Se oli minun kaatoni! // Forte

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Huhti 2013, 20:18

Acarin yrityksistä huolimatta, Ysulyan ei tuntunut välittävänä hätyyttelyistä ja uhkailuista. Päinvastoin, tiikeri tuli vain lähemmäs, mikä sai Acarin perääntymään, vaikka se oli lähes kaksi kertaa isompi ja voimakkaampi. Uroksen olotila oli melkeinpä epätodellinen, se ei käsittänyt, miksi se perääntyi. Mutta toisin kuin Acar, Ysulyan ei ollut yhtä häikäilemätön ja itsekäs. Tiikeri yritti tilanteeseen ratkaisua, mikä sai ensin alfauroksen nousemaan uhkaavana takajaloilleen ja karjahtamaan, mutta lopulta se myöntyi ja rauhoittui, kuunnellen pitkin hampain raitaturkkia.
"Sinun henkesi ei ole arvokas.."
Acar murahteli kiukkuisena, muttei enää ollut lainkaan niin uhmakas, kuin hetki sitten. Kieltämättä oli erikoista, miten rauhallisena Ysulyan pysyi tällaisessa tilanteessa. Mutta tiikerin puhuessa uskaltamisesta, Acar näykkäisi uhkaavasti ilmaa aivan tiikerin kuonon edessä.
"Kamala raitaturkki! Minä uskallan mitä vain! Olen kaatanut enemmän metsästäjiä ja haastajia, kuin kukaan muu rotuni edustaja!"
Mutta tämäkin vihanpuuska meni menojaan nopeasti. Jopa Acar tiesi, ettei vihollinen ollut nyt edessä, vaan ympärillä. Ehkäpä tiikerin sanoissa oli pointti.

Acar nuuhki jälleen ilmaa.
"Niitä on paljon, metalli tuoksuu voimakkaalle. Niillä on vahvat aseet, teräviä ja piikikkäitä. Haju tuntuu vähiten tuolla."
Acar ojensi kaulaansa suuntaan, jossa luultavasti olisi vähemmän ihmisiä, mutta mikäli uros tiesi oikein, se oli ansoitettu tie. Ihmiset yleensä käyttivät sitä keinoa metsästyksessä, ajoivat pelästyneen saaliin sinne, missä heitä oli vähän, koska siellä olivat raudat, ketjut ja verkot. Tiikerin sanoille Acar nauroi hieman, kumealla äänellään.
"Vaikeuksia? Minä synnyin tappamaan, minut luotiin tappamaan. Pidän ideastasi, se ei ole turhan monimutkainen. Ne luulevat väijyvänsä meitä, mutta jos väijymme niitä? Menemme piiloon, kunnes ne ovat lähellä ja viemme osan? Kaksijalkaiset menevät paniikkiin, kun kuulevat kuolevan lajitoverin. Pieniä uroksia ne ovat, heikkoja. Ei niistä ole taistelijoiksi."
Acar lähti hieman kulkemaan heidän pienellä aukiollaan, etsien hyvää väijytyspaikkaa.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 03 Huhti 2013, 21:03

Tiikeriä huvitti toisen sähähtelyt ja raivonpuuskat, eihän tilanne silti nyt aivan niin vaarallinen ollut. "Ei, henkeni ei ole yhtään arvokas, mutta en todellakaan halua päätyä ihmisten käsiin." Tämä totesi hiljaa. Ysu naurahti hiljaa, ja vakuutti: "En epäillyt hetkeäkään." Tiikeri alkoi arvostaa toista hiukan enemmän, kun toisella ei mennyt hetkeäkään tajuta tämän ideaa. "Juuri tätä tarkoitin." Tiikeri sanoi, ja alkoi katseellaan hakemaan paikkaa, minne voisi piiloutua.
Ihmiset olivat itsessään helppo tappaa, mutta ihmisten aseet olivat teräviä, ja jos kaiken lisäksi ruostuneita ja huonosti putsattuja niinkuin yleensä, ne olivat vielä vaarallisempia aiheuttaessaan syvän haavan. Eräämmän kerran kesäisin Ysulyan on kironnut ihmiset, kun jokunen pikku haava on tulehtunut ja tuottanut ihmeen paljon kipua. Harva asia tosin tiikerin menoa haittasi..

Tämä tuli siihen päätökseen, että mahtavien katoamis taitojensa kanssa tämä pystyisi aivan hyvin harhauttamaan ihmiset. Lumi oli myös suuri etu. Tämän valkoinen turkki soluttautui hyvin lumeen, ja varjot helpottivat myös piiloutumista.
Huolena oli vain enää se, että miten matelija saataisiin piiloon. Ysu ainakin arveli että toinen keksisi jonkun paikan. Tiikerillä ei ollut oikeastaan mitään toista vastaan, eikä matelija puhunut paljoa, ja vaikuttipa kaiken lisäksi olemaan samanlainen kovapää kuin Ysulyan joten oliko tuon pelastamisesta mitään haittaakaan? Ei todennäköisesti.
Ja harvemmin Ysu jätti ketään pulaan, koska tämän sisäinen haltija oli pohjimmiltaan kiltti ja mukava. "Minä autan sinua, sinä autat minua. Onko näin hyvä? Ja sen jälkeen kun olemme raivanneet tiemme läpi, ethän syö minua?" Tämä sanoi, ja virnisti laimeasti. Tiikeri vilkaisi ympärilleen, terävöitti aistinsa, ja otti hiljaiset askelet kohti pimeimpiä varjoja, jotka lankesivat pisimpien ja paksuimpien puiden alle, jotka nekin olivat aika laihassa kunnossa, mutta tarpeeksi hävittämään tiikerin huononäköisten ihmisten silmiltä. Liian ohuita puut tosiaan olivat kiipeämiseen, harvemmin kylläkin tiikeri harjoitti kiipeilytaitojaan..
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Huhti 2013, 22:15

Acar kierteli ympyrää ja etsi hyvää paikkaa, välillä kaivaen lunta etukäpälällään. Sen piti valita väijymispaikka tarkasti, maastossa ei ollut suuria lohkareita, jotka olisivat kätkeneet uroksen massiivisen ruhon. Eikä sen talviturkki, vaikka vaalea olikin, ollut täysin maastoon sulautuva. Tiikeri oli tässä asiassa etulyöntiasemassa, se oli pienempi ja vaaleampi. Acar katsahti Ysua ja paljasti hampaansa, virnistäen tai hymyillen omalla tavallaan. Sen suupielet kun eivät taipuneet, kuten muiden olentojen.
"Niinhän sitä sanotaan, jos sinä nuolet minun selkäni, minä nuolen sinun."
Acar murahti huvittuneena, ilmaisten myöntyväisyytensä. Nyt olisi turhaa kuluttaa kallisarvoista energiaa nahistelemalla keskenään. He voisivat päästä pakoon ja voittaa, jos tekisivä yhteistyötä.
"Olet onnekas, että olen kylläinen."
Acar vielä lisäsi, ennen kuin alkoi kaivamaan lunta.

Uros kaivoi itselleen matalan kuopan, johon se asettui, ja hännällään pölläytti lunta päälleen. Se suojasi Acaria tarpeeksi, jotteivät surkeat ihmissilmät nähneet sitä. Acar osasi olla täysin liikkumatta, tuntikausia, joten tämä ei olisi sille iso ongelma. Ei ainakaan, ennen kuin se näki ihmiset. Uroksen keho jännittyi ja sieraimet laajenivat, Acarin lopulta nähdessä metsästäjät. Talviturkeissaan ne olivat aika kömpelöitä, mutta paksu vaatetus tosin suojasi hieman myös petojen puremilta. Levottomana Acar painoi kynsiään vasten maata, samalla kun silmiin syttyi kiilto. Metsästäjät olivat hämmentyneitä, ne näkivät tapetun saaliin ja molempien petojen käpälien jäljet, mutteivät petoja. Se hermostutti metsästäjiä melkein yhtä paljon, mitä Acaria oli hermostuttanut äsken. Uros haistoi epävarmuuden ja adrenaliinin, sen silmiin syttyi saalistuksen palo ja verenhimo. Tästä voisi tulla jopa hauskaa. Kun metsästäjät alkoivat erkaantua hieman toisistaan, tutkiakseen maastoa, Acar äkkiä loikkasi piilostaan. Ilmaan jäi roikkumaan tukahdutettu parahdus, uroksen valtavien leukojen puristuessa yhden metsästäjän pään ympärille, murskaten kallon. Acar ravisteli uhria hetken, kunnes pudotti sen, käydäkseen seuraavan kimppuun. Yllätys säikäytti metsästäjiä hetkeksi, mutta Acar tiesi, että he kokoaisivat itsensä pian.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 06 Huhti 2013, 21:05

Ysu virnisti toiselle takaisin, arvaillen että toisen irvistys olisi tarkoitettu virneeksi. "Jep, näinhän se." Tämä sanoi. Uros vilkuili ympärilleen keskittyneesti. Toisen oli selvästi vaikeaa löytää paikka minne piiloutua, mutta lopulta tuo tuntui asettuvan sijoilleen. Tiikeri odotti innoissaan, että pääsisi repimään kaksijalkaisten käsiä irti..
Lopulta matelija hyökkäsi, murskaten ihmisen kallon tuosta vain.
Ysulyan itse aikoi hetken odottaa, ettei tilanne menisi vaikeaksi. Ei mennyt kauaa että tämä ei pystynyt enää pidätellä itseään, vaan tämä lähti hiljaa astelemaan ihmistä kohti takaapäin. Kun tiikeri pääsi tarpeeksi lähelle, tämä upotti hampaansa ihmisen niskaan. Kuului iljettävä rusahdus, kun ihmisen pää jäi roikkumaan puoliksi irti tämän irrottaessa otteensa ja viedessä mukanaan osan toisen niskasta.

Kuului tukahtunut huuto, kun tiikeri loikkasi tätä kohti pyrkineen ihmisen päälle. Tiikeri vilkaisi tämän alla panikoivaa miestä. Tummanruskeat hiukset, ja partaa oli runsaasti. Nenä oli terävä, ja otsa korkea. Mies ei ollut komea, muttei rumakaan. Oli sääli tappaa mies jos tuolla oli vaimo, tai jopa lapsia. Pienintäkään omatunnon tuskaa tuntematta tämä antoi hampaitsensa upota miehen kurkkuun. Luonnollisestikkaan toisella ei menisi kauaa kuolla hapen puutteeseen, kun vielä kaiken lisäksi veri alkoi nopeaa vauhtia tahria lunta näiden ympärillä.
Ysulyan vilkaisi ympärilleen, kunnes tämä sulautui taas varjoihin, odottamaan jos tarvisi vielä tappaa.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Forte » 06 Huhti 2013, 21:41

Sen verran, mitä Acar huomasi kaiken verilöylyn keskellä, se pani merkille itsesä ja tiikerin erilaiset tyylit taistella. Ysulyan oli viekkaampi, nopeampi ja hyökkäsi salakavalasti varjoista, kun taas Acar puski läpi puhtaalla voimalla ja koollaan. Yhteistyö toimi miltei saumattomasti juuri erilaisuuksien takia. Koska Acar oli iso ja massiivinen, ja saattoi sekä hännällään että leuoillaan tappaa useammankin ihmisen, metsästäjien huomio keskittyi uroksen lannistamiseen, jolloin Ysulyan saattoi vaivihkaa viedä vihollisia yksi kerrallaan. Ennen vapauttaan ja alfaurokseksi siirtymistä, Acar oli elänyt viihdekäytössä. Sitä oltiin esitelty friikkisirkuksessa mahtavana, kesyttämättömänä petona, ja luontaisten vaistojen lisäksi sitä oltiin opetettu olemaan hurja ja käyttämään kehonsa eri osia tappaakseen, vaikkei sitä tietenkään päästetty kenenkään kimppuun. Mutta nyt kaikki se, mitä uros oli oppinut, pääsi valloilleen. Pelkästään jo häntä oli niin voimakas, että sen sivallus aiheutti selkärankaan asti yltävän avohaavan yhden metsästäjän vatsaan.

Acar kuitenkin tiesi, ja sai huomatakkin, että alkuyllätyksen jälkeen, kokeneet metsäsäjät osasivat olla tehokas ja yhteistyötä harrastava vastus. Osalla oli aseinaan paksut, rautaiset keihäät, joten Acarin piti pysähtyä kesken hyökkäyksen, välttääkseen lävistymästä aseeseen. Tämä johti siihen, että Acarin piti kesken kimppuun syöksymisen nousta takajaloilleen, jolloin haavoittuva vatsa oli avoin metsästäjille. Tapettuaan niin monta ihmistä yhdessä hetkessä, Acar päästi kumean, kivuliaan karjahduksen, yhden keihään viiltäessä sen kylkeä. Haava oli pitkä ja melko syvä, mutta se muistutti Acaria, että heidän piti paeta, e jäädä taistelemaan. Joten aseista välittämättä, Acar puski läpi metsästäjien rivin ja keihäiden, lähteäkseen karkuun aukiolta. Katsahtaessaan taakseen, uros näki ikävimmän aseen, johon se oli koskaan törmännyt. Köyden päihin kiinnitetyt, piikkiset rautapallot. Ne olivat ikävimpiä, koska ne heitettiin kohti pakenevan eläimen jalkoja, ja ne tekivät pahaa jälkeä. Acar oli monesti joutunut katsomaan, miten hänen lajitoverinsa jäi kyseisen aseen uhriksi. Kaatunut eläin oli helppo tappaa.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 06 Huhti 2013, 22:27

Ysu piti tarkasti matelijaa silmällä siksi, ettei toinen keksisi mitään tämän päänmenoksi, ja siksi että jos tuo joutuisi kiperään tilanteeseen niin tämä voisi rientää auttamaan. Samassa tämä loikkasi sivulle, sivuttaen juuri ja juuri keihään joka meinasi upota syvälle tämän paksuun kaulaan. Tiikeri ei ajatellut eikä odotellut, vaan syöksyi suoraan ihmistä päin iskien hampaansa tuon mahaan. Samalla ihminen kuitenkin sai huitaistua jollakin tavalla tätä jalkaan. Pieni haava ei kuitenkaan hidastanut tämän vauhtia, vaan tämä repi säälimättömästi ihmisen mahan auki.
Ysulyan sulautui taas varjoihin, seuraten hetken tilannetta. Matelija joutui vaikeaan tilanteeseen noustessaan takajaloilleen, mutta väisti iskun näppärästi.

Tiikeri kuuli matelijan kiljahduksen, ja näki miten ihmiset käyttivät tilannetta hyväkseen. Matelija lähti puskemaan ihmisten ja aseiden läpi, ja tiikeri huomasi jo ennen tuota aseen, joka tavoitteli matelijaa. Ysulyan ei taaskaan ajatellut, vaan lähti juoksemaan ihmistä kohti. Muutama muu kaksijalkainen huusivat varoituksia, mutta tiikeri lähestyi sellaista vauhtia, ettei normaali ihminen kerkeäisi pois alta.
Kuului vain tömähdys kun ihminen lensi maahan, päätyen tiikerin raadeltavaksi. Muut ihmiset reagoivat nopeasti, ja alkoivat sohimaan tiikeriä aseillaan. Ysulyan lähti juoksemaan matelijaa kohti, vilkaisten peräänsä. Ihmiset juoksivat näiden perässä. Miten tyhmiä nuo kaksijalkaiset olivatkaan?
"Ehdottaisin, että juoksemme." Tämä huusi. Ysun turkki oli oman ja ihmisten veren tahrima.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Forte » 06 Huhti 2013, 23:01

Acar yleensä ei juossut karkuun. Se taisteli joko kuolemaan asti, tai katselisi vihollisen peräpäätä, haastajan luikkiessa karkuun. Mutta tässä tilanteessa vetäytyminen oli ehkä parempi vaihtoehto. He voisivat voittaa, mutta samalla menettää oman elämänsä, ja se ei hyödyttäisi ketään. Tiikerillä oli nähtävästi samat ajatukset. Se oli myös lähteny liikkeelle, lähteäkseen karkuun, samalla myös vieden muutaman metsästäjän hengen. Acar oli pysähtynyt kesken juoksun ja odotti, että Ysulyan pääsisi myös pois aukiolta ja metsän suojiin. Acar palasi hieman takaisin ja heilautti häntäänsä kuin pitkää ruoskaa, mikä sai ihmiset pysähtymään hetkeksi. Tiikerin ei tarvinnut kahdesti mainita juoksemisesta, Acar lähti uudelleen liikkeelle, juosten nyt Ysulyan perään. Juoksemisessa ihmiset eivät pärjäisi heille. Itse asiassa, Acar ei tiennyt yhtäkään olentoa, jolle ihmiset pärjäisivät. Haavoistaan huolimatta, alfauros jaksoi edelleen juosta, turvaan pääsemisen tarve oli kipua suurempi.

Juostessaan Acar nuuhki ilmaa. Se ei haistanut metallisia ansoja eikä enempää metsästäjiä, mutta heidän piti löytää jokin paikka, missä jälkiä ei voinut seurata.
"Paras ylittää jokin joki tai mennä kivikkoon. Se sotkee ihmisten suuntavaiston, heillä ei ole hyvä haju eivätkä jäljet näy kummassakaan."
Yleensä metsästäjät käyttivät siihen työhön koiria, mutta jostain syystä, niitä ei ollut tällä kertaa mukana. Acar alkoi hidastaa juoksuaan reippaaksi hölkäksi, uskoessaan olevansa tarpeeksi kaukana.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 23 Huhti 2013, 17:04

Uros antoi tassujensa takoa maata kiitettävää vauhtia. Tämä nautti repivästä kivusta jonka haava sai aikaan, ja kun tuuli piiskasi vasten tämän kasvoja. Itsetuhoisa tiikeri nautti kaikenlaisesta kivusta, koska se sai ajatukset muualle.
"Hyvä idea. Tästä läheltä kulkee pieni joki, jonka toiselle puolelle on helppo päästä." Ysulyan totesi, ja itsekkin hiljensi vauhtiaan. Joki jota tämä tarkoitti oli yleensä talvisin sula, joten nämä voisivat helposti ylittää sen.
Tämäkään ei havainnut ansoja, eikä kyllä sen enempää ihmisiäkään.

Tiikeri jolkutteli hiljakseen kohti jokea, ja välillä tarkisti että matelija tuli mukana. Kun tämä kuuli pientä veden solinaa edessäpäin, tämä hidasti askeleensa käyntiin.
Joki ilmestyi näkyviin selvänä, ja Ysu asteli sen läpi. Vesi ylsi juuri ja juuri tämän polviin. Vesi oli kylmää, mutta tämän paksu turkki ei päästänyt paljoakaan kylmää läpi..
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Huhti 2013, 20:30

Ilman minkäänlaisia ratsuja, metsästäjillä ei ollut toivoakaan pysyä kahden petoeläimen kannoilla. Acar sähähteli hiljaa lyhyitä, teräviä äännähdyksiä, jotka olivat kuin naurua. Haavoista huolimatta uros oli sangen tyytyväinen tilanteeseen. He olivat yhdessä onnistuneet pääsemään pakoon, suhteellisen vähällä.
"Voimme hyvin kahlata tai uida jokea pitkin vähän aikaa. Noustaan rannalle vasta sitten, kun varmasti on turvallista."
Acar ehdotti, ja seurasi Ysulyania. Alfauros haistoi tiikerin veren, sekin oli saanut joitain haavoja matkalla pakoon, mutta heistä kumpikaan ei varmaan ihan heti kuolisi niihin. Oli sitä pahemmastakin selvitty. Raudan ja ihmisten haju oli jäänyt taaemmas, edessä päin tuskin olisi enää mitään vaarallista, joten Acar uskaltautui rentoutumaan hieman.
"Se oli kieltämättä aika hauskaa. Voisimme tapella useamminkin."
Uros virnisteli omalla, irvistyksen kaltaisella ilmeellään. Tällaisina hetkinä Acar muisti pitkän aikaa, millaista oli olla ihan tavallinen old lacerta, vailla laumaa ja perhettä. Ihan vaihteen vuoksi se oli oikein mukavaa.

Acar nuuhki maata joen edustalla ja sitten ilmaa. Kaikki tuntui olevan hyvin, joten uros laskeutui penkereeltä kylmään, talviseen jokeen. Se ei ollut syvää ja kylmyys teki oikeastaan hyvää haavoille. Acar upotti päänsä hetkeksi pinnan alle ja heilautti sitä sitten ylös, virkistäen oloaan. Tiikeriä vesi ylettyi polviin, Acaria vähän yli nilkkojen. Onneksi virtaus ei tässä kohdassa ollut voimakasta, ja Acar lähti kävelemään joen suuntaan.
"Et saanut syötyä kunnolla saalista, pitääkö etsiä jotain uutta?"
Acar kysyi kahlatessaan irtojäiden ohi.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 24 Huhti 2013, 17:32

Tämä antoi veden huuhdella tassujaan kaikessa rauhassa. Ysulyan seisoi keskellä jokea täysin vaivatta, katse taivaalle kohdistettuna.
"Aika hauskaa? Se oli mahtavaa." tiikeri tokaisi virnistäen, äänessään pientä huvittuneisuutta. Tälle juolahti samassa mieleen, ettei tällä ollut minkäänlaista hajua toisen nimestä. Ysu sanoi hiukan köhäisten: "Nimeni on Ysulyan. Saisinko tiedustella sinun nimeäsi?" Tiikeri oli aina kohtelias - henkilöitä joita kunnioitti - kohtaan. Ja eihän parempaa kunnioituksen kohdetta voinut olla, kuin lisko joka söi tiikerin saaliin ja uhkaili?

"Ei, en saanut. Joen tuolla puolella on varmasti jotakin jänistä suurempaa." Tämä arveli, ja nyt vuorostaan katseli sysimustaan veteen. Vesi kieppui tämän jalkojen kohdalta hienostuneesti. Ei olisi osannut arvata, että noin kaunis asia voisi olla niin tappava oikeissa olosuhteissa.
Tiikeri väisteli kiviä jotka osuivat tämän tielle, kun tämä asteli hiukan sivuun. Tällaisina hetkinä, kun kaikki muu unohtui, tiikeri saattoi ajatella että oli onnellinen. Mutta heti kun tämän ajatukset karkailivat, tämä muisti miten synkkä menneisyys tällä oli, ja että miten tämä oli kohdellut muita..
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Forte » 24 Huhti 2013, 18:48

Huvittavaa, miten nopeasti Acar oli hyväksynyt tiikerin läsnäolon. Aluksi he olivat taistelleet samasta raadosta, mutta nyt Acar oli taistellut tiikerin kanssa ihmisiä vastaan. Miten ironista. Tilanteet muuttuivat niin nopeasti, suurikokoinen uros alkoi hyväksyä raitaturkin seuran. Ainakin heidän kahden yhteistyö toimi moiteettomasti. Acar käänsi päätään ja katsahti tiikeriä. Tosiaan, he eivät olleet ehtineet edes esitellä toisiaan.
"Acar."
Uros vastasi lyhyesti, ja jatkoi kahlaamista, välillä upottaen päätään veden alle. Ysulyanin seura ei ollut hassumpi, Acar oli elänyt niin paljon omiensa kanssa, että jonkin toisen lajin seura oli hyvää vaihtelua, ja harva Acaria pienempi olento uskalsi haastaa sen. Uros kunnioitti raitaturkkia.

Acar nousi hetkeksi takajaloilleen puolessa välissä matkaa ja nuuhki ilmaa. Kaikki oli hyvin, joten se uskaltautui nousemaan takaisin kuivalle maalle.
"Autoit minua, joten minä autan sinua. Löydän sinulle varmasti saalista."
Acarin sanat eivät olleet ehdotus, vaan päätös. Tiikeri oli auttanut sen pois ihmisten ilmoilta, joten Acar korvaisi palveluksen.
"Kunhan olen levännyt hetken."
Uros jatkoi, ja käänsi päätään, yrittäen nuolla kyljessään olevaa haavaa. Acarin kaksihaarainen ja ohut kieli ei oikein soveltunut työhön, mutta pakko haavoja jotenkin oli putsata.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 11 Touko 2013, 19:37

Ysu asteli joessa kunnes upotti koko päänsä veteen. Vesi virvoitti tiikerin ajatukset. Ennen kuin tämä nosti päänsä kokonaan ylös, tiikeri joi pitkin kulauksin. Hiukan väsyneenä ja nälkäisenä tiikeri tunsi suurta halua upottaa koko vartalonsa veteen, mutta se ei tuntunut kauhean hyvältä ajatukselta. Niimpä tämä tyytyi koukistamaan polviaan niin että vesi pääsi kastelemaan ylemmäs tämän jalkoja. Satunnainen jääpalanen kellui suuren tiikerin ohitse, jatkaen matkaansa. Nyt kun tämä tiesi tuon nimen, olisi paljon helpompi puhua tuolle. Tämä noudatti toisen esimerkkiä ja nousi itsekkin joesta.
Tämän onneksi tällä oli paksusti turkkia tassuissakin. "Olisihan se ihan mukava." Ysulyan totesi kun toinen sanoi etsivänsä tälle syömistä.
"Jos aiot hankkia minulle syömistä, anna minun auttaa tuon haavan kanssa." Tämä totesi ja ennen kuin siirtyi toisen haavoittuneen kylen luo, tiikeri kastoi tassuaan vedessä. Sen jälkeen tämä kurotteli pyyhkäisemään tassunsa hellästi ja samalla painaen haavan yli. "Muuta en voi oikein tehdä." Tämä totesi ja siirtyi pois toisen luota.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Forte » 12 Touko 2013, 14:57

Laumassa oli tarkka arvojärjestys, eikä kukaan koskaan koskenut alfaan. Vaistomaisesti Acar meinasi sähähtää ja häätää Ysun kauemmas, mutta antoi kuitenkin tiikerin putsata haavaa. Tiikeri ei kuitenkaan ollut osa Acarin laumaa, joten eipä sillä ollut hirveästi merkitystä. Sitä paitsi, haavan putsaaminen vedellä oli parempi idea, kuin nuolemalla, vaikka se outoa olikin.
"Jos ei muuta, raatoja löytyy aina. Nälkä ajaa heikot kuolemaan."
Acar katseli vähän putsattua haavaa, ja vielä kohentaakseen oloaan, kävi hetkeksi kyljelleen veteen. Viileä vuoristopuro ja kunnon ravistelu nopean kylvyn jälkeen tekivät oikein hyvää. Acar olisi jälleen valmis etsimään ruokaa.

Acar käveli vähän matkan päähän vedestä ja etsi jonkin korkean kiven, jonka päälle hypätä. Järkäle ei ollut kummoinen alusta, mutta ylhäällä tuuli toi enemmän hajuja. Acar kohottautui takaraajoilleen ja nuuhki ilmaa. Ei mitään mainittavaa. Ilmassa ei tuoksunut kertakaikkiaan minkään saalistuksen arvoisen olennon hajua. Pettyneenä Acar laskeutui takaisin joentörmälle ja nuuhki lunta. Kaikki eläimet tulivat ennemmin tai myöhemmin juomaan, joten varmasti jotain jälkiä löytyisi. Mutta sekin oli turhaa.
"Hyvät saalistusmaat ovat kadonneet. Mutta on yksi paikka, mistä aina löytää ruokaa."
Acarin ilme äkkiä kirkastui ja uros päästi erikoisen nauruäänensä. Tällä kertaa siinä oli häivähdys kostonhalua ja ivallisuutta.
"Ihmiset. Niillä on saaliita, isoja sarvieläimiä sekä niitä, joiden selässä ne istuvat."
Acar ei ollut tuttu käsitteiden lehmä tai hevonen kanssa. Yleensä hänen laumansa kutsui niitäkin vain saaliiksi, se kun oli tärkein asia, mitä piti tietää.
"Voimme saada koston sekä aterian. Ryöstämme ihmisten saaliin, kerta ne ryöstävät meidän pentuja ja tovereita."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 03 Kesä 2013, 21:36

Ysu venytteli ja antoi itsellensä luvan haukotella. Tämän kurkusta pääsi väsynyt korahdus kun suuri tiikeri istahti maahan ja vilkaisi ympärilleen.
Ihmisten ryöstäminen kuulosti todella hyvältä idealta. "Toimitaan niin etteivät he kerkeä kissaa sanoa kunnes ovat jo menettäneet saaliinsa." Tämä tokaisi.
"Mikä oli suunnitelmasi muuten?" Ysulyan tiedusteli ja nosti takapuolensa maasta.
Ihmiset tosiaan veivät pentuja ja hyviä ystäviä, pienintäkään sääliä tuntematta. Ei sillä että Ysu tuntisi sääliä tappaessaan, mutta koskaan hän ei ihmisten kersoja ollut tappanut eikä tulisi kyllä tappamaankaan. Lapsen tai pennun tappaminen ei kuuluisi koskaan tiikerin hyväksyttävien asioiden listalle. Jo nuoren eläimen tappaminen oli hiukan vastahakoista. Mieluiten tiikeri tappoi vanhoja, niinsanotusti arvottomompia.
"Minä seuraan sinua ja teemme tämän sinun tapaasi." Tiikeri sanoi ja virnisti. Tämän tassut leipoivat maata kynsien upotessa jo hiukan pehmenneeseen maahan.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Kesä 2013, 23:33

Acar heilautti paksua häntäänsä muutaman kerran puolelta toiselle, ja iski sen maata vasten. Sitten uros nousi takajaloilleen ja nuuhki ilmaa, etsien tietä ihmisten karja-aittoihin. Jos hyvin kävi, osa olisi ulkona, aidatulla alueella. Niihin oli helppo murtautua ja viedä mukanaan jotain, mutta jos saalis oli iso, Acar mieluummin ajoi sen ensin kauemmas ihmisistä, ja sitten vasta tappoi. Jopa alfauroksen oli vaikea kiikuttaa aikuista hevosta tai lehmää mukanaan. Kieltämättä Acar oli mieltynyt siihen, miten innoissaan myös Ysu oli tästä retkestä. He olivat molemmat nälkäisiä, joten varmasti ateria oli vain tervetullut asia.
"Suunnitelma on helppo. Etsi saalis, löydä saalis, tapa saalis. Ihmisten vahtikoirista ei ole vastusta, eikä heidän aseistaan, he eivät ole sotilaita."
Acaria ei pelottanut käydä maalaistalon asukkaiden kimppuun, jos oli pakko, mutta uros mieluummin toimisi huomaamattomasti, jotteivät ryöstöretket kostautuisi uudella hyökkäyksellä lauman kimppuun.
"Meitä ei saa huomata. Tapetaan saalis ja viedään se muualle syötäväksi."
Acar ehdotti ja laskeutui neljälle raajalle. Se oli saanut vainun, nyt piti enää seurata sitä.

Acar lähti jolkottamaan, samalla heilauttaen päätää Ysulyanille, jotta tiikeri ymmärtäisi tulla mukaan. Heillä ei olisi erityisen pitkä matka, ainakaan pitkä kahdelle sisukkaalle eläimelle.
"Onko sinulla naarastiikeriä tai pentuja, joille viet myös saalista?"
Acar tiesi vähän tiikereistä, mutta hän muisteli, etteivät ne eläneet laumoissa, mutta ehkä pareina? Siitä alfa ei enää ollut varma. Acar pysähtyi aika-ajoin tarkistamaan suunnan, ja mitä harvemmaksi metsä kävi, ja mitä enemmän polkuja tai teitä siinä oli, sen lähempänä he olisivat ihmisasutusta. Se, oliko kyseessä yksittäinen talo tai kyläyhteisö, ei Acar vielä tiennyt. Yhtä kaikki, hän ei ollut turhan huolissaan.
Forte
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron