Bring it on, bro! || Crim

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Bring it on, bro! || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 02:33

Aran

Päivä oli jo pitkällä, kun Kuningas Aran oli pyytänyt erään eliiteistään käymään luonaan. Tänään itsekeskeisellä kuninkaalla oli vieraanaan mies, ihminen, jota tuo arvosti suuresti. Tomoderuwix, vanha ja viisas velho, jonka Aran oli tuntenut jo ainakin lähemmäs puolivuosisataa.
Tomtom lempinimellä kulkeva velho oli saapunut haltiakuninkaan hoviin jo varhain aamulla. Saatuaan tiedon suippohattuisen vanhuksen saapumisesta, oli kuningas perunut kaikki tapaamisensa siltä päivältä. Mikään ei mennyt tämän velhon edelle, ei mikään. Aran oli velholle velkaa henkensä ja terveytensä, joten tuon harmaahapsen vierailu ei ollut Aranille mikä tahansa tapaaminen. Se oli suuri kunnia.
Aurinkoisen seesteinen päivä olikin kulunut tuon vanhan, pienen miehen seurassa. Kuninkaalla ja velholla oli paljon kuulumisia vaihdettavana. Tuttuun tapaansa Tomoderuwix oli sanonut mielipiteensä kultahiuksisen kuninkaan toimista harvinaisen selvästi, mutta Aran pystyi sietämään tämän vanhuksen kommentit jotka toisinaan olivat turhankin suoria melko hyvin.

Nyt kuitenkin vanha no, ihmiseksi vanha velho oli pyytänyt saada tavata sarvipäisen kenraalin. Niinpä Aran oli lähettänyt juoksupojan hakemaan Artevauxia paikalle, missä ikinä jättiläisfauni saattoikaan majailla.
Kun viestinviejä oltiin lähetetty matkaan, kävi kuningas sekä tuon vieras odottelemaan kutsuttua eliittiä kuninkaan valtaistuin saliin. Sali oli tyhjillään tällä hetkellä, siellä ei ollut vierailijoita eikä edes vartijoita. Kun kuningas oli tämän velhon seurassa, ei ylimääräisiä korvia kaivattu. Mutta nyt, Artevaux tulisi olemaan yksi ylimääräinen korvapari, joka saisi todistaa tämän kaksikon välistä enemmän tai vähemmän isällisen lämmintä suhdetta. Kaksikon odotellessa, kävi keskustelu silti aktiivisena. Näiden kahden välillä harvoin oli minkäänlaista hiljaista hetkeä, ellei sellainen ollut tarpeen.
Aran oli tuttuun tapaansa pukeutunut koreasti, vihreäsävyiseen, koristeelliseen kaapuun. Turhan koreaksi kuningas ei kuitenkaan itseään ollut laittanut, kerta mitään edustustilaisuutta ei ollut tiedossa. Tomtomin seurassa tuo uskalsi olla vähän rennommin. Tomtom puolestaan oli aina samoissa vetimissä. Suurta laukkua mukanaan raahaava, siniseen viittaan pukeutuva pieni mies tuskin koskaan vaihtoikaan vaatteitaan. Tai niin Aran ainakin epäili


// Le sexy Jaakko here plz. Nakked if I may Ask. I mean--- //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 03:04

Atrevaux

Fauni istui savuisessa tuvassaan, ikkunastaan ulos tuijotellen. Päivä oli kutakuinkin kulunut ohi silmien, eikä Atrevaux ollut jaksanut turhautumiseltaan mitään yrittää tehdä. Aamupäivä oli kulunut kokeuksissa juosten, tuon jälkeen Lucavina ympäri kaupunkia vipeltäen ja nyt oli vanha sarvipää saanut viimein hetken hengähtää. Heittää vaatteensa syrjään. Polttaa piippuansa ilman, että siitä kukaan läsnäolija kävi valittamaan. Tunkkainen huone oli faunille koti, jonka tuulettaminen oli suuri rikos. Tuosta suuresta vääryydestä olisi jokaista siivoojaa täytynyt käydä karvakoiven mielestä tuomitsemaan enemmän tai vähemmän julmasti.

Oveensa koputus sai platinahiuksisen miehen laskemaan piippunsa hetkeksi syrjään. Luvan saatuaan, kävi kuninkaan juoksupoika astumaan sisään, yskien hetken huoneen huonoa ilmaa. Mitä mahtoi Aran olla vailla? Siitä Atrevauxilla ei ollut aavistustakaan. Eikä tulisi olemaan, ennen kuin valtaistuin saliin ennättäisi.
Nuori koltiainen lähetettiin matkoihinsa, ja fauni kävi siltä seisomalta valmistautumaan Kuninkaan tapaamista varten. Parhaimmat vedettiin päälle. Faunin kehoa verhosi nyt musta, samettisen pehmeä kokonaisuus, jonka päälle käytiin vielä kiskaisemaan Atrevauxille erityisen tärkeä punainen takki. Oli päivä kuinka kuuma hyvänsä, tämä asukokonaisuus oli ainoa, jossa kenraali viihtyi mukisematta erikseen hiostuneisuudesta tai erityisestä epämukavuudesta, jota vaatteet saivat tuon päällä tavallisesti aikaiseksi.
Askel suunnattiin kohden savuisen huoneen ovea, ja siitä edelleen kohden valtaistuin salia. Faunin kävely oli reipasta. Vuohen sorkka löi kovaa lattiaa kuin korkokenkä, mikä kertoi tarkasti eliitin sijainnin linnan kaikuvilla käytävillä. Salin ovelle saavuttuaan, käytiin kenraalin läsnäolosta ensin ilmoittamaan erikseen Kuninkaalle, jonka jälkeen aateli laskettiin itse huoneen puolelle kahden muun henkilön seuraksi.

Atrevaux asteli lähemmäs Arania ja tuota toista henkilöä, jota fauni ei käynyt tunnistamaan. Ihmiseksi ja mieheksi tuon saattoi laskea, mutta muuta sarvipää ei osannut mielessään kuvitella näystä. Oli miten oli, ei ennakkoluulojakaan tuohon käyty luomaan. Kuninkaan vieraita ei sopinut arvioida millään tapaa.
Vuohenpuolikas pysähtyi, jääden seisomaan hieman etäämmälle kaksikosta, kumartaen päätään sarvikruunuaan myöten nyt alemmas kuin Aranin pää saattoi yltää.
Kutsuitte, Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne, fauni aloitti, suoristaen nyt ryhtinsä takaisin suoraksi, Saanen suinkin tiedustella syytä yllättävälle pyynnöllenne?.


//Nakked u got him, nakked u lost him! But just cuz u eat those shrooooooooms!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 03:24

Ei kulunut toviakaan, kun jättiläisfaunin saapumisesta käytiin ilmoittamaan. Ilmoitukseen kuningas vastasi vain hiljaisesti nyökäten, katseen käydessä kääntymään kohden ovea vasta sitten, kun Artevaux saapui sisään. Punaiseen takkiin sonnustautuneen faunin lähestymistä seurattiin ja tuon kumarrukseen käytiin nyökkäämään pienesti. Siinä missä valtaistuimen verellä seisoskeleva Aran, kävi myös valtaistuimella istuva vanhus nyökkäämään tälle uudelle tuttavuudelle. Aran ei koskaan antanut kenenkään, edes oman vaimonsa, istua valtaistuimellaan, mutta jälleen kerran Tomoderuwix osoittautui poikkeukseksi. Pitihän vanhuksen lepuuttaa iän raiskaamia jalkojaan. Tosin, olihan koko Sali täynnä penkkejä

No Atrevaux, olkaamme kohteliaita ja puhukaamme kielellä, jota vieraammekin ymmärtää Aran kävi vastaamaan Faunin puheisiin yleiskielellä, johon Tomtom puolestaan hymähti.
On aina yllättävää nähdä, kuinka moni olento on viitsinyt opetella teidän monimutkaisen kielenne. Varsinkin, jos kyseessä on pelkästään miellyttämisen halu Valtaistuimella istuva äijänkäppänä totesi, tarkkaillen jättiläisfaunia nyt pieni virne kasvoillaan.
Saatat ehkä tietää Tomoderuwixin? Aran kävi kyselemään eliitiltään, samalla kun laskeutui rappusen jos toisenkin valtaistuin korokkeelta vanha ystävä.
Pyhpyh, nyt niin vanhoja tässä olla Tomtom kävi kommentoimaan kuninkaan sanoja, samalla kun nousi seisomaan luut paukkuen. Tuo mutisikin jotain vanhuudesta ja siitä, kuinka se ei yksinään tullut.
Atrevauxhan se oli? Kerroppa, poikaseni, kuinka hyvin sinä tunnet rohdot, yrtit ja lääkkeet? Vanha ihminen kävi jatkamaan. Ikää ukolla ei ollut kutsua Atrevauxsia saatikka sitten Aranta pojaksi, mutta koska tuo oli vanhus oman rotunsa mittapuulla, otti mies omia oikeuksia. Olihan tuo vanhimmannäköinen tästä kolmikosta, iän näki jo tuon ryppyisillä, vanhoilla kasvoilla.


// DARN IT! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 04:00

Kuten toivotte, Atrevaux vastasi lyhyesti ja nyökäten Aranin huomautuksen jälkeen, ennen kuin siniseen sonnustautunut mies ehti ääneen. Faunin vihreät silmät kääntyivätkin katsomaan tuota vanhaa miestä kunnioittaen. Tuon ryppyjen valtaamia kasvoja, joilta saattoi erottaa pienen virneen miehen sanojen jälkeen. Pätevää puhetta. Sarvipää myönsi sen mielessään, ja nosti kasvoilleen tyypillisen hymynsä, jolta ei juurikaan pystynyt lukemaan minkäänlaista varsinaista tunnetilaa.

Kenraalin kulmat kohosivat hieman Aranin mainitessa nimen, jonka myös fauni oli aikaisemmin kuullut. Sillä hetkellä Atrevaux ei vain kyennyt muistamaan missä oli mokoman kuullut, ja millaisessa yhteydessä, mutta itse nimi toi selviä mielikuvia tuon mieleen.
Tomoderuwix, vanha jätti totesi ääneen, sivellen kerran jos toisenkin partahaiveniansa, Olen kuullut nimen, tiedän kutakuinkin ketä tarkoitatte, eliitti totesi, laskien kätensä takaisin sivulleen. Katse nousi Kuninkaan puhuttelun jälkeen jälleen pitämään silmällä vanhusta, joka nousi korealta valtaistuimelta luunsa rätisten kuin olkia nielevä liekki. Tuon tehtyään mies kävi, niin yllättävää kuin se olikin, puhuttelemaan itse faunia, joka sai toisen vanhemman osapuolen kääntymään kohden Tomtomia. Miehen puhuttelutapa ei käynyt häiritsemään itse kenraalia, sillä jos joku tässä huoneessa oli vanha, se oli ehdottomasti Tomoderuwix suippoine hattuineen. Tehkööt ja puhukoot vanhus juuri niin kuin mieli.

Velho tiedusteli Atrevauxin rohtojen, yrttien ja lääkkeiden tietämyksestä, joka sai faunin vain entistä hämmentyneemmäksi.Miksi tuo mies sellaista tahtoi tietää? Kysymykseen oli varmasti parempi vastata, kuin jättää vastaamatta. Jo pelkästään kohteliaisuuden nimessä, ja senkin takia, ettei hiljentyminen käynyt loukkaamaan itse Arania.
Olen itseoppinut alkemisti, niinkin kutsutusti lääkkeiden ja eräänlaisten myrkkyjen kehittäjä, fauni aloitti vastauksensa Tomoderuwixin kysymykseen, Tunnen mainitsemanne asiat, niin yrtit kuin rohdotkin, kuin omat taskuni.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 04:16

AH! Myrkyt. Miksi kaikki kajoavat aina kaidalle polulle? Eikö ketään kiinnosta enää luominen, vain tuhoaminen Vanhus kävi päivittelemään puuskahtaen jokseenkin turhautuneenloukkaantuneenitsekkäästi kuullessaan Faunin mainitsevan myrkyt.
Aran ei voinut muuta kuin virnistää pienesti, huvittuneesti, suoden Faunille pahoittelevan maltillisen vilauksen. Kuningas saattoi vain toivoa, että Fauni ymmärsi jo tässä tilanteessa tuon vanhuksen omaavan harvinaisen räväkän ja omaperäisen persoonan. Tosin, Atrevaux oli kenraaleista ehkäpä se kaikkein suopein. Muut eivät ehkä olisi osannut käyttäytyä ihmisen seurassa saatikka sitten arvostaa tuon taitoja.
Oli miten oli Tomoderuwix jatkoi lähtiessään laskeutumaan valtaistuinkorokkeelta, viittoen Faunia kävelemään nyt vierellään kohden salin sivuilla sijaitsevia ovia, jotka veivät parvekkeelle Olen täällä koska ennemmin tai myöhemmin minä heitän henkeni. Valitettavasti me ihmiset emme ole niin ihailtavan pitkäikäisiä, mitä esimerkiksi kuninkaasi.

Joten, koska minä tulen kuolemaan ennen kuin Aranin kuuluisi, pidän tärkeänä jakaa tietoa, jolla pitkittää ja helpottaa kuninkaasi ikää Tomtom jatkoi, heidän saapuessa parvekkeen oville Tietääkö hän sairaudestasi?
Kysymys oli suunnattu Aranille, joka seurasi kaksikkoa muutaman askeleen päässä. Harvoin kuningas kulki kenenkään takana, mutta jälleen kerran tämä tilanne oli poikkeus. Aran kuitenkin nyökkäsi velholle, joka hymähti.
Olet siis tavalla tai toisella tietoinen hänen lääkkeistään. No, minä sen kehitin ja minä olen tällä hetkellä ainoa, joka sitä osaa valmistaa Ehkä nyt Atrevaux alkoi arvailla, mihin tämä pohjustus oli johtamassa Nyt kuitenkin haluaisin jakaa sen salaisuuden kanssasi. Uskon, että sinä olet henkilö johon myös kuningas luottaa lääkkeensä suhteen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 13:48

Atrevaux nyökkäsi pienesti Aranin pahoittelevaan vilkaisuun. Jos kyseessä olisi ollut mahdollisesti joku toinen, ei tuo olisi varmasti suhtautunut yhtä mutkattomasti velhon suoraan lauottuun kommenttiin. Etenkään, kun kyseessä oli ihminen. Faunille oli yhdentekevää millaista lajiketta kukin edusti, kunhan osasivat käyttäytyä myös sen mukaisesti, eivätkä olleet uhka itse sarvipäälle. Siltikin, tuntemattoman edessä, ei Atrevaux osannut laskea luottamustaan kenellekään täysin, saatikka voinut kieltää epäilevänsä kaikkea sanoista tekoihin. Tomoderuwix oli kuitenkin pieni poikkeus, kuin piikki lihassa, joka väenväkisin pakotti vanhan sarvekkaan luopumaan joistain periaatteistaan. Olihan kyseessä vanha mies epäilemättä yhä voimakas, mutta vanha. Lisäksi tuo tuntui jollain tasolla olevan Aranin ystävä, ja Kuninkaan ystävät tuppasivat saamaan myös faunilta arvoisensa kohtelun.

Ukko lähti laskeutumaan lopulta alas valtaistuinkorokkeelta, viitaten Atrevauxia kävelemään nyt vierellään. Karvakoipihan teki työtä käskettyä, asettautuen astelemaan Tomtomin vierellä kohden salin sivua, samalla kun velho alkoi höpistä omasta kuolemastaan jo toistamiseen sekä mainitsi pitävänsä erään tiedon jakamista tärkeänä. Fauni kohotti kulmaansa, kääntyen katsomaan reilusti alempana itseään askeltavaa Tomoderuwixiä.
Parvekkeen oville kaksikon päästyä, keskustelu ohjautui Aranin sairauteen ja siitä edelleen haltiakuninkaan lääkkeisiin. Atrevaux vilkaisi nopeasti kuningasta ja sen jälkeen vanhaa ihmismiestä. Sarvipäällä oli kutakuinkin aavistus siitä mitä tuleman piti, muttei tuo siltikään varma saattanut olla ennen kuin Tomoderuwix kävi sen tavalla tai toisella ääneen mainitsemaan.
Aluksi vanha fauni ei saattanut mielessään kuin kunnioittaa tuota miestä. Niin tuon vilpittömyydestä kuin taidoista. Seikka sai sarvipään vertaamaan itseään hetken Tomtomiin, mutta ajatusketju revittiin rikki, jottei miehen tarvinnut odottaa Atrevauxin vastausta turhan kauan.
Olen sangen otettu, jos arvon Majesteetti suo luottamuksensa noinkin tärkeän asian suhteen puoleeni, fauni aloitti, luoden nopean katsekontaktin Araniin tuota puhutellessaan. Katse siirtyi kuitenkin pienen nyökkäyksen myötä takaisin Tomtomiin, Olen imarreltu, arvon Tomoderuwix, jos tahdotte jakaa tuon salaisuuden kanssani ja olenkin enemmän kuin valmis, myös utelias vastaanottamaan tiedon, jota muut eivät lisäksenne tiedä, haltuuni.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 14:18

Kuningas vastasi Atrevauxin katseeseen sen hetken ajan, kun fauni silmänsä kuninkaaseen käänsi. Yllättävää kyllä, pysyi Aran hiljaa velhojen keskustellessa. Asia kuului hänelle, ehkä hänellä olisi ollutkin jotain sanottavaa, mutta haltia piti nyt ensisijaisena tämän kaksikon kommunikointia ja keskustelua, hilliten omat mielipiteensä ja kommenttinsa.
Tomtom puolestaan myhisi hetken Faunin sanojen jälkeen, mumisten itsekseen jotain faunille ja haltialle tuntemattomalla kielellä. Hetken mies näytti olevan täysin toisissa maailmoissa, kunnes katse kääntyi takaisin fauniin.
Aranin on parasta luottaa sinuun täysin Vanhus puuskahti samalla kun tökkäisi Faunia kävelykeppinsä kärjellä koipeen, lantion tienoille salaisuuksien mukana tulee sekä vastuu, että valta.
Siinä missä saat lahjan auttaa kuningastasi, saat myös vallan olla auttamatta. Voit olla valmistamatta lääkettä. Voit tuhota reseptin, etkä hiiskua siitä kenellekään. Nyt onkin ensisijaisen tärkeää, että Kuningas sinuun luottaa ja sinä et häntä aio pettää Tomoderuwix toi esille erittäin epämukavan, mutta olemassa olevan puolen tästä tilanteesta. Reseptin saadessaan tulisi Atrevauxsista periaatteessa se henkilö, joka päättää kuinka kauan kuningas tulee elämään.

