Kirjoittaja Cheikki » 07 Syys 2013, 01:40
Kiraz
Kettu näytti pienen hetken ihan tavalliselta elukalta, mutta sitten sen olemus yhtäkkiä muuttui - ilmeisesti kyseinen olento oletti paljastuneensa. Kiraz kohotti toista kulmaansa otuksen alkaessa muuttamaan muotoaan. Kirkas valo sai naisen nostamaan kätensä suojaamaan silmiään, mutta hän ei tehnyt mitään sen suurempaa, sillä oletti otuksen olevan ystävällinen. Ainakaan se ei ollut vielä hyökännyt.
Ketusta muotoutui mies. Mies, jota Kiraz tuijotti hyvin, hyvin epäluuloisesti. Toinen kehtasi vielä toivottaa hyvää iltaa... Nenäkäs nuorimies.
"No Yoh, kyllä metsäkin on tappanut monia haltioita. Soiden syvyydessä mätänee varmasti ruumis jos toinenkin, esimerkiksi" Kiraz huomautti nenäkkäästi toisen käydessä väittämään, ettei hän osannut kulkea metsässä - siltä se ainakin hänestä kuulosti. Kettupoika virnuili aivan liian tyytyväisenä itseensä, se sai Kirazin ärsyyntymään. Sitäpaitsi, oliko toisen pakko liikkua noin kamalasti? Toisen seuraava kommentti sai hieman nolostuneen punan kohoamaan haltian poskille
"Hmh, ja entä jos puhunkin? Onko synti tulla hyvin toimeen elukoiden kanssa?" hän kivahti ja vetäytyi lähemmäs puuta istumaan, keskittyen nuotioon, yrittäen näyttää, ettei toisen seura enää viähättänyt. Toinen jatkoi poukkoiluaan, eikä pysynyt hetkeäkään aloillaan. Kiraz olisi hankkinut lapsia, jos olisi kaivannut tälläistä! Hän halusi vain nukkumaan, jotta voisi sitten aamulla virkeänä jatkaa matkaansa... Mutta kettumies näytti olevan toista mieltä: pisti arvoituksen kehiin ja katosi metsikköön. Hetken haltia ehti olla jo helpottunut, ennen kuin nuotio alkoi käyttäytyä kummallisesti.
Neito loikkasi jaloilleen ja tarttui molemmilla käsillään kiinni miekoistaan, kuitenkaan vetämättä näitä vielä ulos huotristaan
"Mitä sinä haluat, kakara?!" hän ärähti. Hänen nuotiotaan ei sörkittäisi ilman seurauksia. Eikä hän muutenkaan pitänyt jekuista. Tai yllätyksistä. Tai mistään, mitä toinen näytti edustavan.
"Tule takaisin sieltä ja tappele kuin mies, jos se on sitä mitä haluat" hän muristi ja perääntyi lähemmäs metsänreunaa nuotion kasvaessa kokoa. Lopulta Kirazin oli nostettava toinen kätensä kasvojensa suojaksi, kun liekit alkoivat käydä vaarallisen lähellä. Yrittikö toinen sanoa hänelle jotain? Ihminen, joka oli muovattu tulesta... Joko toinen kertoi omasta menneisyydestään dramaattisesti, vihasi ihmisiä tai oli vain täysin laho latvastaan.
Tuli sammui. Tässä vaiheessa haltia veti molemmat miekkansa huotristaan ja otti puolustusasennon, mitä helvettiä täällä tapahtui? Olisiko hän säästynyt tältä, jos olisi antanut repolaiselle vähän makkaraa?
"Kuule ipana..." hän sähisi, kun kuuli toisen lähestyvän pensaikosta. Kirkkaan vihreät silmät kavalsivat miehen olinpaikan, mutta totta puhuen Kiraz oli nähnyt pelottavempiakin asioita, kuin kaksi kirkasta silmää. Hän naurahti itsekseen, mokoma nättipoika ei häntä pelottaisi!
"Vai vartioit sinä koko metsää?" Kiraz naurahti ivallisesti
"Ja silti pidät minua suurempana uhkana kuin kokonaista partiota haltioita?" hän jatkoi yrittäen saada selvitystä toisen käytökseen. Hän ei ollut tietääkseen tehnyt mitään väärää, paitsi katsonut havunoksia suojaansa varten, mutta no.... Niin oli moni muukin tehnyt ja selvinnyt metsästä ilman mokomaa kiusankappaletta.
"Voit maistaa terästä, käyttäytyä kunnolla tai lähteä lätkimään sinne mistä tulitkin, valinta on sinun..." Kiraz uhkasi vakaalla äänellä. Hän oli uhkaillut ennenkin, eikä hänen äänesnä enää tärissyt, vaikka hän olisikin ollut hieman epävarma puheistaan.