Sivu 6/6

ViestiLähetetty: 02 Elo 2012, 03:05
Kirjoittaja Crimson
Atrevaux seurasi hetken kuninkaan toimitusta, kääntäen sitten selkänsä Aranin painuessa kumaraan ja alkaessa köhiä entistäkin voimakkaammin. Selkänsä kääntämällä fauni soi toiselle tavallaan oman rauhan. Oman pienen tilan heikolle hetkelleen. Toisen kärsimys ei ollut kaunista katsottavaa, siitä Atrevaux oli tietoinen. Mikäli monarkin tila ei olisi ollut näin paha, olisi kenraali saattanut jättää tuon yksin potemaan sairauttaan sillä hetkellä, mutta nyt hän oli valmis seisomaan toisen vierellä todellakin vaikka läpi yön, jos oli pakko. Jos mies vain sitä jostain syystä toivoi.
Vanha sarvipää kävi hymähtämään turhautuneena toisen myönnellessä pehkonsa takaa olevansa muka kunnossa.
"Kehtaatkin väittää moista vielä. Näkeehän tuon kilometrienkin päähän, ettet todellakaan ole kunnossa", fauni murjaisi, rohjeten jo kääntyä pahimman yskän laannuttua takaisin kuninkaaseen päin. Lähemmäs tuo ei silti miestä mennyt, vaan antoi tuon pitää oman tilansa.

Kädet laskivat puuskasta jälleen alas, ja hakeutuivat sitten tyypilliselle paikalleen Atrevauxin selän taakse. Hetken kenraali silmäsi Arania. Arvioiden. Pohtien, mikä kaikki voisi mennä vielä illan myötä pilalle. Pian kultakutri mainitsikin ohimennen lattioiden likaisuudesta, saaden kenraalin hymähtämään huvittuneena jälleen kerran.
"Ehkä palkkaamasi siivoojat eivät olekaan pätevimpiä mahdollisia, joita valtakunta pitää sisällään", Atrevaux totesi. Oli ehkä parempi pysytellä puhuttavassa aiheessa jossain toisaalla, kuin verta yskivässä kuninkaassa. Ehkä se myös jollain tapaa rauhoitti miehen oloa.

Atrevaux kävi lopulta astumaan lähemmäs Arania, kaivaen tuona aikana puhtaan, siistin nenäliinan takkinsa taskusta. Fauni kumartui, polvistui Aranin eteen ja kävi sitten ojentamaan nenäliinaansa monarkille, joka saattaisi siihen kyyneleensä ja verisen kätensä, mahdollisesti myös kasvonsa pyyhkiä.
"Tässä", kenraali totesi lyhyesti.

ViestiLähetetty: 02 Elo 2012, 03:20
Kirjoittaja Aksutar
Pää kääntyi pienesti pehkon suojissa fauniin päin, tuon käydessä huomauttamaan, että oli liiankin selvää, ettei haltia kunnossa ollut. Kyllä Aran sen ties, mutta eipä tuo toivonut kenenkään muistuttavan siitä. Sinuttelevalle faunille annettiin kuitenkin anteeksi tämä huomautus, sillä tuo tiesi jo valmiiksi Aranin sairaudesta. Jos kyseessä olisi ollut joku tietämätön, joka olisi sanonut samat sanat mitä Atrevaux, olisi Aran passittanut tuon henkilön matkoihinsa, suosiolla tai väkisin. Aran ei kuitenkaan faunin sanoihin mitään kommentoinut.
Taidan teloituttaa heidät laiskottelusta ja hankkia uudet Aran mumisi lähinnä itsekseen Atrevauxin kommentille siivoojista. Tosin, siivoojaparoilla ei ollut mitään hätää oikeasti. Eihän kuningas vieläkään nähnyt, kuinka likaiset lattiat olivat vai olivatko ollenkaan. Todennäköisesti eivät.

Aran havahtui pienestä horrostilastaan kuullessaan Atrevauxin äänen nyt lähempänä, alempana. Fauni oli mitä ilmeisemmin kumartunut alas ja tarjosi kuninkaalle nyt jotain. Toista kättä ojennettiin kohden Faunia, kunnes sokean käsi kävi koskettamaan faunin tarjoamaa nenäliinaa. Aran hymähti pienesti, tarttuessaan pieneen kankaanpalaan.
Ei sinun tarvitse enää seurassani olla.. Aran kävi toteamaan lähtiessään kättään pyyhkimään nenäliinalla, suoristautuen samalla istumaan kunnolla sängynreunalla Pärjään kyllä.
Ehkä pärjäsi, ehkä ei. Aran ei itse asiassa tiennyt. Hän voisi kyllä ihan hyvin odottaa että Atrevaux poistuisi paikalta ja jäädä tähän huoneeseen nukkumaan, kuka tänne nyt tulisi?! Ei kukaan. Kun käsi oli pyyhitty tuntuvista veritahroista, kävi kuningas nopeasti siistimään suupielensä, silmäkulmiaan. Eihän hän osannut sanoa itse miltä kasvonsa näyttivät saatikka kuinka likaiset olivat. Todellisuudessa aina mitä tuon kasvoilta saattoi nähdä, olivat ne pienet kyynelnorot poskilla.

ViestiLähetetty: 02 Elo 2012, 14:00
Kirjoittaja Crimson
Aran lähti tavoittelemaan toivotusti nenäliinaa, jota fauni pyrki ojentamaan miehen hapuilevan käden suuntaan. Monarkki ryhtyi pyyhkimään sillä lopulta kättään. Fauni seurasi hetken toimitusta, kavuten itsensä sitten takaisin ylös selkänsä suoristaakseen. Askel lähti viemään kenraalia pois päin kuninkaasta, kohden huoneen ainoaa isoa ikkunaa, jonka eteen Atrevaux pysähtyi.
Sarvipää ei ollut todennut vielä mitään Aranin aikaisempii sanoihin. Siihen, että kultakutri pärjäisi kyllä itsekin. Ettei faunin tarvinnut enää olla tuon seurassa. Mutta pärjäsikö tuo tosiaan itse? Olihan tuo aikuinen mies, eikä voimakas sairaskohtaus tuskin ollut ensimmäinen. Miksei tuo muka pärjäisi? Silti, Atrevaux epäili asiaa vahvasti, käymättä kuitenkaan erikseen sitä toiselle ilmoittamaan aluksi.

Fauni kääntyi ympäri, kääntäen yhä arvioivan katseensa Araniin, silmäillen ohimennen tuon kädessä olevaa veristä liinaa. Atrevaux oli kahden vaiheilla, viitsisikö ehdottaa toiselle voivansa jäädä seuraksi, mahdolliseksi tueksi ja silmälläpitäjäksi kuninkaalle yön ajaksi. Mutta mitä hän siitä muka menettäisi, jos mokomaa ehdottaisi?
Faunilla oli koko yö aikaa. Sen sijaan, että hän painelisi omaan huoneeseensa piippuaan nuolemaan ja muistiinpanoja kirjoittamaan, saattaisi hän yhtä hyvin istua täällä ja katsoa ettei Aranin vointi mennyt enää yhtään huonompaan suuntaan.
"Jos haluat, voin jäädä tännekin tueksesi", kenraali lopulta ehdotti huolen sävyttämällä äänellään, "Minulla ei ole kiire, saatikka varsinainen tarve lähteä minnekään. Voin hyvin viettää yöni nojatuolissa istuen, jos kaipaat jotakuta pitämään vointiasi silmällä ja häätämään mahdolliset huoneeseen pyrkijät ulos", Atrevaux jatkoi, hymähtäen "Ties vaikka olisivat tulossa pesemään lattioita".

ViestiLähetetty: 02 Elo 2012, 14:37
Kirjoittaja Aksutar
Kuningas ryki kurkkuaan kuunnellessaan minne päin huonetta fauni kävi askeltamaan. Se nyt ei ollut kovin vaikea tehtävä, kuka nyt ei kuulisi tuon puoliksi sorkkaeläimen askelta kovalta lattialta. Oletuksesta huolimatta, ei Atrevaux käynyt poistumaan huoneesta. Aran odotti hiljaa seinään tuijottaen, että fauni kävisi avaamaan suunsa. Kerta tuo vielä huoneessa oli, täytyi kenraalilla jotain olla mielessään. Yllättäen Fauni kävi ehdottamaan, että saattaisi jäädä yöksi kuninkaansa rinnalle. Vahtimaan tuon tilaa ja varmistamaan, ettei kukaan huoneeseen kävisi astumaan. Kuninkaan kasvot kääntyivät hitaasti kohden faunia, joka kävi nyt vielä muistuttamaan likaisista lattioista. Aran naurahti. Hän ei tiennyt tekikö fauni sen vahingossa vai tarkoituksella, mutta tuo sai kuninkaan rentoutumaan tilanteessa, jossa mies yleensä vain kirosi, masentui ja halusi mennä nurkkaan itkemään. Valitettavasti, vaikka fauni mieltä rauhoitti, ei tuon läsnäolo tai puheet vieneet kipua pois.

Tiedät etten pidä siitä, jos joku katselee kun nukun
Aran kävi tokaisemaan faunille samalla kun siirtyi istumaan keskemmälle sänkyä ja kävi siitä sitten laskemaan itsensä selälleen makaamaan. Kädet nousivat ristiin vatsan ylle ja toinen jalka nousi koukkuun, jahka kuningas oli ensin potkaissut tohvelit pois jalastaan.
En viitsi mennä omaan huoneeseemme Kuningas jatkoi, näin hiljaa, sanattomasti antaen Faunille luvan jäädä huoneeseen, mikäli mieli. Ääneti kuningas myös toivoi, että tuo todella jäisi. Ehkä Atrevaux sen ymmärsi, ei tuo täysin tyhmä ollut.
Kuningatar tuskin arvostaisi ylimääräistä stressiä Nyt kun on raskaana Kuningas kertoi vielä salatun tiedon kenraalilleen. Uusi jälkeläinen oli tulossa kuningasparille, Antonin lisäksi.
Tuntuu aina niin hyvältä siirtää sairautensa seuraaville sukupolville Aran lisäsi kuivahkosti naurahtaen, käydessään muistelemaan edesmennyttä isäänsä. Isäänsä, jonka hidas kuolema sairasvuoteella oli kamalaa seurattavaa. Aran ei halunnut siihen tilanteeseen, joka kuitenkin vääjäämättä edessä

ViestiLähetetty: 02 Elo 2012, 16:49
Kirjoittaja Crimson
Vanha sarvipää tarkkaili, kun Aran kävi siirtymään sängyn laidalta aina keskemmälle petiä. Kultakutri pisti nopeasti myös maaten, tehden olonsa mahdollisimman mukavaksi sängylle. Hyvä - lepoa, jos mitä, tuo mies juuri nyt tarvitsikin.
"Voin aina istua selkä sinuun päin, jos se jollain tapaa saa mielesi rauhoittumaan", Atrevaux totesi kuninkaalle etsiessään itselleen samalla mukavaa nojatuolia, jolla saattaisi yönsä viettää. Vaikkei Atrevaux ollutkaan varsinaisesti saanut suoraa lupaa viettää Arania vahtien tätä yötä, oli tuo silti laskenut rivien välistä hyväksynnän teolleen. Ehkä kuningas jopa toivoi jonkin sortin turvaa itselleen täksi yöksi, ehkä ei. Sitä ei kenraali tiennyt, eikä käynyt monarkilta itseltään tiedustelemaankaan, mutta teki itse nyt niin kuin parhaaksi näki.

Nojatuolin etsintä jäi hetkeksi, kun Atrevaux kuuli kuninkaan mainitsevan vaimonsa olevan raskaana. Kuningasparille oli siis tulossa uusi jälkeläinen. Mielenkiintoista. Fauni itse tuskin oli nähnyt edes Antonia, joten uuden tulokkaan myötä kenraali rohkeni toivoa mielessään pääsevänsä tutustumaan molempiin kuninkaan pentuihin ennemmin tai myöhemmin.
"Ehkä olet oikeassa", fauni tuumi kuningattaren turhasta stressauksesta, käyden lopulta istahtamaan ikkunan ääreen raahaamalleen pehmeälle tuolille.
"Niin kauan kun sairaus vaivaa sukuanne, on täällä myös joku sen oireita lievittämässä, jos ei myös parantamassa", Atrevaux heitti sitten faktan pöytään. Faktan, jonka toisaalta voitiin katsoa olevan erittäin horjuva. Entä jos kukaan ei olisikaan enää valmistamassa lääkettä? Niin kauan kuin resepti säilyisi faunilla, oli mies myös valmis auttamaan parhaansa mukaan, eikä mistään hinnasta pettäisi hyvää ystäväänsä. Toista oli varmasti sitten, kun faunista aika jättäisi ja tuo itse joutuisi reseptin luovuttamaan seuraavalle - tosin, luonnolliseen kuolemaansa oli vielä niin monta sataa vuotta aikaa, ettei Atrevaux sitä jaksanut vielä sen koommin pohtia. Kuolema oli asia, jota ei kannattanut pohtia. Se vain mustuttaisi mielen ja mahdollisesti jouduttaisi tuota tapahtumaa entisestään.

ViestiLähetetty: 02 Elo 2012, 17:38
Kirjoittaja Aksutar
Aran kävi hymähtämään pienesti Faunin myöntäessä kuninkaan olevan todennäköisesti oikeassa vaimonsa suhteen. Totta kai hän oli, hän tunsi Delian turhankin hyvin. Lisäksi, sanoihan sen jo jonkinlainen maalaisjärki, ettei raskaana olevaa naista kannattanut rasittaa liikaa. Niin henkisesti kuin fyysisestikään.
Atrevaux kävi huomauttamaan, että hovissa tulisi aina olemaan joku, joka kuningassuvun sairaudesta huolehti. Aran hymähti jälleen, tietämättä kannattiko moiseen edes vastata.
Mitä todennäköisemmin kyllä. Silti, haluaisin olla viimeinen sukupolvi, jolla tämä sairaus esiintyy Aran kävi lopulta kommentoimaan asiaa, käyden pikkuhiljaa sulkemaan silmänsä Tulevan kuninkaan pitää olla vahva ja terve tämä valtakunta ei saa kaatua monarkkiin, ennen kuin ihmiset ovat poistuneet.

Viimein kuningas sulki silmänsä ja korjasi pienesti asentoaan. Peittoa tuo ei jaksanut ylleen repiä saatikka sitten vaatteitaan vähentää. Lähinnä siksi että oli väsynyt, niin uupumuksesta kuin alkoholistakin. Lisäksi Aran halusi säilyttää jonkinlaisen valmiustilan, eikä ruveta turhan mukavaksi peiton alle kääriytyen. Kului pieni tovi, kunnes kuninkaan rauhallinen hengitys muuttui sen malliseksi, että tuo oli varmasti uneen vaipunut.

ViestiLähetetty: 02 Elo 2012, 18:06
Kirjoittaja Crimson
Nojatuoli natisi hetken kookkaan faunin alla, miehen kuunnellessa kuninkaan sanoja. Kenraali ymmärsi hyvin sen taakan, jonka Aran koki siirtäneensä myös jälkeläisilleen. Sen, että olisi tahtonut olla viimeinen, joka tulisi taudista kärsimään. Samaa oli varmasti toivonut moni muukin Cúthalionin suvusta - ja ehkä moni muu myös tulisi toivomaan samaa vastaisuudessa.
Atrevaux hymähti hiljaa itsekseen kuninkaan puhuessa lyhyesti seuraajastaan ja tulevaisuudesta.
"Siinä olette oikeassa, majesteetti", fauni totesi lyhyesti, palaten takaisin teitittelevään, kohteliaaseen puhetapaansa, jota tulisi pitämään yllä taas siihen saakka, kunnes mahdollisesti pääsisi jälleen turisemaan Aranin kanssa kahden kesken.

Fauni seurasi hetken, kun monarkki kävi hiljentymään ja lepuuttamaan silmiään. Atrevaux ei puolestaan sallinut itsensä nukahtavan nyt, vaikka tiesi olevansa huomenna tämän takia väsynyt ja kärttyisä. Ehkä sitten aamuyöstä, kun auringon säteet alkoivat lämmittää eliitin kasvoja. Ehkä ei ollenkaan. Sen näkisi sitten.
Asentoa käytiin korjaamaan hieman, joka sai pehmeän nojatuolin kitisemään hieman. Katseensakin kääntyi lopulta hyvin nopeasti tuijottamaan Aranin sijaan hämärtynyttä iltataivasta, jonka parissa ajatuksiensa lisäksi sarvipäinen kenraali tulisi viettämään yönsä.