Alussa oli Pusikko, Unensieppaaja ja Sokea ||Sovittu||

[Noitarinki]

Nuori nainen ja vanha koira kävelivät jälleen kahdestaan metsässä. Sokeanakaan Azuren ei ollut liian vaikeaa löytää puuston sekaan, ja hän uskoi tarpeen tullen pääsevänsä takaisin kaupungin porteille. Jos ei muuten, niin Panin avulla. Neito värähti hieman, yhä oli kylmä, vaikka aurinko paistoi kirkkaana taivaalla. Hän naurahti itsekseen ja venytteli. Hän piti metsästä ja sen ominaisesta hiljaisuudesta. Kyllähän puut havisivat ja pikkulinnut lauloivat, mutta se oli täysin eri asia verrattuna ihmisten hälinään. Ei hänellä mitään sitä vastaankaan ollut, mutta aina välillä hänkin tarvitsi omaa aikaa.

Hän oli kävellyt jo hyvän aikaa saavuttuaan metsän reunaan, eikä hänellä oikeastaan ollut aavistustakaan siitä, kuinka syvällä pusikossa hän olikaan. Azure oli alkanut kulkea paljon pidemmällä säteellä kaupungin ympärillä, kuin hän oli koskaan tehnyt Nahorissa, eikä sokea oikein ollut tajunnut sitä itsekään. Metsä saattoi olla hyvinkin vaarallinen nuorelle tytölle, varsinkin sokealle ihmiselle. Hänen mahdollisuutensa päästä pakoon eivät olleet kovinkaan hyvät jos joku vihamielinen rosvo tai haltia tai joku muu vastaava kävelisi vastaan. Mutta Azure ei osannut pelätä mitään tälläistä, vaan jatkoi silti enemmän tai vähemmän säännöllisiä kävelyretkiään.

Vaaleaverikkö pysähtyi jälleen kuullessaan koiran lähtevän juoksuun hangessa. Pan! Tyttö kiljaisi lähtien varovasti sen perään. Miten se yhtäkkiä lähtikään noin vain?

//Hiar I finally come~//

[Aksutar]

Sethos

Minkälaista se oikeasti olikaan? Oliko heidän kaupunkinsa oikeasti sen kummoisempi, mitä suippokorvaisten kyhäelmät? Sethos ei omannut minkäänlaista silmää taiteen saatikka sitten arkkitehtuurin suhteen, joten ei hän myöskään voinut sanoa, kumpi oli sitten näyttävämpi näky varsinkin, kun demoni ei uskaltautunut lähellekään ihmisten kaupunkia, vaan tyytyi tuijottamaan sen vankkoja muureja kauempaa. Se, mikä oikeastaan eniten houkutteli astumaan tuohon tuntemattomaan, oli öisin nouseva painajaisten tuntu. Voi, kuinka tuo kaupunki oli täynnä painajaisia, tuskaa ja kyyneliä, epätoivoa Sethos halusi sinne ruokailemaan. Mutta syystä taikka toisesta, ei demoni ollut tehnyt siirtoaan ja käynyt kokeilemaan onneaan.. aikalailla ihmisestä hän menisi massan seassa, mikäli hupun pitäisi päässä, eikä loisi liikaa katsekontakteja ei häntä huomaisi sen erikoisemmaksi humanoidiksi. Ellei sitten ihmiset olleet yli-iloisia ja tunkeilevia, sosiaalisuuden huippuja ja käyneet käsiksi jokaiseen vähänkin syrjäytyneenoloiseen olentoon Tuskin.

Demoni oli jo monta tuntia istuskellut matalan puun oksalla, lähellä metsänreunaa, ei liian kaukana ihmistenkaupungista. Kerta hänellä ei ollut vastuusta tai tehtäviä haltioiden puolella, oli demoni päättänyt alkaa avartamaan hieman maailmaansa ja lähtenyt kyläpahaisesta kiertelemään. Ensinnä hän oli suunnannut haltioidenkaupunkiin, mutta nyt viimeaikoina hän oli viettänyt aikaansa metsässä, milloin missäkin. Kuitenkin, vähintään kahden viikon välein hän pistäytyi viettämään aikaansa takaisin haltioiden seuraan, sillä humanoideilta kirposi paremmin painajaisia hänen ravintoaan mitä taas satunnaisilta metsäneläimiltä.
Viittaansa kääriytynyt demoni seuraili metsän hiljaiseloa, jota kävi kuitenkin rikkomaan vähän oudompi ilmestys. Kauempaa, kaupunginsuunnalta, lähestyi ihminen.. ja koira. Tai no, Sethos oletti tuon olevan ihminen, mikäs muukaan sieltä olisi voinut tulla? Nuori neito, jonka askeltaminen oli jokseenkin hapuilevaa oliko tuo sokea?

Sethos tyytyi seurailemaan kaksikkoa puunoksaltaan, noiden lähestyessä demonia. Unensieppaaja ei niinkään piilossa istuskellut, joten luulisi näkökykyisen huomaavan humanoidin puunoksalla röhnöttämässä, mikäli tarpeeksi lähelle tulisi. Kuitenkaan tämä neito ei osoittanut minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi huomannut puunoksalla hiljaa nököttävän mörököllin.
Yllättäen koira ampaisi liikkeelle. Tulisenoranssit silmät seurasivat karvaisen olennon juoksua kauemmas, samalla kun omistajansa kävi huutelemaan koiran perään. Eipä koira kyllä näyttänyt nyt kuuntelevan.
. Taisi nähdä jäniksen Sethos kävi viimein ilmoittamaan olemassaolostaan, neidon seistessä aikalailla kuuloetäisyydellä puusta, jonka oksalla demoni istui Tuskin tulee hetkeen takaisin ennen kuin kyllästyy ja luovuttaa Eläimet
"Eikö ole vaarallista liikkua yksin metsässä näinä aikoina?" Rauhallisen kyyninen ääni kävi kysymään, demonin tarkkaillessa laiskasti ihmistä...


// AND HIAR I FINALLY COME. Anteeksi kesto T_T //

[Noitarinki]

Neitokainen yritti löytää kadonnutta koiraa, mutta ymmärsi pian, ettei hänellä ollut aavistustakaan mihin päin koira oli mennyt. Azure tunsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pienen yksinäisyyden ja pelon sekaisen pistoksen sisällään. Mitä hän tekisi ellei Pan palaisi, hän ei tiennyt. Mutta lammaskoira tulisi takaisin, se tuli aina takaisin.

Tyttö veti syvään henkeä puristaessaan nyrkkinsä mekkonsa sinisen kankaan ympärille. Hän oli lähtemäisillään jälleen liikkeelle kuullessaan täysin vieraan äänen jostain.... ylhäältä? Sokea kohotti jäänsävyiset silmänsä ylöspäin, etsien äänen lähdettä tyhjällä katseellaan. Hän perääntyi pari askelta ja puraisi huultaan, värähtäen hieman. "Ette nyt ymmärrä, hyvä herra, Pan ei tee sellaista. Ainakaan yleensä..." Azure huokaisi huolestuneena, yrittäen yhä paikantaa toista.

Tämän seuraavat sanat kuullessaan tyttö aukoi hetkisen suutaan hämmentyneenä - mitähän tuohonkin tulisi vastata? Mietittyään aikansa vaaleaverikkö kohautti olkiaan hiljaa naurahtaen. "Luulisin niin, mutta eikö se siinä tapauksessa olisi vaarallista teillekin?" Tytön äänessä oli yhä edelleenkin se kohteliaan neutraali, hieman varautunut sävy tämän puhuessa miehelle korkealla.

Nuori nainen muisti äkkiä kadonneen ystävänsä ja pälyili turhaan ympärilleen. Hänen täytyisi löytää koira äkkiä. "Mutta suokaa anteeksi, herra, minun pitää etsiä Pan."

//Kesto TT____TT Pituus TT____TT molen pahoillani. Inspis yhä vaan hukassa.//

[Aksutar]

Oranssi katse seurasi tarkkaavaisesti, joskin laiskanoloisesti alhaalla pienesti perääntynyttä neitokaista. Ilmiselvästi yllättävä ääni oli toisen pelästyttänyt, eikä Sethos siitä tyttöä käynyt syyttämään. Normaaliahan se oli. Hyvä reaktio oikeastaan, jos häneltä kysyttiin. Ne jotka eivät osanneet tai edes halunneet pelätä mitään, olivat yleensä tasolla tai toisella sairaita tai sitten vain tyhmiä kuten hän itse. Tai no, Sethos ei pelännyt mitään, koska ei tuntenut menettävänsä mitään vaikka henki lähtisi.
Pan oli ilmeisesti koiran nimi, sillä neito kertoi, ettei mokoma yleensä sellaista tee.
Koiralla on koiran luonto, oli se kuinka hyvin koulutettu Demoni tuhahti oksalta, kääntyen paremmin kohden neitokaista oksallaan. Demonista oli huvittavaa, kuinka neito kutsui häntä herraksi. Siitä oli jo turhankin pitkä aika, kun joku häntä sillä tittelillä oli kutsunut. Yleensä kaikki jotka kykenivät näkemään rääsyläisen, eivät todellakaan suoneet moista nimitystä hänelle. Eipä demoni oikeastaan siitä pahemmin välittänyt, hän kun halusi yleensä pysyä mahdollisimman huomaamattomana.

Vaara on suhteellista Jokin, mikä olisi vaarallista sinulle, voi olla vaaratonta minulle Demoni tuhahti oksaltaan, nojautuen nyt kyynärpäillään jalkoihinsa. Katse ei hetkeksikään hellittänyt nuoresta naisesta, demonin tuntiessa pientä, kasvavaa vihaa tätä ihmistä kohtaan. Ihmisiä ylipäätäänkin. Hän oli aikoinaan vannonut tappavansa jokaisen ihmisen, jonka vain näkisi mutta nyt kun edessä oli puolustuskyvytön, hento ja kaiken lisäksi sokea neito, ei demoni jostain syystä tehnyt elettäkään liikahtaakseen aggressiivisesti tuon puoleen. Neidon tappaminen olisi liiankin helppoa Niin helppoa, että se jossain sisimmässä tuntui jopa.. pahalta.
Pitää etsiä Pan vai eksyä metsään? Tummanpuhuva mies tokaisi, hypätessään vihdoista viimein alas puusta. Tai no, tiputtautuminen se enemmänkin oli. Askel kävi laiskan rauhallisesti viemään neidon puoleen, demonin ollessa aikeissa seurata tuota, minne ikinä ihminen päättäisi eksyäkään. Hän piti kuitenkin kunnioittavaa välimatkaa, mikä toisaalta sai tilanteen vaikuttamaan kyttäämiseltä. Kuin korppikotka, joka odotti aavikolle eksyneen eläimen lyyhistymistä.


// KESTO INDEED T_T PAHOITTELUT! //

[Noitarinki]

Sokea tyttö avasi suunsa vastatakseen miehen sanoihin, mutta sulki sen pian tajutessaan, ettei keksinyt mitään. Koiran luonto, niin varmaan. Hän tunsi Panin... eikö? Azure haroi hermostuneena pitkiä hiuksiaan, hänen tosiaankin täytyisi etsiä ystävänsä, mutta eihän hän voinut töykesti noin vain poistua paikalta nyt.

"No... jos sen haluaa ajatella noin. Osaan kyllä pitää huolen itsestäni", tyttö mutisi vähän vaivaantuneena ja kohautti olkiaan. Suurimman osan ajasta hän pärjäsi itse, mutta oli tilanteita, jolloin hän olisi hyvinkin saattanut tarvita muiden apua. Mutta tuon vieraan miehen ei tarvinnut tietää sitä. Tosin Azure ei olisi ihmetellyt vaikka tuo olisi kuvitellut hänen olevan täysin avuton ja kykenemätön omatoimiseen työskentelyyn. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta.

Vaaleaverikkö nosti ehkä jopa hieman loukkaantuneet silmänsä kohti miehen ääntä, kuullen sitten tömähdyksen ja askeleita jonkin matkan päästä. Askeleet tulivat hetken häntö kohti, pysähtyen sitten muutaman metrin päähän. "Sittenpä se nähdään, metsään voi eksyä kuka tahansa." Azure tuhahti hiljaa, kääntyen kannoillaan kohti suuntaa, johon arveli Panin hetki sitten juosseen. Sauvaansa kädessään puristaen sokea lähti tekemään tietään eteenpäin, yrittäen vaikuttaa paljon itsevarmemmalta kuin todellisuudessa olikaan.

//mie pistän silti paremmaksi .A. nyt me yritän kyllä aktivoitua, perskuta vie
! Lomat ja kaikki...//

[Aksutar]

Sokea kävi vakuuttelemaan, että osasi kyllä pitää itsestään huolen. Demoni ei voinut kuin tuhahtaa pienesti moiselle kommentille, jättäen sen sitten omaan arvoonsa. Ehkä sokea puhuikin totta, tuskin neito olisi näinkään kauaa elänyt sokeana, jos ei osaisi tulla toimeen omillaan tai muiden avustuksella. Tai sitten sokea halusi vain vakuutella kaiken olevan kunnossa, vaikkei todellakaan ollut.
Sethos ei kuitenkaan tehnyt elettäkään poistuakseen sokean lähettyviltä, vaan siinä missä neito lähti kulkemaan itsevarmasti eteenpäin, seurasi demoni tuota muutaman metrin takaviistosta. Olisi ollut liiankin helppoa päästää ihminen hengestään, mutta jostain syystä Sethos ei sitä tehnyt. Periaatteessa hänet oli velvoitettu tappamaan jokainen ihminen, joka ei itseään tunnustanut haltioiden liittolaiseksi, mutta kukapa täällä nyt yhden pulsun tekemisiä oli vahtimassa?

Metsään eksyy helpommin jos ei näe ympäristöään Sinä kun et voi ottaa merkille maamerkkejä pahemmin, vai? Sethos jatkoi papatustaan, mikä sinänsä oli harvinaista tälle demonille. Yleensä Sethos oli se, joka pyrki pois keskustelusta, jos joku halusi jutella hänen kanssaan.
Koiran löytäminen voisi olla helpompaa, jos kutsuisit sitä Sethos huomautti hymähtäen, samalla kun jatkoi askellusta sokean perässä. Demoni piti kuitenkin sen kunnioitettavan välimatkan, mikäli neito päättäisikin lyödä sokeansauvallaan hiipparia päin. Eipä sokea häntä pystyisi pahemmin satuttamaan, mutta aina se oli parempi pitää varansa. Ei koskaan voinut tietää, vaikka tämä ihminen omaisikin jotain maagisia kykyjä. Ei demoni kuitenkaan aistinut minkäänlaista magiaa tai auraa lähettyvillä itsensä lisäksi joten todennäköisesti kyseessä oli vain tavallinen ihminen tai sitten erittäin taitava noita.


// askldjldfjgdfg, Tahdon kolmiodraamaan oOo Tahdon myös taas piirtää Azurea koska Azure on <3 //

[Noitarinki]

Azure kuunteli hetkisen miehen puheita, ainakin toinen osasi sentään pitää välimatkaa häneen, eikä kävellyt aivan kyljessä kiinni. Tosin sokea ei ollut ihan satavarma siitä, kumpi olisi loppujen lopuksi pahempi vaihtoehto. Tämä asettelu sai vieraan vaikuttamaan lähinnä joltain karmivalta hämäräveikolta. Mutta Azure ei hennonut mainita asiasta toiselle, liian kiltti kun oli.

"On kyllä totta, etten pysty juurikaan turvautumaan näihin maamerkkeihin, mutta kunhan löydän Panin, niin sen kanssa minulla ei ole minkäänlaista huolta eksymisestä", tyttö sanoi hiljaa pienen hymynpoikasen tehdessä tietään hänen kasvoilleen. Siitä ei ollut minkäänlaista puhetta, mitä tapahtuisi jos hän eksyisi ennen kuin löytäisi lammaskoiran. Noh, ainakaan hän ei ollut täysin yksin. Ainakaan vielä, hänellä ei ollut minkäänlaista aavistusta kauanko toinen aikoi roikkua hänen kannoillaan.

Neito naurahti yhä hieman hermostuneena toisen seuraaville sanoille, päättäen sitten tehdä kuten tämä ehdotti, ja kutsui koiraansa nimeltä. Ei vastausta. Kyllä se löytyisi. Ennen pitkää. Hän jatkoi matkaansa vielä hetken aikaa, onnistuen kerran jopa lähestulkoon kompastumaan, pysyen silti jaloillaan. Tyttö ei sanonut mitään, eikä pysähtynyt vieläkään. Kohta hän pääsi kuitenkin jonkinlaiseen johtopäätökseen ja pysähtyi, kääntyen sitten häntä seuraavan miehen suuntaan. "Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta olen saanut sellaisen kuvan, ettette ole jättämässä minua rauhaan ihan heti?" Platinablondi kysyi yhä yhtä kohteliaaseen tapaansa, pitäen pienen tauon sitten. "Tapanne seurata minua kauempaa on lähinnä ahdistava, jos näin voi sanoa. Olisin siis kiitollinen jos viitsisitte tulla hieman lähemmäs?" Tyttö ymmärsi, että tämä pieni pyyntö saattoi kuulostaa hyvinkin omituiselta, mutta jatkuva katse niskassa ja täysin vieras mies seuraamassa häntä muutaman metrin päässä oli tosiaankin hieman ahdistavaa. "Älkää toki käsittäkö minua väärin", hän lisäsi vielä lopulta, hymyillen hieman entistä avoimemmin. Hän ei hirveämmin luottanut tähän heppuun, mutta silti.

//AZURESTA LISÄÄ ARTTIA, DO IT.//

[Aksutar]

Sokea kävi vakuuttelemaan, että kunhan löytäisi koiransa, ei hänellä ollut mitään hankaluuksia löytää kotiin. Sethosin olisi tehnyt mieli lisätä sana JOS tähän keskusteluun, eihän sitä tiennyt, vaikka koira olisi kadonnut nyt lopullisesti. Sitten sokea kyllä oli pulassa, eikä Sethos tiennyt, riittäisikö hänen välittämisensä toisen, avuttoman auttamiseen. Tosin, tuskin koira nyt henkeään heittäisi ja jos tuo olisi pulassa, olisi mokoma rakki varmasti jo ulissut tai juossut häntä koipien välissä emäntänsä luokse. Sethos löysi kyllä jonkinlaista ironiaa tästäkin tilanteesta. Sokea hukkasi oman koiransa, mutta sai nyt tuntemattoman piskin vaikkei Sethos oikeastaan ollut tosimuodossaan - seuraamaan kannoillaan ilman mitään varsinaista syytä.
Sokea pisti kuitenkin merkille demonin huomautuksen ja kävi huutelemaan koiraansa nimeltä, mutta ei saanut mitään vastausta. Todennäköisesti piski oli löytänyt jonkun pienen eläimen, jota jahtasi nyt niin kauan, kunnes päätti luovuttaa suosiolla ja palaisi omistajansa luokse, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. en edes yrittänyt saada sitä kiinni asenteella.

Sethos seurasi kaikessa hiljaisuudessa sokeaa, kunnes tuo päätti pysähtyä äkisti ja kääntyi kohden takkutukkaista miehenkuvatusta. Sethos pysähtyi niille sijoilleen tuijottamaan sokeaa, joka avasi suunsa. Demoni kävi pienesti hymähtämään ja oli vähällä kohauttaa vain hartioita sokean kysymykseen, mutta eipä se ele olisi neidon tietoisuuteen kantautunut.
Ehkä, ehkä en Sethos tokaisi sokean kysymykseen Ehkä satun vain olemaan matkalla samaan suuntaan. Ei Sethos sitä ääneen halunnut myöntää, että oli lähtenyt silkkaa tylsyyttään tai mielenkiintoaan seuraamaan sokeaa, mutta eiköhän se ollut päivänselvä asia, sanoi demoni mitä tahansa. Kuitenkin, pieni, kuivahko naurahdus karkasi miehen suusta, sokean pyytäessä häntä tulemaan lähemmäksi.
Jos näkisit minut, et todellakaan pyytäisi minua lähemmäksi Demoni aloitti ottaen kuitenkin nyt hitaita, varovaisia askelia lähemmäksi sokeaa Ja eikö ihmisillä ole yleensä tapana tuntea toinen ensin nimeltä, ennen kuin pyydetään lähestymään? Sethos pysähtyi aivan sokean eteen, katsellen lyhyempää tapausta alakanttiin. Demoni oli kuitenkin valmiina ottamaan kädellä vastaan mahdollisen iskun sokeansauvalla, mikäli tuo päättäisikin motata ehkä turhankin lähelle astellutta tuntematonta.


// KYLLÄ! PIIRRÄN! ASAP! //

[Noitarinki]

Kyllä tyttö tiesi, ettei toinen ollut matkalla samaan suuntaan, miksi tuo sitten olisi puussa istuskellut. Ellei sitten lepäämässä, mistäpä hän voisi tietää. Azure ei kuitenkaan sanonut mitään, tyytyi vain hymähtämään hiljaa miehelle. Vaaleaverikkö kohautti olkiaan vieraan seuraaville sanoille, mutta kuuli silti ehkä jopa varovaisia askelia . "Siinä tapauksessa kiittäkää onneanne, etten voi tuomita ketään ulkonäön takia", tyttö vastasi yksinkertaisesti. Tottahan se oli. Hänellä ei ollut oikeastaan minkäänlaista tietoa toisen ulkomuodosta, eikä siten voinut sen perusteella päätellä, mikä mies oikein olikaan. Ei sillä että se juuri nyt häiritsi häntä juurikaan, jos toinen olisi ollut vaikkapa haltia, niin ei hän varmaan enää tässä olisi. Ainakin niin hän oletti, varma ei tietenkään koskaan voinut olla.

Toinen pysähtyi aivan hänen eteensä, mutta Azure ei siitäkään liiemmin liikuttunut. Osa voisi sanoa hänen olevan liian varomaton ja luottavainen, mutta itse hän ei asiaa nähnyt laisinkaan niin. Hän vain oli... niin. Ei tyttö osannut sitä selittää mitenkään paremmin. Hän vain tiesi mitä teki, ainakin yleensä. Ja se oli kyllä saattanut hänet ongelmiin monet kerrat, mutta sillä ei nyt juurikaan ollut väliä.

Hän mietti hetkisen kun mies lopetti puhumisensa. Hän ei tosiaan tiennyt edes toisen nimeä, siinä ainakin tuo oli oikeassa. "Aivan niin, tosiaan, mutta yleensä on tapana esitellä itsensä ensin, ellen ole aivan väärässä. Olen Azure, mukava tavata, hyvä herra. Loukkaannutteko jos kyselen nimeänne?" Tyttö niiasi pienesti esitellessään itsensä. Hän kiersi varovasti edessään seisovan miehen, jatkaen sitten jälleen matkaansa, tällä kertaa jo hieman parempituulisena. Seura ei voinut koskaan olla pahitteeksi. Tai voi, mutta siitä ei tarvinnut puhua.

[Aksutar]

Oliko se sitten siunaus vai kirous, kun ei voinut toista ulkonäön perusteella tuomita? Joskushan se oli hyvä heti aluksi nähdä, millainen hämäräheikki edessä seisoi, ennen kuin moinen pääsi liian lähelle. Toisaalta taas, kaikki tuntuivat tuomitsevan kanssaeläjät liian nopeasti silkan ulkonäön takia Mikä sinänsä oli sääli. Tosin, Sethos ei välittänyt mitä hänestä ajateltiin, sillä demoni ei edes yrittänyt hakea hyväksyntää kenenkään silmissä. Ei ainakaan myöntänyt, että sellaista olisi kaivannut. Sethos päätti kuitenkin olla kommentoimatta mitään sokean toteamukseen, sillä saattoihan tuo olla katkera kommentti oman näkökyvyn puuttumisesta. Ja jos sitä olisi mennyt kommentoimaan Demonille tuttuun sarkastiseen tapaan olisi hän saattanut loukata sokeaa. Sethos ei oikeastaan tiennyt, miksei muka olisi halunnut loukata tätä neitoa? Tuntematon kulkija tuo oli siinä missä muutkin, mutta jostain syystä oli demoni pidätellyt terävää kieltään kaikkein pahimpien herjauksien suhteen.

Sokea kävi kuitenkin niiauksen kera Azureksi, saaden demonin pienesti hämilleen. Oli hän pistänyt merkille toisen teitittelyn jo ajat sitten, mutta nyt sokean käytös alkoi vaikuttaa turhankin muodolliselta. Oliko tuo kenties palvelija vai muuten vain hyviin tapoihin kasvatettu nuori naisenalku?
Sethos Demoni kävi tokaisemaan nimensä, samalla kun sokea päätti jatkaa matkaa. Demoni katsoi hetken toisen perään, kunnes lähti parin nopeamman askelluksen saattelemana kävelemään Azuren perään, saaden lyhyemmän tapauksen nopeasti kiinni omalla askelluksellaan.
Olet outo Sethos kävi tokaisemaan kävellessään nyt melko lähellä neitoa, pitäen kuitenkin pienen välimatkan kaksikon välissä. Ihan vain oman tilan arvostuksen nimissä.
Kuinka usein teitittelet ja kumartelet tuntemattomia?

[Noitarinki]

Azure tyytyi vain nyökkäämään hyväksyvästi toisen esitellessä itsensä Sethosiksi. Varsin mielenkiintoinen nimi, vaikkei hän nimistä mitään tietänytkään. Neitokainen kuuli toisen askeleet ja hymyili itsekseen, jokin tässä tilanteessa huvitti häntä. Yleensä hän oli sejoka seurasi jotakuta, eikä toisinpäin.

Tyttö kohotti kulmiaan yllättyneenä Sethosin sanoista. Vai että oikein "outo"? No, jos sen niin halusi ajatella. "Nyt kun kysyitte niin... aina", hän vastasi kysymykseen. "Se on vain tapa, näen parhaaksi teititellä ja kumarrella kaikille, en halua olla epäkohtelias, jos tielleni vaikka osuisi joku korkea-arvoisempi. Mikä ei ole kovin vaikeaa maanviljelijän sokealle tyttärelle."

"Mutta jos se vaivaa teitä, niin voin toki lopettaakin sen."
Sokea hiljentyi jälleen hetkiseksi, jatkaen hieman varoen matkaansa. Maasto ei ollut mitenkään helppokulkuisemmasta päästä, mutta eiköhän hän kuitenkin pärjäisi vielä jonkin aikaa.

Tähän tilanteeseen sopisi varsin hyvin sanonta "koputa puuta", koska heti kohta seuraavaksi tyttö tunsi maan pettävän jalkojensa alta. Tämän huulilta karkasi pieni säikähtänyt vinkaisu, ja pian hän tömähti ikävästi kuopan pohjalle. Azure räpytti silmiään pari kertaa, yrittäen selvittää päätään sen verran, että ymmärtäisi mitä oikein oli juuri tapahtunut. Hän hieroi kuopan seinämään kolahtanutta takaraivoaan hetkisen, tunnustellen sitten pohjaa varovasti käsillään, etsien sauvansa käsiinsä. Sen hän löysi sentään helposti.

Sitten hän käänsi päätään ylöspäin, muttei tietenkään mitään nähnyt. Vaaleaverikkö nousi varovasti seisomaan tunnustellen vakavempia vahinkoja kuin säikähdys ja pään pienoinen kolahtaminen, ja huomasi jonkinasteisen kivun sävähtävän toista jalkaansa pitkin. Hienoa, hyvinkin hienoa. Se ei varmaankaan ollut mitään vakavaa, mutta vielä tässä vaiheessa hän ei osannut sanoa. Sitä paitsi, nyt hänellä oli suurempiakin ongelmia kuin kipeä jalka.

Kuten vaikka miten hän pääsisi ylös täältä?

[Aksutar]

Azure toi jälleen esille harvinaisen hyvän pointin syystä, miksi teititteli kaikkia. Eihän sokea voinut tietää, keneen törmäsi ja miten kyseiseen henkilöön olisi pitänyt suhtautua, joten kaiketi parempi teititellä valmiiksi. Ylimystö kun saattoi hyvinkin helposti ottaa nokkiinsa, mikäli alempiarvoiset kansalaiset kävivät vahingossakin sinuttelemaan heitä.
Tee miten itse lystäät. Mikä minä olen sinua komentamaan demoni tokaisi Azuren kertoessa, että voisi hyvinkin lopettaa teitittelyn. Eipä se häntä haitannut, mutta ei kokenut sitä tarpeelliseksi. Mikäli tyttö halusi teititellä demonia, ei Sethos käynyt käskemään Azurea lopettamaankaan.

Matka jatkui hetken hiljaisuudessa, Sethosin koittaessa tähystää nelijalkaista karkulaista lähimaastosta. Tietenkin, hän saattoi olla se syy miksi koira pysyi kaukana, mutta eipä demoni tehnyt elettäkään poistuakseen tämän ihmisen rinnalta. Saattoi myös olla, että koira kävisi käyttäytymään aggressiivisesti, jos ja kun palaisi emäntänsä luo ja löytäisi auran omaavan demonin tuon vierestä.
Hiljaisuuden kävi jälleen rikkomaan Azure, tällä kertaa hieman erilaisella tavalla. Yllättäen Sethos kuuli vierestään sen pienen vinkaisun, jonka johdosta tummanpuhuva mies otti askeleen, toisenkin kauemmas neidosta, joka nyt oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Eipä siinä kauaa tarvinnut ihmetellä, minne sokea oli kadonnut, kun maassa ammotti suuri ja syvähkö kuoppa. Demoni käveli hitaasti kuopan reunalle ja kurkkasi alas, nähden sokean kuopan pohjalla. Azure oli selvästi hämillään tilanteesta, mutta ei tuo näyttänyt ainakaan kovin pahasti itseään satuttaneen näin päällisin puolin. Eihän sitä tiennyt, vaikka tyttö jalkansa olisikin murtanut. Ei ainakaan vielä.

Onnittelut. Löysit ansakuopan Sethos tokaisi kuopan reunalta Enkö kertonutkin metsän olevan vaarallisempi sinulle, kuin minulle? Azure tosin sai kiittää onneaan, ettei tässä ansakuopassa ollut piikkejä pohjalla. Mitä ilmeisemmin metsästäjät halusivat saaliinsa elävänä, tai ainakin ehjänä. Lienivätkö sitten turkiksen perässä, hyvin mahdollista. Mutta Azure tuskin kuului metsästäjien saalislistalle, joten oli kai suotavaa auttaa sokea pois kuopasta. Normaalisti Sethos olisi jäänyt kuopan reunalle toljottamaan, kun kuoppaan tippunut idiootti koittaisi pois päästä, mutta sokean kohdalla moinen vaikutti kovin julmalta.
Sen paremmin mitään sanomatta Sethos istahti kuopan reunalle ja tiputtautui siitä varovasti kuopan pohjalle, Azuren viereen. Iskun voimasta kävi demoni pienesti ynähtämään, samalla kun koukisti jalkojaan laskeutumisen yhteydessä.

Kaikkea sitä tekeekin Demoni mutisi lähinnä itsekseen, samalla kun lupia kysymättä kumartui Azuren puoleen ja nappasi tytön käsivarsilleen Pidä kiinni.
Jälleen, pahemmin varoitusta antamatta Sethos toimi oman päänsä mukaan. Demoni kävi koukistamaan jalkojaan pienesti, jonka jälkeen hypähti keveästi yli-inhimillisen korkealle, suoraan pois kuopasta. Demoni laskeutui kuopan viereen, mutta otti vielä muutaman askeleen kauemmaksi ammottavasta ansakuopasta, jottei Azure sinne uudestaan tipahtaisi. Sehän tästä puuttuisikin.
Pystytkö seisomaan omin avuin? Sethos kävi kysäisemään käsivarsillaan kannattelemalta ihmiseltä, samalla ollen valmis laskemaan tuon nätisti maahan, mikäli sokea toisen sylistä halusi pois mahdollisimman pian.


// Hittailu, son kivaa =3= //

[Noitarinki]

Hän oli tosiaankin löytänyt ansakuopan, selvästikin. "Selvä, huomasin sen kyllä itsekin, kiitos", Azure mutisi hiljaa kuopan pohjalta, kuulostaen ehkä hieman huvittuneelta. Hän ei nähnyt tilanteessa mitään huvittavaa, mutta siitäkin huolimatta hän nauroi. Turhautuneesti, mutta joka tapauksessa. "Tosiaan, niin taisit sanoa, olisi ehkä sittenkin pitänyt kuunnella." Hän jätti teitittelyn nyt suosiolla pois, kun kerran oikein itse sai päättää.

Hän tunsi Sethosin tömähtävän viereensä, nostaen sitten päätään tätä kohden, hivenen hämmentynyt ilme kasvoillaan. Miten he nyt pääsisivät pois, jos toinenkin oli kuopassa hänen seuranaan. Tyttö tunsi nousevansa maasta nähtävästi toisen käsivarsille, mikä kaiken järjen mukaan tekisi paosta vielä hankalampaa. Varoituksen kuullessaan neitokainen kietaisi vapaan kätensä varovasti Sethosin kaulan ympärille ennen kuin toinen loikkasi. Hieman turhankin korkealle.

He laskeutuivat takaisin maan pinnalle, joskaan Sethos ei laskenut häntä vielä maahan, saaden siksi vielä osakseen hämmentyneen, joskin mitään näkemättömän, katseen. Hän mietti hetkisen kysymystä, kohauttaen lopulta olkiaan jälleen, miettivänä. "En... ole oikeastaan aivan varma", tyttö totesi hieman vaivaantuneena. Taas vaihteeksi hän oli vaivaksi muille, hienoa.

Jostain kauempaa hän oli kuulevinaan sarjan lyhykäisiä haukahduksia, ja se oli omiaan saamaan hymyn jälleen hänen kasvoilleen. "Onko se vain minä, vai kuulostiko tuo lammaskoiralta?"

//Hittailu, sei haittaa//

[Aksutar]

Sethos tunsi pientä Mitä minä sanoin ylpeyttä itsestään, mutta ei tietenkään käynyt sen enempää mollaamaan sokeaa omalla itseriittoisuudellaan. Vahinko oli sattunut ja Azuren onneksi oli tämä demoni eksynyt tylsyyttään sokean perään. Tosin, jos Azure apua olisi huutanut, olisi Sethos saattanut paikalle tulla muutenkin. Se tosin oli sitten eri asia, olisiko hän silloin auttanut Mutta parempi olla kertomatta sitä sokealle.
Azure ei osannut sanoa varmaksi, pystyisikö seisomaan omin avuin ilman tukea, saatikka sitten kävelemään. Demoni tarkkaili sokean kasvoja kuunnellessaan toisen vaivautunutta toteamusta, nyt kun kerta sai lähemmin tutkia. Jos Azure olisi nähnyt, ei Sethos olisi toista möllöttänyt, lähinnä siksi ettei pitänyt katsekontakteista, mutta myös siksi, ettei halunnut saattaa tyttöä hypnoosin alaiseksi omilla silmillään. Azure taisikin olla ensimmäinen olento, jota demoni saattoi katsoa suoraan silmiin, pelkäämättä vahingossa tai tahallaan saattavansa toista hypnoosiin. Se oli jokseenkin hassu kokemus.

Pian demoni kuitenkin käänsi kasvonsa poispäin Azuresta, tuhahtaen pienesti.
Ei kai muu auta Demoni tokaisi, ottaen muutaman askeleen eteenpäin, mutta pysähtyi niille sijoilleen kuullessa ne samat haukahdukset, jotka ihminenkin.
Saattaa hyvinkin olla Sethos kävi tokaisemaan Azuren kysymykseen lammaskoirasta. Hyvin todennäköisesti se olikin Azuren koira, sillä harvemmin metsässä koiria liikkui yksinään. Ja kerta oli jo ollut odotettavissa, että tuo karvakasa palaisi, ei se olisi ihmekään.
Jos se käyttäytyy aggressiivisesti, saanko lyödä sitä? Sethos kysyi ykskantaan melko oudon kysymyksen, samalla kun lähti ottamaan askelia haukun suuntaan. Yhä demoni kantoi Azurea käsivarsillaan, kunnes tyttö itse päättäisi tiputtautua tai pyytäisi demonia laskemaan hänet alas.


// paitsi jos Sethos syö Azuren, se varmaan haittaa >: //

[Noitarinki]

Sokea tyttö tunsi toisen lähtevän liikkeelle, mutta pysähtyvän sitten uudestaan. Hän hymähti Sethosin myöntäessä, että siellä saattoi hyvinkin olla Pan. Häntä ei niinkään haitannut olla toisen kannettavana, enemmän häntä haittasi se, että hän tunsi jälleen aiheuttavansa ylimääräistä työtä muille. Joten, hän laskeutuisi omille jaloilleen heti, kun se vain olisi mahdollista. Ei siis sillä, etteikö hän arvostanut toisen vaivannäköä. Eikä hänellä kyllä käynyt mielessäkään, että häntä kantoi juuri joku täysin tuntematon mies.

Azure näytti tällä kertaa todellisesti järkyttyneeltä kuullessaan toisen sanat, ja aukoi suutaan hetken aikaa, ennen kuin tyytyi huokaisemaan. "Herranen aika! Miksi ihmeessä se niin käyttäytyisi?" Hän ei löytänyt yhtäkään syytä, miksi vanha lammaskoira käyttäytyisi aggressiivisesti Sethosia kohtaan. Se oli yleensä varsin kiltti, muillekkin kuin hänelle, joskin saattoi ensin vierastaa uusia tuttavuuksia. "Ja jos voisimme kuitenkin jotenkin välttyä väkivallalta?" Hän ei suoraan kieltänyt mieheltä moista, mutta uskoi kuitenkin tehneensä jo pelkällä äänensävyllään selväksi, mitä mieltä oli siitä vaihtoehdosta.


//No sitten .w.//