Karkulaisia

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lotdow » 03 Heinä 2013, 00:39

Oli huojentavaa kuulla Roherdironista lähtevän ääntäkin, mutta se mitä haltian suusta lähti, sai Varnefindonin pysähtymään niille sijoilleen. Kaksinaama tiesi, ettei hevonen halunnut häntä lähelleen, mutta huomatessaan ystävänsä kivun, tuntui Varnesta pahalta vain seistä paikallaan. Hän uskotteli itselleen, että eteneminen vain pahentaisi asioita, joten jäi paikalleen, ottaen jopa yhden pienen askeleen taaksepäin. Kaksinaama saattoi nyt vain seisoa siinä keskellä ei mitään ja kuunnella vahvistuvan ukkosen jyrinää, joka sai hevosen suunniltaan. Varnefindon ei tiennyt hevosista paljoa, mutta hän saattoi ymmärtää kuinka pelokas elikko nyt oli. Kun se hyppäsi eteenpäin nopeaan laukkaan, juosten vain muutamien metrien päästä Varnen ohitse, haltia loikkasi automaattisesti sivummalle ja jäi katsomaan orin perään. He olivat löytäneet ja kadottaneet hevosen, eikä tilanne varmaan voisi tämän pahemmaksi enää koitua. Ukkonen jyrähteli ja taivat oli jo tummunut pilvistä. Viimeisenä he nyt kaipaisivat sadetta.

Hevosta ei enää näkynyt, ja kaksinaama ryntäsi Roherdironin luokse seisomaan, kyyristyen tämän puoleen valmiina auttamaan toisen ylös.
"Kuinka käwi? Zattuuko pahasti?" hän saattoi vain kysellä, osaten tedä varsinaisesti mitään. Hän pystyi näkemään sen verran Roherdironista, ettei nyt taidettu puhua mistään parista mustelmasta. Hevoset olivat vahvoja olentoja, ja nämä sotaratsut joita Varnefindon oli nähnyt päiviensä aikana, olivat varmasti tarpeeksi vahvoja tappamaan kenet tahansa lohikäärmettä pienemmän. Ja jos Roherdironille nyt olisi pahemmin käynyt, Varnefindonilla ei ollut hajuakaan mitä hän tekisi. Haltioiden kylä oli pitkän kävelymatkan päässä, eivätkä he pääsisi sinne tuntiin pariin. Missään muussa suunnassa ei sitten tainnutkaan olla mitään järkevää. Pahinta olisi jos Roherdiron ei nyt itse pääsisi pystyyn.
"Anna kun autan", Varnefindon tarjoutui.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Heinä 2013, 11:38

Oli erikoista mihin kaikkeen keho aina löysi voimaa hetkinä, jolloin luuli kaiken voiman olevan kadonneen. Roherdiron oli huojentunut, että hänen huutonsa oli kuulunut, ja Varne oli päättänyt väistää mieluummin kuin yrittää ottaa oria kiinni. Hevonen katosi samantien metsikköön, muta siihen haltia ei jaksanut enää keskittyä. Hän ei uskaltanut liikkua, rikkoutunut kylkiluu saattaisi puhkaista keuhkon ja hän tukehtuisi. Hyvin epämiellyttävä tapa kuolla. Mutta tähän ei voisi jäädä, ukkonen häilyi yläpuolella ja ties mitä petoja oli liikkeellä. Mutta sentään Varne oli yhä kunnossa, mikä oli helpotus. Tämä oli kuitenkin alunperin Roherdironin ongelma ja hänen hevosensa, joten olisi ollut hyvin epäreilua, jos Varne olisi sotkeutunut siihen yhtään enempää. Joka tapauksessa, haltia oli iloinen, ettei hän ollut yksin.
"Sattuu, mutta se ei suremalla parane."
Roherdiron ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi pitäisi vähätellä tuskaa ja kipua.

Varnefindonin avustuksella Roherdiron nousi jaloilleen, varoen äkkinäisiä liikkeitä. Kyljen kohdalla oli punertava läiskä, hevosenkenkä oli raapaissut potkun lisäksi pienen haavan haltian ihoon. Se tosin oli murheista pienin.
"Yritetään päästä takaisin."
Roherdiron ei voinut näin huonossa kunnossa jatkaa etsimistä, vaikka luovuttaminen ei mukavalta tuntunutkaan. Heidän pahaksi onnekseen, ukkonen jyrähti uudelleen ja pian ensimmäiset sadepisarat.
"Korjaan, yritetään päästä johonkin suojaan."
Hyvin todella oli alkanut tämäkin päivä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 04 Heinä 2013, 02:08

Varnefindon pysyi Roherdironin tukena vielä senkin jälkeen, kun tämä oli taas hitaasti jaloillaan. Sadepisaroiden alkaessa kastella maata hiljalleen, ei haltia saattanut kuin purra huoltaan ja katsoa ympärilleen maastomerkkejä hakien. Hän tunsi miltein jokaisen murikan näillä konnuilla, ja tietäisi varmasti jos jokin luola olisi lähistöllä, mutta nyt ympärillä näkyi vain puita ja pari kivenlohkaretta, kertomatta sen paremmin millä suunnalla kaksikko oli.
"Mutta mihin zuuntaan?" Varne kysyi, vaikkei uskonnut Roherdironilla olevan sen parempaa ideaa missä päin pusikkoa lähin suojapaikka olisi. Ukkonen jyrähti taas taivaalta rajusti ja sade muuttui rankemmaksi, jokseenkaan ei vielä liian haitalliseksi. Päättäväisesti kaksinaama otti ensimmäiset askeleet eteenpäin, katsoen ettei Roherdiron jäisi pois kyydistä. Paikallaan seisoskelemalla he eivät tulisi etenemään ollenkaan, ja ajallaan täytyisi vastaan tulla edes suuri puu jonka alle jäädä hetkeksi aikaa. Ukkosella se ei tosin tainnut olla ideoista parhain.
"Tule, kyllä me jotain keksimme", kaksinaama lupaili ja lähti kulkemaan hitaasti eteenpäin, katse käyden vuorotellen tiessä ja Roherdironissa. Hän oli erittäin huolissaan koko tilanteessa ja se näkyi varmasti kasvoilta.

Haltiat edistyivät hitaasti ja tuuli alkoi tehdä sateesta harvinaisen epämukavan ilmiön. Pian ukkosen voimakas jyrähtely taivaalla sai jo seurakseen kauempana puiden takana näkyvät pienet välähdykset. Uhmakas jyrinä kaikui hetken aikaa ilmoilla ja kaksinaama nurisi oitis:
"Zalamointia minä nyt kaipasinkin!" Toisaalta hän uskoi, että kannattaisi ehkä yrittää pysyä positiivisena. Se vain oli harvinaisen hankalaa tällä säällä.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 04 Heinä 2013, 14:05

Sade oli viimeinen asia, mitä Roherdiron kaipasi. Sen lisäksi, että heistä tulisi kylmiä ja märkiä, sateessa oli vaikea suunnistaa. Se ei ollut mahdottomuus, mutta liian vaikeaa haavoittuneena. Roherdiron mieluusti etsisi nyt vain jonkin kuivan paikan, kunnes myrsky laantuisi. Valitettavasti se tarkoitti, että hevoset saivat nyt pärjätä omillaan. Saattoi hyvinkin olla, ettei haltia näkisi niitä enää. Mutta nyt, se oli pieni ongelma. Heidän pitäisi päästä johonkin suojaan. Sade oli yltynyt, suuria pisaroita ropisi heidän päälleen, kastellen hiukset ja vaatteet miltei samantien läpimäriksi. Roherdiron kävi täällä päin metsää melko harvoin, joten hän ei itsekkään ollut täysin varma, mistä kannattaisi etsiä sateensuoja.
"Rehellisesti sanottuna en ole varma. Mennää nyt ainakin tuonne, metsän tiheys tarjoaa edes vähän suojaa."
Roherdiron osoitti hyvin tiheään kasvavia puita, jotka olivat pysäyttäneet orin. Se, mitä haltia ei ystävälleen kertonut, oli kävelystä aiheutuva kipu, ja pelko, että kylkiluu puhkaisisi häneltä keuhkon. Asian kertominen ei hyödyttäisi mitään, tähän he eivät voineet jäädä.

Roherdiron seurasi ystäväänsä metsän hämäryyteen. Mutta sitä hämäryyttä ja tummaa taivasta valaisi hyvin kirkas salama, jota seurasi kumea jyly. Myrsky oli äitymässä miltei väkivaltaiseksi.
"Älä huoli. Näin syvällä metsässä on hyvin epätodennäköistä, että salama osuu meihin. Lisäksi sataa, joten metsäpalon vaaraa ei ole."
Teoriassa he olisivat siis täysin turvassa salamoinnilta, mutta jos tuuli muuttuisi yhtään rajummaksi, se voisi katkoa suuria oksia tai jopa kaataa puita heidän niskaansa. Hyvin epämiellyttävä ajatus. Lisäksi maa oli nopeasti muuttunut liejuiseksi ja petolliseksi. Asiat eivät näyttäneet kovin hyviltä.
"Yritetään etsiä joku iso ja vanha puu. Ne tarjoavat usein suojaa."
Roherdiron ehdotti, uuden salaman välähtäessä taivaalla.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 16 Heinä 2013, 12:57

"Iso puu, zelvä ze", Varnefindon ajatteli huultaan purren, yrittäen pitää omnan päänsä kylmänä ja kävellessään melkein suon tapaisessa hiekkavellissä eteenpäin, Roherdiron rinnallaan. Varnefindon liukasteli vähän väliä jonkin kiven päälle astuessaan, tiehen muodostuneet lätäköt loiskuen. Jos tämä oli vaikeaa hänelle, niin kuinka vaikeaa se mahtoikaan olla Roherdironille?
"Tuolla", hän henkäisi helpottuneena, kun kaikkien pienempien lehtipudien seasta erottui selvästi suurempi tammi, jonka oksisto jatkui hyvin laajalle alueelle, luonnon oman katon muodostaen. Kaksinaama ei halunnut kuitenkaan kiirehtiä eteenpäin, vaan pysytteli Roherdironin määräämässä tahdissa, vaikka sade piiskasikin vaatteet läpimäriksi. Näinä hetkinä olisi ollut hienoa olla jokin mahtava velho, joka saisi sateen taantumaan sormia näpäyttämällä ja maan kuivumaan yhdellä aivastuksella. Mutta sellaisten voimien kasvattamiseen taitaisi mennä enemmän kuin muutama ihmisikä. Jos sellaisia voimia nyt edes kellään oli olemassakaan.

Varnefindon saattoi vain huokaista helpotuksesta, kun sai jalkansa asetettua kuivemmalle maaperälle. Salamointi ja raju jyrinä taivaalla jatkuivat, mutta vihreä katto korkealla päänsä päällä tarjosi ainakin mieltä rauhoittavaa suojaa. Hän asettui, tai oikeammin lyssähti istumaan paksuun runkoon nojaten ja henkäisi kerran oikein syvään.
"Olen pahoillani hewostesi puolesta", haltia murehti hieman. "Mutta tässä tilanteessa taitaa olla meille mahdotonta edez yrittää niitä etsiä. On parempi että istumme alaz ja ensi alkuun odotamme sateen laantumista. Zitten minä palaan kanssasi haltiakylään, ja hankimme zinulle apua." Varnefindon nosti lakkinsa päästään ja ravisteli siitä vähän vettä pois, kuivaten suojalasiensa pintaa. Tällaiset rankkasateet menivät yleensä aika nopeasti ohitse. Toivottavasti Roherdiron jaksoi odottaa sen hetken.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 16 Heinä 2013, 17:48

Normaalisti sade ei ollut ongelma. Toki se muutti maan liejuiseksi alta aikayksikön, mutta sen päällä tasapainottelu oli oikeastaan vain iljettävää. Nyt se oli hengenvaarallista. Jos Roherdiron kaatuisi, hänen vammansa voisi pahentua entisestään. Hän hengitti nyt jo hyvin varovasti, ettei mahdollisesti rikkoisikeuhkojaan katkenneeseen luuhun. Joten haltia liikkui hyvin hitaasti ja harkitusti. Kipu ei tietenkään parantanut oloa yhtään. Mutta sitä, ja säätä, oli turha jäädä surkuttelemaan, tärkeintä oli nyt päästä johonkin suojaisaan paikkaan odottamaan sateen laantumista. Ukkonen jyrisi uhkaavasti heidän yllään ja aina silloin tällöin pilvien sisällä räjähti salama. Minne he edes olivat kävelemässä? Koko homma tuntui vähän hakuammunnalta. Roherdiron seurasi kuitenkin Varnefindonia, niin nopeasti, mitä nyt vain kykeni. Hänellä oli huono omatunto, että oli vetänyt ystävänsä tähän mukaan.

Yksinkertainen sana kuitenkin kummasti piristi päivää, Roherdiron huomatessa suuren tammen. Se olisi täydellinen sateensuoja, ainakin tilanteeseen nähden. Ainakin he saisivat hieman suojaa. Roherdiron asettui varovasti istumaan kosteahkolle maalle, nojaten tammen massiivista runkoa vasten. Mikä onni, että tämä kyseinen puu oli sattunut heidän polulleen. Sateen ropina lehtikattoa vasten alkoi itse asiassa olla melko rentouttavaa.
"No jaa. Ne kuitenkin ovat vain hevosia. Lisää syntyy."
Olihan se sääli menettää nuoret ja lupaavat orit, mutta jos hieman priorisoi tilannetta, orit olivat melkolailla viimeisenä Roherdironin mielessä.
"Mutta muuten olet oikeassa, emme voi tehdä mitään. En vain ole varma, voinko kävellä haltiakylään asti. Ehkä jos.."
Roherdiron piti pienen tauon puheessaan, hän ei ollut varma, kehtasiko pyytää mitään. Mutta eipä hänellä ollut paljon vaihtoehtoja.
"Jos palaat takaisin tilalleni, olen melko varma, että muut ovat palanneet myrskyn takia kotiin. He tuovat minulle hevosen."
Roherdiron toivoi, että oli oikeassa. Huonolla tuurilla hänen työntekijänsä pitivät sadetta jossain muualla, ja talolla olisi ainoastaan Rincavornon. Roherdironin pikkuveli ei suuremmin pitänyt Varnefindonista, ja ei ehkä edes uskoisi hänen puheitaan. Ehkä se johtui Varnen kasvonaapurista.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Elo 2013, 18:10

Ehdotus palaamisesta haltiakylään oli sekä hyvä että huono. Varnefindon epäili tilanteen uskottavuutta, sillä jos hänen mainettaan kantava suippokorva menisi tallipojille selittämään tämänkaltaista tilannetta talliapulaisille, tai kelle hyvänsä joka paikalla oli, ei ollut mitään varmuutta ilman todisteita että ketä uskoa. Toisaalta he olivat pahassa tilanteessa ja jos Varnefindonin toinen vaihtoehto olisi vain pällistellä siinä tekemättä mitään hyödyllistä, hän oli valmis ottamaan riskin jos toisenkin.
"Yritän olla nopea", hän lupasi ja katsoi Roherdironia, väläyttäen tälle nopean ja puolikkaan hymynkin. Haltia tiesi kutakuinkin missä he olivat, eli ainakin takaisin kylälle hän osaisi sateesta huolimatta. Mutta takaisin tuleminen voisikin olla konsikkaampaa, vaikkei sade varsinaisesti näkymää sen pahemmin huonontanut. Kaksinaama katsoi suurta puuta, jota vasten hänen ystävänsä lepäsi ja sitten ympärillä näkevää, sateen alla kastuvaa maisemaa, yrittäen painaa sen visusti mieleensä, jotta löytäisi takaisin ilman ongelmia.
"Minä palaan. Lupaan sen", hän sanoi vielä, ennenkuin aikaa tuhlaamatta suuntasi takaisin vesisateeseen.

Kaksinaama pinkoi liukkaalla maalla jalat luistellen eteenpäin ja yritti olla piittaamatta siitä, kuinka vesilätäköt saivat hänen saappaansa ja lahkeensa kurasta kirjaviksi. Hän ei suinkaan jaksanut juosta koko matkaa, mutta kiri halki metsikön niin rivakoin askelin kuin hänen kuntonsa salli. Minuuttien vyöryessä ohitse nopeasti kuin sekunnit, hän pääsi vihdoin kauimmaisten talojen luokse, ja sieltä lähelle tiheämpään asuttua kylää. Roherdironin tila ei suinkaan ollut lähelläkään keskustaa, mutta Varne arvioi löytävänsä sieltä paremmin perille, hän kun ei liian montaa kertaa ollut toisen luona kyläilemässä käynyt. Kadut olivat tyhjillään haltiakylään asti ulottuvien sateiden takia, joten kulkeminen katujen halki kävi vaivatta.
Pian Varnefindon löysikin itsensä tallille vievältä tieltä ja juoksi nopeasti kohti taloa.

//Nyt ei ole väliä, skippaammeko vai pelaammeko :3
Ja ultimaattinen anteeksipyyntö kauhesta kestosta!
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 01 Syys 2013, 15:53

Roherdiron hymyili vähän ja nyökkäsi ystävänsä sanoille. Hän oli erittäin onnekas, että oli törmännyt juuri Varnefindoniin etsintämatkallaan. Oli aika riskiä lähteä myrskyisellä säällä liikkeelle, mutta Varnefindon kuitenkin oli suostunut, eikä vaikuttanut erityisen pelokkaalta tai epäröivältä. Kyllä tuollaista ystävyyttä piti kunnioittaa.
"Kiitos. Kunhan olet varovainen."
Roherdiron oli vähän huolissaan ystävänsä puolesta, hän ei antaisi itselleen anteeksi, jos Varnelle nyt sattuisi jotain.
"Odotan kyllä täällä."
Roherdiron totesi, yrittäen ehkä hieman olla jopa hauska. Ei hän tästä varmaan liikkuisi ennen lumentuloa ilman hevosta. Odottelu keskellä myrskyä ei kyllä tuntunut lainkaan miellyttävältä. Roherdironin vaatteet olivat pian aivan läpimärät, mikä sai haltian nopeasti kylmettymään. Mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja, kuin kestää.

Ei ollut mitenkään yllättävää, että Roherdironin veli, Rincavornon, sekä apulaiset olivat lopettaneet karanneiden orien etsimisen ja palanneet takaisin. Koska mysrkyn voimakkuutta oli vaikea arvioida, hevoset otettiin sisälle siksi aikaa. Rincavornon oli juuri vienyt viimeisimmän tamman sisälle, kun hän huomasi liikettä pihalla. Aluksi hän ilahtui, toivoessaan sen olevan Roherdiron, mutta erottaessaan paremmin tuon negatiivisen maineen omistavan kaksinaaman, hänen ilmeensä synkkeni. Rincavornon ei koskaan tulisi ymmärtämään, mitä hänen veljensä oikein näki tuossa kaksinaamassa, että antoi hänen olla ystävänsä.
"Mitä sinä haluat? Roherdiron ei ole täällä, jos häntä etsit. Jos minulta kysyttäisiin, sinun ei ollenkaan pitäisi olla täällä."
Rincavornon sähähti kiukkuisena hampaittensa välistä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 26 Loka 2013, 12:18

Ukkosen viimeiset jyrähdykset paukkuivat vielä taivaalla, kun sadepilvet laskivat sadetta maahan enää kevyenä tihkuna. Salamointi oli lakannut jo hyän aikaa sitten. Toivottavasti koko sadekeli menisi pian ohitse, vaikkei se nyt maata kuivaisikaan ennen huomista. Pilvet ajelehtivat yhä taivaalla ja tuuli oli kova. Puhaltaen märkiäkin lehtiä eteenpäin, kaksinaama ravasi lähemmäs ainoaa hahmoa koko tallipihalla, joka juuri oli tullut ulos hevosten omasta tilasta.

Varnefindonille olisi kelvannut kuka tahansa muu kuin Roherdironin veli juuri nyt, ihan kuka tahansa muu. Kohtalo näytti suovan hänelle juuri nyt vain Rincavornonin, eikä Varnella ollut aikaa ruveta sitä vastaan painimaan. Hän oli hengästynyt juoksemisesta ja puuskuttaen hän käveli haltian luokse, joka jo sihisi hänelle vihaisesti ettei hänen kuuluisi olla täällä. Varne jätti kiukkuisen kommentin huomioimatta.
"Roherdiron.... metsä....." hän huohotti minkä pystyi ja viittoi saapumissuuntaansa. "Onnettomuus..." Kaksinaama tiesi ettei hänelle ollut sanansa lisäksi varsinaisia todisteita tapahtumista, mutta jos Rincavornon välitti veljestään yhtään, hän luottaisi Varneen nyt. Haltia nojautui alaspäin huohottaen, vaatteista vesinorot valuen.
"Meidän täytyy autta häntä", kaksinaama jatkoi saadessaan hengityksensä vihdoinkin tasaantumaan. Hän suoristautui takaisin pystyyn ja katsoi Rincavornonia toivoen että tämä ymmärtäisi mitä tehdä. Eikä se ollut ainut heidän murheistaan, sillä takaisin suunnistaminenkaan ei ollut helpoin mahdollinen osa suoritettavaksi. Varne uskoi osaavansa takaisin, mutta rehellisesti sanoen sen voisi selvittää vasta kun yrittäisi.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 27 Loka 2013, 20:12

Rincavornon ei ollut lainkaan iloinen nähdessään kaksinaaman. Hän tiesi kyllä, millaisia juoruja tuosta kirotusta haltiasta oikein liikkui, eikä hän voinut käsittää, miksi Roherdironilla oli niin outoja ystäviä. Rincavornon olisi voinut vain häätää Varnefindonin pois hevostilalta, mutta hänellä oli epäilys, ettei edes kaksinaama tullut tänne turhaan, varsinkaan tällaisella säällä. Oli onnea, että sää oli lauhtumaan päin, mutta silti satoi yhä. Nuorempi veljeksistä suostui juuri ja juuri kuuntelemaan, mutta häätäisi Varnefindonin heti, jos hänellä ei olisi mitään tärkeää asiaa.

Mutta hänen ilmeensä muuttui, kaksinaaman alkaessa puhua Roherdironista.
"Mitä tiedät hänestä?"
Rincavornon kysyi vaativasti. Jos tuo kaksinaama oli tehnyt jotain, Rincavornon halkaisis hänen kallonsa. Jotain ainakin oli tapahtunut, koska Varnefindon puhui onnettomuudesta. Rincavornonin sydäntä kylmäsi, ja hän oli valmis luottamaan Varnefindonin, vaikka se ei tuntunut hyvältä idealta.
"Saat viedä minut hänen luokseen, mutta tarvitsemme ratsun."
Rincavornon katosi hetkeksi takaisin talliin. Hänellä ei ollut aikaa satuloida hevosia, joten hän puki niille ainoastaan päitset. Hän toi ulos kaksi tavallista pienempää ja hoikempaa oria. Ne eivät olleet sotahevosia, vaan juuri metsään soveltuavia metsästyshevosia. Rincavornon nousi valkean orin selkään, se ei piitannut sateesta lainkaan.
"Tulet samalla hevosella, en halua ottaa riskiä, että karkaat jonnekkin."
Rincavornon ojensi kättään, vetääkseen Varnefindonin hevosen selkään. Haltia piteli kiinni myös kastanianruskean orin ohjaksista, ettei se juoksisi pakoon.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 21 Joulu 2013, 15:02

Varnefindon nyökkäsi Rincavornonin sanoille ja seurasi katseellaan, kuinka tämä poistui nopeasti talliin. Hän ehtisi kertoa mainiosti koko tarinan, kun he matkaisisivat takaisin metsikköön Roherdironia hakemaan, sillä nyt ei ollut hyvä hetki jäädä suotta rupattelemaan. Kaksinaama nosti katseensa pilvien peittämälle taivaalle, nähden vain ankeaa, rakoilematonta harmautta, jolta pisarat edelleen tihkuivat alas hiljaa ropisten. Loppuisit jo, zenkin wietäwä. hän ajatteli. Roherdironin veljeltä ei mennyt kauaakaan hakea kahta hevosta tallista. Hetken ajan Varne luuli jo toisen olevan itselleen, mutta Rincavornon sanoi toisin. Olihan se ymmärrettävää, ei kaksinaama varsinaisesti olettanutkaan saavansa täyttä luottamusta noin viidessä minuutissa, joten hän tarrasi valittamatta Rincavornonin käteen ja nousi tämän taakse istumaan valkean orin selkään. Sitä paitsi, heillä ei ollut aikaa kinastella minkäänsortin kulkutavoista.
"Meidän täytyy kulkea kylän läpi zuoraan Quinniin", hän viittasi kädellään. "Kerron koko tarinan matkalla."

Säälittävä tihkusadekin alkoi viimein kaihkoamaan, kun kaksikko laukkasi halki haltiakylän. Varnefindon toivoi paitsi että he ehtisivät takaisin metsään ajoissa, myös ettei Rincavornonia pahemmin häirinnyt se, miten hän rutisti tästä kiinni pysyäkseen hevosen selässä. Kaksinaama oli ehkä ratsastanut huomattavasti enemmän nyt, kun oli saanut mahdollisuuden kiertää Cryptiä Roherdironin lainaaman Miriman kanssa, mutta ilman satulaa hän ei koskaan ollut viilettänyt. Se tästä puuttuisikin, jos hän hevosen selästä putoaisi.
"Törmäsimme toisiimme, kun Diron oli etsimässä karanneita hewosianne", Varnefindon alkoi kertomaan. "Löysimme yhden, mutta asiat eivät menneet ihan zuunnitelmien mukaan."
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 26 Joulu 2013, 23:00

Rincavornon ei ollut tyytyväinen, ei alkuunkaan, eikä nuori haltia edes yrittänyt peitellä asiaa. Hän katsoi olkansa yli paheksuvasti Varnefindonia, vaikka itse oli kutsunutkin kaksinaaman hevosen selkään. Se ei silti tarkoittanut, että hän pitäisi tuon epäluotettavan hylkiön seurasta.
"Jos johdat minut harhaan, kuorin toisen puolen naamastasi irti."
Rincavornon uhkasi, muttei sen enempää viitsinyt puhua kaksinaamalle. Hänen ajatuksena olivat sillä hetkellä ainoastaan loukkaantuneessa isoveljessä ja halussa auttaa häntä. Rincavornon ohjasi hevosensa Varnefindonin ohjeiden mukaan. Kovin nopeasti ei uskaltanut ratsastaa, maa oli edelleen märkää ja petollista, ja jos nyt valkea ori liukastuisi, se voisi olla tuhoisaa heille kaikille. Mutta Rincavornon oli lähes yhtä taitava, kuin veljensä. Hän piti yllä tasaista, rauhallista, mutta samalla voimakasta laukkaa, joka oli tilanteeseen nähden tarpeeksi sopiva.

Yllättävän vähän Rincavornon reagoi siihen, että Varnefindon piteli hänestä kiinni matkan aikana. Nuorempi haltiaveljeksistä alkoi pikku hiljaa hyväksyä seuransa, vaikkei vielä tähän luottanutkaan. Kurjaa oli se, että hän oli oikeastaa Varnefindonin tiedon armoilla, eikä vahvaluonteinen haltia ollut tottunut sellaiseen. Hän oli aina itse päättänyt missä meni ja miten asiat teki. Kuullessaan kaksinaaman selityksen, Rincavornon tuhahti.
"Tyypillistä. Hän ei osaa koskaan perääntyä ajoissa."
Haltia mutisi, ja hidasti hevosten laukkaa, kunnes se pysähtyi. Tie haarautui.
"No, minne nyt?"
Hän katsoi kanssamatkustajaansa.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 08 Tammi 2014, 20:13

Varnefindon ei kommentoinut Rincavornonin uhmausta, kunhan puri vähän huultaan. "Zitten ei kannattane johtaa harhaan", hän ajatteli. Tai ainakaan yrittää. Ei ollut vaikeaa huomata miten vähän Rincavornon halusi jakaa ratsun hänen kanssaan, tai ylipäätään olla tekemisissä kaksinaaman kanssa. Eikä Rincavornon ollut tainnut tarkoittaakaan sitä minkäänlaiseksi salaisuudeksi, mitä tämän eleistä saattoi huomata. Varne yritti olla välittämättä, mutta tunsi eittämättä olonsa hermostuneeksi Roherdironin veljen seurassa, kuin olisi ollut uhmattuna jatkuvasti. Varne henkäisi syvään. Roherdironin puolesta hän voisi kuitenkin kiertää vaikka koko Cryptin edessään istuvan kiivaanpuoleisen haltian kanssa käsikynkässä, jos olisi pakko. Ainakin hän uskoi voivansa tehdä sen.

Rincavornonin hidastaessa hevosen vauhtia, Varne ehti arvata kysymyksen, ennenkuin toinen edes sitä aloitti. Hän kävi aluetta läpi katseellaan ja yritti löytää mahdollisimman monta maamerkkiä. Toistaiseksi he olivat metsätiellä, ja sitä oli helppo seurata. Ei kuitenkaan veisi liian kauaa, ennenkuin he joutuisivat siirtymään merkitsemättömille poluille, ja niistä vaiheista Varne kantoi huolta.
"Oikealle", hän vastasi ja viittasi vielä kädellään suuntaa. "Zeuraamme polkua vielä hetken, mutta pelkään pahoin että zuurimman osan matkasta joudumme kulkemaan puiden zeassa." Toinen vaihtoehto olisi toki pysytellä polulla mahdollisimman pitkään, mutta se saattaisi, ja todenäköisesti suurentaisikin eksymisen riskiä. Kuljettu polku oli muutenkin vaikea hahmottaa väärinpäin.
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 09 Helmi 2014, 01:25

Oli ihan tarpeeksi vaikea muutenkin löytää jotain minimaalista polkua josta Varnefindon puhui, mutta aikaisempi sade ja myrsky olivat tehneet metsästä vaikeakulkuisen, liejuisen ja liukkaan. Joitain isoja oksia oli pudonnut tielle eikä niiden yli voinut hypätä, sillä hevoset eivät voineet ottaa tarpeeksi vauhtia tiheässä metsässä. Sen sijaan ne piti kiertää, mikä aiheutti enemmän ajan kulumista. Rincavornon oli hermostunut veljensä puolesta, eikä kaksinaaman läsnäolo auttaut yhtään. Mutta huoli Roherdironista oli isompi kuin inho Varnefindonia kohtaan, joten nuorempi haltiaveljeksistä unohti hetkeksi kaunansa matkakumppaniaan kohtaan. Hänellä kun ei ollut paljoakaan mahdollisuutta, kuin luottaa toisen sanoihin.

Maasto ei ollut helppokulkuinen, se alkoi muuttua kivikkoiseksi lähellä luolaa, joten Rincavornon hyppäsi alas hevosen selästä.
"Parempi jatkaa jalan."
Se ei ollut ehdotus, se oli toteamus, ja Varnefindonin oli paras totella, jos hän halusi vielä Rincavornonin olevan hyvällä tuulella. Rincavornon katsahti hieman kaksinaamaa. Hän ei yleensä ollut erityisen kohtelias vieraille, varsinkin, jos niistä liikkui huhuja, kuten Varnefindonista. Mutta poikkeus vahvisti säännöt.
"Hei..Kiitos, että tulit mukaan. Olisit yhtä hyvin voinut vain lähteä karkuun, mutta tulit hakemaan minut. Kiitän veljeni puolesta."
Rincavornon mutisi.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 11 Huhti 2014, 20:21

Varnefindon antoi käskylle vain nyökkäyksensä ja liukui alas hevosen selästä epätasaiselle maastolle, hakien tasapainoaan hetken aikaa. Maasto oli vetistä ja kasvien lehdet nuokkuivat alaspäin. Haltia katsoi maastoa hetken aikaa ja muisteli tulemaansa reittiä. Heidän täytyi olla oikeilla jäljillä, sillä hän muisti vanhat lehtipuut hyvin. Hän katsahti luolaa hieman epäilevästi, peläten sieltä loikkaavan esille jotain epäystävällistä. Rincavornonin lausuma kiitos sai hänet kääntymään katsomaan toista. Hän mietti hetken sanojaan, ja tiesi mitä ajatteli. Hän ei tehnyt tätä Rincavornonin vuoksi, ei edes siinä yhteydessä että tämä oli Roherdironin veli. Hän teki tämän siksi, että Roherdiron oli hänen ystävänsä, ja ollut hänen tukenaan aina tarpeentullen.
"Roherdiron on hyvä ystäwä. Ja minulla on kunniani", hän vastasi Rincalle. "Meillä molemmilla." Hän viittasi Mornaan ja vaikka tämäpuoli naamasta oli täysin ilmeetön, Varnefindon tiesi tämän olevan kanssaan samaa mieltä. Mornallakin oli oma kunniansa, niin vaikeasti huomattava kuin se olikin.

"Mutta nyt ei ole hetki sywällisille keskusteluille", hän totesi sitten ja viittasi kohti pusikkoa joka näytti vain valtavalta läjältä märkiä vihreitä puskia ja aluskasvillisuutta, jatkaen: "Hän on, edellyttäen että hän pysyy zamassa paikassa, zuuren lehtipuun juurella. Muistaakseni ze oli tammi." Hän ei ollut pahemmin kiinnittänyt huomiota puihin ja juuri nyt hän omisti koko lähimuistinsa reitille joka heidän täytyi kulkea. Varnefindon lähti tarpomaan kasvillisuuteen sillä oletuksella että Rincavornon pysyisi ongelmitta hänen perässään.
"Meillä ei ole enää pitkää matkaa taitettawana", hän lupasi ja piti katseensa edessäpäin, nostaen sen kuitenkin nopeaan vilkaisuun taivaalle. "Ehkä."
Lotdow
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron