It's called a hunting game

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 11 Elo 2014, 19:35

// Michyy ja Nakami tänne näin, metsäreissu alkaa! //

Lapis Lazuli

Nainen kulki hevosensa vierellä metsän siimeksessä. Hänen päätään yleensä peitti huppu, mutta nyt Lapis oli laskenut sen alas antaen korviensa liikkua vapaasti. Täällä metsän keskellä ei ollut tarvetta piilotella hänen todellista minäänsä. Kukaan harvoin törmäsi häneen täällä, ja hänen uskollinen hevosensa oli nähnyt hänet niin monessa kunnossa ettei sillä ole mitään merkitystä. Kummaa kyllä, hevonen ei pelännyt häntä. Yleensä kaikki eläimet kiersivät sudet kaukaa - etenkin saaliiksi katsotut.
Saaliista puheenollen, Lapis tajusi olevan nälissään jälleen. Hevonen kyllä puputti ruokaa minkä ehti, olihan metsä täynnä sen herkkuja. Susi ei sen sijaan kasveista niinkään välittänyt, ja vaikka marjat sekä sienet hänelle kävisivät, olisi kunnon liha paikallaan nyt.
"Pruina, lähden taas. Tulen takaisin ennen pimeää - älä liiku kauas, jooko", hän pyysi ystävältään. Ori heilautti päätään ja kuopaisi maata kaviollaan merkiksi siitä, että ymmärsi omistajansa puheet - ainakin jollain tavalla. Lapis taputti toverinsa kaulaa ja loikkasi eteenpäin. Valkea susi askelsi poispäin ruskeansävyisen hevosen luota, alkaen etsiä saalista itselleen.

Päivä oli mukavan lämmin, mutta kesän tuoksu alkoi kääntyä jo aavistuksen verran syksyyn. Lapis tiesi, että parin kuunkierron jälkeen maa alkaisi peittyä lehtiin ja viileämmät tuulet puhaltaisivat. Nyt olisi hyvä tilaisuus syödä kunnolla ja hakea ravintoa talven varalle. Ravintoa naaras oli saanut hyvin kesän aikana, ja pari kiloa olikin tullut lisää - missään se ei kuitenkaan näkynyt ulospäin. Susi nuuhki ilmaa, ja saikin pian vahvan vainun kauriista. Jäljitys sai alkaa!
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 11 Elo 2014, 22:24

Nakami

Nuori punapäinen neito asteli hiljalleen pienen metsäaukean reunaa. Aurinko oli noussut jo jonkin aikaa sitten ja siitä huolimatta hän ei ollut vieläkään syönyt mitään. Kuivatun lihan varastonsa oli loppunut pari päivää sitten, ennen edellistä kaupunkivierailua eikä hän vielä ollut lisääkään metsästänyt. Syönyt marjoja mitä eteen oli sattunut, edellinenkin iltapala oli sisältänyt lähinnä paistettuja sieniä. Ei hänellä tietenkään mitään tuonkaanlaista ruokavaliota vastaan ollut, oikeastaan vaihteluna se oli oikein mukavaakin välillä; tai siis olisi ollut ellei kuuma ja ennen kaikkea kuiva kesä yhdessä kevään yöpakkasten kanssa olisi pitänyt huolen siitä että sellaista ruokaa oli tavallista vähemmän. Jos oikeasti haluaisi vatsansa täyteen pitäisi etsimiseen käyttää enemmän energiaa kuin syömällä kevyesti sai takaisin. Rahapussinkaan avustuksellakaan ei tänään Nakamia huvittanut aterioida, se oli kuitenkin suuremmassa tarpeessa talven aikana. Taisi taas olla aika hankkia tuoretta lihaa nuotiolle...

Heitettyään vaaleanruskean kaapunsa muuten turhan kirkkaan väristen vaatteidensa päälle alkoi susityttö kulkemaankin kohti läheistä puroa. Yksikään eläin ei loppujenlopuksi selvinnyt kovinkaan kauaa ilman juomista ja kokemuksesta osasi Nakami sen verran sanoa että ainakin hirvet käyttivät kyseistä paikkaa säännöllisesti janonsa sammuttamiseen. Hieman ennen kuin puron siro solina alkaisi kantautua naisen tarkkoihin korviin havaitsi tämä pienen vainun leijailevan ilmassa. Hänellä ei ollut mitään hajua mikä eläin oli kyseessä, olihan Nakami syntyjään ihminen, mikä teki hänestä hieman kokemattomamman hajujen tuntemisen suhteen, mutta eiköhän se olisi jotain syötäväksi kelpaavaa... Ja mitä suurempi otus sitä parempi, olisi helpompi osua, muodonmuuttaja kun oli niitä jotka metsästivät mielummin tulimagialla kuin hampaillaan. Muututtuaan suurehkoksi sudeksi alkoi neito tallustaa kohti suuntaa jonne haju hänet näytti johdattavan, hieman pidemmälle puron alajuoksuun minne hän alunperin oli suunnannut mutta niin kauan kuin ruokaa olisi tiedossa ei paikalla mistä saalis löytyisi ollut niinkään väliä. Lopulta kauriiksi osoittautunut eläin löytyikin, Nakami oli jo kerennyt toivoa että kyseessä olisi jokin hitaampi otus mutta ehei, kauris siellä näytti hörppivän vetä puronreunalla.

Suden kuono oli tehnyt tehtävänsä joten nainen otti takaisin ylleen ihmismuotonsa, korvat ja hännän jättäen kuten yleensäkkin kaupunkien ulkopuolella. Hän huokaisi hiljaa itsekseen. `Noh pitää vain toivoa parasta` tyttö ajatteli, asettui puun taakse piiloon eläimen katseeseen joka tulisi kääntymään häntä kohti jos tytön suunnitelma toimisi ja aloitti tekemään taikojaan. Eläimparka tosiaankin vaikutti hätääntyneeltä huomatessaan tyhjästä ilmestyneet liekkit suoraan eteensä. Kauris hyppäsi ympäri ja säntäsi suoraan kohti Nakamia. Aina kun tuo meinasi reitiltään eksyä sivuun roihahti uudet liekit reitin viereen paimentamaan eläintä suoraan kohti odottavaa susityttöä kunnes, juuri kun tuo kävelevä lounas ryntäsi muodonmuuttajan ohi, veti Nakami miekkansa suojastaan samalla viiltäen kauriin kylkeen pienen viillon. Liian pienen. Kauris oli onnistunut hyppäämään juuri sen verran sivuun että tuo viilto ei sitä ihan heti kaataisi, ajallaan tietenkin eläin juoksisi itsensä loppuun ja verenhukka tekisi tehtävänsä, mutta hyvänmatkaa tuo juoksisikin. Nakami huokaisi uudestaan syvään, tällä kertaa ääneen, saaliinsa kadotessa näkyvistä puiden sekaan. Juuri tuon takia hän vihasi vikkelien otusten pyydystämistä... Noh ainakin hän oli saanut haavan aikaan ja tuon haavan ansiosta hän tietäisi tasantarkkaan missä eläin oli ja minne se oli menossa. Eikä tilanne odottamallakaan parantunut joten susitytön ei auttanut kuin lähteä kulkemaan kauriinsa perään. Piti vain toivoa ettei joku muu kerkeisi ilmaisen aterian luokse ennen häntä...

//Ja täältähän me saavumme, tais vähän venyä mut ei hätää se tuskin tulee tavaksi^^//
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 12 Elo 2014, 14:50

//Ei haittaa ollenkaan, itseäni vain harvoin niin runsaasti inspiroi~ ^^ //

Lapis juoksi metsässä tovin, kun sai vilauksen kauriista näköpiiriinsä. Se oli kaukana, mutta oli kulkenut hajuvanan perusteella aivan äskettäin metsikössä. Susi alkoi tarkkailla askeltensa ääntä enemmän - noin vikkelä otus saattaisi liukahtaa nopeasti hänen kynsiensä ohitse, jos hän ei olisi tarkka. Vihreät silmät kiiluen hän jatkoi matkaansa, nenäänsä seuraten, puiden ja metsäkasvien lomassa. Hän ei suoraan halunnut lähestyä tuota pientä eläintä, vaan päätti kiertää niin että saisi paremman näkyvyyden saalistaan kohti. Sokeana saalistus ei ollut hänen lempipuuhaansa, ei hän ollut mikään hiivatin lepakko! Valkea turkki viisti kasveja hänen ympärillään.

Peura oli pysähtynyt juomaan jonkin matkan päähän - aivan suoraa näköyhteyttä ei Lapiksella nyt ollut, mutta siirryttyään hieman puiden takaa hän erotti vaaleanruskeaa, kauniin sileää karvaa. Puron lempeä solina täydensi ilmaa. Kun susi nuolaisi huuliaan - tajuten, että nälkä alkoi olla jo aika suuri - tapahtui hänen edessään jotain mitä hän ei ensin uskonut. Tulta! Kaukana, peuran edessä, oli ilmassa aivan varmasti tulipallo! Suden suu loksahti auki, ja hän ei voinut muuta kuin katsella ihmeissään, kun nuo tulet ajoivat peuraa poispäin. Tyrmistyneenä Lapis ravisteli itseään ja alkoi jolkottaa eteenpäin, päästäkseen pienen puron ylitse ja peuran perään. Päästessään puiden seasta avoimelle puron rannalle loikki peura täyttä päätä taas metsää kohti. Varoittamatta metallin helähdys kaikui ilmassa, ja näytti siltä kuin puu olisi yrittänyt lyödä tuota riistaeläintä, ja peuran kylkeen ilmestyi vuotava haava. Mutta eiväthän puut lyö... eiväthän? Lapis näytti kummastuneelta - tai ehkä enemmänkin järkyttyneeltä. Tässä peurassa oli jotain todella pahasti vialla, hän ajatteli loikatessaan veden yli. Susi oli niin uppoutunut kummastelemaan tuota eläintä, että laukkasi vain ajattelematta eteenpäin parinkymmentä metriä oikealle siitä, mistä peura oli juossut metsikköön. Suurella loikalla hän ylitti kaatuneen puun ja lähti jahtaamaan verisen tuoksuista saalista - mutta ilmassa kävi hento vire jostain muustakin. Auttamatta se jäi Lapikselta huomaamatta, niin keskittynyt hän tuohon (omasta mielestään noiduttuun) peuraan oli.
Pian hän alkoi jo lähestyä saalista. Peuran haava oli yllättävän syvä, ja peura näytti liikkuvan hieman ontuen ja hoiperrellen jo. Lapis vilkaisi nopeasti vierellään olevia puita ja mietti, olisiko niilläkin metallinhohtoisia oksia piilossa. Yhtä kaikki, hän alkoi vaania saalistaan päästen lähemmäs ja lähemmäs. Pian olisi hänen aikansa loikata, ja susi alkoi kerätä voimaa takajalkoihinsa. Peura kuolisi tuohon, pienelle aukealle, se olisi varmaa. Sitten susi loikkasi pensaan takaa, hampaat ja kynnet paljastettuina toivoen osuvansa.
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 13 Elo 2014, 15:08

Juuri lähtiessään saaliinsa perään, kuuli Nakami yllätyksekseen juoksuaskelia. Eikai vain joku muukin ollut lähtenyt saman kauriin perään? Siltä se vähän tosin vaikutti kun tyttö sivusilmällä huomasi jonkin valkoisen sudennäköisen vilahtavan metsään, olisi tuo kyllä voinut kettukin olla aivan yhtä hyvin, ei hän niin tarkasti kerennyt toista näkemään. Kunhan ei vain olisi liian itsepäinen tapaus, Nakamia ei oikein kiinnostanut etsiä uutta saalistakaan itselleen joten toinen saisi joko hyväksyä nuoren naisen ruokaseurakseen tai etsisi itselleen oman saaliin.

Nakami ei näyttänyt pitävän juurikaan kiirettä kulkiessaan, keräsi matkalta vähän oksia nuotiota varten, hän kun kerta söi lihansa mielummin kypsennettynä kuin raakana. Sitäpaitsi ei kauris karkuunkaan pääsisi, oli tuo hänen aiemmin näkemä susi sitten lähtenyt saman eläimen perään tai ei. Kun metsänhenki vihdoin ja viimein saapui pienelle aukion reunalle oli valkea susi jo onnistunut peuran maahan kaatamaan. Vielä tuo eläin näytti epätoivoisesti sätkivän mutta ei se siitä enää minnekkään pääsisi tuossa kunnossa. Astellen aukiolle saaliinsa ja mahdollisen ruokaseuransa viereen tyttö tokaisi: "Haluatko kenties jakaa tuon. Sehän oli alunperin minun kaatoni." Pienellä virneellä varustetun hymyn hän antoi toiselle ehdotuksensa päätteeksi ennen kuin istui alas ja asetteli nuotiopuunsa kasaksi eteensä. Nopealla rannelliikkeellä Nakami heitti sormistaan risujen sekaan pienen liekin ja ei aikaakaan kun nopeasti koottu nuotio oli valmis, susitytön ottaessa rennompaa asentoa tulisijan edessä näyttäen siltä ettei olisi ihan heti minnekkään lähdössä. Itseään hän ei vielä esitellyt, ihan vain sen takia ettei tiennyt vielä osasiko toinen ylipäätään puhua. Joten antoi toisen ylipäätään avata suunsa ennen hätiköityjä esittelyjä.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 13 Elo 2014, 22:31

Lapis oli tyytyväinen onnistuneesta osumasta. Peura sätki vielä , ja Lapis korjasi asentoaan saadakseen paremman osuman eläimen kurkulle. Hampaiden isku kurkkuun rusahti, ja peura nytkähteli ja sätki vielä. Sitten susi kuuli äänen edestäpäin. Puiden varjoista esiin astui kaunis, punatukkainen tyttö oksia kädessään. Susi siirsi katseensa naiseen, pitäen yhä vahvaa purentaa tuon sorkkaeläimen kaulalla. Valkea susi murahti toiselle, kun nuori nainen alkoi kävellä lähemmäs, mutta kuitenkin näytti kuuntelevan mitä tällä oli sanottavanaan. Hänen kaatonsa? Hänkö sen viillon tähän teki? Lapis pohti päässään. Ninjapuu oli todellakin epätodellinen vaihtoehto. Peura oli lakannut sätkimästä, ja susi tunsi kuinka sen henki oli jo jättänyt sen. Lapis päästi irti tuosta hieman verisestä ruhosta, antaen sen kaulan ja pään osua maahan muun ruumiin viereen. Suden suupielet olivat veriset, ja se katsoi toista hieman kärttyisästi. Hän oli aikeissa murista - eli käskeä toista etsimään oman ruokansa - mutta samassa tuo vaaleaihoinen tyttö iski tulta sormiensa lomasta. Suden suu loksahti auki ja silmät laajenivat. Taikuutta! Lapis henkäisi mielessään. Hän ei ole ikinä, ikinä pitänyt taikuudesta. Varsinkaan sen jälkeen, kun hänen taikuutta harrastanut ottosetänsä tappoi lähes jokaisen Lapiksen ottoperheen jäsenen. Se sai hänet varautuneeksi magiaa kohtaan. Tuli kohosi ja voimistui nuotioksi.

