Karkulaisia

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 15 Loka 2015, 19:55

Varnefindon silmäili hyllyä. Nuorena hän oli toivoinut voivansa alkaa kirjailijaksi, mutta seikkailujen lukemisen sijasta hän oli päätynyt kokemaan niitä itse. Varnefindon ei ollut varma, pitäisikö hänen kokea itsensä onnekkaaksi. Kenties vanhana hän kirjaisi ylös kaikki seikkailunsa, jos hänen elämänsä olisi silloin yhtään rauhallisempaa. Hän kurotti kohti punakantista kirjaa. Roherdironin ääni kuitenkin pysäytti hänet ja haltia katsahti olkansa ylitse yllättyneenä. Näky oli rauhoittava ja Varne vastasi hymyllä. Mieluusti hän olisi kahminut hyllystä kokonaisen kirjapinon tutkittavakseen, mutta se saisi odottaa.Hän kääntyi ympäri ja henkäisi hyvillään ajatellessaan ruokaa. Hänen mahaansa oli poltellut siitä asti kun hän oli noussut kylvystä, puhumattakaan kaikista äänistä mitä sieltä pääsi vähän väliä.
"Söisin vaikka paperia tällä hetkellä", hän totesi, mahan säestäessä puhetta matalasti muristen. Totisesti, jos joku olisi nyt liitänyt sisään ovesta käsissään lautasellinen paperia, olisi hän syönyt sen. Ajatus kaikista niistä paperiviilloista kurkussa oli vain epämiellyttävä. Varnefindon seurasi Roherdironia kohti keittiötä. Rincavornonista ei näkynyt vilaustakaan, mikä ei sinänsä haitannut Varnea. Hänen suhteensa haltiaan pysyi monimutkaisena.

Ajatukset siirtyivät Rincavornonista Mornaan ja tämän lupaukseen puhua Roherdironin kanssa. Varnefindonia hermostutti ajatuskin. Haltianpuolikas pakkasi olemaan arvaamaton, eikä hänen lupauksiinsa ollut läheskään aina luottaminen. Varnefindon pohti, ottaisiko asian puheeksi, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Roherdiron osaisi olla varovainen, hän tiesi sen. Varnen takaraivoon hiipi kuitenkin pelottava idea Mornan käyttävän haltian heikon tilan hyväkseen ja pistävän tämän kylmäksi. Hän hätkähti omia ajatuksiaan. Ei Mornalla ollut yhtään hyvää syytä satuttaa Roherdironia, saatika yrittää tappaa. Varnefindon olisi halunnut läpsäistä itseään saadakseen ajatuksensa kuriin, mutta sen sijaan vain puuskahti itsekseen ja lakkasi tuijottelemasta tyhjästi kohti seiniä. Hän oli liian nälkäinen jaksaakseen vaivata ajatuksiaan ongelmallisella kasvonaapurillaan.

//Olen palannut
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 16 Loka 2015, 18:38

Vaikkei Varnefindon sen kummemmin myöntänyt kuin kieltänytkään mieltymystään lukemiseen, Roherdiron näki hänen kasvoiltaan, että kirjat olivat lähellä miehen sydäntä. Kieltämttä, jos Roherdiron ei ollut hoitamassa hevosiaan, hän luki mieluusti. Se oli rauhoittavaa ja kirjojen avulla saattoi tempautua vaikka millaiseen seikkailuun ja tapahtumaan. Ja tietysti oppia uutta. Mutta oletettavasti he molemmat söisivät mieluummin nyt kuin lukivat mitään. Kuten Roherdiron oli todennut, Rincavornonissa oli omat oikkunsa, mutta hän sentään tosiaan laittoi hyvän aterian. Se oli melko yksinkertainen, mutta täyttävä. Tummaa leipää, hunajaa, paksua kermaa, riistalihaa ja paljon, paljon kasviksia sekä hedelmiä. Ja teetä. Veljesten aterialla oli aina mukana voimakasta yrttiteetä. Kunhan nyt Varnefindon irroittautuisi kirjahyllystä ja tulisi aterialle.
"Kunhan et syö kirjojani."
Roherdiron naurahti hiljaa ja viittasi sitten Varnefindonia tulemaan mukaansa. Mutta Varnefindon tuntui olevan omissa aatoksissaan. Roherdironin nauru sekä hymy tyrehtyivät, hänen katsoessaan ystäväänsä huolestuneena. Jokin painoi hänen mieltään. Varnefindonin puuskahtaessa jokseenkin turhautuneena, Roherdiron tuli lähemmäs ja laski kätensä Varnefindonin olkapäälle.
"Mikä on, ystäväni? Ajatuksesi näyttävät olevan ihan muualla, kuin kirjoissa tai edes ruuassa."
Jostain syystä Roherdiron epäili, että tässä oli kyse pahamaineisesta kasvonaapurista, mutta hän ei halunnut tehdä olettamuksia. Varmasti Varnefindon kertoisi hänelle. Päivä tosiaan oli ollut pitkä ja uuvuttava, joten saattoi hyvinkin olla, että Varne olisi vain väsynyt kaikesta kokemastaan.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 09 Tammi 2016, 18:41