Kyllä minä Kenraali Argenteukseen luotan Kuningas kommentoi nyt nähdessään tarpeelliseksi vielä varmistaa tämän väitteen pitävän paikkansa.
Ja silti puhuttelet häntä sukunimellä tällaisissa tilanteissa, poika Tomtom kävi huomauttavaan hinkuvalla äänellään vilkaistessaan Araniin. Kuningas vain virnisti hymähtäen harmaasilmäisen miehen katseeseen.
Joka tapauksessa Tomtom jatkoi nyt katseen kääntyessä takaisin fauniin Myös Kreivi Cúthalion tulee tarvitsemaan lääkettä, hänellähän oli sairaus myös eikö?
todennäköisesti kyllä
Ah, kuningassuvut ja niiden sisäsiittoisuus. Kuitenkin, tässä on pieni koira haudattuna: Kreivinne voi ottaa samaa lääkettä, mitä Aran, mutta se ei takaa, että lääkkeet auttaisivat niin hyvin, mitä kuninkaalla. Jokainen potilas on yksilö, joka tarvitsee oman määränsä lääkettä. Lääkettä, joka on muokattavissa jokaiselle sopivaksi. Kuitenkin, yksikin väärä ainesosa, pieni laskuvirhe, huolimaton valmistus, voivat johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.. ja sitähän me emme halua, emmehän? Tomtom virnisti, tuoden nyt esiin kuinka hankalaa lääkkeen valmistus saattoi olla Vieläkö luotat häneen, Aran?
Kyllä Vastaus tuli empimättä ja suoraan. Kyllä Kuningas Fauniinsa luotti.
Hyvä! Mitä sinusta olen kuullut, pidät haasteista. Ehkä tämä onkin juuri sopiva haaste sinulle.. Kehittää sopiva lääke kahdelle eri potilaalle. Kuninkaan lääkkeen resepti on pilkulleen kirjoitettuna ylös, mutta kerta en Kreivi Cúthalionia ole tavannut ja arvioinut potilaana, en ole hänelle reseptiä kirjoittanut. Sen sinä saat itse tehdä Mahtoi tuntua joko hirvittävältä tai egoa nostavalta päästä leikkimään niinkin vakavalla aiheella, kuin toisen hengellä. Elämällä ja kuolemalla.

noh, josko turhat jaarittelut jätetään sikseen Vanha velho hihkaisi, käyden nyt kirjaimellisesti vetämään vasemmasta hihastaan paperikäärön esiin. Käärö ojennettiin Atrevauxille. Se sisälsi tiedon lääkkeen tekemisestä, siitä mitä raaka-aineita siihen tarvittiin ja mistä moisia raaka-aineita löytäisi helpoiten Cryptistä. Jokainen pieninkin valmistusvaihe oltiin kirjattu sekunnin tarkkuudella ylös, eikä moisia sopinut kyseenalaistaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 15:26

Fauni rohkeni hymähtää itsekseen vanhuksen tökkäistessä häntä koipeen. Mies toi hyvän pointin esille. Luottamuksen Aranin ja Atrevauxin välillä tulisi olla jatkossa täydellinen. Säreilemätön. Faunilla ei ollut syytä pettää Kuningastaan tai tuottaa tuolle pettymyksiä. Atrevauxille oli kenraalin virkansa lisäksi suuri kunnia saada toimia lähemmin tuon mahtimiehen rinnalla, tässä tapauksessa vastata tuon elämästä ja yrittää pitkittää sitä parhaansa mukaan ja toisena vaalia Tomoderuwixin perintöä, jonka voisi siirtää seuraavalle pätevälle, kun tuntisi itsestään ajan loppuvan. Siihen oli tosin vielä pitkä aika, ellei henki käynyt lähtemään ykskaks yllättäen jostain toisesta syystä.
Minä en Kuningastani petä mistään hinnasta Atrevaux tyytyi tuomaan lyhyesti kantansa velhon sanoihin esille, jonka jälkeen myös Aran vakuutti luottavansa kenraaliinsa. Miehelle suotiin pieni, kiitollinen kumarrus, jonka jälkeen sarvipää hiljentyi kuuntelemaan vierestä kaksikon keskustelua.

Keskustelun ohessa kävi ilmi, että piilopaikkaa hallitsevalla, Kreivi Cúthalionilla, mitä todennäköisemmin oli myös sama tauti, kuin itse Aranilla. Tätä Atrevaux ei ollut aikaisemmin tiennyt, mutta näki tiedon nyt erittäin tarpeelliseksi, kun vastuu lääkkeen valmistuksesta siirtyisi jatkossa hänelle.
Velho ei antanut lääkkeen valmistuksen kuulostaa helpoilta puheittensa perusteella, mikä nosti hetkeksi Atrevauxin kasvoille virneen tuon haistaessa haasteen käryä ilmassa. Haasteet olivat jotain, mitkä pitivät faunin yleisestikin hyväntuulisena. Vastuu jostain tärkeästä sai mukavan pienen stressitilan heti ylle ruokkimaan sarvipään alati kasvavaa egoa hovin puolella. Tekemistä. Haasteellista sellaista. Pilkun tarkkaa ohjeiden noudattamista. Sitä Atrevaux oli jo pidemmän tovin kaivannut taas elämäänsä. Mitään fauni ei käynyt vielä kuitenkaan kommentoimaan, vaan antoi Tomoreduwixin puhua suunsa puhtaaksi ilman keskeytyksiä.
Pianpa ukko vetäisikin hihastaan käärön, jonka Atrevaux vastaanotti mieheltä jälleen kerran kohteliaasti kumarrellen. Käärö kierrettiin auki ja sen kokemattoman silmään monimutkaiseltakin näyttävä kaava käytiin silmäilemään nopeasti läpi. Ei lääkkeen valmistaminen mahdotonta ollut sen Tomtomkin oli jo todistanut - mutta vaatisi varmasti muutaman kerran kokeilun, ennen kuin fauni osaisi jatkossa sitä pätevästi valmistaa. Käärö kierrettiin takaisin kiinni ja katse kohdistettiin siniseen pukeutuneeseen mieheen.
Teen kaikkeni pitääkseni perintösi jälkipolvienkin tiedossa, arvon velho, sekä hallitsijani elossa, Atrevaux totesi, nyökäten kiitokseksi Tomoderuwixille, Näen ajakseni kuitenkin nyt poistua. Joten jos sallitte, palaisin jatkamaan työtehtäviäni toisaalle?, fauni jatkoi, kohottaen katseensa Araniin.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 15:59

Aran, Darius


Aranista oli aina ilo kuulla, että hänen luottamansa henkilö ei olisi häntä pettämässä mistään hinnasta. Toisin kuin esimerkiksi kenraali Authion, saattoi kuka tahansa muu neljästä eliitistä käydä kuninkaan pettämään. Noilla oli vapaa tahto, oma mieli tehdä niin kuin parhaaksi näkivät. Kuitenkin, eliittejä ei oltu valittu vain taitojen, vaan myös luottamuksen perusteella. Eiväthän nuo kuningastaan olleet pettämässä.. ja jos olivat, eivät he siitä elossa selviäisi. Aran virnisti itsekseen ajatukselle.
Velho suki erittäin pitkää leukapartaansa, samalla kun katseli kuinka Fauni kävi kääröä tutkimaan ja lopulta avasi suunsa. Tyytyväinen hymy nousi vanhan miehen kasvoille, ei fauni ollutkaan niin kamala, mitä tuo oli odottanut. Yleensä korkeassa asemassa olevan henkilöt tuppasivat olemaan joko täynnä itseään tai täysin epäinhimillisiä ajatusmaailmaltaan.
Hmmmm. Olet harvinaisen viisas mies, Atrevaux Tomtom kävi toteamaan tuumien, samalla kun hipoi yhä partaansa etköhän sinä tästä selviä.
Faunin kysellessä, olisiko tuon nyt aika poistua, kävi Aran nyökkäämään pienesti.
Mikäli herra Tomtomilla ei ole sinulle enää mitään, en näe syytä miksi veisimme aikaasi enempää Aran kävi lisäämään, kääntäen sitten katseensa vanhukseen joka pudisti päätään.
Ei ole, se oli siinä. Koita olla kärventämättä kauniita kulmakarvojasi lääkettä valmistaessa Tomtom tokaisi virnistäen, jonka jälkeen kuningas ja velho antoivat faunin poistua seurastaan


Kaupungin porteille oli juuri saapunut metsästä palaava kuiskauksen ryhmä. Darius oli kera muutaman sotilaan käynyt metsässä partioimassa, saatuaan vihiä että ihmiset olivat virittämässä väijytyksiä metsään. Mitään ei kuitenkaan ollut tullut vastaan, joten joko nämä huhut olivat olleet perättömiä tai sitten ihmiset osasivat olla varovaisia.
Suoraan kaupunkiin marssimisen sijaan, olivat kuiskauksen miehet jääneet seisoskelemaan suurehkolle pihamaalle, joka oli muodostunut porttien eteen. Porteilla oli muutenkin hälinää, kun kauppiaan lähempää ja kauempaa yrittivät päästä kaupunkiin myymään tuotteitaan. Se, ketä kaupunkiin laskettiin, oli erittäin tiukkaa. Ihan ketä tahansa tuohon majesteettisen kauniiseen kaupunkiin päästetty.
Ratsut olivat jätetty syrjemmälle juottokaukalon luokse lepäämään, samalla kun kuusihenkinen kuiskauksen ryhmä seisoskeli hieman väentungoksesta kauempana juttelemassa. Kun neljä muuta kuiskauksen jäsentä keskittyi puhumaan vartijalle, joka oli uskaltautunut eliittien juttusille, kävi Darius kääntymään kohden Iriadoria, joka mukana oli ollut.
Sehän meni hyvin
Kenraali kävi toteamaan reissusta näin korkeahaltian osalta eikä sinusta ollut vaivaa kenellekään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 16:54

Atrevaux, Iriador

Aranin lisäyksen myötä katse käännettiin hetkeksi seuraamaan vieressä päätänsä pudistelevaan Tomoderuwixiin, joka kävi myös vakuuttamaan, että fauni voisi poistua paikoilta. Kommentti kulmakarvoista sai sarvipään virnistämään miehelle takaisin.
Minä yritän, fauni vielä totesi ääneen vanhalle velholle, kumarsi syvään ja poistui sitten salista, jättäen kaksikon viettämään aikaansa taas siten, kuten parhaaksi näki.
Atrevaux suuntasi kulkunsa kohden omaa lukaaliaan. Tomtomilta saamansa käärö oltiin laitettu talteen väliaikaisesti kaavun taskuun, jottei sitä kukaan kävisi vaikka pihistämään mieheltä yllättäen käsistä. Askel oli jälleen reipas ja hiljaisen käytävän valtasi sorkkien lattiaan kopsahtelu. Tuva ovi avattiin ja sisään astuttiin. Fauni suuntasi kulkunsa heti kirjoituspöytänsä luokse, avasi yhden sen lipastoista, ja poimi sieltä pienen lukitun kirstun. Kirstussa Atrevaux säilytti useita tärkeitä papereitaan, joita ei muiden silmille oltu tarkoitettu. Hassua kaikessa oli, että vaikka se varastettaisiin, oli fauni itse ainoa joka sai sen taioillaan avattua.

Lukko naksahti auki, arkun kantta raotettiin sen verran, jotta käärö saatiin sujautettua sievästi sen sisään. Kansi kiinni, kirstu takaisin omalle paikoilleen, ja homma oltiin suoritettu. Atrevaux hieroi käsiään muutaman kerran yhteen tyytyväisenä, katsahtaen sitten pöytänsä muuta sisältöä. Muutama kirje odotti yhä kuskaajaansa. Riittävän hyvä syy poiketa ulkona haukkaamassa happea samalla ja ehkä jopa vierailla metsän puolella, jos aika sen vielä salli.
Atrevaux ei tyytynyt vaihtamaan enää vaatteitaan, vaan muuttui siltä seisomalta suoraa Lucaviksi, kuninkaan juoksupoikanakin tutuksi tulleeksi haltia penikaksi. Punatakkinen, silmäpuoli nulikka poimi kirjeet taskuunsa ja kävi iskemässä tohvelinsa pieniin jalkoihinsa, jonka jälkeen kulku suunnattiin kohden kaupungin laitamia.


Toisaalla Iriador oli palaamassa kuiskauksen miehistön kanssa partio retkeltään. Punatukkainen sokea sotilas oli saanut ensimmäisen kerran kunnollisen tilaisuuden poistua muiden kanssa suorittamaan töitään, eikä ollut katunut lainkaan mukaan lähtöä. Retki oli sujunut kaikinpuolin hyvin, niin siltäkin kannalta, ettei metsässä väijytystä virittäviä ihmisiä löytynyt kuin siltäkin, että Iriadorin kanssa työskenteleminen oli ollut helppoa kaikkien osapuolten kohdalla.
Myös itse kenraali Winder tuntui olleen tyytyväinen nuoremman suorituksiin partioinnin aikana, käyden nyt mainitsemaan siitä ääneen kumppanusten jäätyä seisomaan kaksin. Iriador hymähti.
Otan tuon positiivisena kehuna, nuorempi aloitti, Toivon saavani jatkossa samanlaisia mahdollisuuksia osallistua tehtäviin, kun tämä kerta osoittautui näinkin hyväksi ja onnistuneeksi, punapää vielä jatkoi. Iriador osasi käyttää nyt paremmin oppimaansa auraa, sekä huomannut, että Nashirakin saattoi toimia miehen silminä hetkiä, jolloin eläin ei keskittynyt muuhun kuin isäntänsä kanssa kommunikointiin. Hyödyllisiä taitoja. Molemmat. Ja niitä sokea tulisi vielä tarvitsemaan jatkossakin.

Yllättävät juoksuaskeleet kävivät kuitenkin kiinnittämään tarkkakuuloisen Iriadorin huomion. Muut eivät ehkä saattaneet pistää sitä merkille kaikessa tässä häslingissä joka porteilla oli käynnissä, mutta punapää osasi erotella ääniä mielessään, ja nopeat askeleet olivat jotain sellaista, jotka syystä tai toisesta kiinnittivät Iriadorin huomion puoleensa. Päänsäkin kääntyi nyt niin, että korva suunnattiin paremmin äänen tulosuuntaa kohden.
Siinä missä Iriador saattoi vain kuulla äänet, saattoivat muut nähdä kuinka Lucavi ryntäsi kuin tuulispää ulos kaupungista. Tuo oli saanut työtehtävänsä päätökseen, joka tarkoitti vain yhtä asiaa. Vapaa-aikaa jonka tuo naamioitunut fauni tulisi viettämään ulkona, metsän siimeksessä. Samaisen paikan lähettyvillä, jossa oli päiviä aikaisemmin tavannut metsänhenki Hecaten kenties alitajuntaisena toiveena oli törmätä tuohon pieneen olentoon uudemman kerran. Metsään oli kuitenkin matkaa, ja tuuli joudutti nyt muuten kevyen juoksupojan askelia entisestään. Katse pysyi tiukasti menosuunnassa, mutta erehdyksissä kävi kääntymään hetkeksi toisaalle joka osoittautui taas kerran huonoksi ideaksi.

Iriador oli ehtinyt peruuttaa muutaman askeleen Dariuksesta askelten lähestymisen myötä, jonka takia tuo muodosti esteen, muttei kuitenkaan ylitsepääsemättömän Lucalle, joka kiisi sokeaa sotilasta päin kirjaimellisesti kuin ohjus. Kuului kolahdus. Isku sattui varmasti enemmän pientä panssaroimatonta nulikkaa, kuin täyden haarniskansa ylle vetänyttä Iriadoria, joka kävi kuitenkin menettämään iskun voimakkuudesta johtuen tasapainonsa ja kaatui hieman Haukansilmästä etäämmälle maahan. Samoin teki Lucavi, mutta kierähti sievällä kuperkeikalla miehestä vastakkaiseen suuntaan, jääden maahan taas voivottelemaan kohtaloaan ja hieromaan päätään.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 17:17

Jatkossa tulet yhä useammin osallistumaan tehtäviin, älä huoli Darius vastasi punapäälle, joka oli myös tyytyväinen lopputulokseen. Tuskin menisi enää kauaa, kun Iriador saattaisi toimia täysipäiväisesti jälleen kuiskauksen riveissä. Nyt kuitenkin tuo oli vielä totuttelemassa. Siinä missä sokean sotilaan piti oppia toimimaan ryhmässä, piti muiden opetella toimimaan sokean kanssa. Hyvin se kuitenkin vaikutti menevän. Iriadorin ympäristön kuunteleminen ei ollut enää suuri ihme, joten Darius ei osannut kiinnittää tuohon sen pahemmin huomiota. Kuitenkin, hetkeksi Haukansilmä käänsi katseensa muualle ja pian tuo saikin itse kuulla, kuinka joku kävi juoksemaan vauhdilla päin korkeahaltiaa.
Iskun voimasta molemmat tapaturmanosapuolet tipahtivat maahan. Darius otti askeleen lähemmäksi Iriadoria, kumartuen sitten auttamaan tuon ylös. Katse kuitenkin kiinnittyi henkilöön, joka päin kuiskauksen eliittiä oli juossut.
no mutta eikös se ole Nuoriherra Ordalia Darius tokaisi auttaessaan Iriadorin ylös. Äänensä oli selvästi kireämpi, halveksuvampi mitä normaalisti puhuttaessa Yhä yhtä kömpelön huolimaton, huomaan.

Enää se ei ollut Haukansilmälle salaisuus, kuka tuon nuori miehenalku oikeasti oli. Sopimus kuitenkin piti, eikä silmäpuoli ollut hiiskunut faunin salaisuudesta kenellekään. Siltikin, suhtautumisensa tätä haltiailluusiota kohtaan oli muuttunut. Se ei enää ollut välinpitämättömän halveksuva, vaan nyt selvästi suuresti halveksuvaa, jopa vihaavaa. Kuitenkin, kaikki turhan radikaalit tunnepurkaukset onnistuttiin kätkemään taitavasti ilmeettömien kasvojen taakse. Ne saattoivat paistaa vain äänestä.

Minnekäs juoksupoika noin lujaa on menossa, että tarvitsee eliitteihin törmäillä? Darius jatkoi kääntyessään nyt kunnolla Lucavia kohden Tietääkseni kuninkaan juoksupoikana tehtäväsi ei ole toimittaa kirjeitä kaupungin ulkopuolelle. Sehän olisi liian vaarallista noin heikolle nuorukaiselle Silmäpuoli selasi nuorempaansa katseella.
Vauhdista päätellen olet saanut jalkasi kuntoon. Missäs sinä sen loukkasitkaan? Kompuroit portaissa? Kompastuit kynnykseen? Juoksit päin pöytää? Selvää piikittelyä oli ilmassa. Molemmat osapuolet tiesivät, ettei Lucavi voinut käydä yleisellä paikalla muistuttamaan Kenraalia siitä, että tuohan hänen jalkansa oli murjonut käyttökelvottomaksi. Kuitenkin, nuorukainen näytti hoitaneen koipensa jossain. Darius ei voinut kieltää, etteikö olisi halunnut tietää kenen toimesta ja missä Fauni oli jalkansa parantanut. Jos tuo sairastuvalla oli käynyt, mitä oli fauni tai pikku haltia selittänyt hoitajille?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 18:06

Iriador ei ollut täysin varma siitä, mikä häneen oli käynyt iskeytymään. Kyse ei ollut ratsusta, sillä silloin olisivat sotilaan niskat mahdollisesti nurin ja koko muu kroppa muuten hajalla ja tallottu. Lisäksi Nashira olisi saattanut raivostua moisesta yliajosta.
Oli miten oli, kävi Darius auttamaan maahan kaatuneen sotilaan takaisin jaloilleen. Nousu ei ollut lainkaan raskat, sillä vaikka haarniska nuoremman päällä saattoi näyttää painavalta, oli se silti taottu kevyistä, kestävistä materiaaleista. Lohikäärmeensuomutakki ei myöskään painanut juurikaan ja soi suojaukseltaan myös vetreät liikeet mahdollisiksi.

Vain hieman syrjemmässä Lucavi oli saanut nostettua itsensäkin takaisin jaloilleen. Nulikka kävi pudistelemaan vaatteitaan niihin tarttuneesta hiekasta ja pölystä, luoden silmäyksen sitten ei niin mieluisaan tuttuunsa, Dariukseen, tuon käydessä jälleen kerran huomauttelemaan viestinviejän kömpelyydestä.
Kenraali Winder on hyvä, eikä asettele miehiään esteiksi yleiselle kulkuväylälle. Täällä liikkuvat muutkin, kuin vain sinä ja ylisuuri egosi, ilmalennostaan jo valmiiksi närkästynyt poika lausahti eliitille takaisin.
Naamioitunut fauni luopui suoraa tuon itseään kuvottaman miehen edessä kohteliaasta tavastaan puhutella vanhempiaan. Ja syyn toinen kenraali varmasti ymmärsi ilman, että sitä ääneen käytäisiin erikseen mainitsemaan.
Välikohtaus Dariuksen kanssa aikaisemmin oli saanut molemmat eliittikenraalit vihaamaan ja halveksumaan toisiaan, eikä tuolle tuntemukselle vaikuttanut olevan tulossa muutosta vieläkään. Kumpikaan silmäpuolista ei ollut myöskään valmis paljastamaan niitä pieniä salaisuuksia, joita aikaisemmin pesutuvalla oltiin jaettu. Ja kyseinen seikka vaikuttaisi ja näkyisi lähinnä siinä, kuinka kaksikko toisiaan julkisesti myös kohteli.

Luca hymähti Haukansilmän ryhtyessä piikittelemään selvästi nulikkaa. Kädet nousivat puuskaan eteen ja naamalle nousi mitä ivallisin virne.
Minä kaaduin, sinä typerys. Kaaduin! Kaipaatko kenties vielä yksityiskohtiakin, jotta olisit tyytyväinen ja jättäisit heikompasi rauhaan, hmm? Ehkä minun pitäisikin täsmentää muutamia seikkoja miehiesi kuullen kyseisestä, nulikka kävi uhkailemaan lähinnä kiusallaan. Vain koska saattoi tehdä niin. Vain koska tiesi mokoman ärsyttävän toista eliittiä.
Toisena minun on jälleen pahoiteltava siitä, että vähiten omat menoni kuuluvat sinulle, Winder. Pidä huoli omista asioistasi, viestinviejä totesi ykskantaan, osoittaen sanojensa lomasta syyttävästi etusormellaan kenraalia.
Iriador, joka oli lähinnä tyytynyt seuraamaan taas kiristyvää ilmapiiriä sivusta, huokaisi ääneen, kiinnittäen näin ainakin Lucan huomion.
Onko tuon kinastelun pakko jatkua? porukasta se todellisesti nuorin punapää tiedusteli turhautuneena molemmilta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 18:28

Kysyvännärkästynyt ilme nousi Haukansilmän kasvoille viestinviejän käydessä unohtamaan joko tarkoituksella tai vahingossa käytöstapansa vanhempia ja korkea-arvoisempia kohtaan. Darius ei kuitenkaan ollut yllättynyt, hän ei ollut olettanut, että fauni jaksaisi illuusiossaan leikkiä kilttiä. Nuoremman räyhäämistä katsottiin huvittuneena, maltillisesti. Tuon annettiin puhua loppuun, sillä kenraali ei, ainakaan näin yleisesti, viitsinyt ääntään kohottaa nuorempaa kohtaan. Ei ilman kunnon syytä. Fauninkuvatus oli kuitenkin jo kovaa vauhtia hankkimassa Haukansilmälle syytä räjähtää yleisön nähden.
Noinko Nuoriherra Ordalia puhuttelee vanhempiaan? Kenraali kävi nuhtelemaan haltiankuvatusta, virnuillen itsekseen pienesti Moisesta sietäisit saada selkääsi, viestinviejä.
Katse kuitenkin kääntyi korkeahaltiaan tuon ottaessa osaa keskusteluun, kuulostaen siltä että olisi halunnut moisen kärhämän jo päättyvän.

Mutta emmehän me kinastele, Mir Valdoren. Jos joku täällä riitaa haastaa, niin se on Nuoriherra Ordalia. Tuolla asenteella, nimenomaan Katse lipui puhuessaan takaisin Lucaviin Ehkä nuoriherra Ordalla ottaa puheensa takaisin ja pahoittelee, sekä kieltään että kömpelöä törmäilyään, niin kaikki voivat jatkaa päiväänsä sen suuremmitta haavereitta, hmm?.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 18:58

Lucavi hymähti punapään kommenttiin, katsoen tuota sokeaa typerystä hetken. Sangen turha kommentti. Sen Dariuskin kävi omalla ärsyttävällä tavallaan ilmentämään, sysäten puheillaan syyn pelkästään viestinviejän niskoille.
Ei sitten, oli ykskantaan todettu kommentti Iriadorilta, joka pyrki keskittämään huomionsa seuraamaan nyt jotain muuta, kuin kenraali kaksikon toisilleen piikittelyä. Varsin typerää touhua, jos häneltä oltaisiin kysytty. Onneksi ei kysytty. Sokea olisi saanut vain selkäänsä tuodessaan mielipiteensä väärässä paikassa väärään aikaan taas esille.

Lucavin ainokainen silmä katsoi paheksuen Haukansilmää.
Ette te minulle mukavampi olisi, vaikka puhetyyliäni vaihtaisinkin, arvon Winder, valeasuinen fauni töksäytti tällä kertaa teititellen, hyvin ivalliseen äänensävyyn. Ei siksi, että olisi tahtonut miellyttää toista kenraalia, vaan koska pilkallinen nuoleskelu mahdollisesti ärsytti tuota.
Silti en ota puheitani takaisin, enkä varsinkaan pahoittele niistä. En ole kömpelö, törmäilylleni on tavallisesti hyvä syy. Mutta voit jatkaa masentavaa päivääsi puolestani juuri kuten mielit, kunhan minun ei tarvitse enää puuttua siihen, viestinviejä ilmoitti terävästi, Hyvää päivänjatkoa, oli lyhyt lisäys, ennen kuin vaaleatukkainen nulikka käänsi isommalleen selkänsä ja lähti astelemaan aluksi rauhallisesti poispäin, kunnes vauhtinsa yltyi taas siihen torpedomaiseen nopeuteensa, suuntanaan arojen laidalla häämöttävä metsä, ja tuttu kumpare aukioineen.

Iriador rohkeni Lucavin viimeisen toivotuksen myötä kääntyä jälleen Dariuksen puoleen. Vaikkei mies ollutkaan varsinaisesti kuunnellut enää noiden kahden keskustelua, oli hän silti pitänyt sitä jollain tasolla kuulolla.
En pidä tuosta miehestä, Iriador ilmoitti, viitaten lauseellaan Atrevauxiin, jonka Dariuskin varmasti ymmärsi.
Mitä nyt aiot, kun pääsit nulikasta eroon? Palaammeko viimein takaisin tuville?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Heinä 2012, 19:19

Darius, Hecate

Kenraali katsoi viestinviejää yhä paheksuen, vaikka tuo kävikin teitittelemää. Ainakin hetkeksi. Teitittely ei kuitenkaan ollut sitä kohteliasta, etikettiin sopivaa, vaan suorastaan ivaa. Merkittävän tuomitseva katse pysyi pitkään vielä viestinviejässä, kun tuo päättikin ilmoittaa, että tämä keskustelu oli tässä ja lähti marssimaan poispäin. Haukansilmä olisi voinut jatkaa tätä piikittelyä vaikka koko päivän, mutta päätti nyt antaa Lucavin mennä. Katse kuitenkin pysyi vielä pitkään viestinviejän niskassa, vaikka tuo jo kävi ampaisemaan vauhtiin ja hyvää tahtia alkoi kadota näköpiiristä.
Teräväkyntisten panssarihansikkaiden sisällä olevat sormet naputtelivat jäätävän rauhallisesti keihään vartta, joka asevyöllä lepäsi. Keihään, joka tällä hetkellä oli pituudeltaan vain puoli metriä. Kerta maagisen aseen pituutta pystyi vaihtelemaan, niin miksei sitä muka kantaisi kuten miekkaa, silloin kun sitä ei tarvinnut. Iriadorin sanat kuultiin, mutta niihin ei vastattu heti. Naputtelu metallisenkeihään varressa kuitenkin lakkasi yllättäen.
En nyt tiedä voisiko häntä mieheksi kutsua Kenraali tokaisi hymähtäen Menkää te tuvalle, tämän päivän työt on tehty. Minä lähden vielä metsään.
Noiden sanojen jälkeen suuntasi Darius kulkunsa Bluen luokse, käyden valmistautumaan lähtöön kohti metsää, jonne viestinviejä juuri oli pinkonut.


Hecatelle oli tullut jo tavaksi aina silloin tällöin hankkiutua suuren kiven luokse, jossa Faunia oli tavannut. Kai sitä voisi kutsua jo enemmän tai vähemmän epäsäännölliseksi tapailuksi. Hengettärellä kun ei parempaakaan tekemistä ollut, joten ihan hyvin tuo saattoi viettää hereillä oloaikansa kiven lähettyvillä pyörien.
Nyt tuo takkutukka istui keskellä suurta kiveä, pyöritellen nahkaista palloa edessään. Miltähän pallo näytti, jos sen peittäisi karvalla? Utelias katse kävi ensin pallossa, sitten omissa hiuksissa ja sitten taas pallossa, kunnes Hecate heilautti pitkät, likaiset hiuksensa eteensä ja alkoi pyörittää niitä pallon ympärille.
Pallo näytti hassulta hiusten peitossa. Karvapallo. Hecate halusi karvaisen pallon! Ehkä Fauni tietäisi, mistä saisi karvaisen pallon. Sikäli mikäli paikalle ilmaantuisi. Ei sitä koskaan tiennyt! Kaksikko ei ollut sopinut mitään, mutta ei myöskään sanonut ettei saattaisi tulla käymään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron