Kirjoittaja Crimson » 03 Syys 2014, 13:37
Kettu väitti ettei jalkaansa enää liiemmin aristellut. Jackan mielestä harmaaturkin nilkka oli kuitenkin parempi tukea jollain, ettei tuo uudestaan kävisi itseään satuttamaan kaikessa tohinassa ja koipi saisi vahvistua paremmin kontollaan kun kääreissä oli. Nulikan puristaessa kääreen satulalaukusta käteensä ja katseensa valuessa hämärästä laukusta takaisin Rabaniin, oli lyhyt osapuoli ehtinyt jo istahtaa viereiselle kannolle.
”Saat kyllä ennemmin istua suoraa satulaan, niin nilkkasi on helpompi sitoakin”, Jacka naurahti, hypähdellen harmaaturkin vierelle ja lähti työntämään tuota takaisin lähemmäs Andurilia. Orin vierelle päästyä hintelä keijuhaltia laski kätensä Rabanin kainaloiden alle ja nosti kettua sen verran, että tuo sai omin avuin kavuta paremmin hevosen selkään.
”Ojennahan tänne sitä koipeasi”, valkohapsinen totesi hymyillen, lähtien käärimään varsin näppärän näköisesti sideharsoa toisen nilkan ympärille, sopivan tiukalle.
Kun harmaaturkin koipi saatiin siteellä tuettua, oli myös Jackan aika hypätä ratsun selkään Rabanin taakse. Nulikka varoi jatkuvasti, ettei vahingossakaan olisi rimpulaa kettua millään tavoin tönäissyt, sillä tuohan olisi saattanut vaikka tippua alas! Sen jälkeen arkaa kettua olisi tuskin enää näin korkealle saanut suosiolla..
”Voit pitää kiinni Andurilin harjasta jos haluat”, Jacka vinkkasi vielä Rabanille, ennen kuin kannusti ohjaksista kaakkiaan liikkeelle. Ori hörähti terävästi, lähtien hakemaan isäntänsä haluamaa suuntaa. Matka kohti Jackan mainitsemaa kylää oli alkanut.
---
Matka ei ollut turhan lyhyt, mutta koska se oli aloitettu jo varhain aamulla, ennätti parivaljakko hyvissä ajoin puolilta päivin saapua pieneen kylään metsikön keskellä. Kylää asuttivat lähinnä erilaiset taruolennot, käsityöläiset ja kauppiaat, jotka työskentelivät päivittäin jossain läheisten, tuottoisempien kylien läheisyydessä ja tulivat vain yönsä – jos niitäkään – viettämään takaisin koteihinsa. Vain harvat jäivät talouksiaan hoitamaan ja ottamaan mahdolliset vieraat vastaan, joksi nyt porteista sisään ratsastava kaksikkokin laskettiin.
Jacka tunnistettiin oitis, pienen majatalon tallirengin tullessa tervehtimään oitis vanhaa tuttuaan jolla ei turhan usein ollut tapana vierailla pitempään missään. Jäniksen taustoja ei varsinaisesti kylässä tiedetty Aewyniä lukuunottamatta, mutta ei Jackalla myöskään ollut tarvetta pihistää muutenkin vähävaraisilta mitään. Täällä hän oli vain mukava ohikulkija, joka mielellään maksoi vaivanpalkkaa ja auttoi tarpeen tullen muita osallistumalla töihin ja tienaamalla itselleen pennin jos toisenkin toisinaan.
Renki tarjoutui pitämään Andurilista huolen sillä välin, kun Jackalope olisi asioitaan toimittamassa.
”Me jäämmekin sitten tässä”, jänis tuumaili vuorostaan Rabanille, ennen kuin itse hyppäsi alas ratsailta. Harmaaturkin puoleen ojennettiin käsiä, jotta Jacka saattoi ottaa poloisen ketun vastaan, eikä tuon tarvinnut itse korkealta hypätä alas kipeän jalkansa kanssa.
Yhdessä harmaaturkin kanssa, Jacka astelehti Rabanille sopivaan tahtiin kohti Aewynin mökkiä, jonka piipusta nousi rauhallisesti savu. Oletetusti suippokorvainen nainen olisi kotonaan puuhailemassa, kuten tavallista, mutta millaisen vastaanoton parivaljakko saisikin sitten kohdalleen, niin oli kokonaan toinen juttu.
Mökin oveen koputettiin ja ilman erillistä pyyntöä kävi nulikka ovea raottamaan, tunkien siitä päänsä aluksi sisälle nähdäkseen oliko kukaan kotona. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, mutta kai he voisivat peremmälle astua huhuilemaan ennemmin kuin vain luovuttaa niille sijoilleen aikeittensa suhteen. Ovi avattiin paremmin, Jackan viittoessa Rabania astumaan edeltään ensin sisälle, tullen itse sitten perässä. Juuri kun luukku painui kaksikon selän takana kiinni, asteli Aewyn jostain perähuoneesta tupansa puolelle vaaleanruskeat hiuksensa sidottuina kireälle poninhännälle takaraivollaan.
”Jackalope!”, nainen huudahti yllättyneenä, mutta nosti sitten terävästi kätensä puuskaan syliinsä ja katseli toruvasti itseään nuorempaa, ”Taasko olet hankaluuksiin itsesi saattanut ja tulit nurkkiini piilottelemaan senkin pelkuri? Saavut aina paikalle kun sitä vähiten odottaa”, Aewyn naurahti tuimasta asenteestaan huolimatta, astellen halaamaan ystäväänsä. Lämpimään halaukseen vastattiin.
”En minä tänne tullut jäädäkseni. Minulla oli jotain ihan muuta mielessä”, Jacka hymisi viekkaasti, vetäytyen naisen halauksesta irti lähemmäs Rabania, joka työnnettiin paremmin nyt esille.
”Nimittäin ystäväni tässä tarvitsisi töitä ja katon päänsä päälle. Muistelin että tarvitsisit mahdollisesti toista käsiparia huusholliisi avuksesi, kun et itse osaa kymmentä asiaa yhtä aikaa hoitaa”, nulikka tuumaili varsin ylpeänä itsestään, saaden kuitenkin sanoistaan palkkioksi pienen läpsähdyksen Aewynin kädestä ohimennen ohimolleen. Haltianaisen katse kuitenkin laski sitten harmaaturkkisen ketun puoleen, hymyn noustessa samalla myös Aewynin kasvoille, joilta alkoi hiljalleen huokua se äidillisen lempeä ilo ja uteliaisuus uutta tuttavaa kohtaan, joka kieltämättä kovin reppanalta vaikutti.
”Oletpa sinä suloinen”, Aewyn mutisi lähinnä itsekseen myhäillen, suoristaen kuitenkin pian selkäänsä ja rykäisi ääntään kuuluvammaksi, ”Mikä on nimesi? Onko sinulla aikaisempia kokemuksia töiden suhteen?”, huoneen ainoa naaraspuolinen lähti vaatien utelemaan ketulta.
//Eipä mitiä, kerta asiasta erikseen sovittiin <://