Ystävän kosketus olkapäällä lämmitti, muttei voinut ajaa pois mielessä kummittelevia ajatuksia. Hän tarrautui lämmön tunteeseen kiinni kuin olisi ollut hukkumaisillaan. Varnefindon katsoi Roherdironia huolen varjostamin silmin ja laski hitaasti hänen kätensä päälle omansa.
"Tiedät, että luotan sinuun ystävänä. En ole koskaan tavannut ketään, joka osaisi valita sanansa yhtä viisaasti", hän sanoi hiljaa. "Morna lupasi puhua kanssasi, mutta tiedät yhtä hyvin kuin minä, miten arvaamaton hän on. Olethan varovainen?" Olisi vastaus mikä hyvänsä, Varne oli erittäin varma siitä, ettei se kohentaisi hänen oloaan. Hän toivoi, että Morna osaisi käydä edes yhden sivistyneen keskustelun, mutta pelkkä toivominen ei taannut mitään. Joskus asiat olivat helpompia, kun hänen ei tarvinnut huolehtia muista - eivätkä muut huolehtineet hänestä.
"Älä murehdi minusta", Varne lausahti vielä ja taputti kevyesti pari kertaa ystävänsä kättä. "Tärkeintä on, ettei sinulle käy mitään. Jos Morna yrittää jotain, lyöt vaikka minulta tajun kankaalle." Hän tiesi, ettei Roherdiron ollut väkivaltainen, eikä varmasti tahtonut satuttaa ketään, ei ainakaan ystäviään. Hän pelkäsi, että se estäisi Roherdironia puollustamasta itseään, jos tilanne karkaisi käsistä. Siksi Varnefindon katsoi ystäväänsä vakavana silmästä silmään.
"Lupaa, että olet varovainen." Se oli enemmän käsky kuin toive ja sen sanottuaan haltia veti kerran syvään henkeä rauhoittaakseen itsensä.

He olivat jo puhuneet tarpeeksi. Väsymys ja nälkä olivat vaarallinen yhdistelmä ja Varnesta tuntui, että jos hän joutuisi odottamaan vielä hetkenkin pidempään vatsantäytettä, hän alkaisi itkeä ääneen. Koko lyhyen matkan ruokapöytään Varne yritti keksiä jotain piristävämpää puheenaihetta, mutta mieleen ei juolahtanut mitään. Toisaalta Varnefindon oli tyytyväinen hetkelliseen hiljaisuuteen, jonka aikana pystyi ryhdistäytymään ja kasaamaan ajatuksiaan. Hän tunsi olevansa vaivaksi, etenkin nyt kun Roherdironilla oli ollut jo valmiiksi raskas päivä takana.

//Anteeksi ihan törkeän mittaisesta kestosta ja joudun valitettavasti ennustamaan toista pitkää hiljaisuutta kirjoitusten takia :I
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 12 Tammi 2016, 23:55

// Ei mitään ongelmaa. Minulla on aikoinaan itsekin ollut kirjoitukset, tiedän, miten paljon aikaa ne voivat viedä :> //

Oli aina mukavaa kuulla olevansa luottamuksen arvoinen, mutta se, että luottamus tuli ystävältä, teki asiasta vielä enemmän mukavan. Varne luotti häneen. Jostain syystä Roherdiron epäili, ettei Varne sanonut niin kovin monelle. Miten hän itse uskaltaisi luottaa kehenkään, jos kaikki lähinnä pelkäsivät ja hyljeksivät häntä Mornan takia? No, ainakin Varnefindonilla oli yksi paikka, johon hän halutessaan voisi aina palata, ja jossa hänet otettaisiin vastaan ystävänä ja toverina. Täällä ei kukaan katsoisi häntä kieroon (paitsi ehkä Rincavornon, mutta hän oli asia erikseen). Roherdiron hymyili vähän.
"Voin luvata olevani vain niin varovainen, mitä Morna sallii. En aio satuttaa sinua, vaikka hän hyökkäisikin."
Kuitenkin Roherdiron tunsi olonsa melko itsevarmaksi. Syystä tai toisesta hän epäili saaneensa myös Mornaan jonkinlaisen kontaktin. Luottamuksen tai kunnioituksen. Hän ei uskonut Mornan olevan hyökkäävä. Siltikin, heidän olisi parempi keskustella jossain, missä tarvittaessa Roherdiron voisi pitää Mornaa aisoissa. Varsinkin nyt, kun hän oli huonossa kunnossa. Mutta Varnefindonin huolestunut katse ja kosketus saivat myös Roherdironin itsensä hieman epävarmaksi. Paremmin tietysti Varne tiesi Mornan käytöksestä, vaikka Roherdiron halusikin uskoa parasta.
"Hyvä on. Minä lupaan."
Kyseinen lupaus piti sisällään myös sen, että Roherdiron taltuttaisi Mornan vaikka väkivalloin, jos oli pakko. Toivottavasti siihen ei kuitenkaan menty.

Kuitenkin oli aika syödä. Ehkä Mornasta voisi huolehtia vähän myöhemminkin, ei toinen kasvonaapuri kuitenkaan nähtävästi ihan heti ollut tulossa paikalle riehumaan, joten he saattoivat sentään syödä turvallisesti.
"Ota mitä mielesi tekee. Toivottavasti ruoka kelpaa, luonnollisesti Rincavornon ei voinut tietää, mikä on suosikkiruokaasi."
Roherdiron totesi, istuessaan pöydän ääreen.
"Oletko miettinyt, mitä teet seuraavaksi ja mihin menet?"
Roherdiron kysyi samalla, kun kaatoi itselleen ja Varnefindonille kupilliset kuumaa teetä.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 17 Huhti 2016, 13:26

Varnefindon hieroi innostuneena käsiään yhteen, kun edessä avautui houkuttelevan näköinen tarjonta ruokaa. Oli kulunut pitkä tovi siitä, kun Varne oli ollut kenenkään luona syömässä. Haltiaa ei tarvinnut käydä kahdesti kehottamaan ja tyytyväinen hymy naamallaan hän istahti tuolilleen. Hän lapoi lautaselleen tasaisen annoksen sekä leipää että kasviksia, ihaillen myös riistalihaa. Hänestä tuntui että haltioiden keskuudessa kovin harva vaivautui sitä tarjoilemaan, mutta Varnefindon oli aina ollut mieltynyt riistaruokaan.
"Rincavornonille kiitos tästä", hän sanoi. Haltia ojentautui vastaanottamaan Roherdironilta teen, sen miellyttävä tuoksu tuoden veden kielelle. Leipää mussuttaessaan, hän pystyi vain vähän kohauttelemaan olkapäitään toverinsa kysymykseen.
"Olen harkinnut vaeltavani pohjoiseen", hän kertoi heti leivänpalan nieltyään. "Tai ehkä merelle, en ole vielä päättänyt." Toisinsanoen kauas täältä, ei kai sen väliä minne, Varnefindon ei ollut tullut juuri uhranneeksi ajatuksiaan suunnitelmien tekemiseen. Hänen olisi ehkä kuitenkin pakko käydä haltioiden piilopaikassa valmistautumassa ennen lähtöä.
"Toisaalta vuoret houkuttelisivat", hän jatkoi puhumista. "Olisi kiintoisaa kohdata uusia olentoja." Yksin vaeltamisessa oli se hyvä puoli, ettei tarvinnut sopia kenenkään kanssa minne matkasi - sääli, ettei Varnefindon koskaan matkustanut yksin. Hän epäili, että Roherdironilla olisi töitä täällä talleilla. Sääli; hän olisi hyvää retkiseuraa.

"Liittyykö Rincavornon seuraamme?" hän kysäisi. Haltia ei ollut varsinaisesti edes tullut ajatelleeksi, missä toinen haltia hiihti. Liekö tämä syönyt jo ennen heitä? Varnefindon siirtyi jo santsikierrokselle. Hänen nälkänsä oli niin hurja, että hän sortui jyystämään ruokaa menemään tahdilla, jossa makuelämykset jäivät toiseksi.
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 07 Touko 2016, 12:37

Roherdironista oli lähinnä vain miellyttävää huomata, että pöydän antimet kelpasivat Varnefindonille. Melko harvoin veljeksillä oli vieraita talossaan, joten oli mukavaa jakaa ateria jonkun kanssa. Siinä oli myös jotain tietynlaista symboliikkaa, aterian jakaminen perheen ja ystävien kanssa. Ruokapöytä oli se alue, missä muukalaisesta saattoi tulla läheinen ystävä, sillä eihän kukaan vihollisen tai ventovieraan kanssa halunnut jakaa ruokaansa. Vaikka olihan Varnefindon muutenkin hänen ystävänsä, oli ruokaa pöydässä tai ei. Roherdiron oli ihan yhtä nälkäinen tapahtumien jälkeen, mutta syöminen ei estänyt häntä kuuntelemasta ystäväänsä ja jakamasta keskustelua. Roherdiron hymähti pikkuisen, kuullessaan Varnefindonin vastauksen.
"Pohjoinen, vuoret, meri..minusta vähän kuulostaa siltä, ettet niinkään välitä, mihin olet menossa, kunhan pääset vain liikkeelle. Ei sillä, että paheksuisin. Päämäärä ei aina ole tärkeä, vaan itse matka, vei se sitten mihin tahansa."
Roherdiron pohti ääneen, samalla kun mursi itselleen palan leipää.
"Minä pidän merestä."
Haltia totesi, ilman mitään sen suurempaa syytä. Luultavasti ellei hän kasvattaisi hevosiaan, hän lähtisi merille, tai ainakin meren ääreen. Siinä oli jotain kesyttämätöntä kauneutta ja vapautta, jota ei voinut kokea metsässä. Mahtoikohan sitä saada tilaisuutta joskus lähteä? Kyllähän Roherdiron oli vapaa kulkemaan, Rincavornon ja tallipojat osasivat kyllä hoitaa hevosia sen aikaa, mutta oli jotenkin kurja ajatus lähteä yksin, ilman mitään tiettyä syytä. Kenties Roherdiron oli sen verran kiinni ammatissaan, ettei halunnut lähteä seikkailuihin ihan liian yllättäen.

Roherdiron nosti katseensa ateriastaan Varnefindoniin, hänen mainitessa uusien olentojen kohtaamisen. Roherdiron oli hetken hiljaa. Jäljellä oleva silmä muistutti hyvin siitä, etteivät kaikki uudet kohtaamiset olleet kovin miellyttäviä. Vaistomaisesti Roherdiron kosketti kangasta tyhjän silmäkuoppansa päällä.
"Kunhan olet varovainen. Uusi tuttavuus voi olla ystävä tai vihollinen, ja sitä on vaikea sanoa etukäteen."
Roherdironin ääni oli muuttunut astetta kyynisemmäksi ja synkemmäksi, mutta sitä ei kestänyt kauan. Oli aivan liian miellyttävä tilanne, että vanhat muistot voisivat pilata tätä kaikkea.
"Sait tosiaan minulta ratsun matkoillesi, mutta myönnän, että lähtisin itse myös mielelläni mukaan, ainakin siksi aikaa, kunnes pääset määränpäähäsi. Rincavornon, joka tuskin syö kanssamme, pärjää täällä hyvin."
Tietenkään Roherdiron ei voinut tietää, halusiko Varnefindon edes häntä seuraansa. Varnefindon oli puhunut uusien olentojen kohtaamisesta, joten oli mahdollista, että se oli kiertoilmaus sille, ettei Roherdironin seuraa enää kaivattu.
Forte
 

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron