Lähetetty: 05 Maalis 2008, 21:27
Aran, Anemone, Black
Black mutisi itsekseen Ohpelian huomautukselle, mutta kyllä Ophelia oikeassa olikin.. mutta mitä Black siitä välitti! Hänhän naljailisi niin paljon kuin itse haluaisi, häntä ei voinut vaijentaa.. paitsi ehkä Harald ja Lily, näillä oli se kyky.. kulki näemmä suvussa.
"um!" Anemone nyökkäsi Ophelialle, mutta lähti kävelemään tämän vierellä nyt näin alkuunsa.
Hetken kävelyn jälkeen suunta vaihtui jälleen.. Black kerkesi jo ajattelemaan että Aran olisi itse eksynyt kun tällä tavalla suuntaa vaihteli. Anemone ei pahemmin pistänyt merkille minne he kulkivat, ei hän olisi edes alku vaiheessakaan palata takaisin linnalle.. hänelle heidän sijainti oli yhden tekevää, kunhan ei yksin eksyisi.
"Olemme pian perillä" Aran sanoi lopulta hieroessaan niskaansa.
"ja sinä ilmoitit sen, koska? Luuletko että olisimme sokeita.." Black sanoi.
Aran pysähtyi jälleen suoraan Blackin eteen ja kääntyi kasvotusten tätä kohti ja näytti siltä että oli juuri menettänyt hermonsa.
"Aijotko tosiaan kettuilla kaiken aikaa? Jos et sattunut huomaamaan, minä olen se kuka nyt on niskan päällä" Aran huomautti ja Black nosti kulmaansa.
"Se ei vaikuta asiaan mitenkään, en todellakaan aijo olla yhtään sen kiltimpi sinulle vaikka uhkaisitkin hirttopuulla" Black sanoi uhmakkaasti selvästikkin koetellen onneaan.. mikä loppui siihen.
Aran napsautti sormiaan ja otti pari askelta taaksepäin samassa kun Amod hyppäsi Blackin kimppuun ja mätki tätä minkä kerkesi. Kaksi muutakin haltijaa laskeutui alas puusta ja liittyi Amodin seuraan. Nämä mätkivät Blackiä ympäri metsää ja Aran katseli kauempaa hymyillen itsekseen.
Anemone painoi kasvonsa Opheliaa vasten ja inisi jotain epämääräistä ollen taas itku kohtauksen partaalla, ei pienen lapsen kuulunut nähdä mitään tällaista! Ei kukaan halunnun nähdä kuinka oma isä hakattiin puolikuoliaaksi. Luonnollisestikkaan Black ei voinut pistää vastaan taikka puollustaa itseään, joten hän otti iskut vastaan sen suuremmin valittamatta, välillä huudahtaen kivusta, kunnes hän kaatui maahan selälleen ja jäi siihen makaamaan. Hetken Black katsoi taivaalle, kunnes hänen silmissään pimeni ja hän menetti tajunsa.. rajansa kaikilla.
Amod näytti yllättävän hyvätuuliselta saadessaan piestä jonkun maantasalle ja nyt hän hymyili itsekseen potkaisten Blackiä pari kertaa kylkeen.
"Noin käy jos minulle kettuilee" Aran huomautti Ohpelialle ja Anemonelle hymyillen.
Anemone irroitti otteensa Opheliasta ja katsoi vihaisena Arania. Lähistöllä olevat kukat lähtivät kuihtumaan ja kuolivat pois, kiitos Anemonen joka oli ensimmäistä kertaa elämässään todella vihainen. Hetken Anemone katsoi vihaisesti Araniin, kunnes hän kääntyi ja juoksi maassa makaavan Blackin luo ja kyykistyi tämän viereen.
"Isä mennään kotiin, en pidä Aran sedän leikeistä" Anemone sanoi ravistaen Blackiä pienesti.
Black ei reagoinut mitenkään, kun ei sattunut olemaan edes tajuissaan. Amod tuli Anemonen viereen ja sai samantien iskun jalkaansa kun Anemone mottasi tätä nyrkillään.
"Pysy kaukana isästä!" Anemone huusi ottaessaan Blackin pään syliinsä ja halasi tätä kuin pehmolelua.
