Kiukkua ja Kiusantekoa

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Kiukkua ja Kiusantekoa

ViestiKirjoittaja Cheikki » 03 Syys 2013, 02:07

// Nya! : )) //

Haltiapartio oli puolenpäivän aikaan lähtenyt liikkeelle tarkastamaan valloittamiaan metsän alueita ja Kiraz oli katsonut tilanteen hyväksi tilaisuudeksi päästä ratsun selässä hieman lähemmäs määränpäätään metsän toisella puolella. Hän oli kuullut isosta kylästä, jossa ei ollut käynyt koskaan aikaisemmin. Hän ei tietenkään osannut mennä sinne, mutta hänen ammatissaan ei ollut väliä, jos välillä vähän eksyi. Siinähän näki vain uusia maisemia! Ja lähes jokaisessa kylässä (ja jos on taitava, niin myös metsässä) oli aina joku paikka missä yöpyä, sekä jotain syötävää.
Haltiapartio ei kuitenkaan uskaltautunut kovinkaan syvälle metsään pelätessään ihmiskylien vahtien huomaavan heidät. He eivät kaivanneet ketään varjostamaan itseään, kun he palasivat haltioiden salaiseen piilopaikkaan, joten Kirazin oli hypättävä kohteliaan ja komean haltiamiehen kyydistä paljon aikaisemmin, kuin hän olisi itse raaskinut.

Metsästä liikkui kaikenlaisia kertomuksia. Kertomuksia pelottavista taruolennoista, kummituksista, raunioista ja niiden hengistä... Kirazia nämä huhut eivät kuitenkaan vaivanneet, metsä mikä metsä. Sitäpaitsi, missä sitä nykyään ei ollut taikaolentoja tai henkiä? Metsän hämärässä hän sitä paitsi oli todellisuudessa paljon paremmassa turvassa, kuin kaupungissa, ainakin oman ammattinsa harjoittajilta. Silti haltia olisi mieluummin kulkenut teitä pitkin. Tiet olivat helppokulkuisempia kuin polut ja niiden varsissa saattoi törmätä pieniin majataloihin sen sijaan, että pitäisi itse kyhätä leiri.
Iltaa kohden ympäristö muuttui synkemmäksi ja hieman vaikeakulkuisemmaksi. Kiraz päätti pystyttää itselleen leirin suuren tammen juureen, ja jatkaa matkaansa aamulla.

//Toivottavasti pääset helposti mukaan peliin, vaikka tapahtumapaikka onkin syrjäinen! >< //
Cheikki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 03 Syys 2013, 18:38

//Juu, tulossa ollaan! :3

Kettu

Kultaiset karvat loistivat kauniisti auringon kuullottamassa maisemassa. Kettu loikoili auringon viimeisiä säteitä ottaen puun oksalla. Hän piteli päätään tassujensa päällä ja haukotteli. Kettu ei jaksanut juurikaan liikkua metsässä, mutta kuunteli sen puhumista, valitusta ja huokailuja hiljaa. Hän kun oli syntynyt osaksi sitä ja osittain myös kasvanut ulos siitä. Kettu kuunteli ääniä. Sen valppaat korvat liikahtelivat puolelta toiselle, kunnes ne molemmat singahtivat samaan suuntaan. Hän kuunteli hiljaa ääntä. Se läheni ja sitä mukaa metsä huusi ja vakeroi. Kettu nousi pystyyn, hyppäsi alas oksalta ja lähti juoksemaan sinne, mistä vaikeroiminen kuului kaikista eniten.
Pian paikalle saapuessaan oli päivä kääntynyt tummaksi yöksi. Olipas siinä matkaa, kettu ajatteli ja kuunteli edelleen ääniä. Enää sen ei tarvinnut kuitenkaan kuunnella, kun se jo näki tulen kauniin ja maagisen loimun. Kultainen kettu käveli aavemaisesti lähemmäs tulta. Se saattoi haistaa haltian. Se haistoi myös vanhoja jämiä hevosista ja muista haltioista. Kaartiolaisia? Vartioita? Kettu nuuhki hiljaa. Olisi voitu väittää,e ttä henkiolento oli metsän suojelia, mutta se ei ollut. Henki olento oli vain osa metsää ja kuoli metsän mukana. Kettu taas oli erilainen. Se ei kuolisi metsän mukana, ei sitten millään.

Hän näki pian naisen. Haltian. Tulen loimu varjosti naisen kasvot ja tuo näytti paljon vanhemmalta mitä oli. Kettu hyppäsi hiljaa oksalle ja katseli hiljaa sieltä. Hän katsoi ylös. Pimeää oli. Hän kuitenkin luikki oksalta takaisin alas ja sieltä pusikkoihin. Ketun ilme oli virnistävä, kun se astui tulen tuoman valon varjoihin. Sen kultainen turkki korostui tulen loimuissa vielä enemmän. Olihan se sen hallitsijakin. Kettu tuijotti naista, se ei murissut tai näyttänyt hyökkäävän. Se läheni naista edelleen. Kettu nuuhkaisi naista kauempaa ja haukahti pienesti ja katosi. Leikki leikkinä, joka alkaisi nyt.

//Joo, helppohan tohon oli tulla, mutta kumman sukupuolen haluat. Nainen vai mies?
Nya
 

ViestiKirjoittaja Cheikki » 05 Syys 2013, 02:33

// Mies voisi olla ihan hauska, nyt on jo kaksi peliä naisen kanssa, ja Kiraz tulee muutenkin miesten kanssa juttuun paremmin : D //

Haltia katsoi tyytyväisenä aikaansaamaansa, havuista ja risuista yhteen kyhättyä suojaa. Mikäli rankkasade yllättäisi, ei siitä olisi mitään hyötyä, mutta tuulen- ja tihkusateensuojan asian se ajaisi mainiosti! Myös nuotio oli syttynyt kunnon liekkeihin ruokailtuaan ensin kuivilla lehdillä ja muulla helpolla nieltävällä. Itse asiassa metsässä saattoi tulla oikein kodikas olo, kun oli oma pikku maja, tuli ja puunrunko, johon nojailla. Kiraz hymyili itsekseen. Hän oli täällä paljon mieluummin, kuin kaupungissa ihmisten keskellä.
...Vaikka kaupungissa olisi kyllä kapakka~
Kiraz haukotteli makeasti ja nojautui paremmin puunrunkoa vasten, potkien sitten saappaansa pois jaloistaan ja lämmitellen varpaitaan tulen lämmössä. Minä olisin ollut ihan liian väsynyt kapakkaan, hän uskotteli itselleen ja vei kätensä päänsä taakse tukemaan.

Mutta juuri, kun hän oli sulkemassa silmänsä, näki hän liikettä oikealla, pensaikossa. Vaistomaisesti ja salamannopeasti Kiraz vei toisen kätensä miekalleen, joka oli maassa hänen vierellään
"Kuka siellä?!" hän ärähti ja tuijotti järkähtämättä pensaikkoon. Kun pensaikosta sitten jolkottelikin miltei huvittuneen oloinen kettu, laski haltia aseensa maahan ja henkäisi helpottuneena
"Vai repolainen... Mitä sinä haluat? ei minulla ole ruokaa" hän rupatteli, lähinnä pitääkseen seuraa itselleen. Voi kettupoloa, jos luuli saavansa häneltä jotain mahansa täytteeksi. Kirazilla ei ollut mitään eläimiä vastaan, eikä mitään, mitä kettu voisi häneltä haluta varastaa, joten hän ei hätistänyt tätä tiehensä. Enemmän hän piti hiljaisen eläimen, kuin ihmisen seurasta - paitsi tavernassa.
"Kuules kaveri" Kiraz aloitti ja nojautui hieman eteenpäin katse elikon vihreissä silmissä
"Älä sitten yritä mitään, okei? Täällä kuhisee ties minkälaista otusta aina tavallisista elukoista puolidemoneihin ja ihmissusiin, joten jos sinä olet joku taikaolento, niin voisit antaa itsesi ilmi ihan saman tien, hm?" hän vannotti ja lisäsi lauseeseensa vielä mielessään: ja jos et ole taikaolento, niin minä olen vain idiootti joka höpisee metsässä itsekseen ketulle, olettaen, että se ymmärtää jotain....
Cheikki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 06 Syys 2013, 14:58

Kettu

Naisen alkaessa puhumaan henkiolento huvittui. Se näytti muka arastelevan toista, kunnes nainen mainitsi oliko hän joku taikuuden olento. Silloin kultainen kettu otti uhkaavia askelia, mutta se pysähtyi suoraan naisen eteen ja näytti hyvin mairean ketun hymynsä. "Eikös se ole ilmi selvää, ettei näin oudon värinen ja kokoinen kettu voi olla mikään muu kuin taikuuden olento?" vastasi kettu kaikuvalla äänellään. Sen hymy levisi ja sen kaikuva ääni jäi leijumaan ilmaan. Sitten kettu näytti menevän pienoisesti kasaan, ennen kuin se alkoi hehkua omaa kultaista väriään. Se valaisi hehkulaan metsän ja oli tultakin kirkkaampi, kunnes ketun hahmo alkoi nousta kahdelle jalalle. Samaan aikaan sen pää nousi ylös ja sen etutassut kasvoivat. Sen kynnet katosivat ja sormet tulivat tilalle. Takajalat venyivät ja heken ajan päästä siinä seisoi täysissä pukeissä virnuileva mies. Yoh kumarsi naiselle kera naurun.
"Hyvää iltaa, olen Yoh. Hauska tutustua. Vai sanoinsinko, että metsä vaikertaa hyvin kovaa kun teikäläiset revitte oksia ja tallaatte ruohoa. Se saa välillä pään särkemään." mies sanoi ja kallisti päätään. Hän hymyili taas naiselle.

Huvittava haltia. "Puhutteko aina kaikille eläimille noin?" mies kysyi ja pyörähti istumaan naisen viereen. Hänen liikeensä olivat nopeita, kunh än oli taas ylhäällä virnuilemassa naiselle. Yoh alkoi kiertää nuotiota ja naista. Henkiolento oli saanut silmiinsä itse uhrin. Leikkikalun, josta hän ei vähällä päästäisi irti, ei tänä yönä. Mies liikkui arvaamattomasti. hän hymyilis salaperäisesti, jonka takia oli myös hurmannut monia naisia tai silmillään hän oli vietellyt miehiä. Kummin päin vain. Hän oli aina jekkusilla tai sitten tekemässä ystäviä. Yoh kulki hiljaa edestakaisin naisen edessä. Hänen virneensä oli huvittunut. Mies mietti, miten hän saisi naisen pään pyörälle. "Arvaappa mikä minä olen!" mies lähes huudahti innostuksesta, kun oli kerran keksinyt kiusata hieman toista. Hän katsoi odottavasti toiseen.

Mies kuitenkin ei jäänytkään odottamaan vastausta vaan lähti hetkessä pakoon. Hän virnisti. Tehdäänpä hieman tunnelmaa mies mietti ja heilautti kättään piilostaan. Nuotion tuli alkoi nousta ja kasvaa. Se näytti lähtevän elämään. Yohin silmät kiiluivat leikkisästi piilopaikastaan. Kun tuli nuotiosta otti muotoa hänen käskystään. Tuli sai hahmon, jota mies liikutti. Nuotiossa seisoi nyt ihmistä muistuva tuli. Se alkoi liikkua ja samalla tuli näytti leviän yhä vain. Se ei ottanut mihinkään kiinni vcaan pysyi kassa, ihan kuin se olisi oikeasti ollut elävä. Silti se oli Yohin käskyssä. Ihmisen hahmo katosi, kun tuli supistui ja muuttui munan muotoo, joka leijui ilmassa. Sitten se räjähti ja sieltä syöksyi lintua muistuttava hahmo se lensi, kunnes tukahtui, sillä Yoh puristi kätensä nyrkkiin ja tukahdutti linnun. Hän käski nuotion tulen sammua ja se sammui, saaden ympärilleen vain pimeyden.

Mies astui esiin virne kasvoillaan. Hänen neon vihreät silmänsä kiiluivat ainoastaan selkeästi tuossa pimeydessä. Ne näyttivät pelottavilta ja samaan aikaan viehättäviltä. "Olet astunut metsään, jota vartioin minä" kuului kaikuva ääni miehen suusta. Hän hymyili, vaika hymyä ei näkynytkään pimeydessä. Valhe mikä valhe. Tästä vain tuli hauskempaa.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Cheikki » 07 Syys 2013, 01:40

Kiraz

Kettu näytti pienen hetken ihan tavalliselta elukalta, mutta sitten sen olemus yhtäkkiä muuttui - ilmeisesti kyseinen olento oletti paljastuneensa. Kiraz kohotti toista kulmaansa otuksen alkaessa muuttamaan muotoaan. Kirkas valo sai naisen nostamaan kätensä suojaamaan silmiään, mutta hän ei tehnyt mitään sen suurempaa, sillä oletti otuksen olevan ystävällinen. Ainakaan se ei ollut vielä hyökännyt.
Ketusta muotoutui mies. Mies, jota Kiraz tuijotti hyvin, hyvin epäluuloisesti. Toinen kehtasi vielä toivottaa hyvää iltaa... Nenäkäs nuorimies.
"No Yoh, kyllä metsäkin on tappanut monia haltioita. Soiden syvyydessä mätänee varmasti ruumis jos toinenkin, esimerkiksi" Kiraz huomautti nenäkkäästi toisen käydessä väittämään, ettei hän osannut kulkea metsässä - siltä se ainakin hänestä kuulosti. Kettupoika virnuili aivan liian tyytyväisenä itseensä, se sai Kirazin ärsyyntymään. Sitäpaitsi, oliko toisen pakko liikkua noin kamalasti? Toisen seuraava kommentti sai hieman nolostuneen punan kohoamaan haltian poskille
"Hmh, ja entä jos puhunkin? Onko synti tulla hyvin toimeen elukoiden kanssa?" hän kivahti ja vetäytyi lähemmäs puuta istumaan, keskittyen nuotioon, yrittäen näyttää, ettei toisen seura enää viähättänyt. Toinen jatkoi poukkoiluaan, eikä pysynyt hetkeäkään aloillaan. Kiraz olisi hankkinut lapsia, jos olisi kaivannut tälläistä! Hän halusi vain nukkumaan, jotta voisi sitten aamulla virkeänä jatkaa matkaansa... Mutta kettumies näytti olevan toista mieltä: pisti arvoituksen kehiin ja katosi metsikköön. Hetken haltia ehti olla jo helpottunut, ennen kuin nuotio alkoi käyttäytyä kummallisesti.
Neito loikkasi jaloilleen ja tarttui molemmilla käsillään kiinni miekoistaan, kuitenkaan vetämättä näitä vielä ulos huotristaan
"Mitä sinä haluat, kakara?!" hän ärähti. Hänen nuotiotaan ei sörkittäisi ilman seurauksia. Eikä hän muutenkaan pitänyt jekuista. Tai yllätyksistä. Tai mistään, mitä toinen näytti edustavan.
"Tule takaisin sieltä ja tappele kuin mies, jos se on sitä mitä haluat" hän muristi ja perääntyi lähemmäs metsänreunaa nuotion kasvaessa kokoa. Lopulta Kirazin oli nostettava toinen kätensä kasvojensa suojaksi, kun liekit alkoivat käydä vaarallisen lähellä. Yrittikö toinen sanoa hänelle jotain? Ihminen, joka oli muovattu tulesta... Joko toinen kertoi omasta menneisyydestään dramaattisesti, vihasi ihmisiä tai oli vain täysin laho latvastaan.

Tuli sammui. Tässä vaiheessa haltia veti molemmat miekkansa huotristaan ja otti puolustusasennon, mitä helvettiä täällä tapahtui? Olisiko hän säästynyt tältä, jos olisi antanut repolaiselle vähän makkaraa?
"Kuule ipana..." hän sähisi, kun kuuli toisen lähestyvän pensaikosta. Kirkkaan vihreät silmät kavalsivat miehen olinpaikan, mutta totta puhuen Kiraz oli nähnyt pelottavempiakin asioita, kuin kaksi kirkasta silmää. Hän naurahti itsekseen, mokoma nättipoika ei häntä pelottaisi!
"Vai vartioit sinä koko metsää?" Kiraz naurahti ivallisesti
"Ja silti pidät minua suurempana uhkana kuin kokonaista partiota haltioita?" hän jatkoi yrittäen saada selvitystä toisen käytökseen. Hän ei ollut tietääkseen tehnyt mitään väärää, paitsi katsonut havunoksia suojaansa varten, mutta no.... Niin oli moni muukin tehnyt ja selvinnyt metsästä ilman mokomaa kiusankappaletta.
"Voit maistaa terästä, käyttäytyä kunnolla tai lähteä lätkimään sinne mistä tulitkin, valinta on sinun..." Kiraz uhkasi vakaalla äänellä. Hän oli uhkaillut ennenkin, eikä hänen äänesnä enää tärissyt, vaikka hän olisikin ollut hieman epävarma puheistaan.
Cheikki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 07 Syys 2013, 09:40

Kettu

Hän kuunteli naisen vouhkoontunutta ja tasaista puhetta. Miestä huvitti. Häntä kutsuttiin kakaraksi. Eihän mikään kakara enää ollut. Hän oli jo vanhempi kuin tuo toinen. Hän oli elänyt monta sataa vuotta ja tuhansia oli vierähtänyt jo kaksi. "Kuinka huvittavaa." mies sanoi hiljaa. Hän tiesi, että naisella oli aseita, mutta myös hänellä oli. Hän ei halunnut kutenkaan leikin suuntautuvan siihen suuntaan. Mies vei kätensä eteensä ja käsi leimahti palamaan. Sitten Yoh heilautti kättäään kohti nuotiota. Se roihahti palamaan taas, luoden valon, joka oli hetkellisesti kadonnut. Yoh piteli viuhkaa kädessään. Hän katsoi naista kallistaen päätään. Mies avasi viuhkansa ja löyhytteli itseään sillä.
Ehkä hän näytti hieman turhamaiselta, pikkutarkalta, ylpeältä ja ennen kaikkea hän näytti ylempiarvoiselta kuin toinen, mutta hän ei pitänyt itseään sellaisena.

Hän nosti etusorminsa huulilleen. "En haluaisi maistaa terääsi." Yoh sanoi ja hymyili sitten lempeästi. "Olen pahoillani, jos korjaan. En ole kakara, vaikka näytänkin sinua nuoremmalta. Oikeastaan nämä hahmot, jotka omistan ovat vain kuoria ja hahmoja, jotka omaan." henkiolento naurahti kepeästi ja käveli hieman taaemmas. Hän heilautti viuhkansa alas ja se muuttui ohueksi miekaksi. Hän pyöräitti sitä kevyesti ees taas. Henkiolento liikahti ja oli äkkiä suoraan naisen kasvojen edessä. Ihan liian lähellä. Hän oli käyttänyt tuota yllätystä erääseen toiseenkin naiseen. Mies virnisti kepeästi ja perääntyi.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Cheikki » 11 Syys 2013, 22:25

Toisen ääni oli karmivampi, nyt kun oli aivan pimeää. Varsinkin, kun Kiraz ei oikein edes tiennyt, että miksi toinen oli alun alkaenkaan sammuttanut nuotion! Haltia puristi miekkojensa kahvoja tiukasti varautuen siihen,e ttä toinen hyökkäisi yllättäen - aiemmasta päätellen mies oli aika nopea...
Yhtäkkiä nuotio roihahti taas palamaan. Kiraz hypähti pienesti hieman kauemmas nuotiosta mutta piti silti katseensa tiukasti miehessä, joka leyhytteli itseään viuhkalla. Oliko toisella tarvetta purkaa tekemättömyydentunnettaan vai oliko tällä kuuma? Nythän oli yö! Kiraz kurtisti kulmiaan, eikä irroittanut tiukkaa otettaan miekoistaan, vaikka toinen vaikuttikin siltä, ettei hyökkäisi.
"Minulle on aivan sama, että kuinka monta vuosisataa olet elänyt. Vuodet eivät tee sinusta aikuista" hän murahti ja sylkäisi maahan. Hän oli hyvin, hyvin helpottunut siitä, ettein toinen ollutkaan vihamielinen, mutta samaan aikaan häntä pelotti, ettei hän tiennyt, mitä toisella oli mielessään. Ehkä toisella ei ollut selkeitä motiiveja? Ehkä toinen oli joku räyhähenki, tai vain järjiltään?

Kun toinen yht'äkkiä syöksyikin hänen eteensä, ei Kiraz ehtinyt tekemään elettäkään toisen estämiseksi. Nainen tyytyi tuijottamaan toista murhaavasti, kun tämä vetäytyi takaisin omiin oloihinsa
"Mitä sinä leikit? En ole lapsellisella tuulella" hän kivahti ja otti pari askelta otusta kohti. Tai siis, otuksen "kuorta" kohti. Hän halusi toisesta eroon, muttei ollut laisinkaan varma, että onnistuisiko eroonpääsy miekkojen voimalla... Ehkä hänen olisi, argh, keskusteltava toisen kanssa niin kauan, että tämä kyllästyisi?
Lopulta Kiraz totesi, ettei hän voisi tehdä mitään, jos toinen päättäisikin tappaa hänet, joten hän istuutui nuotion eteen hapan ilme kasvoillaan, yhä miekkojaan puristaen.
"Olit paljon mukavempi pörröisenä"
Cheikki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 12 Syys 2013, 19:17

Kettu

Toinen kivahti ja otti pari askelta häntä kohti. Hän itse ymmärsi sen täysin, koska oli jo melkoisen pimeää, joten toinen oli varmasti hyvin väsynyt. Tosin mies ei halunnut vain jäädä tuijottelemaan naista ja saada tuon yrmeitä ilmeitä osakseen, joten miten olisi. Yksi tanssi neitiseni?
Toisen todetessa hänen olevan suloinen pörröisenä mies siihen naurahti. "Kiitos." Tämä sanoi hiljaa ja istui naisen eteen. Mies katsoi nuotiota ja hänen silmänsä loimusivat yhdessä sen kanssa. Sitten hänen kätensä lähti palamaan. Mies samutti kätensä yhtä nopeasti, kuin se oli syttynyt. Hän virnisti nautinnollisen olisena. Yoh kiepsahti takaisin ylös ja hyppi ylös ja alas. Hän halusi tehdä jotakin, mutta mitään hän ei juurikaan keksinyt. "Ah! Aivan! Minä olen mikä olen. Mutta kakaraksi minua ei voi kutsua. Niin.. Ja mikä on neidin nimi?" henkiolento kysyi ja virnisti taas keveästi.

Hän käveli hieman kaummaksi pitäen viuhkaansa selkänsä takana. Viuhka alkoi loistaa ja muuttui ohueksi miekaksi. Hän heilautti sitä hetken ilmassa, kunnes miekka katosi ja mies muuttui takaisin ketuksi. Se liikkui hiljaa ja sen kultainen turkki kiilsi taas. Sitten nuotiosta lähti tuli palloja, jotka alkoivat kieppua ketun ympärillä. Ne imeytyivät tuohon ja saivat sen turkin hohtamaan. Kettu kuitenkin asteli hiljaa naisen luo ja istahti siihen eteen. Viitaten vaikka nojautumista hänen ruhoonsa. "Jos vain kelpaa." ketun kaikuva ja korka ja samalla matala ääni ehdotti lämmin henkisesti. Se tuijotti odottavasti naista ja laski oman päänsä alas. Sen silmät sulkeutuivat, mutta korvat olivat valppaat ja häntä tuntui liikkuvan edes takaisin maata pitkin. Ketun keho aisti jokaikisen metsän huudon. Se tiesi missä kuljettiin, muttei tiennyt keitä siellä kulki. Eikä sitä kiinnostanut.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Cheikki » 17 Syys 2013, 22:26

Haltia seurasi tarkasti ketun liikkeitä. Hän ei uskonut olevansa toiselle kummoinenkaan vastus, mutta hän halusi silti olla täysin tilanteentasalla ja edes kuvitella olevansa tilanteen herra. Kettumies vaikutti levottomalta, eikä pysynyt hetkeäkään aloillaan. Kai se oli tyypillistä tuollaisille "puoliksi-eläimille"... Eiväthän tavallisetkaan ketut metsässä juuri istuskelleet - silti toisen riehuminen hermostutti Kirazia. Hän ei ollut tottunut sellaiseen.
"Sinä vain "olet mikä olet", mutta minun pitää silti kertoa oikea nimeni?" haltia kysyi tyytymättömänä, kohottaen hieman toista kulmakarvaansa. Palkkasoturilla oli kuitenkin rankka päivä takanaan, eikä hän oikeastaan jaksanut enää olla pahalla tuulella. Tästä syystä hän vain henkäisi terävästi
"Kiraz. Olen Kiraz" hän vastasi luovuttaneen kuuloisena. Samapa se, jos toinen tietäisi hänen nimensä, eikö?

Kiraz kaivoi repustaan hieman evästä: pienen paketin, jossa oli kuivalihaa, sekä leivän, joka oli suojattu paperin sisään. Sitten hän nosti repustaan vielä vesileilinsä ja alkoi sitten natustamaan sitkeää kuivalihaansa. Se ei ollut erityisen maukasta, mutta siitä sai tarvittavia ravintoaineita, eikä se vienyt liikaa tilaa repussa - eikä mennyt huonoksi. Haltia seurasi katseellaan, kun toinen hetken leikki taas viuhkallaan ja muuttui sitten takaisin ketuksi. Haltia hymyili pienesti: hänellä oli heti parempi olo, kun toisen uhkaava miehen vartalo oli muuttunut pieneksi ja suloisen pörröiseksi.
"Nyt on parempi" Kiraz kommentoi ja mursi itselleen palan leivästä. Kettu alkoi taas leikkiä nuotilla ja hetken Kiraz oli jo kivahtamassa tälle, mutta ilmeisesti toinen vain imi itseensä energiaa tulesta, tai jotain, sillä tämän turkki alkoi hohtaa tulen kosketuksen myötä...
"Ihan mielenkiinnosta, teitkö tuon vain näyttääksesi nätiltä, vai oliko sillä joku syvempi tarkoituskin?" Kiraz kysyi ketun astellessa hänen luokseen. Kun kettu sitten pyysi saada laskea päänsä hänen syliinsä, pyöräytti Kiraz silmiään, muttei kuitenkaan tehnyt mitään estääkseen toista. Lämmin pikkueläin tuntui oikeastaan ihan mukavalta sylissä pimeänä syysiltana.
"Haluatko vähän kuivalihaa pikkukaveri?" Kiraz kysyi hieman jokellellen. Hän ei oikein ymmärtänyt toisen olevan se sama mies, mikä äskenkin, vaan piti tätä taas vain harmittomana pikkueläimenä. Haltia otti pari isoa kulausta vesileilistään ja hieraisi sitten kasvojaan väsyneenä. Aikoikohan toinen jäädä siihen sittenkin, kun hän menisi nukkumaan? Huomaamattaan haltia alkoi rapsutella kettua pienesti niskasta. Eläimen pehmeä karva tuntui mukavalta sormia vasten.
Cheikki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 18 Syys 2013, 16:52

Kettu

Kettu otti ihan mielellään kuivalihaa ja rapsutuksia, mutta se oli henkiolento, eiklä saanut rauhaa metsän huudoilta eikä muusta sellaisestakaan. Se nautti ihan hiljaa toisen rapsuttelusta. "Se oli vain tylsyyden poistamista, pientä leikkimistä. Mitä olisi elämä ilman pientä leikkimistä?" kettu kuiskasi kaikuvalla äänellään. Sen ääni kuulosti tuulen ja luolan kaiulta.
Äkkiä kettu nousi ylös. Se kiepasahti ympäri ja kuunteli naisen takaa tulevia kaukaa ja heikkoja ääniä. Mielikuvituksen tuotetta ehkä? Ei se voinut olla.

Kettu lähti metsään ja kuunteli hetken aikaa ääniä, se palasi ja katsoi naista. "Ylös, ylös!" kettu ähisi ja tökki kuonollaan Kirazta ylös. Kettu tömäytti tasuaan maahan ja nuotion tuli sammui. Ketun neon vihreät silmät antoivat ainoastaan pientä hohtoa siihen pimeyteen. Henkiolento kuunteli. Nyt maa alkoi täristä ja sitä etovampi löyhkä tuli metsän siimeksestä. Aivan, henkiolentoa muistutta olento, mutta sitä vain kutsuttiin riivaaja hengeksi. Löyhkähengeksi. Ihan sopiva nimitys tälle olennolle.
Haju toki etoi ihan tarpeeksi, mutta kettu ei tyytynyt olennon pällistelyyn. Riivaja henget piti saada pois tieltä ja pois täältä. Sen silmät hohtivat ja sen turkki hehkui nyt tulenpunaisena. Tuli pallot, jotka sen turkki oli niellyt kimposivat pois suorana olentoa kohden. Kettu muuttui takaisin mieheksi. Hän seisoi kahdella jalalla ja piteli nenäänsä. "Vihaan näitä olentoja, onneksi niitä on vähän. Pysy kaukana. Se saattaa haluta tarttua sinuun ja sitten ei ole hyvä olla." Yoh sanoi ja otti viuhkansa. Hän heilautti sitä kertaalleen ja tulisirppi tarttui viuhkan reunoihin, irtosi ja leikkasi hengen kahtia, mutta se ei riittänyt. Henki kun nähkääs oli aikamoisen sitkeä vastus.

Mies huokaisi ja muutti viukansa miekaksi. Hän antoi miekkansa roihahtaa palamaan ja hän oikea kätensäkin roihahti palamaan saman tien. Henkiolento lähti liikkumaan nopeasti ja leikkasi toista henkeä monesta eri suunnasta hyvin nopeasti, niin nopeasti, ettei henki pystynyt tai ehtinyt korjaamana itseään ja lopulta se romahti. Katosi lopulta ja nuotio roihahti palamaan taas. Yoh nuuhkaisi itseään. Hän heilautti päätään etovan näköinen ilme kasvoillaan. "Nyt haisen siltä. Hemmetti..." mies ynisi ja alkoi polttaa hajua pois pienellä, mutta korkealla lämmöllä käsissään.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Cheikki » 27 Syys 2013, 13:43

Kiraz tökki nuotiota pitkällä, ohuella kepillä saadakseen oksien palamattomatkin osat liekkien syötäviksi. Kettu nousi hänen sylistään ja kipitteli metsikköön. Kiraz ei antanut toisen häipymisen vaivata itseään: joko repolainen oli mennyt metsästämään peltohiiriä, tai sitten se oli vihdoinkin jättänyt hänet rauhaan. Haltia nojautui tammea vasten ja antoi pitkän ja voipuneen huokaisun karata huultensa välistä. Hänen oli pitänyt painua levolle jo aikoja sitten, mutta pieni muuttuja nimeltä Kettu oli viivästyttänyt hänen aikataulujaan. Nyt kun karvaturri oli tiessään, ei metsikössä kuulunut muuta kuin hiljainen yön humina, sekä iloisesti rätisevä nuotio - Kiraz sulki silmänsä ja kohensi hieman asentoaan.

"Ylös, ylös!"
Kiraz avasi silmänsä hölmistyneenä ja kompuroi jaloilleen niin nopeasti kuin tokkuraisuudeltaan pystyi: hän oli ehtinyt torkahtamaan ja nyt hänellä oli pasmat ihan sekaisin.
"Mi-Mitä täällä tapahtuu?" hän ehti ähkäistä ja oli jo suuttua Ketulle jälleen sammuneesta nuotiosta, ennen kuin hänen katseensa tielle osui inhottavan näköinen otus, joka ryömi esiin metsästä.
"Mikä helvetti tuo on?" Kiraz kysyi irvistäen ja vei kätensä kasvojensa eteen suojatakseen hengitystään, siltä varalta, että otuksen kaasut olisivat myrkyllisiä. Haltia tarttui huiviin vyöllään ja kietaisi sen vikkelästi kasvojensa ympärille suojaamaan hengitystään mahdollisilta kaasuilta ja nenäänsä kamalalta lemulta. Sitten hän tarttui miekkojensa kahvoihin, mutta vain huomatakseen, että kettu oli jo ampaissut sivaltamaan otuksen kahtia. Viuhkalla. Ei tainnut olla mikään ihan normaali viuhka tuo - Kiraz alkoi saada tarpeekseen kaikista taikaesineistä, miksei mikään voinut ikinä olla sitä miltä näytti?

Kiraz antoi miekkojensa olla. Yoh näytti hoitavan homman kotiin ihan itsekin, eikä haltian varsinaisesti tehnyt mieli koskea tuohon lemupesäkkeeseen. Hän piti kuitenkin tilannetta silmällä siltä varalta, että Kettupoika jäisi alakynteen.
"älä tule liian lähelle, en halua että tuo käry tarttuu" Kiraz tokaisi, kun toinen saapui voittajana takaisin nuotiolle. Haltia tunsi olonsa varsin tarpeettomaksi vain seistessään paikoillaan kun toiset tappelivat, ja se ärsytti häntä. Jos toinen kerran oli noin hyvä taistelemaan, niin olisi ihan hyvin voinut antaa hänen jatkaa nokosiaan ja vain hoidella demonin päiväjärjestyksestä! Kiraz mutristi huuliaan tyytymättömänä (ja katkerana siitä ettei ollut itse päässyt tappelemaan).
"Kuule Yoh... Oletko sinä matkalla jonnekin vai hengailetko vain aina täällä metsikössä?" Kiraz kysyi. Hän tahtoi tietää enemmän toisen motiiveista...
Cheikki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 28 Syys 2013, 09:49

Yoh katsoi Kizarta kut tuo kysyi mitä hän hän teki edes metsässä. "Asun täällä näin, ehkä parin säteen päässä... Kyllä minä hengailen täällä sinun iloksesi." mies vastasi ja väläytti niiitä valkoisia hampaitaan.
Henkiolento katsoi naista. Tuo näytti melkoisen väsyneeltä, eikä ihme. Olihan jo yö. Nuotiossakin oleva tuli alkoi hiipua. Ehkä miehen pitäisi antaa toisen nukkua. Hän nuuhkaisi vielä kerran itseään ja hymyili sitten. "No, nyt voit nukkua ihan rauhassa. Minä nukun tuossa puussa, niin näen jos tulee jotakin. Sinun kannattaa nyt painaa puuta." Yoh kehotti ja hyppäsi nopeasti läheisen puun oksalle. Hän asettui siihen mukavasti ja muuntautui.

Ketun kultainen olemus makasi oksalla. Sen korvat liikkuivat hiljalleen eri suuntiin varmiastaen turvallisuuden. Kettu nukkui rauhallisesti, hän ei tuntenut minkäänlaista varaa ympärilleen. Henkiolento murahteli ja tuhisi rauhallisesti oksallaan.
Se nosti päätään ja vilkaisi naiseen. Kettu murskasi hampaillaan oksan pieniä risuja. Hän heitti ne nuotiolle ja puhalsi siihen perään. Puhalluksen seuraksena hänen suustaan tuli tulta. Se osui risuihin ja antoi nuotioon lisää ytyä ja lämpöä naiselle yöhön. Kettu laski päänsä ja sulki silmänsä. Hän kuunteli tarkkaavaisesti.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Cheikki » 06 Loka 2013, 01:47

// Mitä jos tehtäisiin sillä tavalla, että Kettusi valvoo koko yön vahtimassa Kirazia ja torkahtaa sitten aamutunneilla hetkeksi, jonka aikana haltia pakenee paikalta? :'DD Se toisi toimivan lopun pelille ja voitaisiin aloittaa uusi peli uusilla hahmoilla :3 Ja mä saisin uuden hahmon hyväksyttäväksi! //

Kiraz luovutti. Hän ei pääsisi tuosta kiusankappaleesta eroon tämän päivän puolella. Vaikka tavallaan hän alkoi jo pitää toisesta -tai no ei nyt ihan pitää, mutta kuitenkin-, sillä olihan toinen jo osoittanut osaavansa taistella. Niin ja voivansa muuttua suloiseksi ketuksi. Haltiaa kuitenkin häiritsi, ettei toinen varsinaisesti ollut hänelle ystävällinen eikä ilkeä. Kettu piti hänet varpaillaan koko ajan, eikä Kiraz pitänyt siitä. Hän halusi voida rentoutua.
Mies vaikutti siltä, ettei aikonut häiritä häntä enää tämän illan aikana. Voisikohan siihen nyt luottaa? Kuitenkin olisi taas hetken päästä repimässä häntä hereille... Kiraz katseli hetken oksalla keikkuvaa kettua ja päätti sitten,ettei häviäisi mitään, vaikka yrittäisikin saada hieman unta. Hän oli kuitenkin matkalla tappamaan seuraavaa kohdettaan, eikä hän välttämättä pärjäisi tappelussa, mikäli ei nukkuisi kunnolla. Tietenkin hän pyrki välttämään koko taistelun - olemaan salakavala ja nopea - mutta salamurhaajan ammatissa oli aina riskipuolensa.
"Hyvää yötä" haltia tuhahti tavallaan kiitokseksi ja ummisti silmänsä.

Seuraavan kerran haltia havahtui, kun nuotio päästi pienen kopahduksen, jok kertoi siitä, että viimeisinkin liekki oli sammunut ja saanut hiilikasan painumaan kasaan. Kiraz vilkaisi unisena oksalle, jolla kettu yhä heilutteli häntäänsä tyytyväisenä: eikö tuo pirulainen ikinä nukkunut? Kiraz käänsi kylkeään ja yritti kietoa vaatteitaan paremmin ympärilleen, ilman nuotiota yö oli viileämpi, mutta hänen voimansa eivät riittäneet nuotion uudelleensytyttämiseen. Kaikeksi onneksi kettu oli havainnut myös nuotion sammumisen ja korjasi asian. Kiraz kiitti otusta mielessään: ehkä toinen ei ollutkaan niin huono tyyppi. Kettuhan taisi huolehtia hänestä... Kiraz ei voinut olla hymyilemättä itsekseen, siitä olikin aikaa kun joku oli viimeksi huolehtinut hänestä. Haltia nukahti nopeasti uudestaan.
Cheikki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 06 Loka 2013, 10:50

//Joo, tosin kettu varmaan kyllä tietää naisesi lähdön, koska se on sen verran kuitenkin ovela eläin, ettei päästä saalistaan livahtamaan. Kettu vaikka esittäisi nukkuvansa, mutta tietäisi naisen lähdön. Se sitten vain virnuilisi siinä tyytyväisenä. Ei kettu koskaan ole pahan tahtoinen. Uusi peli, uusilla hahmoilla? Mielenkiintoista! Aloitetaan toki heti, kun saat sen hyväksytetyksi! :3 Sano vain minkä hahmon haluat minulta seuraksi.//

Kettu kuunteli hiljaa naisen tuhinaa, jos se oli edes sitä. Toinen tuntui kuitenkin nukahtaneen. Kettu käänsi päätään ja kuunteli kaukaa kuuluvia askelia. Kettu tiesi kyllä, että naisella oli mahdollisia menoja, eikä toinen halunnut hänen häiritsevän itseään enää. Kettu tiesi sen varsi pitkältä elämän matkaltaan. Se nousi hetkeksi seisoimaan ja ravisteli rauhallisesti kehoaan ja muuttui sitten äkisti mieheksi. Tällä kertaa mies ei katsonut naista hymyillen. Neon vihreät silmät kiiluen se tuijotti naista kuin saalistaan. Mies istui oksalla ja sulki silmänsä. Se nuuhki ilmaa ja kuunteli hiljaa. Sitten sen silmät avautuivat ja mies hyppäsi alas. Hän ei tullut lähellekkään naista. Hän kävi juomassaa pienestä kätäköstä vettä ja hyppi taas oksalle roikkumaan.

Sielä Yoh haukotteli ja muuttui takaisin ketuksi. Se katseli taivaalla kaartelevia pimeään hukkuvia korppeja. Kettu murisi niille ja ne lähtivät. Henkiolento katseli hiljaa taivaalle. Pian alkaisi sarastaa. Kettu painautui takaisin oksaa vasten ja sulki silmänsä. Se ei nukkunut kuin puoliksi. Vähän niin kuin koiranunta se nukkui. Tosin kettu vain varmisti, että nainen pääsisi sitten joskus lähtemään turvallisesti pois. Sinne minne hän ikinä halusikin. Kettu ei estäisi. Olihan tämä vain yhden yön leikkiä.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Cheikki » 06 Loka 2013, 12:20

// Siitä tulee hauskaa :3 //

Kiraz heräsi lopullisesti aamuauringon ensisäteiden osuessa hänen silmiinsä. Hän suoristi selkänsä ja haukotteli makeasti. Kettu näytti yhä olevan oksallaan, mutta tällä kertaa se taisi nukkua... Haltia hieraisi kasvojaan väsyneenä ja antoi katseensa sitten levätä hetken sammuneessa nuotiossa, josta nousi vielä vähän savua. Sitten Kiraz tarttui reppuunsa ja nosti sen vähin äänin maasta. Hänen olisi jatkettava matkaansa, että hän pääsisi joskus perille määränpäähänsä. Nyt, kun kettu nukkui, oli hyvä aika livistää. Kettu tosin saattaisi herätä ja lähteä hänen peräänsä, mutta sittenpähän lähtisi! Hänen olisi jokatapauksessa nyt jatkettava matkaansa...

Kettu ei herännyt - ainakaan näennäisesti. Haltia hymyili voitonriemuisena ja pakeni paikalta vähin äänin. Hän oli kiitollinen siitä, että hänellä oli haltioiden kyky kulkea hiljaa ja ympäristöään vahingoittamatta metsikössä. Sammaleet painuivat hänen askeltensa alle, ja lähtivät kohoamaan jääräpäisesti aina hänen nostaessaan jalkansa niiden päältä. Ollessaan turvallisen matkan päässä Kiraz sujautti kätensä laukkuunsa ja nappasi sieltä hyppysiinsä vähän kuivalihaa, alkaen sitten järsiä sitä tyytyväisenä. Kettu ei ollut lähtenyt hänen peräänsä, ja vaikak se olikin ollut ihan suloinen, oli Kiraz tyytyväinen, että sai taas olla omassa rauhassaan.

//Kiitos peliseurasta! :3 //
Cheikki
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron