Kirjoittaja Forte » 01 Kesä 2013, 21:38
Varnefindon yritti varmaankin pysyä positiivisena, mutta Roherdiron oli skeptinen. Hän ei uskonut, että he saattoivat ohittaa tulevaa ukonilmaa. Jyrinä oli vielä kaukana, mutta tummat, raskaat pilvet näkyivät jo horisontissa. Ne olivat kuin paksu huopa, joka peitti taivaanrannan, ja lähestyi hitaasti. Yksisilmä päätti kuitenkin pysytellä hiljaa, ei ollut hyvä idea hermostuttaa Varnefindonia turhaan. Myrskyt olivat ikäviä, jos sattui olemaan ulkona. Metsässä kunnon sateensuojaa kun ei ollut, ja puihin saattoi iskeä salama helposti. Jännittyneisyys näkyi haltian kehossa, hän oli levoton. Sentään Varnefindon antoi Roherdironille muuta ajateltavaa, hänen kysyessä jälleen kolmesta orista.
"Yleensä ne juoksevatkin, mutta nyt metsässä on niin paljon syötävää, ettei kauraämpäri kutsu niitä. Sitä paitsi, jos ne ovat löytäneet tamman, ne seuraavat sitä vaikka maailman ympäri."
Roherdiron hiljentyi hetkeksi, mutta hymyili vähän huvittuneena.
"Sama tuntuu pätevän myös kaksijalkaisiin."
Roherdiron ei koskaan lakannut ihmettelemästä, miten niin iso eläin, vieläpä kolme sellaista, saattoi piiloutua niin hyvin. Mutta kaikki sentään ei ollut täysin piilossa. Hevosilla oli suhteellisen kova ääni, ja hieman kauempaa kuului yksinäinen, pelokas kiljahdus, mikä lähti yleensä eksyneestä hevosesta. Yksisilmän ilme kirkastui selvästi, ja tämä viittoili Varnefindonia seuraamaan. Ainakin yksi oli lähettyvillä.
"Tule. Olemme jo lähellä."
Roherdiron lähti juoksemaan äänen suuntaan, ja metsän hämäryydestä erottui pian suuri, tummanruskea ja mustaharjainen hevonen. Jokin oli saanut sen pelästymään, sillä kaksikon nähdessään, ori tuijotti molempia silmät ja sieraimet suurina, pää korkealla ja etujalkaansa kuopien. Roherdiron nosti hieman kättään, pyytääkseen Varnefindonia olemaan paikoillaan. Ori ei ollut ystävällisellä tuulella, mutta se ei päässyt pakoon, sillä metsä oli käynyt liian tiheäksi niin isolle eläimelle. Roherdiron lähestyi varovasti oria, joka tanssahteli paikoillaan ja yritti nousta takajaloilleen hieman. Sen korvat painuivat tiukasti niskaa vasten, ja koko olemus kertoi "Pysy poissa!".