Kuka jätti ansan tähän? // (Lotdow)

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Kuka jätti ansan tähän? // (Lotdow)

ViestiKirjoittaja Ylva » 27 Helmi 2012, 19:20

Nathala

Metsä oli hiljainen, lumi oli peittänyt sen kauniiseen, valkoiseen vaippaan ja eläimet niin kuin puutkin vaikuttivat horrostavan. Joitakin jälkiä lumessa näkyi, kun joku oli salavihkaa hiippaillut tämän seesteyden läpi. Taivas välkkyi riisuttujen oksistojen lomasta luoden hennon valon aina maahan asti siellä mönkivien ihmetykseksi. Erään puun oksat natisivat ja muutama jääkokkare lumen mukana varisi alas sen oksalta. Tämän tapahtuman syy oli oksassa kiinni köydellä, jossa oli kiinni verkko mikä heilui hiljaa kuin näkymättömän käden liikuttama. Verkon raoista pilkisti mustaa turkkia joka puolelta ja muutama ase sojotti sinne tänne. Tuo mytty päästi ilmoille pitkän, murisevan litanjan kirouksia muutamallakin eri kielellä ja heilutti uudemman kerran verkkoa yrittäen kammeta mukavampaan asentoon, mutta oli auttamatta jumissa. Oksa tiputteli lunta maahan ja natisi protestoivasti.

Nathala, joka siis kiikkui yläilmoissa verkon ansiosta ja aikalailla pää alaspäin niin että korvat sojottivat eri rei'istä ulos ja sarvet olivat enemmän tai vähemmän takertuneet itse verkkoon. Oli siis selällään verkon pohjalla jalat taivasta kohti sillä verkko ei ollut kovin suuri ja aiheutti sen, että susilainen todella oli yhtä myttyä. "Kuka hemmetti käyttää verkkoansoja? Jumalten nimeen!" Mytty ärähti ääneen, vaikka ketään ei ollut kuulemassa. "Älkää jumalauta naurako siinä!" tuo urahti viimeiselle yleisölleen, pikkulinnuille puussa jotka tuijottivat pääkallellaan tätä ihmetystä. Susilaisen murahdettua nuo lehahtivat siivilleen ja lensivät tiehensä. Tämä sai otuksen verkossa huokaisemaan. Miten ihmeessä tähän pisteeseen oli tultu? Nathalakaan ei oikein tiennyt. Oli ihan rauhakseltaan kävellyt metsän halki ja osunut tähän kirottuun ansaan, jota ei ollut huomannut. Nyt sitten, kuten todettu, oli täysin jumissa. Ei saanut teräasetta käyttöönsä, koska kädet olivat jumissa verkkoa vasten oman ruumiin painosta. Ei päässyt kääntymään, koska ei ollut tilaa ja sarvet olivat kiinni verkossa eikä saanut niitä irti ilman käsiään.

Susilainen sai jonkinlaisen kiukunpuuskan, tosin eihän hän saanut kiukunpuuskia, ja kiemurteli verkossa niin, että se alkoi heilumaan enemmän ja puu valitti natisemalla. Ainut mitä sai siis aikaiseksi oli, että sai kasan lunta niskaansa, taas. Broo tuhahti ja katseli maata, joka killui tuon yläpuolella -susilaisesta katsottuna. "Voi Punaisen Keisarin perse", tuo tyytyi toteamaan. Tämä oli varsin hyvä aloitus kuluvalle päivälle. Jep, täytyi kokeilla useammin.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 27 Helmi 2012, 19:37

Aerdirnaithon

Lumi narskui tassujen alla, kun harjasusi hölkötti kevyesti eteenpäin. Isot puut seisoivat hievahtamatta paikallaan ja pienimmät huojuivat vähäiseksi jääneessä tuulessa. Kevät alkoi tehdä jo hiljalleen tuloaan, sen huomasi viimeistään siitä että kovimmat pakkaset olivat ohitse. Kohta punainen susi pysähtyi läähättäen paikalleen ja kuunteli ympärillä puhuvaa luontoa. Linnut ainakin sirkuttivat kuin viimeistä päivää, mistä sekin johtui, sitä Aerdirnaithon ei tiennyt. Muodonmuuttaja joka seisoskeli harjasusimuodossaan hangella haukotteli makeasti. Oli mukavaa olla vaihteeksi yksin, eikä aina Aphaderuiondurin kanssa soittelemassa. Viulukin taisi jäädä sinne kotiin sängyn päälle makoilemaan. Ylhäältä puusta putosi vähän lunta suden niskaan ja tämä ulvahti säikähtäneenä, pompaten eteenpäin. Tuhahtaen hän jatkoi matkaansa hangella.

Yhtäkkiä kuului jotain mutinaa, kiroilua ja sitten jokin toteamus punaisesta keisarista. Aerdirnaihton kallisteli päätään ja suuntasi katseensa yläilmoihin. Ettei siellä vain roikkunut eläin kiipelissä. Susi naurahti hieman, joka kuulosti haukahdukselta enemmän. Kuonoon lipoen Aerdirnaithon haukkui pariin kertaan, jotta saisi yläilmoissa seikkailevan hahmon huomion. Näin kaukaa hän erotti vain paljon mustaa karvaa, korvat ja - ovatko nuo sarvet? Pari pään pudistelua vahvisti asian. Vuohiko puussa oli? Mitä vuohi teki puussa? Ei, nuo olivat kyllä kädet, eivätkä sorkat.
"Ettet tarvitsisi apua?" hän huikkasi ja istahti alas, ettei taittaisi niskojaan siinä tuijottaessa.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 27 Helmi 2012, 20:15

Nathala

Susilaisen korvat värähtivät tuon kuullessa haukahduksia... alapuoleltaan. Tuo kallisti päätään taaksepäin, jotta näkisi suoraan alaspäin ja tajusi pian tuijottavansa punaista koiraeläinilmestystä, joka kyselikin voisiko tuo auttaa. "Kyllä!" karvakasa älähti turhankin innokkaasti. Oli hieman epäselvää kauanko tuo oli siellä killunut, mutta tarpeeksi kauan jos Nathalalta kysyttiin. "Öh, Mielellään kiitos", susilainen korjasi ja jatkoi sitten "jos tuon köyden voisit katkaista", naaras pyysi viitaten köyteen joka kiersi oksan ja palasi takaisin maantasalle puunrungon viereen pitäen verkkoa ylhäällä. Joku olisi tästä voinut nolostua, mutta kyseinen tunnetila ei enää vaivannut tätä yksilöä. Halusi vain päästä alas yläilmoista.

(oletan nyt että se leikkaa sen köyden poikki niin voin jatkaa suoraan tähän. muutetaan jos ei käy)

Susilainen tömähti verkkoineen päivineen maahan. Tuolla kesti hetken päästä itse verkosta eroon ja sai lopulta viskattua sen päältä, irrotettuaan ensin pienet pukinsarvet irti verkosta. Otus tuhahti ja rämpi vihdoin jaloilleen. Maassa oli pitkinpoikin nuolia, mutta otuksen reidessä kiinni oleva nuoliviini oli silti täynnä. Susilainen suori turkkiaan ja järjesti "hameensa" oikeaan asentoon ja nosti sitten keltaisten silmiensä katseen auttajaansa. "Niin, kiitoksia. En oikein usko, että kenenkään on tervellistä syödä minua", susilainen totesi ja näytti tekevän suullaan jonkinlaisen hymyn tapaisen, mihin nyt sudenkuono pystyi. Muun häiritsevyyden lisäksi otuksella meni kirkkaansininen raita kuononpäästä hännänpäähän, jota naaras oli alkanut siistimään käsillään saadakseen sen näyttämään vähemmän runnellulta.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 27 Helmi 2012, 21:42

//Ja näin tekee tämä ritari kiiltävässä haarniskassa

Mudonmuuttaja seurasi katseellaan, öhöm, ihmissudenko vaiko susi-ihmisen hyörintää ja irvisti. Taisi olla toisella aika huono päivä. Ainakin apu näytti kelpaavan ja harjasusi hymyili toisen innokkuudelle.
"Tottahan toki! Hetki vain", Aerdirnaithon vastasi ja ajatteli purmuotoaan. Kohta harjasuden tassujen kynnet pitenivät, sormet kaventuivat, korvat levenivät ja selkäpiikit tunkivat esiin. Harjasuden paikalla seisoi piru, jonka kiiluvat silmät tuijottelivat köysiä hetken aikaa. Aerdirnaithon voisi yrittää lentää köysien luokse, mutta päätti itsekseen että puuta kiipeäminen olisi helpompaa. Hän kipitti lumikinosten läpi ja alkoi kavuta kynsiensa avulla ja pienellä siipien avustuksella kohti köysiä. Pari hikipisaraa ehti valua otsalta alas, ennenkuin Aerdirnaithon pääsi verkon päälle. Hän raapi kynnellä hampaiden väliään ja alkoi sitten pistellä köysiä rikki. Ensimmäinen, toinen, naps! Koko verkko ja sen sisällä ollut olento putosi maahan. Aerdirnathon itse jäi lentämään ilmaan ja vilkaisi alas.
"Hupsista, olisi varmaan kannattanut miettiä asiaa loppuun. Nojaa", hän mumisi ja laskeutui tömähtäen isompansa viereen.

Jotain sutta naaraassa selvästi oli, mutta ei se ihan tavalliselta pohjoismetsikön sudelta vaikuttanut. Vaatteet ja sarvet, jotka olivat suurin ihme, vahvistivat asian.
"Oleppa hyvä!" piru sanoi omalla kurnuttavalla äänellään ja teki pienen kumarruksen. Aerdirnaihton istahti kylmälle hangelle ja katseli toista.
"Miten ihmeessä sinä onnistuit sinne pääsemään?" hän kysyi ja rapsutti vähän otsaansa, ikäänkuin korostaen lausettaan. Sininen raita oli vähällä saada Aerdirnaithon päästämään vitsikkään kommentin ulos suustaan, mutta hän jätti sen tekemättä. Monen moiset olennot olivat kovin herkkiä, eikä huumori ollut jokaisen lajia.
"Ah, melkein unohdin. Sallinet minun esittäytyä", Aerdirnaihton sanoi ja muuttui ihmismuotoonsa jottei esiintymisen tyylikkyys lässähtäisi.
"Olen Aerdirnaithon Katheranegareya!" hän esittäytyi ja teki kumarruksen sutta kohti. Hänellä ei tapansa mukaan ollut taaskaan paitaa ja kylmä levisi nopeasti. Tämän pienen seikan vuoksi hän otti uudelleen harjasuden muotonsa. Turkki lämmitti niin mukavasti.
"Muodonmuuttaja, kuten saatoit jo huomata", hän totesi vielä ja odotti saavansa kuulla toisen nimen.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 28 Helmi 2012, 19:07

Nathala

"Ansat ovat yleensä maassa ensin", susilainen huomautti katsellen samalla toisen muuntumista erilaisiksi hahmoiksi. Oli aina pitänyt muodonmuutosta jotenkin aivoja rassaavana. Kätevää ja hyödyllistä kyllä, mutta miten sitä tiesi mikä oikeasti on jos voisi olla kuka tahansa? Broo rapsutti teräväkyntisellä anturasormellaan kuononsa alta katsellen hetken jonnekin miehen ohi tuon kertoessa nimensä. "No, siinä on sanahirviötä kerrakseen. Kelpaako Aer?" susilainen tiedusteli ja kallisti päätään katsoen nyt suoraan toiseen, joka nökötti taas jonkinlaisena koiraeläimenä siinä susilaisen edessä. Nat laittoi oikean kätensä rinnalleen ja teki pienen kumarruksen toiselle. "Olen Nathala, susilais broo", tuo kertoi. Ei tuolla ollut tarvetta piilotella eotuaan, ainahaan pahemmin. Broo ei sanonut tämän maailman olennoille mitään -luojan kiitos, vaikka ei sitä varsinaisesti hävennyt, muut eivät vain ymmärtäneet asioiden oikeaa laitaa.

Susilainen näytti saavan varusteensa haluamaansa järjestykseen ja tuo venytti nyt selkäänsä. "Selkä ehti puutua. Mitä ihmettä joku tuollaisella kapistuksella metsästää?" susilainen pohti uudemman kerran mulkoillen maassa olevaa verkkoa. Kaiken muun lisäksi naaraalla oli reppu selässään, jonka nyt viskasi maahan alkaen kaivelemaan sitä. Kaivoi sieltä piippunsa esiin ja alkoi täyttämään sitä. "Mistäs sinä muuten tulet?" tuo kysyi puuhansa parista vilkaisten miestä, urosta miten sen nyt pitikään ajatella. Vikkelästi otus oli piippunsa täyttänyt ja hetkessä se olikin jo sytytetty. Susilainen puhalsi sieraimistaan ulos savua ja näytti virnuilevan. "Parempi kysymys, mihin olet menossa? Matkaseura passaisi, jos kiinnostaa".
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 29 Helmi 2012, 16:27

Aerdirnaithon kuunteli tarkasti toisen esittäytymistä. Tässpä hänelle uusi rotu! Tuskinpa edes Aphaderuiondur oli tällaista susilaista kohdannut.
"Aer kelpaa mainiosti. Ilo tavata", hän vastasi hyvien tapojen mukaan ja läähätti vähän hyvän tahdoneleeksi. Vai miksikä ne nyt sitä kaupungeissa kutsuivatkaan. Muodonmuuttaja katsoi toista hetken aikaa paikallaan ja lähti sitten tekemään ympyrää paikallaan, jotta intut eivät kohmettuisi.
"Ihmisten kylältä tulen, veljen kanssa siellä asun", harjasusi vastasi lyhyesti ja heilautti häntäänsä. "Se minne menen on toistaiseksi tuntematon. Kenties etsimään suojaa yöksi, jos en kotiin ennätä." Aerdirnaihton kallisti päätään pimenevään metsikköön. Ei tänne ainakaan kannattanut yöksi jäädä hortoilemaan, sudet eivät olleet pahinta mitä metsässä liikuskeli. Harjasusi väläytti susilaiselle irvistyksen, jonka oli kai tarkoitus olla hymy, ja lähti hyppelehtimään kohti puita.
"Paikallaan ei kannata seisoa. Joku luulee sinua vielä syötäväksi", hän neuvoi, vaikka uskoikin että Nathala tunsi metsän vaarat siinä missä useat muutkin. Toiset toisia paremmin.
"Mistä itse tulet?" Aerdirnaithon kysyi, edelleen virne naamallaan.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 29 Helmi 2012, 20:22

Nathala

Susilainen katseli hetken pimenevään metsään ja rapsutti sitten päätään, juuri sarvien välistä. "Totta. Aurinko taitaa tosiaan painua mailleen." naaras totesi ja nyökkäsi sanojensa päätteeksi päätään. "Voisi sitä kaupunkiin mennä vaihteeksi yöksi"... susilainen totesi enemmän itselleen kuin toiselle. Kerta toinen oli kylästä tullut ei se voinut kovin kaukana olla. Broo näytti unohtuneen ajatuksiinsa, ei ainakaan pahemmin kiinnittänyt huomiota seuralaisensa jalotteluun. "Hmm... mitä? Paikalla? Kuka minut nyt haluaisi syödä? Olen epäterveellinen", susilainen hämmästeli kurtistaen hieman kulmiaan ja näytti pohtivan tätä ajatusta, joka ei ollut näyttänyt käyvän tuon mielessä. Olihan sitä vaikka mitä häntä isompia ja vaarallisempia tapauksia, mutta että syödä? Yksikään itseään kunnioittava lohikäärme ei ainakaan koskisi broohon pitkällä kepilläkään. Tuo kohautti lopulta välinpitämättömästi olkiaan. "Eiköhän sitä helpompiakin aterioita löydy kuin minä", susilainen huomautti. Susilainen virnisti sanojensa perään kun uusi ajatus tuli tuon mieleen. "Paikallaan on itsesiassa vallan mainio olla", tuo huomautti ja sulki sitten silmänsä painaen päänsä ja hetkessä tuo oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. No ei nyt sentään kadonnut tai edes muuttunut läpinäkyväksi, toinen ei vain osannut havaita tuota. Susilainen sulautui täydellisesti talviseen metsään ja todennäköisesti yksi harjasuden näkemistä pensaan oksista oli itseasiassa Nathala.

Tämä leikki ei kuitenkaan jatkunut kauaa, vaan susilainen palasi takaisin havaittavaksi ja virnuili seuralaiselleen. "Huomaatkos? Oikeasti, teen tuota joskus vahingossa. Hassua sinänsä. Jos mietin liikaa." Nathala totesi katsellen harjasutta keltaisilla susisilmillään miettivästi. "Niin, mistä tulen, kysyitt. Tällähetkellä pohjoisesta. Jos tarkoitat ylipäätään, niin toiselta mantereelta, mutta siitä on jo aikaa kun olen siellä ollut", naaras selitti tuprutellen viimeiset savut piipustaan ja kopisutti sen sitten puunrunkoa vasten tyhjäksi sujauttaen koristellun esineen laukkuunsa. "No, mitä sanot, kelpaako matkaseura? Jos sinne kylään vaikka tähtäisimme ennen kuin tulee sysipimeä. Silloin ei näe mitään ja se on rasittavaa", susilainen totesi ja heitti repun selkäänsä ennen kuin edes kuuli vastausta. Näytti siis ainakin itse olevan liikkumassa.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 12 Maalis 2012, 21:54

Muodonmuuttaja hytisi aavistuksen verran pakkassäässä ja oli jo vastaamassa Nathalan paikallaan pysymisen ehdotkseen, kun nainen oli äkkiä tiessään. Miehen suden suu loksahti auki ja tämä katseli hämmentyneenä ympärilleen.
"Nathala?" hän haukahteli ja kääntyi kokonaan ympäri, siirtäen katseensa sitten korkeuksiin. Kuuhunko susilainen oli loikannut, vai puuhun kiivennyt. Kohta kuitenkin musta, silkkinen turkki tuli taas näkyviin ja Aerdirnaihton oli niin hämmästynyt ja vaikuttunut että heilutti häntäänsä.
"Tuo oli erittäin vaikuttavaa, harva sinua kävisi tosiaan metsästämään", hän totesi ja irvisti niin, että koko kellertävä hammasrivistö näkyi ja kaikki siihen takertuneet ruuanmurut jotka olivat sinne unohtuneet. Hän tutkaili toista taas hetken aikaa. Pohjoisesta, miksi se sopi todella hyvin täämän naaraan kanssa? Aerdirnaithon hymähti hyväntuulisesti ajatuksilleen ja käveli susilaisen viereen seisomaan. Hänen harjasuden kävelynsä vaikutti ehkä enemmän kauriin loikinnalta.

Vastauksia ei tarvittu, Nathala oli jo matkalla, eikä Aerdirnaithonilla ollut mitään lähtöä vastaan. Niin kummallista väkeä metsässä tosiaan liikkui, pitkine hampaineen, kynsineen, päivineen.
"Pimeä tosiaan laskeutuu nopeaan. Parempi pitää reipasta tahtia yllä, ja vaikkei sinulla näyttäisi maastoutumisen kanssa olevan ongelmaa, minun piiloutumisen taitoni jäävät hieman vähäisiksi", muodonmuuttaja selitti, samalla kun loikki teenpäin. Hiljaa hän lisäsi mielessään: Ainakin tuollaisen maastoutujan rinnalla. Uskomatonta. Ainakin eteneminen oli nopeaa, koska hyppyjen kanssa ei tarvinnut välittää lumesta. Suuntana toimi ihmisten kylä, mutta pimeä laskeutui nopeasti. Jäi nähtäväksi, ehtisivätkö he edes kylän porteille ennenkuin kaiken maailman hirviöt lähtisivät liikkeelle.

//Anteeksi kesto, nämä kiireet katsos ^^'
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 21 Maalis 2012, 20:33

Nathala näytti hymyilevän, no sen verran mitä nyt sudenkuonolla pystyi hymyilemään. Lähinnä se muistutti irvistystä. "Toki, mutta älä huoli, pidän sinut turvassa", susilainen sanoi ja naurahti sanojensa päätteeksi. Ei epäillyt etteikö toinen osaisi pitää itsensä hyvin turvassa, olihan tuo selvinnyt hengissä tähän asti. "Kerros, saanko sinusta kapakkaseuraa kylään päästyämme, vai menetkö omille teillesi?" susilainen kysäisi heilauttaen häntäänsä puolelta toiselle. Vaikka alkoholi ei vaikuttanut susilaiseen pätkän vertaa, kiitos sen että oli broo, mutta tuo tykkäsi silti istua hämyisissä kapakoissa ja useastikin juoda joitakin ronskeja miehiä pöydänalle tai harrastaa muuta uhkapelaamista. Tai sitten ihan vain istua ja katsella muiden ilonpitoä. Nathalalla oli usein sellainen olo, että eli muiden kautta, koska naiselle itselleen mikään ei enää sykähdyttänyt niin kuin ennen. Ei äärimmäisiä totuuksia, ei mitään radikaalia. Toiset, asioista ns. vähemmän ymmärtävät osasivat nauttia elämästä autuaan tietämättömänä siitä, että kaikella tällä ei ollut mitään väiliä. Ainakaan valaistuneen filosofian mukaan.

Hiljaisuus vallitsi hetken aikaa broon juuttuessa omiin ajatuksiinsa, mutta palasi kuitenkin pian maanpinnalle. "Niin, muuten. Mitäs sinä tästä yleisestä hössötyksestä olet mieltä?" sanoillaan toinen taisi viitata sotaan ja kaikkeen siihen liittyvään, kuten sen loppumiseen. Se, kiinnostiko susilaista tämä oikeasti jäi hämäränpeittoon vai jutteliko vain lämpimikseen.

((Kestää tässä itse kullakin XD))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 07 Huhti 2012, 22:37

Harjasusi ravisteli vähän itseään, jotta karvoitus lämmittäisi paremmin. Tämä kuunteli susilaisen juttuja ja nyökkäili vähän väliä jotta toinen tiedostaisi hänen kuuntelevan, vaikka katse olikin tähdätty kaukaisuuteen. Aerdirnaithon eksyi taas miettimään mitä Aphaderuiondur oli keksinyt. Jos se ketku oli kapakassa kalastelemassa itselleen lisää naisseuraa, hän saattaisi jäädä jälkeen. Mutta se oli toissijaista, nyt hänellä oli omaa seuraa ihan vieressä. Sana kapakka herätti suden transistaan.
"Kapakkaan? Koska tahansa!" Aerdirnaihton totesi ja heilutti häntäänsä, kuten aina tyytyväisenä. Kunnon tuoppi ja mukava lämpö, sekä kapakan mainiot kortinpelaajat. Kaikki mitä elämältä voisi vaatia, ja naiset. Naiset, aina ensimmäisenä. Aerdirnaithon naurahti ajatuksilleen ja koikkelehti eteenpäin lumessa. Kylmä ja märkä muistuttivat häntä, ettei kapakka ollut ihan vieressä ja että toistaiseksi hänet oli tuomittu tarpomaan läpi lumen. Palkintona oli kuitenkin se mitä mies saattaisi toivoa, joten matka jatkui valituksia jakelematta.

Aerdirnaithon heräsi taas ajatuksistaan kapakan suhteen, ja se johtui lähinnä hiljaisuudesta. Oli outoa kävellä eteenpäin sellaisessa äänettömyydessä. Aerdirnaithon katsahti Nathalaa, joka oli omissa mietteissään tämäkin. Tai niin hän luuli, kunnes susilainen puhui. Sodastako? Vai jostain aivan muusta? Aerdirnaithon mietti hetken aikaamitä vastaisi.
"Jos sotaa tarkoitat, niin paljoapa minä siitä piittaan. Niin esimerkillisesti kuin lantinheitolla puolenkin valitsin. Minun puolestani voittaja saa olla kuka vain, kunhan kapakka, olut, ja naiset säilyvät sen läpi", hän lopetti humoristisella äänensävyllä, kuin olisi laukonut hyvänkin vitsin.
"Entä itse? Voisin veikata ettet välitä sen enempää myöskään."
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 12 Huhti 2012, 21:26

Susilainen virnisti omalla susimaisellla tavallaan toisen vastaukseen sodasta ja nyökkäsi päätään miehen olettamukselle. "Ei ole minun asiani enkä tee äärimmäisiä tekoja, joihin tämän kannan ottamisen lasken, joten... " naaras kohautti olkiaan paljon puhuvasti. "Voisin sanoa, että molemmat osapuolet ovat yhtä väärässä ja yhtä oikeassa", tuo kuitenkin lisäsi silmät hieman huvittuneena tuikkien. Kapakka, tosiaan ajajtus siitä tuntui lämmittävän naaraan mieltä. "No ei sentään pelkät naiset, tulisi hyvin ankeaa", susilainen lisäsi sellaisella äänensävyllä ettei voinut olla ihan varma oliko se vitsi vai oliko jopa tosissaan. Kaikella todennäköisyydellä se oli kuitenkin yhtä humoristiseksi tarkoitettu kuin miehen omat sanat, mutta tästä susilaisesta tuntui välillä olevan vaikea ottaa selvää oliko tosissaan vai ei. Tämä tarpominen alkoi tuntua epämukavalta tai paremminkin rasittavalta, mutta toivo pilkahti olennon mielessä kylän hohkaavien valojen tullessa näköpiiriin. Valo oli jo hiipunut tehokkaasti ja kylän valaistus näytti kirkkaalta ja kutsuvalta, melkein viettelevältä. Ansa johon moni lankesi hymysuin vielä silloinkin kun elämä hiipui noista itsestään. Noiden päästyä lähemmäs naaras pysähtyi. "Odotas ihan hetki", tuo totesi ja sen enempää selittämättä, koska sille ei ollut tarvetta käänsi sormessaan olevaa mustaa sormusta kierroksen, jonka seurauksena susilaisen tilalla seisoi nuori ihmisneitokainen, jolla oli mustat hiukset, joissa oli sininen raita. Silmät olivat muuttuneet siniharmaiksi, mutta vaatetus ja pituus säilyi. Nainen ei ollut mitenkään erikoisen näköinen, jos hiusten sinistä osiota ei laskettu. Viehättävä omalla tavallaan ja laiha ehdottomasti, vaikkakin moni kaksilahkeinen olisi voinut marista neitokaisen rintavarustuksen vähyydestä, mutta se nyt johtui neitokaisen laihasta olemuksesta. Vaatteet olivat pysyneet samana, mikä lisäsi hieman hämmennystä tuota katsottaessa. Turkin sijasta naisella oli nyt kalpea iho, joka oli palkaana vatsan tietämiltä, jaloista ja korsetin yläpuolella. Toisinsanoen tuo näytti siltä, että kaiken järjen mukaan tuon olisi pitänyt jäätyä pystyyn. Jos tietäeisi asiasta paremmin, voisi todeta, että näin ei ollut, koska tuolla oli yhä olemassa paksu turkki. Tämä ei ollut varsinaisesti muodonmuutos vaan pelkästään illuusio. Harha näölle ja tunteelle eli näytti ja tuntui ihmiseltä, mikä oli joskus ollut. Tarkkahajuisimmat saattoivat haistaa suden tuossa ja vähemmän tarkkahajuiset saattoivat haistaa naisen kastuessa kaukaisen tuoksun märästä koirasta. Pienen pieni vika tässä lumouksessa, jonka olisi voinut ottaa huomioon sitä pyydettäessä, mutta minkäs sille nyt enää saattoi. Mukavaa tässä oli se, ettei taidokkainkaan tämän maailman maagi havaitsisi tätä maagiseksi illuusioksi, ei ainakaan susilaisen tietämyksen mukaan.

"No niin", nainen totesi ja väläytti hymyn seuralaiselleen ennen kuin lähti tarpomaan eteenpäin. Seikka johon saattoi myös kiinnittää huomiota oli se, että neitokaisella ei ollut kenkiä jalassaan. Tämän ongelman ratkaisi sillä, että heivasi ylisuuren oloisen repun selästään ja kaivoi sieltä melkein polveen yltävät ruskeat saappaat, joiden varret olivat löysää nahkaa, joten ne menivät mukavasti kokoon. Nainen kiskoi nämä jalkaansa kiristäen ne varressa takana kulkevalla nyörillä, jotta nuo pysyivät ylhäällä ja hetkessä reppu oli takaisin selässä. "Olen valmis, jatketaan matkaa niin päästään sinne kapakkaan asti. Tämä tarpominen alkaa tympimään. Niin juu ja jos viitsisit puhutella minua nyt Danaksi?" nainen kysäisi vilkaisten seuralaistaan pyytävästi. Halusi pitää kaksi eri "muotoaan" erillään ihan sen tähden, että niin saattaisi liikkua paikoissa joissa ei taruolentoja suvattaisi tippaakaan. "Olen huomannut, että suvaitsevaisemmatkin yksilöt katsovat kieroon kahdella jalalla kävelevää sutta, jolla on pukinsarvet päässä, enkä nyt jaksaisi sellaista. Tämä on paljon kätevämpää", nainen selvensi.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 30 Huhti 2012, 17:21

Harjasusi istui maahan kun nainen käski odottaa ja rapsutti takajalallaan leukaansa. Se tuntui hyvältä hetken aikaa, kunnes iho karvan alla ärtyi ja alkoi ottaa kipeää. Aerdirnaihton ravisteli itseään ja käänsi katseensa taas Nathalaan. Äkillinen hämmästys sai hänen suunsa loksahtamaan auki ja silmät suurenemaan. Osasiko tämä broo vaihtaa muotoaikin, vai oliko kyseessä ihmisilluusio? Kerrassaan loistavaa. Aerdirnaihton korjasi ilmeensä ja tepsutti naisen eteen.
"Totta tosiaan, hyvä kun muistutit", muodonmuuttaja nyökkäsi ja muuntautui itsekin ihmisen olomuotoon. Hänen karvansa katosi ja häntä kutistui. Sormet pitenivät ja housut ilmestyivät päälle. Nyt miehen näköinen Aerdirnaihton vinkkasi Nathalalle silmää ja kokeili kädellään tukkansa asennon. Etuhiukset olivat taas vähän sinne ja tänne soijotavina mutta ei se mitään! Aerdirnaithon heilautti käsiään kuin venyttelisi ja taivutti vähän selkäänsä. Harjasutena oleminen oli hikistä puuhaa.

Muodonmuuttaja odotteli kräsivällisesti että Nathala sai kaiken hoidetuksi, kengät jalkaansa ja repun selkäänsä.
"Jos niin haluat, Dana", Aerdirnaithon vastasi ja irvisti sitten tälle. " Minua voit edelleen sanoa Aerdirnaithon Katheranegareyaksi tai Aeriksi, kuten itse halusit." Kai äskeisessä lauseessa piti olla vitsin makua, oliko siinä sitten sitä - kukapa voisi tietää. Muodonmuuttaja käveli Nathalan, tai siis Danan, vieressä kohti ihmisten kylää. Pieni selvennys tosiaan teki terää.
"Ymmärrän mitä tarkoitat. Sota on pistänyt vähän kaiken sekaisin", hän totesi, katsomatta Danaa kuitenkaan. Hän piti katseensa suunnattuna eteenpäin ja kdäet yhdessä selkänsä takana. Paitaa hänellä ei taaskaan ollut, joten yläkroppa olisi ensimmäinen paikka johon hänelle tulisi kylmä. Siis jos tulisi.

//Anteeksi kesto :/ Kiirettä pitää.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 10 Touko 2012, 15:55

Nathala

Nathala tai Dana, miten sen nyt halusi ottaa hymyili vinosti uudelle tuttavuudelleen tuon muutettua muotonsa enemmän ihmismäiseksi. Pian noiden matka jatkui uusissa ulkomuodoissa. Nathalan uusi olemus sai huvittavan piirteen kaiken tuon tavaramäärän alla, mutta tuolla ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa repun ja aseiden katamisessa, vaikka olikin nyt sirohko ihmisneitokainen. No, ainakin jos muilta kysyttiin. "Sodat ovat turhia. Yleensä", nainen huomautti katsellen lähenevän kylän suuntaan. Hän odotti innolla pääsyä sinne, sillä siellä olisi hieman eloisampaa kuin metsässä elukoiden kansa, vaikka sekään ei haitannut, mutta kyllä nyt jotain vaihtelua piti elämässä olla. Sitäpaitsi kievarit olivat aina pullollaan henkilöitä, joiden pyörälle puhumisesta tai muten naruttamisesta susilainen koki omaa kieroa mielihyvää. Nathala piti yllä tyhjänpäiväistä jutustelua kaksikon lähestyessä kylää, ei mitään merkittävää tai erikoista, kunhan jutteli aikansa kuluksi. Kylään päästyään ilta oli jo hämärtynyt kiitettävästi ja kylän kadut hiljenneet päivän melskeestä. Nyt oli enää liikkeellä yön asukin ja iltaansa viettämään hiipivät. Meni hetki, että kaksikko löysi jonkin kievarintapaisen, mutta vihdoin sellaisen löytyi ja Nathala luikahti sisälle turhankin lämpimään saliin, jonka oli täyttänyt ihmisten puheensorina ja oluen tuoksu. Neitokainen pysähtyi otettuaan muutaman askeleen ovensuusta ja katseli ympärilleen vino hymy huulillaan. Neito vilkaisi seuralaistaan syrjäsilmällä. "Tämäpä vaikuttaa viihtyisältä. Ei ole liikaa tungosta", tuo lisäsi ja lähti suunnistamaan baaritiskin suuntaan.

Vaikkakin susilainen oli huomauttanut, että väkeä ei ollut turhan liikaa, oli sitä nyt sen verran, ettei eteneminen ollut kovinkaan reipasta ja lyhyt neitokainen tuppasi jäämään toiseksi väentungoksessa. Se, olisiko kyennyt raivaamaan tiensä tiskille helpommin oli mysteeri, mutta luultavasti ei halunnut herättää enempää huomiota ainakaan tässä vaiheessa. Tiskille päästyään Nathala heilautti mustia hiuksiaan pois kasvojensa edestä ja nojautui tiskiin yrittäen kiinnittää baarimikon huomion katsekontaktilla. "Tarjoatko sinä vai mitä?" neito kysyi hilpeästi uudelta tuttavaltaan siinä palvelua odotellessaan. Salissa pyöri myös tarjoilijoita, mutta Nathalan mielestä oli mukavampaa hakea oma juomansa kuin odotella kiireisten tarjoilijattarien sitä tuovan. Odotellessaan vastausta kysymykseensä susilainen paneutui miettimään mitä itse ottaisi. Olut olisi normaali vaihtoehto, mutta se tuppasi käymään vatsaan. Siideri voisi olla mukavan makeaa, jos sitä tässä paikassa oli. Viinit tuppasivt olemaan liiian karvaita. Paitsi hedelmäinen haltiaviini. Nat kohautti olkiaan itselleen ja päätyi haluamaan siiderin -jos sitä täällä oli. Susilainen tuntui pohtineen tätä vaikeaa päätöstä ikuisuuden ja kaikilta kannoilta, mutta todellisuudessa siihen oli mennyt vain muutama silmänräpäys ja ennen kuin edes muodonmuuttaja sai vastattua oli yrmeän oloinen baarimikko ilmestynyt hymyilevän Nathalan eteen. "Iltaa. Onkohan teillä siideriä? On? Kiva. Sellainen kiitos. Omenaa. Mitä sinä otat Aer?" Nat kääntyi katsomaan miehen suuntaan odottavasti. Baarimikon vastaukset naisen kysymyksiin olivat lähinnä nyökkäyksiä ja nyt tuo hieman isomahainen mies siirtyi täyttämään neitokaisen tilausta sillä aikaa kun tuon kumppani harkitsi tilaustaan.

"Hmmm", Nathala siristi silmiään kuikuillen salin tapahtumia juomaansa odotellessa. "Soittaakohan joku täällä. Tanssiminen voisi olla kivaa. Tosin... ei tämä taida olla sellainen paikka, mitä luulet?" Nathala tuntui puhuvan paljon, eikä aina ollut ihan varma puhuiko tuo edes varsinaisesti seuralaiselleen vai vaan itsekseen ja aika usein toinen ei ehtinyt edes vastata johonkin naisen kysymykseen kun tuo jatkoi juttua tai siirtyi jo heti seuraavaan. Nat ei tarkoittanut tällä mitään pahaa, hän nyt vain sattui olemaan sellainen. Osasi kuunnella kyllä, kunhan keskittyisi, mutta innostui usein liikaa ja unohti pitää suunsa välillä kiinni. Paras tapa saada neidin kanssa puheenvuoro oli yksinkertaisesti puhua päälle ja keskeyttää tuon loputtomalta tuntuva hyppivä puheentulva ja muistuttaa olemassaolostaan. Se saattoi toisaalta olla vain totuttu juttu, että piti puhua toisen päälle, jotta sai puheenvuoron ylipäätään suuntaan tai toiseen, sillä Natilla oli paha tapa itsekin keskeytellä toisen puhumista omilla kommentoimimsellaan, vaikka yrittikin petrata tällä saralla. Aina se ei ollut niin helppoa.

((Ei haittaa yhtään, munkin täällä olo on nyt tosi vaihtelevaa, kun mun oma kone on rikki.))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 26 Heinä 2012, 08:31

Mies seurasi Danaa kuin kiltti koira ja katseli kauppojen näyteikkunoista sisälle, nuuhki jostain talosta kantautuvaa iltapalan tuoksua ja nautti siitä pulinasta jota ympäriltä kantautui, vaikka se jäikin tänään huomattavasti vähäisemmäksi kuin yleensä Aerdirnaithonin ollessa kylillä. No, harvapa ihminen näin myöhään liikkuikaan missään. Dana löysi nopeasti mitä oli tullut etsimäänkin, ilmaisi tilan paljoudesta ja marssi sisään. Aerdirnaithon ei ehtinyt edes ilmaista mielipidettään, vaan hyppäsi lennokkaasti perään kuin oopperanäytöksen balettitanssija. Ja niin, kuten Nathala olikin sanonut, oli tämä kievarintapainen oluelta tuoksuva punkka varsin viihtyisä. Täällä kelpaisi syödä ja juoda.
"Olet oikeassa. Hyvin valittu", Aerdirnaihton kehui, kohotti kulmiaan ja venytti suupielensä hymyyn saadakseen yhden parhaimmista ilmeistään naamalle.

Aerdirnaihton käytti rakasta kyynerpäätaktiikkaa marssiessaan läpi kyyristelevien ukkojen ja hyörivien akkojen, suu vaihtuen jo pitkäksi viivaksi.
"Anteeksi, antaisitteko tilaa", hän mumisi mennessään, kävellessään Danan rinnalle penkkitungokseen. "Ihmisillä taitaa olla pakkomielle näihin tiheisiin jakkarariveihin", hän kuiskasi hiljaa ohittaessaan taas korttipeliä varten linnoittautuneen röykkiön. Aer nojasi baaritiskiin kuin olisi juuri ratkonut mutkikkaankin temppuradan ja henkäisi kerran oikein syvään.
"Taitaa mennä niin että jokainen tarjoaa mitä ottaa", Aerdirnaithon naurahti takaisin. Hän oli katumuusikko, ei kuninkaan neuvonantaja, ja sitäkautta hän ei ollut liian rikas muodonmuuttaja. Onneksi hänelle oli sattunut oma rahapussukka mukaan, ettei tarvinnut Nathalankaan maksaa ylimääräisiä. Vihdoin kadoksissa ollut baarimikkokin pääsi paikalle ja vastaanotti Danan tilauksien.
"Terve. Mitä suosittelisit? Hmm, oikeinko teillä tehtyä? No otetaan tuoppi sitä", Aerdirnaithon kuunteli baarimikon innokkaan esitelmöinnin talon omasta oluesta, ja jos ihminen noin innolla sitä mainosti niin pakkohan sitä oli maistaa.
"Talon oman oluen", Aer selvensi vielä Nathalalle.

Aerdirnaihton näki tilaisuutensa tulleen, mutta tottahan toki hänen viulunsa oli jossain kaukana jälleen. Hän oli jättänyt sen kotiin siinä uskossa ettei soittaisi ilman veljeään, mutta voihan pihkuroiden pahkurat kun nyt olisi nainen nenänedessä ja musiikki vain puuttuisi enää pelistä. Aerdirnaithon kiristeli hampaitaan ettei vollottanut ääneen. Mutta sitten Aer oli näkevinään tutun hahmon tulevan ovesta sisään. Hän kallisti päätään nähdäkseen peliröykkien taakse, mutta ketään merkittävää ei näkynyt.
"Hassua, luulin nähneeni-", hn mutisi Danalle kun sai taas kohteensa näkyviin. Kukas muukaan se voisi olla kuin hänen surusävyihin pukeutunut veljensä Aphaderuiondur.
"Aphaderuiondur!" Aerdirnaithon kiljahti ja loikkasi ilmaan kiinnittäkseen veljensä huomion. Hän viittoi käsillään ja pomppi paikallaan ja sai monta kysyvää katsetta lähimmiltä istujilta.

//Ja näin pääsee Agnakin toisella veljellään kuvioihin! Ja minä sain aikaiseksi vasta nyt, kiitos kärsivällisyydestäsi Ylva :)
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Heinä 2012, 14:50

Aphaderuiondur

Perhanan talvi. Saisi jo väistyä kunnon kesäksi, mikäli Aphaderuiondurilta kysyttäisiin. Hän kiskoi jalkaansa saapikkaita ja suoristi avoimen takkinsa hihoja. Kun peilikuva näytti muuten hyvältä, mies sitoi vielä saappaidensa nauhat ja piilotti päät taitteiden sisään, jotta ne eivät lerpattaisi valtoimenaan kuin kasa spagettia pikkulapsen lautasella.
"Ulos pakkaseen!" muodonmuuttaja huudahti itselleen, kaappasi banjon käteensä ja marssi ulos ovesta. Ulos saapuessaan Aphaderuiondur kuitenkin totesi, että ulkona ei edes oikeastaan ollut kylmä. Melkoisen leuto sää, ja kenties se johtui siitä että kevät tosiaan jo kolkutteli eikä ollut enää mikään varhainen aamu. Mies lähti talsimaan kohti kylän keskustaa, kenties kohti jotain kuppilaa jonne työntää itsensä ja viisunsa.

Somapa kuppila kylästä löytyikin. Tässä kylässä niitä vaikutti olevan enemmän kuin asukkaita. Kyseisen kuppilan ovi oli yksinkertainen, ja ikkunanpielistä paljastui kaistaleita punaisista verhoista. Aphaderuiondur vilkaisi ensin ikkunasta sisään, ja päätti sitten majoittautua tänne. Hän potkaisi oven auki ja sai sen ilmeisesti läsähtämään jonkun otsaan, sillä sai luikeron näköiseltä mieheltä nyrpeän naaman tervetuloilmoitukseksi astuessaan keskelle hälinää.
"Suonette anteeksi, arvon herra", muodonmuuttaja letkautti, kumarsi varovasti tälle telomalleen laiheliinille ja pläräytti banjostaan pikaisen soinnun säestämään anteeksipyyntöä. Sen enempää ei halunnut miekkonen tehdä tuon luumuotsan kanssa tuttavuutta, vaan aikoi suunnata tiskille. Vaan ah - mikäpäs muu se silloin kantautuikaan väenpaljoudesta, kuin hänen oma nimensä. Ihailijoitako? Joku entinen ihastus? Ehei, se oli hänen veljensä Aerdirnaithon.
"Kas Aerdirnaithon!" Aphaderuiondur huikkasi vielä ääneen ja juoksi pöytien päältä suoraa tiskin luokse jättäen peräänsä yhden sekoitetun korttipakan, yhden telotun sormen ja pari rypistynyttä, märkää lautasliinaa sekä jalanjälkiä. Banjonsa hän piti päänsä yläpuolella loikkiessaan, ettei se vain olisi kärsinyt vahinkoa.
"Onpas loistavaa nähdä sinut täällä", veljes totesi toiselle ja taputti tätä selkään tuttavallisesti. Pällisteltyään tarpeekseen punasävyistä pikkuveikkaansa, Aphaderuiondur hoksasi tämän seurassa istuvan naisen.
"Ah!" hän henkäisi ja leyhäytti naamansa edestä kättään, kuin olisi sanonut jotain typerää.
"Olinpa huolimaton, sinullahan oli seuralainen. Suo anteeksi, neiti, tämä tungettelu. Saanen liittyä seuraanne?" Aphaderuiondur kysyi pehmeästi hymyillen ja soi pienen nyökkäyksen ja kumarruksen välisen eleen naiselle.
"Nimeni on Aphaderuiondur Katheranegareya, ja olen Aerdirnaithonin veli", hän jatkoi jääden sitten tillittämään naista tämän sinertäviin silmiin, jotka olivat miehen mielestä oikein mukavaa väriskaalaa.
"Oletteko tilanneet jotain?" hän kysyi sitten katsoen kumpaakin vuoron perään.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron