The Night Fantasy

Urlin ei vaivautunut kuuntelemaan toisen selitystä omasta täydellisyydestään, metsänhenki vain tutki kaikessa rauhassa uuden ulkonäkönsä kynsiä. Kovin ihmismäiseltä tämä muoto ei lähempää katsottunakaan näyttänyt, mutta mistäpä hän sen tiesi. Jos tuolla korulla oikeasti oli jotain voimia, kovin hyvä se ei voinut olla. Toisaalta taas, hän ei ollut erityisemmin asiantuntija tässäkään asiassa.

Hiljaa huokaisten metsänhenki luovutti yrityksessään ymmärtää toista miestä, ja sulki silmänsä muuttuakseen takaisin entiseen. Hetken aikaa hänellä oli ongelmia hahmottaa miltä hän oli näyttänyt ennen, mutta kohtapuolin hän oli taas takaisin omaksumassaan muodossa.
Urlin laski kämmenensä maahan, yrittäen kohottautua ulos. Toiseen jalkaan sattui enemmän kuin hän arveli jaksavansa pidemmän päälle, joten hän päätti odottaa hetken aikaa ennen enempää rasitusta. Jos ei muuta hyvää puolta asiasta keksinyt, ainakin kiusankappaleeksi ristitty pesukarhumies alkoi rauhoittua ja edes yritti olla mukava. Ilmeisesti hänen muodonmuuttamisensa oli toisesta jotenkin huvittavaa. Siitä Urlin ei niin tiennyt, mutta tätä enempää Urlin ei kai pystynyt pyytämään. Hän sai olla onnellinen että se oli edes hiljaa välillä.


//Lol, mini .w.//

Haulokki seurasi väsyneellä katseellaan kaksoisolentonsa liikkeitä, pienen, yhä vain hieman nenäkkään virheen pysyessä savun värisillä kasvoillaan. Mies hymähti toisen tutkiskellessa itseään vielä hetkisen, ja sulki silmänsä tämän muuttaessa muotoaan toisen kerran lyhyen ajan sisässä. Pesukarhumies ei avannut niitä painaessaan päänsä taas viileää seinää vasten, vaan huokaisi tuskastuneena, haroen litimärkiä hiuksia kasvoillaan. Unta. Hän tarvitsi unta. Tai jotain hemmetin vahvaa rohtoa.

Mies siirsi pitkäkyntiset kätensä kasvoilleen, eikä siirtänyt niitä hetkeen pois. Tässä hän oli, lukittuna samaan huoneeseen tajuttoman ison omenapuun ja puoli kuolleen minkälien kanssa. Tältäkin oltaisiin voitu välttyä, mutta se ei käväissytkään Haulokin pienessä mielessä. Sen sijaan hän hieroi kasvojaan, hihittäen hysteerisesti, välittämättä siitä, kuinka ääni tuntui repivän hänen tärykalvonsa palasiksi.

Muodon muuttaja laski kätensä takaisin syliinsä vasta siinä vaiheessa kun ne alkoivat tuntua aivan liian raskailta kannateltaviksi. Siinä ei mennyt kauaakaan. Hän raotti sinivihreitä silmiään katsoakseen metsänhenkeä, joka näytti ihan yhtä surkealta kuin hänkin. Mies otti vaitonaisena tukea seinästä, nousten vaivalloisen oloisesti ylös. Hän voisi aina yrittää saada oven auki...

Haulokki ehti ottaa parisen askelta ennen kuin maailma alkoi heittää silmissä ja tämä horjahti vaarallisen näköisesti, kirosi, ja tuki itsensä seinää vasten, istuen lopulta lyötynä takaisin maahan, huiman metrin päähän edellisestä olinpaikastaan.
"Hienoa..."

//Nyt kun on keskusteltu viksusti toisen osapuolen kanssa, päätettiin jättää tämä tähän .<<//