Sinä, ulos täältä! //Haulokki, tule toki peremmälle!

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Sinä, ulos täältä! //Haulokki, tule toki peremmälle!

ViestiKirjoittaja Bizara » 14 Loka 2012, 15:15

Urlin


Suurin osa sateen voimasta tuntui hukkuvan puiden oksiin, kun Urlin käveli melkein näkymätöntä polkua pitkin kohti kotiaan. Hän ei kuullut edes omia askeliaan metsässä, ainoat äänet olivat pisarat lehdissä sekä pienen tuulen aihauttamat rapinat.

Urlin yritti edelleen rauhoittua, häntä ärsytti edelleen. Vaikka hän kuinka yritti, hänen oli vaikea olla ajattelematta sitä mahdottoman ärsyttävää olentoa. Hän pystyi edelleen muistamaan tuon vahingoniloisen naurun, ja hän puuskahti automaattisesti kiristäessään askeliensa nopeutta. Häntä ei todellakaan huvittanut tänään...


Yllättäen hän kuuli rapinaa, jonka hän tunnisti pienen eläimen aiheuttamiksi ääniksi. Hän hiljensi vauhtiaan, huomaten äänten seuraavan häntä. Henki kääntyi mielissään ympäri, olettaen katseensa kohtaavan Tuffiksen. Sen sijaan hän näki edessään pienen märän pesukarhun. Urlinin kasvoille eksyi automaattisesti pieni hymy, kun tuo kyykistyi ja ojensi kättään pesukarhua kohti.

"Tule tänne, minä en tee sinulle mitään..." Tuo kuiskasi hiljaa, pitäen katseensa tiukasti pienessä eläimessä. Se näytti siltä, että se tarvitsi syötävää, ja mikäs sen parempi Urlinin kannalta. Ehkä hän saisi tuosta toisen seuralaisen. Puheseura kelpaisi tällä hetkellä kun Tuffiskin oli muualla. Siilin tuhinan puuttuminen jätti talon todella tyhjäksi.

Urlin pyyhkäisi hitaasti läpimärkiä hiuksiaan taaksepäin, kallistaen hieman päätään odottaen eläimeltä reaktiota.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 14 Loka 2012, 15:31

Haulokki

Haulokki ei mielellään lähtenyt näin kauas kaupungista, eikä hän ymmärtänyt miksi oli tehnyt niin tälläkään kertaa. Hänen oli ollut tarkoitus seurata tuota miestä vain vähän matkaa, mutta olikin ajatuksiinsa eksyneenä huomannut tulleensa jo näin kauas. Eikä hän ollut varma löytäisikö takaisin.

Cambiatio oli yllättävän painava kantaa pesukarhuna, mutta mies ei suunnitellut muuttavansa muotoaan takaisin ihan heti. Vaikka eläinmuoto oli hänen mielestään varsin epämukava, Haulokin oli pakko myöntää että se oli lämpimämpi. Sade oli tosin kastellut hänet jo niin läpimäräksi, ettei paksusta turkistakaan ollut kummemmin iloa.

Pesukarhu seurasi selvästi suuttunutta miestä muutaman metrin päästä, mutta hyppäsi säikähtäen taakse päin tuon kääntyessä ympäri. Kun toinen näyttikin olevan mielissään eläimen kohtaamisesta, Haulokki nauroi mielessään. Voi voi, jos toinen olisi tiennyt kuka hän oikeasti oli.

Hän pysyi hetkisen paikallaan ja tarkasteli miestä kirkkailla silmillään. Pesukarhu aivasti piensti, kävellen sitten hitaasti toista kohti. Hän saattaisi ehkäpä päästä johonkin kuivaan paikkaan jos seuraisi blondia. Ei sillä että tuon tekemiset Haulokkia sen kummemmin olisivat kiinnostaneet, hän vain inhosi kastumista.[/i]
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Bizara » 14 Loka 2012, 16:11

Urlin hymyili lämpimästi eläimen tassutellessa hänen luokseen, ja kun se oli tarpeeksi lähellä, henki tarttui siitä kaksin käsin kiinni ja nosti sen ilmaan. Hetken aikaa hän katsoi eläintä melken epäilevästi, tuo vaikutti jotenkin siltä, että tuolla oli jotain pahaa mielessä. Hän vilkaisi myös sen kaulassa roikkuvaa korua, mutta jätti sen huomiotta. Jos se oli lemmikki...?

Henki hymähti huvittuneena ja asetteli eläimen paremmin syliinsä. Nimellisesti hänen toinen kätensä oli tuon takapuolen alla ja toinen kulki sen tassujen alta, pitäen tuon hänen rintakehäänsä vasten. Urlin jatkoi matkaansa ja arveli, että hänen "pahat aavistuksensa" osuivat oikeaan vain sillä tavalla, että eläin arveli saavansa lämpimän nukkumapaikan ja ruokaa seuraamalla häntä. Ainahan eläimet ajattelivat vain hyötysuhteita, ne olivat mukavan yksinkertaisia verrattuna ihmisiin, vaikka hän ihmistä pitikin.

"Kauankohan sinäkin olet minua seurannut, sinä olet ihan märkä..." Urlin mutisi hiljaa, melkein enemmän eläimelle kuin itselleen.


Henki käveli hiljaisuudessa aika kauankin, ennenkuin hän saapui viimein isolle puutalolle. Hän aukaisi oven ja astui sisälle sen lämpimään ilmaan huokaisten. Samalla hän huomasi, että tuttu vieras asteli sisälle rauhallisesti ennen oven sulkeutumista.
"Tuffis!" Urlin huudahti iloisesti katsoen lattialla tuhisten taapertavaa siiltä, naurahtaen sitten laskiessaan litimärän pesukarhun sen seuraksi. Siili tuhisi toiselle paheksuvasti, lähtien sitten keittiön suuntaan. Urlin puolestaan sulki oven, ja katsoi sitten säälittävän märkää otusta keskellä lattiaa. Tuikatessaan pariin kynttilään valot, henki käveli pienelle kaapille ja otti sieltä esille kaksi pyyhettä.

"Tuffis, sinä myös! Sinä et kastele taloani taas!" Urlin huusi huomatessaan viimein, että myös vettätippuva siili olikin painunut suoraa päätä keittiöön. Hän nappasi protestoivan Tuffiksen kiinni, kietoen sen karkeaan pyyhkeeseen. Saatuaan tuon kuivaksi monen piikinpiston jälkeen, Urlin huokaisi helpotuksesta lähes kuivan siilin lähtiessä murjottavasti keittiön nurkkaan.

"Ja nyt sinä..." Urlin mutisi lähestyen pesukarhua. Hänellä ei ollut hajuakaan, miten tuo reagoisi kuivaukseen, mutta hän ei siltikään halunnut saada taloaan litimäräksi.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 14 Loka 2012, 16:44

Muodonmuuttaja tunsi nousevansa ilmaan, mutta ei pistänyt vastaan vaikka tulikin siihen tulokseen, ettei pitänyt nostetuksi tulemisesta. Haulokki ei myöskään sen enempää välittänyt toisen kädestä takapuolellaan, tällä hetkellähän oli pesukarhu, herran tähden!

Epämukavasta asemastaan huolimatta mies oli suhtkoht tyytyväinen, hän sai ilmaisen kyydin. Haulokin teki mieli vastata toisen kysymykseen, mutta muisti etteivät pesukarhut puhu. Eikä hän ollut poikkeus, muotoaan muuttaessaan hänenkin puhekykynsä katosi sen siliän tien. Mutta hän oli kyllä seurannut miestä jo jonkin aikaa.


Pesukarhu katsoi oikeastaan aika hämmästyneenä taloa, jolle he ennen pitkää saapuivat. Ei hän ollut olettanut toisen tällaisessa paikassa asuvan, ennemminkin jossain... pienemmässä. Mutta eipä sen hänen päätään pitäisi vaivata miten muut asuvat.