Lapis epäröi - pitäisikö hänen vain häipyä paikalta? Ottaa vai jättää saalis? Vai muuttua ihmismäiseksi ja jäädä aterialle? Valkea susi tuijotti tiukasti nuotion valossa kultaisen hohteen hiuksiinsa saavaa neitoa. Hän päätyi muodonmuutokseen - ainakin voisi esittää mielipiteensä vapaammin silloin. Vaikka toinen tuoksuikin metsältä ja petoeläimeltä, ei hän ollut varma ymmärretäänkö häntä suden asussa. Niin Lapis muuttui silmänräpäyksessä naishahmoonsa. Hänen viittansa huppu oli yhä pois korvien päältä, ja kasvoillaan oli tiukka ilme. Eihän hän mikään päivänsäde ikinä ollutkaan. Korkealla poninhännällä olevat hiuksensa lehahtivat tuulenvireessä, kun nainen avasi suunsa: "Sinäkö haavoitit tätä peuraa?" hän kysyi äänensävyllä, joka ei ollut jäykkä, mutta jonka läpi paistoi hänen ärtyisä luonteensa. Hämärsusi mietti, voisiko joku noin... siveellisen ja viattoman oloinen oikeasti jopa tappaa. Toisaalta, niinhän se maailma pyörii. Tapa, tai tule tapetuksi. "Jos luulet saavasi ilmaista ruokaa niin etsi muualta", hän pisti vielä varmistaakseen että tuli ymmärretyksi. Jos toinen oli ollut osallisena metsästykseen, Lapiksella ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin jakaa tuo eläin - ja olihan siinä ruokaa - sillä se oli susien laki. Hän piti vihreät silmänsä tiukasti tuossa punervansävyiseen vaatteeseen ja vaaleaan viittaan verhoutuneessa kulkijassa.
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 14 Elo 2014, 17:45

Valkea susi ei vaikuttanut hirveän ilahtuneelta Nakamin saapumisen johdosta mutta se olisi tuon oma ongelma. Ehkä tuolla oli vain huono päivä tai sitten toinen oli muuten vain valitettavan kärttyinen luonteeltaan. Tiukka ja huonotuulinen vaikutelma ei kadonnut minnekkään senkään jälkeen kun tuo oli muuttunut ihmismuotoonsa. Nakami käänsi vaihteeksi enemmän huomiotaan nuotiosta kohti seuralaistaan. Toinen oli oikeastaan melko kaunis, saattaisi tulla helpostikkin toisten kanssa toimeen sen osalta, jos olisi vain vähän pehmeämpi olemukseltaan. Tyttö nyökkäsi toisen kysymykseen vastaten sitten "Minä. Pitää sitä minunkin jotain syödä." Mitä ihmeellistä siinä oli jos susityttö oli yrittänyt kauriin pyydystää ruuakseen, tällä hetkellä hän näytti aivan yhtä paljon sudelta kuin vaalea turkkinen seuralaisensakkin. Sitäpaitsi hänellähän oli miekkansa vyöllä eikä hirveän moni miekalla yrittänyt metsästää ruokaa, tuskin moinen olisi edes mahdollista ilman taikuutta. Sitten toinen jatkoi, totesi että Nakami saisi etsiä ilmaiset ateriansa muualta. Toisen asenne pikkuisen tökki, ei tuon nyt noin töykeä tarvitsisi olla, sitä paitsi tuskin tuo söisi koko kaurista muutenkaan yksin, ei ainakaan yhden päivän aikana. "Vaikka minulla ei olekkaan mitään ruuan metsästämistä vastaan niin en silti pidä turhaan tappamisesta. Sitäpaitsi tuosta pitäisi riittää molemmille." Nakami tokaisi päättäväiseen sävyyn. Nopeasti kuitenkin hän vaihtoi ilmeensä ja äänensävynsä huomattavasti pirteämpään, jopa pikkuisen innostuneeseen jatkaen "Nyt jos sallinette... Voisin aloitella paistamaan ateriaani, siinä menee joka tapauksessa pieni tovi." samalla vetäen punertava teräisen miekkansa esille ja siirtyen eläimen luokse leikkaamaan itselleen palaa paistamista varten. Oikeastaan tuossa ei ollut mitään tekemistä toisen sallimisten kanssa, jos toinen alkaisi käyttäytyä uhkaavasti susityttö kyllä puolustaisi itseään ja oikeuksiaan ateriointiin. Pääasiassa suojaloitsuillaan, ei hän halunnut turhaa taistelua pystyyn pistää, mutta puolustaisi joka tapauksessa.

Saatuaan leikattua kauriista reilun kylkipalan irti iski Nakami miekkansa lihakimpaleesta läpi, kerta oli unohtanut ottaa jotain parempaa paistovartaaksi ja hivutti tuon nuotion päälle tirisemään. Siinä paistaessa olikin sitten turhaa aikaa juttelemiselle joten hän meni vihdoin ja viimein esittäytymään "Muuten olen Nakami. Jotkut kutsuvat myös nimellä tulihäntä, ymmärrät varmaan jo miksi." Pieni tauko sekä vilkaisu ja hymy toisen suuntaan ennen kuin tyttö kysäisi "Kenenkäs kanssa minulla on ilo aterioida?"
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 14 Elo 2014, 22:48

Lapis ei voi mitään kärttyisälle itselleen - mutta tietää kyllä rajat, kun on kanssakäymisessä muiden kanssa. Tappiin asti hän todella harvoin inttää, eikä tämä saaliinjako nyt häntä ehkä niin paljon ärsyttänyt, kuin mitä saattoi ymmärtää. Tai noh, ehkä kuitenkin aika paljon. Lapis katsoi edelleen toiseen susityttöön edessään hänen vastatessaan. Se siis todella oli hän, joka oli tuohon peuraan viillon tehnyt? Sitten hänen olisi annettava toisen syödä. Suden kunnia ei salli sitä, että viedään sama saalis toisen kaatajan nenän alta - vaikka kuinka paljon häntä ärsyttäisikin se. Lapiksella ei ollut tosiaankaan mitään henkilökohtaista toista vastaan, vaikka taikuus saikin hänet varautuneeksi. Juttu vaan oli niin, että kärttyinen mikä kärttyinen. Onneksi vastakkainen osapuoli oli ymmärtäväinen eikä heti kironnut tätä valkeaa sutta!

Toinen oli oikeassa sanoessaan, että kauriissa oli yllinkyllin kummallekin. Päättäiven puoli toisessa yllätti hieman Lapista - hän ei ajatellut neidon puhuvan siihen sävyyn. Hänestä tuntui että suurin osa oli vain pitsimekkoisia kakunsyöjiä jotka juoruavat teekupin äärellä maan asiat läpikotaisin. Ehkäpä tämä tapaus olisi erilainen! Valkea susinainen äännähti hymähdyksen kaltaisen soinnun osoittaakseen, että toinen saisi toimia miten lystäsi. Hän katseli kireänä toisen toimia - nainen leikkasi lihan ja alkoi paistaa sitä. Kaunis miekka neidolla ainakin on, Lapis mietti itsekseen. Kyllähän hänen oli itselleen myönnettävä, että toisen tasainen ja kuulas iho teki häneen hyvän vaikutuksen ulkonäöllisellä kannalla. Vaikka hän ei naisten perään ollutkaan, olisi tämä nuori nainen varmasti kysytty seuralainen. Toinen esittäytyi Lapikselle, eikä hänen todellakaan tarvinnut miettiä mistä lempinimi tuli. Hän nyökkäsi pienesti toiselle: se oli eräänlainen vastaus osoittaen hänen ymmärtävän. Nainen siirsi katseensa nopeasti toisen kehon poikki - suden korvat ja häntä varmistivat asian. Toinen siis taitaa tulimagiaa ja on jonkinsortin koiraeläin.
Lapis kun oli niin huono keskustelemaan, että usein vain hymähteli ja nyökkäili. Vastasi hän sentään kysymyksiin. "Olen Lapis... Werya." Tauon hän piti pohtiessaan, esittäytyiskö omalla nimellään vai otooperheensä nimellä, mutta päätyi 'ihmisten nimeen' ihan vain siksi ettei vielä tuntenyt toista. Hänhän saattaisi olla joku hullu murhaaja jostain kaukaa, joka vaanii saalista metsässä - ken tietää! Susi päätti näistä uhkakuvista huolimatta jäädä aterialle toisen luo. Vaikka Lapis ei niinkään käytöksestään piitannut, olisi ehkä mielenkiintoista saada kuulla lisää tästä tulentaitajasta. Magia häntä itseään ahdisti, mutta piti mielensä niin avoimena kuin ärtyisyydeltään kykeni. Hämärsusi istahti kauriin vierelle, liikkuen lähemmäs tulta. Lämpö tuntui hennosti hänen kasvoillaan, ja se oli itseasiassa aika miellyttävää. Hän katseli hetken toisen paistopuuhia, ja sitten veristä kaurista vierellään. Yleensä hän aterioi pelkästään susimuodossaan, mutta ehkä se raaka liha uppoaisi myös näin. Hänhän oli susi sisältään, eikä missään nimessä kysyisi, saisiko tulta käyttää. Sellaista Lapis ei ikinä tekisi.

Lapis nappasi pienen tikarin vasemman kenkänsä varresta, jonne sen oli piilottanut, ja alkoi nylkeä peuran lapaa. Saadessaan lihan kauniisti esiin hän laski kasvonsa sen päälle ja alkoi purra ja raastaa lihaa osittain hampaillaan, osittain tikarilla. Lapiksella ei niinkään pöytätapoja ollut, sillä usein hän söin yksin. Kyllä hän hieman toista kunnioitti, ettei aivan veri lentäen heitellyt lihaa kitaansa - mutta täysin ihmismäiseen ateriointiin olisi hieman matkaa. Harvoin kukaan myöskään raakaa lihaa söi. Lapis söin kädessään olevaa lihansuikaletta katsoen toista. Häntä niin kovin kiinnosti, mikä nuori neiti oli lajiaan. "Kuule...", hän aloitti verinoron valuessa hänen suustaan, "kuka oikeastaan olet? Tai enemminkin sinun lajisi minua kiinnostaa. Osaat magiaa." Ruoka suussa Lapis ei sentään puhunut, sehän olisi nyt aivan liian ällöttävää.
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 15 Elo 2014, 17:34

Toinen esitäytyi, Lapis oli siis tuon nimi. Nakami antoi tuolle pienen hymyn vastaukseksi kääntäen sitten huomionsa takaisin paistuvaan lihapalaan. Ihana tuoksu levisi tuosta herkusta tytön nenään ja sai veden kielelle. Neito nosti paistinsa takaisin eteensä, näytti tyytyväiseltä, käänsi toisin päin ja työnsi takaisin tulen yläpuolelle. Lapis oli sillä välin aloittanut oman ruokailunsa, ja söi kuin susi. Ei järin sivistynyt tapa aterioida mutta ymmärrettävä. Tuo kuitenkin sai Nakamin miettimään minkälainen muodonmuuttaja toinen oli, tuskin ihmissusi, oikeastaan hän epäili jo ettei toinen ollut juurikaan ihmisten parissa kasvanut, ehkä vähän aikaa mutta enemmän tuo sudelta vaikutti kuin ihmiseltä. Toisin kuin hän itse joka susimuodostaan huolimatta oli kasvanut ihmisenä ja näinollen tottunut kypsennettyyn lihaan ja liikkumaan sekä syömään mielummin ihmismuodossaan. Vähän tuo susityttö katseli Lapiksen ateriointia, ei hän itse ehkä ihan samaa tekisi mutta kukin tavallaan, ei toisen ruokatavat sinäänsä vastenmielisiltäkään tuntuneet. "Jos haluat niin saat kyllä paistaakkin. Ei minua tietenkään tuokaan haittaa..." Nakami ehdotti toiselle, ihan vain koska suurin osa naisen tähän mennessä tapaamista muodonmuuttajista kuitenkin söi mielummin lihansa kypsänä jos siihen oli mahdollisuus, eivät vain jaksaneet itse tulta tehdä ilman kunnollisia tarvikkeita.

Nakami oli juuri irroittanut oman lihapalansa ja upottanut terävät hampaansa siihen kun toinen veti jälleen neidon huomion itseensä keskustelunavauksellaan. Susityttö nyökkäsi vähän toisen kysymykseen, kyllä vain hän osasi magiaa mutta ennen kunnollista vastausta piti syödä suu tyhjäksi. "Miten sen nyt selittäisi ymmärrettävästi... Olen kuullut idästä peräisin olevia tarinoita joissa minun kaltaisia kutsutaan nimellä ayakashi mutta täällä päin tuo nimi tuskin paljon kertoo..." Hän piti pienen tauon näyttäen mietteliäältä ennen jatkamista. "Varmaan paras vastine tuolle olisi... Metsänhenki, kai? Jotkut kutsuvat myös demoniksi mutta se on vähän eri asia, niin tai ihan vain muodonmuuttajiksi mikä on melko... laaja käsite. Mutta tosiaan metsänhenki, tarkemmin susi. Ja kyllä, käytän magiaa, se on minun kaltaisille oikeastaan melko arkipäiväinen asia, niinkuin vaikka muodonmuuttaminen sinulle." Tuon paremmin hän ei osannut nykyistä tilannettaan selittää, menneisyys, se olikin sitten pidempi tarina. Ehkä hän senkin jossain vaiheessa joutuisi kertomaan, kukapa sitä tietäisi. Susityttö haukkasi uuden palan mehukkaasta paistista ennen kuin heitti saman kysymyksen takaisin. "Minkälainen muodonmuuttaja sinä olet, et näytä ihmissudelta ja vaikutat vierastavan magiaa liikaa ollaksesi metsänhenki kuten minä? Etkä varmaankaan ole saanut muodonmuutoskykyäsi loitsujenkaan avulla, vaikutat niin... tottuneelta susimuotoosi." Taustalta ehkä paistoi vähän läpi se että Nakami itse ei ollut hirveän tottunut susimaiseen tapaan tehdä kaikkia asioita.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 16 Elo 2014, 14:20

Varsin hyväntuoksuinen liha käsissään Nakami tarjosi Lapikselle tulta lihan paistoon. Lapista oudoksutti tietenkin tuli, eikä hänellä nyt mitään suurempia mieltymyksiä ollut paistettua lihaa kohden. "Näh, tämä on hyvä näin", Lapis vastasi toiselle hieman rennommalla äänellä. Nainen söin raakaa lihaa sentään suu kiinni, ja pyyhkäisi verinoron suupieleltään muistaessaan ettei toinen ehkä sellaiseen ruokakäytökseen ollut tottunut. Vaikka nuori susineito sanoi, ettei häntä haittaa toisen syömistavat, ajatteli Lapis nyt senverran viitseliäs olla että hieman siistiytyi. Eihän häntä niinkään kiinnostanut - tai ei hän ainakaan myöntänyt sitä itselleen - mitä toinen ajatteli, kunhan nyt vaan sattui tajuamaan asian. Olihan se siisteys aika kiva juttu, loppujen lopuksi. Susi vain yleensä ahmi lihan suuhunsa, mutta näin ihmismäisessä olomuodossa se olisi aika... erikoisen näköistä.
Lapis irroitteli veitsellä lihaa irti peurasta pitäen silmänsä pääosin seuralaisessaan, kun susityttö alkoi selittää lajistaan jotain. Saadessaan palan irti hän otti siitä suupaloja irti ja kuunteli toisen selitystä tavanomaisella, hieman kurttukulmaisella ilmeellään. Ayakashi? Sellaista sanaa Lapis ei ollut ikinä kuullut. Mutta toinen selitti samalla olevansa jonkinsortin metsänhenki. Lapiksen selästä tuntui vierähtävän pieni kivi pois - jos toinen kerta on metsänhenki ja susi kaiken lisäksi, eihän hän voi olla paha. Toki pinnan alla saattaa olla jotain piilossa, mutta Lapis nyt luotti siihen, että toinen ei käytä magiaansakaan vääriin tarkoituksiin. Ehkä hän oli ollut liian kylmä toiselle heti alussa?

Toisen kysyessä Lapiksen lajista nainen pohti hetken laskien katseensa ensin maahan ja sitten metsään. Nainen oli hetken mietteliään oloinen ja kääntyi sitten takaisin nuotion ääressä istuvan kauniin sudenkorvaisen naisen puoleen. Hänhän todella oli tottunut susimuotoonsa, vai pitäisikö asia ehkä kuitenkin ilmaista toisinpäin...
"Niin, en ole ihmissusi. Ja mitä muodonmuutokseen tulee, niin", Lapis henkäisi kevyesti tässä välissä. "Teen sen toisinpäin. Olen hämärsusi, tulen kaukaa Pohjolasta. Tämä on se muodonmuutosmuotoni, sillä olen - noh, susi." Hän siirsi vihreän katseensa kohti peuraa. "Ehkä jotkin tapani saattavat kertoa jotain siitä", hän sanoi hieman sarkastisesti - toki vakavalla naamalla. Ollessaan pieni lapsi, hänen ottoperheensä täällä Cryptissä opetti hänet hitaasti ihmisten tavoille. Nyt hän oli lipsunut taaksepäin, sillä pitkä aika yksinollessa metsässä vaeltaessa oli saanut hänet unohtamaan jotain asioita. "En aina ihan tajua ihmisiä tai haltijoita. Tai pääosin ketään muutakaan", hän lisäsi synkeällä äänellä kääntäen kasvonsa jälleen metsän suuntaan. Lapiksella tosiaan usein oli aika ulkopuolinen olo, sillä hän ei vain ollut kuten muut. Toki hänen kärkäs luonteensakin saattoi jollain tasolla vaikuttaa asiaan... Lapis heilautti häntäänsä hieman miettiessään, kokiko toinen koskaan samanlaisia tunteita. "Kaltaisiasi. Onko heitä täällä paljon?" hän kysyi katsoen jälleen neitoon. Nakami oli niin suloinen ilmestys, että Lapis pohti toisella varmaan olevan koko sukunsa täällä. Eihän hän nyt yksinkään täällä voisi olla, eihän?
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 16 Elo 2014, 20:01

Lapis kertoi mitä oli lajiltaan ja että tuli pohjoisesta saaden pienen hyväksyvän hymähdyksen vastaukseksi "En ole koskaan kuullutkaan, teitä ei sitten taida liikkua täällä paljoa..." Nakami hymähti naiselle. Menipä toinen vihjaamaan että tuon alkuperäinen susimuotonsa saattaisi näkyä jossain. "Ehkä vähän." Nakami vastasi olkaansa kohauttaen. Tuskin tuo nyt ketään haittaisi, varmaan toinen kävisi ihmisestä jos niin haluaisi ja kätkisi korvansa. Ja mitä toisten ymmärtämiseen tuli, jokaisella oli omat oikkunsa. Ei nuori metsänhenkikään aina ymmärtänyt ihmisten ja haltioiden sotaa, tai ymmärsi siinä määrin että molemmilla puolilla kyti kaatuneiden jättämä viha ja kostonhalu mutta miksi se kaikki oli alkanut, mikä ahneus tai ylimielisyys sai vihaamaan toista niin paljon että oli valmis tappamaan ilman mitään muuta syytä. Ehei, Lapis ei ollut ainut joka ei aina tajunnut toisten aivoituksia.

Siinä edelleen lihanpalaa mutustaessaan muisti yhden pienen seikan mikä piti myös järjestää. Ruokavarasto oli edelleen tyhjä joten joko hän valmistaisi lisää lihaa jatkoa varten tai seuraavana päivänä pitäisi metsästää lisää. Joten ateria hampaidenvälissä roikkuen siiryi Nakami takaisin kauriin ruhon luokse vuolemaan lihasuikaleita paahdettavaksi. Siinä puuhastellessaan meni Lapiz kysäisemään oliko Nakamin kaltaisia paljonkin saaden ensimmäiseksi vastaukseksi pienen olkienkohautuksen. Palattuaan takaisin ja alettuaan asettelemaan toisella kädellä siivuja miekkansa terän lappeelle, paremman paistotason puutteessa, ja laskien toisella vihdoin ja viimein ruokansa suustaan pääsii neito vihdoin ja viimein vastaamaan kysymykseen. "En tiedä, olen tavannut vain kaksi. Kyllä metsänhenkiä enemmän pitäisi olla, osa varmaan on sulautunut ihmisten tai haltioiden joukkoon muodonmuutostaitojensa turvin. Kuinkakohan kauan siitäkin taas oli kuin viimeksi tapasin sen ketun... Taitaa siitä jo jokunen vuosi olla. Toista en ole tavannut viimeiseen viiteen vuoteen, olen viimeaikoina yrittänyt vähän etsiä häntä. Joten suurin osa ystävistäni on muuten vain muodonmuuttajia tai ihan vain ihmisiä tai haltioita, niin kauan kuin kätken korvani ja hännän voin liikkua ihmisten keskellä oikeastaan kenenkään huomaamatta mitään erikoista." Niin tuohan jätti auki kysymyksen hänen perheestään, toinen tietenkin oletti että nuo olivat myös metsänhenkiä kuten Nakami itse... "Perheeni on tapettu, sitäpaitsi he olivat kaikki ihmisiä, kuolivat haltioiden hyökkäyksessä. Samaan aikaan kun hankin kyvyn käyttää magiaa... Halusin pystyä edes yrittämään heidän pelastamistaan, mitäpä olisi tavallinen pikkutyttö tekemään aseistautuneita sotilaita vastaan." Nakami selitti päästäen pienen muistojen täyteisen naurahduksen tuohon väliin, surua, haikeutta, turhautumista omaan epäonnistumiseen, mitä kaikkea siihen yöhön olikaan aikooinaan mahtunut. "Joten pyysin ystävääni auttamaan, hän ei halunnut itse sekaantua asioihin, metsänhenkiä harvemmin ihmisten ja haltioiden väliset erimielisyydet liikuttavat, joten hän antoi minulle kyvyn käyttää magiaa... Sekä tuon miekan siinä mukana. Loppuja en oikein muista, se on kuin jotain usvaista unta... Että sellainen tarina minulla, sudenkorvat alkoivat kerätä liikaa paheksuntaa joten lähdin sieltä." Toki tuo selitys oli jättänyt paljon asioita auki mutta hän voisi selittää niitä jos toinen alkoi kyselemään. Varmaan hieman sekava tarina olikin ollut, ehkäpä Lapis tarvitsi pienen hengästystauon, olihan tuo juuri kuullut että tyttö hänen edessään olikin syntyjään ihminen vaikka omistikin sudenkorvat ja esittäytyi metsänhengeksi. Nakamilta itseltäänkin pääsi syvä huokaus ennen kuin tuo nosti katseensa taivasta kohti vähän myöhemmin käyden takaisin lihan kimppuun.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 18 Elo 2014, 20:08

Nakamin todetessa, ettei heitä pohjolan asukkeja täällä ole näkynyt niinkään, sai Lapiksen tajuamaan että oli oikeasti ainoa hämärsusi jonka tiesi Cryptistä. Välillä hän pohti, oliko hänen ottoisänsä kertomus täysin todellinen, mutta hän kykeni muistamaan välähdyksiä menneisyydestään: lunta, jäätä, muita susia ja emonsa lämpimän tuoksun. Ne muistot olivat kuitenkin haaleita, ja karkasivat ilmaan kuin savu. Lapis katseli hiljaisena, kun Nakami leikkasi lihaa irti peurasta alkaakseen paistaa niitä lisää. Kysymykseensä vaustaus oli kuvaus hyvin samankaltaisesta tilanteesta, kuin jossa itse oli - toki Nakamilla oli enemmän samankaltaisia eläjiä täällä Cryptissä. Kyllähän susimuodonmuuttajiakin täällä - nähtävästi - oli, mutta varsinaisia susia aika vähän. Korvien ja hännän piilotus oli Lapikselle tuttua - pienenpänä hän teki usein niin liikkuessaan ulkona ottoperheensä kanssa. Ihmisten kylä oli silloin muutoin mukava paikka asua, mutta valitettavasti taruolentoja tai vastaavia ei suopeasti katsottu. Lapis nyökkäsi osoittaakseen tietävänsä tunteen itsensä piilottelusta.
Yllättävää oli, kun toinen kertoi koko perheensä olevan kuollut. Kaikki... tapettu? Haltiat siis eivät todellakaan olleet enää Lapikselle ihan neutraalia porukkaa, kuultuaan heidän tappaneen myös tämän susinaisen perheen. Tilanne tosiaan muistutti sitä, jossa Lapis itsekin oli. Yksin, ilman perhettä... Nakamillakin oli ollut halu pelastaa oma perheensä. Voimattomuus ja turhautuneisuus, jotka kukkivat muiden tunteiden seassa nuoren naisenalun naurahtaessa, olivat hämärsudellekin tuttuja. Uusi asia myös oli se, että kyky käyttää magiaa ei ollut tälle nuorelle synnynnäistä - niin luonnollista tuo tulen taitaminen oli, että niin olisi voinut luulla olevan. Lapis nyökkäsi, kun Nakami lopetti puhumisen. Neito hänen edessään tosiaan oli erikoinen tapaus.

Lapis aina kuvitteli että sellainen viha ja suru jota hän - sekä Nakami - menivät läpi, saisi henkilöstä enemmän... hänenlaisensa, hiljaisen ja kärttyisän tapauksen. Nakami oli silti niin hyväntuulinen ja pirteä, hymyäkin näyttävä kaunis sielu. Miten hän oli kestänyt sen kaiken? Lapis katseli toista hiljaisena kun nuorempi nosti katseensa taivaasta takaisin lihaan edessään. Hämärsuden silmät olivat puoliksi kiinni, hän oli niin uppoutunut pohtimaan tätä uutta tuttavuutta ja heidän yhteneväisyyksiä ja eriäväisyyksiä. "Etkö ole katkera haltijoille? Etkö etsi kostoa?" hän kysyi pohtiva ilme kasvoillaan ja äänessään tuohtumusta pidätetystä muistotulvasta. Lapis ei uskonut olevan muuta ratkaisua, kuin kosto oikaistaakseen menneisyyden tapahtumat.
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 19 Elo 2014, 17:23

Toinen näytti uppoutuneen omiin ajatuksiinsa, ei sillä että se Nakamia itseään häiritsi, hänen suurin päänvaivansa juuri nyt oli saada syötyä ennen kuin ruoka jäähtyi. Toisen esittämä kysymys oli jälleen pieni yllätys, kosto, sitäkö toinen mietti. Toki moni olisi ottanut tuossa tilanteessa elämäntehtäväkseen tappaa jokaikisen haltian joka eteen sattui ja kuolla miekka käsissään kun taidot eivät enää riittäneet suippokorvien teurastukseen mutta ei Nakami, se ei ollut polku jonka tuo neito oli itse valinnut. "Maailma tosiaankin voisi olla parempi paikka ilman tiettyjä henkilöitä. Mutta sotilaat tekevät vain mitä käsketään kantaakseen leipää perheilleen. Loppujenlopuksi kosto tekisi vain lisää minun kaltaisia, niitä jotka ovat menettäneet itselleen tärkeitä ja joilla olisi aivan yhtä suuri oikeus etsiä kostoa kuin minulla, eikö niin? Sitäpaitsi se ei tuo perhettäni takaisin, mielummin vain nautin siitä mitä on vielä jäljellä ja mitä olen saanut tilalle kuin heittäisin senkin pois jonkin koston takia." Neito vastasi Lapikselle hieman itsekkin mietteliäänä, ehkä mukana oli myös jonkinlaista turhautumisen sävyä, kosto ei vain asiana yhtään susityttöä innostanut. Monella sotilaalla oli loppujenlopuksi perhe, perhe joka ei ollut tehnyt hänelle mitään pahaa, joten ei Nakami halunnut pakottaa noita kokemaan samaa mitä hän oli kokenut. Sen jälkeen tulimaagi ei itsekkään olisi enää yhtään perheensä murhaajia parempi. Sitäpaitsi hän oli jo tappanut muutaman haltian kotiaan puolustaessa ja hyökkäyksessä mukana ollut, todennäköisesti jonkin alemman tason komentaja, no hän tuskin enää ikinä pystyisi pitämään miekkaa kädessään niiden palovammojen jälkeen.

"Ehkä sinunkin pitäisi joskus kokeilla ihan vain elämästä nauttimista, syödä hyvää ruokaa ja etsiä ystäviä joiden kanssa nauraa tähtitaivaan alla." Meni neito uudelle ystävälleen ehdottamaan, kyllä, he olivat ystäviä, tai vähintäänkin tuttavia varsinkin jos se Nakamin mielipiteestä oli kiinni. Mutta niin miksi toinen ylipäätään oli niin synkkä ja totinen ja jotenkin... syrjäänvetäytyvä, se kai oli paras sana tuolle minkälainen kuva toisesta huokui? Niin epäkohteliasta kuin se olikin niin meni Nakami kysymään asiaa melko suoraan toiselta "Miksi sinä muuten edes olet noin, miten sen sanoisi, synkkä? Jotain ikävää tapahtunut viimeaikoina? Ei sinun tietenkään ole pakko siitä puhua..."

//Olisi kyllä jotenkin kiva kyllä saada jonkinnäköistä toimintaakin mukaan että jos on yhtään jaettu tunne niin sinulla on täysin vapaat kädet pistää pakkaa sekaisin.//
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 20 Elo 2014, 19:37

Lapiksesta tuntui niin omituiselta kuulla Nakamin mielipide kostosta. Hänhän oli itse valinnut koston tien. Vaikka nuoren naisen sana olivatkin totta, eivät ne saisi hänen mieltäänsä muuttumaan. Lapis koki oikeudekseen tappaa sen julmetun miehen joka surmasi hänen perheensä, ei sellaisen madon enää voinut antaa elää. Miehellä ei ole perhettä, eikä hän ole naiselle enää mies - vaan hirviö. Lapis hymähti vain toisen vastaukselle, sillä ei häntä nyt huvittaisi alkaa toisen sanoja kritisoimaan. Ei hänellä ehkä todellakaan ollut aihetta olla kärttyisä toiselle... Nakami oli kokenut paljon noinkin nuoreksi, ja säilytti yhä suloisuutensa. Se oli varmasti arvostettu asia - mutta Lapis ei myönnä sitä ainakaan ääneen. Hänen sydämmessään ei tuntunut olevan enää sitä samaa valoa joka tämän susitytön sisällä piili. Pieni ajatus Lapiksen sisällä kyti, mutta piti sen omana tietonaan vielä: hän toivoi toisen pitävän tuon luonteen sekä ajattelutavan aina ja ikuisesti.
Nakamin ajatus siitä että ehkä Lapiskin voisi nauttia elämästä tuntui aivan käsittämättömältä. Lapis murahti, yrittäen esittää hieman ärsyyntynyttä mutta läpi paistoi ilmiselvästi hämmennys. Oliko tosiaan niinkin aurinkoista elämääkin tarjolla, ja hän voisi kokea sen? Aivan liian outoa. Nuoren seuraavaa kommenttia Lapis ei niinkään kummastellut. Hän tiesi aivan hyvin omissa sudenaivoissaankin olevansa hieman... ankea persoona. "Vannoin itse koston nimeen vuosia, vuosia sitten. Se taakka on yhä harteillani. Sillä miehellä ei ole enää oikeutta elää, usko pois", hän avasi suunsa vihdoin. Enempää Lapiksen ei tehnyt mieli alkaa tarinoimaan - ainakaan tarkoista yksityiskohdista. Vaikka aikaa oli kulunut jo noin parikymmentä vuotta, ne muistot eivät ikinä haalistuneet. Ehkä hämärtyivät, mutta eivät kadonneet.

Lapis nousi, sillä oli jo syönyt lihasta oman osuutensa. Hän venytteli hetken, ja henkäisi asettaen kätensä vyötärölleen ja katsahtaen seuralaiseensa. "Miten olisi jokireissu?" hän kysyi hieman rennommalla ilmeellä, kulmat vain pienessä kurtussa - hän siis tosiaan näytti jopa positiiviselta sillä hetkellä. Uinti tai vesihörppy olisi mukava piriste. "Kunhan olet syönyt, siis." Lapis siirsi katseensa peuran ruumiiseen vieressään, ja pohti kannattiko se siirtää puun juurelle, jättää siihen vai haudata. Ehkä keskimmäinen olisi parasta, jotta joku toinenkin saisi siitä ottaa, mikäli lihaa kaipaisi. Kaksi naista ei saanut koko eläintä syötyä, vaikka toinen oli ahminut lihaa - kuin susi.

//Yritin tuohon jotain väkertää, mutta ole hyvä ja ota ohjat! Saat heitellä vaikka luolapeikkoja sekaan jos minulta kysyt :')
Ikane
 

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Michyy » 24 Elo 2014, 01:33

Lapis ilmoitti itse aikoinaan lähteneen koston tielle samalla julistaen sen olevan oikein. No kuka tietää, maailmasta kyllä löytyi mielenvikaisia idioottejakin jotka eivät saaneet muuta aikaan kuin tuskaa ja kärsimystä muille ympärillään, ehkä toinen sitten oli oikeassa. Tai ainakin Nakami toivoi toisen arviointikyvyn olevan kohdallaan. Jokireissua meni toinen ehdottamaan, niin yllättävää kuin se olikin kuulla ehdotus niinkin lämminhenkisestä ajanviettotavasta jonkin noin kylmäeleisen susinaisen suusta. No ei Nakamilla mitään ideaa vastaan ollut joten hän soi toiselle myöntävän vastauksen, söi loppuun ja pakkasi ne iltapalaksi varaamansa palat yhteen vyöllään roikkuvista kangaspusseista. Noustuaan kulkemaan kohti jokea tytön nuotio simahti sammuksiin yhtä nopeasti kuin oli syttynytkin, aivan kuin siltä olisi yhtäkkiä ilma loppunut kesken.

Heti joelle saavuttua otti Nakami pari juoksuaskelta ja hyppäsi rantatörmältä uinnilli, vaatteet päällä ja muutenkin kuin pikkulapsi, mutta kyllähän vaatteet tarvittaessa saisi kuivattua nopeastikkin. Sitäpaitsi vesi oli ihanan virkistävää. Lapiskin sai kutsun liittyä seuraan vaikka toisen tympeä luonne ei antanutkaan odottaa toisen mukaan liittymistä. Jonkin aikaa siinä uidessa, juodessa ja rannalla makailussa meni ennenkuin kaksikon korviin alkoi kantautua askelia, niin hevosten kuin jalankulkioidenkin. Eikä aikaakaan kuin neljän haltian saattue saapui metsän kätköistä näkösälle, sotilailta nuo näyttivät, kolmella oli aseet mukana mutta viimeiseltä ei miekkaa löytynyt. Sitäpaitsi kyseisen haltiamiehen oikea käsi oli sidottu eikä sitä peittänyt kevyt nahkapanssarikaan samalla tavalla kuin muuten. "Katsos vain, ei ne ollutkaan kuin jotain elukoita..." kyseinen sidekätinen haltia tuhahti yleiskielellä ennen kuin tuon katse selvästi näytti kiinnittyvän selvemmin rannalla istuvaan Nakamiin ja jatkoi "Sinä karvakorva näytät kyllä jotenkin tutulta... Etkös sinä vain ollutkin sen kyläpahasen pikku demonityttö?" Nakami ei mitään tuohon kerennyt vastaamaan ennenkuin tuon haltian suusta pääsi kylmään sävyyn lausuttu haltiakielen käsky "tappakaa nuo" Kaksi sotilaista alkoi lähestymään Nakamia ja Lapista aseet esillä, toiset jäivät taemmas toinen hevosen vierelle pitääkseen eläimen kurissa ja tarvittaessa hakeakseen apua. Viimeinesen haltain, sen haavoittuneen joka oli hoitanut puhumisen, käsien ympärille alkoi muodostumaan hiljalleen jäistä sumua, sen takia siis tuo oli sotilaiden matkassa vaikkei miekkakätensä ollutkaan kunnossa, mies oli selvästi maagi. "Mukava että muistat" Nakami huikkasi takaisin haltialle vihdoin ja viimein vetäen oman aseensa esiin.

//semmoista hämminkiä sitten siitä tuli, ei ihan luolapeikkoja mutta ei se kauas jäänyt ;) Niin muuten kai nuo kaksi parille ammattitason sotilaalle ja yhdelle jäämaagille pärjää?
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: It's called a hunting game

ViestiKirjoittaja Ikane » 24 Elo 2014, 19:47

Lapis seuraili Nakamin kanssa reittiä takaisin joen suuntaan. Saapuessaan sinne riensi toinen jo vauhdikkaasti veteen - punatukkainen tyttö kutsui häntäkin veteen mutta Lapis hymähti jotain hämmästyneen epämääräistä vastaukseksi. Hän päätti heittää ensin viittansa, paksumman paitansa ja kenkänsä pois ja loikki sitten veteen uuden tuttavuutensa luokse. Nakami oli niin ihanan eloisa ja pirteä, ja Lapiksen yleensä ärtyisä ilme helpottui lähes rennoksi. Nauraa hän ei osannut mutta näytti selvästi nauttivan olostaan juuri sillä hetkellä - yleensä kurttuisat kulmat olivat jo aika paljon rennommat.

Aikaa kului ihan mukavan verran, siinä välissä kun kaksikko vietti aikaa joella. Lapis jopa rentoutui ottamaan puolittaiset nokkaunet kädet ristissä pään takana. Rennon hetken katkaisi kova meteli - askelien ääni - metsän suunnalta. Lapis nousi hypäten istumaan ja etsi hetken silmillään äänen lähdettä. Pian puiden varjoista astui esiin neljä suippokorvaa ja hevosia. Kokoonpanossa oli yksi mies jonka toinen käsi oli siteiden peitossa, mutta muilla oli miekat mukana. Aluksi Lapis ei välittänyt heistä liiemmälti, mutta kun kuuli sanan "elukka" hänellä napsahti. Nainen oli hypännyt salama pystyyn ja näytti siltä kuin saattaisi silpoa jonkin kohta. Ja tuo ärsyttävä haltia tunsi Nakamin? Lapis oli hämmentynyt, mutta tilanteen rikkoi kylmä haltianääni ja merkilliset sanat joita hän ei ymmärtänyt. Samalla kaksi suippokorvien sotilasta hyökkäsi naisia kohti miekat esillä ja Lapis tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn. Hänen vieressään oleva Nakami yllättäen vastasi tuolle haltiamiehelle myöntävästi - uhmakkuutta äänessään. Punaisen sävyinen katana välähti ilmassa kun tulentaitaja vetäisi sen esiin. Tästä tulisi tappelu.
Lapis ei aikaillut vaan muuntautui salamana susimuotoonsa ja iski terävät sudensilmänsä vihollissotureihin. Haltiat olivat varsin vahvan ja vakavastiotettavan näköisiä - miekat eivät olleet ainoa ongelma. Taustalla oleva haltiamies käärekätensä kanssa oli keskellä jäätävän näköistä sumua ja aivan pieniä jäisiä kiteitä. Toinen siis hallitsi magiaa... se ei saanut Lapista hyvälle tuulelle. Hän ei ole lapsuutensa jälkeen kyennyt pitämään maageista - Nakamia lukuunottamatta. Nyt tuo nuori naisenalku taistelisi hänen kanssaan, ystävänä, noita suippokorvaisia idiootteja vastaan. Valkea susi ei todellakaan pitänyt näistä tungettelijoista.

Lapis Lazuli loikkasi puron äärelle, muristen ärhäkkää ja aggressiivista murinaa. Vastarannalla, ohuen ja matalan joen toisella puolella haltiasoturit jakaantuivat erilleen ja lähestyivät toinen toista naista ja toinen toista. Susi ei tiennyt, millainen taistelija Nakami oli, ja oli siksi hiukan huolissaan. Toisaalta osasihan hän käyttää hyvin tulimagiaa joten ehkä hämärsuden ei tarvinnut vahdata toista? Hänellä oli oma miekkamies hoidettavana. Tuo suippokorva oli suuren haarniskan alla, eli hampailla ei ihan heti saisi tuota tapettua. Miehen silmät kiilsivät kypärän alta, ja suippopäiset korvat olivat ulkona ruskeiden hiusten kanssa. Miehen miekka oli puolentoistakäden kaksiteräinen tappoase, ja metalli välähti kun mies hyökkäsi sutta kohden. Lapis liikahti sivuun ja loikkasi miehen vierestä, raapaisten vain korvan auki. Miekan terä tuntui valkean turkin läpi viiltäen haavan ihoon. Susi laskeutui ja kääntyi puolittain kohti haltiamiestä, joka oli nostanut oikean kätensä korvansa päälle huutaen jotain - arvatenkin epäasiallista - haltiakielellä. Lapista se ei liikuttanut, sillä hän ei puhunut tuota outoa kieltä alkuunkaan: hänelle riitti tieto siitä että nuo olivat haukkuneet heitä elukoiksi ja olivat aika todennäköisesti osallisena Nakamin perheen sekä kylän tuhossa. Se olisi aivan tarpeeksi saamaan hänet haluamaan tappaa nuo haltiat.

Lapis hyökkäis muutamia kertoja tuota ruskeatukkaa vastaan, saaden osansa hänen iskuistaan itseensä mutta väistäen tappavat. Sitten, täysin varoittamatta valkea susi tunsi jäätävän kylmän piston selässään - kuin suuri jääkimpale olisi osunut suoraan häneen. Kääntyessän ulvahtaen hän näki tuon maagin heilauttavan kättään jälleeen, ja tunsi kylmän puristuksen kehonsa ympärillä. Jäämagia kietoutui hänen ympärilleen, ja teki kehon ympärille jäisiä noroja jotka sattuivat ja vaikeuttivat liikkumista. Lapis urahti kovaan ääneen niin kipua kuin ärsytystäkin, tuntien vain kuinka jää soi häntä sisäänsä. Hampaat irvessä ja ulvaisten hän loikkasi yllätyshyökkäystä yrittäneen miekkamiehen kimppuun, joka oli juossut hiljaa häntä kohti kun jäähaltia oli tehnyt taikojaan. Lumi ja jää painoivat aika paljon, mutta kunnon loikan hän sai silti aikaiseksi. Miekkamiehen ase ei osunut, mutta niin ei Lapiskaan. Kasvoille oli tullut jo jäätä, ja se haittasi paljon tähtäämistä. Enempää se ei onneksi enää levinnyt - ehkä maagi sai muuta ajateltavaa tai ei jaksanut leikkiä suden kanssa enää. Laskeutuminen oli suuri tömähdys, ja Lapis suorastaan liukui ympäri taas kohdatakseen vihollisen.

//Tottakai, eihän tässä mitään! Tästähän tulee jännää... C: Nyt vähän venähti vastaus!
Ikane
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron