Kirjoittaja Crimson » 28 Heinä 2012, 16:54
Atrevaux, Iriador
Aranin lisäyksen myötä katse käännettiin hetkeksi seuraamaan vieressä päätänsä pudistelevaan Tomoderuwixiin, joka kävi myös vakuuttamaan, että fauni voisi poistua paikoilta. Kommentti kulmakarvoista sai sarvipään virnistämään miehelle takaisin.
Minä yritän, fauni vielä totesi ääneen vanhalle velholle, kumarsi syvään ja poistui sitten salista, jättäen kaksikon viettämään aikaansa taas siten, kuten parhaaksi näki.
Atrevaux suuntasi kulkunsa kohden omaa lukaaliaan. Tomtomilta saamansa käärö oltiin laitettu talteen väliaikaisesti kaavun taskuun, jottei sitä kukaan kävisi vaikka pihistämään mieheltä yllättäen käsistä. Askel oli jälleen reipas ja hiljaisen käytävän valtasi sorkkien lattiaan kopsahtelu. Tuva ovi avattiin ja sisään astuttiin. Fauni suuntasi kulkunsa heti kirjoituspöytänsä luokse, avasi yhden sen lipastoista, ja poimi sieltä pienen lukitun kirstun. Kirstussa Atrevaux säilytti useita tärkeitä papereitaan, joita ei muiden silmille oltu tarkoitettu. Hassua kaikessa oli, että vaikka se varastettaisiin, oli fauni itse ainoa joka sai sen taioillaan avattua.
Lukko naksahti auki, arkun kantta raotettiin sen verran, jotta käärö saatiin sujautettua sievästi sen sisään. Kansi kiinni, kirstu takaisin omalle paikoilleen, ja homma oltiin suoritettu. Atrevaux hieroi käsiään muutaman kerran yhteen tyytyväisenä, katsahtaen sitten pöytänsä muuta sisältöä. Muutama kirje odotti yhä kuskaajaansa. Riittävän hyvä syy poiketa ulkona haukkaamassa happea samalla ja ehkä jopa vierailla metsän puolella, jos aika sen vielä salli.
Atrevaux ei tyytynyt vaihtamaan enää vaatteitaan, vaan muuttui siltä seisomalta suoraa Lucaviksi, kuninkaan juoksupoikanakin tutuksi tulleeksi haltia penikaksi. Punatakkinen, silmäpuoli nulikka poimi kirjeet taskuunsa ja kävi iskemässä tohvelinsa pieniin jalkoihinsa, jonka jälkeen kulku suunnattiin kohden kaupungin laitamia.
Toisaalla Iriador oli palaamassa kuiskauksen miehistön kanssa partio retkeltään. Punatukkainen sokea sotilas oli saanut ensimmäisen kerran kunnollisen tilaisuuden poistua muiden kanssa suorittamaan töitään, eikä ollut katunut lainkaan mukaan lähtöä. Retki oli sujunut kaikinpuolin hyvin, niin siltäkin kannalta, ettei metsässä väijytystä virittäviä ihmisiä löytynyt kuin siltäkin, että Iriadorin kanssa työskenteleminen oli ollut helppoa kaikkien osapuolten kohdalla.
Myös itse kenraali Winder tuntui olleen tyytyväinen nuoremman suorituksiin partioinnin aikana, käyden nyt mainitsemaan siitä ääneen kumppanusten jäätyä seisomaan kaksin. Iriador hymähti.
Otan tuon positiivisena kehuna, nuorempi aloitti, Toivon saavani jatkossa samanlaisia mahdollisuuksia osallistua tehtäviin, kun tämä kerta osoittautui näinkin hyväksi ja onnistuneeksi, punapää vielä jatkoi. Iriador osasi käyttää nyt paremmin oppimaansa auraa, sekä huomannut, että Nashirakin saattoi toimia miehen silminä hetkiä, jolloin eläin ei keskittynyt muuhun kuin isäntänsä kanssa kommunikointiin. Hyödyllisiä taitoja. Molemmat. Ja niitä sokea tulisi vielä tarvitsemaan jatkossakin.
Yllättävät juoksuaskeleet kävivät kuitenkin kiinnittämään tarkkakuuloisen Iriadorin huomion. Muut eivät ehkä saattaneet pistää sitä merkille kaikessa tässä häslingissä joka porteilla oli käynnissä, mutta punapää osasi erotella ääniä mielessään, ja nopeat askeleet olivat jotain sellaista, jotka syystä tai toisesta kiinnittivät Iriadorin huomion puoleensa. Päänsäkin kääntyi nyt niin, että korva suunnattiin paremmin äänen tulosuuntaa kohden.
Siinä missä Iriador saattoi vain kuulla äänet, saattoivat muut nähdä kuinka Lucavi ryntäsi kuin tuulispää ulos kaupungista. Tuo oli saanut työtehtävänsä päätökseen, joka tarkoitti vain yhtä asiaa. Vapaa-aikaa jonka tuo naamioitunut fauni tulisi viettämään ulkona, metsän siimeksessä. Samaisen paikan lähettyvillä, jossa oli päiviä aikaisemmin tavannut metsänhenki Hecaten kenties alitajuntaisena toiveena oli törmätä tuohon pieneen olentoon uudemman kerran. Metsään oli kuitenkin matkaa, ja tuuli joudutti nyt muuten kevyen juoksupojan askelia entisestään. Katse pysyi tiukasti menosuunnassa, mutta erehdyksissä kävi kääntymään hetkeksi toisaalle joka osoittautui taas kerran huonoksi ideaksi.
Iriador oli ehtinyt peruuttaa muutaman askeleen Dariuksesta askelten lähestymisen myötä, jonka takia tuo muodosti esteen, muttei kuitenkaan ylitsepääsemättömän Lucalle, joka kiisi sokeaa sotilasta päin kirjaimellisesti kuin ohjus. Kuului kolahdus. Isku sattui varmasti enemmän pientä panssaroimatonta nulikkaa, kuin täyden haarniskansa ylle vetänyttä Iriadoria, joka kävi kuitenkin menettämään iskun voimakkuudesta johtuen tasapainonsa ja kaatui hieman Haukansilmästä etäämmälle maahan. Samoin teki Lucavi, mutta kierähti sievällä kuperkeikalla miehestä vastakkaiseen suuntaan, jääden maahan taas voivottelemaan kohtaloaan ja hieromaan päätään.