Kirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2012, 14:41
Darius, Aran
Matka tuntui Dariuksesta erittäin pitkältä. Jokainen pienempikin töyssy oli saada kenraalin ähkäisemään kivusta. Lisäksi raastava hiljaisuus ei tehnyt matkasta yhtään sen mieluisampaa. Tosin, eipä Darius olisi pahemmin muiden puheisiin ehtinyt kiinnittää huomiota, koittaessaan pysyä tajuissaan ja pitää tasapainonsa. Iriador auttoi siinä, joskin kenraali ei näyttänyt olevan yhtään kiitollinen avusta. Jos tilanne olisi ollut toinen, jos Atrevaux ei olisi ollut paikalla, olisi Darius ehkä saattanut nousta oma aloitteisesti Nashiran selkään ja ratsastanut tämän kerran arvostamansa miehen turvin, mutta ei. Nyt Kenraali sai tämän uniikin tilanteen vaikuttamaan vain kiusallisen epämieluisalta.
Kuitenkin, vaikka pitkältä tuntui, saapui matka pian päätökseen. Fauni otti oman muotonsa ennen kuin porteista sisään astuttiin ja kahden eliitin saapuminen herätti huomiota. Varsinkin Atrevauxin, jota harvemmin kylillä nähtiin. Neljästä eliitistä kaksi oli muutenkin harvinaisen huomiota herättäviä haltiamassan keskellä. Fauni pysyi kuiskauksen kaksikon luona, kunnes paikalle saapui lisää sinipukuisia edustajia. Darius näytti maansa myyneeltä, eikä ottanut katsekontaktia kehenkään. Viimeinen vilkaisu suotiin Faunille, joka päätti poistua paikalta. Tämä kiista ei vielä olisi ohi
Tomtom oli poistunut haltiakuninkaan luota muutama tunti sitten. Kun velho pois oli lähtenyt, päätti Aran viettää hieman omaa aikaa. Päätä jomotti, kuningas ei ollut sillä tuulella, että halusi kenenkään seurassa oleilla. Niinpä kuningas oli hankkiutunut yksin yhteen kymmenistä oleskeluhuoneista linnalla, käskien vartijoiden pitää vahtia ovella. Kukaan ei saanut tulla sisään, ellei lupaa annettu. huone oli suurehko, pienen salin kaltainen valoisa tila. Huoneesta löytyi penkkejä, sohvia ja nojatuoleja mihin istua, sekä kirjoituspöytä. Keskellä huonetta oli suurehko, pyöreä pöytä jonka ääressä saattoi istua iltaa pienemmän porukan kanssa. Huoneen sivuilla oli kirjahylly rivistöt, jotka oltiin täytetty kirjoilla. Kuningas olikin haalinut itselleen muutaman mielenkiintoisen painoksen ja käynyt divaanimaiselle sohvalle niitä lukemaan.
Yllään kuninkaalla oli valkoinen, korean koristeellinen, pitkän kaapumainen takki, joka oli valmistettu silkistä. Kai tuon pystyi kuvailemaan jollain tavalla ylipitkäksi kimonoksi. Kaavun alla oli löysä, valkea paita ja jalkoja koristivat ihonmyötäiset, tummanvihreät housut. Yllättäen jalkoja ei peittäneet kengät, vaan kuningas oli paljain jaloin. Kenkänsä tuo oli jättänyt oven pieleen, vaikka tässä huoneessa saattoikin rennosti ilman kenkiä kävellä, ei hän todellakaan aikonut linnan käytävillä marssia ilman jalkineita. Ties mitä rahvaan sontaa sielläkin kulkeutui kaikkien kengistä sisään.
Tietenkin, oli kuningas myös käskyttänyt palvelijoiden tuoda hänelle juotavaa. Valkoviini pullo oltiinkin tuotu kera lasien tarjottimella sohvan viereiselle pöydälle. Kun kuningas oli saanut kaiken haluamansa ja oli tyytyväinen oloonsa, ylimääräiset poistuivat ja sulkivat oven perässään.
Kuningas ehtikin rentoutua alkoholipitoisen juoman ja kirjan ääressä tovin, kunnes telepaattinen viesti vartijalta oven takaa otettiin vastaan. Normaalisti telepatia ei kovin pitkälle toiminut, mutta Aran osasi ottaa vastaan viestejä jopa haltiakylästä asti. Erittäin heikosti, mutta onnistui se silti saattamaan perille lyhyitä, yksinkertaisia viestejä. Pidemmät keskustelut oli kuitenkin parempi käydä kasvotusten tai kirjeiden välityksellä.
Kenraali Atrevaux halusi tavata kuninkaan. Edes eliitillä ei ollut lupaa astella sisään tuosta vain. Ei edes kuningattarella. Aran mietti hetken tilannetta. Miksi eliitti hänet halusi tavata? Kuningas ei millään olisi jaksanut keskustella mistään raskaasta, mutta ehkä Faunilla oli tärkeämpääkin asiaa. Lopulta kuningas kävi antamaan luvan vartijoille päästää tuo sarvipää sisään huoneeseen.
Mitä mahtaa olla mielessäsi, Atrevaux? Aran kävi kysymään kun fauni sisään asteli. Normaalisti hän ei kysellyt keneltäkään mitä nuo kantoivat mielessään, hän törkeästi vain luki ajatukset. Mutta fauni osasi ja myös lukitsi mielensä niin, ettei kuningas sitä päässyt sörkkimään, ei ainakaan ilman, etteikö fauni sitä itse olisi huomannut.
Ajan myötä oli Aran oppinut, että oli ehkä parempi kysyä tältä henkilöltä, kuin yrittää tunkeutua tuon suojan läpi väkisin. Katseensa kohosi nyt kuitenkin kirjasta, tarkkailemaan Atrevauxia.