Minä, merenneito? //Minä odotan sitä Pullaa!

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Minä, merenneito? //Minä odotan sitä Pullaa!

ViestiKirjoittaja Bizara » 05 Tammi 2013, 00:15

Revian


Se oli varmasti isoin älynväläys ikinä. Varmasti, jos keneltä tahansa muulta oltaisiin kysytty, olisi hän voittanut "typerin idea ikinä" -kilpailun sata-nolla tuloksella. Sillä hän olisi voinut lohduttautua, ettei hän ainakaan ollut lähtenyt miekka kädessä haastamaan riitaa tyyliin hallitsijan kanssa. Ehei, sen sijaan hän oli painellut kauas kaupungista, keskellä jäätävää pakkasta, ajattelematta kertaakaan mitä tapahtuisi jos hänen suomunsa jäätyisivät.
Revianilla oli ollut tuuria. Hän ei ollut ärtyneenä muistanut saatika halunnut kastella suomujaan, ja sen sijaan häntä oli uhannut hidas mutta varma suomujen kuivahtaminen. Ei kuitenkaan ollut hänen syynsä, muodonmuuttajalla oli vain viimein kilahtanut. Ensinnäkin, hänen ystävänsä alkoivat pikkuhiljaa ärsyttää häntä. Asiakkaita oli kohtuullisen vähän ja nekin olivat ärsyttävimpiä tapauksia ikinä, joku oli jopa ehtinyt kutsua hänen suomujaan vastenmieliseksi ennen kävelemistään nokka pystyssä ulos. Eiköhän siinä ollut syytä muodonmuuttajalle lähteä pienelle pulahdukselle. Jonkin aikaa hän oli saanut nilkuttaa loppumatkasta, mutta siellä hän nyt oli. Pienellä, satunnaisella lammella jossain päin metsää.

Kalan muisti oli onneksi lyhyt, ja hän hyvä että edes muisti kauanko hän oli polskutellut kylmähkössä vedessä. Vielä vähemmän hän muisti ärsymystään, ja vielä sitäkin vähemmän hän välitti maanpäällisestä menosta. Siitä hän piti uimisesta kalana. Oli yllättävän helppoa vain unohtaa. Sekin, että hän oli lähtenyt keskelle metsää, josta voisi hetkellä millä hyvänsä tupsahtaa ihmisiä, kuten myös sekin että häntä oli pilkattu vain vähän aikaa sitten, kaikki oli niin helposti poissa mielestä. Siinähän se vaara olikin. Oli yllättävän vaikeaa pakottautua takaisin pinnalle, vielä vähemmän kun hän sattui muistamaan ettei hän voinut poistua järvestä kalana. Hänellä oli kidukset; muodonmuuttajanakin hän olisi tukehtunut. Joten ainoa tapa päästä pois lammikosta oli muuttua ihmiseksi ja riskeerata jäätyvänsä kylmässä metsässä.
Revian kuitenkin ymmärsi, ettei hän halunnut jäädä veteen sen kauemmaksi ajaksi. Hänellä oli asioita, joiden takia hän halusi elää. Kuten se söpö pörrötukkainen nainen vuosien takaa. Ja totta puhuen, hän ei halunnut tulla kalastetuksi uudestaan. Jo yksi koukku huulessa oli tarpeeksi.


Metsän tuiskuisen rauhan rikkoi äkillinen loiskahdus, kun veteen vain ilmestyi roiman kokoinen mies. Tuo vetäisi terävästi henkeä rikkoessaan veden pinnan, huomaten uppoavansa yhtä nopeasti takaisin. Hän ehti tarttua isoon kiveen rannalla huitomisensa keskellä, kuten oli tarkoituskin. Hetken aikaa hän haukkoi itseään, miksei hän ollut mennyt rannalle vaikka tiesi ihmismuotonsa olevan uimataidoton?
Nostaessaan vettävaluvan, haltiamaisen olomuotonsa veden yläpuolelle, Revian värähti tahtomattaan. Hän oli litimärkä, ihmekkö tuo. Hänen onnekseen hänellä oli yhä vaateetkin päällä, ne eivät kadonneet minnekkään muutoksen ajaksi. Sen sijaan hänen viittansa oli kai vielä jossain matkatavaroiden kanssa piilossa.

Hetken aikaa Thalioniksi usemmiten kutsuttu mies tuijotti jonekkin päin metsää hämmentynyt ilme kasvoillaan. Hänen hiuksensa valuivat kasvoille peittäen näkökenttää, mutta se ei oikeastaan haitannut tuota. Hänellä oli tarpeeksi vaikeaa yrittää taas muistaa, miten ajatella hieman monimutkaisemmilla aivoillaan, taikka mitä hän edes teki tässä jäätävässä paikassa. Kohta hänen aivonsa alkoivat taas toimia, ja Revian kohottautui ylös vapisevin jaloin. Hän alkoi tuntea jäätyvänsä, ja hän aloitti hitaasti matkan vedestä törröttäviä kiviä pitkin kohti rantaa. Nyt kun hän vain saisi aivonsa selviksi ja saisi muistettua, minne hän piilotti lämpimän mustan viittansa...


//Kesti laittoman paljon >__> Ongelmia keksiä hieno tai edes siedettävä alkulause. Toivottavasti Revianin hieno sisääntulo vedestä korvaa sen vian. Se yritti tätä, selvästi. Annetaan anteeksi ettei se näytä ihan yhtä hienolta.//
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Agna » 05 Tammi 2013, 13:24

Pulla

Ja niin ihmisten kylä jäi hobitin selän taakse muureineen, taloineen ja mahdollisuuksineen, joita sillä olisi ollut tarjota. Pulla ei kuitenkaan ollut tarvinnut kylältä enää enempiä, sillä hän sai sieltä jo kaiken sillä hetkellä tarvitsemansa. Ystävällinen sekatavarakauppias, Khaleem, oli tarjonnut hänelle kauniin aseen, lämpimän viltin ja vielä onnenamuletinkin - jota Pulla tosin esitteli muille vain perintökalleuspikarina ettei salaisuus paljastuisi - ja vinkin, jonka avulla hobitti oli saanut pariksi yöksi majapaikan eräältä oikein mukavalta rouvalta. Pulla oli maksanut yöpymisensä työnteolla ja oli auttanut naista siivoamisessa ja muissa askareissa. Eihän hänen huoneensa ollut mikään sviitti ollut, mutta päihitti taatusti katuojien ravassa uneksimisen.

Käveltyään jo hyvän aikaa poispäin ihmiskylästä suuntaan, jonka tarjonnasta hänellä ei ollut mitään hajua, ei hänen ympärillään näkynyt enää kuin metsää. Pulla katseli ympärilleen ja pähkäili, oliko idea ollut sittenkään niin hyvä, sillä hänen jalkapohjiaan palelsi hieman. Olihan hän kävellyt paljain jaloin lumessa jo ties kuinka kauan. Keskellä-ei-mitään olisi kuitenkin kovin tylsää pysähtyä, joten hobitti jatkoi yhä matkaansa. Ties, vaikka hän löytäisi jotain mielenkiintoista.
Ja niinhän hän tekikin. Vain kymmenisen metriä eteenpäin Pullan eteen aukesi lampi, joka ei ollut jäässä. Aurinko oli ilmeisesti saanut paistaa vapaasti lampeen niinä päivinä kun sen valoa oli ollut tarjolla, sillä lammen ympärillä ei juuri sijainnut puita. Oli vain kiviä, rantaa, lunta, ja lisää kiviä. Pulla tepasteli järven rantaan ja kyykistyi kurkistamaan, jos näkisi veden pinnan alle. Jo rannassa vesi oli syvää, eikä Pulla juuri nähnyt kuin tummaa samettia joka peitti alleen lammen salaisuudet. Jos Pullalla olisi ollut onki, hän olisi voinut vaikka kalastaa. Tosin hän ei tiennyt, olisivatko kalat olleet talviunilla, sillä hän ei ollut juuri perehtynyt kalastukseen.
Mikäli olosuhteet olisivat olleet toiset ja ulkona olisi ollut kolmekymmentä astetta lämmintä, Pulla olisi voinut pysähtyä polskimaan lampeen ja kenties rukoillut ettei joku merikäärme olisi syönyt häntä. Nyt hän kuitenkin vain asettui nelinkontin lammen pinnan ääreen ja joi lammesta jäätävän raikasta vettä virkistyksekseen, sillä olihan hän matkannut tauotta kauan.

Pulla päätti pitää pienen tauon kauniin lammen rannalla, ja pyyhki suurelta kiveltä lumet pois istuakseen sen päälle. Hän purkasi nyörein sidotun lampaantaljaviritelmän pois harteiltaan ja avasi taljan lämmikkeekseen istuessaan paikallaan. Talvinen maisema oli kovin kaunis. Pulla kuuli lähistöltä korppien raakkumista ja saattoi vain arvailla, mistä linnut keskenään puhuivat. Jos hän olisi ollut haltia, hän olisi osannut eläintenkin kieliä. Taivas sentään, hän olisi ymmärtänyt, mitä eläimet puhuivat! Se olisi ollut niin kovin hieno taito. Samoin haltia olisi osannut puhua ajatuksen voimalla toisille. Mikä sääli, ettei hobiteille ollut siunaantunut moisia taitoja. Pulla alkoi hyräillä itsekseen, eikä päässyt melodiansa kanssa puusta pitkään, kun säikähti pahanpäiväisesti muutaman metrin päässä tapahtuvaa molskahdusta. Lammen pintaan ilmestyi pärskähdellen mies, ja Pullan säikähtynyt huuto peittyi läiskytyksen alle. Hobitti jäi istumaan paikalleen silmät teelautasen kokoisina, hartiat jännityksestä korviin asti vedettyinä ja hiirenhiljaa. Vedestä noussut mies alkoi huurtua melkein heti noustuaan, sillä ulkona oli kylmä ja hän oli kauttaaltaan märkä. Miehen hiuksissa näkyi jo valkoisia huurteita joita pakkasukko iloisesti puhalsi hänen päälleen. Pullan kävi toista sääliksi, ja vaikkei hänellä ollut hajuakaan mistä mokoma oli yhtäkkiä ilmestynyt, hän aikoi ottaa siitä selvää.
Pulla ponnahti pois kiveltään laskien lampaantaljansa alas ja kipitti miehen taakse tämän selkeästi etsiessä jotain.
"Voinko auttaa teitä jotenkin?" Pulla kysyi hetken arvottuaan ja silmäili itsekin ympäristöä yrittäen ymmärtää, mitä uiskentelija etsi.

//Täällä olen! o3o Hahah, Revian parka :D Annettakoon anteeksi, ettei hiukset ehkä liehuneet ihan niin paljon.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Bizara » 06 Tammi 2013, 14:33

Rannalle päästyään Revian koki varmaan elämänsä isoimman säikähdyksen kuultuaan varovaisen kysymyksen jostain näkökenttänsä ulkopuolelta. Mies käännähti äänen suuntaan silmät pyöreinä. Nytkö hän sitten kohtasi heti ihmisiä? Sehän siitä puuttuisikin. Hänellä ei ollut mitään, millä peittää suomujaan saatika puolustaa itseään. Puolijäässähän olikin todella helppoa suomukkaalle puolustautua, kohta hän ei osaisi kävelläkkään kunnolla.

Muodonmuuttaja räpäytti silmiään hämmentyneenä katsoessaan suuntaan, josta ääni oli tullut. Hän ei nähnyt ketään, vain äskeisen lammikon. Hetken aikaa mies kuljetti katsettaan pitkin maisemaa upottaen kätensä litimärkiin hiuksiinsa, ymmärtäen laskea sitten katseensa alas. Ilmeisesti se oli oikea ratkaisu, sillä hänen... Puheseuransa ei yltänyt häntä paljoa vyötäröä ylemmäs. Revian onnistui onneksi paikantamaan tuon kiharoiden seasta kaksi suipponevaa korvaa, näky joka sai hänet rauhoittumaan hieman. Hänellä ei ollut aavistustakaan, millainen olento oli noin pieni, mutta ainakin sen voisi olettaa olevan samalla puolella. Ja tuskimpa tuollainen pätkä saisi mitään aikaan. Tai mistä sitä tiesi, mutta jostain syystä pituusero rauhoitti muodonmuuttajaa syvästi.
"Minä... Ellet osaa piristää muistiani taidan pärjätä vallan hyvin yksin, kiitän." Revian ilmoitti hellävaraisesti ääni kylmästä väristen, pyyhkien katseellaan pitkin puita. Jonnekkin tänne hän oli sen jättänyt, mutta... Hän ei nyt muistanut ollenkaan, mistä kohtaa järveä hän oli lähtenyt uimareissulle, ja olihan joku voinut käydä viemässä odottavan laukun ja viitan parempaan talteen. Ei sekään olisi ihme, ottaen huomioon ettei hän ollut oikeastaan jaksanut piilottaa noita.

Lopulta nyt enemmän tärisevä mies sai näkökenttäänsä tavaransa. Uskollisestihan ne siellä odottivat, onneksi. Sen enempää Revian ei ollut uskaltanut toivoa, sillä hänen suomunsa alkoivat nyt pikkuhiljaa vaatteiden lailla muuttua jääkalikoiksi. Hän pystyi vain toivomaan, että hän olisi ollut fiksu etukäteen ja ottanut edes jotain muuta vaatetta mukaan.
"Löytyi!" Revian ilmoitti virnistäen enemmän toiselle kuin itselleen, lähtien haparoivasti kävelemään kymmenien metrien päässä oleskelevaa omaisuuttaan päin. Haparoivasti oli juurikin se oikea sana, sillä tuon polvi ei paljoa antanut enää periksi tässä vaiheessa. Nilkuttamiseksi sitä ei vielä voinut sanoa, mutta eipä tuo oikein sujuvaa kävelyäkään ollut.


//Minulla oli kivaa .w. Vielä kivempaa, kun yritin hahmottaa noiden pituuseroa eilen ja pohdein sitä koko päivän. Kivaa oli .w.//
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Tammi 2013, 22:30

Pulla

Hobitti rypisti otsaansa aluksi kun vedestä noussut olio ei meinannut huomata häntä, mutta tavoitti kuitenkin pian hänen kasvonsa. Mietteliäät rypyt katosivat sen sileän tien Pullan otsalta, ja hänen silmiinsä syntyi utelias tuike siinä samassa kun ne kohdistivat huomionsa märän muukalaisen kasvoihin. Miehen huurteisten hiuksien alta paljastuivat suomujen kehystämät kasvot. Pulla tuli ajatelleeksi onnenamulettiaan, joka lepäsi lampaanvillan suojissa kivellä, jolla hän oli vielä hetki sitten istunut. Ja mies oli juuri tullut merestä! Tai no siis, lammesta. Siispä jäi vain kaksi vaihtoehtoa... Joko hän oli liskoihminen, tai MERENNEITO! Oikea merenneito! Hobitin ensimmäinen seikkailu oli selvästi alkanut! Hän röyhisti jo rintaansa voitokkaana ja katseli hymyillen kylmettyvän näköistä miestä, joka kuitenkin vastasi väräjävällä äänellä, ettei tarvinnut apua.
Pulla painui kymmenen senttiä sisäänpäin ja rypisti uudelleen kulmiaan. Kun mies alkoi katselemaan ympärilleen, Pulla asetti tarmokkaasti kädet lanteilleen ja aukaisi suunsa.
"Kuulkaahan, hyvä herra merenmies. Lammenmies", hän korjasi ja nosti sitten sormensa ilmaan.
"Me hobitit olemme kovin hyvämuistisia ja viisaita. Olen varma, että keksit kohta, mitä olit tekemässä. Missäs sinun eväsi muuten ovat?" hobitti jatkoi ja mutisi lopun lähinnä enää itsekseen tarkkaillen pois päin kävelevää, hieman hankalan näköisesti etenevää miestä. Samassa tämä oli kuitenkin jo löytänyt etsimänsä. Pulla ei tosin miehen takaa nähnyt, mitä se jokin oli.
"Tuo näyttää kamalan hankalalta. Sallinette minun auttaa, ties vaikka kompastutte kun täällä on niin paljon kiviä", Pulla ehdotti ja oli jo ehtinyt pyyhältää hitaasti matkaavan suomukkaan vierelle. Hän oli puolet lyhyempi toista, mutta tarjosi silti olkapäätään tueksi.
"Vaikka olen lyhyt, minusta on apua. Usko pois. Sitäpaitsi palan halusta kuulla, mitä oikein teitte tuolla vedessä", Pulla sanoi tarkkaillen alaviistosta miehen huulessa olevaa, koukun näköistä metallinpalaa. Mahtoi olla kivulias. Hän näki parhaakseen teititellä uutta tuttavuuttaan, sillä hän oli nyt kovin erilaisessa tilanteessa, kuin yleensä. Yleensä Pulla ei moisista muodollisuuksista välittänyt, vaan meni melkein heti asiaan. Etiketti kuitenkin tuntui olevan joillekin ihmisille ja haltioille tärkeää.

//Haha aaw! :D Kokoero taitaa olla juurikin tuota luokkaa... Pulla paran niska menee kramppiin.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Bizara » 04 Maalis 2013, 18:33

Revian yritti parhaansa mukaan tasapainotella kivisellä rannalla, liukastellen itsestään valuvaan veteen taikka lumeen. Puolella korvalla hän kuunteli lyhyemmän miehen juttuja, keskittyen enemmän kävelemiseen. Mies kuitenkin käänsi katseensa yllättyneenä pörröpäiseen olentoon huomatessaan tuon teitittelevän häntä. Oli siinäkin nyt jotain, varmaan ensimmäinen kerta kun joku vaivautui tekemään niin. Keskittyessään nyt enemmän toisen juttuihin, Revian onnistui unohtamaan missä hän käveli ja melkein liukastui itse ylöstuomaansa vesilätäkköön. Jotenkin tasapaino onnistui jopa pitämään, ehkä koska Pulla oli tarjonnut itseään tueksi hetkeä aikaisemmin.

Muodonmuuttaja veti pari kertaa henkeä syvään, irroittaen kätensä sitten toisen olkapäältä. Hän ei ollut koskaan pitänyt muiden avun vastaanottamisesta kun kyse oli suomujen epäkäytännöllisyydestä, sehän olisi vain saanut hänet näyttämään säälittävältä!
Muodonmuuttaja jatkoi taas matkaansa, pitäen katseensa nyt tiukasti jaloissaan linkuttaessaan eteenpäin.

"Joo, kiitän. Suomut vähän reistailevat näin kylmällä." Revian tokaisi uudelle tuttavalleen, miettien sitten mitä kertoa pienestä uimareissustaan. Tuskinpa tuota kiinnostaisi hänen asiakasongelmansa, saatika hänen ongelmansa... Ystävien ystävien kanssa.
"Kunhan uin, uiminen tekee hyvää mielialoille. Ja... Teitittely on aikalailla ihan turhaa, en osaa pitää itseäni teitittelyn arvoisena." Oranssihiuksinen mies selitti lyhyesti, päästen viimein laukuilleen kyykistyen niiden viereen. Hän huokaisi pettymyksestä huomatessaan, ettei varavaatteiden tuominen selvästi ollut pälähtänyt hänen päähänsä. Vilustuminen, täältä sitä tultiin.

Paremman puutteessa Revian tarttui viittaansa, kiskoen sen päälleen yrittäen lämmittää itseään hieman enemmän. Sen tehtyään hän kohottautui ylös, katsellen hetken aikaa maisemaa. Oliko nyt aamu taikka ilta, siitä hänellä ei oikeastaan ollut hajuakaan.
"... Tämä saattaa kuulostaa tyhmältä kysymykseltä, mutta mitäs aikaa päivästä nyt oikein eletään?"


//Kesti! m(_ _)m Antakaa anteeksi. Men edes tiedä mitä me muka tein parin kuukauden ajan kun men vieläkään pysty sulattelemaan että siitä on melkein opari kuukautta kun viimeksi vastasin...//
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Agna » 03 Huhti 2013, 19:29

Pulla

Hobitti käveli tarkkaavaisena hitaasti liikkuvan, pitemmän miehen vierellä ja katsoi samalla mihin itse astui. Jäiset kivet olivat huono alusta, ja olisi noloa, jos Pulla itse kompuroisi ja joutuisi ottamaan tukea miehestä jota yritti itse estää kaatumiselta. Pulla kohotti vaistonomaisesti hartiaansa miehen luiskahtaessa hieman ja vilkaisi tätä huolestuneena. Kauaa tämä merkillinen suomukas ei kuitenkaan halunnut olla Pullan olkapään painona, sillä hän irroitti kätensä puolituisen olkapäältä ja otti sitten kankean näköisiä askeleita eteenpäin. Pulla seisahtui ensin paikalleen ja tarkkaili kädet puuskassa miehen etenemistä kävellen sitten taas lähemmäksi siltä varalta että mies päättäisi kaatua ja iskeä kallonsa kivikkoon. Siitä tulisi kamala sotku ja vielä kamalampi raahaaminen kohti lähintä kylää.
"Ymmärrettävää", Pulla totesi vastaukseksi sen suuremmin vastaustaan ajattelematta, kun mies sanoi suomujen jäätyvän näin kylmällä säällä. Kaikenlisäksi mies oli kuulemma vain pulahtanut huvikseen uinnille. Pulla kurtisti kulmiaan ja katsoi hämmentyneenä miestä. Hän oli varmasti jonkinsortin lammenmies tai muuten vain outo, sillä vesihän oli talvisin hyytävän kylmää. Sinne saattoi vaikka upota. Mies ei myöskään halunnut ottaa teitittelyjä vastaan.
"Aivan, sinutellaan sitten", Pulla sanoi hymyillen ja astahteli miehen vierellä ponnekkaasti pysähtyen sitten tämän viereen kun hän alkoi keräillä kamppeitaan.
"Tai minulla on vielä parempi idea - voin kutsua sinua nimeltäkin. Se on mukavampaa kuin sinuttelu, vai mitä mieltä olet", hän ehdotti ja jatkoi: "Mikä sinun nimesi siis on? Minä olen Frippi Bunce, tuttavat kutsuvat Pullaksi, joten sallin sinunkin kutsua minua sillä nimellä!"

Punertavahiuksinen ja hiljalleen sinertäväihoinen mies kysyi yhtäkkiä Pullalta, mikä aika päivästä oikein oli, ja sai Pullan hieman hämilleen. Pulla katsoi taivaalle kuten seuralaisensakin, ja päästi sitten kurkustaan narisevan, mietteliään äännähdyksen.
"Iltapäivä, sanoisin. Lähdin kylästä melko myöhään aamulla, ja siitä on jo aikaa", hän sanoi sitten ja kohautteli olkiaan kertoakseen, ettei ollut asiasta aivan varma. Hobitti katsoi kuinka mies puki päälleen melko kylmän näköisen viitan, jonka Pulla päätteli lähinnä suojaavan muiden katseilta.
"Sinun vaatteesi näyttävät kauhean märiltä. Minulla ei ole niin kylmä, joten vaikken voi tarjota sinulle näitä pieniä vaatteitani, voin tarjota sinulle tämän", Pulla aloitti, kohotti sormensa ja kipitti sitten omien tavaroidensa luo napaten lampaantaljan mukaansa ja palasi sitten huurtuneen uiskentelijan viereen.
"Sain sen eräältä kiltiltä kauppiaalta, ja se on koitunut suureksi avuksi. Ole kiltti ja ota se nyt vastaan kunnes olet vähän kuivunut, ettet palellu", Pulla pyysi ja hänen kulmilleen kohosi huolestunut ryppy, kun hän ojensi kätensä ja viltin eteenpäin.

//Ei se mitään =) Kesti itse kullakin näköjään...
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Bizara » 08 Huhti 2013, 19:00

Revian laski katseensa takaisin seuransa kasvoihin tuon arvellessa kellonaikaa miettien itsekkin. Hänen ajatuksissaan tosin pyöri kysymys siitä, millä nimellä hän voisi esittäytyä. Nyökytellen pidempi mies punnitsi lempinimensä luovuttamista ventovieraalle, päätyen kuitenkin antamaan hobitille senkin. Olihan pienempikin mies antanut hänelle oman lempinimensä.

"No, Pulla, voit kutsua minua sitten Revianiksi. Thalion Lainadan on oikea nimi, mutta Revianissa on oma viehätyksensä lempinimenä." Kalamies virnisti, kuunnellen sitten Pullaa. Kiitollisuus välähti tuon silmissä pikaisesti hobitin kipaistessa hänelle paksun näköisen taljan. Olipa Revian kuinka itsepäinen tahansa, vilustua hän ei halunnut. Niinpä hän tarttui tällä kertaa apuun ja hautautui väristen lämpimään lampaantaljaan otettuaan sen varovasti Pullan käsistä.
"Kiitän erittäin paljon. Olisin voinut varautua itsekkin paremmin mutta ilmeisesti en tullut ajatelleeksi kylmyyttä sitten ollenkaan."

Vasta nyt Revian huomasi kyseenalaistaa hobitin paikallaolon. No, hän itse oli vain etsinyt järven uidakseen, mutta mitä paljasjalkainen, hieman turhankin luottavainen ja avulias pikkumies teki keskellä metsää? Ihminen tuo ei ollut korvista päätellen, mutta olipa mies olento tai ei, kovin oudolta tuon paikallaolo tuntui.
"Miksi sinä edes olet täällä?" Revian tokaisi, ymmärtäen kuulostavansa sitten todennäköisesti törkeältä. "Tai siis... Harvoin sitä näkee paljasjalkaisia kulkijoita talvella metsässä."

//No sei sentään mua haittaa, mullon vähän kiire koulun kanssa .'> Suunnitellaan hienoa tulevaisuutta. Parin viikon odotus ei tunnu missään.//
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Agna » 11 Huhti 2013, 09:29

Pulla

Kun suomukas koukulla koristeltu kalamies kertoi Pullalle nimensä, hän ei voinut olla ihastelematta sitä. Thalion Lainadan, se kuulosti aivan haltiakieliseltä laululta! Ehkä. Hänen kutsumanimensä sen sijaan oli paljon miehisempi - Revian. Pulla tarkasteli miehen kasvoja ja oranssinsävyistä hiuspehkoa, joka tällähetkellä oli kyllä melkein valkoinen kaikesta huurteesta joka sen päälle oli kuorruttunut. Kyllä, oikein sopiva nimi hänelle.
"Revian siis. Hauska tutustua", Pulla sanoi leveästi hymyillen ja näytti oikein tyytyväiseltä uuteen tuttavuuteensa. Hänhän tutustui täällä Cryptissä vaikka kehen! Kaikki olivat halukkaita jäämään hetkeksi juttusille. Oikein oivallinen paikka asua, hobitti ajatteli mielessään ja ravisteli lunta pois jaloiltaan.

Puolituinen oli silminnähden mielissään siitä, että Revian otti lampaantaljan vastaan. Nyt Pullan ei ainakaan tarvitsisi sulattaa häntä nuotiolla jos hän kangistuisi kertakaikkiaan liikuntakyvyttömäksi. Hänellähän ei ollut edes tulentekovälineitä mukana! Hobitti seurasi kuinka mies istahti aloilleen, ja seisoskeli puolestaan itse paikallaan kantapäiltä varpaille keinuskellen ja katsellen lampea, josta merenmies oli hetki sitten tullut.
Pian Revian jo kysyikin, miksi Pulla oli ylipäätään tullut paikalle. Kiharapäinen, pieni mies soi tälle katseensa ja puhkesi sitten puhumaan.
"Noh, ensinnäkin, me hobitit emme koskaan käytä kenkiä. Paljasjalkaisuus on aivan tavallista", Pulla aloitti ja katsahti suuria, karvaisia jalkojaan, "ja toisekseen olen täällä etsimässä seikkailua. Jotain uutta, jotain jännittävää! Minä olen näet suuri seikkailija. Sellainen, joka kiertää maita ja mantuja, tiedäthän. Pysähdyin hengähtämään tuohon kivelle ja sitten sinä yhtäkkiä hyppäsit esiin jääkylmästä lammesta jossa en edes tiennyt sinun olevan. Harvoin sitä näkee vähävaatteisia polskijoita lammikoissa talvella metsässä."
Pulla lopetti puheensa hymyillen ja oli työntänyt peukalonsa liivinsä hihansuihin. Hän oli kovin ylpeä voidessaan esittäytyä seikkailijana.
"Siispä olen vain matkalla jonnekin, minne lie. Minulla ei oikein ole päämäärää, mutta aloitin tämänkertaisen matkani ihmiskylästä. Minusta ei juuri pidetty siellä, joten lähdin pois", hän sanoi vielä ja istahti sitten kivelle Revianin viereen.
"Entä sinä? Mitä sinä sitten teet täällä?"

//Haha, ei stressiä, onhan koulu sentään tärkeämpää kuin roolipelit eikä mulle oo tuska eikä mikään odotella pelivastauksia :>
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Bizara » 18 Kesä 2013, 12:45

// I am so, so sorry >__< Vastaus hiiiieman venyi. Jos nyt lomalla sais kirittyä kiinni. //

Revian kuunteli joksikseen kiinnostuneena lyhyemmän miehen selitystä. Erityisesti häntä kiinnosti pörröpäisen rotu. Hobiteista hän ei ollutkaan aikasemmin kuullut, mutta sitten taas haltiatkin olivat olleet hänelle vielä vuosia sitten täysin outo ja tuntematon rotu. Voisihan hän aina kysäistä toisen antaessa suunvuoroa, mikäs kiire tässä muka oli.

Kalamies vastusti nauruntyrskähdystä toisen kertoessa olevansa suurikin matkustaja, hänen oli vaikea ajatella noin pientä olentoa taitavana metsästäjänä. Tosin olihan tuo ollut paremmin varustautunut mitä hän, kuten oli selvinnyt, joten Revian päätti antaa miehen pitää itsejulistetun arvonimensä. Voisihan tuo vielä yllättää, ja häntä ei erityisemmin huvittanut suututtaa Pullaa. Toinen oli kuitenkin suuresti avuksi, jakaen lämpimän taljansa ventovieraille.

"Ihmiset täälläpäin eivät ole erityisemmin ystävällisiä olentoja kohtaan, jotka eivät näytä ihmisiltä, joten en ihmettele." Thalioniksi harvemmin kutsuttu ihminen mutisi hangaten huurteista päätään taljalla. Toisen kysyessä miksi hän oli paikalla, Revian räpäytti pari kertaa miettien lyhintä tapaa ilmaista miksi hän oli päätynyt paikalle.

"Minä... Minulla oli hieman ongelmia asiakkaiden kanssa haltiakaupungissa jonne olen asettunut. Porukka ei tunnu oikein pitävän suomuista, ja on vaikeaa yrittää tehdä töitä asiakkaiden kanssa jotka katsovat nokka pystyssä." Seppä huokaisi, jatkaen pienen mietinnän jälkeen: "Sitä rupeaa ärsyttämään ja silloin tekee mieli lähteä muualle. Minulla on hieman... Hieman erinnäisiä taitoja isäni puolelta, ja järvessä on yllättävän rentouttavaa viettää aikaa. Kaikki tuollainen vain unohtuu."

"Saanko kysyä, millainen rotu nämä 'hobitit' ovat? En ole koskaan aikaisemmin kuullut tälläisistä... Tuletko kaukaakin?" Revian kysäisi tutkien Pullan ulkomuotoa. Ainakaan hän ei tunnistanut nähneensä tuon kaltaisia olentoja missään.
Bizara
 

ViestiKirjoittaja Agna » 14 Heinä 2013, 12:47

Pulla

Ilmeisesti tämän suomukkaan kokemukset ihmisistä olivat yhtä koleahkoja kuin Pullan, ja hobitti oli salaa hyvillään siitä, ettei ollut ainoa hylkiöksi arvosteltu olento Cryptissä. Jotka eivät näytä ihmisiltä, hän toisti päässään ja rypisti hieman kulmiaan henkäisten sitten, pääkin nyökähti ajatuksen mukana hyväksyvästi. Ihmiset olivat siis kovin rasistinen rotu. Rasistisempia kuin haltiat ainakin, sillä heidän riveissään näkyi jos jonkinlaisia kummajaisia. Tai ehkä he olivatkin kaikki haltioita lukuisissa eri alalajeissaan? Sitä Pulla ei tiennyt, eikä se ollut päivän polttavin puheenaihe, sillä hänen edessään istuskeli jotain paljon mielenkiintoisempaa. Merenneito tai joku lammenmies, nimittäin! Pulla ei vielä ollut ihan perillä siitä, mikä Revian oli, mutta se selviäisi luultavasti aikanaan jos hyvin kävisi.

Ja niinhän se sitten selvisikin. Revianilla oli jotain mielenkiintoisia taitoja, jotka liittyivät jääkylmässä lammessa polskimiseen. Sekään ei kuitenkaan avannut Pullalle vielä lisää tietoja, ja hän aukaisi innostuksesta piukeana suunsa melkein huomaamattaan.
"Osaatko sinä sitten hengittää veden alla?" hänen huuliltaan livahti kysymys, samalla kun siniset silmät tarkkailivat kylmissään värjöttelevän miehen suomuja ja etsivät kiduksia. Pulla unohti ottaa innostuksissaan osaa Revianin kokemaan väheksyntään, kun sai jo seuraavan kysymyksen osakseen.
"Me hobitit?" Pulla kysyi ja hänen huulilleen levisi lämmin hymy. Lyhyenläntä mies oli otettu siitä, että hänen taustansa kiinnosti jotakuta pitkästä aikaa. "Olet oikeassa, en ole syntyperäinen cryptiläinen, vaan tulen muualta: me hobitit asumme jonkinmatkaa täältä koilliseen, sopivan kokoisessa kuningaskunnassa, jossa meillä oli oma pieni kylämme. Näet minussa varsin tavallisen hobitin, Revian, mutta minä poikkesin muista siinä, että lähdin kylästä pois. Lähdin etsimään seikkailua", Pulla henkäisi ja loi silmäyksen sitten jälleen mieheen, jolle puhui, sillä hän huomasi kääntäneensä katseensa lampeen keskittyessään miettimiseen. Niin pian kuin Pulla oli hetki sitten istunut kivelle kalamiehen viereen, nousi hän nyt ylös ja jatkoi puhettaan.
"Mutta jotta tietäisit paremmin, niin sinun pitäisi kyllä itse nähdä se - kaikki se vihreän ruohon määrä, loputon sininen taivas, keskikesän juhla jossa tanssimme valtavan kukkasalon ympärillä ja syömme mitä parhaimpia herkkuja jotka on viljelty omassa maassa, kalastettu omista lammikoista, tuotu omista tiloista, sinun pitäisi maistaa se hurjan makea hobittiolut jonka vertaista en ole Cryptistä löytänyt vielä koskaan", Pulla kertoi vuolaasti, posket innotuksesta helottaen, "hobittityttöjen kultaiset, kiharat hiukset joissa on valtavasti rusetteja, paljaat jalat joilla he tanssivat ja kiipeilevät puihin katsomaan, joko omenat olisivat kypsiä. Mutta suo anteeksi, poikkesin melkein aiheesta! En ole muistellut kotikontujani pitkään aikaan! Hobitit ovat tällaisia, tarinoihin kiintyneitä ja käteviä kaikessa. Meillä on näppärät sormet ja voimme liikkua varjoissa niin hiljaa, että et kuulisi askeleitamme edes yksinäisimpinä hetkinäsi", Pulla lopetti sitten ja huomasi vapisevansa hieman. Hän ei tiennyt, johtuiko se innostuksesta vai kylmästä, mutta hän ei tuntenut olevansa kylmissään enää.
"En siis usko, että meitä hobitteja on täällä enempää. Se on mahdollista, muttei todennäköistä", Pulla totesi vielä loppuun kuivatettuaan suunsa puhetulvalla. Hänen katseensa kohosi kaihoisasti kohti valkoista taivasta, jossa harmaat pilvet pönöttivät tukevasti ja peittivät auringon niin tehokkaasti, että päivänaikojen vaihtumista ei voinut seurata.
"Kerro sinä nyt itsestäsi jotain, tylsistytin sinut varmaan kuoliaaksi", Pulla pyysi sekä kohteliaisuudesta että mielenkiinnosta, ja jäi seisomaan lumeen Revianin eteen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Bizara » 21 Syys 2013, 13:11

Revian katsahti innokasta seuralaistaan, kohauttaen olkapäitään.
"Tavallaan, tavallaan en..." Mies mutisi, ehtimättä selittämään sen enempää Pullan aukaistessa omaa taustaansa. Hän kuunteli nyökytellen hobitin kertomusta, tuon ollessa kykenemätön päättämään istuakko taikka seisoa. Ilmeisesti hobitit olivat kovin kotirakasta väkeä. Kaippa Pulla oli omassa mielessään suurikin seikkaili eksyttyään kodin ulkopuolelle kymmentä kilometriä enempää. Aika pitkän matkanhan tuo oli kulkenut, sen Revian myönsi.
Revian kuunteli kiinnostuneena lyhyemmän miehen selitystä, maalaillen omaan päähänsä mielikuvia tuon kotikonnuista. Jos pörröpää jotain osasi, oli se tarinankerronta. Muodonmuuttajan oli helppoa kuvitella vihreät laitumet ja siniset taivaat joista Pulla kertoi, kaikki ne iloiset hobitit tanssimassa ja juomassa. Siitä oli jonkin aikaa, kun hän oli viimeksi uppoutunut jonkun tarinaan näin tarkasti, ja pikkuinen ei ilmeisesti päässyt edes alkuun.

Oranssihiuksinen mies nauroi toisen huomautukselle tylsistymisestä.
"Päinvastoin, päinvastoin..." Revian sanoi naurunpyrskähdyksen loputtua. "Onko teillä tarinankerronta verissä?"

Revian mietti hetken aikaa mitä kertoa itsestään, huomaten toisen tärisevän hieman. Muuten hän ajatteli tarjota toiselle omaa viittaansa tai tuon taljaa takaisin, mutta nehän olivat nyt läpimärät hänen jäljiltään. Hän ei oikeastaan halunnut aiheuttaa seikkailijalle jotain tautia. Niinpä hän keskittyi omaan tarinaansa, valmiina luopumaan lämpimästä taljasta mikäli toisen tärinä paheni.

"No, minulla ei ole niin hieno tarina. Minä synnyin pienessä ihmisten satamakylässä, mutta koska isälläni oli... Epämiellyttävä kirous niskassaan synnyin tälläiseksi." Revian esitteli suomujaan käsissään, arvellen että olisi vain reilua kertoa enemmän itsestään toisen maalaillessa niin taitavasti kuvia omasta kotikonnuistaan. Hänen tarinansa ei tosin ollut niin kaunis, tuskimpa kukaan olisi saanut harmaasta kellarista maalailtua kovin nättejä mielikuvia.
"Ihmiset nyt ovat ihmisiä, joten kasvoin kellarissa. Kaksitoista vuotta vanhana lähdin lopulta omilleni, sen jälkeen kun isäni oli kuollut kirouksensa tähden." Muodonmuuttaja hiljeni hetkeksi, miettien taas vaihteeksi miten hänen vanhalla äidillään meni. Hän ei ollut halunnut lähteä takaisin satamakylään, tokkopa hän olisi osannutkaan. Hän huomasi olleensa hetken aikaa hiljaa, jatkaen nopeasti tarinaansa.

"Ja sitten päädyin tänne. Siinä on oikeastaan kaikki tärkeä. Minua ei ole erityisemmin siunattu hyvillä kertojantaidoilla, sääli sinänsä." Revian naurahti hiuksiaan hangaten, katuen sitä huomatessaan suomujensa olevan nyt täynnä huuretta. Tuo käsi ei todellakaan tulisi toimimaan myöhemmin. Mutta olipa hänelläkin tavat tappaa keskustelu. Hän ei ollut aivan varma miten tuosta jatkaisi.


//Noniin, löysin täydellisen stressinpurkupelin ja yllättäen tekstiä taas tulee enemmän tai vähemmän heinosti .'> Ihmeellistä.
Bizara
 

Re: Minä, merenneito? //Minä odotan sitä Pullaa!

ViestiKirjoittaja Agna » 06 Marras 2013, 21:21

Pulla

Tavallaan osasi hengittää veden alla ja tavallaan ei. Pulla rypisti otsaansa ja käänsi päätään epäilevästi, katsellen silti edelleen Reviania. Ota nyt sitten tästä selvää. Kenties hän ei halunnut puhua asiasta, koska siihen liittyi jotain mystistä ja synkeää. Kuinka jännittävää! Pulla paloi jo halusta kuulla pimeitä salaisuuksia, mutta sai odottaa niitä toistaiseksi.
"Voisihan sen niinkin sanoa", Pulla vastasi tyytyväisenä suoritukseensa ja taputteli vyötäröään kun ei keksinyt, minne muuallekaan olisi mielissään kätensä laittanut.
"Jos se ei tule perheeni perimänä, niin siinä tapauksessa saan kai vain kiittää omia taitojani. Ja mielikuvitusta. Sitä on oltava, hyvä herra, ilman sitä ei pärjää. Sen avulla pääsee ulos vaikka millaisesta pimeästä loukosta", Pulla sanoi sormeaan heristäen ja siristi silmiään merkitsevästi, vaikkakin naurahti heti sen jälkeen hyväntahtoisesti.

Pulla odotti tarinaa Revianin alkuperästä, ja sieltä se lopulta tulikin, vaikkakin hieman hitaammin ja kangerrellen, kuin kiharapään itsensä kertoma. Hymy huuhtoutui hitaasti ja hienovaraisesti Pullan huulilta sitämukaa, mitä enemmän hän kuuli. Ei ollut ihme, että Revianin tarinan esitystyyli oli harmaampi kuin Pullan. Se oli sisällöltäänkin huomattavasti surkeampi. Hobitti katseli myötätuntoisena miestä aivan kun ei olisi aiemmin tajunnut, mitä rotusyrjintä tai yksinäisyys tarkoittavat. Hän oli kasvanut vihreän ruohon ja kultaisen auringon hellimässä maailmassa, jossa jokainen ruoka maistui palalta taivasta ja jokainen uusi henkilö tarkoitti uutta ystävää.
Kun Revian hiljeni hetkeksi, Pulla vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Hän kuopsutti kankeasti varpaillaan lunta, jonka päällä seisoi, ja pureskeli alahuultaan. Juuri, kun hän oli avaamaisillaan suunsa lausuakseen jotain lohduttavaa, lähti kalamies uuteen nousuun. Pieni mies heilautti kättään päätään pudistellen, kun Revian valitteli kertojantaidoistaan.
"Ystävä hyvä", Pulla aloitti niin aidosti hymyillen, että hänen kulmakarvansakin kääntyivät melkein surumieliseen asentoon, "en usko, että tarinasi olisi ollut yhtä vaikuttava, jos sen olisi kertonut kaltaiseni värittelijä. Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan moista." Hobitti ei antanut tämän surullisen kalanpuolikkaan tarinan masentaa heidän uuden ystävyssuhteensa alkamista, joten hän päätti reippaasti taputtaa Reviania olkapäälle. Samassa hän huomasi mieheen kertyvän huurteen kaikissa niissä osissa, jotka eivät olleet taljan alla.
"Taivaan vallat, jäädytkö sinä!" Pulla huudahti typeränä ja kokeili rapsuttaa sormellaan kuuraa pois miehen kädestä.
"Meidän pitää viedä sinut lämpimään. Mitäs sanoisit, jos etsittäisiin joku kallionkolo tai kuoppa johon voisimme viedä sinut virkoamaan? Voisimme tehdä siellä tulta jos löytäisimme kuivia keppejä. Tänne sinua ei voi jättää jäätymään, oli miten oli. Tulehan, nouse", Pulla yritti tarttua Reviania käsitaipeesta ja saada tämän nousemaan vierelleen etsiäkseen jonkin suojapaikan, mikä se sitten olisikin.

//Viiiihdoinkin vastasin \o/
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Minä, merenneito? //Minä odotan sitä Pullaa!

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Marras 2014, 19:53

//Minä laitan tämän nyt näin vuoden jälkeen poikki kun ei vastausta kuulu, oletan että sitä ei hetkeen ole tulossakaan. :c Mutta tule nykäisemään hihasta jos tahdot uudemman kerran joskus ottaa peliä!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron