Bring it on, bro! || Crim

[Crimson]

Atrevaux silmäili tyytyväisenä Hecatea. Katseensa kävi kuitenkin kääntymään suuntaan, josta Nashira paikalle yksisarvinen jäljessään ravasi. Faunin kulma kohosi, sillä niin vanha kuin oli, ei hän koskaan ollut nähnyt aikaisemmin noin massiivista peuraa. Tai no, saattoiko tuota olentoa peuraksi edes kutsua. Jollain tapaa se vaikutti ainakin maagiselta, ja jos ei muuten, ei se muistuttanut rakenteeltaan ihan tavallista metsänasukkia.
Hecaten sähähdys sai sarvipään kääntymään ympäri ja seuraamaan, kun olento viipotti menemään puuhun, jääden yhdelle sen monista oksista kykkimään. Fauni oli toivonut saavansa hyvästellä Hecaten jotenkin, mutta sen sijaan että mies olisi puussa piilottelevalle otukselle mitään sanonut, kapusi tuo ylös sijoiltaan ja lähti lähestymään Iriadoria ja Dariusta. Hän kyllä vielä tulisi käymään kivellä. Toisi kenties takkutukalle jotain niinkuin oli tälläkin kertaa tehnyt. Oli vain eriasia, milloin hän taas joutaisi metsässä vierailemaan.

Iriador sai kenraalilta kutakuinkin odottamansa vastauksen. Kielteisen sellaisen. Ihan vain näin vaihteenvuoksi. Punapää ei sanonut mitään. Oli vain hiljaa ja seurasi auransa avulla, kun Blue kävi vuorostaan lähestymään kaksikkoa. Päättäväisesti kenraali alkoi irrottaa otettaan sotilaasta ja siirtää sitä pitämään kiinni vuorostaan yksisarvisesta pitemmälle tuo ei kuitenkaan koskaan suoriutunut suuressa tehtävässään.
Oletko nyt aivan varma siitä mitä teet?, Iriador kysyi, ollen jo palaamassa Dariuksen tueksi, kun huvittuneena tilannetta vierestä seurannut Atrevaux pysäytti nuoremman ja veti kevyesti taaksepäin.
Anna olla. Ei hän sinua usko vaikka survaisisit tikarin kylkien väliin. Sen sijaan käske ratsusi kumartua alas, fauni totesi maltillisesti, vihaisen katseen kääntyessä sitten tuijottamaan hevosen kyljellä roikkuvaa miestä, Käsky kävi. Sinä nouset nyt alaisesi kanssa tuon pedon selkään, sarvipää ärähti sitten ja tarrasi enemmän ja vähemmän rajusti Haukansilmästä kiinni ja repi tuon kaksinkäsin irti omasta uljaasta ratsustaan.

Pahoitteleva katse suotiin yksisarviselle. Se saisi nyt tyytyä seuraamaan vierellä kaupunkiin takaisin. Ilman ratsastajaa. Nashira kävi laskeutumaan Iriadorin pyynnöstä alas makuulle, jolloin Dariusta otteessaan riepottava Atrevaux saattoi nostaa kevyen haltiapahasen naaraspeuran selkään. Vastaantaistelua ei katsottu hyvällä. Sen fauni antoi ymmärtää heti. Kun kenraali kutakuinkin oli saatu sitten istumaan kunnolla, tukevasti satulaan, nousi Iriador tuon taakse vielä istumaan, ennen kuin peuraa pyydettiin taas nousemaan neljälle jalalle seisomaan.
Nashira antoi homman vaikuttaa turhankin helpolta. Se oli iso ja vahva, eikä sille ollut ongelma tai mikään kantaa vielä vaikka kolmattakin henkilöä selässään. Koska Iriador istui nyt takana, eikä tyypillisellä paikallaan, ei nuoremmalla ollut kädessään muuta kuin riimunaru josta pitää kiinni. Samassa kädessä pidettiin myös Bluen ohjia, joista voisi tarvittaessa päästää irti, jos yksisarvinen tajusi seurata ilman ohjastusta perässä. Ja varmasti tajusi, kun tiesi kuinka suojeleva se oli Dariusta kohtaan. Toisella kädellään nuorempi tuki edessään istuvaa kenraalia, jonka viimeisenä antaisi tippua Nashiran selästä alas.
Olen pahoillani.., Iriador tyytyi pahoittelemaan tilannetta Haukansilmälle telepaattisesti.
Atrevaux kävi muuttamaan itsensä takaisin Lucaviksi ja kutsui puolestaan Grimalkinin ratsukseen. Pienen hevosen kokoinen kissapeto jaksoi kantaa hyvin lähes kirjaimellisesti luuta ja nahkaa olevan viestinviejän selässään siihen saakka, kunnes se oli parempi kadottaa turhan uteliaiden silmien nähtäviltä.
Oli viimein aika aloittaa pitkä ja tuskaisa matka takaisin kohden kaupunkia.

[Aksutar]

Hengetär jäi puun oksien suojiin lymyilemään. Tällä hetkellä otus käyttäytyi enemmän eläimellisesti, kuin ennen. Tuskin Fauni olisi edes saanut sitä alas puusta, joten Hecate ei pistänyt pahakseen vaikka karvakoipi lähtikin menemään. Hyvästejä ei aina tarvinnut sanoa, sillä joskus ne olivat vain turhia.

Darius manaili itsekseen jalkojaan, samalla kun kävi vilkaisemaan olkansa yli sotilasta, joka kävi kyselemään oliko kenraali nyt aivan varma toimistaan? Totta kai oli! Hän tiesi tasan tarkkaan mitä teki. Hän aikoi nousta oman ratsunsa selkään, eikä alentua ratsastamaan toisen tukemana. Hän oli vahva, ei heikko! Faunin puuttuessa keskusteluun, siirtyi vihaiseksi vaihtuva katse sarvipäähän. Kenraali naurahti yskäisten, samalla kun kääntyi pienesti kohden Faunia.
Minähän en sinulta tai häneltä käskyjä ota vast--- Pidemmälle kuiskauksen kenraali ei ehtinyt, kun Fauni kävi tarramaan kiinni mieheen. Darius älähti pienesti sekä kivusta että säikähdyksestä, päällekö tuo meinasi taas käydä?! Ei, sen sijaan sarvipää kävi nostamaan toisen eliiteistä kuin pahaisenkin kakaran Nashiran selkään. Kenraali tarrasi hetimiten kiinni mistä ikinä saikaan, jottei olisi heijannut alas ja mätkähtänyt maahan. Vähänkin rajumpi kosketus tuntui juuri nyt niin pahalta, ettei kenraali halunnut yhtään enempää kolhia itseään. Vihainen katse kääntyi hetken puuskuttamisen jälkeen fauniin.
Tuota sinä vielä kadut.. Vaikka olikin heikossa hapessa, ei kenraalin uhma ollut minnekään kadonnut. Tällä kertaa Darius vielä tarkoittikin mitä sanoi, Fauni tulisi kuulemaan tästä vielä tavalla tai toisella. Häntähän ei noin vain nöyryytetty!
Kuitenkin, sen sijaan että olisi alkanut kiukutella ja möyrinyt alas peurapedon selästä, jäi kenraali istumaan paikoilleen nuoremman kavutessa hänen taakseen. Ainoa syy, miksei kenraali kapinoinut tämän kaksikon tahtoa vastaan, oli silkka uupumus. Hän ei oikein voinut tehdä mitään vastaan. Vaikka yrittäisikin nyt tiputtautua alas, pystyisi Iriador helposti pitämään isomman miehen edessään, mikäli käsivoimansa vain riittivät. Kenraalilla ei ollut voimaa pistää vastaan, mikä oli suorastaan surkuhupaisan nöyryyttävää. Yleensä hän oli tästä kaksikosta se, joka dominoi tilannetta voimallaan.

Blue vilkaisi faunia korvat luimussa. Ratsu ei ollut pitänyt siitä, kuinka karvakoipi kävi käsittelemään hänen isäntäänsä, mutta ei tässä tilanteessa voinut oikein mitään. Kerta isäntänsä ei näyttänyt hätää kärsivän paitsi egollisesti tyytyi yksisarvinen osaansa.
Matkaan lähdettiinkin hiljaisissa merkeissä. Darius kävi vain pienesti hymähtämään Iriadorin telepaattiseen viestiin, samalla kun yritti pysyä hereillä ja pystyssä. Vaikka Iriador olikin tukenaan, ei tuo halunnut nojautua nuorempaan saatikka vapaa-ehtoisesti ottaa tuosta tukea.

[Crimson]

Nashira tallusti tasaista kyytiä mättäällä ja kun korven raja loppui, saattoi Iriador nostaa naaraspeuran vauhdin erittäin kevyeeseen raviin. Blue seurasi vierellä, eikä sitä tarvinnut missään vaiheessa kiskoa erikseen mukana. Silti punapää piteli kiinni sen ohjaksista, kaiken varalta.
Mitä Dariukseen tuli, pyrki nuorempi mies pitämään kenraalin kutakuinkin paikoillaan niin toisessa kädessä olevan riimunarunsa kuin kylkeä tukevan kätensä avulla. Haukansilmä tuskin arvosti minkäänlaista höykytystä juuri nyt. Tuskin arvosti sitäkään, että Iriadorin kanssa ratsasti. Silti punapää oli tyytyväinen sisimmässään siitä, että tilanne oli kääntynyt Atrevauxin pienellä avustuksella loppujen lopuksi näin päin. Olisi ollut liian riskialtista päästää Darius Bluen selkään yksin. Olisipa yksisarvinen pitänyt isännästään niin hyvän huolen kuin suinkin, olisi Iriador silti pelännyt tuon mätkähtävän alas ennemmin tai myöhemmin.

Grimalkin tallusti haltioiden ratsuista hieman kauempana Lucavi selässään. Se pysyi hyvin kookkaampien eläinten vauhdissa, olisi mahdollisesti kiitänyt noista ohikin, jos kyse olisi ollut kilpailusta. Nyrpeä viestinviejä pysyi koko matkan hiljaa, katsellen vain eteenpäin aina vain lähestyvää kaupunkia.
Riittävän lähelle suuria mahtipontisia portteja päästyään, katosi niin Lucavi, kuin Grimalkin ja noiden kahden tilalle vaihtui jättiläismäinen fauni, jonka kaupungissa tässä muodossaan nähtiin vain harvoin liikkuvan. Atrevaux asteli naaraspeuran vierellä läpi porttien, komentaen jo etukäteen vartijoita viemään viestiä Sinisen kuiskauksen miehistölle. Saisivat itse hoitaa raatonsa pois hoidettavaksi. Ei ollut hänen asiansa mitä ja mihin Darius rahdattaisiin.
Koska Iriadoria ei vieläkään voinut päästää vapaasti Nashiran kanssa liikkeelle kaupungissa, vaikka takuulla olisi osannutkin peurapetonsa saattaa takaisin talleille vahingoittamatta siinä ohessa ketään, joutui Atrevaux odottamaan sen aikaa kunnes muutama kuiskauksen miehistä saapui paikalle auttamaan loukkaantunutta kenraaliaan ja sokeaa sotilasta.

Mitään sanomatta lähti fauni itse astelemaan kohden kuninkaan linnaa. Myöhäisestä illasta huolimatta, tahtoi kenraali tavata vielä Aranin, jos tuo suinkin vain otti eliittinsä vielä vastaan. Miehen oli ehkä parempi tietää siitä mitä oli tapahtunut, vaikkei sen kertominen suoraan ollutkaan ehkä kannattavin, saatikka edes helpoin mahdollinen tehtävä. Ennemmin tai myöhemmin mokoma olisi kuitenkin paljastanut. Miksipä siitä ei siis voisi mainita kuninkaalle jo nyt, kun asiasta ei ollut vielä ehtinyt kehkeytyä niin suuri salaisuus.
Atrevauxilla ei ollut mitään syytä valehdella hallitsijalleen, saatikka salailla tuolta jotain. Jos kuningas olisi suuttuakseen kuten varmasti oli oli Atrevaux siitä valmiina vastuunsa kantamaan.

[Aksutar]

Darius, Aran


Matka tuntui Dariuksesta erittäin pitkältä. Jokainen pienempikin töyssy oli saada kenraalin ähkäisemään kivusta. Lisäksi raastava hiljaisuus ei tehnyt matkasta yhtään sen mieluisampaa. Tosin, eipä Darius olisi pahemmin muiden puheisiin ehtinyt kiinnittää huomiota, koittaessaan pysyä tajuissaan ja pitää tasapainonsa. Iriador auttoi siinä, joskin kenraali ei näyttänyt olevan yhtään kiitollinen avusta. Jos tilanne olisi ollut toinen, jos Atrevaux ei olisi ollut paikalla, olisi Darius ehkä saattanut nousta oma aloitteisesti Nashiran selkään ja ratsastanut tämän kerran arvostamansa miehen turvin, mutta ei. Nyt Kenraali sai tämän uniikin tilanteen vaikuttamaan vain kiusallisen epämieluisalta.
Kuitenkin, vaikka pitkältä tuntui, saapui matka pian päätökseen. Fauni otti oman muotonsa ennen kuin porteista sisään astuttiin ja kahden eliitin saapuminen herätti huomiota. Varsinkin Atrevauxin, jota harvemmin kylillä nähtiin. Neljästä eliitistä kaksi oli muutenkin harvinaisen huomiota herättäviä haltiamassan keskellä. Fauni pysyi kuiskauksen kaksikon luona, kunnes paikalle saapui lisää sinipukuisia edustajia. Darius näytti maansa myyneeltä, eikä ottanut katsekontaktia kehenkään. Viimeinen vilkaisu suotiin Faunille, joka päätti poistua paikalta. Tämä kiista ei vielä olisi ohi


Tomtom oli poistunut haltiakuninkaan luota muutama tunti sitten. Kun velho pois oli lähtenyt, päätti Aran viettää hieman omaa aikaa. Päätä jomotti, kuningas ei ollut sillä tuulella, että halusi kenenkään seurassa oleilla. Niinpä kuningas oli hankkiutunut yksin yhteen kymmenistä oleskeluhuoneista linnalla, käskien vartijoiden pitää vahtia ovella. Kukaan ei saanut tulla sisään, ellei lupaa annettu. huone oli suurehko, pienen salin kaltainen valoisa tila. Huoneesta löytyi penkkejä, sohvia ja nojatuoleja mihin istua, sekä kirjoituspöytä. Keskellä huonetta oli suurehko, pyöreä pöytä jonka ääressä saattoi istua iltaa pienemmän porukan kanssa. Huoneen sivuilla oli kirjahylly rivistöt, jotka oltiin täytetty kirjoilla. Kuningas olikin haalinut itselleen muutaman mielenkiintoisen painoksen ja käynyt divaanimaiselle sohvalle niitä lukemaan.
Yllään kuninkaalla oli valkoinen, korean koristeellinen, pitkän kaapumainen takki, joka oli valmistettu silkistä. Kai tuon pystyi kuvailemaan jollain tavalla ylipitkäksi kimonoksi. Kaavun alla oli löysä, valkea paita ja jalkoja koristivat ihonmyötäiset, tummanvihreät housut. Yllättäen jalkoja ei peittäneet kengät, vaan kuningas oli paljain jaloin. Kenkänsä tuo oli jättänyt oven pieleen, vaikka tässä huoneessa saattoikin rennosti ilman kenkiä kävellä, ei hän todellakaan aikonut linnan käytävillä marssia ilman jalkineita. Ties mitä rahvaan sontaa sielläkin kulkeutui kaikkien kengistä sisään.
Tietenkin, oli kuningas myös käskyttänyt palvelijoiden tuoda hänelle juotavaa. Valkoviini pullo oltiinkin tuotu kera lasien tarjottimella sohvan viereiselle pöydälle. Kun kuningas oli saanut kaiken haluamansa ja oli tyytyväinen oloonsa, ylimääräiset poistuivat ja sulkivat oven perässään.

Kuningas ehtikin rentoutua alkoholipitoisen juoman ja kirjan ääressä tovin, kunnes telepaattinen viesti vartijalta oven takaa otettiin vastaan. Normaalisti telepatia ei kovin pitkälle toiminut, mutta Aran osasi ottaa vastaan viestejä jopa haltiakylästä asti. Erittäin heikosti, mutta onnistui se silti saattamaan perille lyhyitä, yksinkertaisia viestejä. Pidemmät keskustelut oli kuitenkin parempi käydä kasvotusten tai kirjeiden välityksellä.
Kenraali Atrevaux halusi tavata kuninkaan. Edes eliitillä ei ollut lupaa astella sisään tuosta vain. Ei edes kuningattarella. Aran mietti hetken tilannetta. Miksi eliitti hänet halusi tavata? Kuningas ei millään olisi jaksanut keskustella mistään raskaasta, mutta ehkä Faunilla oli tärkeämpääkin asiaa. Lopulta kuningas kävi antamaan luvan vartijoille päästää tuo sarvipää sisään huoneeseen.
Mitä mahtaa olla mielessäsi, Atrevaux? Aran kävi kysymään kun fauni sisään asteli. Normaalisti hän ei kysellyt keneltäkään mitä nuo kantoivat mielessään, hän törkeästi vain luki ajatukset. Mutta fauni osasi ja myös lukitsi mielensä niin, ettei kuningas sitä päässyt sörkkimään, ei ainakaan ilman, etteikö fauni sitä itse olisi huomannut.
Ajan myötä oli Aran oppinut, että oli ehkä parempi kysyä tältä henkilöltä, kuin yrittää tunkeutua tuon suojan läpi väkisin. Katseensa kohosi nyt kuitenkin kirjasta, tarkkailemaan Atrevauxia.

[Crimson]

Iriador odotti Nashiran selässä kenraalin kanssa kärsivällisesti, että kuiskauksen miehet saapuisivat paikalle. Lopulta noiden ilmaannuttua avuksi, pyydettiin peuraa taas käymään varoen maaten. Näin Darius saatiin nostettua helpommin pois naaraspeuran selästä ilman, että mahdollisia vahinkoja kävisi.
Iriador poistui itse oman saattajansa kanssa viemään Nashiran ja Bluen takaisin talleille. Ratsut olivat nyt saaneet viimeinkin ansaitsemansa levon, ja saivat käydä rauhoittumaan omiin pilttuisiinsa niin kuin tahtoivat. Punapää vakuutteli aikansa selviävänsä tästä eteenpäin yksin toiselle sotilaalle, joka mitä todennäköisemmin suuntasi reittinsä takaisin sotilastuville. Korkeahaltia sen sijaan suuntaisi itsensä sairastuville hoidatuttamaan käsivartensa, ennen kuin mokoma päättäisi mädäntyä ja tippua kokonaan pois. Miehellä ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä kätensä sillä hetkellä näytti ja ehkä niin oli vain parempikin.


Atrevaux asteli eteenpäin linnan käytävällä. Kenraali oli saanut tietoonsa aikaisemmin kuninkaan viettävän aikaansa omissaoloissaan, jossain syrjempänä oleskeluhuoneilla. Kätensä, ne molemmat mustaksi hiiltyneet, oli piilotettu takin pitkiin hihoihin, joita kannettiin nyt edessä, vain hieman rinnan alapuolella. Niitä ei kenenkään tarvinnut nähdä. Ei varsinkaan näin pahoina. Se herättäisi vain turhia kysymyksiä siitä, mitä fauni olikaan joku aika sitten puuhannut.
Kenraali saapui viimein käytävälle, jossa kaksi täyteen haarniskaan sonnustautunutta miestä vartioi ovea. Ovea, jonka taakse kuningas oli piiloutunut uteliaitten silmiltä omaan rauhaansa. Atrevaux asteli noiden luokse, pyytäen nyt mahdollisuutta tavata Aranin hetimiten kahden. Atrevaux joutui odottamaan hetken, kunnes lupa astua sisään huoneeseen kävi.

Ovi käytiin avaamaan avaraan, valoisaan huoneeseen, jossa kuningas divaanillaan luki kirjaa. Atrevaux asteli tuota kohden, pysähtyen sitten hieman etäämmälle miehestä ja kumarsi syvään, kohteliaasti, kuten kuului. Koska kuningas oli jo puhunut, saattoi kenraalikin avata suunsa.
Olen sangen kiitollinen, että suostuitte ottamaan minut vielä vastaan, Teidän majesteettinne, eliitti aloitti, työntäen huomaamattomasti käsiään vielä enemmän hihoihinsa ja myös varmisti, etteivät kenties siirtyneet hihat käyneet paljastamaan hiiltyneitä käsivarsia.
Sattui pieni.. konflikti, josta tahtoisinkin asiaa sen kummemmin salailematta Teidän ylhäisyyttänne informoida. Mutta mikäli se teille vain sopii? Asian voi kaiketi lykätä myöhemmäksikin, jos ette nyt ole valmis kuuntelemaan.

[Aksutar]

Kirja laskettiin käsistä pöydälle, samalla kun Atrevaux käveli kiittelemään puolimakaavasta asennosta nousevaa kuningasta. Sietäisikin kiitellä, Aran oli halunnut olla kaikessa rauhassa. Pois jopa vaimonsa seurasta. No, oli Atrevaux silti sen verran hyvä ja vanha ystävä, ettei Aran viitsinyt täysin mulkku tuolle olla. Atrevaux olikin yksi niistä ei-haltia henkilöistä, joita Aran arvosti ja piti ystävänään. Harvemmin kuninkaalla ketään muita, kuin haltioita oli lähipiirissä.
Vaikka Fauni huomaamaton yritti olla, kävi tarkkasilmäinen kuningas huomaamaan tuon käsien mielenkiintoisen asennon ja pienen liikkeen, jolla noita yritettiin peitellä paremmin. Aran nousi seisomaan faunin kertoessa konfliktista, josta halusi kertoa kuninkaalleen. Aran ei vastannut mitään, vaan faunin puhuessa käveli lähemmäksi tuota, aivan karvakoiven eteen.
Kätensä tarrasi Atrevauxin hihan alla piilottelevaan vasempaan käsivarteen ja pakotti sen pystyyn, esiin hihojen suojista. Pisti Fauni vastaan tai ei. Eiköhän tuo kuitenkin ollut sen verran fiksu, ettei kuninkaalle pistänyt vastaan. Sattui se tai ei.
No mutta Atrevaux, mitä kädellesi on tapahtunut? Aran kysyi tarkastellen tuon hiiltyneitä käsivarsia. Äänensä kuulosti huolestuneenkiinnostuneelta, tosin oliko huolestuneisuus aitoa, sitä ei tiennyt kukaan. Kasvoiltaan saattoi kuitenkin sen pienen hetken lukea, kuinka faunin kärsinyt käsivarsi etoi enemmän tai vähemmän kuningasta.

Kerta olet jo siinä, en näe syytä miksi siirtäisimme tätä tapaamista myöhemmälle. Pitäisit minua vain turhassa jännityksessä, kenties tähän konfliktiin liittyy myös jokin jännä tarina, hmm? Kirjojen tekstit alkoivatkin tuntua puuduttavilta, ehkä sinulla on mielenkiintoisempi tarina kerrottavana. Viiniä? Kuningas kävi lopulta höpöttämään tuttuun, itsekeskeisen snobimaiseen äänensävyyn, samalla kun päästi irti faunin kädestä. Askeleensa veivät kohden sivupöytää, jolla viinipullo ja lasit sijaitsivat. Kun pulloon oli tartuttu ja kaadettu omaan lasiin juotavaa, kävi kuningas kysymään ottaisiko faunikin. Yleensähän hän ei kaatanut kenellekään, mutta kuten todettu, Atrevaux oli poikkeuksellinen ystävä.
Faunin vastauksesta riippuen Aran joko kaatoi toiseenkin lasiin viiniä ja käveli ojentamaan lasin Atrevauxille, käyden sitten askeltamaan takaisin divaanille tai istui sitten suoraan divaanille, kaatamatta faunille juotavaa.
Joten, kerropa pikku tarinasi

[Crimson]

Atrevaux

Silmät seurasivat, kun Aran kävi kapuamaan ylös divaaniltaan ja lähti astelemaan faunia päin. Atrevauxilla ei ollut hajuakaan siitä, miksi korkea-arvoisempi mies noin teki, muttaei hän käynyt moista elettä kieltämäänkään. Kultakutrin ennätettyä aivan vanhempansa eteen, tuo kävi tarraamaan kenraalin vasemmasta kädestä ja pakotti sen sitten esiin. Atrevaux kurtisti vain hieman pitkiä kulmiaan, muttei pistänyt lainkaan vastaan moiselle teolle. Siinäpähän ihailisi karrelle palaneita, mustan magian syövyttämiä raajoja, jotka paikoitellen saattoivat höyrytä kuin oikea hiili. Tuostakaan huolimatta, kädet eivät olleet lainkaan kipeät. Tai sitten olivat, muttei fauni sitä itse käynyt huomaamaan, saatikka noteeraamaan, kun moista oli aikaisemminkin kokenut magian kanssa pelleillessään.
Pieni virne käväisi eliitin kasvoilla.
Se on pitkä tarina, fauni tyytyi toteamaan lyhyesti vastaukseksi Aranin kysymykseen, kun mies alkoi jälleen sitten puhua.

Kuningas tiedusteli pitkän, jokseenkin itsekeskeisen turinansa päätteeksi ottaisiko Atrevaux viiniä. Myös kädestä laskettiin irti, jonka jälkeen noita ei enää käyty yrittämään piilottaa pois Aranin silmiltä. Siinäpähän olivat näkösällä. Etomassa hänen ylhäisyyttään ja muistuttamassa Atrevauxia siitä, mitä aikaisemmin metsässä oli käynyt.
Kyllä kiitos, viinille perso kenraali totesi oikopäätä sen kummemmin asiaa miettimättä. Kuinka hän nyt moisesta kohteliaisuudesta olisi saattanut kieltäytyä? Ei sitten mitenkään. Aran kävi ojentamassa viinilasin kenraalille ja askelsi sitten takaisin tuolilleen. Atrevaux kävi myös toimimaan niin kuin parhaakseen näki, ja kävi asettelemaan takapuolensa mukavasti yhteen huoneen nojatuoleista, joka sattui olemaan vain hieman kauempana divaanista. Kuitenkin niin päin, että sarvipään kasvot olivat kohden kuningasta.
Vanha fauni otti lasistaan pienen kulauksen, käyden mielessään arvioimaan viinin makua ja sen ainesosia jo tutuksi muodostuneella tavallaan. Arania ei ollut kuitenkaan hyvä viivyttää, joten fauni ryhtyi viimein kertomaan tuolle päivän tapahtumia. Aina siitä asti, kun oli Dariukseen ensimmäisen kerran päivällä törmännyt.

Mitään salailematta, oli tarina jaettu nyt alusta loppuun kuninkaalle. Viinilasin sisällöstäkin oli enää vajaa puolikas jäljellä. Atrevaux ei ollut säästellyt Arania suotta yksityiskohdiltakaan kertoessaan, miten asiat olivat edenneet.
Jos majesteetti haluaa, voi hän vapaasti tarkistaa kertomani mielestäni. Jos siis pidätte jotain kertomaani valheena, kenraali täsmensi, ollen näin valmis raottamaan suojamuurejaan sen verran, että Aran pääsisi hänen mieltänsä tonkimaan. Atrevaux olisi silti valmis lyömään tuon maagisen muurin jälleen kiinni, kun katsoisi itse, että toinen oli saanut tietää tarpeeksi.

[Aksutar]

Pitkä tarina. Aran rakasti pitkiä tarinoita. Sain vain kuunnella, eikä tarvinnut reagoida mitenkään. Tosin, kuuntelu tuskin tulisi olemaan kovin intensiivistä, jos tarina kävisi tylsäksi. Kuningas oli yhä hieman kärttyisällä päällä johtuen pään jomotuksesta ja lisäksi alkoholi alkoi jo nousta sumentamaan ajatusmaailmaansa ja keskittymiskykyä. Humalatila olikin jotain, mitä kuningas oli lähtenyt tänään tavoittelemaan. Harvoin miestä humalassa näki, se taas johtui siitä että kuningas joi humalanhakuisesti vain itsekseen.
Tuttuun tapaansa ei fauni käynyt kieltäytymään viinistä, joten kuningas kaatoi tyytyväisenä myös sarvipäälle juotavaa. Kaksin aina kauniimpi, eikö? Fauni istui alas ilman erillistä lupaa, joskin Aran ei pitänyt tätä tilannetta turhan muodollisena. Vaikka se sellaisena oli alkanut, eiköhän kuningas ollut tehnyt jo selväsi, ettei tarvinnut niin kovin etikettiä viilata. Kuitenkin, mikäli fauni teitittelystä kävisi luopumaan, muuttuisi Aranin ilme nuhtelevan tuomitsevaksi.

No, Atrevaux alkoi kertomaan tarinaansa. Mitä pidemmälle fauni tarinassaan pääsi, sitä vakavammaksi kuninkaan kasvot muuttuivat. Viinilasi kävi yhä tiheämpään tahtiin miehen kauniilla huulilla, tuon kuunnellessa yllättävän tarkkaan Atrevauxin tarinan. Vai olivat eliitit hakeutuneet riitoihin. Ja ottaneet vielä yhteen. Ja minkä takia? Atrevaux veljeili vihollisen kanssa? Tai no, ei varsinaisen vihollisen, mutta otuksen, joka kuului laumaan, jota Aran vihasi nyt suuresti ja oli valmis maksamaan palkkion sille, joka kyseisen pikku perhelauman kävisi hävittämään metsästä. Rennosti divaanin nojalla roikkunut käsi oli pikkuhiljaa painunut nyrkkiin, kuninkaan käydessä hieromaan peukaloaan vasten etusormen kylkeä. Seinään harhautunut pisteliäs katse kääntyi alta aikayksikön takaisin Fauniin, tuon käydessä antamaan luvan tarkistaa totuus faunin mielestä.
Sitä ei kahta kertaa tarvinnut kuninkaalle sanoa, tuo oli alta aikayksikön tunkeutunut sarvipään mielen sopukoihin, käyden etsimään tiedon minkä halusi.. ja vähän enemmän. Selvisi myös, että Atrevaux tiesi Winderistä ja tuon pikku panopojasta. Aran parkaisi teatraalisesti vapaan kätensä noustessa otsalle.
Winderin typerys. Jos tuo osaisi olla varovaisempi pikku lelunsa kanssa ei tätä sotkua olisi Aran tokaisi noustessaan jälleen ylös divaanilta Tosin, sinun osaltasi sotku vasta alkaa.

Seistessään Aran oli istuvaa faunia Korkeammalla mikä taas toi jonkinlaista ylivallan tunnetta kuninkaalle. Joka tuolla olikin joka tapauksessa.
Kai tiedät että en pidä laumasta, johon uusi ystävättäresi kuuluu, hmm? Aran kävi kysymään faunilta kävellessään lähemmäksi, toinen käsi selkänsä takana ja toinen piteli viinilasia, jossa pyöriteltiin valkoviiniä tällä hetkellä.
Uhmaatko sinä minua päätöksilläsi? Aiotko kapinoida vastaan? Pettää minut? Sinä, pettäisit minut, Atrevaux? Aran jatkoi puhumistaan kävellessään lähemmäs ja lähemmäs, lopulta kumartuen kasvotusten faunin kanssa, ehkä turhankin tuttavallisen lähelle. Sanansa kuulostivat melko neutraaleilta, mutta katseensa oli varoittava, kehottaen faunia miettimään tarkkaan seuraavat sanansa

[Crimson]

Fauni piti tarkasti silmällä, mitä kaikkea kuningas kävi mielestään haravoimaan esille. Toisien tietojen kohdalla tuo kävi estämään toisen pääsyn niihin, kun taas toisten edessä oli hieman suopeampi. Teatraalisen esityksensä jälkeen, fauni kävi pamauttamaan mielensä jälleen lukituksi Aranilta. Niin lukituksi, ettei sitä kukaan olisi enää pystynyt tonkimaan edes väkisin tahtoessaan.
Atrevaux seurasi kun kuningas nousi jälleen sijoiltaan ylös. Vanha sarvipää saattoi aistia, ettei toinen ollut kertomastaan iloinen. Mutta se taas olikin syy siihen, miksi kenraali kertoi nämä asiat toiselle nyt, eikä vasta myöhemmin, jolloin koko tilannnetta oltaisiin katsottu täysin eri valossa, täysin eri silmin, kuin nyt. Kuitenkaan, ei Atrevaux käynyt enää perääntymään jonkun toisen silmissä ehkä turhankin uhkaavalta vaikuttavasta tilanteesta. Hän ei pelännyt Arania. Atrevaux arvosti miestä ja tuon periaatteita, muttei kokenut tarvetta kuitenkaan pelätä tuota tai muuttaa omia periaatteitaan sen takia, että häntä uhattiin. Jos jotain ikävää olisi käydäkseen, niin sitten kävisi.

Fauni silmäsi itseään lähestyvää kuningasta, käyden ottamaan kulauksen viinilasistaan Aranin kysymyksen myötä.
Tiedän, Teidän korkeutenne, sarvipää myönsi lyhyesti. Kyllä hän tiesi mitä pihkainen tassu Hecaten selässä tarkoitti. Ja tiesi myös että kuningas laski tuon merkin omaavat vihollisikseen. Olipa kuinka vaarattomasta olennosta sitten kyse. Kuten Hecate. Tai no, saattoiko tuota enää täysin vaarattomaksi laskea sen jälkeen, kun fauni itsekin oli nähnyt millaiseen tuo pieni metsänhenki oikeastaan edes pystyi.

Atrevaux henkäisi syvään, laskien viinilasinsa viereiselle pöydälle, kunnes katse kohotettiin takaisin Araniin, joka sievien kasvojensa kanssa oli tullut ehkä turhankin lähelle faunin omia. Varoisi. Saisi faunin vanhuuden ja iän tuomat rypyt vielä niskaansa tuota menoa.
Luulin tehneeni aikaisemmin tänään jo riittävän selväksi, ettei minulla ole ainoatakaan syytä pettää teitä, sarvipää jatkoi laskematta tai edes räpäyttämättä katsettaa kuninkaan edessä, Enkä saata keksiä nytkään, miksi niin tekisin, Teidän korkeutenne. Kuninkaani uhmaaminen ei tulisi kuuloonkaan. Näen silti vapaudekseni saada viettää aikaani seurassa, jonka itse valitsen, kuten tekin teette.

[Aksutar]

Fauni ei käynyt kieltämään, etteikö olisi tietoinen Aranin mielipiteestä ystävänsä laumaa kohtaan. Hyvä, tuo nimittäin olisi valehdellut päin kuninkaan naamaa, jos olisi sen kieltänyt. Kaikki ylemmän tahon sotilaat tiesivät sen. Noille oltiin myös annettu käsky hankkiutua eroon laumalaisista. Tosin, Atrevaux ei sitä tehnyt jostain syystä. Arania kismitti. Sen näki miehen kasvoista. Pikku hiljaa kulmat kävivät kurtistumaan närkästyneen näköiseksi, Faunin käydessä kertomaan omaa kantaansa asiaan. Tuo ei aikonut pettää Arania, ei nyt, eikä tulevassa. Sen fauni vakuutti. Jossain sisällään Aran uskoi Jaakkoa, mutta silti tuo oli jokseenkin pettynyt kenraaliinsa. Kuinka tuo saattoi?!
Saat toki viettää aikaasi kenen kanssa haluat, kunhan KYSEESSÄ EI OLE VIHOLLINEN! Aran suorastaan räjähti päin kenraalin kasvoja. Rauhallisesti aloitettu lause päätyi silkkaan huutamiseen, kunnes Kuningas lopulta vetäytyi kauemmaksi Atrevauxista nopein, vihaisin liikkein.
En olisi sinusta uskonut Atrevaux, luulin sinun tietävän paremmin! Se saastainen muodonmuuttaja laumoineen ja typerine periaatteineen ja se perhanan lohikäärme.. ne lohikäärmeet! Kuningas lähti paasaamaan kävellessään muutaman kerran vihaisesti, kunnes käännähti takaisin kohden faunia. Samalla kävi myös lentämään viinilasi haltian kädestä vauhdilla kohden faunia, käyden kuitenkin iskeytymään tuon nojatuolin viereen, pirstoutuen sirpaleiksi. Lasissa ollut viini levisi pitkin lattiaa.

Uskallatkin tulla kertomaan virheestäsi päin naamaani henkilökohtaisesti! Aran jatkoi nyt käyden osoittamaan Faunia etusormellaan Sinulta minä vähiten sitä odotin! Todellisuudessa kenraali Authion oli se, joka ei tulisi millään tapaa Arania pettämään. Kaikki kolme muuta voisivat
Sietäisit saada rangaistuksen niskuroinnista! Ei Aran toista oikeasti ollut rankaisemassa.. kunhan uhkaili ja höpötti nousevassa humalatilassaan. Ehkä tämä oli myös jonkinlainen stressin purkaantuminen lähes viatonta henkilöä kohtaan.
Sinä, ja Darius Winder! Kuningas kävi lisäämään lähtiessään kävelemään takaisin sivupöydälle, jolla viinipullo ja pari lasia vielä seisoivat. Kuitenkin, Kuningas ei käynyt pysähtymään pöydän eteen vaan kirjaimellisesti törmäsi siihen, manaten jotain itsekseen, ottaen pöydästä tukea. Joko taas?

/Nyt se eeppinen jaakko eksy sitten sinne. Never forget. Never edit again. We did it Watson, we did it! //

[Crimson]

Atrevaux tuijotti yhä kuningasta ilmeettömänä, vaikka tuo mies oli juuri räjähtänyt hänelle päin naamaa. Fauni ymmärsi tuon pointin. Liiankin selvästi. Oli tietoinen siis myös siitä, että jollain tasolla oli tehnyt väärin herraansa kohtaan. Mutta sitä sarvipää ei katunut. Jos kyseessä olisi ollut jokin verenhimoisempi ja vaarallisempi otus kuin Hecate - joka nyt lähinnä juoksi pallonsa perässä ja oli harvinaisen vähäpätöinen uhka, jos tuo yksin yllätettiin - olisi tuolta ollut nirri pois alta aikayksikön. Lisäksi henki oli auttanut faunia. Jo kahdesti. Ja se jos mikä riitti miehelle päteväksi syyksi olla nistimättä tuota pientä otusta tällä kertaa.
Vanha sarvipää kuunteli malttinsa menettäneen Aranin puheita, käyden kohottamaan pienesti kulmaansa kun viinilasi tuon kädestä lennähti päin eliittiä. Se räsähti lattialle tuolin viereen, mennen tuhannen sirpaleiksi. Lasissa ollut viini levisi nojatuolin viereen lattialle, kastellen myös pienen osan faunin kaavun helmasta.

Atrevaux nousi ylös tuolistaan. Vieläkään mitään sanomatta kenraali tyytyi seuraamaan kultakutrin paasausta, ohittamatta silti sanaakaan tuon puheesta.
Aranin puhe kävi lakkaamaan viimein, ja sanojensa päätteeksi tuo valkoiseen takkiinsa sonnustautunut pitkätukka kävi törmäämään pöytään. Fauni tasantarkkaan tiesi mitä kyseinen tarkoitti ja mitä sen myötä tuleman pitäisi, muttei tehnyt elettäkään näyttääkseen sitä kuninkaalle. Ei vielä. Sen sijaan, kenraali tyytyi hymähtämään paikoiltaan. Kädet löysivät paikkansa selän takaa ja fauni seisoi ylvään suorassa sarvikruununsa kanssa, hieman etäämmällä Aranista.
Kenraali rykäisi ääntänsä selväksi.
Jotkut asiat on parempi kertoa sellaisinaan heti, kuin säästää salaisuuksina, totuutta muunnellen myöhempää varten, tuo aloitti, Ymmärrän hyvin pointtinne tässä keskustelussa sekä myös periaatteenne. Näen myös tehneeni väärin niitä kohtaan. Pitäkää silti mielessänne, etten nyt tai koskaan ole tästäkään erheestä huolimatta pettämässä teitä kuninkaana, tai uhmaamassa valtaanne ja päätöksiänne, kenraali jatkoi maltillisesti, samalla kun pyrki pitämään kuninkaan vointia silmällä.
Jos todella näette rankaisun ainoana vaihtoehtona tässä tapauksessa, olkoot niin.


//Me tulemme muistamaan tämän kömmähdyksen ikuisesti. Jaakko siunatkoon sielunne. Amen.//

[Aksutar]

Atrevaux pysyi maltillisen hiljaisena haltian paasatessa tuolle. Hyvä, Fauni tiesi yhä paikkansa eikä käynyt ääntään korottamaan kuninkaan puhuessa. Kuitenkin, kuningas oli joka tapauksessa tuolle kiihtynyt, vaikka kenraali tuntui ottavan tämän tilanteen harvinaisen maltillisesti. Arania kieltämättä kyllä kismitti se, ettei saattanut räyhäämisensä lomassa lukea, mitä fauni ajatteli. Tilanne olisi saattanut olla huomattavasti rauhallisempi kuninkaan osalta, mikäli tuo olisi ollut tietoinen pidemmän osapuolen aatteista. Epätietoisuus oli jotain, mistä haltia ei pitänyt.
Kuningas vilkaisi pienesti olkansa yli fauniin, joka kävi kertomaan oman mielipiteensä tilanteesta. Jos totta puhuttiin, arvosti Aran sitä, että Atrevaux oli tullut saman tien kertomaan, eikä pitkittänyt ja koittanut vältellä totuutta. Totuus kävi aina ilmi, tavalla tai toisella ja sen pimittämisestä seurasi vain hankaluuksia. No, ainakin fauni oli rehellinen. Aran huokaisi pienesti, samalla kun kävi täyttämään itselleen uuden viinilasin. Tällä kertaa hän ei aikonut heittää sillä faunia.

Ehkä annan sinulle anteeksi tämän kerran Aran kävi toteamaan kaataessaan viiniä. Tuo joutui kuitenkin varmuuden vuoksi lasista pitävän käden sormella kokeilemaan, milloin lasi oli täyttynyt sopivasti. Tuota kallista litkua ei kannattanut tuhlata ja kaataa yli sen enempää, mitä oli jo lattialle levinnyt.
Mutta vain, koska olet rehellinen ja kerroit asiasta heti Kuningas lisäsi, käyden nyt istahtamaan alas divaanille. Tuo selvästi vältteli katsekontaktia faunin kanssa. Ehkä hän luuli, että tuo ei huomaisi pikkuhiljaa sokeutuvia silmiä. Niin Aran ainakin toivoi, vaikka tiesi sisällään faunin olevan harvinaisen tarkkasilmäinen.
Mutta tästä ei tarvitse muille kertoa. Jos ylimääräiset korvat kuulevat, että annoin eliittini luistaa moisesta veljeilystä, alkaisi kansa kuohua enemmän tai vähemmän Kuningas jatkoi hieraisten pienesti silmiään vapaalla kädellä.

[Crimson]

Vanha fauni seurasi vierestä, kun Aran kävi täyttämään uuden lasillisen itselleen. Tuon jälkeen väistäen pois kuninkaan tieltä tuon marssiessa takaisin divaanilleen. Hyvä. Atrevaux oli tyytyväinen siitä, että ystävänsä oli käynyt rauhoittumaan edes hieman. Turha kiihkoilu ei tehnyt hyvää sillä hetkellä, kun tuon sairaus alkoi tehdä tehtäväänsä miehen kehossa. Ainoa asia, mitä kenraali ei katsonutkaan hyvällä sillä hetkellä, oli kuninkaan viinin kanssa juopottelu. Mutta mikäpä hän oli sitä kieltämään loppu peleissä. Tuskin kultakutri hyvällä katsoi, jos eliitti alkaisi hänelle käskyjä vielä kaiken tämän päälle jaella.
Vaikka Aran pyrki välttelemään katsekontaktia fauniin, huomasi kenraali silti tuon silmien oireilun. Viimeistään asia kävi selväksi, peräti jopa turhan selväksi, kun kuningas kävi hieraisemaan omia silmiään.

Vaikka Atrevaux olisi saattanut istua alas, tyytyi tuo kuitenkin seisomaan paikoillaan, kätensä yhä selän taakse taitettuina. Kehonsa silti suunnattuna Araniin päin.
Olen hyvin kiitollinen päätöksestänne, Teidän ylhäisyytenne, fauni aloitti, astellessaan lähemmäs kuningasta, En hiisku sanallakaan tästä.. armahduksestanne kenellekään. Kenraali Winderille ja alaiselleen on myös tehty selväksi, että tästä tapauksesta syytetään ennemmin vastapuolta kuin toista kenraalia. Mikäli heihin on luottaminen, ei sanan pitäisi levitä Sinisen kuiskauksenkaan puolelta eteenpäin, Atrevaux selitti.

Fauni pysähtyi lopulta muutaman metrin päähän divaanista, jolla sairauttansa poteva kuningas istui.
Ette voi hyvin, kävi yksiselitteinen toteama Atrevauxin suusta, joka katsoi Arania alakanttiin jokseenkin huolestuneesti miehen tilasta johtuen, Vaikka kuinka yrittäisittekin piilotella sokeutuvia silmiänne, näkisin silti käytöksestänne milloin jokin on pielessä.

[Aksutar]

Kuningas kävi hymähtämään pienesti faunin kiittäessä. Sentään tuo osasi yhä käyttäytyä oikein. Jos tässä tilanteessa Atrevauxin tilalla olisi ollut joku muu, joka ei osannut miellyttää kuningasta käytöksellään, olisi tuo toinen todennäköisesti jo hirressä. Atrevaux kävi myös vakuuttelemaan, ettei asiasta tulisi kerrottua eteenpäin edes kuiskauksen kannalta. Parempi olisi, tai haukansilmä ja tuon petikaveri roikkuisivat hirressä, ellei pahempaakin. Darius oli viimeinen persoona, jonka Aran halusi kuulla levittelevän salaisuuksia. Tuolla ei ollut varaa ja kenraali myös tiesi sen.

Viinilasi nousi huulille, faunin pysähtyessä muutaman metrin päähän divaanista, jolla kuningas istui. Sumeneva katse kääntyi kohden kenraalia, joka kävi huomauttamaan Aranin tilasta. Nopea virne käväisi kuninkaan kasvoilla, faunin huomautellessa kuina selvästi tuo huomasi moisen.
Yritätkö vain vaihtaa puheen aihetta vai oletko todella huolissasi? Kuningas kysyi kenraalilta, lasin noustessa jälleen huulille. Ehkä oli hyvä että Atrevaux oli paikalla nyt. Aika olisi saattanut käydä harvinaisen pitkäksi, jos näkö menisi täysin eikä kuningas voinut viihdyttää itseään lukemalla. Tosin, suurempi helpotus taisi olla se, että paikalla oli joku, joka tiesi Aranin sairaudesta ja osasi toimia tilanteen mukaan. Aran ei voinut itsekseen lähteä hortoilemaan nyt pois tästä huoneesta, eikä kuningas todellakaan halunnut vartijoiden huomaavan mahdollista sokeutta.
Olen täysin kunnossa, älä sinä sillä päätäsi rasita Aran kävi toteamaan sitten, käyden jälleen asettumaan puolimakaavaan asentoon divaanille.

[Crimson]

Fauni silmäili Arania. Etenkin tuon sumenevaa katsetta, kun kuningas sen häneen nyt kerta oli nostanut. Kenraali itse ei tahtonut edes kuvitella, miltä tuntui sokeutua väliaikaisesti tai peräti jopa kokonaan. Atrevaux sääli myös jollain tapaa Dariuksen sokeaa alaista. Liian nuorena saanut takkiinsa. Menettänyt tärkeimmän aistinsa. Vaihteenvuoksi syytti fauni tuosta seikasta enemmän tai vähemmän kenraali Winderiä. Mitäs raahasi kokemattomia miehiä perässään! Syyttäkööt itseään.
Kulmat kurtistumaan saanut ajatusketju tapettiin kuitenkin niille sijoilleen. Ennen kuin Atrevaux saisi itsensä liian ärsytetyksi omilla ajatuksillaan, päätti kenraali palata takaisin seinille harhailleen katseensa kanssa pitämään silmällä Arania.

Fauni hymähti seuratessaan kuninkaan asettuvan mukavammin divaanille. Nopeasti sarvipää vetäisi itselleen aikaisemman nojatuolin lähemmäs itseään, jotta saattoi taas istua.
Sekä että, eliitti sitten aloitti ykskantaan todeten. Atrevaux ei voinut kieltää itseltään, etteikö aikaisempi puheenaihe ollut saanut hermoja kiristymään puolin jos toisin, vaikkei ollut mokomaa näyttänytkään ulkoisesti vaan hillinnyt mielensä taitavasti, tyypilliseen tapaansa.
Rohkenisin sanoa pitempi aikaisena.. ystävänänne olevani enemmän ja vähemmän huolissani sairaudestanne ja sen myötä terveydentilastanne, kenraali sitten vielä lisäsi Mutta enhän minä varsinaisesti mikään lääkäri ole joten annetaan olla. Tosin, tottahan se oli. Joka sana. Entä jos kuningas päättäisikin yhtäkkiä kupsahtaa nurin sairautensa takia? Koko valta jäisi yksin kuningattaren harteille mutta saisiko tuo pidettyä valtaa kasassa yhtä pätevästi, kuin aviomiehensä, vai ryhtyisikö kansa kapinaan kuoleman tiedon leviämisen johdosta? Entä miten kävisi piilopaikkaa hallitsevan Kreivi Cúthalionin?
Sieti vain toivoa, että Aran oli vielä voimissaan, eikä hevillä antaisi elämän lipua ulos itsestään...

Mikä sai Teidän majesteettinne valitsemaan minut lääkkeenne seuraavaksi valmistajaksi? Vai oliko päätös itse Tomoderuwixin? Olisin utelias kuulemaan yksityiskohdista, mikä vain olette niistä valmis kertomaan.