Yksisarvisia(ko?)


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 03, 2008 9:55

Yksisarvisia(ko?)

Ophelia

Ophelia peruutti, vetäisten tietenkin kätensä takaisin taas ojennuksesta sivulle kun Aran oli omenan vastaan ottanut, heittäen Anemonen tosin samalla olalleen... Heittäen pian Ophelian antaman omenankin sen kummemmin ruokaa kunnioittamatta jonnekin puskaan... Oudot määritelmät tosiaan, varsinkin kun määritti Anemonen tykkäämisen vain tämän hyväuskoisuuteen ja siihen kuinka paljon Anemone Arania todellisuudessa tunsi. Nytkin Anemone roikkui tämän olalla kuin kuollut peura ilman sen suurempaa saatika kummempaa arvoa.
Aran nälväisi tähän jotain takaisin, omat mielipiteet tälläkin, sitä nyt ei jäänyt ajattelemaan kun Opheliaakin alettiin eteenpäin tuuppimaan ja kohta kaikki jatkoivatkin matkaa. Kaikki ei tietenkään kävelleet, pari haltijaa vilahti takaisin puihin tietenkin tähystelemään mahdollisilta ohikulkijoita ja vastaantulevia, ihan vain kaiken varalta varmaankin.

Ophelia käveli hiljaa, katsoen lähinnä Anemone joka roikkui nyt Aranin yli... Blackillä ei pitäisi olla sen suurempaa hätää jos tämä pitäisi suunsa kiinni, nyt kun aika puolustuskyvytön oli ja Ophelia ei edes lähtenyt keksimään mitään tempausta kenenkään pään menoksi... Häntä kyllä pelotti, Aranin mahdolliset aikeet meinaten, tällä oli oltava suunnitelmia, ei Blackia muuten perässä raahattaisi? Vai raahattaisiinko..? Äh....
Ophelia kohotti päänsä Anemonesta Aranin takaraivoon ja tästä taas Blackiin joka nälväisi Aranille 'itsestään selvyyden'. Ophelia oli melkein naurahtaa tätä vaikkei tilanne kovin huvittava muuten ollut, ajatellen näin kuitenkin ettei asiasta mitään hyvää seuraisi jos Black päätänsä aukomista jatkaisi. Ophelia tosin tuntisi itsensä typerykseksi jos edes ajatteli että Black pitäisi suunsa kiinni, se nyt oli moneen kertaan todettu ettei tämä pitäisi, nälvi aina kun oli mahdollisuus.
Sitten kuului se kaikista yleisin kommentti Blackin hiuksista nyt myös Aranin suusta; Tämä näytti aivan haltijalta.
Ophelia sivuttautui hieman Blackin korottaessa ääntään, tätä tämä ei ollut halunnut kuulla, mutta sanottu mikä sanottu ja nyt Black 'uteli' tältä tämän päämääriä.

Ophelia pysähtyi samassa mitä Aran ja kaikki muutkin ja katsahti nyt kulmat koholla näihin kahteen. Aran paljasti että tällä olisi päämäärä... Mutta miksi tämä sen heille kertoisi? Ophelia alkoi huolestuttaa että nämä kaksi alkaisivat tässä nyt tappelemaan, Black oli nytkin jo tossun alla eikä Ophelia ei oikein tiennyt että annettaisiinko hänen alkaa tämän haavoja parantelemaan. Black selitti jotain epämääräistä takaisin, mutta oli oikeassa ajateltuna näin saduissa esiintyviä, niin sanottuja pahiksia jotka paljastivat aina juonensa ennenkuin edes mitään teki, tällainen esiintyi useasti myös pikkupoikien leikeissä.
Tästä Aran suostui vain paljastamaan että ketä roikkui hirressä ja kellä ei ollut hätää ja Ophelia oli se josta Aran ei mitään lupaillut. Ophelia ei todellakaan halunnut nähdä Blackia hirressä, mutta hyvä ettei Anemonella ollut hätää mikäli Aranin sanaan oli siis luottaminen...

Pian Aran meni mainitsemaan vielä Lilynkin ja uhittelemaan vielä kerran loppua näiden tarinalle ja hymyili vielä tähän päälle. Ophelia aavisti pahaa jo tässä vaiheessa ja peitti silmänsä käsiinsä kun älysi Blackin iskevänsä nyt päänsä Aranin päähän josta kolahtikin varsin ilkeähkö ääni.
Ophelia kurkki sormiensa välistä ja lopulta laski kätensä leukansa tasolle, katsoen kuinka Aran nyt hoiperteli siihen malliin että lennähtäisi pian selälleen Blackin iskusta. Tämä laski Anemonen alas nurmelle, joutuen ilmeisesti itsekin kumartumaan ja pitelemään otsastaan samassa kun Black sai takaisin Amodilta; potkaisu selkään mistä Black oikein parkaisi, kukaan ei voimiaan näyttänyt säästelevän kun toisiaan hakkasi, Arankin vuosi nyt verta, oikein tälle... Toivottavasti Black ei nyt selkäänsä mennyt siitä murtamaan.
Ophelia katseli näitä kun ei olisi ennen nähnyt näiden kahden tappelevan, tosin käyttäen tilaisuuden hyväkseen että meni ja noukki Anemonea nurmelta nyt omaan syliinsä sillä välin ku Aran oli yhä keskittynyt omaan lärviinsä. Ophelia peruutti nopeasti Aranin luota , käsissään nyt Anemone joka painoi hiukan tämän käsissä, mutta mielummin tämä kun tämän näkeminen Aranin olalla. Ophelia katsahti nopeasti myös Blackiin nähdäkseen että oliko tämä kunnossa, kipeällä selällä nimittäin tuskin kauas pötkittin-
"Yrittäisitte olle hiljempaa..! Herätätte vielä Anemonen ja tiedän tasan tarkkaan sen ettei kumpikaan teistä halua nänen näkevän teidän kahden tappelevan?"
Ophelia torui hyssytellen näitä kuin kahta kuin pikkupoikia, uskoen olevanssa oikeassa sen suhteen mitä sanoi. Lilykään ei ollut silloin kauaa nukkunut Aranin tempun jälkeen, joten Anemonellakin oli heräämisvaara, eikö? Ja ihan heti Ophelia ei ole Anemonea käsistään luovuttamassa, Aran sai luvan jättää tämän 'niskan taitto'-uhkaukset sikseen mikäli se Opheliasta riippui, ellei nämä alkaneet Blackia taas mukiloimaan.

//NO KOSKA SÄ LAPSENVAHDIKSI EDES RYHDYIT!? O_o//
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä Ti Maalis 04, 2008 12:01, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 03, 2008 10:31

http://p1.foorumi.info/thenightfantasy/ ... =3017#3017

Aran, Anemone, Black

Black valitteli selkäänsä samalla kun näki Ophelian noukkivan Anemonen Aranin luota.. miksi tämä ei jo juossut!? no okei, ei Ophelia kauaksi olisi päässyt, niin surullista kuin se olikin. Aran katseli otsaansa pidellen Opheliaa joka sätti heitä kuin pikku poikia, mutta lopulta Aran nousi ylös ja vilkaisi vihaisesti Blackiä joka hymähti itsekseen.
".. hän olisi kumminkin herännyt pian.." Aran huomautti lopulta katsoessaan kättään joka oli veressä, Black tosiaan oli humauttanut ja kovaa!
"Heräisit sinäkin, et tule koskaan saamaan Li--AI SAATANA!" Black aloitti mutta lopetti kiroamiseen kun Amod kiskaisi tämän niskan melkein sijoiltaan.
"Eipäs kiroilla lasten kuullen" Aran sanoi katsoen vahingoniloisesti Blackiä.
"Eihän hän ole edes hereillä!" Black huomautti.
"on hän.. kohta" Aran sanoi ja lähti kävelemään eteenpäin.
"Papitar saa kantaa lapsen jos kerran niin kovasti haluaa" Hän huomautti vielä olkansa yli.

Tosin.. Aran näytti Anemonelle yksisarviset.. tämän unessa. Sen aikaa mitä he olivat metsässä samoilleet, Aran oli näyttänyt Anemonelle unessa todentuntuisen tilanteen missä he olivat saapuneet metsä aukealle ja nähneet kauniita, puhtaan valkoisia yksisarvisia. Mikäli Ophelialta, Blackiltä tai Lilyltä olisi kysytty, uni ei ollut yhtään todenmukainen! Unessa Ophelia oli ollut ystävällinen Aranille ja tämä hänelle, sen verran kiero Aran oli. Uni oli loppunut siihen että Anemone muisti itsensä nukahtaneen ja nyt hän heräilikin Ophelian sylissä, luullen yhä että kaikki oli totta.
Amod tukki Blackin suun kankaan palalla ennen kuin Anemone heräsi, Aran ei halunnut että Black sanoisi mitään mikä saattaisi pilata hänen suunnitelmansa.. eikä hän uskonut Ophelian uskaltavan sanoa mitään, sen verran hän uskalsi arvioida Opheliaa.
Lopulta Anemone avasi silmänsä ja katsoi tyrmistyneenä Opheliaa, mutta sitten hän naurahti ja kietoi kätensä tämän kaulan ympärille.
"Ne olivat kauniita!" Anemone hihkaisi ja vilkaisi ympärilleen.
"Mitä isä tekee täällä?" Anemone kysyi nähdessään Blackin.
"Hän tulee kyläilemään" Aran vastasi ennen kuin kukaan kerkesi mitään tekemään.
"Miksi hänen suunsa on tukittu.. miksi hänet on sidottu?" Anemone pommitti kysymyksillä Arania, joka ei näyttänyt olevan moksiskaan vaan vilkaisi Anemonea hymyillen.
"Se on uusi leikki.. isäsi lupasi leikkiä vähän enemmän kun päästään perille" Aran sanoi.. hänellä oli oudot käsitykset leikeistä..
"Minkälaisia leikkejä!?" Anemone kysyi innoissaan.
"kaikenlaisia" Aran vastasi sen kummempia selittelemättä. Black huokaisi syvään ja laski katseensa maahan kävellessään, joskus hän toivoi että ei olisi edes tullut kuninkaan hoviin.

// siitä lähtien kun tajusin että siitä saa palkkaa (8D helppoa rahaa, ipanat kun pelkää muo.. ne vaan istuis nurkassa ku mä röhnöttäisin sohvalla ja kattoisin kauhu leffoja >8'D //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 03, 2008 11:57

Ophelia

Aran sai vihdoinkin kerättyä itsensä ylös, huomauttaen samalla että Anemone olisi herännyt muutenkin pian? No ihan miten vain, Aran ainakin sai vuotaa verta ihan itsekseen. Black oli tosiaan mennyt humauttamaan tätä kovaa, saanut siitä selälleen ja nyt niskalleen kun Amod niintä väänsi Blackin avatessa taas suutansa, tosin tässä kohtaa Ophelia oli ihan samaa mieltä tämän kanssa, kaikessa muussa paitsi kiroamisessa...
Ophelia puristi Anemonea lujemmin vain kiinni itseensä Aranin huomauttaessa tätä juuri siitä kiroamisesta, tosin vain piruillaakseen Blackille joka puolestaan huomautti ettei Anemone ollut edes hereillä. Niin... Opheliaa ei sitten varmaan laskettukaan lapsen kastiin? Tosin ei Ophelia ihmetellyt, olihan hän vanhempi ja pahempaakin nähnyt/kuullut joten ei tämä mitään...
Aran lähti jo kävelemään ja Ophelia katsoi tähän vain närkästyneesti takaisin, niin hän aikoikin Anemonen kantaa ja lähti jatkamaan matkaa siinä missä muutkin, toivoen että Anemone tosiaan heräisi jossain välissä, tämäkin saisi luvan kävellä aina välillä kun Ophelia ei enää kantaa jaksaisikaan.

Ophelia ei tiennyt yhtään miten Aran aikoi yksisarviset Anemonelle selittää kun tämä heräisi. Raukka joutuisi varmaan pettymään, joka tosin oli pienin tämän murheista jos vain puoliakaan tietäisi. Niin ja miten Aran selittäisi Blackin ja sen että tällä oli kädet sidotut? Tässä kohtaa Ophelia kadehti Anemonea, tämä oli niin viaton ja iloinen eikä joutunut juuri mistään huolehtimaan saatika murehtimaan ja tällaisena Ophelia pyrki Anemonen myöskin pitämään, ei tämän tarvinnutkaan murehtia... Ei ainakaan vielä, Ophelia kun ei tiennyt Aranin aikeista loppujen lopuksi paljoakaan, muuta kuin sen että aikoi Blackin hirttäydyttää jahka saisi Lilyn luokseen... Nyt Ophelia tosiaan toivoi ettei Lily edes harkinnut heidän perään lähtemistä, edes harkitsisi linnan alueelta poistumista..! Ei ainakaan ilman puolta valtakunnan armeijaa!

Ophelia katsahti Blackiin ja näki nyt Amodin tukkivan tämän suuta jollain kankaanpalalla, varmaankin Anemonen varalta jonka liikehdinnän Ophelia pian huomasi, tämä oli jo heräämässä. Ophelia katsahti Anemoneen kysyvästi tämän katsoessa häntä varmaankin yllättyneenä, kunnes tämä kietoi kätensä Ophelian kaulan ympärille naurahtaen ja hihkuen;
'ne olivat kauniita'? Ophelia meni hetkeksi lukkoon kun ei ymmärtänyt mistä Anemone puhui kunnes vaihdettiinkin asiaa toiseen,
nimittäin Blackiin. Aran vastasi että Black olisi tulossa kyläilemään... Siteet Aran selitti taas jonakin uutena leikkinä, mikä kuulosti hyvin sairaalta Ophelian mielessä, hirsipuussa ei paljoa huvikseen kiipeilty saatika hypitty. Mutta tätäkään Anemone ei tiennyt, ei tämä tiennyt että Aran ja Black olivat toistensa vihollisia jotka nyt sattuivat kilpailemaan Anemonen äidistä, Aran kilpaillessa vielä mitä likaisimmin keinoin kaiken lisäksi... Joten tietenkin Ane innosteli kuullessaan uusista leikeistä...
'Olet sairas...' Ophelia toisti vielä oikein mielessään, ihan vain jos vaikka Aran sattuisi hänen ajatuksiaan kuuntelemaan samalla kun käveli tämän perässä, Anemone yhä tämän sylissä. Aran oli mennyt ottamaan taas roolinsa hymyilevänä setänä joka ei ollut ainoatakaan rikettä elämänsä aikana tehnyt.

Niin muuten, Ophelia oli jo tässä vaiheessa arvannut että Aran oli mahdollisesti näyttänyt yksisarviset Anemonelle tämän unessa, kaikki viittasi muutenkin siihen, eikä muita vaihtoehtoja näyttänyt juuri olevankaan. Tiedä mitä lörpöttelyjä Aran oli pistänyt Ophelian suuhun ettei Anemone olisi mitään vihamielisyyttä näiden kahden välillä epäillyt...
"Aran varmaankin osaa sanoa että paljonko tästä on vielä matkaa Haltijoiden kylälle?" Ophelia kysyi tähän väliin ihan asiallisesti, ihmetellen samalla että eikö näitä ollenkaan haitannut se että Ophelia saattoi nyt pistää merkille sen missä he liikkuivat aina haltijoiden kylään asti?

//HAHAHA X'DDDD Te-e-ervaa...//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Maalis 04, 2008 12:36

Aran, Anemone, Black

"tosiaan.. hyvä kun muistutit" Aran sanoi Ophelian huomautukseen ja napsautti sormiaan.
Amod kaivoi toisen kankaan palan ja sitoi Blackin silmät, ettei tämä ainakaan pysynyt mukana siinä missä mentiin.
"Tässä on vielä pitkä matka.. voimme kyllä pitää taukoja mikäli papitar ei jaksa yhtämatkaa" Aran sanoi vilkaisten hymyillen Opheliaan ja Anemoneen.
Anemone tapautti Opheliaa olkapäähän ja lähti liukumaan alas tämän sylistä, tömähtäen maahan ja lähti juoksemaan eteenpäin, hyppien taas iloisesti. Anemone pysähtyi ihailemaan jokaista kukkaa jonka näki ja hän avasi jokaisen kukan, joka oli vielä nupulla, koskettamalla tätä sormellaan. Aran seurasi Anemonea hymyillen, antaen samalla ohjeita puissa hyppiville haltijoille: Näiden piti katsoa ettei Anemone mennyt liian pitkälle taikka satuttanut itseään.
Blackillä oli vaikeuksia kävellä siinä mielessä, ettei hän nähnyt yhtikäs mitään. Tosin Amod ohjasi häntä pitämällä kättään tämän olkapäällä.

Lopulta Anemone hyppeli takaisin ja antoi Aranille kukan hymyillen jälleen tuttuun tapaansa.
"Kiitos, tämä on todella kaunis" Aran sanoi ottaessaan kukan vastaan.
"Mmm.. miksi isän silmät on sidottu?" Anemone kysyi kurkatessaan Aranin ohi Blackiä.
"Meillä on hänelle yllätys" Aran sanoi.. noh, kai se hirsipuukin jonkinsortin yllätys oli.
Anemone hyppeli Aranin ohi Blackin eteen, saaden Amodin pysäyttämään Blackin. Aran kääntyi ympäri ja vilkaisi ohimennen Opheliaa, pyöritellen käsissään Anemonen tuomaa kukkaa, samalla antaen Amodille luvan ottaa kankaan palan Blackin suun edestä pois.
"Isä, miksi äiti ei tullut mukaan? Hän olisi varmasti halunnut nähdä yksisarviset!" Anemone kyseli samalla kun tarttui Blackin kaapuun.
"Äiti jäi juhliin pitämään seuraa muille.. mitä jos sinäkin menisit takaisin?" Black sanoi koittaen pitää tilanteen jotenkuten rauhallisena.
"Mutta haluan leikkiä!" Anemone sanoi ja Blackiä puistatti ajatus hirsipuun luona leikkimisestä.. jotain rajaa!
"leikitään sitten kotona, jooko?" Black sanoi ja Aran oli jo huomauttamassa jotain, mutta piti suunsa kiinni.
"Leikitkö kanssani nukeilla?" Anemone kysyi innoissaan ja Aran oli nauraa pelkästä ajatuksesta.
"Katsotaan sitä sitten.. nyt jos mentäisiin vain kot--"
"Mutta sinun pitää nähdä yllätys!" Anemone sanoi ja lähti hyppelemään taas edeltä, jättäen Blackin kuin nallin kalliolle.
"suloista.. tyttö siis, et sinä" Aran huomautti ja lähti Anen perään.

Kului noin puolituntia.. ja sitten Anemone alkoi kyselemään viiden minuutin välein "ollaanko kohta perillä?", johon Aran vastasi maltillisesti että ei vielä.
Lopulta Anemone väsähti.. hän istahti maahan ja pötkähti siitä vatsalleen makaamaan kuin nuudeli.
"voinemme pitää tauon nyt.." Aran sanoi pysähtyessään Anemonen viereen ja katsoi alas kohti tätä.
Amod painoi Blackin maahan istumaan ja jäi itse seisomaan tämän viereen katsellen happamana Opheliaan... hän oli yhä happamana Tomtomin housu tempauksesta.
"Ophelia? Leikitkö sinä minun kanssa nukeilla sitten?" Anemone kysyi nostaen päätään nurmikosta hieman.
Aran istui lähimmälle kannolle ja pyöritteli yhä kukkaa käsissään, puissa olevat haltijat jäivät lähettyville pitämään vahtia ettei kukaan päässyt yllättämään.

//TI-TA-NIC! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Maalis 04, 2008 5:35

Ophelia

Ophelia oli vain kysynyt, että kuinka pitkä matka haltijoiden kylälle vielä olisi, mutta Aran näki ilmeisesti pintaa syvemmälle ja sidoutti nyt Blackin silmät? Opheliaa ei tiennyt mitä tästä ajatella, Aran ei ilmeisestikään uskonut että Ophelia pysyisi kuitenkaan mukana siinä missä mentiin... Kai tuokin piti myöntää, ei hän ollut juurikaan varma missä he olivat, vain suunnan mistä he olivat tulleet mutta jos vielä tulisi paljonkin käännöksiä sun muita kurveja niin Ophelia eksyisi laskuissaan aivan varmana. Käytävillä suunnistus oli huomattavasti paljon helpompaa! Metsässä ei ollut kuin puita mitkä näyttivät aina vain samoilta mitä edellinen, ei ollenkaan samanlaista kuin taulujen ja koriste-esineiden kautta suunnistaminen.

Ophelia ei vastannut mitään Aranille, katsoi vain tätä takaisin hieman närkistyneenä kunnes tunsi napautuksen olkapäällään ja Ophelia tajusi päästää Anemonen alas sylistään.
Anemone lähti hyppelehtimään kaikkien edellä, Ophelian käsissä lähti taas kiertämään veri ja Black joutui Amodin talutettavaksi, sokkona kun joutui nyt olemaan. Ophelia yritti pitää silmällä Anemonea joka hyppelehti nyt kauempana ja pysähteli aina välillä kun kukka eteen tuli, joko ihastelemaan näkyä tai avaamaan niiden terälehdet täyteen kukkaan. Ophelia ei osannut hymyillä Anemonen pirteyttä juuri nyt, tilanne oli kaikkea muuta kuin mitä Anemone antoi ymmärtää. He olivat taas joutumassa haltijoiden linnaan, ei niinkään vierailulle kuten pari kertaa aikaisemmin... Se ei kyllä vielä mahtunut Ophelian mieleen että he olisivat sinne jäämässä, ei kaiken sen jälkeen mitä oli aikaisemmin tapahtunut, voittohan olisi Aranille aivan liian helppo.

Aranin aikeena oli mestauttaa Black, mitä Ophelia ei suostunut sen enempää juuri nyt ajattelemaan, ei ennenkuin äkkäisi Lilyn tulevan jostakin nurkan takaa heidän eteensä, siinä kohtaa Blackinkin sieti pelätä. Ophelialla ei ollut tällä kertaa mitään varsinaista osaa, muuta kuin lapsenvahtina oleminen Anemonelle, mutta jos hänkin oli kerran tulossa niin Ophelia voisi samantien selvittää pari asiaa kun perille pääsi, esimerkiksi Aren tilanteen... Ophelia halusi vain tietää! Sillä ajatus siitä että olisi ollut todistamassa jonkun kuolemaa ei kauheasti houkutellut ja ajatella että se oli ollut Lily, prinsessa, hänen paras ystävänsä joka oli tätä mennyt survaisemaan, vaikka vahinkohan se oli ollutkin! Toki hän olisi voinut kysyä asiaa Amodilta, jos ei olisi tämän ärhäkkää luonnetta pelännyt, tämäkään ei mitään kaunopuheita vaikuttanut harrastavan.

Anemone hyppelehti nyt takaisin eikä Ophelia edes tätä huomannut kun oli ajatuksiinsa niin uppoutunut, mutta havahtui tajutessaan Anemonen loikkineen juuri Aranin luo ja ojensi tälle nyt kukkaa?
Aran sai nyt selittää miksi Blackillä oli silmät sidotut sillä että näillä olisi tällä jokin yllätys... Niin, hirttoköysi, mutta senhän jo kaikki tiesikin, kaikki muut paitsi Anemone.
Ophelia pysäytti askeleensa ja jäi nyt ihmettelemään mitä Anemone oikein teki hyppiessään Blackin luokse noin kysyvänä...
Anemone alkoi kyselemään Blackiltä Lilystä... Lily oli jäänyt juhliin, mitään yksisarvisia ei koskaan ollutkaan! Näin Ophelian oli tehnyt mieli vastata Blackin puolesta, mutta piti suunsa kiinni samalla kun Aran mitä ilmeisemmin juhli taas yhtä 'voittoaan' pyörittämällä Anemonen antamaa kukkaa sormissaan...

Anemone initti vastaan Blackin kotiin meno ehdotuksille, tämä halusi kuulemma vain leikkiä mistä Ophelia ei voinut tätä syyttääkään.
Nukeilla? Ei Black nukeilla leikkisi, osasivatko aikuiset enää leikkiä edes käpylehmillä? Ophelia ei ainakaan ollut nähnyt kenenkään aikuisen koskaan leikkivän... Näky olisi liian hassu. Black oli kyllä tarjoutunut leikkimään kuhan kotiin vaan pääsisivät, tosin Opheliaa vähän epäili sitä että jos Anemone nyt kotiin päätti haluta, niin Aranilla olisi siinä kohtaa myös jotain omaa sanottavanaan. Näin Ophelia uskoi asian olevan, pitipähän itsensä kiireisenä ajatellessaan jotain näinkin turhaa ja ajankohdatonta kunnes katsahti taas Anemonen perään tämän lähdettyä taas liikkeelle heidän edelleen, jättäen asian loppuunkäsiteltyksi näin omalta osaltaan.

Kaikki olivat taas lähteneet liikkeelle ja Anemone aloitti kyselynsä siitä että koska nämä olisivat perillä, kerjäämättä kertaakaan tämän aikana kyytiä keltään heistä mikä sopi Ophelialle hyvin, Aranin sylissä hän ei halunnut Anemonea nähdä. Opheliaa ei käveleminen juurikaan väsyttänyt, eivät he niin nopeaan tahtiin loppujen lopuksi liikkuneet, mutta Anemone oli onnistunut kuluttamaan voimansa ja puhtinsa ympäriinsä juoksentelullaan viimeisen puolen tunnin aikana, no olihan tällä lyhyemmät jalat mitä heillä lopuilla oli. Anemone lössähti siis maahan istumaan ja tästä taas makaamaan pehmeälle ruoho mättäälle josta Aran päätti sitten pitää tauon.
Ophelia jatkoi kävelyään vielä sen verran että pääsi Anemonen vierelle ja istahti myöskin polvilleen mukavan pehmeälle ruoho mättäälle tämän kanssa, samalla kun katsahti olkansa yli mitä Blackille tehtiin mutta käänsi kasvonsa hyvin äkkiä takaisin Anen puoleen nyt jostain kumman syystä... Ja se ei johtunut siitä koska Ane avasi suunsa.
"Toki... Kyllä minä voin sinun kanssasi nukeilla sitten leikkiä." Ophelia vastasi tälle samalla kun vaihtoi asentoaan polvi-istunnasta siihen miten yleensä nojatuoleissa istui ja pyöritteli sormeaan nyt maassa, samalla kun odotteli että he jatkaisivat taas matkaa, kun ei muuta voinut ja kuvitteli itseään leikkimässä nukeilla Anemonen kanssa, todeten sen hieman hassuksi.
Ophelia itse ei ole nukeilla enää pitkään aikaan leikkinyt, johtuen aika pitkälti itse leikkikaverin puutteesta kun Lilykin meni varttumaan leikki-iän yli ja sen jälkeen Ophelia ei ollut asiaa pahemmin edes ajatellut, sitä kun aina tuntui olevan jotain muuta ajateltavaa kun leijan lennättäminen...

//RAUTAVUORI! Agh! Väsy! Olen syytön tähän tekstin sekamelskaan!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Maalis 04, 2008 8:38

Aran, Anemone, Black

"heheee..." Anemone naurahti laiskahkon oloisesti ja kopsautti päänsä takaisin maahan.
Aran naurahti itsekseen katsellessaan Anemonea.. ensin tämä hyppi kuin mikäkin pupu pitkin metsiä ja nyt makasi maassa kuin myyrä. Aran ei koskaan eläessään ollut väsynyt niin pahasti että olisi kuukahtanut, joten ei hän myöskään ymmärtänyt Anemonen tilannetta. Black hengitti rauhallisesti pitäen kasvonsa kohti maata. Ensimmäistä kertaa elämässään häntä tosissaan pelotti.. ei omasta puolestaan, vaan Ohpelian ja Anemonen. Aran sanoi ettei menisi Opheliasta takuuseen? Eikai tämä nyt häntä aikonut tappaa? Jälleen kerran Black manaili kaikki haltija maan alle, ilkeitä otuksia. Lopulta Anemone nousi istumaan Ophelian viereen ja setvi hetken aikaa hiuksiaan.
"Oletteko te kavereita?" Anemone kysyi yhteisesti Aranilta ja Blackiltä. Black selvitti kurkkuaan äänekkäästi, hänen olisi tehnyt mieli rääkäistä jotain mikä ei sopinut Anemonen korville, mutta jätti sanomatta... no, ei se Opheliankaan korville olisi sopinut, mutta tämä nyt oli kerennyt kuulemaan ja näkemään ties mitä.
"No.. sanotaanko vaikka että meillä on paljon yhteistä" Aran sanoi lopulta. Tottahan tuo oli... valitettavasti.
"Kuten?" Anemone kysyi heti perään.
"hm.. molemmat pidämme äidistäsi" Aran heitti näin esimerkiksi.. eihän Anemone tietenkään tajunnut että Aran tarkoitti SILLÄ TAVALLA pitävänsä Lilystä, hän luuli että vain kaverina piti Lilystä.. paitsi nyt Black joka oli hänen isänsä, tämän täytyi pitää Lilystä enemmän!
"Valitettavasti Aran setä ei oikein ymmärrä että äitisi ei pidä hänestä" Black huomautti sanoen ivallisesti sanan 'setä'.
"Eikö äiti pidä sinusta?" Anemone kysyi Aranilta.
"Kyllä pitää.. hän vain ei ole vielä itse sitä tajunnut" Aran sanoi hymyillen.
"Onko teillä sitten sänkyhommia?" Anemone kysyi Aranilta muistaessaan Tomtomin huomautuksen.

Kaikki meni hiljaiseksi. Amod oli nauraa, mutta sai pidettyä itsensä aisoissa juuri ja juuri.
"Ei sitä tiedä" Aran sanoi loputa saatuaan itsensä pelkän ajatuksen yli.
"Ei ole eikä tule jos se minusta riippuu" Black huomautti happamasti kiroten samalla Tomtomia.
"Sinä se tässä kohta riiput.." Aran huomautti Blackille.
"Mitä ne sänkyhommat on?" Anemone kysyi keskeyttäen Blackin ja Aranin alkamaisillaan olevan sanaharkan.
"... se on sitä kun--"
"Ei hänen tarvitse tietää!" Black keskeytti Aranin joka oli jotain selittämässä, hänen mielestään Anemone oli LIIAN nuori vielä kuulemaan mitään tuollaista.
"totta.. ja sinunhan se pitäisi kertoa" Aran sanoi lopulta nousten ylös.
"jatketaan matkaa" Aran sanoi ja lähti kävelemään eteenpäin.. tai no, aivan eri suuntaan mihin he äsken olivat menneet. Amod riuhtaisi Blackin ylös ja työnsi tämän matkaan sen enempiä mitään sanomatta, vilkaisten jälleen Opheliaan sivusilmällä. Anemone nousi omia aikojaan, siisti hieman mekkoaan ja lähti sitten loikkimaan taas edeltä, hyräillen iloisesti ja katsellen kukkia.
Kului jälleen puolituntia, Black ei pahemmin matkan aikana mitään puhunut, hän kehitteli pakosuunnitelmia, mutta pian Anemone alkoi taas kyselemään joko oltaisiin pian perillä. Lopulta Anemone kysyi sen kysymyksen, mitä Black ainakin oli jo odottanut.
"Koska me menemme takaisin kotiin?" Anemone kysyi tullessaan takaisin Aranin viereen kävelemään.
"Ette pitkään aikaan.. te jäätte kylään pidemmäksi aikaa" Aran sanoi.
Anemone pysähtyi ja jäi miettimään asiaa, Black oli vähällä kävellä hänen päälleen, mutta Amod pysäytti hänet juuri ajoissa.
"Entä äiti?" Anemone kysyi pyöritellen hiuskiehkuraa sormillaan.
"Äitisi tulee myöhemmin" Aran sanoi pysähtyen odottamaan että Anemone lähtisi taas liikkeelle.
"mutta.. koska me menemme kotiin?" Anemone kysyi uudestaan, tällä kertaa hieman huolestuneena.
"Ette koskaan" Aran sanoi ja lähti kävelemään eteenpäin.
"Ophelia, kai me menemme illaksi kotiin, niinhän?" Anemone kysyi kipittäen Ohpelian vierelle ja tarttui tätä mekosta.

// AGH, INSPIKSEN PUUTE! LÄKSYT NISKASSA! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Maalis 04, 2008 11:43

Ophelia

Ophelia oli naurahtaa Anemonen kopsauttaessa päänsä takaisin maahan, ei Ophelia nyt arvannut että tältä olisi puhti mennyt noinkin pois, rajansa kaikilla sitten, jopa yli energisellä Anemonella. Black oli istutettu maahan, mutta tähän Ophelia ei juuri viitsinyt vilkuilla, Amodillakun nyt olevan jotain häntä vastaan, sen näki tämän epämielyttävästä ilmeestä häntä kohtaan joten Ophelia päätti olla katsomatta tähän enää ollenkaan. Kohta Anemone nousikin maasta nyt istumaan Ophelian viereen ja Ophelia onnistui luomaan kasvoillensa nyt hymynkin kun Anemone haroi pitkiä hiuksiaan.

Ophelian hymy tosin hyytyi ja muuttui lähes tyrmistykseksi Anemonen pamauttaessa kysymyksen että olivatko Aran ja Black kavereita!? Ei kysymyksessä kai mitään hassua ollut, mutta Ophelia tiesi että nämä kaksi olivat aina survomassa toisiaan kuhan tilaisuuden vain saivat. Ophelia painoi päänsä polviensa päälle, hän ei asiaa kommentoitsisi, onneksi kysymys ei ollutkaan suuntautunut hänelle eikä Black kurkkunsakaan setvimisessä pitkälle pötkisi. Paljon yhteistä... Valitettavasti... Kuten nyt se että nämä molemmat pitivät Lilystä... Tähän Black survaisi taas ettei Lily Aran 'sedästä' pitäisi ja että Aran oli liian tyhmä sitä itse tajutakseen ja Ophelia ei edelleenkään käsittänyt yhtään mitä Aran tarkoitti sillä että se oli Lily itse se joka ei tajunnut Aranista pitävän? Aranin höpötykset siitä että Lilylle tulisi mielenrauha mikäli Aranin luokse vain pääsisi oli täyttä hepreaa Ophelialle, ei hän uskonut että mikään voima pystyisi vaikuttamaan toisen ihmisen tunteisiin, ei se ollut oikein, se tuntui niin jumalankin tahdon vastaiselta vaikkei se varsinaisesti missään lukenut; 'Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.'-kuului kymmenes käsky, mutta ei Ophelia sitä ääneen voinut sanoa, nämä kun eivät kovin läheisiä olleet saatika jumalaan uskonut joten turhaahan se olisi ollut.

Sitten Anemone pamautti jotain mikä sai kaikki aivan hiljaiseksi ja Ophelian tuntemaan syvää häpeää! Kirotun Tomtom! Anemone oli mennyt
matkimaan tältä sanan "sänkyhommat" joka sai Ophelian kiroamaan Tomtomia nyt kahta kauheammin, tämä olisi voinut varoa mitä Anemonen aikana suustaan päästi! Noh, keskeyttipähän ainakin näiden kahden alkamaisillaan olevan nälvintä kisan... Jotain positiivista.
Sitten Aran sanoi jotain mihin Ophelian olisi tehnyt mieli nousta seisomaan ja humauttaa tätä oikein kunnolla mutta arvatkaapa kaksi kertaa että uskalsiko Ophelia liikauttamaan edes sormeansa tässä tilanteessa? Kaikki menikin sitten kuin kuuroille korville kun Anemone kysyi toistamiseen että mitä kyseinen sana tarkoitti ja Ophelian sydän oli ponnahtaa kurkkuun Aranin alkaessa jopa oikeasti asiasta jotakin selittämään!!
Black onneksi keskeytti, Anemonen ei todellakaan tarvinnut tietää vielä vaikka seuraavaan kymmeneen vuoteen Ophelian puolesta! Ai miten Ophelia sitten tiesi? Hän oli Papitar, se riittäni vastaukseksi. Maailma ei kovinkaan puhdas synneistä ollut vaikka Jeesus kristus, Herramme Jumalan ainoa poika puhdistikin kansan näiden synneistä viemällä näiden synnit mukanaan ristille... Mutta useimmat olivat tämänkin jo unohtaneet tai sitten eivät vain välittäneet.

Ophelia sai huokaista helpotuksesta kun asia oltiin saatu käsiteltyä loppuun ja nousi nyt itsekin taas omille jaloillensa Aranin ilmoittaessa että jatkettaisiin matkaa. Anemonekin oli saanut puhtiansa takaisin näinkin lyhyellä tauolla ja lähti kävelemään heidän kaikkien edellä taas hyräillen omiaan... Ophelia huomasi että Aran vaihtoi nyt suuntaa jonnekin aivan muualle kuin sinne minne he olivat ennen taukoa lähteneet, mutta ei sanonut mitään, tuskin Aran kuitenkaan minnekään muualle kuin haltijoiden kylälle oli menossa. Kului taas puolisen tuntia pelkässä kävelyssä jonka aikana Ophelia ei juuri mitään puhunut saatika kukaan muukaan sen pahemmin. Ophelia vain seuraili taas Anemonen puuhailu näin taaempaa ja huomasi silmäkulmissaan kuinka varjot yhä vilkkuivat jossain ylhäällä puissa.
Sitten Anemone rikkoi hiljaisuuden kysymällä että koska nämä menisivät taas kotiin? Ophelia oli hieman hämmästynyt kysymyksestä, eiväthän he olleet vielä edes perillä, mutta kai tämä johtuni sitten Lilystä.. Tämähän oli jäänyt vielä juhliin ja tämä olikin seuraavana Anemonen kysymys listalla.
Aran vastasi että Lily tulisi sitten myöhemmin ja tähän Ophelia tosiaan toivoi ettei tulisi.
Kaikki olivat jälleen pysähtyneet hetkeksi ja Anemone kysyi toistamiseen kotiin menosat johon Aran vastasi nyt hyvinkin kylmästi ja lähti kävelemään eteenpäin sen enempiä Anemonelle selittämättä...
Ophelia katsoi huolestuneen ja vähän kärsivän näköisenä alas Anemoneen joka nyt nyki hänen hameenhelmaansa, mitä Ophelia muka tähän nyt sanoisi? Aran oli mennyt sanomaan että nämä eivät kotiin enää menisi ja tämä raukka uskoi pääsevänsä oman sänkynsä pohjalle vielä täksi yöksi.
Ophelia oli pienen hetken hiljaa, kunnes kyykistyi ja otti Anemonesta taas otteen ja nosti tämän syliinsä kun aloitti taas kävelynsä eteenpäin.
"Emme ehkä tänä iltana, riippuu siitä mitä Aran on meidän varallemme suunnitellut..." Ophelia vastasi, mikä oli hyvinkin pitkälle pelkkää synkkää totuutta, mutta Ophelia sanoi sen Anemonelle hymyillen ettei tämä mitään pahaa osaisi epäillä? Ainakin Ophelia toivoi niin sillä ei hän kovinkaan hyvä näyttelyssä saatika valehtelussa ollut.

//^^'//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 05, 2008 12:17

Anemone, Aran, Black

Anemone hymyili kun Ophelia otti hänet taas syliinsä, eipähän tarvinnut kävellä! Ophelia kertoi hänelle etteivät he tänä iltana ehkä kotiin menneet, tähän Anemone ei vastannut mitään vaan jäi miettimään.. sääli, Anemone olisi halunnut hakea pehmolelunsa mukaan! Ei hän voinut nukkua vieraassa paikassa ilman pehmolelua taikka äitiään.. Blackin vieressä Anemone ei vielä ollut uskaltanut nukkua, mutta Napin Anemone halusi itselleen. Tosin, nyt Anemonen luomet alkoivat painua kiinnippäin eikä aikaakaan kun tämä taas nukahti Ophelian syliin.. oli päikkäreiden aika! Seuraavaksi Anemone tulisi kitisemään ruokaa, se oli varma..
Aran antoi Amodille luvan ottaan siteen pois Blackin silmiltä. Amod teki työtä käskettyä ja pian Black siristeli silmiään kirkkaassa päivän valossa. Black katsahti ympärilleen.. hänellä ei ollut hajuakaan missä he olivat, mutta oli helpottunu nähdessään Anemonen Ophelian sylissä.
Aran käveli edellä vilkaisemattakaan taakseen.. ei hänen tarvinnut, riitti vain että hän kysyi telepaattisesti Amodilta mitä hänen selkänsä takana tapahtui, se riitti. Lisäksi hän kyseli puissa hyppeleviltä haltijoita tilannetta vähän laajemmasta kulmasta.

Black kärvisteli itsekseen, hänen teki edes pahaa ajatella sitä mitä juuri aikoi tedä.. mutta pakko se oli yrittää.
"Aran.." Black aloitti normaaliin äänen sävyynsä, toisin sanottuna erittäin kiltisti verrattuna siihen mitä äänensävyä hän yleensä käytti puhuessaan Aranille.
"hm?" Aran käänsi päätään hieman Blackin puoleen ja jäi odottamaan että tämä jatkaisi.
"Päästä heidät menemään.. ei tämä heitä koske, varsinkaan Opheliaa ja Anemonea minä en tähän juttuun halua sotkea" Black sanoi ja hänen sisällään pieni mies hakkasi päätään seinään.
Aran oli hieman yllättynyt näinkin rauhallisesta äänensävystä, mutta hän vain naurahti ja käänsi katseensa eteenpäin.
"Ei käy. Papitar on jo tunkenut lusikkansa tähän soppaan.. ja Anemonea minä tarvitsen" Aran sanoi.
"Et kai aijo satuttaa heitä?" Black kysyi koittaen pitää yhä normaalin äänensä.
"Ei sitä tiedä.. tuskin" Aran sanoi epämääräisesti.
Äkkiä Aran pysähtyi ja kääntyi ympäri, siirtäen katseensa Opheliaan.
"tosin.. papitar voi lähteä mikäli haluaa. Mutta turha odottaa saattajia ja jos lähdet, jätät Anemonen tänne" Aran sanoi tarjoten Ophelialle tilaisuutta 'paeta'.

// O3O lyhyitä \o/ //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 05, 2008 1:02

Ophelia

Anemone ei vastannut Ophelialle enää mitään, sinänsä kai hyvä ja vielä hetken kävellessä Anemonekin ehti nukahtamaan nyt Ophelian syliin. Ophelia huomasi tämän ja korjautti otettaan tästä ettei tämä päässyt hänen käsistään niin helpolla nyt putoamaan, huomaten sivusilmällä kuinka Amod otti siteen nyt pois Blackin silmiltä mutta käänsi päänsä tästä taas eteenpäin. Taivaalla oli vain vähän pilviä ja aurinkokin paistoi kirkkaana sinistä taivasta vasten, ilma oli kaunis mutta se ei yksin riittänyt piristämään Ophelia mieltä. Mitäköhän Lily nyt teki? Oli varmaan sairaana huolesta nyt kun Blackaan ei ollut juhliin enää takaisin ilmestynyt. Ophelia toivoi että Lily tajuaisi isälleen asiasta kertoa ja että kohta he törmäisivätkin itse kuninkaan armeijaan jolloin Aranin matka olisi päättynyt ja äkkiä... Toive ajattelua. Ophelia tiesi sen harmikseen itsekin, Opheliasta kun oli hyvin epätodennäköistä että kuningas löytäisi heidät ihan noin vain näinkin suurelta metsä-alueelta, vaikka nämä näiden hidasteina olivatkin.

Anemone tuhisi hiljaa Ophelian olkaa vasten ja kohta, näin yllättävänkin pitkästä aikaa Black avasi suunsa. Ophelia katsahti tähän toista olkaansa pitkin kun Black onnistui ihmeenkin rauhallisella äänellä alkaa Aranille puhumaan. Black halusi että Aran päästäisi heidät menemään, siis Ophelian joka ei asiaan juurikaan liittynyt ja Anemonen jota ei kukaan muu kuin Aran halunnut tähän asiaan lähteä mukaan sotkimaan. Ophelia katsoi Blackiin mitään sanomattomalla ilmeellä ja käänsi päänsä sitten Araniin tämän naurahtaessa tämän ehdotukselle. Ophelia oli jo sotkenut itsensä mukaan, totta ja Anemonea Aran väitti johonkin--- Lily! Aaagh! Ophelia tunsi itsensä niin typeräksi! Tämähän aikoi kiristää Anemonella Lilyä tulemalla luokseen! Hetken aikaa Ophelia oli jo ehtinyt miettimään kaikkia muita tapoja miten Aran voisi ikinä kuvittella Lilyn itsellensä kaappaavan vaikka vastaus oli ollut koko ajan Ophelian oman nokan edessä!

Black oli sillä välin puhunut jostain satuttamisesta ja Aran taas ei antanut tähän juuri mihinkään johtavaa vastausta. Sitten Aran pysähtyi, Ophelia tietenkin pysähtyen mukana ja katsahti kysyvästi ylös Araniin kun tämä alkoi ihan tosissaan antamaan tilaisuuttaa tälle lähteä mikäli vain halusi. Ophelia oli hetken hiljaa ja katsoi Arania hetken kuin vajaa-älyistä kunnes sai itsestään jotain irti:
"Tyhmäkö olet..? En minä aio Anemonea sinun käsiisi jättää, hänenhän takia minä alunperin mukaan lähdinkin." Ophelia sanoi lopulta ja korjasi jälleen otettaan Anemonesta, varoen kuitenkin herättämästä tätä tämän päiväunilta.

//<3333333333//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 05, 2008 1:23

Aran, Anemone, Black

"hm, muista tuo. Toista mahdollisuutta et saa." Aran sanoi Ophelialle hymyillen ärsyttävän ystävällisesti.
Oliko Aran tyhmä? Oliko Ophelia tyhmä?! Black toivoi tosissaan että Ophelia olisi lähtenyt pinkomaan pakoon minkä kintuistaan pääsi, juossut linnalle ja hälyyttänyt koko valtakunnan haltija jahtiin.. mutta ei, tämä jäi Anemone vuoksi.. sinänsä hyvä. Jälleen kerran he jatkoivat matkaa, pidettyään pienen rupattelu hetken.
Anemone inahti itsekseen saaden Blackin vilkaisemaan Opheliaa ja häntä. Anemone näytti todella rauhalliselta ja levolliselta, kunnes tämä räväytti silmänsä auki ja alkoi kiljumaan. Anemone kiljui paljon korkeammalta mitä Ophelia taikka Lily! Nyt Arankin peitti korvansa ja kääntyi katsomaan Anemonea joka kietoi kätensä Ophelian kaulan ympärille ja huusi.
"Mikä nyt tuli?" Aran kysyi katsoessaan närkästyneenä Anemonea ja Opheliaa.
"Sinä olet paha mies!" Anemone huomautti Aranille saaden jokaisen kutakuinkin hämilleen.. mitä hän nyt meinasi? No, olihan se jo selvää että Aran oli 'paha', mutta miten Anemone sen tiesi.
"Olet pahempi mitä se setä joka yritti tappaa isän linnan käytävillä! Olet pahempi mitä se setä joka yritti myrkyttää äidin!" Anemone lateli määritelmiään katsomatta kertaakaan kohti Arania, hän vain halasi Opheliaa niin kovaa kuin pystyi.
Jos Anemone olisi pystynyt itkemään, hän olisi itkenyt nyt kurkku suorana ja huutanut äitiään. Aran katsoi kulmat koholla Anemonea eikä tiennyt mitä sanoa. Black taas hymyili pienesti, ainakaan Anemone ei enää luullut Arania kiltiksi.
"enkelit kertoivat.." Anemone sanoi pienemmällä äänellä inisten.
"enkelit?" Aran kysyi.
"niin, niitä siivekkäitä ihmisiä mitä es--"
"Kyllä minä tiedän mitä ne ovat! piru vie, pidättekö te minua ihan tyhmänä? Lilykin oli selittelemässä mikä vauva olisi.." Aran mutisi vilkaisten happamasti Blackiä.
"älä anna itsestäsi niin tyhmää kuvaa" Black naljaisi takaisin.
"Agh! Te ihmiset olette palikoita! Luuletteko tosiaan että me olisimme vähempi älyisiä mitä te?" Aran aloitti väittämään vastaan, kuullessaan ettei Blackin äänen sävy ollut enää yhtään ystävällinen.
"Kyllä! Jos on tuollaiset sian korvat niin täytyy olla jonkin verran tyhmempi!" Black huomautti ja sana sota lähti käyntiin saman tien. Amod pyöritteli silmiään kuunnellessaan Blackin ja Aranin naljauksia, tosin välillä hänen teki mieli motata Blackiä niin että taju lähtisi.. hänellä alkoi mennä hermot, kuten myös Aranillakin ja mikäli Black ei pian ymmärtäisi pitää suutaan kiinni niin hän saisi taas selkäänsä.
"Haluan kotiin! Kotiin, nyt ja heti! Haluan kotiin leikkimään Ophelian kanssa!" Anemone niiskutti Ophelian sylissä sillä välin kun Black ja Aran naljailivat toisiaan.

// lööv <3 //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 05, 2008 3:05

Ophelia

Aranin 'ystävällinen' hymy melkein oksetti Opheliaa, mielummin hän näkisi tämän vihaisena kuin noinkin tekopyhänä kun tällä ei ollut mitään syytä enää edes kellekään mitään esittää kun Anemonekin nukkui. Kohta he jatkoivat matkaa joka ei tuntunut loppuvan koskaan, ottaen huomioon sen kenen kanssa käveltiin mikä taas pidensi aikaa huomattavasti, näin Ophelian mielestä eikä hänkään niin nopeasti päässyt Ane sylissään. Ophelia katsahti Anemoneen tämän inahtaessa mutta käänsi katseensa tästä taas eteenpäin, kiinnittämättä inahdukseen sen enempää huomiota vaan jatkoi kävelyä kunnes Anemone heräsi ja alkoi kiljumaan falsetissa Ophelian korvan juurella! Ophelian sydän oli pysähtyä Anemonen alkaessa kiljumaan niin että korvia vihlosi ja oli vähällä irroittaa tästä myös otteensa! Ophelia onneksi tajusi tiukentaa sitä Anemonen nyt kietoutuessa hänen kaulansa ympärille niin että Ophelialla oli hetken vaikeuksi saada henkeä, tämä vaikutti niin pelästyneeltä eikä kukaan muukaan heistä näyttänyt tietävän mikä tällä oli.
Ophelia ravisteli päätään ihan yhtä ihmeissään kun kaikki muutkin kun Aran kysyi mikä tytöllä oikein oli?! Ei Ophelia tiennyt mikä Anemonella oli kun alkoi tuolla lailla huutamaan, kunnes Anemone huomautti Aranin olevan paha!

Ophelialla alkoi tässä kohtaa tikittämään kunnes Anemone alkoi luetteloimaan kuinka paha Aran oikein oli; Pahempi mitä se setä joka yritti tappaa Blackin silloin linnan käytävillä, pahempi mitä se setä joka yritti myrkyttää Lilyn silloin juhlissa. Ophelia oli yhä hämmissään, mutta tunsi sisimmissään jonkinlaista voiton riemua siitä että Anemonekin nyt tajusi ettei Aran ollutkaan sellainen kuin mitä oli tälle esittänyt!
Silti Ophelia ei saanut itseään ihan heti hymyilemään kuten Black sai Aranin sanomattomuudesta, hänen sylissään oli melkein itkevä lapsi joka tosin rauhoittui kiljumiseltaan nyt hieman ja seuraavaksi Anemone inisikin enkeleistä...

Ophelialla välähti, tämähän oli suoranainen onnen potku! Enkelit olivat mitä ilmeisemmin Anemonelle kertoneet asian todellisen laidan tämän unissa, huolimatta siitä kuinka vanhingollinen todellisuus oli kun Opheliastakaan ei ihan heti olisi ollut polvenkorkuiselle tytölle kertomaan. Ophelia yritti hyssytellä tätä, yrittäen saada tätä sylissään rauhoittumaan edes vähäsen vaikka tiesikin ettei tämä itkisi, mutta shokissa tämä selvästi kumminkin oli. Ophelia mulkaisi sivusilmällä Arania nyt tämän alkaessa raivoamaan siitä että tätä pidettiin tyhmänä, vaikka olikin todellisuudessa vain väärin ymmärretty tämän kysymyksien suhteen, kyllä Ophelia sen nyt tajusi mitä Aran kysymyksellään oli oikeasti tarkoittanut mutta ei vaivautunut tälle mitään Anemonen unen lahjoista selittelemään kun tämä oli alkanut nyt sanaharkkaan taas Blackin kanssa.
Black naljaili takaisin Aranin naljailuille minkä kerkesi, silläkin uhalla että että saisi pian selkäänsä mutta Ophelia ei asiaan nyt puuttunut, Black saisi itse huolehtia siitä mitä suustaan päästi, nyt kun ei tarvinnut pelätä tappelemistakaan Anemonen nähden... Vaikkei se varmaan mukavaa tämänkään silmissä ollut.

Anemonekin alkoi taas niiskuttamaan Ophelian sylissä ja Ophelia oli kerta kaikkiaan sanaton tämän suhteen, kaikkialla huudettiin kuin viimeistä päivää eikä Ophelia voinut muuta kuin halta Anemonea takaisin.
"Ei hätää Ane pieni, kyllä me kotiin päästään." Ophelia hyssytteli silitellen Anemonen selkämystä ja lopulta tämän päätä, tuntien lupailevansa tällä hetkellä melko suuria samalla kun katsahti Araniin ja Blackiin saaden Ophelian vain huokaisemaan turhautuneena.
"Älä heistä välitä, he ovat aina olleet tuollaisia eikä sinun Arania kannata pelätä, ei hän sinulle mitään tee." Ophelia lisäsi kääntäessään taas katseensa Anemoneen, vaikkei tämän kasvoja nähnytkään. Muusta Ophelia ei pahemmin uskaltanut edes Anemonelle puhua, ei ainakaan Lilystä jota Opheliakin jo ikävöitsi mutta joutui silti tätä tunnetta vastaan rukoilemaan että Lily pysyisi poissa niin kauan kun he metsästä pois pääsisivät... Miten he muka pois pääsisivät? Peli olisi aika lailla pelattu kun he kylälle asti pääsisivät, kylään jonne kukaan ei niin vain löytänytkään, paikkaan jossa Aranilla oli valta ja varaa kiristää ketä tahansa heistä.

Ophelian kyykistyi, päästäen Anemonen nyt jaloilleen maahan ja jäi tämän tasolle, kiittäen onneaan että olivat vähän sivummalla tappelevasta Aranista ja Blackistä, kuhan eivät verta alkaisi vuodattamaan...
"Ane.." Ophelia aloitti, miettien miten asian nyt muotoilisi.
"Mitä enkelit kertoivat sinulle Aranista?" Ophelia kysyi, haluten tietää sen mitä Anemone tiesi. Mitä enkelit olivat Aranista kertoneet? Kaikenko? Sen mitä Aran oli aikaisemmin tehnyt? Sen mitä Aran oli tuleva tekemään..? Opheliasta Anemonen ei edelleenkään tarvinnut kaikkea tietää, kuhan ymmärsi olla varuillaan tämän suhteen...

//Vastasinpas! Mwaha! \0/ //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 05, 2008 11:01

Aran, Anemone, Black

Anemone oli surkeamman näköinen mitä aikoihin, kun Ophelia laski hänet maahan. Ane piti katseensa maassa ja pyöritteli taas käsissään hiuksiaan, vilkaisten sivusilmällä Arania ja Blackiä jotka kinastelivat kuin pienet lapset.
Anemone nosti katseensa Opheliaan kun tämä aloitti puhumaan. Ophelia kysyi enkeleistä, mitä nämä olivat Anemonelle kertoneet. Anemonen suu meni mutrulle ja hän näytti itkevän ilman kyyneleitä. Samassa Anemone oli taas halaamassa Opheliaa niin lujaa kuin pystyi, hyvä ettei kuristanut tätä siinä ohimennen.
"He näyttivät.." Anemone sanoi lopulta lähes kuiskaamalla Ophelian korvaan.
"He näyttivät mitä hän on tehnyt.. ja he näyttivät mitä hän tulee ehkä tekemään.." Anemone selitti epämääräisesti.
Enkelit olivat näyttäneet hänelle toisen puolen Aranista... kaiken sen pahan mitä hän oli tenhyt Lilylle, Blackille ja Ophelialle ja osan sitä, mitä Aran EHKÄ tulisi tekemään. Tulevaisuutta ei voi kukaan määrittää tarkalleen, ei edes enkelit, joten Anemonen piti nyt elää pelossa siitä mitä oikeasti tulisi tapahtumaan.
"Isä oli niin eloton..." Anemone sanoi kuiskaten ja sulki silmänsä.

"-- Ja sitten sinä tulit ja tungit nokkasi meidän elämäämme!" Black lopetti lauseensa happamana Aranille.
"Teidän? Hah! Minä olin täällä paljon ennemmin mitä sinä! Minä näin Lilyn ensin!" Aran väitti vastaan.. heppoiset perustelut hänellä.
"Näit? hmh, minä nain hänet ensin, revi siitä!" Black sanoi ottaen 'voiton' itselleen.
Aran meni hiljaiseksi.. mitä tuohon nyt enää voisi väittää vastaan? Black hymyili voitonriemuisesti ja sai siinä samassa jälleen kerran potkun mahaansa kun Aranin pinna napsahti. Hän syöksähti Blackin eteen ja upotti polvensa tämän vatsaan niin lujaa kuin pystyi. Blackin ilmat lensivät pihalle ja hän luhistui jalkojensa päälle kasaan maahan. Anemone avasi siinä samassa silmänsä, irroittti otteensa Opheliasta ja juoksi Blackin luo, kietoen kätensä tämän kaulan ympärille.
"Isä ei halua leikkiä sinun kanssa!" Anemone tuhahti Aranille samalla kun Black laski päänsä Anemonen olalle.
"hm, katso nyt. Joudut turvautumaan pieneen lapseen kun et muuten pärjää" Aran sanoi Blackille välittämättä Anemonesta joka näytti kieltään Aranille.
Black ei sanonut mitään vaan piti päätään yhä Anen olalla, purren hammasta kivusta. Amod katseli sivusta ja hymyili itsekseen nähdessään Blackin tuskissaan.. kai hän jonkinsortin sadokisti oli. Aran otti askeleen lähemmäksi Blackiä ja Anemonea, mutta samassa Anemone päästi irti Blackistä, syöksähti Arania kohti ja hyppäsi tasajalkaa tämän varpaille.
"ai perhana!" Aran rääkäisi samassa kun Anemone kipitti takaisin Blackin luo ja näytti jälleen kieltään Aranille.
Aranilla napsahti lopullisesti, hän otti kaksi erittäin nopeaa Askelta kohti Anea, painoi kätensä tämän otsalle ennen kuin Ane kerkesi tekemään mitään ja nukutti hänet. Anemone lysähti maahan Blackin viereen, samalla kun Aran riuhtaisi Blackin ylös maasta.
"Ipanasi on erittäin ilkeä" Aran huomautti Blackille pitäen tämän kauluksesta kiinni.
"taitaa tulla äitiinsä" Black huomautti, Lilykään ei pahemmin Aranista pitänyt.

Aran tuijotti Blackiä hetken aikaa, mutta päästi tästä sitten irti ja lähti taas kävelemään. Amod noukki Anemonen maasta kainaloonsa samalla kun työnsi Blackin taas matkaan. Black käveli Ophelian vierelle ja kumartui hieman tämän puoleen.
"Mitä Ane näki?" Black kysyi hiljaa katsellessaan Aranin takaraivoa.. ette arvaakkaan kuinka paljon hänen olisi tehnyt mieli heittää jotain Aranin päähän, tämän nuppi oli kuin maalitaulu!

// GO IVY GO! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 05, 2008 6:03

Ophelia

Anemone oli hyvin surkean näköinen Ophelian silmien edessä ja tämän kysyessä vielä että mitä enkelit olivat tälle kertoneet, Ophelia ryhtyi heti katumapäälle kun Anemone näytti nyt hyvinkin itkevältä tämän kysymyksestä... Ophelia laskeutui kyykistelystä nyt polvilleen numrelle tajutessaan Anemonen syöksähtävän nyt hänen syliinsä että Ophelia vähällä lennähtää selälleen siinä samassa ja taas Ophelia joutui tyytymään vähempään happeen Anemonen melkein kuristaessa tätä.
Ophelialla kesti hetken aikaa tajuta halata tätä takaisin kun tämä nyt kuiski Ophelian korvaan.
"He näyttivät..?" Ophelia toisti hiljaa Anemonen olan yli sen mitä tämä oli aloittanut. He näyttivät Anelle mitä Aran oli tehnyt... ja sen mitä tämä ehkä tulisi tekemään. Mitä tästä nyt pitäisi päätellä...? Ophelia tunsi olonsa sekavaksi ja oli nyt vähällä lähteä itkemään Anemonen mukana, mitä tämä oli loppujen lopuksi nähnyt? Ei Anemonen tarvinnut niin paljoa tietää! Varsinkaan sitä mitä tulevaisuudessa ehkä tapahtui ja joutuisi nyt--! Varsinkin päätellen Anemonen viimeisimmästä lauseesta tämän isästä... Ei Black kuolisi. Ophelia ei suostunut uskomaan siihen... Se tuntui vain niin mahdottomalta.

Sitten Anemone hiljeni eikä Opheliaakaan mitään tähän sanonut... Ei hän osannut ja hekä hiljaisuus olikin hetkeksi nyt hyväksi, huomioimatta Aranin ja Blackin toistaiseksi harmitonta sanaharkkaa. Ophelian sydän tuntui pumppaavan ilmaa ja keuhkot tuntuivat taas täyttyvän verellä Ophelian jokaisella pienellä hengen vedolla. Opheliaa alkoi pikku hiljaa tosissaan pelottamaan, Aran ei pelleillyt.
Oliko tämä tosissaan nyt tässä..? Ei tietenkään ollut... Ei se voinut olla, mutta jos ihmettä ei tapahtunut niin Black mestautettaisiin, Lily joutuisi Aranin vaimoksi ja Ophelia... Noh Ophelia joutuisi varmaan alimman kastin palvelijaksi tai jotain sinne päin ja Anemone saisi varmaan eleillä ihan yleellisesti Lily yhä äitinään.
Ophelia alkoi pikku hiljaa vaipua jo epätoivoon ajatellessaan tätä kaikkea kokonaisuudessaan, kunnes näki silmäkulmassaan Aranin upottaessa polvensa nyt Blackin vatsaan!
"Black!" Ophelia kiljahti kääntäen järkyttyneen katseensa nyt kokonaan tähän ja hellitti samalla otettansa Anemonesta joka myöskin puolestaan oli huomannut Blackin makaavan nyt maassa ja irrottautuikin nyt itse puolestaan Ophelian kaulalta ja juoksahti ilmaa haukkovan Blackin luokse ennenkuin Ophelia tajusi tätä lähteä mitenkään estelemään!

Anemone oli juossut nyt Blackin luokse, tämän ja Aranin väliin ja aukoi nyt suutansa Aranille josta Aran ei onneksi välittänyt vaan nälvi jotain Blackille johon Black tuskin kykeni edes vastaamaan... Black oli nojautunut Anemonen olalle ja Ophelian teki pahaa katsoa tätä noinkin kärsivänä ja toivoi ettei Aran menettäisi hermojaan Anen suhteen! Ophelia tosin hätkähti pahan pääiväisesti huomatessaan Aranin ottavan nyt askelta lähemmäksi kohta Anemonea, mutta saikin pian varpaillensa Anemonen hypätessä tämän tossun päälle nyt tasajalkaa! Ophelia oli suorastaan tyrmistynyt Anemonen tempauksesta, ihan oikein Aranille mutta ei Ophelia uskonut että Anemone menisi jonkun varpaita noinkin tahallisesti tallomaan.
Aran kirosi ja Ane oli ottanut taas asemansa Blackin luona ja näytti nyt kieltänsä Aranille kuten pikkulapset tekivätkin itseään ilmaistaessa. Se ei kuitenkaan kannattanut. Ophelia ponnahti pystyyn taas jaloilleen nähdessään Aranin nyt syöksähtäneen Anemonen luokse ja nukutti tämän nyt toistamiseen.
Sitten Aran riuhtoikin Blackia taas jaloilleen jonka aikana Ophelia olisi mennyt noukkimaan maahan lysähtäneen Anemonen taas käsiinsä jollei Amod olisi ollut tätä noinkin lähellä.

Ophelia ei tiennyt juuri mitä tekisi, seisoi vain paikallaan, nyrkit sydänen sykkivän rintakehän päällä ja katsoi hiljaa kaikkia aina vuoronperään, lopulta enemmän Arania joka ei lisännyt enää mitään siihen mitä Black sanoi, irroitti tästä otteensa ja lähti jatkamaan matkaa heidän edelleen enään sen kummempaa draamaa. Amod noukki Anemonen kainaloonsa, saaden Anen näyttävän taas aika arvottomalta samalla kun Opheliakin tajusi lähteä taas liikkeelle...
Ophelia huokaisi huomaamattomasti helpotuksesta, kaikki olivat yhä elossa, niinkuin pitikin ja Blackin pystyi nyt kävelemään vaikka vähän aika sitten saikin kaikki ilmat keuhkoistansa pihalle...
Ophelia katsahti sivusilmällä yläviistoon Blackiin tämän kysyessä mitä Ane oli nähnyt?

Ophelia ei vastannut ihan heti mitään, käänsi katseensa vain Aranin takaraivoon hetkeksi ja oli vähällä katsahtaa olkansa yli Amodiinkin näin nähdäkseen että Anemone olisi varmasti kunnossa, mutta pysäytti jättäen sen loppujen lopuksi tekemättä ja suuntasi katseensa taas meno-suuntaan.
"En tiedä varmaksi, mutta nyt hän tietää ainakin olennaisen." Ophelia vastasi hieman arvuuttavasti, sillä ei Ophelia varmaksi voinut mitään sanoa, vain sen että Ane oli nähnyt mitä Aran oli tehnyt josta pystyi helposti päättelemään nyt vaikka mitä ja tärkeintähän oli ettei Anemone ollut enää sokea Aranin suhteen?

// )) //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 05, 2008 6:47

Aran, Anemone, Black

Black tyytyi Ophelian vastaukseen, normaaleissa oloissa hän olisi vaatinut selvempää vastausta, mutta ei nyt viitsinyt alkaa tivaamaan Ophelialta mitään.. parempi olla riitelemättä tämän kanssa nyt. Aran manasi itsekseen jälleen, mutta ei kertaakaan vilkaissut taakseen. Hän tiesi että Black katsoi häntä murhaavasti, mutta ei välittänyt.. hänhän tässä niskan päällä oli, ei Black. Tosin.. Aran myönsi ihailevansa Blackin rohkeutta.. tai tyhmyyttä, hän ei ainakaan menisi aukomaan päätään jos olisi sidottu ja alakynnessä, mutta jokainen tavallaan.
Äkkiä Black naurahti saaden Aranin kääntämään päätään hieman.
"Olet minulle velkaa..." Black aloitti saaden Aranin nyt kunnolla katsomaan olkansa yli velhoa.
"olen Säästänyt henkesi kahdesti, muistatko?" Black sanoi.
"en.." Aran sanoi koittaen muistella tilannetta missä Black muka hänet oli säästänyt.. hänelle tuli vain mieleen nöyryyttävä kaksintaistelu haltijoiden kylässä, mutta ei mitään muuta.
"Kaksintaistelu.. ja sitten metsässä. Silloin kun ensimmäisen kerran törmäsimme. Opheliakin oli mukana." Black kertoi ja Aranille alkoi pikku hiljaa valjeta.
Nyt kun Aran kunnolla muisteli, hän muisti kuinka oli törmännyt Blackiin ja Ohpeliaan metsässä joskus aikoja sitten. Oli ollut yö ja nämä olivat olleet pakosalla Lilyn tempauksen jälkeen. hehe, sitä yötä Black ei unohda, saipahan ensimmäisen suudelmansa Lilyltä silloin, tosin seurakuset olivat epämukavat.
"entä sitten? Olen minäkin sinun henkesi säästänyt.." Aran sanoi kääntäen katseensa taas eteensä.
"Oletko koskaan ihmetellyt miksi pirussa me säästämme toisemme hengen?" Black kysyi mietittyään itse hetken miksi niin teki.
Aran pysähtyi hetkeksi, mutta jatkoi matkaansa melkein samantien kohauttaen vain olkapäitään.

Anemone avasi silmänsä uudestaan ja alkoi huutamaan minkä kurkustaan sai, tajutessaan Amodin kantavan häntä. Black vilkaisi olkansa yli Anemonea joka hakkasi ja rimpuili minkä kerkesi huutaen samalla "päästä irti!". Amod käveli kylmän rauhallisesti välittämättä Anen pienistä mottaisuista, hän oli kokenut PALJON pahempaakin, eikä pienen tytön iskut tuntuneet missään.
Lopulta Anemone käpertyi rullalle, otti molemmin käsin kiinni Amodin kädestä kiinni ja iski hampaansa häneen. Amod huudahti ja tiputti Anemonen samantien maahan. Ane mätkähti alas vatsalleen, nousi äkkiä nelinkontin ja lähti siitä suoraan juoksemaan Blackin ja Ophelian väliin ja nappasi kiinni Ophelian hameesta, katsoen vihaisesti Araniin. Amod kirosi ja manasi ääneen, mutta tyytyi kulkemaan näiden takana katsoen jokaista murhaavasti, sillä Aran käski tämän pitää malttinsa... ainakin vielä. Black hymyili itsekseen, vahingoniloinen kun oli.
"haluan äidin luo" Anemone sanoi myrtsinä katsellen eteensä ja oli vähällä kompastua.
"Äitisi tulee pian" Aran huomautti.
"ja lähtee yhtä nopeasti.." Black lisäsi ihan tahallaan ärsyttäen Arania.

// >) //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 05, 2008 8:36

Ophelia

Black tyytyi mitä ilmeisemmin Ophelian vastaukseen kun ei alkanut enempää aiheesta kyselemään ja juuri nyt ei välttämätttä ollut mikään paras aikakaan alkaa aiheesta puhumaan. Hetkeen ei kukaan sitten mitään puhunutkaan ja Ophelia saattoi pitkästä aikaa kuulla jopa lintujen viserrystä heidän askeltensa ohella kun kaikki muu oli aivan hiljaista, kunnes Black naurahti jostain aivan tuntemattomasta syystä. Ophelia nosti katseensa tähän kysyvänä ja samassa Black sanoi että Aran olisi tälle jostain velkaa ja huomauttikin säästäneensä Aranin hengen jo kahdesti?
Ophelia vilkaisi sivusilmällä Blackistä Araniin joka ei ainakaan myöntänyt muistavansa mitään tuollaista, eikä kyllä Opheliakaan näin aivan äkkiä molempia kahta heti muistanut kunnes Black asiasta muistutti.
'Silloin kaksintaistelussa ja metsässä kun ensimmäistä kertaa Aranin tapasimme?' Ophelia alkoi muistelemaan ja päätyi samaan tulokseen mitä Black, Aran tosiaan oli Blackille 'velkaa' tämän perusteella.
Opheliakin muisti sen yön, silloin siellä vanhassa ja kuolleessa metsässä kun Ben oli mennyt passittamaan heidät vankilaan ja sitä kautta hirteen mikäli he eivät olisivat onnistuneet sieltä karkaamaan ja sitten Aran astuikin kuvioihin, onnistuen selättämään Blackin silloin mutta heti seuraavana aamuna he olivatkin jo päässeet tältäkin karkuun.
Siitä tuntui olevan todella kauan aikaa. Mutta vaikka Black olikin Aranin hengen pariinkin otteeseen säästänyt, niin oli myös Aran, tosin vain voidakseen nistiä Blackin sitten myöhemmin ja näyttävämmin, siltä se vähän Opheliasta vaikutti mutta ei suutansa lähtenyt avaamaan.

Aranin syyn Ophelia siis jo uskoi tietävänsä, ainakin jollain lailla uskoi osaavansa arvioida tämän syyn, mutta Blackistä Ophelia ei tiennyt... Ei sillä että Ophelia toivosi että Black menisi ja Aranin nyt nistisi! Tai ei ainakaan silloin toivonut... Aranista kun oli tullut ajan kanssa aina vain suurempi paha heille ja siinä ajassa Ophelia oli ehtinyt aika lailla näin ainakin henkisesti kasvamaan, ajatallen vielä että hän oli viettänyt elämäänsä aika pitkälti niinkuin muutkin linnan hovin naiset joiden elämä näytti päällisin puolin hyvinkin huolettomalta... Mikä meni vikaan?
Ophelia oli syventynyt kevyesti mietteisiinsä eikä uskonut että Anemone olisi ihan heti heräämässä ja siksi säikähtikin nyt pahan päiväisesti kuullessaan Anemonen huutavan nyt täyttä kurkkua löytäessään itsensä nyt Amodin kainalosta! Ophelia katsahti nopeasti olkansa yli Anemoneen joka rääkyi ja potki ja löi minkä kerkesi kun Amod ei tästä irti suostunut päästämään ja Ophelia oli jo melkein tähän jotakin sanomassa kunnes Anemone ehtikin jo menemään puraisemaan Amodia käteen!

Ophelia pysähtyi samassa ja katsoi kummissaan Anemonea joka laskeutui vatsallaan samalla kun Amod kirosi ja manasi minkä kerkesi ja lopulta Ophelia löysikin Anemonen tarrautuneen kiinni tämän hameenhelmasta. Ensin tämä oli mennyt tallomaan varpaat ja sitten mennyt puraisemaan toista käsivarteen! Ophelia oli ensin hieman hämmillään tästä mutta hymyili lopulta lempeästi, ei tiennyt täysin miksi, se oli vain jokseenkin huvittavaa että Anemone meni ja hyppi näiden silmille eivätkä nämä voineet asialle juuri mitään tekemään, paitsi mahdollisesti nukuttamaan tämän... Mikä oli sinänsä jo aika ilkeää.
Ophelian hymy tosin hyytyi ja ilme muuttui muutenkin nyt astetta huolestuneemaksi Anemonen mainitsiessa Lilyn... Opheliakin halusi Lilyn luo, mutta silti halusi että tämä pysyisi poissa mikä taas tuntui hyvin epätodennäköiseltä kun Aranilla oli jotain millä tätä kiristää luoksensa tulemaan.
"Ja sillä välin sinä voisit yrittää pitää sen terävän kielesi hampaittesi takana..." Ophelia lisäsi Blackin lisäykseen, kehoittaen näin tätä pysymään hiljaa ettei menisi saamaan nenilleen kuten monesti aikaisemmin oli mennyt saamaan kun ei ollut hiljaa osannut pysyä, nyt kun menneitä alettiin näin muistelemaan...
"Ja Anemone voi tulla syliin mikäli alkaa väsyttämään." Ophelia lisäsi hymyillen lempeästi nyt Anemonelle, samalla kun nämä eteenpäin kävelivät.

// Suklaata! 8D //
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö