Sivu 2/2

ViestiLähetetty: 05 Maalis 2008, 21:27
Kirjoittaja Aksutar
Aran, Anemone, Black

Black mutisi itsekseen Ohpelian huomautukselle, mutta kyllä Ophelia oikeassa olikin.. mutta mitä Black siitä välitti! Hänhän naljailisi niin paljon kuin itse haluaisi, häntä ei voinut vaijentaa.. paitsi ehkä Harald ja Lily, näillä oli se kyky.. kulki näemmä suvussa.
"um!" Anemone nyökkäsi Ophelialle, mutta lähti kävelemään tämän vierellä nyt näin alkuunsa.
Hetken kävelyn jälkeen suunta vaihtui jälleen.. Black kerkesi jo ajattelemaan että Aran olisi itse eksynyt kun tällä tavalla suuntaa vaihteli. Anemone ei pahemmin pistänyt merkille minne he kulkivat, ei hän olisi edes alku vaiheessakaan palata takaisin linnalle.. hänelle heidän sijainti oli yhden tekevää, kunhan ei yksin eksyisi.
"Olemme pian perillä" Aran sanoi lopulta hieroessaan niskaansa.
"ja sinä ilmoitit sen, koska? Luuletko että olisimme sokeita.." Black sanoi.
Aran pysähtyi jälleen suoraan Blackin eteen ja kääntyi kasvotusten tätä kohti ja näytti siltä että oli juuri menettänyt hermonsa.
"Aijotko tosiaan kettuilla kaiken aikaa? Jos et sattunut huomaamaan, minä olen se kuka nyt on niskan päällä" Aran huomautti ja Black nosti kulmaansa.
"Se ei vaikuta asiaan mitenkään, en todellakaan aijo olla yhtään sen kiltimpi sinulle vaikka uhkaisitkin hirttopuulla" Black sanoi uhmakkaasti selvästikkin koetellen onneaan.. mikä loppui siihen.
Aran napsautti sormiaan ja otti pari askelta taaksepäin samassa kun Amod hyppäsi Blackin kimppuun ja mätki tätä minkä kerkesi. Kaksi muutakin haltijaa laskeutui alas puusta ja liittyi Amodin seuraan. Nämä mätkivät Blackiä ympäri metsää ja Aran katseli kauempaa hymyillen itsekseen.
Anemone painoi kasvonsa Opheliaa vasten ja inisi jotain epämääräistä ollen taas itku kohtauksen partaalla, ei pienen lapsen kuulunut nähdä mitään tällaista! Ei kukaan halunnun nähdä kuinka oma isä hakattiin puolikuoliaaksi. Luonnollisestikkaan Black ei voinut pistää vastaan taikka puollustaa itseään, joten hän otti iskut vastaan sen suuremmin valittamatta, välillä huudahtaen kivusta, kunnes hän kaatui maahan selälleen ja jäi siihen makaamaan. Hetken Black katsoi taivaalle, kunnes hänen silmissään pimeni ja hän menetti tajunsa.. rajansa kaikilla.
Amod näytti yllättävän hyvätuuliselta saadessaan piestä jonkun maantasalle ja nyt hän hymyili itsekseen potkaisten Blackiä pari kertaa kylkeen.
"Noin käy jos minulle kettuilee" Aran huomautti Ohpelialle ja Anemonelle hymyillen.
Anemone irroitti otteensa Opheliasta ja katsoi vihaisena Arania. Lähistöllä olevat kukat lähtivät kuihtumaan ja kuolivat pois, kiitos Anemonen joka oli ensimmäistä kertaa elämässään todella vihainen. Hetken Anemone katsoi vihaisesti Araniin, kunnes hän kääntyi ja juoksi maassa makaavan Blackin luo ja kyykistyi tämän viereen.
"Isä mennään kotiin, en pidä Aran sedän leikeistä" Anemone sanoi ravistaen Blackiä pienesti.
Black ei reagoinut mitenkään, kun ei sattunut olemaan edes tajuissaan. Amod tuli Anemonen viereen ja sai samantien iskun jalkaansa kun Anemone mottasi tätä nyrkillään.
"Pysy kaukana isästä!" Anemone huusi ottaessaan Blackin pään syliinsä ja halasi tätä kuin pehmolelua.

// suklaa on s-- korvike.. you know? >8] lyhyt T^T //

ViestiLähetetty: 05 Maalis 2008, 23:16
Kirjoittaja Ivy
Ophelia

Ophelia tiesi ettei Black tulisi suutaan kiinni pitämään vaikka hänelle siitä sanoikin tai tätä siitä hyvästä mätkittäisiinkin. Black ei osannut nöyrtyä silloin kun se olisi oman terveyden kannalta ihan hyväksi eikä Ophelia koskaan uskonut tämän nöyrtyvänkään, Black oli tehnyt sen puolen itsestään hyvinkin selväksi. Aran vaihtoi taas suuntaa toiseen minkä Ophelia uskoi olevan vain osa selvää hämäys yritystä sen varalle että nyt esimerkiksi hän, jonka silmiä ei oltu peitetty kertaakaan saatika nukutettu koko matkan aikana pysyisi luvuissa nyt missä he olivat... No Ophelia pysynytkään! Puita puiden jälkeen, pensaita toisensa perään, jokainen näytti hyvin lailla samalta mutta silti hyvin erillaisilta... Eikä Ophelia tiennyt itsekään mitä tällä nyt tarkoitti.
Kohta Aran ilmoitti että he olisivat pian perillä johon Balckin oli sitten pakko lähteä jotain takaisin sanomaan!
Ophelia pysähtyi äkisti siinä missä Arankin ja laski kätensä taas Anemonen olkapäille ja veti lähelleen kun Aran näytti olevan taas kerran räjähtämis pisteessä Blackin takia ja huomauttikin pian että se oli hän joka niskan päällä nyt sattui olemaan. Nämä alkaisivat taas tappelemaan! Ihan varmana alkaisivat..!

Kyllä Blackin kannattaisi suunsa pitää kiinni, olla näin vähän 'kiltimpi', vatsinkin kun uhattiin hirttopuulla ja ei Ophelia tätä päätänsä kiinni pyytänyt pitämään pelkästään tämän takia! Se todettiinkin hyvin vahvasti seuraavaksi kun Aran seuraavan kerran taas sormiansa napsautti ja kohta Black olikin maassa lähes kaikkien mätkittävänä ja potkittavana. Ophelia tietenkin perääntyi ja käänsiä katseensa jonnekin metiköön näyttäen vihaiselta että surulliselta samaan aikaan samalla kun Anemone painoi päätänsä tätä vasten ja inisi ihan hyvästä syystä, Black senkin idiootti! Tajusiko tämä ollenkaan että he tässä joutuisivat myöskin tämän mukilointia katselemaan? Tai ainakin kuuntelemaan kun Black aina välillä kivusta huudahti kun ei puolustautumaankaan pystynyt. Ophelia piti toista kättänsä Anemonen olkapäällä ja toista tämän päänpäällä ja odotti nyt hammasta purren että nämä lopettaisivat kohtuuttomalta tuntuvan hakkaamisen ja potkimisen, ei Blackaan kaikkea kestäisi.

Kohta suurin kohu oltiin kaikesta päätellen saatu ohi ja Ophelia uskaltautui sivusilmällänsä, olkansa yli kurkkaamaan nyt Blackin suuntaan jota Amod hyvin mielin vielä kylkeen potkiskeli. Sitten Ophelia vilkaisi hiljaa Araniin, kiroten tätä jälleen alimpaan helvettiin kun uhitteli nyt kahdelle tytölle kettuilun seurauksista äskeisen jälkeen. Sitten Anemone irroitti otteensa Opheliasta saaden Ophelia kysyvän neuvottomaksi ja yritti saada tämän kärsivarresta vielä otetta ennenkuin tämä mihinkään ehtisi, mutta liian myöhään ja Ophelia jäi nyt siihen seisomaan ja katselemaan nyt hyvinkin surullista näkyä Blackista ja Anemonesta. Black oli tajuton kun ei kerran enää noussutkaan ja Anemone anoi nyt tältä että he lähtisivät kotiin ja Opheliakin alkoi olemaan jo siinä pisteessä että alkaisi itkemään nyt minä hetkenä hyvänsä.
Ophelia otti puoli askelta eteenpäin huomatessaan Amodin menevän nyt Anemonen vierelle mutta Anemone oli jälleen puolustus kannalla ja mottasi tätä nyt jalkaan ja käski tätä pysymään kauempana.
Ophelian sydän tuntui pumppaavan jälleen ilmaa samalla kun tämän kurkku tuntui kireältä pidäteltystä itkusta johtuen ja juoksahti lopulta nyt itsekin Blackin luokse, ohitse Amodin, polvistuen Blackin toiselle puolelle ja silmäili tätä nyt päästä varpaisiin mahdollisilta ulkoisilta vammoilta mutta ei mitään ainakaan nähnyt mutta ei yllättyisi jos tällä olisi enemmänkin luun murtumia. Ophelian olisi tehnyt mieli avata suunsa, haukkua Black idiootiksi! Tyhmäksi! Pölvästiksi! Tajusiko tämä ollenkaan paljonko he kärseivät tässä samalla!? Varsinkin Anemone joka tosin oli hyvinkin rohkea ikäisekseen... Ophelia ei kuitenkaan alkanut Blackia läpi mädäksi haukkumaan kun Anemone ei sitä välttämättä kuitenkaan oikein ymmärtäisi. Sen sijaan Ophelia katsahti nyt poru kurkussa ja hyvin vihaisena Araniin, hänellä sanottavaa tälle vaikka kuinka paljon ja kysymyksiä sitäkin enemmän mutta jäi hiljaa, ajatellen kuitenkin hiljaa mielessään: 'Onko nyt hyvä?'.

//Pee askat ole!!//

ViestiLähetetty: 05 Maalis 2008, 23:53
Kirjoittaja Aksutar