// suklaa on s-- korvike.. you know? >8] lyhyt T^T //
Black mutisi itsekseen Ohpelian huomautukselle, mutta kyllä Ophelia oikeassa olikin.. mutta mitä Black siitä välitti! Hänhän naljailisi niin paljon kuin itse haluaisi, häntä ei voinut vaijentaa.. paitsi ehkä Harald ja Lily, näillä oli se kyky.. kulki näemmä suvussa.
"um!" Anemone nyökkäsi Ophelialle, mutta lähti kävelemään tämän vierellä nyt näin alkuunsa.
Hetken kävelyn jälkeen suunta vaihtui jälleen.. Black kerkesi jo ajattelemaan että Aran olisi itse eksynyt kun tällä tavalla suuntaa vaihteli. Anemone ei pahemmin pistänyt merkille minne he kulkivat, ei hän olisi edes alku vaiheessakaan palata takaisin linnalle.. hänelle heidän sijainti oli yhden tekevää, kunhan ei yksin eksyisi.
"Olemme pian perillä" Aran sanoi lopulta hieroessaan niskaansa.
"ja sinä ilmoitit sen, koska? Luuletko että olisimme sokeita.." Black sanoi.
Aran pysähtyi jälleen suoraan Blackin eteen ja kääntyi kasvotusten tätä kohti ja näytti siltä että oli juuri menettänyt hermonsa.
"Aijotko tosiaan kettuilla kaiken aikaa? Jos et sattunut huomaamaan, minä olen se kuka nyt on niskan päällä" Aran huomautti ja Black nosti kulmaansa.
"Se ei vaikuta asiaan mitenkään, en todellakaan aijo olla yhtään sen kiltimpi sinulle vaikka uhkaisitkin hirttopuulla" Black sanoi uhmakkaasti selvästikkin koetellen onneaan.. mikä loppui siihen.
Aran napsautti sormiaan ja otti pari askelta taaksepäin samassa kun Amod hyppäsi Blackin kimppuun ja mätki tätä minkä kerkesi. Kaksi muutakin haltijaa laskeutui alas puusta ja liittyi Amodin seuraan. Nämä mätkivät Blackiä ympäri metsää ja Aran katseli kauempaa hymyillen itsekseen.
Anemone painoi kasvonsa Opheliaa vasten ja inisi jotain epämääräistä ollen taas itku kohtauksen partaalla, ei pienen lapsen kuulunut nähdä mitään tällaista! Ei kukaan halunnun nähdä kuinka oma isä hakattiin puolikuoliaaksi. Luonnollisestikkaan Black ei voinut pistää vastaan taikka puollustaa itseään, joten hän otti iskut vastaan sen suuremmin valittamatta, välillä huudahtaen kivusta, kunnes hän kaatui maahan selälleen ja jäi siihen makaamaan. Hetken Black katsoi taivaalle, kunnes hänen silmissään pimeni ja hän menetti tajunsa.. rajansa kaikilla.
Amod näytti yllättävän hyvätuuliselta saadessaan piestä jonkun maantasalle ja nyt hän hymyili itsekseen potkaisten Blackiä pari kertaa kylkeen.
"Noin käy jos minulle kettuilee" Aran huomautti Ohpelialle ja Anemonelle hymyillen.
Anemone irroitti otteensa Opheliasta ja katsoi vihaisena Arania. Lähistöllä olevat kukat lähtivät kuihtumaan ja kuolivat pois, kiitos Anemonen joka oli ensimmäistä kertaa elämässään todella vihainen. Hetken Anemone katsoi vihaisesti Araniin, kunnes hän kääntyi ja juoksi maassa makaavan Blackin luo ja kyykistyi tämän viereen.
"Isä mennään kotiin, en pidä Aran sedän leikeistä" Anemone sanoi ravistaen Blackiä pienesti.
Black ei reagoinut mitenkään, kun ei sattunut olemaan edes tajuissaan. Amod tuli Anemonen viereen ja sai samantien iskun jalkaansa kun Anemone mottasi tätä nyrkillään.
"Pysy kaukana isästä!" Anemone huusi ottaessaan Blackin pään syliinsä ja halasi tätä kuin pehmolelua.
// suklaa on s-- korvike.. you know? >8] lyhyt T^T //