Kirjoittaja Lörri » 11 Marras 2013, 13:39
" Voi herr....!" Nau oli huutaa, että voi herranjumala, mutta nipisti juuri ajoissa suunsa kiinni. Marin reaktio oli hurja, hänen silmistään valui verisiä kyyneleitä, ja tämä kirkui verta hyytävästi. Nau loikkasi ylös, ja kumartui hädissään vampyyrin puoleen, mutta sitten tämä nousikin ylös maasta, ja tuska näytti menneen ohi. " Niin tietenkin...vereni..." Vampyyri puhumassa hänen verestään, se ei tuntunut hyvältä. Sitten tämä puhui lapsen sydämen lyönneistä. Lapsen sydämenlyönnit. Hänen lapsensa sydämenlyönnit...lapsen, elämän, jota hän kantoi sisällään. Ajatus, asian tajuaminen, mykisti Naun hetkeksi täysin. Hän tiesi kyllä, että oli moniakin konsteja päästä eroon ei-toivotusta lapsesta...ei olisi varmaankaan edes vaikeaa saada apua siinä asiassa. Mutta...mutta miten hän voisi elää sellaisen asian kanssa? Tuhoaisi oman lapsensa? Joka kasvoi hänen sisällään, ja jonka pieni sydän löi, kasvaakseen vahvaksi ja suureksi, ja joskus kuljettaakseen elämää lapsen suonissa, joka hymyillen katselisi häntä...äitiään. Neito ei voinut olla irvistämättä tuolle sanalle. Hänkö äiti? Nau pudisti kiivaasti päätään, vaikkei varsinaisesti tiennytkään että mille, ehkä kaikelle.
' En voi kuvitella kauniinpaa ääntä maailmassa.. '' Vampyyri sanoi silmät ummessa, kuunnellen.
Ei. Nau ei voisi tehdä sitä. Hänen täytyisi...hänen täytyisi pitää tämä.
Nau seurasi Marin katsetta leirin suuntaan, jossa Mick vaikutti yhä nukkuvan täysin tietämättömänä mitä hänen ympärillään tapahtui. " Sulhaseni?" Nau toisti kysyvästi Marin sanan ja puisti jälleen päätään. " Ai Mick? Ei, Mick ei todellakaan ole...hän." Viimeisen sanan Nau lausui hitaasti ja hiljaa, lähes kuiskaten, luoden katseensa alas lumeen. " Mick on vain vetelys ja riesa, minä en koskisi häneen pitkällä tikullakkaan." Hän sitten jatkoi puhetta, ja kohotti katseensa Mariin. " Kuule, menisimmekö tuonne nuotion ääreen? En tarjoa sinulle aamiaista..koska..noh, toivon, ettet edes ajattele sellaista, mutta minun täytyisi yrittää syödä jotain." Nau ojensi käsivartensa leirin suuntaan ja odotti, suostuisiko Vampyyrinainen kutsuun. " Lapsen isä on...hän on...no, ei sillä ole väliä. Ei mies välittäisi.. ei hän haluaisi tietääkään, se vain aiheuttaisi hänelle turhaa vaivaa." Nau kertoi huokaisten, ja mutusteli mehevää alahuultaan hampaidensa välissä. " Voisin kuvitella, että hänellä on jälkikasvua vaikka millä mitalla pitkin Cryptiä..miksi tämäkään lapsi häntä sen enempää kiinnostaisi? Ei, tämä ei kuulu hänelle, ja on yksin minun asiani." Nau ei enää halunnut ajatellakaan tätä asiaa. Hän ei edes pystynyt ajattelemaan miestä, tai sanomaan tämän nimeä, vaikka mies roikkui itsepintaisesti hänen ajatuksissaan, eikä siitä päässyt irti, vaikka kaikkensa yritti. Joku, ehkä äiti, oli joskus sanonut, ettei rakkautta voinut paeta. Ja vaikeaa se olikin. Tuntui suorastaan mahdottomalta. Mutta siitä huolimatta Nau tekisi sen, sulloisi rakkautensa ja miehen jonnekin unohduksen suohon, tavalla tai toisella, ja kursisi risaantuneen sydämensä kasaan, vaikka sitten hakaneuloilla, mutta jotenkin hän sen tekisi! " Kuule Mari...oletko sinä ikinä ollut rakastunut?" Nau sitten kysyi, ennenkö ehti oikeastaan asiaa ajatellakaan. Eihän hän halunnut puhua siitä! " Miksi sinä sanot minua Noriksi? Onko Nori joku ystäväsi? Minun nimeni yleensä muistetaan hyvin, se on niin lyhyt." Nau sanoi nopeasti, koettaen vaihtaa puheenaihetta, jottei joutuisi käsittelemään kipeitä tunteitaan. " Ja niin, tosiaan, yksin minun asiani. Minä olen aivan hukassa! En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä!" Naun äänessä oli turhautumista ja tuskaa. Ei hän ollut koskaan edes ajatellut joutuvansa tälläisen asian eteen!