Haulokki oli enemmän kuin mielissään päästessään sisään lämpimään, ja venytteli hieman päästessään takaisin maahan. Hän tapitti piikikästä siiliä hetkisen, nähtävästi se oli tuon toisen lemmikki tai jokin vastaava. Kenellä oikein oli siili lemmikkinä?!

Paikallaan istuen Haulokki katsoi huvittuneena, kuinka mies sai kuin saikin tämän "Tuffiksen" kuivattua. Nähtävästi tuo ei halunnut talonsa kastuvan. Mistä hän saikin idean...

Miehen lähestyessä häntä uhkaavasti pyyhkeen kanssa, pieni eläin virnisti ja juoksi toiselle puolelle huonetta, jossa se seisoi hetkisen aikaa. Tämän jälkeen Haulokki otti tehtäväkseen ravistaa enimmät vedet turkistaan pitkin lattiaa. Pesukarhu tassutteli kauemmas lattialla olevasta vedestä ja istahti jälleen maahan tyytyväisenä.
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Bizara » 14 Loka 2012, 17:06

"Hei, ei!" Urlin huudahti toisen juoksiessa hänen ohikseen. Hän olisi voinut vaikka vannoa että tuo elukka virnisti lähtiessään. Hengen kääntyessä ympäri hän huomasi, että pesukarhu parhaimmillaan ravisteli itsestään vesiä lattialle. Tuon istahtaessa alas hieman turhankin tyytyväisen näköisenä, Urlin nappasi tuon kiinni ja kietoi pyyhkeen sen ympärille.
"Tuo ei ollut läheskään niin hauskaa kuin kuvittelit sen olevan, herraseni. Joudut silti kuivaukseen." Urlin ilmoitti närkästyneenä hieroessaan syliinsä nostamansa pesukarhun turkkia pyyhkeellä, mittaillen katseellaan vesilammikkoa. Hienoa. Tämäkin viivytti hänen aikaansa puun kanssa...


Keittiöstä alkoi kuulua kärsimätöntä tuhinaa, ja henki huokaisi.
"Kyllä Tuffis, ihan kohta. Herran jestas, kärsimätöntä porukkaa." Urlin päästi viimein pesukarhun, jonka turkki oli nyt aika pörröllään pyyhekäsittelyn jälkeen, maahan ja heitti molemmat pyyhkeet vesilammikon päälle. Tarpeeksi lähellä sekin kai oli.

Astellessaan keittiöön hän aukaisi ruokavaraston oven, varoen visusti tallomasta odottavasti tuhisevan siilin päälle. Kohta Urlin saapuikin takaisin parin hedelmän ja marjojen kanssa. Tökätessään marjat siilin kuonon alle ja lukittuaan varaston oven, hän käveli kohti pesukarhua ja laski sen eteen pari omenaa.
"Tuo saa nyt kelvata enimpään hätään, minulla on tekemistä." Urlin tokaisi, kävellen sitten kohti puuhuoneen ovea. Hän tonki hetken aikaa housujensa taskuja ja vielä siitä hetken aikaa laukkuaan, ennenkuin hän muisti että avain roikkui hänen kaulassaan.
Urlin heitti laukkunsa nurkkaan, ja tonki paitansa ja liivinsä alta kuluneen avaimen. Hän alkoi ujuttaa avainta reikään, huokaisten sitten. Miksi tämän lukon piti aina olla näin vaikea?
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 14 Loka 2012, 19:13

Haulokki salli itsensä nostettavan ilmaan ja yritti näyttää mahdollisimman viattomalta. Voi, kyllä se oli ollut aivan niin hauskaa kuin hän oli kuvitellutkin. Pesukarhu odotti rauhallisena kuivauksen loppuun saakka, istuen jälleen kerran lattialle päästessään alas.

Hän tarkkaili toisen tekemisiä hetken aikaa, siirtäen katseensa sitten siihen tuhisevaan mönkiäiseen, jonka nimi oli Tuffis. Mistä hän tajusikin ettei tiennyt tuon miehen nimeä. Jännä juttu, ihan sama.

Miehen kiinnostus heräsi kuitenkin, nimittäin tuo toinen toi hänelle ruokaa! Nähtävästi eläinmuodossakin oli puolensa, pakko kai se oli myöntää. Hänen ei kannattaisi vielä vaihtaa muotoaan, jospas hän ruokailisi ensiksi. Niine hyvineen nälkäinen pesukarhu ryhtyi tuhoamaan saamiaan hedelmiä.

Syödessään hän tarkkaili miehen toimia toisen oven luona. Oliko joka paikka täällä lukossa? Ensin ruokakomero ja sitten tuo. Yllättävän nopeasti omenoista ei ollut enää mitään jäljellä, joten Haulokki päätti lähteä pienelle tutkimusmatkalle.

Ja varsin pian hän tajusi että talon asukkaalla oli aikamoinen mieltymys maljakoihin. Niitä oli kaikkialla. Mutta... Kerran niitä oli niin paljon, ei varmaan haittaisi jos pari niistä kokisi sirpaleisen lopun? Äänettömästi Haulokki loikkasi eräälle matalahkolle pöydälle, tarkastellen edessään olevaa esinettä. Se näytti tarpeeksi hauraalta hajotakseen tältäkin korkeudelta.

Joten, kuten arvata saattaa, päätti pesukarhun muodossa oleva mies tuupata vaasin alas pöydältä. Ja hänen laskelmansa pitivät sittenkin paikkaansa. Se hajosi lukemattomiksi palasiksi osuessaan kovan räsähdyksen saattelemana lattiaan. Hienoa.
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Bizara » 19 Loka 2012, 18:22

Urlin kyllästyi avaimen sovittamiseen, ja sen sijaan huokaisten kiskaisi tuon pois lukon syövereistä. Irrottaessaan tuon pois kaulastaan ja päättäessään yrittää uudelleen ilman että hänen täytyi kumarrella, hän kuuli räksähdyksen selkänsä takaa. Hän vetäisi terävästi henkeä ja kääntyi ympäri odottaen jo pahinta.
Hetken aikaa Urlin oli sanaton, hän ei todellakaan ollut odottanut tätä. Eräs hänen lempimaljakoistaan oli maassa sirpaleina, ja sen aiheuttaja oli selkeästi pöydälle kiivennyt pesukarhu. Urlin ei voinut uskoa silmiään. Ensin tuo... Tuo... Karvainen pirulainen oli kastellut hänen lattiansa tyytyväisenä, ja nyt se tappoi hänen ystäviään. Ei tämä nyt todellakaan...

Henki veti pari kertaa syvään henkeä, tuijottaen hieman turhan tyytyväisen näköistä pesukarhua. Jotenkin, häntä ei nyt huvittanut, joten hän asteli sen luo ja tarttui tuota niskavilloista.
"Se siitä. Minulla ei riitä hermot tähän." Urlin huokaisi, katsoen pesukarhua tiukasti. "Jos sinä et osaa olla kunnolla, sinä et ole täällä ollenkaan."

Kesti hetken, kun Urlin oli kirjaimellisesti heittänyt pörröisen perukarhun takaisin sateeseen. Hän palasi takaisin ovelle ja yritti taas sovittaa avainta lukkoon kuunnellen Tuffiksen melkein ilkeää tuhinaa. Hänestä ei tuntunut ollenkaan pahalta, ihan oikein sillekkin elukalle.

"Ei, ei, ei!" Urlin huudahti kohta, heittäen avaimen lattialle. Häntä ei nyt huvittanut sitten mikään ja mikään ei myöskään tuntunut onnistuvan, joten hän katosi lattialankkujen kautta sisälle lukittuun huoneeseen. Joskus näistäkin taidoista oli hyötyä.


Ilmestyessään oven toiselle puolelle, hän tunsi ensimmäisenä kylmät pisarat kasvoillaan. Urlin hengitti syvään sisään, katsoen sitten puutaan. Kävellessään sen luo hän tunsi olonsa jo paljon rauhallisemmaksi, kuten aina kun hän oli puunsa luona. Kun hän istahti sen juurelle ja painoi takaraivonsa sen kaarnaa vasten, hän tiesi että mikään ei voisi häiritä häntä, kaikkein viimeisimpänä se ärsyttävä olento, jonka hän oli juuri tavannut.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 19 Loka 2012, 19:12

Toisen ilme oli tosiaankin näkemisen arvoinen, Haulokki pisti seikan talteen mielensä perukoille. Varomaton pesukarhu kuitenkin tunsi ikävänlaatuisen otteen niskastaan ja vinkaisi hieman säikähtäneenä.

Ja kohta hän löysi itsensä jälleen sateesta. Ei ehkä siltikään olisi kannattanut hajottaa sitä hemmetin maljakkoa... No, se oli ollut kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Nyt jälleen märkä pesukarhu tuijotti eteensä hämärässä metsässä, hienoa. Miten ihmeessä hän löytäisi takaisin kaupunkiin?

Haulokki muunsi muotonsa nopeasti alkuperäiseen ihmiseen, venytteli syvään. Hän ei tosiaankaan pitänyt eläimenä olemisesta. Mies kääntyi kannoillaan, katsoen jälleen suurta puutaloa. Älkää luulkokaan että hän jättäisi sen ihmejätkän vielä rauhaan, ehei.

Metsässä kun oltiin, ympärillä olikin sitten sopivasti puita, joiden oksilta saattoi päästä talon katolle. Muodonmuuttaja naurahti hiljaa ja valitsi kohteekseen paksurunkoisen puun, hän ei ollut ihan varma mikä se oli. Haulokki onnistui pääsemään vaikeuksitta ensimmäiselle oksalle, alkaen sitten jatkaa matkaansa puussa korkeammalle. Sade oli paljon pienempää metsässä, mutta se tuntui silti puiden oksistojenkin läpi.

Ihmeellistä kyllä, Haulokki onnistui pääsemään talon katolle ilman sen suurempia ongelmia, mitä nyt kerran meinasi askel livetä. Hän katsoi ympärilleen, huomaten suuren aukon katossa. Mitä ihmettä sen miehen päässä liikkui?

No, sekin selvisi pian.

Muodonmuuttaja kurkisti varovasti aukosta sisään, pysytellen ihan reunalla. Ja hän näki puun. Jumalattoman puun talon keskellä. Tuon luo se siis yritti päästä aikaisemmin. Haulokki naurahti jälleen, sateen ropistessa hänen ja katon päälle. Kuitenkin, ikävä kyllä, hänen jalkansa luiskahti märällä katolla ja mies menetti tasapainonsa ja putosi sisään.
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Bizara » 19 Loka 2012, 19:51

Urlin ehti istua hetken aikaa rauhassa, ennenkuin hän tunsi kivun iskevän sisälleen. Hän veti yllättyneenä henkeä, hän ei ollut tuntenut tälläistä kipua sen jälkeen kun lintu oli päättänyt pesiä hänen puuhunsa ja hänellä oli kestänyt viikon ajan miettiä, mikä sen tunteen aiheutti.

Hän joutui katumaan hengenvetoaan nopeasti, sillä jonkin kohtuullisen painavan rymähtäessä hänen niskaansa hänen juuri vetämät ilmansa karkasivat pihalle vallan kivuliaasti.


Urlin oli hetken aikaa paikallaan yrittäen vetää henkeä, kunnes hän kierähti pois päälleen rymähtäneen olion alta. Hän kohottautui ylös istumaan, ja katsoi erittäin, erittäin hämmentyneenä sitä ärsyttävää olentoa, joka häntä oli haukkunut.

Hengellä kesti parikymmentä sekunttia aikaa sulatella tuota, kunnes hän pongahti seisomaan ja huudahti:
"Ärsyttäviä olentoja sataa taivaalta!" Urlin huudahti yllättyneenä, ollen sitten hiljaa. "Enkö minä saa olla missään rauhassa?!" Hän työnsi kätensä hiuksiinsa, ja astui sitten taaksepäin sulautuen puuhunsa.

"Mene jonnekkin muualle haukkumaan ihmisiä, minä en halua kuulla sitä!" Urlinin ääni kuului puun sisältä heikkona, ja tuo päätti ettei hän tulisi ulos ennenkuin toinen olisi poissa.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 24 Loka 2012, 21:23

Pöllämystynyt muodonmuuttaja yritti saada henkensä kulkemaan rymähdettyään maahan puun kautta. Mies tajusi pudonneensa suoraan toisen niskaan siinä vaiheessa, kun tuo onnistui keplottelemaan itsensä pois hänen altaan.

Haulokki nousi käsiensä avulla istumaan ja vinkaisi hiljaa, hänen vasempaan olkapäähänsä sattui. Mies katsoi toista hetkisen närkästyneenä, päättäen sitten kuitenkin jättää huomiotta sen osan, missä blondi oli kutsunut häntä "olennoksi". Jotkut eivät sitten oppineet uskomaan, että hän oli ihminen!

Hämmentyneenä tuo katsoi kuinka mies jotenkin ihmeellisesti sulautui siihen puuhun joka huoneessa kasvoi. Haulokki räpäytti silmiään pari kertaa ihmestyksissään, ennen kuin tajusi nousta seisomaan. Muodonmuuttaja raapi takaraivoaan mietteliäänä, hän ei ehkä ihan tätä ollut olettanut. "Minä en sentään yritä haudata eläviä, joten pidä sinä vain suusi kiinni, haudankaivaja", nuorimies sanoi loukkaantuneen kuuloisena. Hän kääntyi selin puuhun, katsellen ympärilleen huoneessa, ei hän aikonut häipyä vielä yhtään mihinkään.
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Bizara » 24 Loka 2012, 21:52

Jos Urlin olisi ollut puunsa ulkopuolella, Haulokki olisi saattanut jopa kuulla erittäin närkästyneen äänähdyksen jonka Urlin päästi mielessään. Sen sijaan tuon ylävartalo pomppasi ulos puun pinnasta, ja tuo huudahti:
"No voi anteeksi kun satut näyttämään kuolleelta! Ja minulla on nimikin, ja minulla sentään on sen verran kunnioitusta toisia olentoja kohtaan etten hauku näitä, seuraa näitä kotiin ja tapa näiden puuta! Herran jestas! Tiedätkö sinä, miten paljon se sattuu kun rysähdät tuolla tavalla läpi ja katkot vähintään kolme oksaa!?" Urlin vetäisi syvään henkeä, tajuten sitten juuri pilanneensa valepukunsa. Hän valahti nopeasti täysin valkoiseksi, ja tuo katosi taas puunsa sisälle. Kirotessaan siellä hiljaa, hän harkitsi sinne jäämistä kauaksi aikaa.

... Ja niin olisi varmaan tapahtunutkin, ellei hän olisi tajunnut, että se idiootti oli lukkojen takana huoneessa, avainkin oli olohuoneen lattialla ja ainoa reitti ulos oli kiivetä hänen puutaan ylös katolle jos ovea tai seiniä ei haluaisi rikkoa. Se ei onnistuisi. Ei muuten varmana.

Urlin veti syvään henkeä pari kertaa, astuen sitten ulos takaisin sateeseen. Hän tarttui toista miestä käsivarresta, kiskaisten tuota ovea kohti. Ilmeisesti tuolla ei ollut mitään halua lähteä vielä. Hemmetin olento, kuvitteli olevansa tervetullut hänen taloonsa vain sen takia että se oli jo sisällä! Kuka tuollekin oli opettanut käytöstapoja?! Tapakurssi tai kaksi ei voisi pahentaa, vaikka kuinka sattuisi olemaan kuolleen näköinen olento, joka väitti olevansa ihminen vaikka se ei selvästi ollut!
"Sinä, ulos täältä. Nyt heti." Hän ilmoitti tiukasti, päättäen hankkiutua tuosta eroon mahdollisimman nopeasti.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 24 Loka 2012, 22:31

Haulokki katsoi yhä hieman yllättyneen näköisenä miestä, joka osittain pomppasi ulos puusta ja alkoi valittaa hänelle. Hän naurahti ehkä vähän epäuskoisena ja kohautti olkiaan välinpitämättömänä. Tosin hän katui sitä lähes heti terävän kivun kipittäessä vauhdilla toisen kätensä läpi. Muodonmuuttaja irvisti hieman kivulle, tuhahtaen heti perään. "Onko pikkuisessa pääkopassasi koskaan käynytkään ajatus, joka käskisi tarkistamaan ensin onko uhrisi kuollut vai ei? Katsos kun kaikki ei ole sitä miltä näyttää", pesukarhumiehen sanat lensivät ilmoille pistävällä säväyksellä. "Kuvitteletko sinä oikeasti että minua kiinnostaa pätkääkään hemmetin puusi tai nimi, jolla sinua kutsutaan?" Sinivihreät silmät loistivat aina yhtä kirkkaina mustien renkaiden keskeltä, tuijottaen kalpenevaa haudankaivajaa kylmästi.

Muodonmuuttaja käänsi huomionsa taas hetkeksi toisaalle, puuskaisten ärsyyntyneenä. Kohta hän kuitenkin kuuli muutaman askeleen, muttei ehtinyt kääntyä tuntiessaan ikävän kiskaisun kipeässä käsivarressaan. Tämän huulilta karkasi pieni, tuskastunut huudahdus. Haulokki yritti riuhtoa itseään irti, onnistuen vain tuottamaan itselleen lisää kipua. "Ei huvita. Täällä on kivempaa." Hän yritti ottaa pari askelta takaperin, ilman minkäänlaista aikomusta kävellä ulos ovesta. Muodonmuuttaja irvisti jälleen tuntiessaan uuden kipupiikin kädessään ja puraisi huultaan. "Ai hemmetti, päästä irti." Tämän äänensävy ei ollut yhtään ystävällisempi kuin aikaisemminkaan.
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Bizara » 25 Loka 2012, 16:09

Urlin päätti jättää huomiotta toisen loukkaavat sanat, häntä ei nyt todellakaan kiinnostanut alkaa vetää riitaa vielä pidemmälle. Kunhan hän nyt vain saisi tuon pirulaisen raahattua ulos, kaikki olisi hyvin...

Henki tuhahti närkästyneenä toisen yrittäessä komennella häntä ja vielä rimpuilla vastaan. Kuka tuo oikein luuli olevansa? Se oli saman päivän aikana haukkunut häntä, loukannut häntä useammallakin tavalla kuin yhdellä, seurannut häntä kotiin, ilmeisesti kiipeillyt hänen katollaan ja rysähtänyt suoraan hänen puustaan läpi hänen niskaansa, ja senkin jälkeen se päätti että se sai jäädä sinne ja vielä yritti komennella häntä. Ei muuten varmana mennyt läpi, Urlin ei todellakaan aikonut sietää ylimääräistä porukkaa puunsa lähellä. Niinpä hän teki juuri päinvastoin kuin pesukarhun näköinen mies komensi, ja kiristi otettaan entisestään välittämättä toisen tuskaisista äänähdyksistä. Omapahan oli vikansa, kuka käski hypätä katolta alas hänen niskaansa? Tai ylipäätänsä, kuka oli käskenyt ärsyttää häntä? Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, hän olisi voinut jopa yrittää auttaa tuota. Mutta häntä ei nyt vain huvittanut katsoa tuota kersaa silmissään enää yhtään, ja se oli jo paljon.

"Minulle on ihan sama, huvittaako sinua vai ei, mutta tämä on minun taloni ja minä määrään siitä kuka täällä saa olla ja kuka ei. Sinun kannaltasi valitettavasti minulla ei ole intoa pitää täällä pirun epäkohteliaita kakaroita, joten saat kuitenkin luvan painua ulos." Urlin totesi kylmästi, kiskaisten toista taas ovea kohti.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 07 Marras 2012, 21:21

Joshua tuli siihen tulokseen, ettei saisi keploteltua itseään irti, tyytyi sen sijaan vaan purkamaan ilmoille laajaa kirosanavarastoaan. Mies vetäisi terävästi henkeä tuntiessaan haudankaivajan otteen vain kiristyvän hänen kätensä ympärillä ja katsoi tätä silmiin närkästyneenä. Sen enempiä ajattelematta Haulokki kohotti vapaan kätensä ja läimäisi toisen kasvoille kämmenellään. Ei ehkä kaikista miehisin tapa, muttah... hän ei halunnut loukata toistakin kättään, varsinkaan jonkun satunnaisen hepun naamaan.

Muodonmuuttaja pisti jälleen jarrut päälle, sade ropisi yhä yhtä kylmänä kuin ennenkin, saaden hänen selkäänsä pitkin kulkemaan kylmiä väreitä. "Okei joo, saatan olla 'pirun epäkohtelias kakara', mutta kuka se alunperin häiritsi ja ketä? Äläkä ala taas mitään 'nokun näytit kuolleelta'-juttua! Joten jos päästäisit irti, voisin jopa lähteä vapaaehtoisesti", mies kuulosti yhtä närkästyneeltä kuin miltä näyttikin.

Mutta jaa-a, jos hyvin kävisi, ei hänellä olisi mikään kiire takaisin pihalle...
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

ViestiKirjoittaja Bizara » 17 Marras 2012, 11:53

Urlin ei turhaan kiinnittänyt huomiota toisen kiroiluun, vaan keskittyi täysin arvioimaan paljonko välimatkaa hänen ja oven välissä oli ja paljonko voimaa hänen pitäisi käyttää saadakseen toisen miehen ulos Puuhuoneesta. Hän sattui juuri vilkaisemaan Haulokkia ja kohtasi tuon jotenkin närkästyneen katseen, mutta hän ei osannut odottaa että toinen vielä läimäisisi häntä!

Henki päästi yllättyneenä irti muodonmuuttajan kädestä, astuen askeleen samalla taaksepäin. Hän sulatteli osumaa nostaessaan kätensä poskelleen, joka alkoi säteillä pikkuhiljaa kipua. Urlinilla meni hetken aikaa ymmärtää, että kyllä, häntä oli juuri läimäisty, ja edellinen kerta oli varmaan itse Jocelynin kädestä. Kun hänen ajatuksensa alkoivat taas liikkua, mies ymmärsi viimein että toinen varmaan parhaimmillaan painoi hänen typertynyttä ilmettään muistinsa syövereihin jotta se voisi nauraa sille myöhemmin. Pelkkä ajatus tuosta sai hänet vaihtamaan ilmeensä loukkaantuneen ja vihan sekaiseen irvistykseen, ja tuo vetäisi syvään henkeä pakottaen kätensä pois punaittavalta poskeltaan.

"Minulle on ihan sama, kuka häiritsi ja ketä, ja voin vaikka leikkiä että se kaikki oli minun vikani jos se auttaa yli-isoa egoasi mahtumaan ovesta ulos. Mutta jos kerran olet kerran niin hyvä, mitä jos lähtisit sitten vapaaehtoisesti nyt heti." Urlin heitti Haulokille haastavan ilmeen ristiessän kätensä. Hän haluaisi todellakin nähdä toisen reaktion, kun tuo ymmärtäisi olevansa lukitussa huoneessa ja täysin hänen armoillaan. Saisi tuollekkin ainakin jotain kunnioitusta, erityisesti kun tuo ei näyttänyt erityisemmin nauttivan kastumisesta. Ja Puuhuoneessa ei oikeastaan ollut ollenkaan sateensuojaa, hänen puunsakin alle satoi ihan mukavasti.


Henki naurahti jo valmiiksi ajatukselle, ja asteli sitten nojaamaan puuhunsa laskematta katsettaan muodonmuuttajasta. Joko hän tulisi nauttimaan tästä tai sitten hän katuisi tätä kovasti. Mutta tällä hetkellä häntä ei oikein kiinnostanut.
Bizara
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron