, mutta yrittänyttä ei laiteta. Dariuksen toinen käsi kävi puristamaan Iriadorin ehjää käsivartta. Ote oli tiukka, ehkä turhankin painostava, mutta siitä nuorempi sotilas ei jaksanut välittää kummemmin, vaikkei puristus mukavalta tuntunutkaan. Nuorempi sotilas oli nyt enemmän huolissaan kenraalista, kuin mistään muusta sillä hetkellä.

Hecate ryhtyi faunin kysymyksen myötä pudistelemaan päätään vimmatusti edestakaisin, joka sai Atrevauxin katsomaan entistäkin epäilevämmin takkutukkaista, pientä olentoa. Lopulta pään pudistelu hidastui, muuttuen lopulta noloksi nyökkäilyksi. Hengettären levoton välttely ja toteama, että oli kenties jotain tehnyt, sai vanhan sarvipään sukimaan leukapartaansa odottavasti. Kuin kuullakseen, mitä Hecate oli oikeastaan Haukansilmälle tehnyt. Mitään näkyvää suurempaa vammaa ei Dariuksessa ollut ollut, joten kyseessä täytyi olla jokin sisäinen vaiva tai peräti jopa vamma.
Lopulta takkutukan sormi nousi kuitenkin osoittamaan Dariusta. Kirous, tuo pieni olento totesi. Juuri kuten Atrevaux oli jo hetken ehtinyt pelätä.
Vai että sekin vielä, fauni ärähti haltiakielellä niskojaan pyöritellen, ja tuo vilkaisi nopeasti eliittiparivaljakon suuntaan huomatakseen jokseenkin epätoivoisen tilanteen. Katse palasi pikaisesti kuitenkin takaisin Hecateen, jolle käytiin osoittamaan Haukansilmää.
Osaat siis langettaa kirouksia, mutta osaatko myös poistaa niitä?, fauni sitten tiedusteli metsänhengeltä.

Dariuksen ote nuoremman kädestä alkoi hellittää ja samalla miehen keho alkoi tuntua yhä veltommalta Iriadorin sylissä. Musta liina sokean kasvoilla alkoi kostua, ja välillä kyynel jos toinenkin vierähti riittävän läheltä nenän viertä, tipahtaen valumaan pitkin Dariuksen kasvoja.
Et voi kuolla nyt.. kehtaa edes yrittää! Iriador sopersi astetta hätääntyneenpänä. Äänensä oli kuitenkin vakaa, ehkä lievästi värisevä, mutta siitä ei saattanut erottaa punapään itkuisuutta.
Iriador repi panssaroidut hansikkaat käsistään, heittäen ne suinpäin jonnekin taakseen. Käsi hakeutui hetken hapuilun jälkeen kenraalin kasvoille, tuon nenän alle kokeilemaan, kulkiko hengityksestä johtuva ilmavirta siinä kuten normaalisti kuului. Mitään ei kuitenkaan tuntunut. Nuorempi ei uskonut että Darius tahtoisi pelleillä hänen kanssaan näin, joten jonkun oli pakko olla pahasti vinossa.
Punapää heilutti kädellään kerran jos toisenkin Dariuksen päätä, käyden läpsimään tuota poskille jos vaikka mies olisi siihen havahtunut. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Kenraali laskettiin varovasti kokonaan maahan. Korkeahaltia kumartui paremmin tuon ylle ja tarttui esimiestään paremmin hartioista kiinni, käyden ravistamaan kunnolla tuon yläkroppaa mutta taas turhaan.
Älä viitsi pilailla kanssani typerys! Et jätä minua nyt! nyrkki iski kiivastuksissa keskelle kumppanin rintakehää kerran, ja jäi siihen sitten paikalleen tärisemään, kunnes siirtyi alta pois kun Iriador hyytyi itkien vasten Dariusta.

[Aksutar]

Darius ei enää kuullut mitään. Tuo tajusi jotenkuten, mitä ympärillä tapahtui, mutta ei saattanut reagoida siihen mitenkään. Keho oli kuin lamaantunut. Sen sijaan että Dariuksen mieli olisi mennyt täysin pimentoon, tuntui vain keho reagoivan veltostuvasti. Kuitenkin, hapenpuute alkoi pikkuhiljaa raastamaan, eikä aikaa ollut turhan paljon hukattavana. Kenraali tiesi Iriadorin olevan vierellään, mutta tuolla ei ollut hajuakaan miten nuorempi oli käynyt reagoimaan tähän tilanteeseen.

Hecate säikähti pienesti Faunin käydessä ärähtämään jotain haltiakielellä. Oliko se vihainen hänelle? Ei kai? Mitä jos oli? Pieni mieli paniko sen hetken, kunnes Fauni avasi jälleen suunsa kysyäkseen, osasiko Hecate poistaa kirouksiaan. Voi kunpa Hecate osaisikin! Tuon elämä olisi huomattavasti helpompaa, kun ei tarvinnut pelätä satuttavansa toisia vahingossa. Vai osasiko hän sittenkin? Ei hän ollut koskaan kokeillut, nyt kun tarkemmin ajateltiin. Hengetär kohautti olkapäitään.
Heca..te ei tiedä Hengetär totesi lopulta rehellisesti, hän ei ollut kokeillut, joten hän ei myöskään tietänyt kykenikö auttamaan.
Mutt..a miksi autt aa? Hengetär jatkoi nyt ristien kätensä puuskaan lapsekkaan uhmakkaasti Se hävisi Sanojensa perään otus vielä mongersi jotain erittäin karunkuuloisella kielellä, aivan kuin olisi manannut jotain itsekseen.

[Crimson]

Atrevaux mumisi itsekseen jollain ymmärtämättömällä kielellä, saaden faunin kuulostamaan möreän äänensä kanssa kuin demonilta. Takkutukan ääni sai katseen nousemaan kuitenkin tuohon olkiaan kohauttavaan olentoon. Hengen uhmakas asenne sai faunin hymähtämään tällä kertaa turhautuneesti. Eihän tuosta nyt olisi mitään apua, jos kiukuttelemaan alkaisi!
Sarvipää ei tahtonut Hecatea satutettavan. Se kuitenkin olisi väistämätöntä, jos todettaisiin yhden eliittikenraaleista kuolleen tuon pienen hengen kirouksesta - sekös ajaisi tappajat tuon riiviön perään alta aikayksikön! Myös Atrevauxin. Fauni uskalsi uhmata kuningasta teoilla, kuten esimerkiksi tuon vihaaman lauman viattoman jäsenen kanssa kaveeraamisella, mutta käskyjä sarvipää ei koskaan käynyt vastustamaan.
Suippokorvainen kuningas ei ole iloinen, jos saa tietää tästä, fauni selitti hengelle, toivoen että tuo ymmärtäisi, Sinut tapetaan, jos hän kuolee nyt.

Värisevä keho oli painunut vasten kalpean kenraalin kehoa, kunnes se kävi kohottautumaan pienesti Iriadorin käydessä havaitsemaan jonkun astelleen luokseen. Atrevaux. Faunin varjo peitti haltia nuorukaisen ja osan Dariuksesta alleen. Alakanttiin kaksikkoa tuijottava kenraali hymähti turhautuneesti tuolla oli yksi syy auttaa Haukansilmää, mutta se ei tuntunut riittävän Atrevauxille syyksi kumartua pelastamaan toista.
Auta.. sinun täytyy auttaa!, Iriador mumisi toisen jaloissa hiljaa, saaden sanoilleen vastaukseksi tympeän hymähdyksen.
Ja aloittaisin uudestaan tuon kivikallon kanssa riitelemisen? Kaikkea sinä kuvitteletkin sotilas. Typerä mies ansaitsee loppunsa, Atrevaux ärisi, lähinnä vain kiusaten punapäätä, jossa onnistuikin, sillä Iriador muuttui entistäkin epätoivoisemmaksi moisesta murjaisusta. Nuorin laski otteensa irti Dariuksesta ja kohottautui väriseville jaloilleen seisomaan, ottaen askeleen kenraalin yli ollakseen lähempänä faunia ja tarrasi käsillään kiinni itseään kookkaamman rintapielistä.
Mitä? Alatko sinäkin uhkailemaan minua kuten esimiehesi? Sinä sokea typerys, olet liian nuori leikkimään aikuista ja kulkemaan tuon päästään vialla olevan ääliön kanssa, fauni ärähti, saaden Iriadorin vain tiukentamaan otettaan toisen kaavusta ja nyt kiskaisemaan paremmin puoleensa.
Jättäisitkö muka toisen kenraalin kuolemaan kun sinulla on mahdollisuus pelastaa hänet!? Olet typerin kaksijalkainen olento, jonka tiedän! Iriador huusi kiivastuksissaan. Ote faunin kauluksesta hellitti hieman raivonpartaalla olevan punapään saatua itsensä takaisin aisoihin.
Sinun täytyy auttaa.. ole niin kiltti. Saat mitä tahansa. Vie vaikka surkea elämäni jos se vain tuo Dariuksen takaisin.
Minä sinun elämälläsi mitään tee, fauni murisi taas, käyden viimein ymmärtämään kuinka tärkeä Haukansilmä punapäälle oli.
Väistä sitten.

Sanat sanottuaan Atrevaux kirjaimellisesti kiskaisi toisen irti itsestään ja heitti kauemmas. Iriador lensi turvalleen maahan armorinsa päällä kolisten, jääden paikoilleen kapuamaan yhä tärisevää kehoa takaisin ylös.
Fauni sen sijaan kyykistyi paremmin Dariuksen luo, pudistaen päätään tympeänä kerran jos toisenkin. Hän ei koskaan ollut osannut odottaa, että jonain päivänä joutuisi tuon läpimädän miehen pelastamaan. Toisena, ettei koskaan joutuisi käyttämään mustaa, pimeää magiaansa, jota oli salassa harjoittanut jo joitain vuosia, poistaakseen kirouksen joltain.
Kädet ojentuivat lopulta Haukansilmän ylle. Atrevaux sulki silmänsä ja mumisi jälleen jotain demonisella kielellä, kunnes kämmenistään alkoi hohkaa vuorostaan violettia, lähes mustaa valoa. Voimakas valo muutti faunin käsistä kyynärää myöten erittäin luisevan ja häijyn näköiset, samalla kun kävi imemään kirousta ulos Dariuksen kehosta. Loitsusta piti osata päästää irti myös ajoissa, sillä kirous voisi sen kautta siirtyä vahingossa myös itse fauniin tosin, sitä seikkaa sarvipää ei pelännyt. Hän oli tehnyt tämän aikaisemminkin. Muutaman kerran. Mies tiesi tarkalleen mitä teki. Ainoa asia mitä sopi toivoa olikin se, ettei silmäpuolen pelastamaan ryhtyminen ollut jo liian myöhäistä...

[Aksutar]

Faunin mainitessa suippokorvaisen kuninkaan, kävi Hecate kurtistamaan kulmiaan vihaisesti. Kyllä hän haltiakuninkaan tiesi, oli nähnyt tuon. Mies, josta Hecate ei pitänyt. Mies, jota hengetär ei uudemman kerran halunnut edes sattumalta nähdä. Hecate pudisti päätään päästäen suustaan kissamaisen sähähdyksen, Atrevauxin käydessä nyt lähestymään haltiakaksikkoa. Otus katseli kiveltä tilannetta, kallistellen päätään ja seuraillen aina sitä, joka puheenvuorossa oli. Eihän otus Faunin ja haltian puheesta jälleenkään pahemmin mitään ymmärtänyt, korkeintaan yksittäisiä sanoja, jotka saattoi tulkita väärin. Hecate oli kuulevinaan kaksikon puhuvan illallisesta, mutta ehkä nuo eivät kumminkaan mokomasta rupatelleet.
Faunin käydessä heittämään haltian irti itsestään, hätkähti Hecate pienesti. Kuitenkin, Fauni kävi kumartumaan toisen haltian puoleen. Hecate lähti liikkeelle, käyden nyt kipittämään Atrevauxin viereen katsomaan, mitä Fauni touhusi. Fauni kävi loihtimaan jotain, puhuen jälleen täysin tuntematonta kieltä. Otuksella ei ollut hajuakaan mitä tapahtui, mutta se pystyi aistimaan kuinka kirous kävi hellittämään.

Yllättäen Haukansilmä veti syvään henkeä ja räväytti silmänsä auki. Salamana tuo oli huitaissut Faunia kauemmas itsestään ja koettanut nousta ylös, päätyen kuitenkin lopulta vain kompuroiden kierähtämään takaisin maahan, tällä kertaa makaamaan mahalleen.
Hecate säikähti sähähtäen Haukansilmän yllättävästä liikkeestä ja oli hyppinyt nopeasti kauemmaksi.
Darius kävi haukkomaan henkeään kuuluvasti, jopa yskimään. Sisällä käyneet kivut vetivät kenraalin sikiöasentoon, käden noustessa kaulalle tarkistamaan, ettei siinä enää mitään ollut. Vieläkään haukansilmä ei ollut täysin tietoinen siitä, mitä ympärillä tapahtui, sillä oli jonkin asteen shokissa. Ei sitä joka päivä käynyt kuoleman rajalla.

[Crimson]

Valo imi syvään ja hartaasti kenraalin tukahduttanutta kirousta itseensä. Sillä samalla sekunnilla, kun Darius kävi vetämään jälleen ensimmäisen henkäyksensä ja räväytti silmänsä auki, irrotettiin ote loitsusta, joka jäi nyt hiljaa haihtumaan itsekseen ilmaan. Loitsun kanssa itsensä väsyttänyt fauni käytiin tyrkkäämään kauemmas, muttei niin, etteikö mies olisi tasapainoaan menettänyt.
Atrevaux katsoi hetken pimeän magian syövyttämiä, demonisiksi vääntyneitä, kuin hiileksi palaneita käsiään. Ne palautuisivat takaisin normaaleiksi taas ajan kanssa. Sarvipää kapusi itsensä horjuen pystyyn, kääntäen katseensa nyt maahan itsensä uudelleen kompuroineeseen Winderiin, joka yski ja vaikutti taas hengittävän. Elossa siis. Saisi luvan olla kiitollinen siitä, että Atrevaux oli sen pienen hetken nähnyt jonkinlaista sympatiaa Iriadoria, kuin Hecateakin kohtaan, uhratakseen viimeiset voimansa siihen, että saisi Dariusta vaivanneen kirouksen kumottua.

Iriador havahtui kenraalin yskintään. Eikä onneksi ollut vaikeaa suunnistaa nii äänekkäästi sillä hetkellä hengittävän Haukansilmän luokse.
Sokea punapää kompuroi askelissaan, polvistuen lopulta Dariuksen viereen. Välittämättä siitä kuka katsoi, kävi Iriador helpottuneena halaamaan varovasti silmäpuolta, antaen tuon kuitenki hengittää raikasta ilmaa jälleen keuhkoihinsa kunnolla. Kyyneleistä märät kasvot painettiin mustiin hiuksiin, samalla kun jännityksestä rauennutta tärisevää kehoa ja hengitystä koitettiin tasata.

"Sietäisit olla tyytyväinen, Winder. Tuhosit kirouksesi kanssa nimittäin käteni", Atrevaux murjaisi hetken silmäiltyään enemmän tai vähemmän niin ihanan onnellista jälleennäkemistä, "Sen sijaan että odottaisin sinulta kiitosta itselleni, kiitä mielummin alaistasi, joka sai minut hetken ajan näkemään elämäsi jatkumisen olevan vielä hyödyllistä", vanha fauni jatkoi pian, siirtyen taas tuijottamaan parantumattomia käsiään kulmansa kymmenellä mutturalla.

[Aksutar]

Hetken Darius sai rauhassa haukkoa henkeään, kunnes punahiuksinen sotilas kävi osoittamaan lähempää rakkautta kenraalia kohtaan. Välittämättä siitä, kuka saattoi olla katsomassa. Tosin, nyt paikalla oli vain he, Atrevaux ja hengetär, joka tuskin osasi edes tulkita tätä läheisyydenosoitusta muuksi, kuin ystävälliseksi eleeksi.
Iriador itki. Tai oli itkenyt. Sotilas taisi pelästyä ihan kunnolla. Tuo taisi todellakin välittää kenraalista. Darius hymähti pienesti rohisevan hengityksensä välistä, samalla kun toinen käsi kävi pienesti kiertymään Iriadorin ympärille. Kaulalla ollut käsi kuitenkin pysyi yhä siinä. Enemmän tai vähemmän herkän hetken kävi pilaamaan Atrevaux, joka kävi huomauttamaan kuinka Haukansilmä oli nyt periaatteessa velkaa henkensä Faunille, jolla oli myös käsi mennyt tämän pelastamisen yhteydessä huonompaan kuntoon. Yksisilmäinen katse kohosi Iriadorin ohi Fauniin, samalla kun korkeahaltian selän takana lepäävä käsi kävi näyttämään faunille kansainvälistä käsimerkkiä.

ei olisi tapahtunutkaan. jos sinä et veljeilisi viholisten... kanssa Darius kävi huomauttamaan heikolla, rohisevalla äänellä. Puheensa muistutti kaikkine pysähdyksineen ja korahduksineen suuresti hengettären puhetta. Hecate ei voinut olla tirskahtamatta itsekseen sille, miltä haltia kuulosti nyt.
Muutenkin Hengetär tyytyi vain seurailemaan tilannetta etäämmältä, Atrevauxin takana. Ehkä oli parempi olla menemättä lähemmäksi. Ties vaikka turpiinsa ottanut haltia kävisikin uudestaan hyökkäämään. Sitä jopa Hecate epäili kylläkin. Hyvä jos Kenraali jaksoi edes puhua saatikka pysyä hereillä!
Darius piti yhä kättään Iriadorin ympärillä, näin pidellen punatukkaa lähellä itsenään. Ehkä se oli jonkin asteen läheisyyden tarve ja suojattomuuden tunne, joka ajoi muuten yleensä niin etäisen kenraalin nyt hakemaan nuoremmastaan suojaa. Katse kuitenkin oli suunnattu ohi Iriadorin, kohden Atrevauxia. Väsyneen levollinen, mutta silti vihainen katse tuijotti herkeämättä sarvipäätä.
Mene ennen kuin revin sinulta sarvet.. irti Jokaisen sanan välissä kenraali hengitti syvään, väsyneen oloisesti.

[Crimson]

Mustien hiuksien sekaan piilotetuilla kasvoilla lepäsi helpottunut hymy, kun Darius kävi kietomaan toisen kätensä nuoremman ympärille. Nyt kaikki oli taas hyvin. Ainakin toivottavasti. Ajatus siitä sai ainakin nuoremman mielen rauhoittumaan. Hän välitti liikaa Dariuksesta, eikä antaisi itselleen ikinä anteeksi jos kenraali menisi heittämään henkensä Iriadorin läsnäollessa. Oliko tämä näinkin syvä kiintymys sitten hyvä vai huono asia, sitä ei punapää osannut itselleen kertoa.
Nuorempi oli myös valmis puolustamaan kenraalia missä tilanteessa hyvänsä, ja maksoipa se sitten vaikka hänen oman henkensä. Kuten nyt oli faunillekin tarjonnut. Ja mitä todennäköisemmin tuo sarvipää myös tulisi pyytämään tulevaisuudessa velkojaan myös takaisin. Niin kenraalin pelastusta pyytäneeltä Iriadorilta, kuin henkensä nyt Atrevauxille velkaa olevalta kenraalilta.
Sillä hetkellä Iriador kuitenkin pyrki vain olemaan lähellä Dariusta. Tuon suojana. Osoittaen että välitti. Että kaikki oli taas hyvin. Ehkä myös siksi, että kaipasi jonkinlaista lohtua säikähdykselleen siitä, että oli vähällä ollut menettää itselleen hyvin tärkeän henkilön.

Vieressä Atrevaux yhä seuraili tuota haltia kaksikkoa. Lähinnä vain sen takia, jos Haukansilmä kävisi vielä oireilemaan kirouksen vaikutuksesta. Niin ei kuitenkaan näyttänyt olevan, sillä kovin tarmokkaasti mies kävi näyttämään keskisormeaan faunille kaiken tuon hellyydenosoituksen lomasta. Kenraali Argenteuksen kulmat kohosivat, kun huvittunut ilme kiiri kasvoille ja mies repesi nauramaan itsekseen hetkeksi tuolle eleelle.

Nopeasti fauni kuitenkin hillitsi itsensä ja palasi tuijottamaan punapään ohitse tuijottavaa yksisilmäistä miestä, joka uhosi jälleen repivänsä vuohenpuolikkaalta sarvet päästä. Winderin sanoihin tuolla ei ollut mitään kommentoitavaa, joka oli osasyy siihen miksi sarvipäinen kenraali hymähti, ja suki partaansa muutamaan otteeseen.
Tuossa kunnossa sinun en kannattaisi edes yrittää puhua, Atrevaux huomautti rohisevalle Dariukselle, Minä en sinun käskyjäsi kuuntele Winder. ME lähdemme täältä yhdessä ja syytämme tästä kaikesta ihmisiä ja heidän väijytystään, jota sinä ja onnettomat miehesi ette onnistuneet löytämään aikaisemmin tänään. Luuletko että kuningas, saatika kukaan muukaan katsoo hyvällä sitä, kun palaamme yksi kerrallaan takaisin kaupunkiin takkiimme ottaneina? Totuus kävisi liiankin helposti ilmi ja siitä rankaistaisiin niin sinua, kuin myös minua, kenraali totesi ykskantaan, painottaen jatkuvasti sitä, että he yhdessä poistuisivat metsästä. Silti Dariuksen oli turha kuvitella, että Atrevaux tätä mielellään tekisi, kun näki paremmaksi syyttää heidän yhteenotostaan ihmisiä.
Enkä kuuntele vastaväitteitä. Lähdemme heti, kun pysyt itse ratsusi selässä, tai kun olet valmis ratsastamaan takaisin sotilaasi kanssa, fauni ilmoitti, kääntäen ärtyisän katseensa viimeinkin Haukansilmästä Iriadorin punaisiin hiuksiin, Enkä unohda sitä mitä sanoit minulle, sotilas. Tulet vielä katumaan sitä, että joku päivä vaadin sinulta palveluksiani takaisin. Tuon sanottuaan Atrevaux käänsi selkänsä kaksikolle, jättäen nuo kyyhkyläiset hetkeksi omaan rauhaansa, ja asteli etäämmälle istahtaakseen hetkeksi alas ihmettelemään mihin kaikkialle olikaan taas vammoja saanut. Samalla katse kävi myös etsimään Hecatea.

[Aksutar]

Kulmat kävivät kääntymään närkästyneeseen ilmeeseen Faunin todetessa, ettei haukansilmän kannattanut ääntään rasittaa tässä tilassa. Tuo suorastaan yllytti vähäpuheista kenraalia puhumaan, ihan vain siitä periaatteesta, ettei kenraali halunnut tehdä mitään mitä toinen edes kehotti. Faunin jatkaessa puhumista muuttui Haukansilmän ilme entistä närkästyneemmäksi. Hänenkö piti matkustaa tuon karvakoiven seurassa takaisin? Kuinka fauni edes pystyi ehdottamaan moista! Kuinka tuo kuvitteli, että kumpikaan kenraaleista sietäisi toistensa seuraa matkan aikana. Siitä tulisi harvinaisen pitkä, tuskallinen ja hiljainen matka. Erittäin, erittäin hiljainen.
Mitään Haukansilmä ei kuitenkaan Atrevauxelle vastannut. Sen sijaan tuo katsoi kuinka fauni kävi istumaan vähän matkan päähän. Nyt kaulalla ollut käsi kävi laskeutumaan maahan, haravoiden hetken maastoa, kunnes sai käsiinsä pienehkön kiven. Kivi nostettiin ylös ja väsyneen laiskasti, mutta napakasti heitettiin päin faunia. Siitäs sait.
Moisen ehkä lapsellisen tempauksen jälkeen huomio kävi kiinnittymään Iriadoriin.
Satutit itsesi.. Telepaattinen viesti käytiin suomaan nuoremmalle, kiven heittäneen käden käydessä kevyesti koskettamassa Iriadorin vuotavaa käsivartta Olisit vain pysynyt kaupungissa.
Kerta telepaattinen viestintä ei tarvinnut sen pahemmin fyysisiä ominaisuuksia, ei kenraalin ääni rahissut saatikka pätkinyt tämän sanattoman viestinnän kautta. Hengityksensä oli kuitenkin yhä raskasta ja kenraali näytti harvinaisen uupuneelta. Tuskin koskaan kukaan oli nähnyt Haukansilmää niin uneliaan uupuneelta ja heikolta. Tosin se johtui täysin siitä, että kenraali hakeutui aina uupuneena omiin oloihinsa. Uupumus heikkouden merkki ja heikkouksiaan Darius ei halunnut yleisesti näyttää.

Hecate oli käynyt poimimassa pallonsa sillä välin, kun isot miehet olivat puhuneet. Palloa käytiin puhdistelemaan liasta ja jopa verestä, jota oli joko otuksen suupielistä tippunut tai tullut Iriadorin kädestä, pallon käydessä turhan lähellä vuotavaa käsivartta. Myös suussa yhä roikkuva helminauha oli osittain punertava verestä. Koko tuon ajan oli helminauha roikkunut otuksen suupielissä, kuin kuolaimet hevosella. Nyt otus kuitenkin hyppeli Faunin luokse, joka kävi istumaan alas. Otus kipitti tuon eteen ja kävi istumaan alas, asetellen pallonsa viereensä.
Sattuuu? Otus kävi kysymään ojentaessaan etusormeaan kohden faunia, joka selvästi oli saanut enemmän tai vähemmän kivuliaita haavoja. Esimerkiksi jalassa törröttävä nuoli. Etusormia ei kuitenkaan oltu nostettu ylös vain osoittamaan, vaan myös tarjoamaan parantamista. Hecaten tarvitsi koskettaa haavaa, mikäli tuo halusi parantaa.
Hecate aut..taa!

[Crimson]

Pieni kivi kävi kopsahtamaan päin faunin sarvea, joka sai miehen mulkaisemaan enemmän ja vähemmän vihaisesti Dariuksen suuntaan. Kerjäsi vain lisää harmeja lapsellisella vedollaan. Kuitenkaan nyt ei Atrevauxista ollut enää haastamaan riitaa kenenkään kanssa. Miksi? Koska kenraali oli kutakuinkin vetänyt voimiensa kanssa viimeisensä käydessään temppuilemaan mustan magian kanssa. Koska oli riittävän kypsynyt jo valmiiksi Haukansilmään, ettei tahtonut tehdä paluumatkasta kaupunkiin enää yhtään sen haastavampaa kuin se jo valmiiksi oli heidän molempien kohdallaan.

Hecate oli pomppinut pallonsa kanssa Atrevauxin eteen kököttämään. Hyvä että edes joku oli säästynyt lähestulkoon verilöylyksi yltyneestä kamppailusta. Fauni katsoi hetken ilmeettömänä metsänhenkeä ja tuon eteenpäin häntä kohden ojentuneita etusormia. Pikkuisella oli jälleen kova hinku auttaa, ja sitäkös karvakoipi ei pistänyt lainkaan pahitteeksi. Päin vastoin! Teko oli taas ystävällisin ele vähään aikaan, jota Atrevauxille oltiin tarjottu.
Mitään ei fauni kuitenkaan vielä sanonut, vaan katse laskeutui hengettärestä jalassa yhä törröttävään nuolen kappaleeseen. Kenraali tarrasi puisesta ulokkeesta irti, käyden kitkuttamaan nuolta sievästi lihastaan irti. Kivusta kertova pieni irvistys lepäsi siihen saakka sarvipään kasvoilla, kunnes nuoli oltiin saatu irti ja heitettiin syrjään. Tuon jälkeen vihreänä hohtava väsynyt, uupunut katse nostettiin takaisin punatukkaiseen olentoon.
Auta pois, jos haluat. En pistäisi sitä lainkaan pahitteeksi.

Iriador ei ollut vieläkään käynyt hellittämään otettaan kenraalista. Ehkä siksi että pelkäsi menettävänsä tuon yhä, jos vahingossakaan päästi irti. Lämpimät sanat mielessä saivat nuoremman kuitenkin löysäämään halaustaan hieman kenraalista. Nyt punapääkin muisti, että oli satuttanut kätensä. Kätensä, joka sillä hetkellä tuntui täysin turralta, joka saattoi olla yksi syy siihen miksei Iriador kipua saattanut tuntea. Verta valui yhä pienistä haavoista, eikä punapää tahtonut edes ajatella millaisia bakteereja ja tauteja hampaanjäljissä käsivarressaan kyti.

Pikku vikoja, Iriador kävi vastaamaan telepaattisesti Dariukselle, Suotta minusta huolit. Olen mieluummin täällä nyt, kuin murehtimassa tuvalla siitä milloin palaat.
Et tiedäkään kuinka säikäytit minut. Pelkäsin että menetän sinut. Etten enää koskaan kuulisi ääntäsi tai saisi mahdollisuutta nähdä uudestaan, punapää totesi vielä, toisen yhä selvästi tärisevän käden laskeutuessa silittämään kenraalin poskea, Kuinka edes voit?".

[Aksutar]

Hengetär kallisti päätään Faunin käydessä irrottamaan nuolta koivestaan. Mahtoi sattua. Otus ei kuitenkaan osannut elää myötäkivussa, vaan tuijotti sormi ojossa kivusta irvistelevää faunia, odottaen tuolta jonkinlaista vastausta omiin sanoihinsa. Pian Fauni kävikin vastaamaan myöntävästi avun tarjoamiseen, mihin Hecate puolestaan hihkaisi pienesti ja kävi nyt sörkkimään sormellaan ja käsillään Faunin haavoja, parantaen niin monta kuin löysi ja kykeni. Siitä oli yhä mukava auttaa muita, varsinkin jos toinen otti itse vapaaehtoisesti avun vastaan.

Darius kävi väsyneesti virnistämään sotilaan todetessa haavojensa olevan pikkuvikoja. Kenraali oli sentään nähnyt tuon.. otuksen ja sen hammasrivistön, jolla Iriadoria oltiin käyty puremaan. Ties mitä tulehduksia ja tauteja otus puremallaan saattoi aiheuttaa. Vesikauhua, kenties? Kenraali naurahti itsekseen. Iriadorille vesikauhu
Kenraali kuitenkin vakavoitui punapään seuraavien sanojen myötä. Korkeahaltia kävi avautumaan, kuinka äskeinen tapahtuma oli kirjaimellisesti pelästyttänyt nuoremman miehen. Darius oli jo tiennyt korkeahaltian välittävän kenraalista, mutta että noinkin paljon.. Ehkä olisi pitänyt puhua tuon kanssa useammin. Darius ei kyllä vieläkään ollut valmis avautumaan sen pahemmin itse, saatikka osannut reagoida Iriadorin avautumiseen ehkä sillä kaikkein toivotuimmalla tavalla.
Kenraali korahti huvittuneena Iriadorin viimeiselle kysymykselle.
Olin juuri kuolla, vuodan verta, en tunne raajojani ja hyvä että hereillä pysyn. Tarvitseeko minun todella vastata, miten voin? Kenraali kysyi telepaattisesti nuoremmaltaan, samalla kun kävi pienesti, nopeasti suukottamaan tuon kättä, joka kasvoillaan seilasi.
auta minut ylös Oli lisäys sanojen perään, Kenraalin lähtiessä vääntämään nyt itseään väkisin ylös maasta. Kantoivat jalat sitten tai eivät.

[Crimson]

Iloisesti hihkaiseva otus päästettiin lähelle. Hecate alkoi tyylilleen ominaisesti sorkkia löytämiään haavoja niin pienillä sormillaan kuin koko kämmenillään, kunnes lopulta suurinosa näkyvistä vammoista oltiin parannettu. Mitä nyt mustelmia ja naarmuja oli vielä siellä täällä, mutta pääasia Atrevauxille oli, että verta vuotavat haavat oltiin saatu umpeutumaan. Fauni nauroi mielessään Dariukselle, joka joutuisi kestämään vammojensa kanssa taas takaisin kaupunkiin saakka, sillä Hecate tuskin oli innokas auttamaan silmäpuolista kenraalia saatikka Darius edes vastaanottamaan apua tuolta riiviöltä. Siinäpähän kituisi.
Atrevaux nosti jälleen kerran kätensä silittämään Hecaten punaisia kutreja.
Minä kiitän sinua taas, pieni ystäväni. Kumpa voisin kiittää sinua jotenkin muuten, kuin vain sanoin.

Iriador kuunteli vain entistäkin huolestuneempana Dariuksen selvitystä voinnistaan, hymähtäen lopuksi.
Tuo riitti selventämään tarpeeksi olotilaasi. Mikäli vain näkisin, olisin mahdollisesti vielä enemmän kauhuissani vointisi puolesta, Iriador totesi telepaattisesti, samalla kun pieni hymy levisi suukotuksesta nuoremman kasvoille.
Sotilas ryhtyi avittamaan kenraaliaan pystyyn. Iriador ei juuri antanut Dariuksen itse kammeta pystyyn, vaan teki kaikkensa säästääkseen tuon voimien kulutusta ja lihasvoiman käyttöä tuskin tuolla enää sellaisia edes oli jäljellä. Haukansilmän toinen käsi nostettiin pään taakse harteille ja Iriador tuki miestä vielä itseään vasten viemällä oman kätensä tuon laitimmaiselle kyljelle ja veti siten toisen kroppaa hivenen omaansa vasten. Kunhan Darius pystyisi vain vielä liikuttamaan omia jalkojaan edes hitusen, niin kävelystä ei tulisi turhan vaikeaa.
Iriador päästi pitkän vihellyksen ilmoille. Korvat pistivät merkille jostain lähistöltä heti käyvät maata vasten tömähtelevät askeleet, kun naaraspeura asteli korven keskeltä isäntänsä vihellyksien suuntaan. Toivoa saattoi, että Blue oli tajunnut lähteä seuraamaan tuota, eikä jäänyt vain kököttämään itsekseen etäämmälle. Ylevä Nashira asteli oikopäätä Iriadorin luokse, tervehtien isäntäänsä telepaattisesti ja tökkäisten kuonollaan Iriadorin päätä kevyesti. Se huomasi, että nuorempi oli loukannut itsensä ja ettei tuon toverikaan ollut turhan hyvässä kunnossa, jonka takia se oli myös valmis puolustamaan kaksikkoa, olipa sillä vastassa mitä hyvänsä.
Ratsastat minun kanssani, koska en luota sinua yksin ratsusi selkään. Nashira jaksaa kantaa paremmin kaksi henkilöä ja sen kyyti on tasaisempi kuin Bluen, joten menemme sillä takaisin, Iriador ilmoitti Dariukselle. Näin oli ja näin myös tapahtuisi, sanoipa kenraali punapäälle mitä hyvänsä.

[Aksutar]

Eipä aikaakaan kun Hecate oli jälleen hoitanut faunin kuntoon. Vaikkei tuo nyt kovin pahasti ollut haavoittunutkaan, oli Hecatesta silti aina mukava auttaa. Tosin, auttaminen vei voimia, joten jälleen kerran kävi puolituinen lässähtämään maahan istualtaan, faunin käydessä kiittelemään tuota avusta. Hecate sai uudemman kerran silityksiä osakseen, joiden seurauksena otus kävi äännähtämään tyytyväisenä.
Kun Iriador kävi viheltämään, vilkaisi Hecate Atrevauxen ohi kaksikkoa, joka oli kammennut ylös. Pian paikalle kävikin saapumaan sarvipäinen, massiivinen olento, joka sai Hecaten sähähtämään ja nappaamaan pallonsa käsiinsä.
Alta aikayksikön oli hengetär sähähdyksensä jälkeen kiivennyt puuhun, nopeasti ja ketterästi kuten orava. Punahiuksinen otus jäi kyykkimään alimmalle oksalle lehtien suojiin, tarkkaillen sieltä tuota sarvipäistä otusta, jota piti nyt harvinaisen vaarallisena

Haukansilmä hymähti pienesti huvittuneena Iriadorin toteamukselle. Ehkä oli vain hyvä, että tuo oli sokea tällä hetkellä. Tieto lisäsi tuskaa ja tällä hetkellä tieto siitä, miltä kenraali näytti, olisi todennäköisesti vain huolestuttanut enemmän nuorempaa sotilasta.
Darius ähkäisi kerran jos toisenkin kivusta, kun punatukka auttoi häntä ylös. Paikat olivat kipeämpänä, kuin hän oli uskonutkaan. Ei Fauni häntä nyt niin pahasti ollut mukiloinut! Sen täytyi olla kirouksen oireita. Kivut tuntuivatkin enemmän sisäisiltä, mitä pintanaarmujen ja viiltojen aiheuttamalta. Kuitenkin Kenraali pääsi pystyyn kiitos korkeahaltian, joka pystyyn autettuaan jäi vielä Kenraalin tueksi. Tuskin tuo olisi itse edes pysynyt pystyssä.
Katseensa kääntyi Nashiraan, joka paikalle jolkotteli isäntänsä vihellyksen myötä. Hetkeä myöhemmin myös Blue askelsi vihellyksen luokse, vaikkei sille käskyä oltukaan annettu. Ilmeisesti yksisarvinen oli olettanut, että oma isäntänsä on siellä, missä Nashirankin isäntä. Ja nappiinhan se oletus meni.
Se mitä Iriador seuraavaksi sanoi, sai Dariuksen kuitenkin pärskähtämään ääneen.
Ei Oli nyt ääneen todettu vastaus nuoremman päättäväisille sanoille Vaikka hyvää tahdotkin.. en siihen.. suostu.
Puheensa alkoi jo sujua paremmin ja kuulostamaankin normaalilta. Silti tuo aina välillä pysähtyi sanojensa kanssa. Kurkkua kuivasi, nieleskely ei tuntunut auttavan. Darius ei muistanut edes, koska olisi ollut näin janoinen.
Tuttuun tapaansa oli Darius myös kovapäinen ja halusi pärjätä yksin. Toisen kanssa ratsastaminen oli jotain, mihin kenraalin ego ei ollut antaa myöten. Ei, hän saattoi toisia kuskata ratsullaan, kuten oli jo niin tehnyt monesti, mutta hän ei istuisi toisen ratsun selkään jonkun muun kuskattavaksi. Bluen tullessa vierelle kävi Darius kohottamaan toisen kätensä yksisarvisen satulanreunalle. Käsi Iriadorin niskalla käytiin vetämään irti ja sillä samalla sekunnilla kun Kenraali oli vähäisillä voimillaan pakottanut itsensä irti korkeahaltian otteesta, oli tuo vähällä kaatua takaisin maahan. Ote satulasta kuitenkin pysyi, mutta siihen se sitten jäikin. Kenraali nipin napin seisoi omilla jaloillaan tukea pitäen, näyttäen uhkaavasti siltä että olisi pian yksisarvisensa jaloissa rähmällään. Blue kävi hörähtämään hermostuneesti. Se ei pitänyt, kun isäntä oli noin huonossa kunnossa. Mutta mitäpä hevoseläin asialle olisi voinut tehdä