Atrevaux seurasi hetken kuninkaan toimitusta, kääntäen sitten selkänsä Aranin painuessa kumaraan ja alkaessa köhiä entistäkin voimakkaammin. Selkänsä kääntämällä fauni soi toiselle tavallaan oman rauhan. Oman pienen tilan heikolle hetkelleen. Toisen kärsimys ei ollut kaunista katsottavaa, siitä Atrevaux oli tietoinen. Mikäli monarkin tila ei olisi ollut näin paha, olisi kenraali saattanut jättää tuon yksin potemaan sairauttaan sillä hetkellä, mutta nyt hän oli valmis seisomaan toisen vierellä todellakin vaikka läpi yön, jos oli pakko. Jos mies vain sitä jostain syystä toivoi.
Vanha sarvipää kävi hymähtämään turhautuneena toisen myönnellessä pehkonsa takaa olevansa muka kunnossa.
"Kehtaatkin väittää moista vielä. Näkeehän tuon kilometrienkin päähän, ettet todellakaan ole kunnossa", fauni murjaisi, rohjeten jo kääntyä pahimman yskän laannuttua takaisin kuninkaaseen päin. Lähemmäs tuo ei silti miestä mennyt, vaan antoi tuon pitää oman tilansa.
Kädet laskivat puuskasta jälleen alas, ja hakeutuivat sitten tyypilliselle paikalleen Atrevauxin selän taakse. Hetken kenraali silmäsi Arania. Arvioiden. Pohtien, mikä kaikki voisi mennä vielä illan myötä pilalle. Pian kultakutri mainitsikin ohimennen lattioiden likaisuudesta, saaden kenraalin hymähtämään huvittuneena jälleen kerran.
"Ehkä palkkaamasi siivoojat eivät olekaan pätevimpiä mahdollisia, joita valtakunta pitää sisällään", Atrevaux totesi. Oli ehkä parempi pysytellä puhuttavassa aiheessa jossain toisaalla, kuin verta yskivässä kuninkaassa. Ehkä se myös jollain tapaa rauhoitti miehen oloa.
Atrevaux kävi lopulta astumaan lähemmäs Arania, kaivaen tuona aikana puhtaan, siistin nenäliinan takkinsa taskusta. Fauni kumartui, polvistui Aranin eteen ja kävi sitten ojentamaan nenäliinaansa monarkille, joka saattaisi siihen kyyneleensä ja verisen kätensä, mahdollisesti myös kasvonsa pyyhkiä.
"Tässä", kenraali totesi lyhyesti.