The Night Fantasy

Yoh naurahti. "Niin kai sitten, mutta ei tässä nyt ole vielä parempaa ekemiste, ennen kuin he tulevat..." Mies tokaisi. Hän hymähti demonin lausahdukseen. "Niin, on se kai.." Hän mutisi ja virnisti lopulta. Toisen kommentti oli huvittava. "Yritetty on... Ja jatkan edelleen." Mies vastasi toisen kylmähkön komentin sanomiseen ja katsoi toiseen.
Hän naurahti ja nousi lopulta ylös ja ojensi demonille kätensä. "Siirryttäisiinkö hieman alemmas, sillä onko se sitten hyvä, jos sinut tullaa häätämään tästä ja kumminkin siirryt vain toiseen ojan uomaan korstamaan sen tylsyyttä?" Yoh kysyi, hän odotti hetken, liikkui siten kauemmaksi ja muuttui ketuksi. Kettu käveli rauhallisin askelin demonin ympäri, se kaarteli ja elehti, kuin mikä tavallinen kettu, joka oli löytänyt jotakin kivaa, joka kiinnosti sitä.

Kettu pyörähti ympäri ja nosti häntäsä ylös ja korvansa. Korvat kääntyilivät ja kuuntelivat. "Kannaitasiko liikkua, minusta hieman tuntuu, että tuolta tulee joitakin, jotka eivät tykkää tästä näystä." Kettu ilmoitti kaikuvine sanoineen. Se lähti nopein ja kevyin askelin demonin luo, hymyili ja virnisti. "Olethan minulle hyvä toveri." kettu kuiskasi ja näytti sitten levottomalta, mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Ei tässä ollut päätä, eikä häntää. Ideat olivat loppu, keskustelu tuon murjottavan ja kuolemaa toivovan demonin kanssa oli amhdotonta, vaikka kettu yritikin ainakin omasta mielestää, piristää toisen päivää. Tosin tuntui vain siltä, että hän ei sitä piristänyt vaan ärsytti.

//Tulipas seka sotku

Yhä kettu jaksoi välittää masentavan demonin seurasta, sillä tuo ei vieläkään tehnyt elettäkään poistuakseen. Sethos oli kuitenkin aika varma siitä, että ennemmin tai myöhemmin mokoma päättäisi poistua tekosyyn tai toisen virittämänä, sillä ei enää jaksanut hänen seuraansa. Eipä sillä, ei Sethos itsekään jaksanut omaa seuraansa. Hän tiedosti olevansa tylsä ja törkeä persoona, mutta ei oikeastaan välittänyt muuttaa tapaansa suhtautua muihin eläviin olentoihin. Ei ainakaan vielä. Ei hän ollut valmis muutokseen.
Yoh kävi kuitenkin ehdottamaan alemmille tasoille siirtymistä, jo ennen kuin vartijat tulisivat ja passittaisivat pulsukaksikon pois yläluokan näköpiiristä. Ihan hyvä ehdotus, eipähän tarvitsisi katsella ylimielisten sotilaiden piikittelyä, kun aika koittaisi. Toisinaan haltiat osasivat olla turhankin ylimielisiä omassa kaupungissaan, kun puhuttelivat taruolentoja, joilla ei ollut minkäänlaista sotilaallista tai yhteiskunnallista arvoa. Ehkä juuri sen takia Sethos aikanaan oli liittynyt haltioiden riveihin, sai sentään jonkinlaista kunnioitusta tietyiltä tahoilta. Tosin, eipä demoni pitkään aikaan ollut ilmoittautunut komentoon, saatikka suorittanut mitään yhteiskunnallisesti hyödyllistä, minkä takia joku saattaisi hänen pärstäkertoimensa muistaa hyvällä.

Sethos seuraili hetken Yohin joka nyt ketuksi muuttui touhuja, kunnes tuhahtaen kävi kampeamaan itsensä varovaisesti ylös kadulta ja seinästä tukea ottaen, lähti hitaasti askeltamaan eteenpäin. Yohin huomautuksiin siitä, kuinka heitä lähestyi jokin tai joku, joka ei välttämättä kaksikonnäkemisestä innostuisi, meni periaatteessa kuuroille korville. Sethos veikkasi, ettei kukaan tällä tasolla pahemmin pitänyt heidän näkemisestä. Ketun kuiskaus sai kuitenkin katseen terävöitymään ja kääntymään nelijalkaisen puoleen, demonin tuhahtaessa pienesti.
Sait sen kuulostamaan joltain muulta, kuin ystävyydeltä Sethos huomautti ketun sanavalinnoista ja kuiskatuista sanoista. Tajusikohan henkiolento itsekään, kuinka vihjailevalta moinen saattoi kuulostaa toisen korviin? Tuskin kettu nyt mitään muuta tarkoitti tai niin Sethos ainakin oletti mutta moisen kuiskauksen saattoi tulkita hieman syvemmäksikin ilmaisuksi, kuin pelkäksi ystävälliseksi huomautukseksi. Eipä Sethos kuitenkaan näyttänyt käyttäytyvä torjuvasti noihin sanoihin.
Mennään Oli sitten vielä puoliksi mutistu toteamus demonilta, joka lähti hitaasti, mutta varmasti askeltamaan katua pitkin kohti alempia tasoja vieville portaille.


// Eipä tuo haitanne //

"Anteeksi. Taidan vieläkin ola ruosteessa sanojen kanssa." Kettu pyyteli ja käveli rauhallisesti miehen vieressä. Hän kuunteli demonin hengitystä, hän katsoi demonin kävelyä. Varovaista, mutta silti tietoisaa. " Oletko varma, että olet kunnossa?" Kettu kysyi ja katsoi silmillään demonia. Hän näytti tutkivat miestä hieman syvemmälle, kuin pintaan.
Pian taas löytyi parempi ojannurkka, joka ei ylempi tahoisia niin kamalasti häirinnyt. Kettu ei kuitenkaan jäänyt istumaan demonin vieree, ei tällä kertaa. "Hei. Vaikka minulla olisi tuhansia vuosia istuskella tässä kanssasi, en usko, että haluaisin tehdä niin. Minusta maailma on hienoa nähtävää, siitä on nautittava!" Kettu kehaisi ja virnisti. "Anteeksi, että saarnaan sinulle. Olen ärsyttävää seuraa joskus." Kettu sanoi ja sen korvat menivät mataliksi. Sitten se näytti piristyvän. "Mutta haluan kuitenkin tulla katsomaan sinua! Olisi mahtavaa nähdä taas uudemman kerran! Olen todella iloinen että törmäsimme, vaikka oletkin hieman, noh syvempi mietteinen, etkä puhu paljoa, mutta asiat, joita muut eivät mahdollisesti huomaa. Ovat minusta hienoja asioita. Sinussa niitä kyllä piisaa!"

Kettu virnisti kiepsahti pari kertaa ympäri ja käveli tumman ystävänsä ympäri, aivan kuin luoden jonkinlaista 'ystävyyden' kaltaista sidettä. Sitten se pysähtyi demonin eteen. "Kiitos kaikesta. Toivon, että olet sentää jossain ojassa makaamassa ja elossa, kun tapaamme taas!" Kettu virnisteli ja lähti sitten köppäilemään pois.

//Taisi olla tässä, kiitos pelistä!

Sethos ei käynyt kieltämään, etteikö henkiolennon alati tarkkaileva katse jo käynyt hieman häiritseväksi. Olihan hän tottunut tuijotuksiin eikä niistä varsinaisesti välittänyt, mutta nyt kun toinen selvästi tarkkaili häntä, alkoi se tuntua epämukavalta. Mitään demoni ei kuitenkaan sanonut, vaan antoi asian olla. Ties millainen terapiasessio siitäkin tulisi, jos hän mainitsisi katseen häiritsevän.
Olen, paremmassa kuin koskaan Sarkastinen vastaus pääsi ilmoille, Yohin kysellessä demonin vointia. Sattuihan häneen, mutta painajaispaimen sivuutti kivuntunteen ja kiitti onneaan siitä, että omasi korkean kipukynnyksen.
Matka kuitenkin jatkui, kunnes löytyi jälleen mukava kadunkulma, johon demoni päätti viimein istahtaa alas. Henki ei kuitenkaan niin tehnyt, vaan päätti, että hänelle riitti istuskelu. Demoni vilkaisi ketun puoleen melko ilmeettömästi huppunsa suojista, sanomatta mitään tuon saarnoihin tai anteeksipyytelyihin. Hän oli osannut odottaa sitä, että toinen lähtisi ennemmin tai myöhemmin, joten demoni kokikin itsekseen jälleen Mitäs minä sanoin- hetkiä.

Niinpä kettu heitti hyvästit, lähtien köpöttelemään poispäin. Demoni vastasi henkiolennon kiitoksiin ja hyvästeihin vain pienesti naurahtaen, seuraillen tuon kulkua hetken aikaa katseellaan, ennen kuin keskittyi taas tuijottamaan jalkojaan.


// Kiitos yeees o7 //