Lapsivaras || Crim!

[Crimson]

Murina riitti kertomaan Iriadorille tasan tarkkaan suunnan, jota tuon pitäisi pitää silmällä jatkon kannalta. Taisteluvalmiuteen kääntynyt sotilas korjasi asentoaan niin, että olisi valmis vastaamaan jokaiseen iskuun jotka kävivät nyt liian lähelle iskeytymään. Korkeahaltia oli tavallista sotilasta erikoisempi vastus, sillä tuo pyrki hahmottamaan ympäristönsä ensimmäisellä asteella pelkän kuulonsa perusteella. Näin ollen punapää ei myöskään turhaan liikkunut, vaan seisoi lähes kivettyneen oloisena, kuin patsaana paikoillaan, lähes hengittämättä. Olisi voinut luulla että tuo kuuli jopa vastustajansa sydämenlyönnit, mutta ei nuorenmiehen kuulo sentään niin hyvä ollut.
Koska Kalma ei seissyt auran sisässä, tai aivan sen laidalla, saattoi Iriadorin kohdistus toiseen heittää hieman. Kuitenkin miehen käydessä huomauttamaan siitä, kuinka sai kokea kovia siitä, että yritti aina olla ystävällinen, kävi korkeahaltia korjaamaan asentonsa taas suunnatuksi toisen äänen suuntaan. Miehellä ei ollut aikomustakaan vastata toisen kommenttiin.

Tuota pientä täsmentävää kohdistusta ei kuitenkaan olisi ollut edes tarve tehdä, kun verenpunainen aura valmiiksi verisessä maassa välkähti siihen kohdistuneesta liikkeestä, kun Kalma teleporttasi sijoiltaan haltian taakse. Iriador oli ehtinyt jo uskotella itselleen, että olisi päässyt helpolla jatkamaan matkaansa lapsen kanssa pois täältä, mutta tilanne oli ajautunutkin täysin toiselle polulle. Nyt hän joutuisi selvittämään ensin tuon puolituntemattoman miehen pois tieltään, ennen kuin pääsisi jatkamaan matkaansa. Se tuskin tosin oli kokeneelle eliitille mikään ongelma.
Punapäisen sotilaan reaktiot olivat kirjaimellisesti salaman nopeat, kun Iriador itse katosi hetkeksi näkyvistä väistäen näin Kalman aseet, jotka epäilemättä oli suunnattu kainaloiden alle, heikomman suojauksen puoleen ja ilmestyi sitten itse tuon taakse. Korkeahaltia ei suotta näkyviin taas ilmestyessään aikaillut, vaan vastasi toisen hyökkäykseen omallaan, iskemällä kahden käden voimalla sauvallaan summittaisesti Kalman päänkorkeudelle. Isku saisi osuessaan komean mustelman aikaan, sekä toisen mahdollisesti hoippumaan jonkin tovin kuin humalassa olisi. Toisin sanoen tilaan, josta olisi turha yrittää suorittaa varsinaisia hyökkäyksiä maaliinsa hetkeen.

Sokeansauvan suoman iskun jälkeen, punapää pyrki taas potkaisemaan vastustajaansa kauemmas itsestään. Mahdollisen hämmennyksen aikana, Iriador teleporttasi itsensä yhä säikähdyksestä henkäilevän lapsen luo, jääden tuon eteen puolustavaksi muuriksi seisomaan. Hän ei antaisi Kalman käydä pennun kimppuun. Ehkä tuo nuori miehenalku ymmärsi nyt itsekin, kuinka petollinen vihollispuolen jäsen saattoi olla, eikä kävisi luottamaan erheessäkään uudestaan Kalmaan ja päästämään tuota lähelle.
Iriador poimi lyhyemmän miekkansa toiseen käteensä asevyöltään. Kerran Kalmakin oli alkanut veitsillään leikkiä, miksei myös hänkin? Korkeahaltia otti taas paremman taisteluasennon itselleen, jääden taas patsastelemaan paikoilleen, mahdollista seuraavaa iskua odotellen, joka voisi jo koitua Kalman kohtaloksi, jos tuo kovin huolimattomaksi iskussaan heittäytyisi.

[suskari]

Haltia katosi hyökkäyksen tieltä, jolloin aavekoira myös sattumalta muisti sen tosi asian että tämä mieshän osasi teleportata kuten hänkin ja joka voisi tuoda mielenkiintoisia ongelmia aavekoiralle, ilmestyen uudestaan aavekoiran takaa ja silmäkulmastaan aavekoira näki kuinka punapää kohotti keppinsä iskeäkseen. Eipä siinä tilanteessa paljoa muuta voitu tehdä kuin suojata harvinaisen kömpelön näköisesti pää parka käsivarrella ja astua taaemmas kepin kanssa riehuvasta sokeasta haltiasta. Tosin pitkälle Kalma ei omatoimisesti ehtinyt kun sai lisä potkua aivan kirjaimellisesti haltian saappaasta ja suoran osuman kylkensä alapuolelle jonnekkin vatsan seutuville saadan miehen ähkäisemään ja pitämään osuma kohtaa. Haltia käytti tätä tilaisuutta hyödykseen ja siirtyi haltia muksun luokse suojaamaan tuota kuin aavekoira olisi tuota halunnut vahingoittaa. Ei, ei Kalma sentään niin raukkamainen olisi että kävisi viattoman ja puolustuskyvyttömän lapsen kimppuun edes saadakseen itselleen etulyönti asemaa.

"En minä lapsesta mitään tahdo." Kalma kävi huomauttamaan samalla kun oli joksikseen päässyt toipumaan haltian potkusta ja saattoi suoristautua seisomaan kunnolla. Kalma pisti merkille että haltia otti käsiinsä miekkansa ja selvästikkin oli valmiina tekemään pahempaakin vahinkoa koiraan jos ei jopa tappavaa, jos Kalma päättäisi jatkaa vielä. Ja niin Kalma aikoisi, mutta päätti nyt olla hieman varovaisempi liikkeissään sillä haltia osasi jos jonkin moista näköjään ja tuskin tuossa aivan kaikki oli. Kalma kävi nopeita laskelmia päässään mitä tämä mies osasi ja päätyi yhteen ja ainoaan ratkaisuun, joka olisi hänelle itselleen turvallinen.. tai ainakin pitäisi. Mies muuttui jälleen koiraksi lähtien rennosti jolkottelemaan punapäätä kohden jolloin haltia myös aisti koiran auransa sisällä. Kesken lähetymisen Kalma kuitenkin vahtoi tilansa aineettomaksi ja kaiken järjen mukaan Iridorin ei pitäisi missään nimessä kyetä häntä havaitsemaan aurallaan, ei edes kuulemaan tassujen rapinaa niiden koskiessa maahan sillä ne menivät kaiken aineellisen läpi. Koira jäi seisomaan Iridorin eteen lievästi virnuillen.
"Hukkuiko jotakin?" Kalma kysyi päätään kallistaen. Tässä tilassa olisi vain se huono puoli että hänen pitäisi muuttua fyysiseksi ennen hyökkäystä jotta vahinkoa syntyisi. Aineettomana kun oli vaikea tarttua mistään kiinni. Nyt Kalma kuitenkin tahtoi vain kokeilla teoriaansa ja käydä vasta sitten toimeen haltian pään menoksi.

[Crimson]

Punapää hymähti hiljaa kuullessaan Kalman sanat. Mistäpä hän saattoi olla varma, jos toinen heittäytyisikin raukkamaiseksi ja yrittäisi saada itselleen etulyöntiasemaa käyttämällä tuota pientä välikappaletta hyväkseen. Oli parempi pelata varman päälle, kuin olla varomaton. Se oli huomattu monta kertaa aikaisemminkin.
Taaskaan Iriador ei vastannut Kalman sanoihin mitään, vaan keskittyi kuuntelemaan ympäristönsä ääniä. Haltia tuskin läheskään osasi edes arvata mihin kaikkeen Kalma pystyisi, muttei osannut myöskään muodostaa tuosta itselleen ylivoimaista vastusta itselleen. Vaikkei sokea ollutkaan siinä tavanomaisessa otollisessa paikassaan Nashiran selässä, ei punapää ollut mikään helppo ja avuton vastus maastakaan käsin yksin ollessaan. Ja sen Kalmakin saisi huomata ellei ollut jo huomannut.

Hetkeen ei tapahtunut mitään, kunnes kevyt tassuttelu kantautui Iriadorin korviin ja sen jälkeen auransa ilmoitti lähelle pyrkivästä tunkeilijasta. Lyhyen miekan terä laskeutui oitis alemmas kohden auran sisälle jolkotellutta koiraa kunnes kohde kävikin yllättäen katoamaan aistittavalta alueelta.
Korkeahaltia kohotti huomaamattomasti toista kulmaansa, käyden nyt vuorostaan ihmettelemään minne piski oli yllättäen vain kadonnut. Teleportannut vain kauemmaksiko? Ei kai tuo nyt ilmaankaan ollut voinut vain haihtua.. vai olisiko sittenkin voinut? Vaikkei voinutkaan nähdä tai kuulla, tai havaita Kalmaa aurallaan, saattoi Iriador silti jollain oudolla tapaa aistia toisen käyskentelevän lähellään. Tuon aistimuksen todeksi varmisti ääni, joka tiedusteli haltialta oliko tuo hukannut kenties jotain.
Punapää virnisti. Tämä kävi nyt mielenkiintoiseksi. Koska hän ei yksinkertaisesti pystynyt havaitsemaan mitään aineellista saatikka kuulemaan ääniä, ei hänellä myöskään ollut mitään mihin olisi miekkansa terällä iskenyt tai edes mihin suuntaan olisi huitaissut. Tosiseikka tosin yhä oli se, ettei Iriadoria pääsisi yllättämään noin vain, vaikka Kalma selvästi pyrki pilailemaan haltian kustannuksella pahemman kerran.

Koska välitöntä vaaraa ei ollut, laskettiin miekka takaisin tuppeensa, josta se olisi taas helppo vetää uudestaan esille. Sauva oltiin kuitenkin yhä jatkuvasti valmis pamauttamaan vasten auran sisään ilmestyneitä ylimääräisiä objekteja, jotka eivät sinne kuuluneet.
Piilostako tahdoitkin leikkiä? Saamasi pitää, punapää totesi myhäillen, ennen kuin itsekin katosi kaikkien nähtäviltä. Jos Kalma ei suostunut näyttäytymään, ei Iriadorinkaan tarvinnut. Haltian läsnäolon saattoi yhä tuntea, mutta tuo pystyi liikkumaan niin hiljaa näkymättömänä, ettei miehen sijaintia saattanut pelkkien aistien avulla tarkkaan arvioida magian käydessä haihduttamaan kaikki mahdolliset jäljet punapäästä. Niin lapsi kuin naaraspeura ihmettelivät tuota jo lapselliseksi heittäytyvää kamppailua sivusta, joka ei kuitenkaan suoranaisesti ollut vielä ohitse. Korkeahaltian aikeena oli nimittäin hakeutua Nashiran luokse ja saavuttaa se etulyönti asema, että pääsisi ratsunsa selkään takaisin.

[suskari]

Haltia laittoi aseensa takaisin tuppeen lepäämään, joka sai koiran katsomaan haltian päälle kysyvästi mutta siihen Kalman ei tarvinnut kauaa miettiä vastausta kun punapää katosi koiran nenän edestä sanojensa jälkeen. Kalma astui muutaman askeleen taaemmas samalla kun pälyili ihmeissään ympärillensä. Oliko haltia teleportannut? Ei, ei kukaan voinnut näin kauaa teleportata ja lasta että ratsuaan punapää tuskin tänne jättäisi että olisi vain teleportannut pois paikalta. Joten haltia oli.. vain kadonnut? Kadonnut heidän kaikkien näköpiiristä. Koira yritti vielä haju- että kuuloaistillaan paikantaa haltiaa, mutta ei saannut mitään nenäänsä muuta kuin hajun jossa mies oli hetki sitten seissyt ja koira kuuli vain ainostaan hiljaisuuden.. ehkä jonkun oravan menemässä puussa ja tuulen ravistellessa oksia. Ei muuta mikä olisi voinnut kertoa haltian olin paikkaa. Koira alkoi väkisinkin hermostua tilanteeseen jossa ei voinnut havaita vihollistaan mitenkään ja liikkuikin sinne tänne aineettomana koittaen löytää punapäistä haltiaa. Niin hullu Kalma ei ollut että olisi vaihtanut tilansa aineelliseksi ja antaisi itsensä ilmi.. sekä tapettavaksi kerta heitolla.

Kuitenkin... kuitenkin tilanne oli harvinaisen typerä ja tämä ei ainakaan edistäisi taistelua minnekkään suuntaan ja Kalma, niin typerää se olikin paljasti itsensä muuttuen aineelliseksi takaisin jääden seisomaan aloillensa kuin patsas kuunnellen ja odottaen milloin haltia päättäisi iskeä. Haltia ei kuitenkaan koskaan iskenyt vaan oli ilmestyny ratsunsa luokse, jonka koira huomasi ja sillä samalla sekunnilla koira hyökkäsi haltiaa kohden hampaat irvessä valmiina pureutumaan miehen jalkaan tai mistä nyt ylipäätänsä saisi otteen.

[Crimson]

Punatukan temppu oli toiminut kuten piti. Kumpikaan osapuoli ei kyennyt aistimaan toistaan, eikä täten voinut tehdä hyökkäävää liikettä. Kalma sai rauhassa miettiä minne vastustajansa oli kadonnut ja Iriador puolestaan edetä päämääräänsä kohden rauhassa, tarvitsematta miettiä että jokin loikki hampaat irvessä kintereillä. Ainoa, joka hiljalleen pääsi tilanteesta kärryille, oli naaraspeura jolle punapää telepaattisesti viesti läsnäolostaan. Hän ei tahtonut säikäyttää eläintä vaan tahtoi olla varma siitä, että saattaisi loikata tuon selkään heti kun pääsisi riittävän likelle.
Iriadorin lähestymisen saattoi huomata Nashirasta, joka yrittäen olla huomaamaton kääntyi hieman enemmän kylki kohden näkymätöntä isäntäänsä, pitäen katseensa kuitenkin tiukasti näkyville jälleen ilmestyneessä Kalmassa. Korkeahaltia puolestaan pyrki nyt nousemaan kookkaan eläimen selkään lipsauttaen kuitenkin jalkansa ensimmäiseltä jalustimelta, joka sai haltian kiroamaan omalla kielellään ääneen ja muuttumaan epähuomiossa näkyväksi, joka osoittautui pahaksi virheeksi.

Kalma lähti oitis hyökkäämään sokeaa kohden. Iriador saattoi taas kuulla koiran askelluksen. Ne äänet, jotka selvästi kertoivat mistä suunnasta peto oli hyökkäämässä, mutta ennen kuin itse ehti millään tavalla toimia, oli naaraspeura tönäissyt isäntäänsä kauemmas.
Nashira kävi nyt itse vastaamaan Kalman hyökkäykseen takajaloilleen nousten ja iskien teräviä sorkkiaan tuota mustaturkkista kohden - välillä jopa sarviensa terävillä kärjillä koiraa kohden huitoen. Oli varmaan turha edes arvailla, millaista jälkeä valtava peura saisi pahimmillaan aikaan omalla aseistuksellaan.
Iriador yksinkertaisesti päätti olla edes yrittämättä siirtyä suorastaan vauhkoontuneen araslhûgin tielle siinä pelossa, että se saattaisi käydä vahingossa iskemään myös häntä. Nashira ei ollut se lempein mahdollinen otus, vaan suuttuessaan käyttäytyi kaikkia kohden arvaamattomasti. Iriador tuskin oli valtava poikkeus, vaikka olikin läheinen ratsunsa ja tuon ajatusmaailman kanssa.

[suskari]

Kalma ei ikinä edes päässyt lähellekkään varsinaista kohdettaan kun haltian oma sarvekas ratsu veti koiran tempusta totaallisen raivokohtauksen ja polkasi hyökkäävää koiraa kohden kaviollaan. Kalma pysähtyi ja loikkasi taaemmas välttäen täpärästi tallotuksi tulemisen, tai ainakin sen ensinmäisen kun sarvekas otus pääsi iskemään kertaalleen selän sivuun jonko johdosta koiran tasapaino petti hieman ja oli hyvin lähellä ettei koira löytänyt itseään seuraavaksi varrastettuna peuramaisen otuksen sarviin. Ne onneksi kuitenkin vältettiin nippa nappa ja koira tosiaankin juoksi hädissään kauemmas häntä koipien välissä karkuun suurempaansa, kääntyen kuitenkin sopivan välimatkan saatuaan sarvekasta kohden muristen ja muuttuen humaanisemmaksi. Aseet vedettiin esille lanteilta jälleen ja kun tämä uljas uskollinen eläin luuli saanneensa aavekoiran sarviinsa seivästettyä oli mustatukkainen kadonnut eläimen edestä viime tingassa. Nashiren ei tarvinnut kuitenkaan kauaa etsiä kohdettaan kun tunsi elopainoa selässään aavekoiran verran. Kalma virnisti ja nosti jo aseensa ylös ilmaan valmiina lävistämään tämän kauniin otuksen selän kuolettavasti.. jokin kuitenkin pysäytti aavekoiran tekemästä sitä- kenties sääli tai omatunto?-, vaikka aikaa olisikin ollut hyvin. Kalma ei kuitenkaan tehnyt sitä julmuutta vaan oli aikeissa hypätä ratsukon kyydistä alas, mutta aikaa ei enään ollut siihen.

Kun peuramainen ratsukko oli huomannut aavekoiran selässään elukka ryhtyi riehumaan ja tempomaan voimiensa takaa saaden Kalman tasapainon horjumaan pahoin, jonka johdosta mies kolautti ensinäkin päänsä otuksen sarviin piikin viillon kera ikävän näköisesti ja pudotti aseensa maahan siinä samalla. Päässä pyöri ja sen muutaman horjuvan sekunnin ajan sai Nashire heitettyä aavekoira päänsä yli maahan miehen ähkäistessä kivusta ja yrittäessä nousta ylös. Nashire ei ollut selvästikkään samaan mieltä vaan alkoi armotta polkemaan aavekoiraa allensa tuskan huutojen ja jopa vinkausten kera Kalman yritessä suojata itseään iskuilta. Lopuksi sarvipää vielä heitti mies paran sarviensa avulla pitkin metsää metrin tai hieman enemmän.. Kalma käytti kaikesta kivusta ja shokista huolimatta tilanteen hyödykseen muuttuen koiraksi, etsi lähimmän koiralle menevän kolon joka nyt sattui olemaan puunjuurakon alla oleva pieni sopiva kolo, joka ei kuitenkaan ollut kamalan syvä mutta sopiva aavekoiralle turvapaikaksi.

Tilanne rauhoittu ja paikka hiljeni lapsen tapittaessa sivusta joko säikähtäneenä tai yllättyneenä koko tapahtumaa. Kalman kohdalla taas oli haudan hiljaista. Koira ei uikuttanut kivusta, ei päästänyt ääntäkään vaikka tärisi kivusta maatessaan aloillaan pienessä kolossaan josta näkyi vain hieman hännän tupsua ulos koirasta.

[Crimson]

Nashira ryntäsi aggressiivisena mustaturkkisen otuksen perässä, päästäen selvästi vihasta määkäisyjä kidastaan. Sen pohjattoman sininen katse oli nauliintunut koiraan ja syvällä mielessään eläin oli päättänyt liiskaavansa tuon säälittävän pienen petoeläimen jalkoihinsa.
Yllättäen naaraspeuran yllätykseksi, koira muuttuikin humaanisemmaksi, saaden hetkeksi araslhûgin raivoisan hyökkäyksen loppumaan. Se pysähdys osoittautui kuitenkin huonoksi, peuran nyt rekisteröidessä korviensa välissä että joku istui sen selässä. Se ei ollut isäntä. Eikä se ollut lapsi, joka kökötti puun takana piilossa. Sen täytyi olla aiempi mustaturkkinen koira, kuka muukaan!
Nashira oli hyvin tarkka siitä, kenet selkäänsä otti. Vain Iriadorin lisäksi se salli kuiskauksen kenraalin olla lähellään ja istua selässään. Hyvin harva ansaitsi Nashiran luottamuksen. Eivät edes tallipojat osanneet käsitellä sitä oikein, ettei peto olisi nirsoillut saamastaan kohtelustaan noille kiusaa aiheuttaen. Nyt selässä kuitenkin istui tuiki tuntematon ja vieläpä vihollisen puolella oleva mies, ja sitäkös naaraspeura ei voinut sietää.

Sillä sekunnilla kookas sarvipää ryhtyi tempomaan toista alas selästään. Ensin se pyöri täyttä häkää pientä ympyrää. Välillä iski päällään taemmas. Kun ratsastajan tasapaino selässä alkoi selvästi horjua, kävi naaras pukittamaan tuon selästään alas ja tallomaan sorkkiensa alle, lopulta nakaten sarvilleen kauemmas kovalle maalle. Nashira seurasi koiran luikkimista piiloonsa, samalla päästäen viimeisen jopa murahdukseksi luokitellun äänen kidastaan ja täräytti voimalla etujalkansa vasten maata.

Iriador oli suoranaisen hämmentynyt tilanteesta naaraspeuran ilmoittaessa telepaattisesti isännälleen turhankin ylpeänä mitä oli tehnyt. Lopulta myös punapää hymähti huvittuneesti ja käveltyään lähemmäs sarvipäistä ystäväänsä, soi tuolle taputuksen kiitokseksi. Leirissä se saisi paremman kiitoksen ja levon palkkiokseen.
Joko sait tarpeeksesi?, yhteenotosta lainkaan moksiskaan oleva korkeahaltia huikkasi kolossaan piilottelevalle Kalmalle ja virnisti sanojensa perään. Sokea punatukka olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka riidankylvämistä, mutta koki tehneensä jo tarpeeksi. Iltakin oli jo ties kuinka pitkällä, eikä Iriador tahtonut huolestuttaa muita kuiskauksen jäseniä suotta.
Korkeahaltia pyysi lasta tulemaan telepaattisesti luokseen. He lähtisivät jatkamaan matkaansa, varhain aamulla ollen jo aroilla kohoavassa kaupungissa, jossa pennun kohtaloa voitaisiin miettiä lisää. Hetken emmittyään pentu loikkelehtikin puunrungon takaa lajitoverinsa luo, josta Iriador taas nosti lapsen Nashiran selkään, joka nyrpeydestään huolimatta suostui kantamaan isäntäänsä pienemmän selässään tämän kerran.
Painu matkoihisi, punapää kehotti Kalmalle, Sinua ei kaivata enää täällä.

[suskari]

Haltian pilkkaavalta kuulostava ääni kantautui aavekoiran korviin, mutta tuo ei vastanut mitään vaan nosti aavistuksen pätään nähdäkseen haltian joten kuten ja tiputti sitten päänsä takaisin alas. Luulisi sen nyt olevan sanomattakin selvää! Vaikkei Kalma verta vuotanutkaan niin tuolla aivan tasavarmasti oli luita poikki, että murtunut kehostaan.. puhumattakaan mahdollisista sisäisistä vaurioista jotka olivat kaikkein vaarallisempia. Kalma ei kuitenkaan itse tiedostanut tasan tarkkaan missä oli ehjää ja missä ei tämän kaiken kivun keskeltä jota hän tunsi.
Lapsen siirtymistä punapään hoiteisiin ei aavekoira tiedostanut, eikä enää tässä vaiheessa enää välittänytkään siintä vaan keskittyi itse enemmänkin tajuissaan pysymiseen ja siintä että hänen pitäisi mitä suuremmalla todennäköisyydellä itse köpötellä kotiinsa jollakin ihme voimalla. Millä muka!? Hyvä jos nytkään tahtoi saada itseään ylös.. Kalman ajatukset keskeytyivät haltian seuraavat sanat, jotka kehottivat koiraa lähtemään kotiinsa haavoja nuolemaan. Kalma ei vastanut aivan heti vaan kului muutama sekuntti ennen kuin koira päästi suustaan kysymyksen, jonka punapäinen eliitti toivottavasti ainakin kuuli.
"M-miksi? ...Miksi et tapa minua?" Koira kysyi ääni väristen katsoen kolmikon suuntaan, vaikkei noita nähnytkään kerta hänen oma ruumiinsa oli näköesteenä.
"L-luuletko että taijon itseni tästä kotiin.." Koira mutisi lähinnä itsekseen tekemättä liikettäkään noustakseen vaikka tiesikin tarvitsevansa apua ja sitä hän saisi jos vain nostaisi mahdollisimman nopeasti takamuksensa ylös ja lähtisi hitaan tuskalliselle matkalle ihmiskylään.

[Crimson]

Iriador varmisti, että lapsi pysyisi Nashiran selässä. Ystävällisesti mies neuvoi pikaisesti, mistä voisi pitää kiinni sen aikaa, kun hän itse ei vielä ollut kookkaan peuran selässä. Pienemmän oli turhaa yrittää laskeutua satulasta alas, sillä pudotus ei ollut pienin mahdollinen. Tuo ei myöskään saattanut karata paikalta, sillä naaraspeura ei isäntäänsä jättänyt mistään hinnasta. Myös Nashiraa komennettiin ottamaan rauhallisesti ja pysymään hetki paikoillaan, ettei lapsi sen selässä käynyt tippumaan.
Kalman hiljainen valitus piilostaan sai korkeahaltian kääntämään katseensa koiran puoleen. Miksi hän ei tappanut Kalmaa? Syystä jos toisestakin, niin punapää totesi mielensisäisesti itselleen.
Miksi suotta tappaisin, kun kuolet vammoihisi tuota menoa kuitenkin.., Iriador totesi harvinaisen ykskantaan mustaturkkiselle takaisin riittävän kuuluvasti, jotta koira sen saattoi kuulla. Hän ei edes tahtonut ajatella miltä Kalmasta tuntui jäätyään Nashiran tallomaksi, mutta toisaalta eihän hänen tarvinnutkaan. Oli piskin oma häpeä, että oli edes harkinnut päästävänsä niin jalon ja uniikin eläimen, kuin Nashiran kaltaisen araslhûgin, päiviltä.

Nyt myös sokea punapää kapusi ratsunsa selkään, ottaen peuran sarveen nostetun riimunarun käteensä. Toisen kätensä Iriador laski talteen keräämänsä lapsen puoleen pitääkseen tuota varmasti paikoillaan, ettei tuo pääsisi vahingossakaan putoamaan peuran selästä alas. Nashiralle annettiin käsky lähteä liikkeelle, kuitenkin koukaten lähempää Kalman piilopaikkaa ihan vain kiusallisen uhkaavassa pelottelumielessä. Ohi kulkiessaan naaraspeura ojensi päätään tuota piiloa kohden, päästäen uhkailevan murahduksen Kalman puoleen. Jos peto olisi osannut puhua ääneen, se olisi varmasti kironnut koiran niille sijoilleen.
Korkeahaltia ei sanonut enää mitään. Matka veriseltä aukiolta poispäin taittui hiljaisissa merkeissä aina takaisin kuiskauksen leiriin saakka, jossa punapäätä oltiin ehditty jo kaivata. Tapahtumat jaettiin tovereiden kanssa ja lapselle järjestettiin sija yöksi samaisesta teltasta Iriadorin kanssa tiettyjen muodollisuuksien vuoksi. Pentu oli punapään vastuulla siihen saakka, kunnes toisin päätettiin. Syvällä mielessään sokea toivoi kaiken sen tohinan keskellä, ettei joutuisi enää koskaan edes sattumalta kasvokkain sen koiran kanssa..